1000 resultados para tieto- ja viestintätekniikka


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lokakuussa 2002 voimaan astunut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi uudisti yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön Suomessa. Tämän työn tarkoitus on avata kyseisen lakiuudistuksen valmistelua ja taustaa. Tarkastelun painopiste on ‘yleisen edun’ käsitteen käytössä. Tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa kuka yleisen edun käsitettä käytti, mitä sillä perusteltiin ja mitä merkityksiä sille annettiin. Alkuperäislähteinä on käytetty lain valmistelun yhteydessä syntyneitä muistioita, mietintöjä, pöytäkirjoja ja lausuntoja. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat lakia valmistelleelle hallintovaliokunnalle jätetyt niin kutsutut ‘asiantuntijalausunnot’. Näissä lausunnoissa kattava joukko turvallisuusalaan vaikuttavia organisaatioita työmarkkinajärjestöistä viranomaisiin esitti näkemyksensä lakiesitykseen. Asiantuntijalausuntojen ryhmittelyssä on käytetty apuna Jorma Hakalan kansainväliseen vertailuun perustuvaa, yksityisen turvallisuusalan säätelyn perustelujen jaottelua. Aineiston esittelyn, ryhmittelyn, tarkastelun ja havaintojen pohtimisen tuloksena työn keskeisimmät väitteet ovat seuraavat: 1) Lain valmistelu oli kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt prosessi, ja suhtautuminen yksityisen turvallisuusalan säätelyn kiristämiseen jakoi alan yrityksiä. Pienet yritykset ja maaseudulla toimivat yritykset vastustivat lakiehdotusta. Suurimmat toimijat ajoivat mahdollisimman tiukkaa säätelyä. Säätelyn kiristämisellä on merkittävä vaikutus alan kilpailutilanteeseen. 2) Asiantuntijalausuntojen antajat perustelevat mitä erinäisimpiä, jopa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä yleisellä edulla. Lausuntoja voikin tarkastella kilpailutilanteena, jossa eri yleisen edun määritelmät kamppailevat käsitteen sisällöstä. 3) Yleinen etu - yksityinen etu vastakkainasettelu purkautuu lain voimaan astuessa lisääntyvänä julkisen ja yksityisen turvallisuussektorin yhteistyönä. 4) Laki on eräänlainen vedenjakaja, joka ilmentää turvallisuuden tuottamisen muutosta Suomessa. Lain myötä yksityinen turvallisuusala siirtyi osin asetuspohjaisesta säätelystä lakiperusteisen, systemaattisemman viranomaisvalvonnan alle. Laki havainnollistaa yksityisen turvallisuusalan kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä ja Suomessa tapahtuvaa kehitystä kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista, jossa yksityinen sektori on poliisin kumppani, ei nuorempi apulainen. Yksityinen turvallisuusala on huomattavan vanha palveluliiketoiminnan muoto. Yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön kehittymiseen Suomessa on vaikuttanut muun muassa turvallisuusalan nopea kasvu ja palveluiden siirtyminen yksityisistä tiloista julkisiin tiloihin. Kehitys kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista pakottaa määrittämään yksityisen turvallisuusalan aseman suhteessa julkiseen valtaan ja kansalaisten perusoikeuksiin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Viime vuosikymmeninä teollistuneissa OECD-maissa yksi suurimmista väestöllisistä muutoksista on tapahtunut syntyvyydessä. Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien jälkeen useissa teollistuneissa maissa väestönkasvun trendi on ollut laskeva, mikä puolestaan on johtanut kasvavaan huoleen matalan syntyvyyden sosioekonomisista seurauksista. Matala syntyvyyden taso on monissa kehittyneissä maissa luonut varjon valtion ylläpitämän sosiaaliturvajärjestelmän ylle ja sen rahoituspohjan heikentyminen on kasvattanut huolta järjestelmän tulevaisuudesta. Myös muun muassa viime vuosikymmenten taloudelliset taantuma-ajat, väestön ikärakenteessa ja työmarkkinoilla tapahtuneet muutokset, sekä väestön ikääntyminen ja veronmaksajien väheneminen ovat luoneet uudenlaiset paineet julkisen sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmän ylläpidolle ja rahoittamiselle. Mietittäessä puolestaan syitä syntyvyyden madaltumiseen viime vuosikymmeninä, ovat tutkimukset osoittaneet, etteivät talous- ja sosiaalijärjestelmien rakenne sekä niissä tapahtuneet muutokset ole olleet tässä muutoksessa merkityksettömiä. Verotuksella ja valtion myöntämillä sosiaalituilla on osoitettu olevan vaikutus yksilön lapsenhankinta- ja myös perheenmuodostamispäätökseen. Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena ovat matala syntyvyys, sekä sen syyt ja seuraukset taloustieteellisestä näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää matalan syntyvyyden ja perheen perustamisen sekä jakojärjestelmäisen eläkejärjestelmän välistä yhteyttä, ja löytää todisteita siitä, millaisia kannustimia julkisella eläkejärjestelmällä syntyvyyden suhteen on. Li-säksi tutkielmassa perehdytään julkisen eläkejärjestelmän tulevaisuuteen väestöllisten haastei-den edessä, ja tarkastellaan järjestelmän uudistamismahdollisuuksia. Matalaa syntyvyyttä tarkastellaan muun muassa väestöllisen transition teorian avulla. Matalan syntyvyyden ja jakojärjestelmäisen eläkejärjestelmän suhdetta tutkitaan Zhangin ja Zhangin (2007) matemaattisella mallinnuksella, jonka avulla saadaan selville, että julkisen eläkejärjes-telmän käyttö sosiaalisen hyvinvoinnin optimoinnissa on pääomainvestointien ulkoisvaikutusten myötä oikeutettua, ja että järjestelmällä ja sitä rahoittavalla tuloverolla on negatiivinen vaikutus syntyvyyteen, mikäli vanhemmat preferoivat lastensa laadullisia, hyvinvointiin liittyviä ominai-suuksia niiden lukumäärään. Perheen perustamisen ja eläkejärjestelmän suhdetta puolestaan tarkastellaan Ehrlichin ja Kimin (2007) tutkimuksen pohjalta. Ehrlichin ja Kimin tutkimuksen tulos on, että julkista eläkejärjestel-mää rahoittavan tuloveron ja sen korottamisen vaikutus syntyvyyteen ja perheen perustamiseen on negatiivinen. Julkisen eläkejärjestelmän viittä eri uudistamisvaihtoehtoa ja niiden hyvinvointi-vaikutuksia käsitellään tutkielmassa pääosin Attanasion, Kitaon ja Violanten (2007) mallin avul-la. Jokaisella reformilla on Attanasion, Kitaon ja Violanten mukaan erilaisia makrotaloudellisia vaikutuksia, joita tarkastellaan tutkielmassa pääosin sanallisesti ja graafisesti, sekä eri tutkimus-ten tuloksia vertailemalla. Tutkielmassa käsite syntyvyys rinnastetaan taloustieteellisessä mielessä lasten kysynnäksi, ja sitä tutkitaan pääosin makrotaloudellisesta näkökulmasta. Kaikki tutkielmassa käytettävät matemaattiset mallit ovat limittäisten sukupolvien malleja ja julkisella eläkejärjestelmällä viitataan jakojärjestelmäiseen, pay-as-you-go -eläkejärjestelmään.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkimukseni selvittää nettipokeriaiheisen medianäkyvyyden ja nettipokeripelaajien vuorovaikutussuhdetta. Työn ensimmäinen osa keskittyy siihen, miten tutkimukseeni valitut sanomalehdet kuvaavat artikkeleissaan nettipokeria ja esiintyykö niissä mielikuvien käyttöä. Työn toinen osa kartoittaa sitä, onko nettipokerin medianäkyvyydellä ja sanomalehtien nettipokeriuutisoinnissa mahdollisesti käytetyillä mielikuvilla vaikutusta pelaajiin. Tutkimukseni ensimmäinen vaihe oli kvalitatiivinen ja tutkimusaineistona toimivat nettipokeriaiheiset artikkelit valitsemistani lehdistä. Lehtiartikkelien analyysin tuloksena ilmeni, että valituissa lehdissä esiintyi kahdenlaista mielikuvien käyttöä sisältävää päädiskurssia liittyen nettipokeriin. Diskursseista ensimmäinen käsitteli nettipokeria ongelmakeskeisesti ja niitä oli aineistossa 35 prosenttia. Sen fokus kohdistui huolipuheeseen peliongelmien lisääntymisestä ja varoitustarinoihin nettipokerin pelaamisen liittyvistä riskeistä. Ongelmakeskeisyyden vastadiskurssina näyttäytyi nettipokeria positiivisessa valossa esittelevä tyyli, joka keskittyi voittojen ja luksuselämäntyylistä nauttivien pokerisankarien esittelyyn. Positiivisen kirjoitustyylin artikkeleita oli aineistossa 34 prosenttia. Tutkimuksen toisen vaiheen toteutin kvantitatiivisesti ja tutkimusaineistona toimi nettipokerinpelaajille suunnattu nettikysely. Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia oli lukenut nettipokeriaiheista kirjoittelua sanomalehdistöstä ja 26 prosenttia ilmoitti medianäkyvyyden vaikuttaneen pelaamisen aloittamiseen. Mahdollisen peliriippuvuuden omaavien keskuudessa 36 prosenttia ilmoitti, että medianäkyvyys on vaikuttanut pelaamisen aloittamiseen. Lisäksi nettipokeriaiheinen sanomalehtikirjoittelu oli vaikuttanut pelaajien mielikuviin nettipokerista. Positiivisia mielikuvia oli lehdistä aiheesta lukeneiden keskuudessa 75 prosentilla. Lehdistä aiheesta lukemattomilla oli positiivisia mielikuvia 44 prosentilla, siis lähes 32 prosenttia vähemmän. Ongelmakeskeisiä mielikuvia oli lehdistä nettipokerista lukeneilla 52 prosenttia ja lukemattomilla 36 prosenttia, eron ollessa 16 prosenttia. Lehdistön vaikutus pelaajien mielikuviin oli suurempi niiden pelaajien kohdalla, joilla oli mahdollinen peliriippuvuus. Tulokset eivät vielä riitä kausaalijohtopäätösten tekemiseen, mutta antavat silti osviittaa siitä, että nettipokerin medianäkyvyys ja mielikuvia sisältämä journalismi voivat vaikuttaa yleisöönsä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Cow s milk allergy (CMA) affects about 2-6% of infants and young children. Environmental factors during early life are suggested to play a role in the development of allergic diseases. One of these factors is likely to be maternal diet during pregnancy and lactation. The association between maternal diet and development of CMA in offspring is not well known, but diet could contain factors that facilitate development of tolerance. After an established food allergy, another issue is gaining tolerance towards an antigen that causes symptoms. The strictness of the elimination depends on the individual level of tolerance. This study aimed at validating a questionnaire used to inquire about food allergies in children, at researching associations between maternal diet during pregnancy and lactation and subsequent development of cow s milk allergy in the offspring, and at evaluating the degree of adherence to a therapeutic elimination diet of children with CMA and factors associated with the adherence and age of recovery. These research questions were addressed in a prospective birth cohort born between 1997 and 2004 at the Tampere and Oulu University Hospitals. Altogether 6753 children of the Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) Nutrition cohort were investigated. Questionnaires regarding allergic diseases are often used in studies without validation. High-quality valid tools are therefore needed. Two validation studies were conducted here: one by comparing parentally reported food allergies with information gathered from patient records of 1122 children, and the other one by comparing parentally reported CMA with information in the reimbursement records of special infant formulae in the registers of the Social Insurance Institution for 6753 children. Both of these studies showed that the questionnaire works well and is a valid tool for measuring food allergies in children. In the first validation study, Cohen s kappa values were within 0.71-0.88 for CMA, 0.74-0.82 for cereal allergy, and 0.66-0.86 for any reported food allergy. In the second validation study, the kappa value was 0.79, sensitivity 0.958, and specificity 0.965 for reported and diagnosed CMA. To investigate the associations between maternal diet during pregnancy and lactation and CMA in offspring, 6288 children were studied. Maternal diet during pregnancy (8th month) and lactation (3rd month) was assessed by a validated, 181-item semi-quantitative food frequency questionnaire (FFQ), and as an endpoint register-based information on diagnosed CMA was obtained from the Social Insurance Institution and complemented with parental reports of CMA in their children. The associations between maternal food consumption and CMA in offspring were analyzed by logistic regression comparing the highest and lowest quarters with two middle quarters of consumption and adjusted for several potential confounding factors. High maternal intake of milk products (OR 0.56, 95% CI 0.37-0.86 p = 0.002) was associated with a lower risk of CMA in offspring. When stratified according to maternal allergic rhinitis or asthma, a protective association of high use of milk products with CMA was seen in children of allergy-free mothers (OR 0.30, 95% CI 0.13 - 0.69, p < 0.001), but not in children of allergic mothers. Moreover, low maternal consumption of fish during pregnancy was associated with a higher risk of CMA in children of mothers with allergic rhinitis or asthma (OR 1.47, 95% CI 0.96 - 2.27 for the lowest quarter, p = 0.043). In children of nonallergic mothers, this association was not seen. Maternal diet during lactation was not associated with CMA in offspring, apart from an inverse association between citrus and kiwi fruit consumption and CMA. These results imply that maternal diet during pregnancy may contain factors protective against CMA in offspring, more so than maternal diet during lactation. These results need to be confirmed in other studies before giving recommendations to the public. To evaluate the degree of adherence to a therapeutic elimination diet in children with diagnosed CMA, food records of 267 children were studied. Subsequent food records were examined to assess the age at reintroduction of milk products to the child s diet. Nine of ten families adhered to the elimination diet of the child with extreme accuracy. Older and monosensitized children had more often small amounts of cow s milk protein in their diet (p < 0.001 for both). Adherence to the diet was not related to any other sociodemographic factor studied or to the age at reintroduction of milk products to the diet. Low intakes of vitamin D, calcium, and riboflavin are of concern in children following a cow s milk-free diet. In summary, we found that the questionnaires used in the DIPP study are valid in investigating CMA in young children; that there are associations between maternal diet during pregnancy and lactation and the development of CMA in offspring; and that the therapeutic elimination diet in children with diagnosed CMA is rigorously adhered to.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

In the field of second language (L2) acquisition, the term `foreign accent´ is often used to refer to speech characteristics that differ from the pronunciation of native speakers. Foreign accent may affect the intelligibility and perceived comprehensibility of speech and it is also sometimes associated with negative attitudes. The degree of L2 learners foreign accent and the speech characteristics that account for it have previously been studied through speech perception experiments and acoustic measurements. Perception experiments have shown that native listeners are easily able to identify foreign accent in speech. However to date, no studies have been done on the assessment of foreign accent in the speech of non-native speakers of Finnish. The aim of this study is to examine how native speakers of Finnish rate the degree of foreign accentedness in the speech of Russian L2 learners of Finnish. Furthermore, phonetic analysis is used to study the characteristics of speech that affect the perceived strength of foreign accent. Altogether 96 native speakers of Finnish listened to excerpts of read-aloud and spontaneous Finnish speech from ten Russian and six Finnish female speakers. The Russian speakers were intermediate and advanced learners of Finnish and had all immigrated to Finland as adults. Among the listeners, was a group of teachers of Finnish as an L2, and it was presumed that these teachers had been exposed to foreign accent in Finnish and were used to hearing it. The temporal aspects and segmental properties of speech were phonetically analysed in the speech of the Russian speakers in order to measure their effect on the perceived degree of accent. Although wide differences were observed in the use of the rating scale among the listeners, they were still quite unanimous on which speakers had the strongest foreign accent and which had the mildest. The listeners background factors had little effect on their ratings, and the ratings of the teachers of Finnish as an L2 did not differ from those of the other listeners. However, a clear difference was noted in the ratings of the two types of stimuli used in the perception experiment: the read-aloud speech was rated as more strongly accented than the spontaneous speech. It is important to note that the assessment of foreign accent is affected by many factors and their complex interactions in the experimental setting. Futher the study found that, both the temporal aspects of speech, often associated with fluency, and the number of single deviant phonetic segments contributed to the perceived degree of accentedness in the speech of the native Russian speakers.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Liito-orava (Pteromys volans) on havumetsävyöhykkeen varttuneissa sekametsissä esiintyvä pieni yöaktiivinen nisäkäs. Suomen liito-oravakannan on arvioitu taantuneen viimeisten vuosikymmenien aikana ja laji on luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi. EU:n luontodirektiivissä liito-orava on mainittu erityistä suojelua vaativana lajina, jonka lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää. Liito-oravan suosimat varttuneet kuusivaltaiset sekametsät ovat yleisiä useiden suomalaisten kaupunkien taajama-asutusten tuntumissa. Näihin metsiin kohdistuu suuri kaavoituspaine. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää metsämaiseman rakenteen muutoksen vaikutusta liito-oravaan ja arvioida eroavatko kaupunki- ja metsätalousalueet liito-oravan elinympäristönä. Selvitin Tampereen kaupungin ja Kangasalan kunnan alueella sijaitsevan tutkimusalueen metsärakenteen muutokset vuosina 1966—2004 ja liito-oravaesiintymät vuonna 2004. Tarkoituksena on selvittää miten metsärakenteen muutos on vaikuttanut alueen liito-oravakantaan ja liito-oravien esiintymiseen. Ilmakuvatulkinnalla rajasin 52 km2 kokoisen tutkimusalueen metsät niiden rakenteen perusteella metsäkuvioihin. Keväällä 2004 kartoitettiin tutkimusalueen liito-oravaesiintymiä ja kirjasin metsäkuvioiden tärkeimmät puustotiedot. Luokittelin kaikki metsäkuviot neljään, liito-oravalle soveltuvuuteen perustuvaan luokkaan. Paikkatieto-ohjelmassa annoin kullekin kuvioluokalle eri värin ja lopputuloksena oli monivärinen kartta josta pystyy helposti havaitsemaan liito-oravalle soveltuvat, sopimattomat sekä liikkumiseen soveltuvat alueet. Ilmakuvatulkinnalla tein vastaavia karttoja myös vuosille 1966, 1979, 1987 ja 1995. Metsäkuviotietojen perusteella laskin eri vuosille pirstoutumista kuvaavan läheisyysindeksin. Aiemmin Etelä-Suomesta saatuja liito-orava radiopantatutkimustuloksia ja monivuotisia kartoitustuloksia vertailuaineistona käyttäen tein arvion liito-oravaesiintymien määrän kehityksestä vuosina 1966–2004. Tutkimusalueen liito-oravakartoituksessa löysin 318 papanahavaintopaikkaa. Papanahavainnoista 78 % olivat enintään 500 m päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Tampereen kaupungin alueen havainnoista 73 % sijaitsevat Tampereen kaupungin omistamilla alueilla. Liito-oravalle sopivien metsien pinta-ala on vuosina 1966–2004 laskenut 48,8 %. ja liito-oravalle sopimattomien alueiden pinta-ala on kasvanut 22 %. Liikkumiselle soveltuva metsäpinta-ala on kasvanut 46,3 %. Liito-oravalle sopivien laikkujen keskikoko on laskenut 13,1 hehtaarista 4,7 hehtaariin ja alue on voimakkaasti pirstoutunut. Arvion mukaan Tampereen tutkimusalueen asuttujen liito-orava elinpiirien määrä on laskenut vuosina 1966–2004 yli 59 %. Tutkimusalueen metsiköiden kehitys on ollut vastaava kuin muilla metsätalousalueilla eteläisessä Suomessa. Kaupungin läheisyys ei ole merkittävästi vaikuttanut kehitykseen. Metsänhakkuiden ja asutuksen pirstomassa maisemassa viherkäytävien merkitys korostuu. Kuitenkin suuri osa liito-oravaesiintymistä sijaitsee kaupungin mailla ja jäljellä oleva soveltuvan metsän määrä on niin pieni ja pirstoutunut, että tulevaisuuden kaavoitustoimilla ja metsänkäsittelyllä tulee olemaan suuri vaikutus paikalliseen liito-oravakantaan.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Emulsiokalvolla tarkoitetaan kalvoa, joka on valmistettu haihduttamalla ylimääräinen vesi pois emulsiosta. Polysakkaridipohjainen emulsiokalvo koostuu kalvonmuodostuspolysakkaridista, rasvasta, emulgointiaineesta ja pehmittimestä. Kirjallisuusosassa selvitettiin, mitä raaka-aineita polysakkaridipohjaisissa emulsiokalvoissa käytetään ja mitkä tekijät vaikuttavat emulsiokalvojen vesihöyrynläpäisevyyteen ja mekaanisiin ominaisuuksiin. Tutkimuksen kokeellisen osan tavoitteena oli selvittää, miten konjac-glukomannaani (KGM) ja kuusen galaktoglukomannaani (GGM) soveltuvat emulsiokalvon raaka-aineiksi. Lisäksi selvitettiin, miten rasvan tyyppi ja rasvapitoisuus vaikuttavat GGM-KGM-pohjaisten emulsiokalvojen mekaanisiin ominaisuuksiin ja vesihöyrynläpäisevyyteen. Mehiläisvahasta, mäntyöljystä ja rypsiöljystä valmistettiin emulsiokalvot, joissa oli 30 %:n (paino-% GGM:sta) rasvapitoisuudet. Lisäksi mehiläisvahasta valmistettiin emulsiokalvot, joissa oli 10 ja 50 % mehiläisvahaa. Emulsiokalvoja verrattiin vertailukalvoon, jossa ei ollut rasvaa. Kalvoissa käytetty KGM:n ja GGM:n suhde oli 1:1. Kalvoista mitattiin vesihöyrynläpäisevyys ja -läpäisynopeus, vetolujuus, Youngin moduuli ja murtovenymä. Näiden lisäksi kalvojen poikkileikkaus kuvattiin pyyhkäisyelektronimikroskoopilla. GGM ja KGM soveltuvat emulsiokalvon raaka-aineiksi. Huoneenlämpötilassa kuivatuista kalvoista saatiin tasaisemman näköisiä kuin lämpökaapissa kuivatuista. Pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvissa vahapisarat olivat öljypisaroita pienempiä, mikä mahdollisesti vaikutti siihen, että vahapisarat pysyivät paremmin kiinnittyneenä kalvomatriisissa. Öljypisaroiden koko oli kalvoissa noin 10 ?m ja vahapisaroiden 2–6 ?m. Vesihöyrynläpäisynopeus oli pienin 50 %:n mehiläisvahakalvolla (p < 0,05). Vesihöyrynläpäisevyys laski lineaarisesti mehiläisvahapitoisuuden suurentuessa. Öljykalvot ja 10 %:n mehiläisvahakalvo eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi vesihöyrynläpäisevyyden suhteen vertailukalvosta. Pienin vetolujuus ja Youngin moduuli oli 50 %:n mehiläisvahakalvolla. Vertailukalvo oli kestävin ja jäykin. Murtovenymän suhteen kalvot eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksessa onnistuttiin valmistamaan GGM-KGM-pohjaisia emulsiokalvoja, jotka pidättivät vesihöyryä vertailukalvoa paremmin ja silti säilyttivät mekaaniset ominaisuutensa kohtuullisen hyvin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Engl. summary: The water balance and regulation of Lake Pyhäjärvi

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassani tarkastelen nykykuvanveiston ominaislaatua ja suhdetta modernismin jälkeen syntyneisiin uusiin taiteen tekemisen muotoihin, kuten installaatioon ja performanssiin. Uudet taidemuodot mursivat modernistisen käsityksen välineestä, joka keskittyi taideteoksen fyysiseen olemukseen. Autonomisen veistosobjektin ihanteen sijaan uusissa taiteen tekemisen muodoissa teoksen suhde tilaan ja katsojaan muuttui merkitykselliseksi. Tutkielman tavoitteena on pohtia välineissä tapahtuvaa muutosta kuvanveiston näkökulmasta. Analysoin kolmen suomalaisen nykytaiteilijan, Markus Copperin, Markus Kåhren ja Kimmo Schroderuksen, teoksia ja avaan niiden kautta näkökulmia kuvanveistossa modernismin jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. Taiteilijoiden ammatti-identiteetti on kytköksissä kuvanveistoon. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, että kuvanveisto ei ole pysähtynyt modernistisen veistoksen tai monumentaalikuvanveiston perinteisiin. Veistoksen suhde tilaan ja katsojaan voi olla uusien ilmaisumuotojen tavoin merkityksellinen. Tutkielma selvittää nykyveistoksen olemisen tavan piirteitä. Keskeinen tutkimuskysymys on miten teoksen vuorovaikutteinen suhde tilaan ja katsojaan ilmenee ja mikä on sen merkitys teokselle. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on Rosalind Kraussin käsitys välineestä postmodernissa viitekehyksessä. Aineiston analysointia tukevat myös Kraussin malli kuvanveiston laajentuneesta kentästä sekä installaatiota ja paikkasidonnaista taidetta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluvat Copperin, Kåhren ja Schroderuksen teokset ovat pääosin 2000-luvulta. Tarkastelen niitä kolmesta näkökulmasta: ensin teoksen materiaalisuuden, toiseksi teoksen tilallisuuden ja kolmanneksi teoksen ja katsojan välisen suhteen kautta. Tutkielman aineistona on käytetty myös taiteilijoiden haastatteluja. Haastatteluaineisto perustelee teoksissa tehtyjä valintoja ja kertoo taiteilijoiden toiminnan motiiveista. Nykykuvanveisto näyttäytyy tutkielmassa monimuotoisena ja sisäisesti heterogeenisenä taiteen tekemisen käytäntönä. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että taiteilijoiden teokset problematisoivat käsityksen veistoksesta tilassa sijaitsevana erillisenä objektina. Teokset määrittyvät eri tavoin suhteessa tilaan ja katsojaan: suhde voi olla riippuvuussuhde tai kieltävä. Katsojasta saattaa tulla etäisen tarkkailijan sijaan teokseen osallistuja. Teoksen, tilan ja katsojan välistä rajaa voi olla vaikea määritellä. Tällöin vuorovaikutteisuus katsojaan ja tilaan määrittää teoksen olemusta, jolloin tämän suhteen huomioiminen on edellytys teoksen olemuksen ymmärtämiselle.