1000 resultados para Euroopan unioni - yleinen mielipide
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on etsiä tarkastustahojen välistä yhteistyötä edistäviä tekijöitä sekä tutkia, mitä hyötyä yhteistyöstä on. Empiirisessä osassa tutkitaan Sisäiset tarkastajat ry:n jäsenten näkemyksiä yhteistyön hyödyllisyydestä ja tutkitaan löytyykö yhteistyötä edistäviä tekijöitä sekä vertaillaan tuloksia teoriaan. Mielipiteitä tarkastellaan erikseen julkisen sektorin ja yrityssektorin osalta ja tutkitaan onko mielipide-erot tilastollisesti merkitseviä. Keskinäinen luottamus ja arvostus, yhteistyöhalukkuus, johdon vahva tuki, riippumattomuus, säännöllinen tapaaminen, raporttien vaihtaminen ja hyvät vuorovaikutussuhteet edistävät yhteistyötä. Suunnitteluun, koordinointiin ja työnjakoon tulee kiinnittää huomiota. Sisäisen tarkastuksen organisointitavalla, koolla ja heidän ammattitaidollaan voi olla vaikutusta yhteistyön muodostumiseen. Yhteistyöstä hyötyvät molemmat tarkastustahot ja organisaatio. Yhteistyön avulla voidaan kasvattaa ammattitaitoa, saada kustannussäästöjä ja kattavampi tarkastuskokonaisuus sekä välttyä päällekkäiseltä työltä. Kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että yhteistyötä edistäviä tekijöitä oli melko paljon, varsinkin yrityssektorin vastaajien osalta. Edellä mainittuja hyötyjä oli saatu, mutta julkisen sektorin vastaajat olivat asiasta vähemmän samaa mieltä. Mielipide-erojen yleistettävyyteen tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti, koska aineiston koko jäi melko pieneksi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli löytää sopivia suorituskyvyn mittareita kunnossapitopalveluyrityksen hankintatoimeen. Mittarivalinnat rajattiin käsittelemään toimittajien hallintaa, hintakehityksen ja maksujen hallintaa sekä ostotyön onnistumista. Tutkimuksessa selvitettiin myös, mihin hankintatoimen tekijöihin esimerkkiyrityksen sisäiset asiakkaat eivät olleet tyytyväisiä. Sovellettavaksi suorituskykymittaristoksi valittiin Balanced Scorecard. Materiaalihallinnon sisäiset asiakkaat kokivat asiakastyytyväisyyden ongelmakohdiksi hankintatoimen luotettavuuden, ostajan palvelualttiuden, saatavilla olon, yhteisen toiminnansuunnittelun ja ongelmista tiedottamisen puutteen, melko pitkät toimitusajat sekä hitaat varaston täytöt. Hankintatoimen ongelmakohdiksi ostajien haastatteluissa nousivat koulutuksen ja yhteisen toiminnansuunnittelun puute sekä pienten ostotilausten ja pienten toimittajien suuri määrä. Nämä tekijät huomioitiin tietyiltä osin myös mittarivalinnoissa. Materiaalihallintoon rakennettu Balanced Scorecard sopii osaston tämän hetkiseen tilanteeseen. Mittariston viidessä näkökulmassa mittareita on lukumäärältään kattavasti; Balanced Scorecard toimii enemmänkin seurantajärjestelmänä. Ajan kuluessa todennäköisesti keskitytään vain tärkeimpiin mittareihin jolloin järjestelmän ohjaavampi vaikutus korostuu. Kun mittareissa on saavutettu jatkuvaa parantumista, kannattaa harkita uusien mittareiden ja näkökulmien valintaa. Materiaalihallintoon luotiin myös yleinen Excel- tiedosto, johon merkitään kunkin mittarin sen hetkiset arvot ja josta niiden kehitystä seurataan säännöllisesti. Tutkimustyyppi työssä on konstruktiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin sisäisten asiakkaiden ja ostajien teemahaastattelulla käyttäen kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksessa haastateltiin esimerkkiyrityksen materiaalihallinnon kaksi ostajaa sekä 21 sisäistä asiakasta, jotka ovat työnsä puolesta yhteydessä materiaalihallintoon.
Resumo:
The purpose of the study is to solve contents, functioning and potential improvements of European Union and Finlands leniency-system that is to say amnesty and reduction system from fines imposed from cartel activity. Law and economics was chosen as a research method, which has made possible to handle the subject in a comprehensive perspective. The study is based on literature, also legal cases, law and legislative history have been used as help. Leniency is a reasonably new system both in European Unions and in Finlands competition law. It makes possible to detect even secret cartels with the help of deterrent aimed at them. Companies experience the large amount of fines and the investigation concerning the cartel as big threats, therefore they all want to be the first one to report it in order to get full amnesty. However, this system needs improvements, for instance improving the transparency, unifying the European Unions leniency applications and finding answers to certain question concerning justice.
Resumo:
The master’s thesis focuses on the ERP system of a project company that delivers large-scale industrial plants from a purchasing point of view. The point of time is couple of years after implementation. Opinion of the people working in purchasing is that the ERP system isn’t performing satisfyingly. The first objective for the thesis is to find out the causes of the problems based on theory. It’s possible the system may not be suitable for project business or there may be deficiencies in the system that cause the problems. The second objective for the thesis is to propose solutions to the observed problems based on theory and vision how the system should function. The outcome of the thesis was that the main causes for the problems were connected to the ways of using the system and engineering activities being left outside the scope of ERP. The processes connected to the ERP system are not documented, so the rules for using the system are missing. The thesis describes developing and influences to the organization of a function that enables uploading purchase requisitions to projects from a text file. It was discovered that the function solves many problems and enables other functions that enhance further ambitions to integrate even more of the company’s processes to the ERP system. Conclusion to the thesis is a vision how the system should function and development activities needed to achieve this vision.
Resumo:
Rautateillä käytettävät tavaravaunut ovat vanhenemassa hyvin nopeasti; tämä koskee niin Venäjää, Suomea, Ruotsia kuin laajemminkin Eurooppaa. Venäjällä ja Euroopassa on käytössä runsaasti vaunuja, jotka ovat jo ylittäneet niille suositeltavan käyttöiän. Silti niitä käytetään kuljetuksissa, kun näitä korvaavia uusia vaunuja ei ole tarpeeksi saatavilla. Uusimmat vaunut ovat yleensä vaunuja vuokraavien yritysten tai uusien rautatieoperaattorien hankkimia - tämä koskee erityisesti Venäjää, jossa vaunuvuokraus on noussut erittäin suosituksi vaihtoehdoksi. Ennusteissa kerrotaan vaunupulan kasvavan ainakin vuoteen 2010 saakka. Jos rautateiden suosio rahtikuljetusmuotona kasvaa, niin voimistuva vaunukysyntä jatkuu huomattavan paljon pidemmän aikaa. Euroopan ja Venäjän vaunukannan tilanne näkyy myös sitä palvelevan konepajateollisuuden ongelmina - yleisesti ottaen alan eurooppalaiset yritykset ovat heikosti kannattavia ja niiden liikevaihto ei juuri kasva, venäläiset ja ukrainalaiset yritykset ovat olleet samassa tilanteessa, joskin aivan viime vuosina tilanne on osassa kääntynyt paremmaksi. Kun näiden maanosien yritysten liikevaihtoa, voittoa ja omistaja-arvoa verrataan yhdysvaltalaisiin kilpailijoihin, huomataan että jälkimmäisten suoriutuminen on huomattavan paljon parempaa, ja näillä yrityksillä on myös kyky maksaa osinkoja omistajilleen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää uuden tyyppinen kuljetusvaunu Suomen, Venäjän sekä mahdollisesti myös Kiinan väliseen liikenteeseen. Vaunutyypin tarkoituksena olisi kyetä toimimaan monikäyttöisenä, niin raaka-aineiden kuin konttienkin kuljetuksessa, tasapainottaen kuljetusmuotojen aiheuttamaa kuljetuspaino-ongelmaa. Kehitystyön pohjana käytimme yli 1000 venäläisen vaunutyypin tietokantaa, josta valitsimme Data Envelopment Analysis -menetelmällä soveliaimmat vaunut kontinkuljetukseen (lähemmin tarkastelimme n. 40 vaunutyyppiä), jättäen mahdollisimman vähän tyhjää tilaa junaan, mutta silti kyeten kantamaan valitun konttilastin. Kun kantokykyongelmia venäläisissä vaunuissa ei useinkaan ole, on vertailu tehtävissä tavarajunan pituuden ja kokonaispainon perusteella. Simuloituamme yhdistettyihin kuljetuksiin soveliasta vaunutyyppiä käytännössä löytyvässä kuljetusverkostossa (esim. raakapuuta Suomeen tai Kiinaan ja kontteja takaisin Venäjän suuntaan), huomasimme lyhemmän vaunupituuden sisältävän kustannusetua, erityisesti raakaainekuljetuksissa, mutta myös rajanylityspaikkojen mahdollisesti vähentyessä. Lyhempi vaunutyyppi on myös joustavampi erilaisten konttipituuksien suhteen (40 jalan kontin käyttö on yleistynyt viime vuosina). Työn lopuksi ehdotamme uuden vaunutyypin tuotantotavaksi verkostomaista lähestymistapaa, jossa osa vaunusta tehtäisiin Suomessa ja osa Venäjällä ja/tai Ukrainassa. Vaunutyypin tulisi olla rekisteröity Venäjälle, sillä silloin sitä voi käyttää Suomen ja Venäjän, kuten myös soveltuvin osin Venäjän ja Kiinan välisessä liikenteessä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, millaiset liiketoimintamallit soveltuvat mobiilin internet-liiketoiminnan harjoittamiseen kehittyvillä markkinoilla. Tavoitteena oli myös selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon. Tutkimus tehtiin käyttäen sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Klusterianalyysin avulla 40 Euroopan maasta muodostettiin sisäisesti homogeenisiä maaklustereita. Näiden klustereiden avulla oli mahdollista suunnitella erityyppisille markkinoille soveltuvat liiketoimintamallit. Haastatteluissa selvitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä tekijöistä, jotka vaikuttavat mobiilin internetin diffuusioon kehittyvillä markkinoilla. Tutkimuksessa saatiin selville, että tärkeimmät liiketoimintamallin elementit kehittyvillä markkinoilla ovat hinnoittelu, arvotarjooma ja arvoverkko. Puutteellisen kiinteän verkon todettiin olevan yksi tärkeimmistä mobiilin internetin diffuusiota edistävistä tekijöistä kehittyvillä markkinoilla.
Resumo:
Tutkielmassa on selvitetty suomalaisten osakeyhtiöiden mahdollisuuksia vaikuttaa liiketoimintansa Euroopan talousalueella (ETA). Tutkielmassa on tarkasteltu EY:n sääntelyä, EY-tuomioistuimen tuomitsemia ennakkotapauksia ja niiden vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön suomalaisten osakeyhtiöiden kannalta. Tutkielma osoittaa yhteisön ylikansallisen ohjauksen vaikuttaneen kansalliseen lainsäädäntöön, mikä on tarjonnut suomalaisille osakeyhtiöille uusia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa verotuksen ja veroneutraalien yritysjärjestelyiden osalta ETA-alueella. EY-tuomioistuin on tuomioissaan kuitenkin jättänyt tiettyjä oikeuttamisperusteita jäsenvaltioille. Niiden perusteella valtiot voivat vaikuttaa osakeyhtiöiden verotukseen ja veroneutraaleihin yritysjärjestelyihin ETA-alueella, vaikka oikeuttamisperusteet lähtökohtaisesti rikkovat ylikansallista sääntelyä. EY:n ylikansallinen ohjaus tulee myös tulevaisuudessa vaikuttaa merkittävästi suomalaisten osakeyhtiöiden mahdollisuuteen harjoittaa liiketoimintaansa ETA-alueella. Ylikansallisen sääntelyn hyödyntäminen täysimääräisesti mahdollistuu suomalaisissa osakeyhtiöissä vasta, kun yhteisön alueelle luodaan yhtenäinen sääntely kaikkia osakeyhtiöitä kohtaan.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kuvata tietoa suuhygienia-, fluorin käyttö- ja ravintotottumuksista sekä hammashoitopalveluiden käytöstä eri maissa. Tavoitteena oli syventää suuhygienistin tietoutta eri kulttuuritaustaisen asiakkaan suun terveyteen liittyvien tottumusten ja terveyskäyttäytymisen erityispiirteistä. Tämä opinnäytetyö on osa terveydenhuollon koulutushanketta Näyttöön perustuvan monikulttuurisen suun terveydenhoitotyön kehittäminen.Haimme tietoa pääasiassa Pubmed- ja Helka-tietokannoista seuraavilla asiasanoilla: suuhygienia, suunhoito ja maahanmuuttajat, ravitsemustottumukset, sokerin käyttö, ksylitoli, fluori, eroosio, hammashoitopalvelujen käyttö, hammashoitopelko ja tulkkipalvelut. Englanniksi hakusanat olivat oral hygiene, oral health, dental health habits, nutrition, dental erosion, xylitol ja fluoride sekä niiden eri muodot. Kirjallisuuskatsauksen perusteella suun terveyteen liittyviin suotuisiin tottumuksiin kuuluvat omaehtoinen suunhoito, suun terveyttä edistävä ravitsemus, ksylitolin ja fluorin käyttö, sekä säännölliset hammashoitokäynnit.Tutkimusten perusteella useissa Euroopan, Lähi-Idän, Aasian ja Afrikan maissa suun puhdistus ei ollut suun terveyden näkökulmasta riittävää. Monet tutkimukseen osallistuneet kokivat tarvitsevansa ohjausta suun itsehoidossa. Kehitysmaissa liikalihavuuden ihannointi, sokerin käyttö ja toisaalta aliravitsemus vaikuttivat suun terveyteen. Virvoitusjuomien runsas käyttö ilmeni eroosiona lähes kaikkialla maailmassa. Ksylitolin terveysvaikutuksia ei tunnettu riittävästi ja se saatettiin rinnastaa makeisiin. Karieksen sairastaminen oli maailmanlaajuisesti yleistä ja hammashoitoon hakeuduttiinkin lähinnä akuuteissa tapauksissa. Juomaveden fluoraus oli kehitysmaissa paras karieksen ehkäisykeino, sillä muut fluorituotteet olivat vaikeasti saatavissa.Opinnäytetyömme haastaa suun terveydenhuollon ammattilaisia kehittämään erilaisia kulttuurisensitiivisiä terveysneuvontakeinoja, jotta maahanmuuttajien suun hoitotottumukset saataisiin suunnattua suotuisammiksi. Esimerkiksi oikeanlaisten suunhoitovälineiden rinnalla islaminuskoisilla purutikku Miswakia voidaan käyttää hyvänä puhdistuksen motivointikeinona sen kulttuuriläheisyyden vuoksi.
Resumo:
This work presents new, efficient Markov chain Monte Carlo (MCMC) simulation methods for statistical analysis in various modelling applications. When using MCMC methods, the model is simulated repeatedly to explore the probability distribution describing the uncertainties in model parameters and predictions. In adaptive MCMC methods based on the Metropolis-Hastings algorithm, the proposal distribution needed by the algorithm learns from the target distribution as the simulation proceeds. Adaptive MCMC methods have been subject of intensive research lately, as they open a way for essentially easier use of the methodology. The lack of user-friendly computer programs has been a main obstacle for wider acceptance of the methods. This work provides two new adaptive MCMC methods: DRAM and AARJ. The DRAM method has been built especially to work in high dimensional and non-linear problems. The AARJ method is an extension to DRAM for model selection problems, where the mathematical formulation of the model is uncertain and we want simultaneously to fit several different models to the same observations. The methods were developed while keeping in mind the needs of modelling applications typical in environmental sciences. The development work has been pursued while working with several application projects. The applications presented in this work are: a winter time oxygen concentration model for Lake Tuusulanjärvi and adaptive control of the aerator; a nutrition model for Lake Pyhäjärvi and lake management planning; validation of the algorithms of the GOMOS ozone remote sensing instrument on board the Envisat satellite of European Space Agency and the study of the effects of aerosol model selection on the GOMOS algorithm.
Resumo:
Keskuspankit vastaavat maidensa rahapolitiikasta ja niiden tärkein väline tehtyjen rahapoliittisten päätösten toteuttamisessa on ohjauskorko, jonka muutoksilla vaikutetaan pankkeihin ja markkinakorkoihin ja sitä kautta koko talouteen yleisesti. Tässä tutkielmassa tarkastellaan keskuspankkien ohjauskorkojen muutosten vaikutuksia markkinakorkoihin Euroopassa aikaperiodeilla 1990– 1998 ja 1999–2007. Ensimmäisellä periodilla 1990–1998 tutkitaan viiden nykyään euroalueeseen kuuluvan maan markkinakorkojen ja toisella periodilla euroalueen yhteisien Eonia- ja Euriborkorkojen reaktioita ohjauskoron muutoksiin. Lisäksi kummallakin periodilla tarkastellaan myös neljän euroalueen ulkopuolisen Euroopan maan sekä vertailumaiden Yhdysvaltojen ja Japanin markkinakorkojen muutoksia. Markkinakorkojen reaktioita tutkitaan viidellä eri maturiteetilla kuutena eri aikaintervallilla ohjauskoron muutosten julkistamishetkinä.
Resumo:
Opinnäytetyöni tutkimustehtävänä on kartoittaa sijaintiani esitystaiteen kentällä. Oma käsitykseni ja lähtöoletukseni on, että työtapani ja teatterikäsitykseni ei edusta perinteistä katsantokantaa ja että esitystaiteella ja perinteisellä teatterilla on ontologinen ero. Kartoitusmateriaalina on kaksi opintoihini liittyvää esitystä: Esitys ja video -työpajassa toteuttamani soolo "Ikkuna, ensimmäinen ruutu: arki" sekä Reviiri-ryhmän projektityönä toteuttama "Rajoitetusti heilahteleva". Avoin - Suljettu -käsiteparin kautta hahmotan suhdettani työprosessiin, tilaan, dramaturgiaan ja katsojasuhteeseen. Peli - Leikki, Strategia - Taktiikka, Järjestys - Sattuma, Suppea - Laaja, Pinta - Syvä, Yksityinen - Yleinen sekä Valmis - Keskeneräinen -käsiteparit lähestyvät samoja teemoja eri näkökulmista, valottaen käsitteiden välistä ei-hierarkista suhteiden verkostoa. Moderni - Postmoderni -käsitepari kuljettaa edellisessä mainitut laajempaan kontekstiin ja kiinnittävät ne taiteiden traditioihin. Kaksoistietoisuus-käsitteen kautta käsiteparit laajenevat Joko - Tai -jaottelusta Sekä - Että -todellisuuteen. Tämä puolestaan mahdollistaa nykytaiteiden olemisen tavan: poikkitaiteellisuuden, intertekstuaalisuuden ja lajityyppien pehmeärajaisuuden. Sekä - Että -ajattelu viittaa jälkistrukturalistiseen filosofiaan ja dekonstruktioon. Maastokartoituksen avulla syntyy hahmotelma teatterin, esitystaiteen ja performanssitaiteen maisemasta, sekä omasta suhteestani näihin traditioihin ja olemisen tapoihin. Prosessi, aukinaisuus, henkilökohtaisuus, leikki ja tutkiva ote näyttäytyvät merkittävinä tapoina suhtautua työn alla olevaan. Taiteen tehtäviksi määrittyy asioiden ja ilmiöiden näkyväksi tekeminen, niissä piilevien mahdollisuuksien paljastaminen, sekä ilmenevien suhteiden kiinnittäminen ympäröivään todellisuuteen. Tehtävää toteutetaan teosten ja taidepuheen kautta. Esityksissä yksi yhteinen kertomus korvautuu useilla erilaisilla tarinoilla. Yhteisöllisyys toteutuu, yhteisen tarinan jakamisen sijaan, tasa-arvoisella esiintyjä-katsojasuhteella sekä yhteisesti jaetulla ajalla ja tilalla.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään, mitä yrityksen tulee ottaa huomioon ulkomaalaista vuokratyövoimaa käyttäessään. Suomea uhkaavan työvoimapulan ehkäisemiseksi tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Joillakin aloilla työvoimapulasta kärsitään jo nyt. Ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on viime vuosina nopeasti kasvanut, mutta muualta tulleiden sopeuttamisessa on ollut puutteita. Vuokratyöntekijöiden määrä on noussut viimeisen viiden vuoden aikana, mutta olemme vielä jäljessä Euroopan keskitasosta. Yritykset eivät osaa vielä täysin hyödyntää monikulttuurista työvoimaa. Hyvä kielitaito ja Suomessa hankittu koulutus parantavat ulkomaalaistaustaisen henkilön työnsaantimahdollisuuksia. Vuokratyövoima tarjoaa käyttäjäyritykselle joustavan välineen tuotannon vaihteluihin. Lisäksi työvoiman vapaa liikkuvuus toteutuu Euroopan Unionin alueella varsin hyvin. Toisaalta globaali kilpailu ammattitaitoisista siirtotyöläisistä on kovaa.