1000 resultados para lasten asema


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni on lautapeli, jonka tarkoituksena on hälventää lasten pelkoa hoitovälineitä kohtaan. Työni on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, HUS Lasten ja nuorten sairaalan sekä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen yhteistä projektia ”Kulttuuri lapsen kivun ja pelon lievittäjänä”. Opinnäytetyön aineistona on käytetty aikaisempien vuosien opinnäytetöitä, jotka on tehty samaan projektiin. Aikaisempien töiden perusteella olen selvittänyt, mitä lapset sairaalassa pelkäävät ja miksi. Olen myös käyttänyt hoitotieteellistä aineistoa ja verrannut tuloksia opinnäytetöihin. Tulokset ovat hyvin saman suuntaisia. Tuloksista nousi vahvasti esiin pelko nimenomaan hoitovälineitä ja sairaalaa ympäristönä kohtaan. Eniten pelkoa aiheuttivat pistäminen ja neulat, myös esimerkiksi hoitajat ja lääkärit koettiin pelottaviksi ja stetoskooppi ja verenpainemittari olivat haastateltujen lasten mielestä epämiellyttäviä. Mielestäni olisi hyödyllistä, jos tämän projektin aikana valmistuneet tuotteet kivun ja pelon lievitykseen olisivat tutkimuskohteena jatkotutkimuksissa. Tarpeen olisi selvittää onko peleistä, leluista ja saduista ollut hyötyä pelon ja kivun lievityksessä. Ovatko lapset kokeneet pelit viihdyttäviksi? Voisiko joitakin tuotteita kehittää eteenpäin?

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyöni on osa Sosiaali- ja terveysministeriön alaista Helsingin kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämishanketta. Perhehoidon tuki- ja sosiaalityön painopistettä pyritään siirtämään kriisityöstä ja korjaavasta työstä laadukkaaseen ennaltaehkäisevään työhön. Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävä oli kerätä tietoa sijaisvanhemmuuteen kasvamisesta, erityisesti siitä muutoksesta, minkä ensimmäinen sijaislapsi tuo vanhemmuuteen ja perheeseen. Pyrin löytämään jotain erityistä, juuri sijaisvanhemmuuteen kuuluvaa vanhemmuutta, sekä niitä asiantiloja, jotka tukevat suotuisaa kehitystä tai koettiin erityisenä haasteena. Aineistoni koostuu neljän perheen alkutaipaleen tunnelmista sijaisperheeksi kasvamisen prosessissa. Perheet sijaitsevat fyysisesti kolmessa eri kunnassa Etelä-Suomessa ja Hämeessä. Kaikissa perheissä oli ainakin yksi biologinen lapsi, joten vanhemmuus sinänsä ei ollut uusi asia. Sijoitushetkellä sijoitettavat lapset olivat iältään 1,5 vuodesta 4 vuoteen. Käytin tutkimusmenetelmänä puoli-strukturoituja teemahaastatteluja. Jotta muutos vanhemmuudessa tavoitetaan, haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen haastattelukierroksen perheisiin tein 1 - 2,5 kuukautta sijoituksesta ja toinen vierailu perheisiin toteutui 8 kuukautta - 1 vuosi myöhemmin. Merkityksellisiä tuloksia ovat sijaisvanhempien kokema pelko lapsen menettämisestä ja sen vaikutus kiinnittymiseen, biologisten lasten haasteellinen asema sijaisperheessä ja sijaisperheen tuen riittämättömyys erityisesti sijoituksen alussa. Sijaisvanhemmuutta pidetään vaativampana kuin biologista vanhemmuutta, joka sujuu usein intuitiolla. Sijaislapsen kanssa uskotaan vaadittavan kasvatustietoisuutta, jolloin oman toiminnan vaikutuksia lapseen mietitään enemmän. Tulokset tukevat kehittämishankkeen tavoitetta sijoituksen alkuvaiheen tiiviimmän tuen tarpeesta. Tukea saattavat tarvita myös sijaisperheen biologiset lapset, mikä tulee tiedostaa ja huomioida entistä paremmin. Sijaisperheen kiintymyssuhteet ja niiden erityiset haasteet on monimutkainen ja merkityksellinen asiakokonaisuus, jota pidän tärkeänä jatkotutkinmuksen kohteena.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lasten kirja . Koetus Jak. Juteinilda. - Wiipurissa, walmistettu A. Cederwallerin kirjapainossa wuonna 1816.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lasten kirja . Toinen paino, jonga on parannettuna ja lisättynä ulos andanut Jak. Juteini. - Wiipurissa, painettu And. Cederwallerin tykönä vuonna 1819

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lasten kirja . Kolmas paino, jonga on parannettuna toimittanut Jak. Juteini. - Wiipurissa A. Cederwallerin kirja-painosta wuonna 1826.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador: