1000 resultados para tiedon jakamiseen liittyvät tekijät
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli pienentää TCF-valkaisimon laatuvaihtelua ja vähentää kemikaaleista aiheutuvia kustannuksia. Työn kirjallisuusosassa tarkasteltiin valkaisuun vaikuttavia tekijöitä. Valkaisukemikaaleista olivat mukana TCF-valkaisussa käytettävät otsoni ja vetyperoksidi. Lisäksi selvitettiin metallien poistoa massasta sekä vesikierron sulkemisesta aiheutuvia ongelmia. Kokeellisessa osassa etsittiin Oy Metsä-Botnia Ab Rauman tehtaan valkaisuprosessin suurimmat laatuominaisuuksien vaihteluun vaikuttavat tekijät. Tavoitteena oli pienentää vaihtelua valmiin massan laatuominaisuuksissa sekä vähentää raaka-aineista ja kemikaaleista aiheutuvia kustannuksia laatuominaisuuksien tasoa laskematta. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi Taguchi-menetelmää sekä monimuuttuja-analyysiä. Tutkimuksessa tehtiin kaksi Taguchi-koetta, joissa tutkittiin valkaisimon ensimmäistä otsonivaihetta sekä koko valkaisimoa. Otsonivaiheen merkittävimmiksi tekijöiksi osoittautuivat otsoniannos, otsonin väkevyys sekä pH. Kaikkia valkaisimon vaiheita tutkittaessa löydettiin merkittävimmiksi tekijöiksi ensimmäisen peroksidivaiheen lämpötila, vetyperoksidin jakaminen peroksidivaiheisiin, kelatointi sekä otsonivaiheen otsoniannos ja pH. Optimiajomallin avulla saatiin valkaisimon laatuvaihtelua pienennettyä. Kemikaalikustannuksiin vaikuttavista tekijöistä merkittävimmiksi osoittautuivat kelatoinnin vaikutus, vetyperoksidin annosteleminen molempiin vaiheisiin sekä ensimmäisen peroksidivaiheen lämpötila. Optimiajomallien avulla vetyperoksidikulutusta saatiin pienennettyä noin 24 %.
Resumo:
Tämän diplomityö käsittelee UPM-Kymmenen paperitoimialoilla käynnissä olevaa Chain 2000 –projektin toteutusta uuden markkinan integroinnin aikana SAP –toiminnanohjausjärjestelmään yhden paperitehtaan näkökulmasta. Koska tehdasjärjestelmän kaikkien osa-alueiden integraatio on erittäin vaativa ja pitkäkestoinen prosessi, keskittyy tämä työ yhden markkinan integraatioon. Tavoitteena on suunnitella, toteuttaa ja testata tässä integroinnissa tarvittavat järjestelmämuutokset ja kuvata integroinnissa käytettäviä työkaluja, toimintamalleja ja prosesseja. Samalla kerrotaan tämän vaativan projektin mukanaan tuomia ongelmia ja ratkaisuja yhden paperitehtaan kannalta. Työssä esitellään erilaisia keinoja ja työkaluja varsinkin IT -projektien hallinnointiin ja toteuttamiseen sekä käydään läpi ohjelmistotestaaminen, ERP -järjestelmät ja tietovarastot. Työ tuo esille miten haastavaa globaalin IT –projektin toteuttaminen on. Tarkastelun tuloksena huomataan, että standardityökalujen käyttö aiheuttaa ongelmia erikoistilanteissa ja väärä informaatio tuo yritykselle ylimääräisiä kustannuksia. Projektin myötä toimintojen toteutuksen painotus ja samalla vastuu tiedon oikeellisuudesta siirtyy jatkuvasti tehtaalle päin. Integraatiotestaamisesta ja tarvittavista muutoksista on diplomityön aikana selviydytty kiitettävästi, mutta täysi varmuus kaikkien integraatioon osallistuvien järjestelmien toimivuudesta saadaan vasta itse käyttöönotossa kesällä 2004. Ylläpito käyttöönoton jälkeen vaatii myös resursseja.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää lämpöpuukäsittelijän mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa alihankinnan avulla lämpökäsiteltyjen tuotteiden loppuvalmistajiksi mahdollisesti myös uusilla tuotteilla. Ensin selvitettiin markkinoilla jo olevat lämpöpuusta tehdyt tuotteet. Tämän jälkeen kartoitettiin Suomessa ja ulkomailla toimivat lämpökäsittelylaitokset sekä niiden prosessit. Kirjallisuuden perusteella kerättiin tietoa lämpöpuun ominaisuuksista; eli mitä vaikutuksia lämpökäsittelyllä on puuhun. Edelleen kartoitettiin lämpöpuun logistiikkaketju puun valinnasta ja kaadosta aina loppukäyttäjälle asti. Lisäksi selvitettiin lämpökäsitellyn puun kustannusrakenne Suomessa. Lämpökäsittely on vasta kehittelyvaiheessa, joten lämpökäsittelystä puusta tehtyjä tuotteita on Suomessa saatavana lähinnä puualan liikkeistä tai suoraan lämpökäsittelylaitoksilta. Tällä hetkellä Suomessa eniten lämpökäsitellystä puusta tehtyjä tuotteita ovat saunat ja kalusteet. Suurin osa lämpöpuusta viedäänkin ulkomaille, jossa sitä käytetään lähinnä ulkoverhouksena.Lämpökäsittelyn puun menekin kasvua hidastaa lämpöpuun korkea hinta sekä tiedon puute jatkojalostajilla. Tiedon puutteen takia lämpökäsitelty puu onkin saanut maineeseensa kolauksen väärien työmenetelmien vuoksi. Lämpöpuun kehitys- sekä tutkimistyötä on vielä jatkettava. Laatu on avainasemassa näillä markkinoilla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää raaka-aineena käytettävän paloa hidastavan laminaattipaperin markkinapotentiaali sekä kysyntä Euroopassa. Näiden kehitystä arvioitiin analysoimalla kysyntään vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusmetodologiassa yhdistyivät useat lähestymistavat, pääasiassa käytettiin kuvailevaa ja ennustavaa tutkimusotetta. Tutkimus perustui sekä primaari että sekundaaritietoon. Primaaritietoa hankittiin tuotteen käyttäjiltä, myyntiedustajilta sekä haastattelemalla tuottajayrityksen henkilökuntaa. Sekundaaritietoa kerättiin myös, mutta tutkimuksen tavoitteisiin liittyviä lähteitä ei ollut runsaasti saatavilla. Tästä syystä primaaritiedolla oli tutkimuksessa hieman tärkeämpi rooli kuin sekundaaritiedolla, mikä on yleistä teollisessa markkinatutkimuksessa. Tuotteen tulevaisuuden näkymät vaikuttavat melko hyviltä. Teoreettinen markkinapotentiaali on suuri verrattuna nykyiseen myyntimäärään, myyntimäärän kasvattaminen vaatii kuitenkin tiettyjä toimenpiteitä. Tulevaisuudessa huomiota tulisi kiinnittää tuotekuvaan, hinnoitteluun ja laadun kokonaisvaltaiseen maksimointiin. Tutkimuksessa havaittiin suuntauksia kysynnän kasvusta tulevien parin vuoden aikana. Myös teoreettinen markkinapotentiaali voisi kasvaa, koska paloa hidastavien laminaattien kysyntä vaikuttaa kasvavan Euroopassa erityisesti rakennusalalla.
Resumo:
Työn tutkimusongelma oli selventää, tutkia ja analysoida dynaamisen hinnoittelun tekijät ja mahdollisuudet tuotevarianttien hinnoittelussa. Tutkimusongelman selvittämiseksi työlle asetettiin 8 tavoitetta - Saada selville miksi tuotevarianttien hinnoittelu on ongelmallista - Esittää kuinka tuotevarianttien hinnat teoreettisesti tulisi asettaa - Tunnistaa tuotevarianttien hinnoittelun ulottuvuudet ja selvittää dynaamisen hinnoittelun edut staattiseen hinnoitteluun verrattuna - Esitellä analyysikehikko hinnoittelun tilan analysointiin - Tunnistaa dynaamisen hinnoittelun tuotevarianteille suomat mahdollisuudet - Etsiä soveltuvat hinnoittelumenetelmät tuotevarianttien dynaamiseen hinnoitteluun - Analysoida tuotevariantteja myyvän yrityksen hinnoittelu - Tunnistaa ja arvioida dynaamisen hinnoittelun edut yritykselle Diplomityössä käytettiin useita tutkimusmenetelmiä. Perustieto haettiin kirjallisuustutkimuksella ja sitä täydennettiin haastatteluilla. Tutkimusprosessi alkoi tutkimuksella tuotevarianttien hinnoittelusta ja kirjallisuuden perusteella luotiin näkökulma ja yleiset kehityssuunnat tarkempaa tutkimusta varten. Kaksi tärkeintä tuotevariaatioiden hinnoitteludimensiota tunnistettiin ja niiden analysointia varten luotiin nelikenttämalli. Kirjallisuustutkimuksen ja tarkemman kohdeyrityksen tarkastelun perusteella dynaaminen tuotelinjahinnoittelu on tuotevarianttien dynaamisen hinnoittelun tavoitetila. Nelikenttämallia käytettiin kohdeyrityksen hinnoittelun tilan arviointiin ja dynaamisen hinnoittelun suurimmat hyödyt löydettiin. Tutkimuksen päätulokset ovat - Hinnoittelun dynaamisuutta tulee tuotevarianteilla tutkia hinnoittelun älykkyyden ja kehittyneisyyden kanssa - Tuotevariaatioiden hinnoittelun tavoitetila on dynaaminen tuotelinjahinnoittelu - Hinnoittelun kehittäminen staattisesta dynaamiseen tuo huomattavia etuja - Tärkein etu on parempi hintojen hallinta ja mahdollisuus johtaa hintoja tehokkaasti. Tämän vuoksi hinnoitteluanalyysissa havaittiin selvästi lisääntyneitä voittoja - Hinnoittelun älykkyyden nostaminen hyödyttää yritystä ja saa aikaan lisäyksen voitoissa
Resumo:
Tämä tutkimus kuuluu ympäristöklusterin tutkimusprojektiin "Materiaalivirrat ja energiankäyttö metsäteollisuusintegraateissa ja niihin liittyvät toimintastrategiat ympäristövaikutuslähtöisesti". Työn päätavoitteena oli kehittää laskentapohja, jossa alkuarvoja muuttamalla voidaan helposti määritellä metsäteollisuuden jäte- eli sivuainevirtojen käsittelystä ja hyötykäytöstä aiheutuvia hiilidioksidivaikutuksia. Tutkimuksen sisältö pohjautuu pääosin projektin muihin tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu sivuainevirtojen hyötykäytön teknisiä ja taloudellisia reunaehtoja. Metsäteollisuuden tärkeimmiksi sivuainevirroiksi voidaan määritellä tuhka, soodasakka, jätevedenkäsittelyn liete sekä pastaliete. Tässä tutkimuksessa on laskettu näiden sivuainevirtojen nykyisten käsittelymenetelmien hiilidioksidivaikutukset projektissa mukana olevilla tehtailla ja vertailtu niitä potentiaalisempien uusien käsittely- ja hyötykäyttömenetelmien vaikutuksiin. Työstä saatujen tulosten perusteella voidaan arvioida, että tuhkan osalta hiilidioksidivaikutukset ovat suhteellisen merkityksettömiä. Pastalietteen osalta prosessiin palautus vaikuttaisi parhaalta menetelmältä, koska tuorepastan tuotannosta aiheutuu varsin runsaasti hiilidioksidipäästöjä. Suurin merkitys kokonaispäästöjen kannalta näyttäisi kuitenkin olevan jätevedenkäsittelyn lietteen ja soodasakan käsittelymenetelmillä. Soodasakan orgaaninen aines aiheuttaa kaatopaikoilla suurehkot metaanipäästöt, joita hyötykäytöllä voitaisiin vähentää merkittävästi. Jätevedenkäsittelyn lietteen osalta uudet kuivauksen tehostamismenetelmät parantavat lietteen poltettavuutta, jolloin myös hiilidioksidipäästöt pienenevät. Toisaalta suuremman kuiva-ainepitoisuuden vuoksi myös varastointi voisi olla mahdollista, jolloin lietettä ei tarvitsisi läjittää enää kaatopaikoille, ja myös kaatopaikkapäästöiltä vältyttäisiin.
Resumo:
3D-suunnittelujärjestelmät ovat tärkeitä työkaluja tuotetiedon luomista ja muokkaamista varten, joten niiden tehokas toiminta yhdessä tuotetiedonhallintajärjestelmien kanssa on erittäin tärkeää. 3D-suunnittelujärjestelmien kehityksen seurauksena 3D-malleihin voidaan sisällyttää entistä enemmän tuotetietoa, jolloin tehokas tiedon tallentaminen ja sen hallinta kasvattaa merkitystään. 3D-malleihin sisältyvää tietoa, kuten esimerkiksi kappaleen painoa tai geometriaa, halutaan myös tarkastella ilman tiettyä 3D-järjestelmää. Tuotetiedon hallinta on ollut jo pitkään tärkeä osa tuotteen suunnitteluprosessia. Tuotetiedon hallintaan sisältyy tiedon luomista, keräämistä ja muokkaamista koko tuotteen eliniän ajan. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi piirustukset, 3D-mallit, mittauspöytäkirjat, kokouspöytäkirjat, mallistoluettelot, lujuuslaskelmat, huoltoraportit jne. Tuotetiedonhallintajärjestelmä pitää huolta kaikesta tästä tiedosta ja sen kautta tuotteisiin liittyvää tietoa voidaan myös muokata ja jakaa tehokkaasti. Tässä diplomityössä tutkittiin näiden kahden järjestelmän integraation toteutusta erilaisilla menetelmillä. Työn tarkoituksena oli valita Valtra Oy:n tarkoituksiin parhaiten sopiva menetelmä tuotetiedon siirtämiseksi järjestelmien välillä tehokkaasti. Työn tuloksena annetaan suositus käytettävistä menetelmistä ja työkaluista.
Resumo:
Tämä diplomityö kirjoitettiin UPM- Kymmene konsernin UPM Net Services sa/nv osastolle Brysselissä ja Helsingissä. Työn aihe, Data communication in paper sales environment, määriteltiin käsittelemään paperin myyntijärjestelmään liittyviä aiheita. Nykyinen paperin myyntijärjestelmä on käsitelty ensin teoriassa ja aiheeseen kuuluvat ohjelmistotuotteet ja työkaluohjelmistot on esitelty. Parannuksia nykyiseen järjestelmään on pohdittu ohjelmistosuunnittelun, tehokkuuden, tiedon hallinnan, tietoturvallisuuden ja liiketoiminnan näkökulmista. Diplomityön käytännön osuudessa esitellään kaksi ohjelmistoa. Nämä ohjelmistot tehtiin UPM Net Services'lle, jotta saatiin kokemuksia viestin välitykseen perustuvasta tiedon siirrosta. Diplomityön johtopäätösosuudessa todetaan, että paperin myyntijärjestelmän tiedon siirto toimii luotettavasti nykyisessä järjestelmässä. Tulevaisuuden tarpeet ja parannukset ovat kuitenkin vaikeasti toteutettavissa nykyään käytettävin välinein. Erityisesti internetin hyödyntäminen nähdään tärkeänä, mutta se on vaikeasti otettavissa käyttöön nykyisessä järjestelmässä. Viestin välitykseen perustuvat järjestelmät ovat osoittautuneet käytännössä toimiviksi ja tärkein kehitysehdotus onkin viestin välitysjärjestelmän käyttöönotto.
Resumo:
Verkostoituminen on nimitys toimintatavalle, jossa työ, työn tekijöiden tuottamat palvelut ja asiakkaiden palvelutarpeet kohtaavat uudella, organisoidulla tavalla. Verkoston jäsenten tiivis yhteistyö, yhteistyön aikaansaama kiinteiden kustannusten aleneminen ja keskitetty markkinointi edistävät yksittäisten jäsenyritysten kilpailukykyä. Verkoston jäsenyritys on muiden verkostoon kuuluvien yritysten kumppani, jolle jaetaan vastuuta ja johon luotetaan. Näin ollen verkostoituminen aiheuttaa yritysten toimintatapoihin usein muutoksia, joihin niiden on kyettävä mukautumaan. Työn tarkoituksena oli selvittää case-tapauksen pohjalta, millaisiin seikkoihin yrityksen verkostoituessa on kiinnitettävä huomiota ja mitä asioita on otettava huomioon luotaessa tietojärjestelmää verkostoituneen yrityksen käyttöön. Verkostoitumista tukeva tietojärjestelmä kehitettiin työryhmäohjelmiston pohjalle. Koska työryhmäohjelmistot on tarkoitettu erityisesti informaation hallinnan työkaluiksi, soveltuvat ne hyvin verkostoituneen yrityksen tietojärjestelmän alustaksi. Yritysten välisen yhteistyön lisääntyessä myös tiedon jakamisen ja hallinnan merkitys korostuu.
Resumo:
Diplomityössä oli tavoitteena kehittää järjestelmää puun leikkuuvoimien mittaamiseksi. Puun leikkuuvoima, lastun muodostus, terien kuluminen ja työstöjälki ovat tekijöitä, jotka kiinnostavat puun työstön kanssa tekemisissä olevia tahoja. Luonnonmateriaalina puu on erittäin epähomogeenista, mikä vaikeuttaa luotettavien ja tarkkojen mittaustulosten saavuttamista. Mittauksia vaikeuttavia tekijöitä ovat muun muassa puun tiheysvaihtelut, poikkeamat syysuunnassa sekä oksat. Leikkuuvoimien mittaamisessa käytettiin lineaarihöylää. Höylän rakenteesta ja toimintaperiaatteesta sekä puumateriaalin luonteesta johtuen höyläykset tehtiin ainoastaan puun pituussuunnassa. Huomattavan osan työstä muodosti anturoinnilta tulevan mittaustiedon taltiointiin ja muokkaamiseen liittyvät kysymykset. Mittausjärjestelmän testaamisen ja tehtyjen koemittausten perusteella päädyttiin ehdottamaan muutamia muutoksia sekä itse höylään että mittausanturointiin.