Onnistunut organisaatiomuutos henkilöstöresurssin näkökulmasta : tapaustutkimus Raja- ja merivartiokoulun toimintojen keskittämisestä

Vuosina 2012-1014 Rajavartiolaitoksen toteuttama talouden sopeuttamisohjelma aiheutti huomattavia muutoksia Raja- ja merivartiokoulun toiminnassa. Koululle annettiin tehtäväksi parantaa oman toimintansa kustannustehokkuutta noin 2 miljoonalla eurolla. Ratkaisuna koulu päätti kokonaan sulkea Espoossa sijaitsevan koulutuskeskuksen ja keskittää siellä olleet palvelut pääosin Imatralla sijaitsevan koulutuskeskuksen yhteyteen. Lisäksi Espoossa toiminut merellinen koulutus sijoitettiin Porkkalan merivartioasemalle. Muutoksen myötä myös organisaatiota uudistettiin ja sen toimintoja yhdistettiin. Esimerkiksi korkeakouluosasto ja kurssiosasto yhdistettiin yhdeksi osastoksi. Kokonaisratkaisussa päästiin alustavien laskelmien mukaan asetettuun kustannussäästötavoitteeseen. Tässä työssä keskityttiin tapaustutkimuksen keinoin tarkastelemaan toteutuneen muutosjohtamisen onnistumista syvällisemmin henkilöstön näkökulmasta. Muutos aiheutti erityisesti Espoossa työskennelleelle henkilöstölle huomattavaa henkistä ahdistusta ja pettymyksen tunteita. Prosessi koettiin liian tiukasti ylhäältä johdetuksi, eikä henkilöstö kokenut oman äänensä päässeen kuuluviin ratkaisua päätettäessä. Osa henkilöistä irtisanoutui muutoksen seurauksena ja osa siirtyi muihin tehtäviin Rajavartiolaitoksen sisällä. Tutkimustulosten perusteella, haasteeksi muodostuivat jäykkä organisaatiorakenne ja vahva sotilasjohtamisen kulttuuri, joka ei edesauttanut vuorovaikutteisen ja avoimen ilmapiirin syntymistä vaikeassa muutostilanteessa. Muutoksen suunnittelusta vastannut johtoryhmä ei onnistunut saavuttamaan yhteistä muutosvisiota, joka puolestaan aiheutti ongelmia muutoksen viestinnässä ja henkilöstön sitouttamisessa. Alussa toteutettu vaihtoehtojen kartoittaminen koettiin henkilöstön mielestä merkityksettömäksi lopputuloksen kannalta, sillä toteutettu muutosprosessi antoi heille sen vaikutelman, että asiat olivat jo etukäteen päätetty ylemmällä tasolla. Viestintää pyrittiin prosessin aikana lisäämään, mutta se koettiin henkilöstön mielestä lähinnä yksisuuntaisena, eikä kunnollista dialogia päässyt syntymään. Yllämainitut epäkohdat toteutetussa muutosprosessissa heikensivät työilmapiiriä sekä henkilöstön luottamusta työnantajaa kohtaan. Tämän tutkimuksen keskiössä on itse muutosprosessi ja se miten vaikeassa tilanteessa olisi voitu muutoksen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia hallinnoida suunnitellummin. Työn viitekehyksenä käytettiin olemassa olevaa, professori John P. Kotterin kehittämää kahdeksanportaista muutosjohtamisen mallia. Sitä hyödynnettiin sekä kyselylomakkeen laadinnassa että tulosten analysoinnissa. Pääaineisto muodostui henkilöstölle lähetetystä kyselystä, mutta sen lisäksi tutkimukseen on haastateltu neljää johtoryhmässä työskennellyttä henkilöä. Tämän lisäksi on perehdytty kattavasti muutokseen liittyvään asiakirja-aineistoon. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan yleisesti organisaatiomuutoksia sekä niiden johtamista. Lähtökohta työn tekemiselle liittyy siihen oletukseen, että vaikea taloustilanne tulee jatkossakin pakottamaan Rajavartiolaitosta toteuttamaan haastavia muutoksia omien toimintaedellytyksiensä varmistamiseksi. Muutokset ovat organisaatiolle aina hankalia ja aikaisempi organisaatioon sidottu tutkimus aiheesta on ollut vähäistä. Tavoitteena on, että perehtymällä syvällisemmin jo toteutettuun muutokseen, voidaan omaa johtamistoimintaa pyrkiä kehittämään.

ITO05-simulaattorijärjestelmän varusmieskoulutuksen sisällön kehittäminen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää oppimisen teorioiden ja simulaattorikoulutukseen vakiintuneiden koulutusmenetelmien suhteita ITO05-simulaattorikoulutuksessa. Tutkimusasetelma muodostui yhden tapauksen, 1/14 saapumiserälle SALPITPSTO:ssa toteutetun simulaattorikoulutuksen ympärille. Toimenpide- tai asejärjestelmäkohtaista oppimisympäristötutkimusta on tehty Puolustusvoimissa aikaisemmin varsin vähän, joten tutkimuskentällä oli tilaa tämän kaltaiselle tutkimustyölle. Tutkimustehtäväksi muodostui simulaattorikoulutuksen perusteiden tarkastelu yleisellä tasolla sekä ITO05-simulaattorilla annettavana koulutuksena tapausesimerkkinä didaktisesta, eli koulutussisältöjen näkökulmasta. Näistä lähtökohdista käsin oli luonnollista laatia tutkimus laadullisena ja asettaa tavoitteeksi kehitysehdotusten laadinta ITO05-simulaattorikoulutuksen sisällön parantamiseksi. Aineisto kerättiin sekä teemahaastatteluin että avoimella kyselyllä, joiden sisältö analysoitiin teoriasidonnaisesti. Tutkimukseen osallistui viisi Puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa, joukkotuotantotehtävää toteuttavan perusyksikön sotilasta sekä 47 varusmiestä. Aineistokeruun pyrkimyksenä oli selvittää niitä vakiintuneita kokemuspohjaisia käsityksiä, joita simulaattorijärjestelmän kouluttajilla on simulaattorikoulutuksen toteuttamisesta. Kouluttajien käsityksiä verrattiin sekä teoriataustaan että varusmiesten kyselyvastauksiin, jotka laadittiin passiivisen eläytymismenetelmän keinoin kehystarinan jatkeeksi. Empiirisen aineiston perusteella pyrittiin muodostamaan kokonaiskuva toteutuneesta ITO05-simulaattorikoulutuksesta perusteineen, vahvuuksineen ja kehittämiskohteineen. Teoriasidonnaisen analyysin perusteella ilmeni, että ITO05 simulaattorikoulutus toteutettiin 1/14 saapumiserälle resurssit huomioiden tehokkaasti ja koulutustavoitteet saavuttaen. Tässä tapauksessa koulutus toteutui pääsääntöisesti simulaattorikoulutuksen yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Tehokkaalla ajankäytöllä, nousujohteisuudella, avoimella palautekulttuurilla, sosiaalisella yhteistoimintaharjoittelulla, vahvalla situationaalisella kognitiolla ja harjoitusten selkeällä vaiheistuksella tuetaan varusmiesten oppimista. Merkittävimmät kehityskohteet liittyivät simulaattorijärjestelmän tekniseen epäluotettavuuteen, ärsykevariaation vähäisyyteen, tilannekirjaston nousujohteisuuden vähäisyyteen ja koulutuksen osittaiseen eriämiseen perustaistelumenetelmistä, joka voi aiheuttaa poisoppimista varsinaisten maalilentojen aikana tai kriisitilanteessa.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien sidosryhmätutkimus 2015

Tutkimuksen kohteena olivat sidosryhmien edustajat, joiden kanssa ELY-keskukset ovat tehneet yhteistyötä vuoden 2014 aikana. Tutkimus toteutettiin kahtena sähköisenä kyselynä: sidosryhmille sekä ohjaaville ministeriöille ja virastoille suunnattuna kyselynä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 429 henkilöä, ja vastausprosentiksi muodostui 40 %. Viranomaiskumppaneiden, muiden kumppaneiden ja palvelutuottajien antamat keskimääräiset kokonaistyytyväis-yysarvosanat ovat pysyneet käytännössä ennallaan vuoden 2013 tutkimuksen kanssa. Niiden vastaajien osuus, jotka kokevat ELY-keskusten toiminnan kehittyneen huonompaan suuntaan osuus on kuitenkin kasvanut (22% 2015/3% 2011). Taloudellisesti tiukat ajat näkyvät sidosryhmien vastauksissa. ELY-keskusten elinkeinopoliittiset tavoitteet korostuivat. Sidosryhmät toivovat käytännön yhteistyötä paikallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Henkilötason yhteistyökynnystä tulisi alentaa. ELY-keskusten odotetaan jalkautuvan aikaisempaa paremmin paikallisten toimijoiden ja yritysten pariin. Toimintojen valtakunnallinen keskittäminen aiheuttaa huolta vastaajissa. Monet toivat esille huolestumisensa paikallistuntemuksen katoamisesta sekä alueellisen vaikutusvallan vähentymisestä. ELY-keskuksilta odotetaan aiempaa palveluhenkisempää otetta yhteistyöhön ja asiakastoimintaan. Lisäksi toivotaan kehitysmyönteisempää suhtautumista: rajoittamisesta ja sääntelystä tulisi siirtyä kohti yhteistä kehittämistä, ratkaisujen hakemista sekä ohjausta. Toiminnan yhtenäisyyteen ja yhdenmukaisuuteen sekä sisäisen yhteistyön toimivuuteen tulisi panostaa. Ohjaavien tahojen antama keskimääräinen kokonaistyytyväisyysarvosana on laskenut hivenen vuoden 2013 tutkimukseen nähden. Sen sijaan ohjaavien tahojen tyytyväisyys toiminnan eri osa-alueisiin on pääosin parantunut. Kehityskohteiden ohella sidosryhmät näkevät ELY-keskusten toiminnassa myös paljon hyvää ja kehityksen olleen oikean suuntaista resurssien vähenemisestä huolimatta. Asiantuntemus ja asiantuntijoiden toiminta saivat myös paljon kiitosta sidosryhmiltä.

Raskaan taakan kantamisen fysiologiset vastineet pitkäkestoisessa kuormituksessa

Puolustusvoimien runkona toimiva maavoimat on puolustusvoimiemme selkäranka. Nykyaikaisen taistelukentän moninaisuus ei ole vähentänyt hyvin koulutetun jalkaväkisotilaan tarvetta. Teknologian kehityksen myötä sotilaiden kannettava taakka on lisääntynyt merkittävästi. Tämän seurauksena sotilaiden taakankantokyky on merkittävä osa sotilaiden fyysistä toimintakykyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia raskaan taakankantamisen fysiologisia vasteita taistelu- ja partiovarustuksella (29 kg ja 45 kg) suoritetuissa taakankantotesteissä. Tutkimukseen osallistui kahdeksan koehenkilöä Porin prikaatin kansainväliseen valmiusjoukkokoulutukseen valituista sotilaista (ikä 20 ±1 v, pituus 1,80±0.10 m, paino 77,9±12,3 kg, painoindeksi 23,9±2,4, maksimaalinen hapenottokyky 51,8± 4,2 ml kg-1∙min-1). Koehenkilöiltä mitattiin ennen taakankantotestejä maksimaalinen hapenottokyky (VO2Maks), maksimaalinen voima, lihaskestävyys sekä kehonkoostumus. Testeinä käytettiin suoraa juoksumattotestiä, isometrisiä maksimivoimatestejä, puolustusvoimien lihaskuntotestejä sekä bioimpedanssimenetelmää kehonkoostumuksen mittaamiseen. Taakankantotestit suoritettiin juoksumatolla siten, että 45 minuuttia käveltiin 4 km∙h-1 nopeudella ja 1,0 asteen kulmalla. Tämän jälkeen kulmaa ja kuormaa nostettiin kolmen minuutin välein aina 12 asteen kulmaan ja 6 km∙h-1 nopeuteen asti. Suoritusten aikana mitattiin ventilaatiota (VE), hapenkulutusta (VO2), sykettä (HR), subjektiivista tuntemusta (RPE) ja laktaattiarvoa (La). Tutkimustulosten perusteella taakankantotestit erosivat toisistaan submaksimaalisen suorituksen aikana VE- ja HR-arvojen perusteella (p<0,05). Taakankantotestien suoritusaika ja maksimaalinen hapenotto (ml∙min-1) olivat yhteydessä toisiinsa (29kg: r=0,80 p≤0,05, 45kg: r=0,92 p≤0,05). Suoritusaika ja suhteellinen hapenoton (ml∙kg-1∙min-1) arvo eivät olleet yhteydessä toisiinsa. Maksimaalinen isometrinen penkkipunnerrus oli yhteydessä kummankin taakankantotestin suoritusajan kanssa (29kg: r=0,75 p≤0,05, 45kg r=0,81 p≤0,05). Maksimaalinen hapenotto ja penkkipunnerrus olivat ainoat alkumittausten tulokset, jotka olivat yhteydessä molempien taakankantotestien loppuaikojen kanssa. Kehonpaino ja rasvaton massa olivat yhteydessä raskaamman taakan kanssa suoritetun loppuajan kanssa (r=0,72 p≤0,05), (r=0,74 p≤0,05). Vauhditon pituushyppy oli yhteydessä kevyemmän varustuksen loppuajan kanssa (r=0,80, p≤0,05). Regressioanalyysi selitti menestymistä raskaamman taakan kanssa pituuden ja penkkipunnerrustestien tuloksilla selitysasteen ollessa 79 % (p<0,01). Taakankantotestien ja alkumittausten tulosten perusteella riittävän suuret ylävartalon voimaominaisuudet ovat merkittävä tekijä taakankantotehtävissä menestymiseen. Maksimaalistahapenottokykyä vaaditaan kannettaessa taakkaa lähellä maksimaalista suorituskykyä. Kehonpainolla ei ole suoritusta heikentävää vaikutusta, painvastoin kehonpaino ja riittävä rasvattoman massan määrä näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan parantavan taakankantokykyä.

Messut enkeli- ja pääomasijoittajien päätöksentekoprosessiin vaikuttavana tekijänä

Työssä tarkastellaan messuja markkinointiviestinnän keinona, kun tavoitteena on löytää rahoittajia start-up -yrityksille. Aineisto tutkimukseen kerättiin haastattelemalla enkeli- ja pääomasijoittajia heidän kokemuksistaan messuja koskien.

Wittgensteinin päiväkirjat - yleisiä vai yksityisiä ajatusliikkeitä?

Kirjallisuusarvostelu

Yhteiskunnallisia ja kansainvälisiä perspektiivejä opettajuuteen

Kirjallisuusarvostelu