240 resultados para Päätöksenteon tukisysteemit
Resumo:
Opinnäytetyössäni kartoitan vieraskielisten opiskelijoiden tarpeita opiskelijakunnan viestinnälle sekä sitä, muuttuvatko tarpeet opintojen edetessä. Lisäksi pyrin työssäni selvittämään, miten opiskelijakunnan tulisi järjestää viestintänsä (viestintäkanavat ja -tavat) vieraskielisten opiskelijoiden näkökulmasta, ovatko opiskelijat valmiita osallistumaan viestintään itse ja minkälainen opiskelijoiden roolin pitäisi heidän mielestään olla ammattikorkeakoulussa tapahtuvassa viestinnässä. Tutkimusmenetelmänä käytän laadullista teemahaastattelua. Tarkastelen työssäni myös, mitä edellytyksiä viestinnän vuorovaikutteisuus vaatisi sekä opiskelijakunnan viestinnän mahdollisuuksia edistää yhteisöllisyyttä ammattikorkeakoulussa. Lisäksi peilaan eri kulttuurien vaikutusta opiskelijakunnan viestintään. Opiskelijakunta on lakisääteisesti ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden edustajana toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Opiskelijakuntatoiminta on kansalaistoimintaa ammattikorkeakoulussa ja vaatii onnistuakseen organisointia, keskusteluja, tavoitteita ja toimintaa. Toteuttaakseen tehtäviään parhaalla mahdollisella tavalla opiskelijakunnan viestinnän on huomioitava yhdenvertaisesti kaikki opiskelijat. Vieraskieliset tutkinto-opiskelijat ovat osin englanninkielisen viestinnän puutteellisuuden takia kokeneet jääneensä ulkopuolelle sekä ammattikorkeakoulu- että opiskelijakuntayhteisöstä. Tämä myös hankaloittaa opintoja sekä niissä jaksamista. Selvityksen pohjalta opiskelijakunnan viestintätoiminnan tavoitteina tulisi olla toimiva perustiedotus, viestinnän suunnitelmallisuus ja yhteisökuvan selkeyttäminen, päätöksenteon ja osallistumiskeinojen näkyviksi saattaminen, viestinnän vuorovaikutteisuus sekä yhteisöllisyyden muodostaminen viestinnän keinoin. Tavoitteiden määrittelyn lisäksi opinnäytetyöni sisältää käytännön toimenpidesuosituksia englanninkielisen viestinnän kehittämiseksi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa mittaristo yrityksen yhden tehtaan tuotannon tuottavuuden seuraamiseen sekä kerätä tietoa näiden mittareiden käyttöä varten. Kerätyt tiedot ovat vuodelta 2006 sekä 2007 kesäkuuhun asti ja näitä tietoja apuna käyttäen luodaan kuva siitä, mikä tilanne on tämän tutkimuksen aikana. Yrityksessä on käytössä suorituskyvyn seuraamiseen Balanced Scorecard, jossa yhtenä tekijänä on tuottavuuden mittaaminen. Tuottavuutta halutaan kuitenkin tarkastella tarkemmin tehdaskohtaisesti ja keskittyä tuotannon tuottavuuden mittaamiseen. Mittaristo, joka tutkimuksen tuloksena syntyy, toimii johdon apuvälineenä ja päätöksenteon tukena. Mittariston halutaan tuottavan ajankohtaista tietoa tehtaan tuottavuudesta ja sen kehittymisestä. Lisäksi mittariston pitää olla selkeä ja ymmärrettävä, jotta siitä voidaan ymmärtää mitkä asiat rakentavat tuottavuuden ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Mittariston luomiseen käytetään apuna kirjallisuudesta saatavaa tietoa tuottavuuden ja suorituskyvyn mittaamisesta sekä erilaisista mittareista. Tämän lisäksi yrityksen edustajia haastatellaan tuottavuudesta. Teemahaastatteluiden avulla saadaan kuva siitä, miten tuottavuus käsitetään yrityksessä, miten sitä halutaan mitattavan ja mitä ja millaista tietoa mittareiden halutaan tuottavan. Tutkimuksen lopputuloksena on mittaristo, jolla mitataan yrityksen yhden tehtaan tuottavuutta osatuottavuuksien kautta. Mittariston avulla saadaan kuva tämänhetkisestä tuottavuustasosta, johon voidaan verrata tilannetta jatkossa.
Resumo:
Vaatimusten määrittelyn tarkoitus on kartoittaa tietojärjestelmän käyttäjien työtehtäviä ja niihin liittyviä järjestelmän toiminnallisia ja ei-toiminnallisia vaatimuksia. Todellinen asiakasnäkökulma tulee esille yrityksen itse käynnistämässä vaatimusten määrittelyssä. Nykytilan selvittäminen ja kriittisten toimintojen havaitseminen käynnistävät kohdeyksikössä käytävän keskinäisen keskustelun, mikä on edellytyksenä järjestelmävaatimusten havaitsemiseen. Tämän työn teoriaosuudessa lähestytään eri näkökulmia vaatimustenmäärittelyyn. Tämän jälkeen esitellään muutamia asiakasyritykselle sopivia määrittelymenetelmiä, joita voidaan hyödyntää valmisohjelmistohankeen määrittelyssä. Työssä esitetään myös toiminnanohjaukseen ja tietovarastointiin tarkoitettujen järjestelmien tapaa kerätä taloudellista informaatiota ja luoda raportteja johdolle päätöksenteon tueksi. Työn empiirisessä osassa selvitetään mitkä ovat Lappeenrannan Energia Oy:n asettamat liiketoiminnalliset tarpeet ja vaatimukset uudelle talousohjauksen tietojärjestelmälle.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia kattilalaitosten järjestelmällistä suunnittelua, huomioiden laitoksen elinkaariprosessit ja modulaarinen tuoterakenne. Kattilalaitokset investointituotteina toteutetaan tyypillisesti projektitoimintamallilla, jolloin jokainen toimitus suunnitellaan alusta kyseisen kohteen vaatimusten perusteella. Päätöksenteon peruste on laitosasiakkaiden osalta tyypillisesti hinta, jonkavuoksi laitoksen perusratkaisut tulee olla ennalta määriteltyjä ja toimitusprosessi huolellisesti suunniteltu, jotta kustannukset ja aikataulu ovat ennustettavissa. Projektitoimituksissa projektipäälliköllä on merkittävä vastuu myös suunnittelun onnistumisesta ja käytössä olevat projektinhallintamallit ovat hyvin tuotekeskeisiä, jolloin vaatimuksia ei riittävästi huomioida ja siten toteutettu laitosratkaisu ei täytä usein sidosryhmien asettamia vaatimuksia. Monimutkaisten järjestelmien kehittämiseen ja suunnitteluun on olemassa Systems Engineering - suunnittelumalli, jonka hyödyntäminen energiatekniikan alalla on ollut vielä vähäistä. Malli tarjoaa yhdessä ISO/ICE 15288 standardin kanssa valmiit prosessit tuotteen järjestelmälliselle suunnittelulle. Modulaariset tuoterakenteet ovat olleet perusvaatimus komponenttien toimitusten osalta, mutta laitosjärjestelmien tuotteistaminen on koettu vaikeaksi runsaan räätälöintitarpeen takia. Prosessimaisella toimintamallilla voidaan tuottaa modulaarisia tuoterakenteita ja tehostaa kattilalaitosten muutosten hallintaa. Tutkimuksessa tunnistettiin tyypilliset kattilalaitoksen suunnittelun prosessit kattilalaitosten kokonaistoimituksiin erikoistuneelle KPA Unicon Oy:lle.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on muodostaa yleinen kustannusrakenneviitekehys aaltopahvituotteelle. Lisäksi työ määrittelee ja dokumentoi kustannusrakenteeseen liittyvät tärkeimmät tietolähteet. Diplomityö on tehty erään aaltopahviteollisuusyrityksen toimeksiantona ja liittyy kohdeyrityksessä tehtävään toiminnanohjausjärjestelmän uusimisprojektiin. Teoriaosassa muodostettua kustannusrakenneviitekehystä sovelletaan empiriaosassa työn kohdeyritykseen. Edellä mainittua sovellusta testataan vertailemalla vanhaa ja uutta laskentajärjestelmää toisiinsa kolmen erilaisen tuotteen avulla. Empirian kautta syntyneet työn tulokset osoittavat, että kustannusrakennetta määriteltäessä tärkeintä on huomioida päätöksenteon tietotarpeet ja turvata niiden täyttäminen. Aaltopahvituotteen yleisen kustannusrakenteen määrittäminen osoittautuu myös haastavaksi, koska aaltopahviteollisuusyritysten erilaiset ydinosaamisalueet vaikuttavat voimakkaasti siihen millainen määrittelystä lopulta tulee.
Resumo:
The objective of this master’s thesis was to develop a model for mobile subscription acquisition cost, SAC, and mobile subscription retention cost, SRC, by applying activity-based cost accounting principles. The thesis was conducted as a case study for a telecommunication company operating on the Finnish telecommunication market. In addition to activity-based cost accounting there were other theories studied and applied in order to establish a theory framework for this thesis. The concepts of acquisition and retention were explored in a broader context with the concepts of customer satisfaction, loyalty and profitability and eventually customer relationship management to understand the background and meaning of the theme of this thesis. The utilization of SAC and SRC information is discussed through the theories of decision making and activity-based management. Also, the present state and future needs of SAC and SRC information usage at the case company as well as the functions of the company were examined by interviewing some members of the company personnel. With the help of these theories and methods it was aimed at finding out both the theory-based and practical factors which affect the structure of the model. During the thesis study it was confirmed that the existing SAC and SRC model of the case company should be used as the basis in developing the activity-based model. As a result the indirect costs of the old model were transformed into activities and the direct costs were continued to be allocated directly to acquisition of new subscriptions and retention of old subscriptions. The refined model will enable managing the subscription acquisition, retention and the related costs better through the activity information. During the interviews it was found out that the SAC and SRC information is also used in performance measurement and operational and strategic planning. SAC and SRC are not fully absorbed costs and it was concluded that the model serves best as a source of indicative cost information. This thesis does not include calculating costs. Instead, the refined model together with both the theory-based and interview findings concerning the utilization of the information produced by the model will serve as a framework for the possible future development aiming at completing the model.
Resumo:
Tässä johtaminen ja organisaatiot –oppialaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa selvitetään luottamushenkilöarvioinnin merkitystä kunnan johtamisessa ja päätöksenteossa. Tutkimuksessa kuvataan luottamushenkilöiden tekemää kunnan talouden ja hallinnon arviointia ja sen merkitystä kunnan johtamisen ja päätöksenteon palautemekanismina. Empiirisen haastatteluaineiston avulla kuvataan eteläkarjalaisten tarkastuslautakuntien toimintaa ja niiden puheenjohtajina toimineiden henkilöiden kokemuksia tarkastuslautakuntien olemassaolon kahdella ensimmäisellä valtuustokaudella 1997–2000 ja 2001–2004. Tutkimus kohdistuu julkiselle sektorille, kuntien poliittis-hallinnolliseen päätöksentekoon. Tarkastuslautakuntien synnyn taustalla ymmärretään vaikuttavan yleisenä viitekehyksenä erityisesti New Public Managementin (NPM) eli uuden julkisjohtamisen ilmaisemat ajatukset mm. toimintojen tehokkuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä arvioinnista osana päätöksentekoa. Tutkimuksessa hyödynnetään kehysteoriana uuden julkisjohtamisen doktriinia ja substanssiteoriana arviointiin ja arviointitutkimukseen liittyvää teoreettista tietovarantoa. Tutkimuksen ensisijainen empiirinen aineisto koostuu 16 tarkastuslautakunnan puheenjohtajan haastattelusta, jotka on analysoitu sisällönanalyysiä käyttäen. Tausta-aineistona on käytetty 112 tarkastuslautakuntien arviointikertomusta. Tutkimus on ensimmäinen väitöskirjatasoinen työ tältä aihealueelta. Työn keskeinen kontribuutio on tutkimuksessa esitettävä näkemys luottamushenkilöarvioinnista ja sen merkityksestä kunnan johtamisessa arviointitutkimuksen, uuden julkisjohtamisen ja tarkastuslautakunnista tähän mennessä tehtyjen tutkimusten sekä empiirisen haastattelututkimuksen pohjalta. Luottamushenkilöarvioinnin painopisteen nähdään siirtyneen tarkastuslautakunnan lainmukaisen tehtävänannon eli valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnista kunnan toiminnan kehittämiseen, jolloin sillä on konkreettisemmin päätöksentekoa tukeva merkitys. Taaksepäin suuntautunutta arviointia ei koeta kovinkaan merkitykselliseksi, vaikka virheistä oppimisen näkökulmasta ja päätöksenteon palautemekanismina myös ex post –arviointi on tärkeää. Tutkimuksessa on sovellettu poikkitieteellistä lähestymistapaa organisaatiotutkimuksen ja uuden julkisjohtamisen, arviointitutkimuksen sekä kuntatutkimuksen näkökulmia yhteen sovittamalla. Tutkimuksessa esitetään väite, että tarkastuslautakuntia kahlitsee niiden voimakas yhteys ja perustuminen tilintarkastukseen. Tarkastuslautakuntien arviointi ei ole kehittynyt omaehtoisesti ja luottamushenkilöarvioinnin merkitys on vielä osin tunnistamatta eritoten johtamisen itsensä arvioinnin näkökulmasta.
Resumo:
Strategiset allianssit ovat yhteistyömuotoja, joiden taustalla on pyrkimys pitkäntähtäimen strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Strategisissa alliansseissa voivat toimia niin suuret ja pienet yritykset kuin julkisen sektorin organisaatiotkin. Tässä työssä strategisista alliansseista esitetään kokonaisvaltainen ja selkeä kuva. Tämän myötä niitä käsitellään omana käsitteenään ominaispiirteineen. Lisäksi strategisten allianssien toteutusvaihtoehtoja tarkastellaan taloudelliseen ja ajalliseen ulottuvuuteen rinnastaen. Motivoituneet osapuolet ovat edellytyksenä strategisen allianssin syntymiselle ja menestymiselle. Keskeisimpiä motiiveja strategiseen allianssiin ryhtymisestä tarkastellaan arvonluonnin näkökulmasta. Motiivit ovat pohjana strategisen allianssin muodostusvaiheen käynnistymiselle. Muodostusprosessia tarkastellaan kolmivaiheisen prosessin näkökulmasta, mikä kattaa päätöksenteon, kumppanin etsinnän ja valinnan sekä neuvotteluvaiheen. Työ sisältää kaksi case-esimerkkiä, joiden tarkoituksena on luoda yhteys teorian ja käytännön välille. Ensimmäisessä esimerkissä tarkastellaan pääomasidonnaista Renault – Nissan -allianssia, joka ristiinomistukseen ja yhteisyrityksiin (joint venture) perustuen toimii monipuolisena esimerkkinä. Toisessa, Sonyn ja Philipsin allianssissa, tarkastellaan ei-pääomasidonnaisen strategisen allianssin erityispiirteitä.
Resumo:
Käytöntukijärjestelmä on ohjelmistokokonaisuus, jota käytetään käyttötoiminnan päätöksenteon tukena useissa verkkoyhtiöissä. Järjestelmä sisältää useita erilaisia sovelluksia, joiden käytön perustana on käytöntukijärjestelmään integroituneiden tietojärjestelmien tietojen hyödyntäminen. Tässä diplomityössä tutkitaan käytöntukijärjestelmän eri toimintoja ja analysoidaan niistä saatavia hyötyjä. Hyötyjen suuruuteen vaikuttaa merkittävästi verkon laajuus, automaatioaste sekä käyttöhenkilökunnan koulutustaso. Lopputuloksena verrataan käytöntukijärjestelmästä saatavaa maksimaalista hyötyä keskeytyskustannuksissa, järjestelmän käyttöönotosta aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi työssä arvioidaan verkkoyhtiön laajuudesta riippuen, onko sen järkevää hankkia käytöntukijärjestelmää ostamalla se itse, palveluntarjoajan kautta tai ei ollenkaan.
Resumo:
Työn tarkoituksena on selvittää kunnanhallituksen jäsenten kokemuksia kuntaliitosprosessista ja kunnan viimeisen toimintavuoden johtamisesta sekä selvittää, mitä opiksi otettavaa tästä kuntaliitoksesta on. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, ja tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla erään, kuntaliitoksessa mukana olevan kunnan yhdeksää kunnanhallituksen jäsentä. Tutkimuksen perusteella kuntaliitoksesta päättäminen on raskas prosessi johtaville luottamushenkilöille, jotka joutuvat tekemään päätöksensä monenlaisten paineiden alla. Asioita, joihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota, ovat tiedottaminen, aikataulu ja päätöksenteon perustana olevien tietojen riittävä analyysi. Aikaisemmin tehtyjen kuntaliitosten kokemusten hyödyntäminen helpottaa asioiden hoitamista.
Resumo:
Työssä tutkitaan asennetun laitekannan kunnossapitopalveluun perustuvan yritysten välisen yhteistyösuhteen kehittämisen edellytyksiä. Tutkimus pohjautuu teollisten palveluiden, yritysten välisten yhteistyösuhteiden ja palveluiden kehittämisen osatekijöiden ja menestystekijöiden teoreettiseen tarkasteluun, sekä kohdeyrityksille suoritetun kvalitatiivisen haastattelututkimuksen tulosten analysointiin teoreettisen viitekehyksen valossa. Tavoitteena on muodostaa ehjä ja hallittava kokonaisuus monialaisen ongelmakentän kriittisistä osatekijöistä, sekä niiden keskinäisistä kausaliteeteista. Yritysten välisen yhteistyön lähtökohtana on, että kaikki yhteistyön osapuolet saavuttavat toiminnalla hyötyjä omasta näkökulmastaan tarkasteltuna. Yhteistyösuhteen kehittäminen ja yhteisen arvon toteutuminen edellyttää näin ollen, että tarjottavan palvelukokonaisuuden sisältämät potentiaaliset hyödyt ja toisaalta myös niitä vastaavat riskit ymmärretään sekä palveluntarjoajan että asiakkaan organisaatiossa. Yhteistyösuhteen kehittäminen edellyttää edelleen myös, että suhteen kehittymistä ja saavutettavia hyötyjä pystytään mittaamaan relevanttien mittareiden avulla. Tutkimuksessa keskitytään hyötypotentiaalin selvittämisen edellytyksiin, sekä hyötyjen viestimisen haasteisiin molempia osapuolia palvelevasta objektiivisesta näkökulmasta. Haastattelututkimuksessa havaittujen ongelmakohtien pohjalta eritellään kehityskohteita ja ratkaisuehdotuksia päätöksenteon tueksi sekä laajojen palvelukokonaisuuksien ja niihin liittyvän ongelmakentän hahmottamisen ja hallinnan helpottamiseksi.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee teollisen yrityksen tuotannonohjauksen kehittämistä piensarjatuotannossa. Työn kohteena on ABB Oy:n Tuulivoimageneraattorit-tulosyksikkö, joka valmistaa vakiotuotteita asiakasohjautuvasti. Työssä esitellään aluksi tuotannon ja tuotannonohjauksen teoriaa. Lävitse käydään perusasioiden kuten määritelmien, tavoitteiden ja tehtävien lisäksi tuotannonohjausprosessia sekä tuotannonohjauksen tietotekniikkaa. Teorian jälkeisessä empiriaosuudessa esitellään työssä kehitettyjä keinoja tuotannonohjauksen parantamiseksi. Tutkimus on toteutettu teoreettisen ja empiirisen tutkimustyön avulla. Teoreettiseen tutkimustyöhön sisältyi suomalaisiin ja ulkomaalaisiin kirjallisuuslähteisiin perehtyminen. Empiirinen tutkimustyö suoritettiin itsenäisen ongelman ratkaisutyön avulla. Tämä sisälsi kehittämiskohteiden analysoinnin, tarkempien kehittämistarpeiden määrityksen sekä kokeilujen kautta tapahtuneen kehittämistyön. Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten tuotannonohjauksen kehittämisellä voidaan parantaa kohteena olevan tulosyksikön tuottavuutta ja kannattavuutta. Päätavoitteen pohjalta muodostettiin kuusi osatavoitetta: toimitusvarmuuden parantaminen, kapasiteetin kuormitusasteen nostaminen, kapasiteetin suunnittelun kehittäminen, läpäisyaikojen lyhentäminen, uuden ERP-järjestelmän vaatimusmäärittely sekä tuotannonohjausprosessin määrittäminen. Työssä rakennettiin neljään ensiksi mainittuun osatavoitteeseen tietotekniset sovellukset, jotka mahdollistavat osatavoitteiden suunnittelun ja ohjaamisen. Sovelluksia varten kullekin tuotteelle määriteltiin esimerkiksi työnvaiheketjut läpäisyaikoineen, kuormitusryhmät, kuormitusryhmien kapasiteetit, tuotteiden kuormittavuudet sekä kriittiset työvälineet. Työ osoitti, että tietotekniikka auttaa suuresti tuotannonohjauksessa. Lisääntynyt läpinäkyvyys, parantunut tiedonkulku, simulointimahdollisuudet sekä graafinen esitystapa helpottavat erilaisten suunnitelmien teossa ja parantavat siten päätöksenteon laatua. Tietotekniikan hyväksikäytön pohjana toimii tuotannon perus- ja tapahtumatietojen kurinalainen päivitys. Tämän vuoksi tietojärjestelmistä kannattaa rakentaa mahdollisimman yksinkertaisia.
Resumo:
Yritysten toimintaympäristön muutokset ovat pakottaneet yritykset muokkaamaan organisaatiorakennettaan ja tämä on johtanut taloushallinnon hajauttamiseen. Hajautettu taloushallinto on tehnyt perinteisten laskentatoimen ammattilaisten yksitoikkoisista työtehtävistä paljon värikkäämpiä. Roolit ja työtehtävät ovat lisääntyneet ja hyvien kommunikaatiotaitojen merkitys on korostunut. Tämä on pakottanut laskentatoimen ammattilaiset ulos toimistoistaan tekemään yhteistyötä yrityksen muiden osastojen kanssa. Controller on käsitteenä laaja. Controller-nimike sisältää monia eri rooleja ja työtehtäviä yrityksessä. Tämän takia työnimikettä voidaankin tarkentaa esimerkiksi nimikkeillä Assistant Controller tai Business Controller. Työtehtävien painopiste vaihtelee controllerin roolin mukaan, mutta laskentatoimen hallitseminen ja liiketoiminnan ymmärtäminen on kaikissa tärkeää. Business Controller on kuitenkin muista controllereista selvästi eniten liiketoimintaan suuntautunut. Työn perusteella voidaan todeta, että controllereiden työnkuvat teoriassa ja todellisuudessa vastaavat hyvin toisiaan. Controllereiden yleisimpiä työtehtäviä sekä kirjallisuuden ja artikkeleiden että työpaikkailmoitusten mukaan ovat taloudellisen tiedon tuottaminen ja analysointi, raportointi, raportointijärjestelmien ja suorituskykymittaristojen ylläpitäminen ja kehittäminen, taloudellisten ohjeistusten laatiminen, yrityksen taloudellisena neuvonantajana toimiminen sekä päätöksenteon tukeminen. Controllereiden työtehtävien painopiste riippuu aina myös yrityksen koosta ja toimialast
Resumo:
Innovativeness is one of the most important factors of a successful and competitive company, and because of this every company wants to be more and more innovative. The purpose of this study is to clarify the current state of the case company’s innovativeness with the help of a questionnaire survey based on characteristics of an innovative company presented in the literature. In addition, an action plan for improving the case company’s innovativeness is formulated. Based on theoretical background the components of an innovative company can be divided in six classes. These classes are innovation strategy, innovation management, cooperation and communication, idea management, support mechanisms and innovative organizational culture. The empirical study proves that there are notable differences between and inside these previously mentioned classes within the case company. The study indicates also that although systematic innovation activities are rather new issues to the case company, the prerequisites for innovation and innovativeness exist. In order to be able to develop its innovativeness, the case company should invest resources in aligning its innovation operations towards a more systematic approach. However, perceivable results in the company’s innovativeness can be achieved by proper communication.
Resumo:
Asiakaskannattavuusanalyysi on johdon laskentatoimen menetelmä, jonka avulla voidaan selvittää asiakkaan todelliset kustannukset yritykselle. Analyysi toteutetaan usein toimintolaskennan avulla, jolloin laskennassa käytettävä tieto on rahamääräistä ja menneisyyteen pohjaavaa. Laskennan toteuttamisen tuloksena saadaan yksityiskohtaista tietoa kannattavuuden jakautumisesta yksittäisten asiakkaiden ja asiakassegmenttien kesken, mutta pelkän laskennan toteuttamisen lisäksi asiakaskannattavuusanalyysiin tuloksia pitää pystyä myös käsittelemään ja analysoimaan. Tätä kautta yrityksessä voidaan jäljittää kannattavuuden ja kannattamattomuuden lähteitä, sekä taustalla olevia tekijöitä. Asiakaskannattavuusanalyysin pohjalta saatuja tietoja hyödynnetään usein muun muassa hinnoittelussa, asiakkaiden segmentoinnissa, sekä palvelu- ja markkinointiresurssien allokoinnissa. Analyysin tulokset voivat vaikuttaa myös yrityksen strategiaan, sillä saatujen tulosten valossa kaikkien nykyisten asiakkaiden säilyttäminen ei välttämättä ole yritykselle kannattavaa. Asiakaskannattavuusanalyysistä saadaan siis yritykselle paljon uutta ja arvokasta tietoa, mutta menetelmällä on myös heikkoutensa: laskennalla saadut tulokset ovat menneisyyden tietoa, kun taas kaikki laskennan pohjalta tehtävä päätöksenteko on tulevaisuuteen suuntautuvaa. Pelkkä asiakaskannattavuusanalyysistä saatu tieto ei näin ollen yleensä riitä päätöksenteon pohjaksi esimerkiksi asiakkaiden liittyvässä strategisessa päätöksenteossa.