ADHD-lapsen vanhempien voimaannuttava ohjaus

Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata kirjallisuuskatsauksen avulla, mitä ADHD-lapsen vanhempien voimaannuttava ohjaus on. Opinnäytetyö kuuluu Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja HUS naisten- ja lastentautien tulosyksikön kolmivuotiseen lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektiin, jonka tavoitteena on kehittää Lapsen, nuoren ja perheen voimaannuttavan ohjauksen toteutumista käytännön hoitotyössä. Opinnäytetyö on tehty soveltaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mallia. Aineisto koostuu 13 lähteestä, joista kaksi on väitöskirjoja, kaksi pro gradu -tutkielmia sekä kahdeksan tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Aineiston mukaan vanhempien hyvinvointi ja vanhemmuuden tukeminen ovat oleellisia asioita voimaannuttavassa ohjauksessa. Vanhemmat tarvitsevat myös riittävästi tietoa kaikista asioista, jotka askarruttavat heitä ADHD:n hoidon suhteen, jotta vanhemmat pystyvät tekemään päätöksiä lasta koskevissa asioissa. Perheen yhdessä oleminen ja tekeminen sekä perheen kotona oleviin ongelmatilanteisiin keskittyvät ohjausmuodot voimaannuttavat ADHD-lasta ja hänen perhettään. Sairaanhoitajalta edellytetään ohjauksessaan mahdollistavaa ja kannustavaa toimintaa sekä tasaarvoisuutta. ADHD-lapsen vanhempien voimaannuttavassa ohjauksessa tärkeää olisi lasten omien voimavarojen ja vahvuuksien löytyminen kotoa sekä lisäksi vanhempien ja lasten välisten suhteiden huomioiminen ja tukeminen. Etenkin alle kouluikäisillä lapsilla vanhempien ja lasten väliset suhteet ja hyvinvointi kotona edistävät voimaantumista.

Voimavaroja vahvistava lapsiperheen ohjaus sairaanhoitajan kokemana

Opinnäytetyömme oli osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja HUS naisten -ja lastentautien tulosyksikön yhteistyöprojektia, jonka tavoitteena on kehittää lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjausta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajan ohjauskokemuksia lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä. Opinnäytetyömme tavoitteena oli tuottaa tietoa lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjauksen nykytilanteesta. Tutkimuskysymyksenämme oli: Mitkä tekijät ovat merkityksellisiä lapsen, nuoren ja perheen ohjauksessa? Aineisto saatiin haastattelemalla yhtätoista sairaanhoitajaa Lastenlinnan ja Jorvin sairaalan lastenosastoilla. Haastattelutekniikkana käytettiin kriittisten tapahtumien tekniikkaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysi menetelmällä deduktiivisesti kuvailun tasolla. Opinnäytetyömme tulokset: Sairaanhoitajien kokemusten mukaan tietoa annettiin ohjaustilanteessa suullisesti, kirjallisesti sekä havainnoimalla huomioiden lapsen ikä ja perheen lähtökohdat. Onnistuneen ohjauskokemuksen edellytyksenä pidettiin hyvää vuorovaikutusta, joka pohjautui luottamukseen. Ohjauksen tavoitteita asetettiin perheen kanssa miettimällä ja perheen ehdoilla, kuitenkaan aina ei perhe ollut mukana niiden asettamisessa. Lapsen/nuoren ja perheen voimavaroja tuettiin antamalla tietoa lapsen ikätason ja perheen lähtökohtien mukaan. Sairaanhoitajat toivat esille henkisen tuen antamisen tärkeyden ohjaustilanteessa. Johtopäätökset: Sairaanhoitajien kokemusten mukaan ohjauksen tavoitteena oli toteuttaa perhelähtöistä ja lapsen ikätason mukaista hoitotyötä. Tavoitteena oli saada perhe motivoitumaan hoitoon heidän omat voimavaransa huomioiden

Lapsen,nuoren ja lapsiperheen ohjaus sairaanhoitajan kokemana

Tämä opinnäytetyö on osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien kokemuksia lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjauksesta. Haastatteluaineisto (n=15) kerättiin HUS:n Lasten ja nuorten sairaalan lastentautien ajanvarauspoliklinikoiden sairaanhoitajilta. Haastatteluissa sovellettiin kriittisten tapausten tekniikkaa siten, että sairaanhoitajaa pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti ja laajasti hänen toteuttamansa merkityksellinen lapsen, nuoren ja perheen ohjaustilanne. Saatu aineisto analysoitiin soveltaen deduktiivista sisällön analyysiä kuvailun tasolla. Kaikki ohjaustilanteet kuvattiin positiivisesti merkityksellisiksi. Ohjaustilanteiden kuvauksissa nousi esille erilaisia ohjaukseen vaikauttavia tekijöitä. Joitakin ohjaustilanteita häiritsi sopivan ja rauhallisen ohjaustilan puuttuminen, mutta useimmilla sairaanhoitajilla oli kuitenkin käytössään erillinen ohjaustila tai oma työhuone. Ohjaukselle pystyttiin varaamaan pääsääntöisesti riittävästi aikaa. Ohjausmenetelminä käytettiin suullista yksilöohjausta, jonka osana kirjallista materiaalia, demonstraatiota, yhdessä harjoittelemista, leikkiä sekä motivoivan haastattelun tekniikkaa. Merkitykselliseksi koettiin sairaanhoitajan ammattitaito, kokemus ja tiedot ohjattavasta asiasta. Ohjaustilanteissa huomioitiin lapsen ikä ja kehitystaso sekä perheen tapa oppia. Vuorovaikutus koettiin hyväksi, kun keskustelu oli sujuvaa ja avointa ja perhe oli vastaanottavainen. Yhteistyössä erottuivat osallistujien erilaiset roolit, pääasiassa yhteistyö kuvattiin onnistuneeksi ja sopuisaksi. Ohjaukseen vaikutti myös perheen tunteminen entuudestaan, sillä pitkä hoitosuhde edesauttoi yhteistyön ja vuorovaikutuksen onnistumista sekä poisti jännittyneisyyttä osapuolten väliltä. Lapsen, nuoren ja perheen aktiivisuutta tuettiin eri tavoin, esimerkiksi positiivisen kannustuksen avulla. Sairaanhoitajat kokivat erityisen merkitykselliseksi asiakkaan tarpeista ja odotuksista lähtevän ohjauksen toteuttamisen. Ohjausta arvioitiin kirjaamalla sairaanhoitajan asiantuntijan arvio, mutta vain harva sairaanhoitajista arvioi ohjausta yhdessä perheen kanssa. Opinnäytetyön tulokset kuvaavat sairaanhoitajien kokemuksia lasten, nuorten ja perheen polikliinisesta ohjauksesta. Tuloksia hyödynnetään projektin seuraavissa vaiheissa, kun tarkoituksena on kehittää vaikuttavaa ohjausmallia sekä ohjauksen opetusta ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla. Jatkossa voitaisiin myös selvittää voimavarojen vahvistumiseen tähtääviä ohjausmenetelmiä, kuten motivoivan haatattelun tekniikkaa ja niiden soveltuvuutta hoitotyön eri osa-alueille, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden ohjaukseen.

Oppilaan oikeat hakusanat : oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden yhteennivoutuminen rytmimusiikin kitaraopetuksessa ja opetussuunnitelman uudistamisessa

Tämä opinnäyte on tutkielma rytmimusiikin kitaraopetuksesta. Tutkielman taustalla oli kitaransoiton opetussuunnitelman uudistamisprojekti Pop & Jazz Konservatoriossa, jonka työryhmään allekirjoittanut kuuluu. Tavoittena oli tarkastella rytmimusiikin kitaransoitonopetuksen erityisiä kysymyksiä, jotta uuden opetussuunnitelman taustalla olevia näkemyksiä voitaisiin ymmärtää paremmin. Erityisesti oli tarkoitus pohtia oppilaslähtöisyyden ja opettajan asiantuntijuuden välistä suhdetta, eli miten ne voivat täydentää toisiaan eikä olla ristiriidassa keskenään. Työn toteuttamismenetelmät olivat alan kirjallisuuden lukeminen, opetuskokemusten analysointi eli itsereflektio, sekä opetussuunnitelman uudistamisprojektin tarkasteleminen. Teoreettisen osuuden keskeisin sisältö oli, että koska musiikki on erittäin abstrakti taidemuoto ja itseilmaisun keino, on myös kitaransoiton oppiminen hyvin yksilöllisesti etenevä prosessi. Opettamisen näkökulmasta katsottuna tämä tukee oppilaslähtöisyyttä eli oppilaan huomioimista varsinkin opetusmateriaalin valitsemisessa, ja tälle löydettiin perusteita musiikkipedagogiikkaa, sähkökitaransoittoa ja psykologiaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Tärkeimmiksi käsitteiksi muodostuivat sisäinen motivaatio, musiikki ns. self-objektina, sisäinen kuuleminen ja konstruktivismi. Todettiin, että tehokkaassa soitonopetuksessa oppilaslähtöisyyden rinnalle tarvitaan aina opettajan luotettavaa musiikkillista ammattitaitoa. Teoreettisen osuuden lopussa esitettiin toimintamalli, jossa oppilaslähtöisyys ja asiantuntijuus toteutuvat yhdessä, toisiaan täydentäen vailla ristiriitaa. Tiedonhakua internetistä käytettiin opetusprosessin metaforana, jossa oikea hakusana on oppilaalle elämyksiä tuottava musiikki, hakuohjelma on opettaja, internet on opettajan musiikillinen ammattitaito, hakutulos on opettajan ammatillinen näkemys oppilaalle elämyksiä tuottavasta mu-siikista ja eteneminen materiaalista toiseen tapahtuu linkkien avulla eli musiikillisten yhteyksien kautta, eikä välttämättä ennaltamäärätyssä järjestyksessä. Yhdeksästä tapauskertomuksesta kävi ilmi, miten oppilaslähtöisyys ja asiantuntijuus toteutuivat yhdessä. Yhteinen havainto oli, että kyseinen toiminta on edellyttänyt oppilaalta aktiivisuutta ja kovaa työtä sekä tuottanut tyydyttäviä tuloksia hyvän edistymisen ja opintosuoritusten muodossa. Oppilaat pystyivät täyttämään musiikin perusopetuksen vaatimukset opintotasonsa mukaisesti ja saamaan heiltä edellytettävät valmiudet samalla kun he toteuttivat omia musiikillisia mieltymyksiään. Opetussuunnitelman uudistamisessa tämä lähestymistapa ilmeni siten, että työryhmä laati listan kitaransoitossa esiintyvistä ilmiöistä, jotka kaikilta oppilailta vaaditaan. Tämä edusti asiantuntijuutta. Oppilaslähtöisyys mahdollistettiin ensinnäkin päättämällä, että ohjelmisto, jossa ilmiöitä opiskellaan ja sovelletaan on täysin vapaavalintainen, ja toiseksi sillä, että opiskelun eteneminen voi tapahtua vapaassa järjestyksessä soitettavan ohjelmiston mukaisesti. Lopuksi todettiin, että oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden välinen vuorovaikutus on kitaransoiton opetuksessa mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Hoitajien antama ohjaus perheelle- kun perheeseen syntyy vammainen lapsi

Opinnäytetyömme tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, miten vanhemmat ovat kokeneet saamansa ensitiedon vammaisen lapsen syntyessä. Opinnäytetyömme liittyy lapsen, nuoren ja perheen ohjaus- projekti- ideaan, jonka yhteistyökumppaneina toimivat Stadia sekä Jorvin sairaala. Opinnäytetyö toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuskysymykset nousivat Helena Leino-Kilven, Inger Mäenpään ja Jouko Katajiston tutkimuksen Pitkäaikaisen terveysongelman sisäinen hallinta- pohjalta. Tutkimuskysymysten avulla nousseiden hakusanojen pohjalta analysoitavaksi jäi seitsemän tutkimusta. Tutkimukset analysoitiin käyttäen hyväksi laadullista sisällönanalyysia. Opinnäytetyömme tulokset osoittavat, että perhe tarvitsee kokonaisvaltaista yksilöllistä ohjausta vammaisen lapsen syntyessä perheeseen. Tutkimustulosten perusteella on löydetty yhteneviä tuloksia, mitkä vaikuttavat perheen tyytyväisyyteen ohjaustilanteesta ja sen jälkeiseen selviytymiseen. Vanhempien toive olisi, että ensitieto annetaan heti epäilyksen syntyessä. Hoitohenkilöstön peittely tilanteessa aiheuttaa vanhemmille suurta levottomuutta ja pelon lapsen kuolemasta. Perhe toivoisi myös tuoreempaa materiaalia vammaisuudesta ja positiivisten asioiden painottamista. Tärkeänä koettiin hoitohenkilöstön rehellisyys ohjaustilanteessa. Tutkimusten perusteella hoitohenkilökunnan antama ohjaus on muuttunut hiljalleen parempaan suuntaan. Vanhemmat kuitenkin kaipaavat runsaasti lisää tuoretta tietoa ja tunteiden huomioimista ohjaustilanteessa. Tutkimuksesta saatu tutkimuksellinen näyttö voisi toimia osaltaan tiedon lähteenä kehittäessä hoitajien antamaa ohjausta perheelle vammaisen lapsen syntyessä.

Sairaanhoitajan opiskelijaohjaustaidot sekä ohjaajakoulutuksen tarve ja hyöty hoitotyön ohjatun harjoittelun oppimisympäristössä

A Nurse's Preceptorship Skills of Guiding Students and the Need for and Benefit from Preceptorship Education Guided practical training in units of health services is an essential part of the education of nurses. Nurses take care of a student's preceptorship during these periods, and their role in supporting a student's learning has been shown to be the most important factor in the learning environment of guided practical training. Education for preceptors in various educational units has been organized to develop their skills of guiding students. The aim of this study was both to investigate preceptors' skills of guiding students, the differences in the student guiding skills of those who have and who have not received preceptorship education and to describe their experiences of their own need for preceptorship education and of the benefit of such education. Any activities that promote a student's learning were included in nurses' preceptorship skills. On the basis of research knowledge, the preceptorship skills were divided into the following subdomains: proficiency in nursing; creation of a preceptorship relationship; planning of preceptorship; implementation of preceptorship; combination of theory and practice; and evaluation. The target group comprised all those nurses (n=128) in a hospital in southern Finland who guided future nurses. The material was gathered by means of a questionnaire with structural and open questions. Preceptorship skills were studied with the structured questions and the need for and benefit from preceptorship education with the open questions. The material was interpreted by means of a statistical SAS programme and qualitative content analysis. The preceptorship skills in all domains of guiding skills proved good. Those who had received preceptorship education had better skills than those who had not received such education in all domains but “creation of a preceptorship relationship”. However, the differences were not statistically significant. The need for preceptorship education was highest in evaluation and in setting goals for a student. To support these, the preceptors wanted information on education and students' requirements. Most of all, preceptorship education had benefited the creation of a preceptorship relationship and the implementation of evaluation. The preceptors were of the opinion that their skills of guiding students were good. However, education is needed, which makes the results inconsistent in this respect. The results can be used in developing preceptorship skills and in planning preceptorship education.

Suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittyminen tiimityön avulla

Tässä opinnäytetyössä kuvaamme suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden kokemuksia yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittymisestä tiimityön avulla, sekä tiimityötä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Opinnäytetyömme on osa syksyllä 2004 käynnistettyä Terveyskeskeisen työn organisointimalli suun terveydenhuoltoon -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on luoda suun terveydenhuoltoon terveyskeskeinen työn organisointimalli ja kehittää suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoiden uudenlaista yhteistyötä koulutuksen aikana. Tämä opinnäytetyö on tehty kvalitatiivisella menetelmällä. Aineisto kerättiin haastattelemalla tiimityökokemuksia omaavia suuhygienisti- ja hammaslääkäriopiskelijoita (n=12) sekä kirjallisesti kyselylomakkeeseen vastanneilta opiskelijoilta (n=12). Aineistonkeruumenetelmänä oli teemahaastattelu ja aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Opinnäytetyön teoreettisina lähtökohtina ovat aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset, jotka liittyvät tiimityöhön ja yhteisölliseen asiantuntijuuteen muun muassa Hannanin, Normanin ja Redfernin (2001) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella tuottama malli. Aineiston analyysirunkona käytettiin Hannanin ym. mallista suun terveydenhuoltoon sovellettua mallia, joista haastattelujen tuloksena nousi esiin kaksi pääluokkaa: työn organisointi ja henkilöstön hyvinvointitekijät. Sisällönanalyysiä jatkettiin kvantifioimalla tuloksia. Tuloksista ilmeni, että opiskelijat kokivat tiimityön organisoinnin epäselväksi. Ohjaavilta opettajilta saatu tuki ja ohjaus helpotti tiimityön aloitusta. Ohjaavia opettajia toivottiin olevan määrällisesti enemmän ja heiltä toivottiin enemmän ohjausta sekä palautetta. Tiimityö koettiin yhteisöllistä asiantuntijuutta kehittäväksi ja yhdessä tehty potilaan hoitosuunnitelma helpotti työjakoa tiimissä. Aikataulujen yhteensovittaminen oli ongelmallista ja vaikeutti työhön sitoutumista ja aiheutti turhautumista. Tiimityö koettiin haastavaksi, mutta suurin osa tiedonantajista piti sitä kuitenkin mielekkäänä kokemuksena jota voi hyödyntää työelämässä. Sen koettiin edistävän vuorovaikutustaitoja, toisen profession tuntemista sekä kehittävän ammatillista viestintää. Motivaatiolla oli vaikutusta tiimityön onnistumiseen.

Sulkapallonpelaajan scapulan staattisen asennon ja olkapääkivun muutos kahdeksan viikon terapeuttisen harjoittelun aikana

Kipu olkapäässä voi aiheuttaa liikehäiriöitä hartiarenkaan liikemalleihin ja kiputuntemuksen hävittyäkin virheelliset liikemallit saattavat jäädä pysyviksi, ellei niitä korjata. Pitkään jatkuneet ja toistetut virheelliset liikemallit kohdistavat suuremman kuormituksen nivelpintoihin ja niveliä ympäröiviin rakenteisiin. Muutokset liikemalleissa, lihasten pituudessa ja voimassa ovat riippuvaisia toisistaan, mutta on epäselvää aiheuttaako lihasten pituuden muutos voiman muutoksen vai toisinpäin. Optimaalisen liikkeen lähtökohta on nivelen optimaalinen staattinen ja dynaaminen asento. Tässä opinnäytetyössä keskityimme hartiarenkaan nivelistä scapulothorarakaaliniveleen, scapulan staattiseen asentoon ja siihen vaikuttavien lihasten terapeuttiseen harjoitteluun. Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvailla jaksottaisesta ja pitkittyneestä olkapääkivusta kärsivän sulkapallonpelaajan hartiarenkaan ja erityisesti scapulothorakaalilihasten kahdeksan viikon terapeuttinen harjoitteluohjelma ja perustella kirjallisuuden ja tutkimusartikkeleiden avulla kyseisen harjoitusmenetelmän käyttö. Opinnäytetyömme koostui kahdesta osasta; kirjallisesta ja käytännön työn osasta. Kirjallinen osuus koostui hartiarenkaan anatomian ja biomekaniikan sekä harjoitusmenetelmän teoreettisen pohjan dokumentoinnista sekä intervention aikana suoritettujen mittaustulosten analysoinnista. Käytännön osuus muodostui kahdeksan viikkoa kestäneen terapeuttisen harjoittelun toteutuksesta. Harjoitusohjelmassa sovelsimme hartiarenkaan dynaamisen stabiliteetin harjoitteita. Toteutimme opinnäytetyömme case- tyyppisesti. Tuloksia ei ollut tarkoitus yleistää. Yhteistyökumppanimme oli Mäkelänrinteen lukion fysioterapia. Tavoitteenamme oli selvittää seuraavat tutkimusongelmat: ”Mitä muutoksia on havaittavissa sulkapallonpelaajan kokemassa subjektiivisessa olkapääkiputuntemuksessa kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana?” ja ”Miten scapulan staattinen asento muuttuu kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana?”. Kahdeksan viikon terapeuttisen harjoittelun aikana sulkapallonpelaajan subjektiivinen olkapääkipu väheni ja scapulan staattinen asento muuttui mittausten perusteella optimaalisemmaksi. Harjoitteluinterventiolla on mahdollinen yhteys sulkapallonpelaajan scapulan staattiseen asentoon ja subjektiivisiin olkapääkiputuntemuksiin. Mahdollinen jatkotutkimusaihe on toteuttaa vastaavan tyyppinen interventiojakso, jonka mittauksissa, arvioinnissa sekä toteutuksessa hyödynnetään pinta EMG-mittausmenetelmää.

Päihdeongelmaisen perheen vanhemmuutta tukeva ohjaus

Opinnäytetyö oli osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia ja se oli tarkoitettu HUS Jorvin sairaalan vastasyntyneiden osaston käyttöön. Työn tarkoitus oli löytää ohjauskeinoja päihdeongelmaisen perheen vanhemmuuden tukemiseksi, kun vastasyntynyt tarvitsee sairaalahoitoa sikiöaikaisen päihdealtistuksen seurauksena. Menetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta soveltuvin osin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Aineistoa etsittiin pääasiassa sosiaali- ja terveysalan tietokannoista keskittyen tietoon, joka koski päihdeongelmaisen perheen ohjaustarpeita sekä ohjausmenetelmiä. Aineiston perusteella todettiin, että päihdeongelmaisen perheen ohjaus oli vaativaa ja perhe tarvitsi pitkäkestoista tukea. Parhaita tuloksia oli saavutettu sellaisilla interventioilla, joissa oli pyritty huomioimaan perheen tuen tarve kokonaisvaltaisesti. Lupaavimpia olivat äidin ja lapsen tai äidin ja terapeutin suhteen laatuun keskittyvät interventiot. Ohjauksessa oli huomioitava vanhempien tarve saada tietoa erityisesti lapsen hoidosta ja käyttäytymisestä sekä päihdealtistuksen vaikutuksista. Tiedonantotapana suositeltiin lapsen käyttäytymisen ja lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksen tarkkailua ja kommentointia keskustelevaan sävyyn yhdessä vanhempien kanssa. Päihdeongelmaiset vanhemmat olivat yleensä hyvin herkkiä palautteenannolle, joten tämä oli erityisen kriittinen kohta ohjauksessa. Pitkäkestoinen hoitosuhde tarjosi parhaat mahdollisuudet vaikuttavalle ohjaukselle, joten omahoitajuus oli suositeltavaa. Päihdeongelmaisten perheiden vanhemmuutta tukevia ohjausmenetelmiä ei ollut arvioitu systemaattisesti, mikä vaikeutti menetelmien soveltamista. Ohjauksesta tarvittiin erityisesti hoitotieteellistä tutkimusta. Samoin oli tarvetta tutkimukselle siitä, kuinka pääasiassa pitkäkestoiset interventiot olivat sovellettavissa vastasyntyneiden osaston lyhyempään hoitoaikaan.