Personal Injuries Proceedings Act 2002 s 27(1) – duty of respondent to give information and documents

In Hare v Mount Isa City Council [2009] QDC 39 McGill DCJ examined the scope of s 27(1) of the Personal Injuries Proceedings Act 2002 (Qld) and its interpretation by the Court of Appeal in Haug v Jupiters Ltd [2008] 1 Qd R 276. The judge expressed a number of concerns about the Act and the Regulation made under it, that are worthy of consideration by the Legislature.

Practice & procedure : Personal Injuries Proceedings Act 2002

The decision of Atkinson J in Watkins v State of Queensland [2007] QSC 057 on an application for disclosure of documents under s27 of the Personal Injuries Proceedings Act 2002 (Qld) required determination of a range of issues relating to the disclosure of documents and legal professional privilege.

Disclosure obligations - Personal Injuries Proceedings Act 2002

In Huag v Jupiters Limited [2007] QSC 068, Lyons J considered the extent of the obligations imposed upon a respondent under the Personal Injuries Proceedings Act 2002 to disclose documents and information.

Practice & procedure : disclosure obligations - Personal Injuries Proceedings Act 2002 s27

In Huag v Jupiters Limited [2007] QCA 199 the Queensland Court of Appeal allowed an appeal from interlocutory orders made in the trial division of the court and concluded that, although provisions such as s27 of the Personal Injuries Proceedings Act 2002 (Qld) should be given a broad, remedial construction, this did not mean the words of limitation in the section could be ignored.

Practice and Procedure - Personal Injuries Proceedings Act 2002 - whether "urgent need" under s43 to start proceeding notwithstanding non-compliance with chapter 2 part 1

In Lamb v State of Queensland [2003] QDC 003 McGill DCJ considered an application under s43 of the Personal Injuries Proceedings Act 2002. That provision permits the court to give a claimant leave to start a proceeding notwithstanding non-compliance with part 1 of chapter two of the Act, "if the court is satisfied there is an urgent need to start the proceeding."

Practice and procedure : Personal Injuries Proceedings Act 2002 s56

In Amos v Brisbane City Council [2005] QCA 433 the Queensland Court of Appeal was called upon to determine the scope of s56 of the Personal Injuries Proceedings Act 2002. The decision makes it clear that the section does not provide a complete code governing awards of damages and does not deprive the court of power to award costs against a plaintiff who fails to succeed on liability.

Practice and Procedure - Proceedings claiming damages for personal injuries commenced before June 18, 2002

In Inglis v Connell [2003] QDC 029 the court considered s6(3) of the Personal Injuries Proceedings Act 2002 in relation to the application of the Act. The conclusion reached was that the provision should be interpreted as providing that the requirements of the Act do not apply in respect of personal injury the subject of any proceeding commenced before June 18, 2002.

From policy borrowing to implementation : an illuminative evaluation of learning and teaching in higher education in Australia (2002 to 2008)

This study documents and theorises the consequences of the 2003 Australian Government Reform Package focussed on learning and teaching in Higher Education during the period 2002 to 2008. This is achieved through the perspective of program evaluation and the methodology of illuminative evaluation. The findings suggest that the three national initiatives of that time, Learning and Teaching Performance Fund (LTPF), Australian Learning and Teaching Council (ALTC), and Australian Universities Quality Agency (AUQA), were successful in repositioning learning and teaching as a core activity in universities. However, there were unintended consequences brought about by international policy borrowing, when the short-lived nature of LTPF suggests a legacy of quality compliance rather than one of quality enrichment.

A Submission to the Advisory Council on Intellectual Property in Relation to the Issues Paper Relating to the Enforcement of Trade Marks - February 2002

With respect to “shape” marks, there would appear to be a “break”, imposed by the Australian Courts, in the logical conclusion that registration of a shape, which performs a functional purpose, or even further, is indistinguishable from the shape of the item or product, creates a perpetual monopoly in the manufacture of that product.

Decline in perfluorooctane sulfonate and perfluorooctanoate serum concentrations in an Australian population from 2002 to 2011

Some perfluoroalkyl and polyfluoroalkyl substances (PFASs) have become widespread pollutants detected in human and wildlife samples worldwide. The main objective of this study was to assess temporal trends of PFAS concentrations in human blood in Australia over the last decade (2002–2011), taking into consideration age and sex trends. Pooled human sera from 2002/03 (n=26); 2008/09 (n=24) and 2010/11 (n=24) from South East Queensland, Australia were obtained from de-identified surplus pathology samples and compared with samples collected previously from 2006/07 (n=84). A total of 9775 samples in 158 pools were available for assessment of PFASs. Stratification criteria included sex and age: <16 years (2002/03 only); 0–4 (2006/07, 2008/09, 2010/11); 5–15 (2006/07, 2008/09, 2010/11); 16–30; 31–45; 46–60; and >60 years (all collection periods). Sera were analyzed using on-line solid-phase extraction coupled to high-performance liquid chromatography-isotope dilution-tandem mass spectrometry. Perfluorooctane sulfonate (PFOS) was detected in the highest concentrations ranging from 5.3–19.2 ng/ml (2008/09) to 4.4–17.4 ng/ml (2010/11). Perfluorooctanoate (PFOA) was detected in the next highest concentration ranging from 2.8–7.3 ng/ml (2008/09) to 3.1–6.5 ng/ml (2010/11). All other measured PFASs were detected at concentrations <1 ng/ml with the exception of perfluorohexane sulfonate which ranged from 1.2–5.7 ng/ml (08/09) and 1.4–5.4 ng/ml (10/11). The mean concentrations of both PFOS and PFOA in the 2010/11 period compared to 2002/03 were lower for all adult age groups by 56%. For 5-15 year olds, the decrease was 66% (PFOS) and 63% (PFOA) from 2002/03 to 2010/11. For 0-4 year olds the decrease from 2006/07 (when data were first available for this age group) was 50% (PFOS) and 22% (PFOA). This study provides strong evidence for decreasing serum PFOS and PFOA concentrations in an Australian population from 2002 through 2011. Age trends were variable and concentrations were higher in males than females. Global use has been in decline since around 2002 and hence primary exposure levels are expected to be decreasing. Further biomonitoring will allow assessment of PFAS exposures to confirm trends in exposure as primary and eventually secondary sources are depleted.

U v U [2002] HCA 36: Commentary

This commentary offers a feminist analysis of relocation cases through the lens of U v U [2002] HCA 36, and with reference to the re-written judgment for the Australian Feminist Judgments project. First, the commentary considers the gendered nature of relocation cases, and analyses aspects of the reasoning and outcome of U v U that are of concern from a feminist perspective. Second, the commentary discusses how the re-written judgment addresses these concerns, thereby offering a feminist judgment on the issue of relocation in family law.

Osobennosti nacional'noj ohoty na pisatelja : Literaturnaja bor'ba 2002 goda vokrug romana Vladimira Sorokina Goluboe salo

Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan. Avainsanat: Sorokin - pornografia - kaunokirjallisuus - kirjallisuussosiologia - vastaanotto

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.