1000 resultados para palveluiden kehitys


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viime vuosina erilaisten sosiaalisten median palveluiden tarjonta internetissä on kasvanut huomattavasti. Herää kysymys, miten on mahdollista tarjota jotain ilmaiseksi, mutta saada silti aikaan merkittäviä tuloja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia sitä, millaiset liiketoimintamallit vaikuttavat suomalaisten sosiaalisen median palveluiden taustalla. Lisäksi analysoitiin mallien eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimuskohteiksi valittiin neljä erilaista sivustoa, joiden kävijämäärät ovat suuria. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin asiantuntijahaastatteluin. Lisäksi perehdyttiin valmiiseen aineistoon, jota löytyi muun muassa tutkimuskohteiden internet-sivuilta, lehtiartikkeleista sekä asiantuntijoiden aikaisemmista haastatteluista. Aineisto analysoitiin Osterwalderin ja Pigneurin (2010) liiketoimintamallien käsitekehikkoa apuna käyttäen. Tutkimustuloksista selvisi, että sosiaalisen median palveluissa hyödynnetään edelleen paljon mainosrahoitteisuutta. Kuitenkaan ainoastaan mainosten varaan rakentaminen ei usein enää riitä. Tämän vuoksi on yleistä, että erilaisia malleja yhdistellään. Yrityksillä on paljon vaihtoehtoja, joista ne voivat valita itselleen sopivimmat. Loppukäyttäjiä ei yleensä veloiteta palvelun käytöstä. Sen sijaan tulovirtoja voidaan saada esimerkiksi yritysasiakkailta, mainostajilta tai muilta yhteistyökumppaneilta. Liiketoimintamalleissa esiintyi paljon yhtäläisyyksiä. Etenkin palveluiden kustannusrakenteet, avainresurssit ja -prosessit muistuttivat paljon toisiaan. Arvolupauksille yhteistä oli se, että palvelun tavoitteena oli helpottaa käyttäjien arkea. Asiakastyytyväisyyteen panostaminen ja etenkin suhteet maksaviin asiakkaisiin koettiin yleisesti tärkeinä. Jokaisen palvelun liiketoimintamallista oli löydettävissä myös eroavaisuuksia. Kun tarkasteltiin kunkin osa-alueen toteutusta, havaittiin, että ne saattoivat poiketa paljonkin toisistaan. Koska liiketoimintamallit koostuvat erilaisista yhdistelmistä, muodostuu niistä usein ainutlaatuisia. Etenkin se, millaisia rahastusmalleja ja kanavia käytettiin sekä miten niitä oli yhdistelty, vaihteli palvelusta toiseen. Liiketoimintamallit tarjoavat paljon mahdollisuuksia jatkotutkimuksia silmällä pitäen. Tästä tutkimuksesta voi olla hyötyä myös niille tahoille, jotka tutkivat aihealuetta tulevaisuudessa. Mielenkiintoista olisi tutkia kokonaan uudenlaisia malleja, jotka ovat vasta kehitteillä. Myös nousevien toimialojen, kuten peli- ja mobiiliteollisuuden tarkastelu saattaisi olla hedelmällistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää soveltuuko laatujohtaminen Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja voidaanko sen avulla kehittää toimintaa? Miinasodankäynnin tietokeskus on sijoitettu Saaristomeren meripuolustusalueen esikunnan operatiiviselle osastolle. Sen päätehtäviä ovat vedenalaisten paikkatietoaineistojen sekä paikkatietopalveluiden tuottaminen puolustusvoimien eri johtoportaille. Tuotteiden ja palveluiden avulla tuetaan suunnittelua sekä päätösten tekoa. Miinasodankäynnin tietokeskuksen tuotteilta sekä palveluilta edellytetään kansainvälistä yhteensopivuutta sekä korkeaa laatua. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kartoittavaa tapaustutkimusta. Tutkimuksessa käytetty aineisto muodostui kirjallisista lähteistä, puolustusvoimien asiakirjoista, internetistä löydettävistä julkaisuista, haastatteluista sekä tutkijan omista havainnoista. Aineiston sisällönanalyysi toteutettiin teorialähtöisesti eli deduktiivisesti ja sitä käytettiin koko tutkimuksen ajan eri aineistojen analysointiin. Tutkimuksen tulosten mukaan laadulle on useita eri näkökulmia. Tässä tutkimuksessa näkökulmana käytettiin asiakaskeskeistä näkökulmaa. Laatujohtamisen perustan luo laatustrategia, jonka päätavoitteena on asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen laadukkailla palveluilla tai tuotteilla. Laatustrategia on kyettävä viemään johdon toimesta läpi koko organisaation, koska laatu koskettaa organisaatiossa kaikkia. Laatu ei saa olla irrallinen osa vaan se on kyettävä viemään osaksi kaikkea toimintaa. Laadukkaat tuotteet valmistetaan prosesseilla, joiden tulee olla kuvattuja sekä mitattavissa. Mittaamisen apuna voidaan käyttää laatumenetelmiä sekä laatutyökaluja. Mittaustulokset mahdollistavat toiminnan sekä tuotteiden arvioimisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen. Puolustusvoimien laadunhallinta on ohjeistettu Pääesikunnan materiaaliosaston ohjeilla. Puolustusvoimien laatutavoitteen mukaan laatu tulisi huomioida kaikessa toiminnassa. Merivoimien laadunhallinta on keskittynyt hankkeiden laadunvarmistukseen. Laatujohtamisen periaatteita voidaan soveltaa Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja sen avulla kyetään kehittämään toimintaa. Tutkimustulosten pohjalta laadittiin Miinasodankäynnin tietokeskukselle PDCA-ympyrään pohjautuva laatujohtamisen malli. Tämä malli koostuu neljästä pääkohdasta, jotka ovat toistensa kanssa keskinäisriippuvuudessa. Miinasodankäynnin tietokeskukselle tulisi määrittää ja kuvata laatutavoitteet, tarjottavat tuotteet sekä palvelut ja prosessit. Tuotteet tulee vakioida standardeita käyttäen ja ne tulee valmistaa prosessikuvausten mukaisesti. Toiminnan arvioimiseksi tulisi määrittää mittarit, toteuttaa vuosittain itsearviointi sekä kerätä asiakkailta palautetta toiminnasta ja palveluista. Toiminnan jatkuvaa parantamista tulisi toteuttaa mittarien, arviointien ja palautteiden perusteella. Tiedonkulun tulee olla esteetöntä ja henkilöstöä tulee kannustaa aloitetoimintaan sekä itsensä jatkuvaan kehittämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiivistelmä: Elinkaaren palvelumallit ovat suosittuja julkisten palveluiden hankintamuotoja Iso-Britanniassa. PPP–malli on yksi monista julkisten palvelujen kumppanuusmalleista, josta on tullut joissakin kunnissa yhä suositumpi hankintamalli myös Suomessa. Tämä on seurausta kuntien tiukasta taloustilanteesta, jossa PPP–hankkeen katsotaan mahdollistavan julkisen sektorin investoinnit joutumatta leikkaamaan muita pakollisia hankintoja. Kuitenkin koko elinkaaren kattavat palvelutarjonnan hankintamallit ovat vielä melko uusia malleja ja meillä on tarve löytää toimivia sopimusmalleja ja käytäntöjä, jotta hankkeista saadaan rakennusliikettä kiinnostavia liiketoimintamalleja. Ulkomailla elinkaarihankkeista on tehty monia tutkimuksia ja konsultit ovat kääntäneet niitä omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Kuitenkin Suomen lainsäädäntö on erilainen julkisten palveluiden tuottamisessa, erityisesti lakisääteisissä terveydenhuoltopalveluissa, vesi- ja jätevesihuollossa, vankeinhoidossa, ja niin edelleen. Tästä näkökulmasta ulkomailla tehdyt tutkimukset eivät sellaisenaan sovi Suomeen käytettäviksi. Esimerkiksi tutkimuksissa esitetään, että elinkaarihankkeet tuottavat pitkän aikavälin kassavirtaan, mutta tämä etu koskee vain rahoittaja ja kiinteistöpalvelu yrityksiä - ei rakennusyritystä. Tutkimuksissa mainitaan myös muista elinkaarihankkeiden mahdollisuuksista, jotka jäävät kuitenkin rakennusliikkeen näkökulmasta epäselviksi. Perinteisiin rakennuttamisen malleihin verrattuna elinkaarihankkeiden sopimusmenettelyt ovat monimutkaisempia sekä aikaa vievempiä ja sopijaosapuolten yhteistyö elinkaarihankkeissa on välttämätöntä. Käytännössä elinkaarihankkeiden riskienjako nähdään julkisen sektorin ja yksityisen sektorin välillä yksipuoliseksi. Jotta elinkaarimalli yleistyisi Suomessa, niin elinkaarisopimuksen riskienjaosta on tehtävä tasapuolinen ja käyttäjä pitää saada myös riskejä kantamaan. Tässä työssä keskitytään arvioimaan elinkaarimallien keskeisiä menestystekijöitä ja riskitekijöitä ja löytää mahdollisia tapoja tehdä hankintaprosessista helppoa ja sujuvaa. Samalla yritetään selvittää, miten elinkaarihankkeesta saadaan rakennusliikkeen kannalta menestyvää liiketoimintaa. Johtopäätökset perustuvat aikaisempiin tutkimuksiin ja empiiriseen tapaustutkimukseen. Työssä arvioidaan niitä seikkoja, jotka vaikuttavat yksityisen sektorin tarjouspäätökseen. Arvioinnissa erotetaan toisistaan kolme erillistä riskitekijää; tarjouksen tekemisen riskit, rakennushankkeen riskit ja elinkaaren aikaiset riskit. Työssä todetaan, että aikaisemmat tutkimukset ovat riittämättömiä rakennusliikkeen riskien arvioimiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kallistuvan sotamateriaalin ja pienenevien resurssien myötä eri maiden merivoimien on haettava vaihtoehtoisia ratkaisuja ylläpitää riittävää suorituskykyä. Teknologinen kehitys mahdollistaa innovatiivistenkin ratkaisujen käytön. Yhtenä tällaisena mahdollisuutena on modulaarisuus. Modulaarinen käsitteenä tuotiin markkinoille 1970-luvulla MEKO-konseptin myötä. Sittemmin useiden maiden merivoimissa on hyödynnetty modulaarisuutta, ja suuntaus näyttäisi olevan yhä lisääntymään päin. Tässä tutkimustyössä tutkitaan modulaarisuutta käsitteenä taistelunjohtojärjestelmän näkökulmasta sekä esitellään maailmalta neljä konseptia, joissa on hyödynnetty modulaarisuutta eri tavoin. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin. Modulaarisuus ei ole sama asia kuin monitoiminen. Käsiteanalyysissä esitetään, kuinka monitoimisuus saavutetaan modulaarisuuden kautta. Samaa lavettia voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen vaihtamalla hyötykuormaa tarpeen mukaan. Yhdellä lavetilla on pystyttävä toteuttamaan monia tehtäviä, joten lavettia ei ole optimoitu minkään tehtävän toteuttamiseen. Kaikkein pisimmälle vietynä vaihtoehtona on erään lähteen esittämä malli, jossa tulevaisuudessa aluksen päällikkö voi saamansa tehtävän täyttämiseksi koota moduuleista optimaalisen kokonaisuuden alukselleen. Tämä sisältää asejärjestelmien lisäksi myös vaihtuvan, mukaan otettavia järjestelmiä operoivan henkilöstön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Väestön ikääntymisen vaikutus väestörakenteeseen on nähtävissä terveydenhuollon kustannusten jyrkkänä kasvuna ja havaittu vaikutus tulee korostumaan entisestään suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Terveydenhuoltojärjestelmää tehostamalla on mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä, jotka ovat välttämättömiä myös muiden palveluiden tason ylläpitämiseksi. Vanhusten kotona asumisen tukeminen ehkäisee laitostumista, joka on merkittävä terveydenhuollon kustannustekijä, joten uusille palvelukäytännöille ja tuotteille on ennakoitavissa olevan kysyntää. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on luoda segmentointimalli vanhusten terveyden- ja sosiaalihuollon tueksi. Segmentointimallin avulla pyritään hahmottamaan erityyppisissä elinympäristöissä kotona asuvien vanhusten tarpeita ja niiden poikkeavuuksia toisistaan, ottaen huomioon vanhusten henkilökohtaiset ominaisuudet. Pohjana mallin luonnissa käytetään vanhusten ennakoivien kotikäyntien aikana kerättyä aineistoa, jossa on kysymysten avulla kartoitettu vanhusten kykyä selviytyä päivittäisistä askareista itsenäisesti. Valmista segmentointimallia voidaan käyttää apuna esimerkiksi suunniteltaessa uusien tuotteiden ja palveluiden tarjontaa kotona asuville vanhuksille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The master´s thesis had three aims; to develop a service portfolio, to support the management of services through the developed portfolio, and evaluate effects of service differentiation strategy on the future selection of services. The product oriented case company in service paradox is Hilti (Suomi) Oy, which is entering systematic service management era, supported by the late strategic change. Low return on service business investments is referred as service paradox. The project was carried out as a case study, where the primary information source was twenty-one conducted interviews. The theory part focuses on marketing logics, service strategies, and categorization of services. The empirical part contributes in solving the aim related research questions. As a result of the case study a service portfolio was created, next further steps in service management were suggested, and the effect on selection of services by service differentiation strategy was evaluated. The main goal of creating service portfolio contributes to systematic management of services, which required revising at the case company.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Increasing pressures to reduce costs, inprove productivity, and lower the environmental impact are forcing suppliers to present evidences of the monetary and societal value they create for the customers and society around. The extant academic literature on the practical activities related to topic is still sparse and this study addresses the gap by developing sustainable customer value proposition for Valmet’s recycled fibre line solution for the Chinese market. The research is based on literature review and single case study method. Theoretically the study is connected to the emerging literature of customer value and life cycle engineering, and to the research of sustainable development in the field of marketing. For exloiting empirical evidences, in-depth supplier interviews and customer survey were conducted. The results suggest that selling of recycled fibre line solution requires tangible and credible evidence of the value and utility which is delivered for the customer. In addition to the economic benefits also societal benefits should be included in the value proposition that are the focus of attention in China. Still, the role of discovered benefits may be contradictory until they are communicated to appropriate decision makers. Managerially the study contributes to the customer value management and quantification knowledge and practices in Valmet’s organization.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Palveluiden yhä kasvavan roolin myötä talouden kasvuvoimana myös keskustelu palveluiden tuottavuudesta ja innovaatioista on lisääntynyt. Tässä yhteydessä kiinnostus muotoilun laaja-mittaisempaan hyödyntämiseen on kasvanut ja yhtenä esimerkkinä tästä on palvelumuotoilun kehittyminen. Tässä tutkielmassa tarkoituksena oli jäsentää ja ymmärtää palvelumuotoiluun liitettäviä merkityksiä ja mahdollisuuksia markkinoinnin kontekstissa. Tältä osin tutkimuksessa on perehdytty markkinoinnin ja muotoilun teoriapohjaan. Kehityshistorian kartoittamisen avulla on pyritty luomaan ymmärrystä käsitteen kehittymisestä ja siihen liitettävistä merkityksistä. Käsiteanalyyttisen tutkimuksen yksi tärkeä tavoite on viestinnän edistäminen. Käsitteiden paremman määrittelyn ja ymmärryksen myötä tutkimuskohteesta voidaan kommunikoida yhdenmukaisemmin ja tehokkaammin. Tässä tutkielmassa sovellettiin Walkerin ja Avantin käsiteanalyysin mallia. Teoria-aineisto koostui alan kirjallisuudesta, elektronisesta aineistosta, tieteellisistä artikkeleista, tutkimusraporteista ja alan merkittävimmistä opinnäytetöistä. Analyysin perusteella muotoilun ja markkinoinnin tieteenalojen lähtökohdat poikkeavat toisistaan merkittävästi. Näin ollen näkökulmat palvelumuotoilusta poikkeavat myös merkittävästi toisistaan. Kokonaisuudessaan palvelumuotoilun käsite on vielä suhteellisen uusi ja sitä koskevaa aiempaa tutkimusta on vielä melko vähän. Tässä tutkielmassa määritelmien osalta tunnistettiin kolme eri kategoriaa ja luotiin käsitteen merkityksen muodostumista kuvaava nelikenttä. Samassa yhteydessä määriteltiin myös käsitteen ominaispiirteet, ennakkoehdot, seuraukset ja lähikäsitteet, sekä johdettiin tehdyn analyysin pohjalta palvelumuotoilun määritelmä. Kokonaisuudessaan palvelumuotoiluun liitetään teoria-aineiston perusteella paljon positiivisia mahdollisuuksia markkinoinnin näkökulmasta. Edellytyksenä näiden hyötyjen saamiselle voidaan nähdä tieteenalojen lähentymisen siten, että ne täydentävät toisiaan omilla vahvuuksillaan. Alan tutkimus on vielä toistaiseksi alkuvaiheessa, eikä uusien ajattelutapojen ja menetelmien käyttöönottaminen ole ongelmatonta. Tältä osin palvelumuotoiluun liittyvällä tutkimukselle liiketaloustieteessä voidaan nähdä olevan tarvetta. Tässä tutkielmassa laaditussa määritelmässä tukeuduttiin holistiseen näkökulmaan palvelumuotoilusta. Tältä osin palvelumuotoilu ei pyri ainoastaan muuttamaan palveluiden kehittämistä organisaatioissa vaan lopulta kyse on koko organisaation muutoksesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa haetaan vastausta siihen, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä yksityisellä ja julkisella tehostetulla palveluasumisella on palvelumuotoilun osalta. Tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä ja palveluiden tarve tulee lisääntymään merkittävästi, ja myös tehostetun palveluasumisen kysyntä kasvaa. Ikääntyneiden erityispiirteet asiakkaina tulee huomioida myös palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä. Palvelumuotoilu on edelleen kehittymässä oleva osaamisala, jonka tavoitteena on erilaisia toimintatapoja ja toimijoita yhdistämällä muodostaa asiakkaan toiveita ja tarpeita vastaava yhtenäinen palvelukokonaisuus. Keskeisessä roolissa palvelumuotoilussa ovat asiakasymmärrys, yhteissuunnittelu ja kontaktipisteet. Palvelumuotoilu tarjoaa myös mielenkiintoisen ja kaivatun uuden näkökulman vertailulle yksityisestä ja julkisesta tehostetusta palveluasumisesta. Tutkimusongelmaan haettiin vastausta haastattelemalla sekä yksityiseltä, että julkiselta puolelta henkilöä, joka vastaa yksikön tehostetun palveluasumisen toiminnasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, mikä mahdollisti myös uusien ja odottamattomien asioiden esiin tulon. Haastatteluiden lähtökohtana oli palvelumuotoilun toteutuminen käytännössä ja teemahaastatteluiden runko laadittiin teoreettisesta viitekehyksestä nousseiden kontaktipisteiden varaan. Analyysivaiheessa yksityiseltä ja julkiselta puolelta saatuja vastauksia vertailtiin keskenään sekä suhteessa aiempaan teoriaan. Tutkimuksessa löydettiin sekä eroja, että yhtäläisyyksiä palvelumuotoilun osalta. Molemmista kohteista löytyi myös kehitettävää ja uusia ideoita palvelumuotoilun hyödyntämisestä. Tämä oli odotettavissa, koska palvelumuotoilun tiedettiin olevan vielä melko vieras asia tutkimuskohteille, eikä tietoista palvelumuotoilua ole tehty. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että yksityisellä puolella kontaktipisteet olivat paremmin suunniteltuja ja niiden kautta oli nähtävissä enemmän asiakasymmärryksen ja yhteissuunnitteluun sisältyvää toimintaa. Julkisella puolella raskaampi hallinto vaikeutti osaltaan asiakkaiden huomioimista palveluiden suunnittelussa. Toisaalta myös toimintatavoissa oli eroja, ja julkisen puolen tausta laitoksena tuli esiin toimintatapoja tarkasteltaessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Monet kunnat joutuvat maailman kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa vastaamaan uudenlaisiin taloudelliseen toimintakykyynsä liittyviin ongelmiin. Kuntahallinnon toiminnan organisointiin onkin perinteisten mallien rinnalle kehitetty monia uusia malleja, jotka mahdollistavat kunnan perustehtävän, palvelujen järjestämisen kuntalaisille, toteuttamisen entistä tehokkaammin. Koska näitä malleja on runsaasti ja niiden luonne vaihtelee erillisten yksiköiden perustamisesta täydelliseen ulkoistamiseen, kunnan hallinnon voi olla vaikea päättää, mikä malli toimii parhaiten missäkin tilanteessa. Tämä tutkimus keskittyy kahteen tapaan, joilla kunnat voivat järjestää taloushallintonsa. Tutkimuksessa vertaillaan kuntien talouspalvelukeskusten toimintaa kunnallisina liikelaitoksina ja kuntien omistamina osakeyhtiöinä. Tarkoituksena on selvittää, minkälaisia eroja näiden kahden ryhmän taloudellisissa tunnusluvuissa on. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuntien talouspalvelukeskusten toimintaa kunnallisina liikelaitoksina ja kuntien omistamina osakeyhtiöinä tilinpäätösanalyysin keinoin. Tutkimukseen valittiin yhdeksän osakeyhtiömuotoista ja neljä kunnallisena liikelaitoksena toimivaa talouspalvelukeskusta, joiden vuosien 2006–2010 tilinpäätösmateriaalin perusteella laskettiin niiden toimintaa kuvaavia tunnuslukuja. Koska kuntien toiminnassa on otettava huomioon taloudellisten tekijöiden lisäksi niiden tärkeä tehtävä palveluiden tarjoajana, perinteisten kasvun, kannattavuuden ja maksuvalmiuden tunnuslukujen lisäksi tutkimuksessa käytettiin myös palvelutuotannon tunnuslukuja. Tunnuslukuanalyysin perusteella kävi ilmi, että osakeyhtiömuotoiset talouspalvelukeskukset saavuttivat liikelaitosmuotoisiin talouspalvelukeskuksiin verrattuna hieman parempia tuloksia kannattavuuden, vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden tunnusluvuissa. Palvelutuotannon tunnusluvuissa taas liikelaitosmuotoiset talouspalvelukeskukset saivat hieman parempia tuloksia, mutta ero osakeyhtiömuotoisiin ei ollut merkittävä. Tulosten perusteella voitaisiin päätellä, että vaikka molempien ryhmien taloudelliset toimintaedellytykset vaikuttavat olevan kunnossa, osakeyhtiömuoto tukee talouspalvelukeskusten itsenäisyyttä ja kannustaa parempiin saavutuksiin taloudellisten tekijöiden suhteen. Liikelaitosmalli taas ei välttämättä kannusta hyvän tuloksen tavoitteluun, mutta voi auttaa keskittymään enemmän itse palveluntuotantoon. On kuitenkin huomattavaa, että erot palveluntuotannon tunnusluvuissa eivät olleet niin suuria, että ne olisivat antaneet ymmärtää liikelaitosten olevan palveluntuotannossa ylivertaisia osakeyhtiöihin nähden.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this Master’s thesis was to study the antecedents of customer satisfaction and behavioral intentions and their relative relationships in the sports sponsorship context. The possible antecedents under investigation in the current research are service value and service quality. As the academic background in the sports sponsorship literature is still rather modest there was a need for further empirical testing. The theoretical part of the research builds on the existing services marketing literature with sports sponsorship and business-to-business contexts in mind. The empirical study focused on the case company Liiga-SaiPa Oy. The data for the empirical analysis was collected via quantitative online survey. The total sample consisted of 357 the case company’s business customers and a total of 80 usable responses were collected. The data was analyzed by using statistical analysis software, SPSS. According to the results of the empirical analysis the most important antecedent of behavioral intentions in the underlying context is customer satisfaction. Also service value was found to have a direct and positive relationship with behavioral intentions. Moreover no indirect relationships through satisfaction were found between service quality and service value and behavioral intentions. However both constructs of service value and service quality were diagnosed to have a direct and positive effect on customer satisfaction. Service quality was also found to be a direct antecedent of service value with other service value benefits. However a contradicting finding with the current literature was, that service value sacrifices were not found to have a significant relationship with overall service value perceptions.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Placental insufficiency is one major cause of intrauterine growth restriction and also relates to neurodevelopment. Preterm infants with very low birth weight are at risk of postnatal growth restriction as well as neurodevelopmental impairments. However, the optimal postnatal growth for long-term neurodevelopment is still unclear. The objective of this study was thus to investigate the association between growth and neurodevelopment in very preterm infants. The study populations consisted of 83 (I), 55 (II), 36 (III) and 181 (IV) infants with very low birth weight (below 1501 grams), and very or extremely low gestational age (below 32 and 26 weeks). Foetal blood circulation in relation to two-year neurodevelopment and the association between early growth and brain maturation at term age were studied. Postnatal growth, and its association with five-year cognitive outcome, was analysed. Changes in foetal blood circulation related to placental insufficiency associated with an adverse two-year cognitive outcome. Early postnatal growth in extremely preterm infants was comparable to a similar Swedish cohort. Preterm infants with slow intrauterine growth had less mature brains at term age; rapid catch-up growth until term age did not eliminate this difference. Weight gain and head circumference growth from birth until two years of age associated positively with five-year cognitive outcome in appropriate for gestational age infants. In small for gestational age infants, head circumference growth from term age to four months (corrected age) associated positively with their five-year cognitive outcome. The association between postnatal growth and neurodevelopment was different for prenatally normally grown versus slow grown preterm infants.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Chronic lung diseases, specifically bronchopulmonary dysplasia (BPD), are still causing mortality and morbidity amongst newborn infants. High protease activity has been suggested to have a deleterious role in oxygen-induced lung injuries. Cathepsin K (CatK) is a potent protease found in fetal lungs, degrading collagen and elastin. We hypothesized that CatK may be an important modulator of chronic lung injury in newborn infants and neonatal mice. First we measured CatK protein levels in repeated tracheal aspirate fluid samples from 13 intubated preterm infants during the first two weeks of life. The amount of CatK at 9-13 days was low in infants developing chronic lung disease. Consequently, we studied CatK mRNA expression in oxygen-exposed wild-type (WT) rats at postnatal day (PN) 14 and found decreased pulmonary mRNA expression of CatK in whole lung samples. Thereafter we demonstrated that CatK deficiency modifies lung development by accelerating the thinning of alveolar walls in newborn mice. In hyperoxia-exposed newborn mice CatK deficiency resulted in increased number of pulmonary foam cells, macrophages and amount of reduced glutathione in lung homogenates indicating intensified pulmonary oxidative stress and worse pulmonary outcome due to CatK deficiency. Conversely, transgenic overexpression of CatK caused slight enlargement of distal airspaces with increased alveolar chord length in room air in neonatal mice. While hyperoxic exposure inhibited alveolarization and resulted in enlarged airspaces in wild-type mice, these changes were significantly milder in CatK overexpressing mice at PN7. Finally, we showed that the expression of macrophage scavenger receptor 2 (MSR2) mRNA was down-regulated in oxygen-exposed CatK-deficient mice analyzed by microarray analysis. Our results demonstrate that CatK seems to participate in normal lung development and its expression is altered during pulmonary injury. In the presence of pulmonary risk factors, like high oxygen exposure, low amount of CatK may contribute to aggravated lung injury while sustained or slightly elevated amount of CatK may even protect the newborn lungs from excessive injury. Besides collagen degrading and antifibrotic function of CatK in the lungs, it is obvious that CatK may affect macrophage activity and modify oxidative stress response. In conclusion, pulmonary proteases, specifically CatK, have distinct roles in lung homeostasis and injury development, and although suggested, broad range inhibition of proteases may not be beneficial in newborn lung injury.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten sähköisen taloushallinnon kehitys on vaikuttanut tilintarkastukseen ja miten se näkyy ammattilehtien kirjoittelussa vuosina 2003-2013. Alatavoitteina tutkitaan, mitä sähköisen taloushallinnon kehityksen tuomia hyötyjä ja haasteita on havaittu tarkastellussa suomalaisessa sekä kansainvälisessä ammattilehtikirjoittelussa tilintarkastuksen näkökulmasta. Kyseessä on laadullinen tutkimus ja tutkimusmetodologiana käytetään sisällönanalyysia. Tietokoneavusteisten tilintarkastuksen tekniikoiden kehityksen seurauksena tekniikoita voidaan kehittää kohti jatkuvaa tilintarkastusta. Kannettavien tietokoneiden ja pilvipalveluiden seurauksena tilintarkastuksesta on tullut enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta. XBRL:n avulla tietojen vertailtavuus, luotettavuus ja tarkkuus ovat parantuneet. Haasteina voidaan nähdä tilintarkastajien IT-taitojen kehittämisen tarve sekä asiakkaan ja tilintarkastusyhteisön tietojärjestelmien yhteensopivuus. Hyvätkin ohjelmistot voivat altistaa väärinkäytöksille, jolloin tarvitaan uusia innovatiivisia tekniikoita väärinkäytösten havaitsemiseen. Tutkielman empiirisen osion luotettavuus perustuu ammattilehtien artikkeleiden kirjoittajien näkökulmiin. Tilintarkastusalan kehittyminen tulevaisuudessa on kiinni kehittyvän tekniikan lisäksi asenteista.