204 resultados para Koponen, Jyri
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitettiin Varkauden talousalueen pk-yritysten rahoituspalveluiden kehitystarpeita. Kuvailevaa tutkimusta käyttämällä selvitettiin mitä ongelmakohtia yritykset näkevät rahaliikenteessään, miten rahoitusrakennetta suunnitellaan ja minkälaisia tuotteita yrityksillä on käytössään. Mittareina tutkimuksessa käytettiin mm. kasvutavoitetta, pääomarakennetta ja tuottovaatimusten muodostamista. Tavoitteena oli tutkia mitkä tekijät vaikuttavat sijoituspäätöksentekoon ja mitä tekijöitä arvostetaan pankista saadussa palvelussa. Tutkimukseen valittiin Varkauden talousalueen suurimmat ja parhaan luottoluokituksen omaavat yritykset. Aineisto kerättiin luomalla sähköinen kyselylomake, joka lähetettiin 48 yritykseen tammikuussa 2009. Tutkimustulosten mukaan yritykset näkivät suurimmat kehitystarpeet sähköisessä taloushallinnossa, eri investointirahoitusvaihtoehdoissa ja julkisten sekä yksityisten rahoittajien yhteistyössä. Parempaa rahoitusneuvontaa kaivattiin investointirahoitukseen ja yrityskauppoihin liittyen. Suurimmalla osalla yrityksistä oli selkeät kasvutavoitteet sekä suunniteltu pääomarakenne. Suurimpia puutteita havaittiin mm. korkosuojaus- ja kassanhallinnan ratkaisuissa. Varainhoidon tuotteista mielenkiintoisimpana nähtiin pääomaturvatut ja kiinteää tuottoa maksavat vaihtoehdot. Sijoituspäätöksiin vaikuttavat paljon pankin luotettavuus sekä toimihenkilön asiantuntemus. Vastaavasti sijoituspäätös voi jäädä tekemättä, mikäli tuote on liian monimutkainen tai prosessi vaatii paljon aikaa ja paneutumista. Pankin palveluissa arvostetaan niin ikään luotettavuutta, helppoa asiointia sekä henkilökohtaista palvelua. Vastaajien koulutustaustalla ei näytä valittujen mittareiden perusteella olevan vaikutusta rahoitusosaamiseen. Alueella rahoitusongelmia kohdanneista yrityksistä lähes kaikki olivat kasvuhakuisia.
Resumo:
Euroopan unioni on niin sanotussa RES-direktiivissä asettanut tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi 10 %:iin liikenteen energian kulutuksesta kaikissa jäsenmaissa vuoteen 2020 mennessä. Eräs näistä uusiutuvan energian muodoista on biopolttoaineet. Tässä työssä testataan RES-direktiivissä esitettyä laskentamenetelmää biopolttoaineiden tuotannon ja käytön kasvihuonekaasupäästöjen arviointiin. Esimerkkitapauksena on yhdyskuntien ja teollisuuden jätemateriaalia raaka-aineena käyttävän jäte-etanoliprosessin ja siihen yhdistetyn sähköä ja lämpöä tuottavan CHP-laitoksen päästölaskenta. Laskennan yhteydessä käy ilmi RES-direktiivin laskentamenetelmän tulkinnanvaraisuus. Laskentamenetelmän perusteella järjestelmäraja voidaan asettaa usealla eri tavalla, jolloin saadut päästövähennystulokset vaihtelevat huomattavasti eri tulkintavaihtoehtojen välillä. Jäte-etanolin tapauksessa tulokset ovat myös hyvin riippuvaisia jätemateriaalille määritellystä päästökertoimesta. Laskennan perusteella voidaankin sanoa, että RES-direktiivin laskentamenetelmällä saadut päästövähennystulokset biopolttoaineille ovat hyvin epävarmoja ja riippuvat sekä laskennan lähtöoletuksista että direktiivin tulkintatavasta. RES-direktiivin laskentamenetelmää voidaan myös pitää hyvin suppeana lähestymistapana biopolttoaineiden kasvihuonekaasuvaikutusten arviointiin. Tarkastelua tehdään suppealla järjestelmärajalla ja esimerkiksi biopolttoaineketjujen aiheuttamat epäsuorat ilmastovaikutukset jäävät huomioimatta. RES-direktiivin laskentamenetelmä perustuu perinteiseen staattiseen elinkaariarviointiin eli syytarkasteluun eikä sovellu arvioimaan muutosta. Ilmastomuutoksen hillinnän haastavuuden ja kiireellisyyden vuoksi biopolttoaineiden ilmastovaikutuksia tulisi kuitenkin arvioida myös laajemmin muutostarkasteluna, ja verrata biopolttoaineiden avulla saatuja päästövähennyksiä muilla keinoin saavutettuihin päästövähennyksiin. Näin voitaisiin paremmin arvioida sitä, mitkä keinot soveltuvat parhaiten nopeiden päästövähennysten saavuttamiseen.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan Sarbanes-Oxley -lain Auditing Standard 5:n (AS 5) vaikutusta suomalaisten yhtiöiden tilintarkastukseen. Teoriaosuudessa käsitellään corporate governancea ja tilintarkastusta sen osana, COSO ERM -viitekehystä ja kontrolleja sekä Sarbanes Oxley -lakia. Tutkielman painopisteenä ovat AS 5:n sisältökokonaisuudet: mm. ylhäältä alas- ja riskiperusteinen lähestymistapa sekä turhien tarkastusprosessien poistaminen. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2007–2009 erilaisista ammattilehdistä ja blogeista sekä haastattelemalla kolmea suurten tilintarkastusyhteisöjen tilintarkastajaa. AS 5 näyttää korostaneen riskiperusteisuutta tilintarkastuksessa sekä tehostaneen tilintarkastusprosessia mm. sallimalla aiempien vuosien tarkastustietojen entistä laajemmin käytön. Näyttää myös siltä, että AS 5 on alentanut tilintarkastuspalkkioita.
Resumo:
Sähkönsiirtoyritysten kunnossapidon taloudellinen malli eli SKUTMA, on sähköverkkoyhtiöille suunniteltu luotettavuuspohjainen kunnossapitomalli, mikä priorisoi ja ajoittaa sähkönjakeluverkon komponenttien huolto- ja investointiajankohdat. Malli hyödyntää dynaamisen optimoinnin algoritmia kustannusminimien löytämiseksi tarkastelujaksolta ja simuloi komponenttien rappeutumasta rappeutumismallin avulla. Tässä diplomityössä on kehitetty kunnossapito-ohjelma SKUTMA-mallin pohjalta, minkä avulla tutkitaan mallin toimivuutta oikeilla johtolähdöillä ja sen hyödyntämistä sähköverkkojen kunnossapidon suunnittelussa. Työssä käydään läpi myös kunnossapitoohjelman laskenta metodiikkaa ja sen ominaisuuksia. Tämän työn lopputuloksena saadaan selkeä kuva mallin toiminnasta, käytettävyydestä ja jatkokehityspotentiaalista.
Resumo:
As a result of the recent regulatory amendments and other development trends in the electricity distribution business, the sector is currently witnessing radical restructuring that will eventually impact the business logics of the sector. This report represents upcoming changes in the electricity distribution industry and concentrates on the factors that are expected to be the most fundamental ones. Electricity network companies nowadays struggle with legislative and regulatory requirements that focus on both the operational efficiency and the reliability of electricity distribution networks. The forces that have an impact on the distribution network companies can be put into three main categories that define the transformation at a general level. Those are: (1) a requirement for a more functional marketplace for energy, (2) environmental aspects (combating climate change etc.), and (3) a strongly emphasized requirement for the security of energy supply. The first point arises from the legislators’ attempt to increase competition in electricity retail markets, the second one concerns both environmental protection and human safety issues, and the third one indicates societies’ reduced willingness to accept interruptions in electricity supply. In the future, regulation of electricity distribution business may lower the threshold for building more weather-resistant networks, which in turn means increased underground cabling. This development pattern is reinforced by tightening safety and environmental regulations that ultimately make the overhead lines expensive to build and maintain. The changes will require new approaches particularly in network planning, construction, and maintenance. The concept for planning, constructing, and maintaining cable networks is necessary because the interdependencies between network operations are strong, in other words, the nature of the operation requires a linkage to other operations.
Resumo:
Both the competitive environment and the internal structure of an industrial organization are typically included in the processes which describe the strategic management processes of the firm, but less attention has been paid to the interdependence between these views. Therefore, this research focuses on explaining the particular conditions of an industry change, which lead managers to realign the firm in respect of its environment for generating competitive advantage. The research question that directs the development of the theoretical framework is: Why do firms outsource some of their functions? The three general stages of the analysis are related to the following research topics: (i) understanding forces that shape the industry, (ii) estimating the impacts of transforming customer preferences, rivalry, and changing capability bases on the relevance of existing assets and activities, and emergence of new business models, and (iii) developing optional structures for future value chains and understanding general boundaries for market emergence. The defined research setting contributes to the managerial research questions “Why do firms reorganize their value chains?”, “Why and how are decisions made?” Combining Transaction Cost Economics (TCE) and Resource-Based View (RBV) within an integrated framework makes it possible to evaluate the two dimensions of a company’s resources, namely the strategic value and transferability. The final decision of restructuring will be made based on an analysis of the actual business potential of the outsourcing, where benefits and risks are evaluated. The firm focuses on the risk of opportunism, hold-up problems, pricing, and opportunities to reach a complete contract, and finally on the direct benefits and risks for financial performance. The supplier analyzes the business potential of an activity outside the specific customer, the amount of customer-specific investments, the service provider’s competitive position, abilities to revenue gains in generic segments, and long-term dependence on the customer.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiset ovat controllereiden työtehtävät ja controllereilta vaadittavat ominaisuudet tänä päivänä. Teoreettisena taustana tutkimuksessa oli johdon laskentatoimen kehitys 1980-luvulta tähän päivään. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisin menetelmin analysoimalla tänä vuonna julkaistuja suomalaisia ja ruotsalaisia controller-rekrytointi-ilmoituksia ja haastattelemalla henkilökohtaisesti controllerin työtehtävissä työskenteleviä henkilöitä useilta toimialoilta. Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena havaittiin, että yrityksen työpaikkailmoituksissa vaadittavissa ominaisuuksissa on eroavaisuuksia suhteessa haastattelussa painotettuihin ominaisuuksiin. Ilmoituksissa mainitut controllereiden työtehtävät olivat enemmän linjassa todellisten työtehtävien kanssa. Sekä työpaikkailmoituksissa että haastatteluissa kävi ilmi, että controllerin työtehtävä sisältää useasti edelleen ulkoiseen laskentaan liittyviä työtehtäviä. Tämä viittaa siihen, että controller-nimikkeen käyttö ei ole vielä vakiintunut vastaamaan johdon laskentatoimen tehtäviä. Controllereiden haastatteluissa nousi esiin useita controller-toiminnon kehityskohteita. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että controllerin työtehtävien ja ominaisuuksien kehittämiseen ovat vaikuttaneet johdon laskentatoimen tietojärjestelmien kehitys, uudet laskentainnovaatiot ja controllerin roolinmuutos kohti strategista liiketoiminnan tukijaa. Yritysten controller-toimintoa ei ole haastatteluiden perusteella kuitenkaan vielä organisoitu vastaamaan tätä roolinmuutosta, joten controllerit kokivat, että heillä ei ole riittävästi aikaa analysointityöhön. Lisäksi controllereiden yhteistyötä kollegojen ja sidosryhmien kanssa pitäisi lisätä ja controller-toiminto tulisi tuoda lähemmäs liiketoimintaa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten pankin käyttämä siirtohinnoittelumenetelmä toimii osana pankin ohjausjärjestelmää ja siten tukee organisaation kykyä ja motivaatioita toimia koko pankin kannalta kannattavasti. Ilmiötä tutkittiin tapaustutkimuksena Suomessa toimivassa pankissa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yrityksessä on meneillään siirtohinnoittelumallin muutosprojekti. Projektin tarkoituksena on parantaa kannattavuusseurantaa ja pitkällä tähtäimellä mallin on tarkoitus toimia strategian jalkauttamisen työvälineenä. Tutkimuksessa havaittiin, että siirtohinnoittelumallin keskeisin haaste on saada se sopeutumaan riittävän nopeasti markkinaolosuhteiden muutoksiin siten, että se tukee pankin strategisia tavoitteita. Konttoreiden tulosohjauksessa painotetaan tuloksen lisäksi erilaisia mittaristoja, jotka kuvaavat monipuolisemmin tulosyksikön suoriutumista. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaittiin, että siirtohinnoittelumalli voi olla erinomainen johtamisen työkalu, jos se huomioi yrityskohtaiset, taloudelliseen toimintaympäristöön ja yrityksen strategiaan liittyvät erityisvaateet.
Resumo:
The purpose of this study was to improve PM7’s basis weight CD profile in Stora Enso’s Berghuizer mill and to search mechanical defects which affect to the formation of the basis weight CD profile. In the theoretical part PM7’s structure was presented and the formation of the basis weight and caliper CD profiles was examined as well as disturbances which are affecting to the formation. The function of the control system was scrutinised for the side of CD profiles as well as the formation of the measured CD profiles. Tuning of the control system was examined through the response model and filtering. Specification of the response model and filtering was explained and how to determine 2sigma statistical number. In the end of the theoretical part ATPA hardware and a new profile browser were introduced. In the experimental part focus was in the beginning to search and remove mechanical defects which are affecting to CD profiles. The next step was to verify the reliability of the online measurements, to study the stability of the basis weight CD profile and to find out so called fingerprint, a basis weight CD profile which is unique for each paper machine. New response model and filtering value for basis weight CD profile was determined by bump tests. After a follow up period the affect of the new response model and filtering was analysed.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kandidaatin työmme tarkoitus on tutkia voisiko ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä soveltaa innovaatioprosessiin. Innovaatioprosessissa on hyvin samankaltaiset vaiheet kuin perinteisessä ohjelmistokehitysprosessissa eli vesiputousmallissa. Vesiputousmallin ongelmia on ratkaistu ketterien menetelmien keinoin, joten päätimme lähteä tutkimaan löytyisikö perinteisen ohjelmistokehitysprosessin ja innovaatioprosessin ongelmista yhteneviä piirteitä. Oletimme, että jos ongelmat yhtenevät tarpeeksi, voisi ketteristä menetelmistä löytyä keinoja innovaatioprosessin ongelmien ratkaisemiseen. Tavoitteena on löytää innovaatioprosessin parannuskohteita, joihin ketteristä menetelmistä löytyisi ratkaisu joko kokonaan tai osittain. Aluksi tarkastellaan innovaatioprosessin historiaa, kehitystä ja ongelmia. Innovaatioprosessin tutkimisen jälkeen käydään läpi järjestelmäkehitysprosessin historiaa, kehitystä ja ongelmia. Järjestelmäkehitysprosessin jälkeen käydään läpi merkittävimmät ketterät menetelmät, jotka ovat ratkaisseet perinteisen ohjelmistokehitysprosessin keskeisiä ongelmia. Työmme lopussa on innovaatioprosessin ja järjestelmäkehitysprosessin synteesi. Synteesissä tutkitaan ongelmien yhtenevyyttä ja ketterien menetelmien ratkaisuja ongelmiin. Synteesissä myös pohdimme, mitä ketterien menetelmien työkaluista voisi soveltaa innovaatioprosessin. Työn johtopäätös on, että ketteristä menetelmistä löytyy sovellettavia työtapoja innovaatioprosessiin. Työn laajuus estää soveltamisen mahdollisuuksien tarkemman tutkimisen ja yksittäisten ketterien työtapojen soveltaminen osaksi innovaatioprosessia olisikin hyvä jatkotutkimuksen aihe.