"Lapsista lukeminen alkaa". Lastenkirjallisuuskritiikkien lapsuuskäsitykset 1960-1970-luvun vaihteessa

Analysoin tutkielmassani lapsuuskäsityksiä 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Lähdeaineistona ovat pääasiassa Helsingin Sanomien, Arvostelevan kirjaluettelon ja Lapsi ja nuoriso -lehden arviot. Suhteutan kritiikkiaineiston myös lehdistössä käytyyn keskusteluun. Koska tutkin lehdistössä käytyä keskustelua, metodini on lähellä diskurssianalyysia. Käytän Michel Foucault’n diskurssianalyysiä tutkielman lähtökohtana, mutta en pyri kuitenkaan selvittämään syvällisesti diskurssien välisiä valtasuhteita tai diskurssiin pääsemättömiä näkökulmia. Diskurssi on tutkielmassani lehdistökeskustelun tai -kritiikin synonyymi. Tutkin, miten kriitikot merkityksellistävät lapsuutta 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Pohdin myös ketkä toimivat lastenkirjakriitikkoina, mutta en lähde selvittämään tarkasti arvioijien taustoja. Suomalainen yhteiskunta oli 1960-1970-luvun vaihteessa erityisessä murrosvaiheessa. Hyvinvointivaltiota kehitettiin, väestö kaupungistui ja palkkatason kohotessa kulutus lisääntyi. Kulttuuripoliittinen keskustelu oli vireää ja vasemmistolaissävyiset ajatukset olivat konkreettisesti esillä. Lisäksi tarkastelen tutkielmassani sitä, näkyykö kritiikeissä kulttuurinen muutos. Suuri osa kirjoittajista oli kirjastoalan toimijoita, mutta Helsingin Sanomissa kriitikoina toimivat esimerkiksi myös taiteenalan asiantuntijat. Erityisenä kirjoittajaryhmänä toimivat myös lapset, jotka saivat tasa-arvon nimissä tuoda 1970-luvun alussa mielipiteensä esille omissa kirja-arvioinneissaan. Lastenkirjakritiikkien lapsuuskäsitykset ovat selkeässä yhteydessä muuhun yhteiskunnassa käytyyn keskusteluun. Lapset nähtiin kritiikeissä modernin kaupunkiyhteiskunnan rakentajina ja hyvinvointiyhteiskunnan toimijoina. Uuden sukupolven lapsen tuli sopeutua kriitikoiden näkökulmasta tulevaisuudessa heterogeeniseen kaupunkiyhteiskuntaan, hänen toivottiin ymmärtävän erilaisuutta ja osallistuvan kansainväliseen yhteistyöhön. Lapsen piti varautua tulevaisuuden ennustamattomuuteen, ristiriitaisuuksien kohtaamiseen, jatkuvaan kouluttautumiseen ja lisääntyneen informaation vastaanottamiseen. Kriitikoiden mielestä realistiset ja tietopohjaiset lastenkirjat olivat sopeuttamassa lasta jo nuorena yhteiskunnan jatkuvaan muutokseen. Lapsi nähtiin kritiikeissä myös ajattelevana ja vapaana yksilönä, jolla on oikeus ja mahdollisuudet tulla kuuluksi, tehdä valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Useat kriitikot huomioivat toisaalta myös uuteen kaupunkilaiseen yhteiskuntaan liittyvät vapaa-ajan ja populaarin viihteen leviämisen ongelmat. Lapsilta toivottiin jopa vasemmistokriittisiä kannanottoja kirja-arvioinneissaan ja muissa kirjoituksissaan. Pelkästä viihteen kulutuksesta intoutuneet lapset tuli kriitikoiden taholta ohjata heitä sivistävän ja heidän ajatuksiaan kehittävän kirjallisuuden pariin.

Johtavatko väkivaltaiset kokemukset aggressiiviseen käytökseen?

English summary: Do violent experiences lead to aggressive behavior?

Sota siviilejä vastaan

English summary: War against civilians

Leikki-ikäisen 2 - 3-vuotiaan lapsen selviytymiskeinot kivusta

Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa, minkälaisia selviytymiskeinoja 2 - 3 -vuotias lapsi käyttää selviytyäkseen kivusta sairaalassa. Työ on tehty systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää soveltaen. Tavoitteena on, että tiedot leikki-ikäisen selviytymiskeinoista kivusta ovat yhdessä tiiviissä paketissa ja tietoa voisi hyödyntää lastenhoitotyössä lasten omien selviytymiskeinojen tunnistamisessa. Aineistona käytettiin leikki-ikäisiä lapsia sekä akuuttia kipua käsitteleviä tutkimuksia ja kirjallisuuskatsauksia. Työ rajattiin koskemaan akuutin kivun selviytymiskeinoja, sillä kroonista kipua esiintyy lapsilla harvemmin. Aineiston mukaan lapsi selviytyy parhaiten kivusta toiminnan avulla. Toiminta pitää sisällään huomion kiinnittämisen muualle musiikin, videoiden tai leikin avulla. Toimintaa on myös suora hyökkäys, kuten kipeän paikan hierominen ja silittäminen tai aggressiivinen käytös. Lapsi käyttää yhtenä selviytymiskeinonaan myös puhetta tai passiivista käyttäytymistä. Koska 2 - 3-vuotias lapsi kykenee hyvin vilkkaaseen mielikuva-ajatteluun, pystyy hän sitä hyödyntämään ahdistavissa tilanteissa. Kivunlievitys on tärkeä osa lapsipotilaan hoitotyötä, ja yhä enenemissä määrin pitäisikin kiinnittää huomiota lapsen omiin kivunlievitysmenetelmiin. Tietoa pienten lasten selviytymiskeinoista kivusta on vähän, mihin osaltaan vaikuttaa se, että 2 - 3-vuotiaat lapset ovat hyvin haastava ikäryhmä. He eivät välttämättä osaa ilmaista selviytymiskeinojaan sanallisesti, vaan hoitajan tulee osata tulkita lasta. Tämä lisää aiheen tutkimisen haastavuutta. Lapsen kivun tutkiminen on ajankohtainen ja kehitettävissä oleva asia hoitotyössä. Tulevaisuuden hoitohenkilökunnan on tärkeää tunnistaa lapsen omat selviytymiskeinot kivusta, jotta he osaisivat hyödyntää tätä tietoa hoitotyössä.

"Äiti oot mun mielessä" : omahoitajuuden tavoitteiden toteutuminen päiväkodissa vanhempien näkökulmasta

Tutkimme opinnäytetyössämme vanhempien mielipiteitä omahoitajuuden tavoitteiden toteutumisesta Espoon Pisan päiväkodissa. Idean opinnäytetyöhön saimme Pisan päiväkodin johtajalta. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää miten hyvin Espoon kaupungin asettamat omahoitajuuden tavoitteet toteutuvat vanhempien näkökulmasta sekä alle 3-vuotiaiden lasten ryhmissä että vanhempien lasten, eli yli 3-vuotiaiden, ryhmissä. Näiden tulosten avulla selvitämme tulisiko omahoitajuusperiaate ottaa käytäntöön myös vanhempien lasten ryhmissä, joissa se ei vielä ole käytössä. Opinnäytetyömme tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeiden avulla. Olemme luoneet lomakkeen kysymykset perustaen ne kiintymyssuhdeteoriaan ja kasvatuskumppanuuteen, jotka ovat myös Espoon päivähoidon omahoitajuuskäytännön perustana. Haimme vanhemmilta vastauksia muun muassa kysymyksiin tutustumisajan merkityksestä, tiedonkulusta päivähoidon ja kodin välillä sekä lapsen kasvatus-suunnitelmaan vaikuttamisen mahdollisuudesta. Kyselylomakkeiden tuloksista selvisi, että vanhemmat ovat pääosin tyytyväisiä alle 3-vuotiaiden lasten omahoitajuuskäytännön toimivuuteen päiväkodissa. Tulosten mukaan myös yli 3-vuotiaiden ryhmissä omahoitajuuden tavoitteet osittain toteutuvat, mutta tarpeet niille ovat erilaiset. Päiväkodin 3-5-vuotiaat sekä esikouluikäiset lapset eivät vanhempien mielestä tarvitse yhtä paljon omahoitajaa kuin pienemmät lapset. Vanhemmat kokevat, että yli 3-vuotiaat lapset ovat tarpeeksi vanhoja osatakseen itsenäisesti tehdä asioita ja kertoa kotona hoitopäivästään. Tulosten mukaan omahoitajuuden periaatteiden toteutumista tarvittaisiin eniten uuteen ryhmään siirryttäessä sekä 3-5-vuotiaiden ryhmän pienimpien, varhaisemmassa kehitysvaiheessa olevien lasten hoidossa. Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan todeta, että vanhempien näkökulmasta sekä kiintymyssuhdeteorian että kasvatuskumppanuuden periaatteet toteutuvat melko hyvin Pisan päiväkodin lapsiryhmissä. Alle 3-vuotiailla, joilla turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen on erityisen tärkeää, käytössä oleva omahoitajuuskäytäntö toimii lähes tavoitteiden mukaisesti. Yli 3-vuotiaiden lasten ryhmissä vanhemmat eivät koe Espoon päivähoidon asettamaa omahoitajuuskäytäntöä tarpeelliseksi.

Kuinka 2 - 4-vuotias lapsi ilmaisee itseään? : kirjallisuuskatsaus

Opinnäytetyömme on kirjallisuuskatsaus hankkeeseen Musiikki ja draama lapsen kivun ja pelon lievittäjänä. Opinnäytetyömme tarkoituksena on ollut kartoittaa tutkittua tietoa 2 - 4-vuotiaan lapsen ilmaisukeinoista, jotka koemme hyödyllisiksi lapsen ja sairaanhoitajan vuorovaikutusta ajatellen. Työssämme olemme soveltaneet systemaattinen kirjallisuuskatsauksen metodia aineiston hankinnassa. Olemme koonneet opinnäytetyömme aineiston tekemällä hakuja sosiaali- ja terveysalan tietokannoista. Valitun aineiston piti täyttää asettamamme kriteerit. Artikkeleiden tuli olla julkaistu vuosina 2004-2007 ja niiden tuli olla tieteellisiä julkaisuja. Artikkeleiden piti myös vastata tutkimuskysymykseemme: kuinka 2 - 4-vuotias lapsi ilmaisee itseään. Opinnäytetyö on jäsennetty teemoittain aineistosta nousseiden ilmaisukeinojen mukaan. Keskeinen käsite työssämme on leikki-ikäinen lapsi, tarkoittaen tällä ikävuosia 2 - 4. Käsittelemme tuloksissa lapsen ilmaisukeinoina puhetta, leikkiä, piirtämistä ja eleitä. Piirtäminen on nopea, halpa sekä helppo kommunikoinnin väline. Leikin kautta lapsi oppii käsittelemään tunteitaan rakentavasti ja emotionaalisen kehityksen kannalta on tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteitaan. Kielen ja puheen kehitys on kiinteässä yhteydessä varhaisen vuorovaikutuksen kanssa. Kuukausia ennen kuin lapset tuottavat sanoja, he käyttävät eleitä asiansa ilmaisemiseen. Hoitajan tulisi työssään ottaa perhe- ja lapsilähtöinen työskentelyote. Hoitajan käyttäessä lapsen kehitystason mukaista kieltä sekä ikätasolle sopivia vaihtoehtoisia keinoja kuten leikkiä apunaan, pysyy lapsen stressitaso hallittavissa. Ennen kuin lapsi oppii kielelliset taidot ilmaista itseään, on hänellä käytössään vaihtoehtoisia menetelmiä tunteidensa sekä ajatustensa esille tuomiseen. Kun hoitaja on perillä lapsen oletetusta kyvystä ilmaista itseään, voi myös hoitaja ilmaista itseään niin, että lapsi tämän ymmärtää.

Liikkeenjohdon asiantuntijoiden työn ja muun elämän yhteensovittaminen

Työn tarkoituksena on ymmärtää liikkeenjohdon asiantuntijoiden käsityksiä omasta työn ja muun elämän yhteensovittamisesta. Tavoitteena on saada selville miten konsultin ammatti, työn ja muun elämän yhteensovittaminen, yrittäjyys sekä tietotyö toteutuvat haastateltujen elämässä. Tutkimus on laadullinen ja aineistolähtöinen. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä TMC-sertifikaatin suorittanutta liikkeenjohdon asiantuntijaa, joista suurin osa on konsultteja ja yksityisyrittäjiä. Tutkimustulokset osoittavat, että haastatellut liikkeenjohdon asiantuntijat ovat tyytyväisiä työssään ja pitävät työn ja muun elämän yhteensovittamistaan onnistuneena. Yrittäjyydessä haastateltavat arvostavat itsenäisyyttä ja tiettyä vapautta työaikojen, työmäärän ja työn sisällön suhteen. Konsultin työtä he pitäväthaastavana, mielenkiintoisena ja vaihtelevana. Haastateltavat kokevat työnsä mielekkääksi ja asioiden olevan omassa hallinnassa, mikä auttaa jaksamaan ajoittain pitkiä ja raskaita työpäiviä. Ei niinkään työpäivän pituus, vaan ennemmin haastateltavien lasten iät vaikuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumiseen. Haastateltavat, joilla on pieniä lapsia, potevat enemmän huonoa omatuntoa työn ja perheen yhteensovittamisesta kuin haastateltavat, joilla on aikuiset lapset. Ongelmia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen saattavat ajoittain aiheuttaa liian suuri työmäärä, kiire, huono omatunto perheen kanssa vietetyn ajan vähyydestä, ajan riittämättömyys omille harrastuksille ja ystäville sekä pitkät työmatkat poissa kotoa. Työmäärän vaihtelevuus auttaa löytämään välillä rauhallisempia aikoja kiireellisemmistä viikoista palautumiseen.

Lapsille suunnatun mainonnan erityispiirteitä ja niiden ilmeneminen tv-mainoksissa

Tämän tutkielman tavoitteena oli perehtyä niihin eri tekijöihin, jotka muokkaavat lapsille suunnattujen mainosten ulkoasua ja sisältöä. Lapsella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan alle 12-vuotiasta lasta, tutkimuksen pääpaino oli kuitenkin alle kouluikäisissä, 3-6 -vuotiaissa lapsissa. Tutkimuksen tutkimusmetodologia on kvalitatiivinen haastattelututkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 16 alle kouluikäistä lasta, yhdeksää tyttöä ja seitsemää poikaa. Lapsille suunnattujen mainosten sisältöön ja ulkoasuun vaikuttavat muiden muassa. seuraavat tekijät: 1. ulkoinen säätely (lait, asetukset, kuluttaja-asiamiehen ohjeet, EU-direktiivit), 2. sisäinen säätely (mainostajien alan oma eettinen ohjeistus), 3. lapsen ikä ja kehitysaste sekä 4. lapsen mielipiteet. Suunniteltaessa lapsille suunnattua mainontaa, ulkoisen ja sisäisen säätelyn antamien ohjenuorien lisäksi on mainosviestin ymmärtämisen kannalta tärkeää huomioida lapsen kognitiivinen kehitysaste ja sen vaikutus lapsen kykyyn ymmärtää mainoksia. Lapsen mielipiteeseen siitä, millainen on hyvä mainos ja millaisista mainoksista hän ei pidä vaikuttaa iän lisäksi hyvin vahvasti lapsen sukupuoli.

Sosiaalityö ja maahanmuuttajat. Lastensuojelun ammattilaisten ja asiakkaiden vuorovaikutus ja tulkinnat

Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, mitä maahanmuuttajia koskevat erityiskysymykset suomalaisessa lastensuojelun sosiaalityössä ovat ja miten näitä kysymyksiä lastensuojelussa käsitellään. Teoreettismetodologisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Etnisten suhteiden tutkimusperinteessä työ paikantuu keskusteluun, jossa kulttuuri ja etnisyys nähdään sosiaalisesti rakentuvina ja muuntuvina. Analyysissä sovelletaan diskurssianalyyttistä metodologiaa. Tutkimus rakentuu yhteenveto-osiosta ja neljästä artikkelista. Maahanmuuttajasosiaalityötä ja lastensuojelua tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden, muiden ammattilaisten ja asiakkaiden kielenkäytön kautta. Aineisto koostuu 11 lastensuojelun asiakaskeskustelusta ja niiden jälkeen keskustelun osapuolille tehdyistä haastatteluista, joita on yhteensä 35. Tutkimuksessa analysoidaan seuraavia kysymyksiä: Miten sosiaalityöntekijät tulkitsevat maahanmuuttajasosiaalityön erityisyyttä oman ammatillisen tehtävänsä näkökulmasta? Minkälaisia ominaisuuksia sosiaalityöntekijät rakentavat maahanmuuttaja-asiakkaille? Miten lastensuojelun keskusteluissa puhutaan monikulttuurisuuteen liittyvistä teemoista, kuten erilaisuudesta ja samanlaisuudesta sekä kulttuuri- ja rasismikysymyksistä? Miten maahanmuuttajalasten ja -nuorten osallisuus lastensuojelun asiakaskeskusteluissa rakentuu aikuisten ja lasten itsensä tuottamana? Mitä ja miten maahanmuuttajalapset ja -nuoret puhuvat kokemuksistaan lastensuojelussa ja suomalaisessa yhteiskunnassa? Maahanmuuttajien erityiskysymyksiä ovat kieleen, kulttuuriin ja valtayhteiskunnan toimintaan liittyvät ymmärtämisvaikeudet, kokemukset arkipäivän rasismista sekä perheen ja yhteisön merkittävä, osin ristiriitainen rooli. Lapsilla ja nuorilla kulttuuri on muuntuvaa ja jatkuvien neuvottelujen kohteena. Aineiston lastensuojelutilanteiden taustalla on usein kouluympäristöön liittyviä vaikeuksia. Haastatteluissa lapset kertovat kokemuksistaan ja toimijuudestaan perheeseen, yhteisöön ja kouluun paikantuvissa tilanteissa. Asiakaskeskusteluissa lasten puhuja-asema on usein heikko, jos aikuiset eivät aktiivisesti vahvista sitä. Jotkut lapset ottavat itse vahvan puhuja-aseman. Asiakaskeskusteluissa maahanmuuttajien erityiskysymyksistä puhutaan harvoin eksplisiittisesti. Haastatteluissa sosiaalityöntekijät enemmän tai vähemmän tietoisesti paikantavat maahanmuuttajasosiaalityötä vieraannuttavaan, sopeuttavaan, tasa-arvoistavaan, kulttuuritietoiseen, rasismitietoiseen ja osallistavaan kehykseen. Kehykset nostavat sosiaalityön tavoitteista, menetelmistä ja asiakkaasta keskeisiksi erilaisia asioita. Tulkinnat ovat muuntuvia, vaikka osoittavat myös tiettyä säännönmukaisuutta. Kulttuuri on keskeinen käsite erilaisuuden ja samanlaisuuden ymmärtämiseksi. Sekä työntekijät että asiakkaat perustelevat toivottavia elämäntapoja "omalla kulttuurillaan" ja selittävät ongelmia ”erilaisella kulttuurilla”. Kulttuurin käsitettä voidaan myös käyttää työvälineenä asiakaskeskusteluissa avattaessa asiakkaan omaa näkökulmaa korostavaa dialogia. Perheen ja kulttuurisen yhteisön merkitys on tärkeää arvioida lapsen ja nuoren hyvinvoinnin ja kulttuurisen identiteetin kehittymisen näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöillä on merkittävä välittäjän rooli yhtäältä valtayhteiskunnan ja maahanmuuttaja-asiakkaiden, toisaalta vanhempien, yhteisöjen sekä lasten ja nuorten välillä. Lastensuojelussa haasteena on arkipäivän rasismin tiedostaminen sekä siihen pureutuvien työmenetelmien kehittäminen.