Rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan työkaluna Euroopan unionissa

Erityisesti viimeisten kahden vuosikymmen aikana globalisaatio on lisännyt ihmisten välisiä yhteyksiä yli valtioiden rajojen, mikä on osaltaan kasvattanut muuttoliikettä. Hallitsematon muuttoliike ja siihen liittyvä laiton maahanmuutto, voi muodostua yhteiskunnalle turvallisuusuhkaksi. EU:ssa laiton maahanmuutto on turvallistettu ilmiö. Euroopan unionissa laiton maahanmuutto ilmiönä on uskottavasti yhdistetty EU:n politiikkaan ja strategioihin sekä lopulta EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimintaan. Tässä tutkimuksessa lähestytään laitonta maahanmuuttoa sen turvallistamisen perusteluiden kautta, jotta on mahdollista ymmärtää laittoman maahanmuuton moniulotteisuus ja sen vaikutukset politiikkaan ja käytännön viranomaistoimintaan. Turvallistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa jostakin asiasta rakennetaan uhkakuva. Tutkimuksessa tarkastellaan laittoman maahanmuuton ja rajaturvallisuuden välistä suhdetta. Tutkimuksessa pyritään perustellusti asemoimaan rajaturvallisuus laittoman maahanmuuton hallinnan viitekehykseen Euroopan unionin toimintaympäristössä ja tuomaan esiin rajaturvallisuuden vuorovaikutussuhteita Tutkimus rakentuu kahdesta osasta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton kehystämistä poliittiseksi asiakysymykseksi ja pyritään todistamaan tutkimushypoteesi, jonka mukaan laiton maahanmuutto on EU:ssa turvallistettu ilmiö. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan laittoman maahanmuuton hallintaa eurooppalaisena yhteistyönä rajaturvallisuuden viitekehyksessä. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysia; ensin laittoman maahanmuuton turvallistamisen tutkimuksen osalta kolmen turvallisuusdiskurssin ulottuvuuden viitekehyksessä ja sen jälkeen näitä tuloksia hyödyntäen rajaturvallisuuden asemoimisessa osaksi laittoman maahanmuuton hallintaa. Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että laittoman maahanmuuton turvallistamisen primäärisyy EU:ssa on ihmis- ja perusoikeuksien turvaaminen kolmansien maiden kansalaisille EU:n alueella. EU:ssa nähdään, että laittomasta maahanmuutosta kohdistuu uhka yhteiskuntajärjestykselle ja EU:n alueella oleskeleville kolmansien maiden kansalaisten ihmis- ja perusoikeuksille, koska laittomaan maahanmuuttoon liittyy ihmiskauppaa, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä. Hallitsemattoman laittoman maahanmuuton nähdään EU:ssa lopulta johtavan yhteiskunnan sisälle muodostuvaan toiseen ”varjoyhteiskuntaan”, jonka jäsenet ovat yhteiskunnan sääntöjen ja oikeuksien ulkopuolella. EU:ssa laittoman maahanmuuton turvallistamisen taustalla oleva primäärisyy asettaa kaksi perusvaatimusta rajaturvallisuuden ylläpitämiselle EU:n ulkorajoilla. Ensinnäkin EU:n ulkorajat on oltava valvottuina, jonka seurauksena viranomaisilla on tiedossa, ketä EU:n alueella oleskelee ja mikä on heidän intressinsä oleskeluun. Toinen vaatimus on havaita viimeistään ulkorajalla kansainvälistä suojelua tarvitsevat kolmansien maiden kansalaiset ja ohjata heidät turvapaikkaprosessiin. Samoin tutkielmassa kävi ilmi, että rajaturvallisuudessa on kyse kolmen elementin kontrolloidusta tasapainosta; rajat ylittävän rikollisen toiminnan estävän viranomaistoiminnan, sujuvan laillisen rajanylitysliikenteen sekä kaikkien rajojen yli pyrkivien ihmisten ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen tasapainosta. Kulmakivien painoarvoa kontrolloidaan politiikan keinoin ja niiden painoarvo vaihtelee vallitsevien ulko- ja sisäpoliittisten intressien mukaan. Rajaturvallisuuteen ja sen ylläpitoon sekä rikos- ja turvapaikkaprosessien toimivuuteen kohdistuu edelleen EU:n alueella merkittäviä haasteita. Keskeisimmät poliittiset haasteet ovat EU:n suhteet kolmansiin maihin sekä jäsenmaiden keskinäinen luottamus toisiinsa. Merkittävin operatiivisen toiminnan haaste on EU:n alueelle saapuvien kolmansien maiden kansalaisten luotettavan ja koko EU:n laajuisen rekisteröinnin puuttuminen. Ilman kattavaa ja luotettavaa rekisteröintiä rajavalvontaan, rajatarkastuksiin ja ulkomaalaisvalvontaan käytetyt resurssit ovat vajaatehoisia, eivätkä neliportaisen rajaturvallisuusmallin turvallisuuskehät kykene täysimääräisesti täydentämään toisiaan. Toinen operatiivisen toiminnan haaste on ulkomaalaisvalvonnan toimivuus EU:n sisällä. Ulkomaalaisvalvonnan lisäämisellä voitaisiin parantaa rajaturvallisuuden tasoa ja toisaalta kattava ulkomaalaisvalvonta toimisi neliportaisen rajaturvallisuusmallin kolmen uloimman kehän toiminnan laadunvalvontajärjestelmänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU:n rajaturvallisuuden ja neliportaisen rajaturvallisuusmallin kehittämistä vaikeuttavat tekijät kulminoituvat EU:n jäsenmaiden taloudelliseen ja sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Rajaturvallisuuden toimintaedellytykset luodaan suurelta osin EU:n ja sen jäsenvaltioiden työvoima-, maahanmuutto-, turvapaikka- ja ulkopolitiikassa.

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmät

Tutkimuksessa oli tarkoitus vertailla Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmiä keskenään. Tutkimusongelmana oli kysymys: ”Mitä eroja / yhtäläisyyksiä on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmillä ja miksi?” Tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin turvallisuuden ja etenkin rajaturvallisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin asiakirjatutkimuksena julkisia lähteitä käyttäen. Euroopan unionissa rajaturvallisuus on osa sisäistä turvallisuutta. Rajaturvallisuudella tarkoitetaan lähinnä henkilöihin kohdistuvaa valvontaa. Tärkeimmät Euroopan unionin rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ovat terrorismi, laiton maahanmuutto, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, ihmisten salakuljetus ja ihmiskauppa. Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmä rakentuu vapaalle liikkuvuudelle unionin sisällä ja neliportaiselle rajaturvallisuusjärjestelmälle. Unionin jäsenvaltiot vastaavat ulkorajojen valvonnasta, mutta nykyisin erityisesti nopean toiminnan rajainterventioryhmät mahdollistavat jäsenmaiden rajavalvontaviranomaisten toiminnan koko unionin alueella. Yhdysvalloissa rajaturvallisuus on osa kotimaan turvallisuutta, jonka tärkein tehtävä on terrorismin torjunta. Yhdysvalloissa rajaturvallisuuden käsite sisältää sekä henkilöiden että tavaroiden valvonnan eli ns. tullivalvonnan. Tärkeimmät uhkat ovat terrorismi, huumeet, joukkotuhoaseiden leviäminen, laiton maahanmuutto, ihmisten salakuljetus sekä tartuntatautien ja tuholaiseläinten leviäminen. Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmä perustuu tehokkaalle ja runsain teknisin apuvälinein tapahtuvalle rajojen valvonnalle etenkin Meksikon vastaisella rajalla. Myös Yhdysvaltojen rajojen valvonta aloitetaan ulkomailta ja ulotetaan sisämaahan. Rajaturvallisuuden uhkakuvat ovat hyvin pitkälti samanlaiset Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Terrorismin torjunta ja taloudelliset näkökohdat ovat Yhdysvalloissa Euroopan unionia huomattavasti korostetummin esillä. Hyvin samanlaisia ovat myös ne tavat, joilla rajojen valvontaa toteutetaan käytännössä. Yhdysvalloissa tehtävän toteuttaminen on kuitenkin yksinkertaisempaa, koska rajojen valvonnasta vastaa maalla yksi ja merellä yksi viranomainen. Euroopan unionissa jokaisella jäsenmaalla on omat kansalliset rajavalvontaviranomaisensa. Tämä tekee Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmästä Yhdysvaltojen järjestelmää kankeamman eikä tilanteeseen ole nähtävissä muutosta niin kauan kuin unioni pysyy valtioliittona ja jäsenvaltiot suvereeneina.

Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Uusi institutionalismi EU-tutkimuksessa : suurista integraatioteorioista päätöksenteon ja verkostojen tutkimukseen

Olli Rehn