978 resultados para stirred bead mill
Resumo:
Jotta pystytään vastaamaan kehittyneen prosessiteollisuuden tuotannon asettamiin haasteisiin, on myös tärkeää kehittää koko puuraaka-aineen hankintaa. Ohjailemalla raaka-ainevirtoja oikein on mahdollista säästää kustannuksissa ja näin saavuttaa kilpailuetua. Tämän työn tarkoituksena on toimenpide-ehdotuksia löytämällä pyrkiä huolehtimaan vaadittavasta raaka-ainetarpeesta alhaisimmilla logistisilla kustannuksilla. Päätavoitteena on tutkia puunkäsittelystä aiheutuvia kustannuksia, keskittyen tehdasalueen operaatioihin. Ensimmäisessä osassa tutkimus sisältää yleistä asiaa puunhankinnasta ja puukuljetuksista. Tutkimuksessa esitellään myös kuljetusmuotojen erikoisuuksia kohdeyrityksen osalta. Ensimmäisessä osassa käsitellään lisäksi raaka-aineen alkuperää ja sen varastointikeinoja.Tutkimuksen empiirinen osuus muodostuu kolmesta eri osasta: 1) Minkälaisista osista logistiset kustannukset rakentuvat. 2) Mitkä ovat häiriötekijät ja minkälaisia kustannuksia ne aiheuttavat. 3) Mitkä ovat puunhankinnan kausivaihtelun vaikutukset raaka-ainevirtoihin ja tehdasvarastoihin. Tutkimusmenetelminä on käytetty sekä haastatteluja että seurantajaksoja. Lopussa on kustannusvertailutaulukko ja parannusehdotuksia, joita voidaan hyödyntää esim. kun pohditaan puuhuoltoon liittyviä tulevaisuuden skenaarioita.
Resumo:
We present molecular dynamics simulations of a simple model for polymer melts with intramolecular barriers. We investigate structural relaxation as a function of the barrier strength. Dynamic correlators can be consistently analyzed within the framework of the mode coupling theory of the glass transition. Control parameters are tuned in order to induce a competition between general packing effects and polymer-specific intramolecular barriers as mechanisms for dynamic arrest. This competition yields unusually large values of the so-called mode coupling theory exponent parameter and rationalizes qualitatively different observations for simple bead-spring and realistic polymers. The systematic study of the effect of intramolecular barriers presented here also establishes a fundamental difference between the nature of the glass transition in polymers and in simple glass formers.
Resumo:
Työn päätavoitteena oli kehittää Oy Metsä-Botnia Ab:n Rauman tehtaan tilastollista laadunhallintatoimintaa ratkaisemalla toimintatapoihin ja DNA SPC -sovelluksen syy-seurauskaavion sisältöön liittyvät ongelmat. Ensimmäinen osatavoite oli erityissyiden tilaston keräysmenetelmänä ja ongelmanratkaisun apuvälineenä käytetyn syy-seurauskaavion sisällön kehittäminen ja sen päivityksen toimintamallien luominen. Toisena osatavoitteena oli aluevastaavien SPC-viikkoraportoinnin kehittäminen ja kolmantena SPC-toiminnan aikaansaaman tehtaan suorituskykymuutoksen määrittäminen. Työn kirjallisuusosassa esiteltiin prosessien kehittämiselle tärkeät työkalut sekä tilastollisen ajattelun ja SPC:n perusperiaatteet. Kirjallisuusosassa tarkasteltiin myös SPC:n käyttöä hankaloittavia selluteollisuuden erityispiirteitä. Työssä kehitettiin syy-seurauskaaviota entistä helppokäyttöisemmäksi vaihtamalla yleisten pääluokkien tilalle ohjauskortteja vastaavat pääluokat. Syy-seurauskaavion päivitykselle ja SPC-viikkoraportoinnille luotiin tehokkaat toimintamallit. SPC-viikkoraportoinnin toimintamallin pitäisi muun muassa parantaa tiedonkulkua tehtaalla. Työssä tehtyjen tilastollisten testien mukaan Rauman tehtaan suorituskyky oli useiden mittareiden osalta parantunut SPC-toiminnan myötä. Muutaman mittarin osalta Rauman tehtaan suorituskyky oli heikentynyt SPC-toiminnan aloittamisen jälkeen.
Resumo:
Teknologian kehitys ja prosessien tiukempi valvonta ovat alentaneet selluteollisuuden häviöitä tehden prosesseista suljetumpia. Valitettavasti nämä edistysaskeleet teknologiassa ovat lisänneet prosessiin kuulumattomien yhdisteiden määrää kemikaalien talteenottokierrossa. Näistä kemikaaleista haitallisimpia ovat kloridi- ja kaliumyhdisteet, jotka tulevat prosessiin raaka-aineiden ja prosessikemikaalien mukana. Kloridi ja kalium muodostavat emäksisissä liuoksissa epäorgaanisia liukoisia yhdisteitä, jotka rikastuvat lipeäkiertoon. Soodakattilassa kloridien läsnäolo alentaa tuhkan sulamislämpötilaa sekä tarttumispistettä, lisää korroosiota ja saostumien muodostumista kattilan pinnalle. Nämä seuraukset voivat vähentää vuosituotantoa ja nostaa korjauskustannuksia. Kaliumin ja kloridin rikastumista talteenottokiertoon voidaan estää poistamalla ne prosessista. Prosessiin kuulumattomat yhdisteet tulisi poistaa talteenottoprosessista ja säilyttää samalla korkea kemikaalien talteenottoprosentti. Koska kaliumin ja kloridin rikastumiskertoimet soodakattilan tuhkassa ovat korkeita, on tuhkan käsittely tehokasta. Kloridin ja kaliumin poistoon on kehitetty menetelmiä, joilla voidaan vähentää hyödyllisten kemikaalien häviöitä. Näitä menetelmiä ovat uutto, ioninvaihto, elektrodialyysi, jäähdytyskiteytys ja haihdutuskiteytys. Menetelmissä tuhka jaetaan kloridi- ja kaliumpitoiseen osaan ja natriumsulfaattipitoiseen osaan. Kloridi ja kalium poistetaan prosessista ja loput palautetaan lipeäkiertoon. Kloridin ja kaliumin poistoa tuhkasta tutkittiin uuttamalla tuhkaa vedellä. Parhaissa käyttöolosuhteissa natriumsulfaatin liukoisuus veteen on huomattavasti alhaisempi kuin kaliumkloridin liukoisuus veteen. Optimaalinen uuttolämpötila ja tuhka-vesisuhde määritettiin siten, että kloridi- ja kaliumpitoisuudet suodoksessa olivat mahdollisimman korkeat sekä natriumin ja muiden anioneiden pitoisuudet suodoksessa mahdollisimman alhaiset. Saatuja tuloksia käytettiin jatkuvatoimisen uuttoprosessin suunnittelussa.
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää pientuulivoimaloiden markkinapotentiaali Suomessa sekä muualla maailmassa, ja kartoittaa alalla toimivat kilpailijat. Tarkoituksena on myös arvioida kuinka tilanne tulee jatkossa kehittymään ja, mitkä ovat Hafmex Windforce Oy:n mahdollisuudet kilpailla kyseisillä markkinoilla. Lisäksi tarkastelun kohteena on selvittää millä edellytyksillä pientuulivoimaloita voidaan liittää paikalliseen sähkönjakeluverkkoon. Työssä on myös esitelty kaupallisten tuulivoimaloiden perusperiaatteita, sekä tällä hetkellä käytössä olevaa teknologiaa. Tarkemmin on keskitytty pientuulivoimaloiden toiminnan periaatteisiin. Työn teoriapohjassa tarkastellaan markkinatutkimuksen suorittamisen erityispiirteitä, markkinapotentiaalin määrittämiseen liittyviä käsitteitä ja kilpailija-analyysin suorittamista. Teoriaosa perustuu alan kirjallisuudesta, lehtiartikkeleista sekä internetistä kerättyyn materiaaliin.
Resumo:
Työssä pyritään kehittämään mittaristo mittauksen kohteelle, kokoamaan mittausaineisto kohteesta ja etsimään vertailukumppani sekä suorittamaan vertailu yksiköiden välillä. Työn teoriaosa rakennetaan suorituskyvyn mittauksen ja benchmarkingin periaatteista Niiden avulla kehitellään malli mittariston rakentumisesta ja vertailujen suorittamisesta Käytännön osuudessa esitellään case organisaatiot, valitaan ja arvioidaan mittareita, analysoidaan suorituskykyerojen syitä ja tehdään päätelmiä niistä. Suorituskyvyn mittaamisen periaatteita voidaan hyvin yhdistellä muihin kehittämisen työkaluihin. Käytännössä mittariston kehittäminen on laaja projekti ja vaatisi lähes aina työryhmän panoksen. Keskeisen ongelman muodostaa se, että eri yritysten välille on vaikea löytää vertailtavuutta. Vertailujen suorittaminen jäi tässä työssä ainoastaan periaatteiden varaan, koska vertailuaineistoa ei saatu analyysiin.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli kartoittaa kemiallisesti parhaita käytäntöjä sellutehtaiden kemikaalien talteenottoprosessissa. Kirjallisuudesta ei löytynyt lipeäkiertoon liittyvää kemiallista tietoutta. Laiteteknisten ratkaisujen kautta yritettiin saada selville parhaat käytännöt. Teoriaosassa on myös käsitelty lipeäkierrossa esiintyvien vierasaineiden lähteitä, rikastumista ja poistumista prosessista. Työ tehtiin Stora Enson Suomessa sijaitseville tehtaille. Kokeellisessa osassa on suoritettu tehtailta saadun materiaalin perusteella tunnuslukujen laskentaa sekä PCA-analyysin teko. Työssä tarkastelualueena on lipeäkierto liuottajasta meesauuniin. Kaukopäässä on käytössä lipeäkierrossa kaksi lipeälinjaa ja muilla tehtailla vain yksi. Saatujen tunnuslukujen perusteella tehtaille on annettu pisteitä nollasta viiteen. Viisi pistettä on saanut parhaan arvon saanut tehdas ja nolla pistettä kaukana parhaasta arvosta olevat. Tunnuslukuja on valittu 14 ja edellä esitetyllä tavalla pisteytettynä on parhaaksi tehtaaksi saatu Kaukopään 1-lipeälinja ja huonoin on Kemijärvi. Huomioitavaa on Kaukopään 2-lipeälinjan sijoittuminen vasta neljänneksi, vaikka lipeälinjoilla on valkolipeän ja meesan käsittelyssä yhteiset syöttösäiliöt. PCA-analyysin perusteella havaittiin, että kuukausikeskiarvoja käytettäessä tulokset tasoittuvat verrattuna päiväarvoilla tehtyyn analyysiin. Analyysi osoittaa, että tehtailla lipeäkierto ei ole täysin hallinnassa. Tämä ilmenee suurina objektien liikkeinä kuvissa. Päiväarvoilla analyysi tehtiin vain Oulun tehtaalle. Tarkastelussa valittiin kuukauden mittainen ajanjakso niin hyvää kuin huonoakin jaksoa. Mallien selitysasteista voidaan nähdä eroja hyvän ja huonon jakson välillä. Tämä ilmenee niin, että hyvän jakson mallin selitysaste on korkeampi kuin huonon jakson. Objektien sijoittuminen kuvissa on myös erilainen. Hyvän jakson aikana objektit ovat pieninä ryhminä, kun huonon jakson objektit ovat hajonneet yksittäisiksi arvoiksi ja päivien väliset erot ovat suuret.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena oli ymmärtää, millä tekijöillä brandejä hallitaan. Tavoitteena oli kuvata ja analysoida Atria Oy:n tekemän kokonaisvaltaisen brandihierarkian muutos, selvittää organisaation rooli muutoksessa ja tunnistaa oikeat mitattavat tekijät brandin hallintaan. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen. Tutkimus suoritettiin case-yrityksen avainhenkilöille sekä kahdelle ulkopuoliselle suunnittelutoimistolle. Aineiston keruu tehtiin teemahaastatteluin. Tutkimuksen perusteella brandistrategiset muutokset vaativat aikaa ja vahvaa osaamista, mutta hyvin suunniteltuna ja toteutettuna lopputuloksena on kestävä kokonaisuus. Tutkimuksen tuloksena kehitettiin malli brandihallintaan.
Resumo:
Kansainvälinen ja kiristyvä kilpailu on muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä yhä monimutkaisemmaksi ja riskialttiimmaksi. Yritysten keskittyessä yhä syvemmin omaan ydinosaamiseensa on ulkoisten resurssien hallinnan merkitys korostunut. Työnjakoa syventämällä tavoitellaan parempaa joustavuutta, ajanhallintaa sekä kustannustehokkuutta. Myös hankintatoimen tehtävät ja vastuualueet muuttuvat ennakoivampaan ja riskialttiimpaan suuntaan. Modernin hankintatoimen on kyettävä tunnistamaan, analysoimaan ja hallitsemaan riskejä yhä pirstaloituneemmista lähteistä ja muodoista. Proaktiivinen hankintatoimi osallistuu yrityksen strategiseen suunnitteluun ja riskienhallintaan. Hankintariskit voidaan luokitella seuraaviin kymmeneen riskiluokkaan: keskeytymisriskit, saatavuusriskit, hintariskit, varasto- ja aikatauluriskit, teknologiariskit, luottamuksellisen tiedon vuotoriskit, laaturiskit, konfiguraatioriskit, opportunismiriskit sekä riippuvuusriskit. Tässä tutkimuksessa hankintariskienhallintaa tarkastellaan hankintastrategian valinnan näkökulmasta. Hankintastrategian yksi elementti on toimittajasuhteen ja toimittajien lukumäärän valinta. Tilanteesta riippuen yhteistyöstrategialla tai perinteisellä kilpailuttamisella voidaan tavoitella parempaa riskienhallintaa. Yhteistyöstrategioita ovat eri tasoiset kumppanuussuhteet ja liittoutumat, jolloin suhde toimittajaan on syvä ja luottamuksellinen hyödyttäen aidosti molempia osapuolia. Riskienhallinnan näkökulmasta yhteistyöstrategia soveltuu parhaiten tilanteissa, joissa toimittajista on pitkä kokemus sekä hankintanimikkeen tuottama arvo on merkittävä. Kilpailuttamisstrategia eli hankintojen toteuttaminen usealta toimittajalta vaatii ostavalta organisaatiolta tehokkaasti hyödynnettynä suurempia resursseja kuin yhteistyöstrategian käyttö. Kilpailuttaminen soveltuu usein parhaiten silloin, kun hankintanimikkeet ovat tavanomaisia ja vaihtoehtoisia hankintalähteitä on runsaasti. Lisäksi usean toimittajan käyttö suojaa materiaalivirran katkoksilta sekä lisää hankintamarkkinoiden tuntemusta. Empiirisessä tutkimusosassa tutkitaan, miten soveltuviksi riskienhallintamenetelmiksi erilaiset hankintastrategiat koetaan Suomen IVD-teollisuudessa. Lisäksi tunnistetaan Suomen IVD-teollisuudessa merkittävimmiksi koetut hankintariskiluokat sekä selvitetään millä organisaation tasolla hankintariskienhallinta pääasiassa suoritetaan. Lisäksi selvitetään, millä menetelmin hankintariskejä pääasiassa analysoidaan.
Resumo:
RESUMO A atemoia desperta cada vez mais interesse devido ao seu aroma, sabor e valor de mercado. Porém, como a maioria das frutas, é bastante perecível, fazendo-se necessária a aplicação de métodos de conservação, a exemplo da secagem por aspersão, que prolonga a vida de prateleira, reduz a atividade de água e obtém como produto final o alimento em pó. Com isso, o objetivo deste trabalho foi desidratar a formulação elaborada com 50% de polpa de atemoia + 50% de água destilada, adicionada de 25% de maltodextrina em secador por aspersão, com temperatura de entrada do ar de 180 oC, vazão de alimentação da bomba de 0,5 L h-1, pressão do ar de 30 kgf cm-2 e bico aspersor de 1,2 mm de diâmetro. Como produto final, foram obtidas duas amostras em pó, uma coletada na câmara de secagem e outra no ciclone, sendo estas caracterizadas física, físico-químicamente e morfologicamente. Os dados experimentais foram analisados por delineamento inteiramente casualizado. Avaliando-se os resultados, observa-se que a cor da amostra em pó coletada na câmara de secagem foi mais escura do que a do ciclone; as amostras de atemoia em pó, coletadas na câmara de secagem, apresentaram maior teor de água, pH, ácido ascórbico, cinzas, açúcares redutores e proteínas em relação às amostras em pó coletadas no ciclone e menor atividade de água, densidade absoluta e aparente; além disso, o pó da câmara de secagem é mais solúvel, apresenta maior porosidade e partículas maiores do que o pó do ciclone, e ambas formaram aglomerados.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää millä kriteereillä vertaileva mainonta on sallittua ja milloin kiellettyä. Vertailevaa mainontaa käsitellään Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan antamien lausuntojen perusteella. Liiketapalautakunta antaa lausuntoja onko tietty markkinoinnissa suoritettu tai suunniteltu toimenpide hyvän liiketavan vastainen tai muutoin sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa. Tutkielma on laadittu olemassa olevaa tietoa keräämällä ja soveltamalla. Pääasiallisena lähteenä on käytetty liiketapalautakunnan lausuntoja. Niiden lisäksi on käytetty Kuluttaja-asiamiehen kannanottoja ja Markkinatuomioistuimen päätöksiä sekä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Tärkeimpänä kriteerinä vertailevan mainonnan hyväksyttävyydelle voidaan pitää totuudenmukaisuutta. Vertaileva mainonta on sallittua kunhan vertailu suoritetaan totuudenmukaisesti. Jokaisen tapauksen yhteydessä on otettava kokonaisuus huomioon ja sallittavuus ratkaistaan tapauskohtaisesti. Vaikutusta hyväksyttävyyteen on mm. mainonnan kohderyhmällä. On huomioitava, että hyvän liiketavan käsite muuttuu ajan myötä. Tämän vuoksi aina ei voida nojautua vanhoihin päätöksiin.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on järkeistää terästehtaan laskujen käsittelyä sekä parantaa ostotoiminnan kustannustietämystä. Työssä keskitytään kolmeen case-tapaukseen: ostolaskuja eniten lähettävään yritykseen ja kahteen romutoimittajaan, joiden laskukäsittely vie ajallisesti pitkään. Ostotoimintoja tarkastellaan prosessina tilauksesta ostolaskukäsittelyyn. Työssä on haastateltu kunnossapidon työnjohtoa ja laskunkäsittelijöitä, joiden perusteella on kartoitettu nykytila ja listattu parannusehdotukset. Työn lopputuloksena ehdotetaan toimintatapojen muutosta. Tavoitteena on saada laskut paremmin kirjattua järjestelmään ja kohdennettua oikeille tilauksille, jolloin kustannusinformaatio parantuu. Sähköisellä laskutusohjelmiston käyttöönotolla voitaisiin järkeistää sisäistä laskunkiertoa ja arkistointia.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on antaa kuva tuotebrandista osana yrityksen yrityskuvaa. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: "Miten ja millä keinoilla yritys voi yhdistää tuotemerkkinsä brandikuvan yrityskuvaansa". Työ on kaksiosainen. Tutkimuksen kirjallisuusosassa pyritään aikaisemman tutkimustiedon perusteella rakentamaan käsitys yrityskuvasta, brandista ja niiden pohjalla vaikuttavista strategisista ratkaisuista. Tutkimuksessa esitetään malleja yritysbrandin ja tuotebrandien yhteydestä sekä käydään läpi yritys- ja tuotekuvaviestinnän keinoja. Tutkimuksessa halutaan lisäksi tuoda esille design management -ajattelutavan merkitys yhtenäisen yrityskuvan kannalta. Työn empiirinen osuus suoritettiin kvalitatiivisena casetutkimuksena kohteina Oy Fazer Ab sekä Valio Oy. Empiirinen osuus perustuu kirjalliseen materiaaliin sekä havainnointiin, joiden pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä käytettiin hyväksi teemahaastattelujen kysymysten-asettelussa. Työ on luonteeltaan deskriptiivis-analyyttinen. Tutkimus osoitti, että yritys voi selkeästi yhdistää strategisen brandinsa osaksi yrityskuvaansa yritysbrandin ja tuotebrandin yhdistävän merkkistrategian ja eri viestintäelementtien avulla. Empiirisessä osassa selvisi, että kummassakin caseyrityksessä strategisen brandin yhteys yrityskuvaan on selkeä ja brandi ja yritys pyrkivät kohti samaa tavoitekuvaa. Fazerin strategiassa strategisen brandin ja yrityskuvan yhteyttä ei tosin enää selkeästi korosteta.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia arvojen sisäistämisen esteitä ja edistäjiä organisaatiossa ilmenee ja onko vuorovaikutuksella merkitystä arvojen sisäistämisessä. Case-tutkimuksella selvitän Stora Enson konsernin arvojen sisäistämisen tilaa Anjalan tehtailla sekä pyrin löytämään tutkimustulosten perusteella keinoja ja toimenpide-ehdotuksia arvojen konkretisoimiseksi.Tutkimusmenetelminä käytän kvantitatiivista lomakekyselyä ja kvalitatiivisia puoliksi strukturoituja teemahaastatteluja sekä virtuaalihaastatteluja. Arvojen sisäistämisen esteet organisaatiossa voidaan jakaa neljään ryhmään: arvoprosessin esteisiin, johdon ja esimiesten toimintaan liittyviin esteisiin sekä organisaatioon ja yksilöön liittyviin esteisiin. Arvojen sisäistämisen edistäjät puolestaan painottuvat suurimmaksi osaksi esimies-alais –yhteistoiminnan onnistumiseen. Tärkeimpinä ovat säännölliset kehityskeskustelut, palautteen antaminen, työn- ja vastuunjako, säännölliset osastopalaverit, selkeät tavoitteet, tasapuolisuus, vuorovaikutus ja tiedottaminen, sosiaalinen tuki ja välittäminen. Esimies-alais –toiminnan lisäksi arvot itsessään, organisaatioon liittyvät tekijät sekä osaamispääoman hallinta organisaatiossa toimivat myös arvojen edistäjinä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on tutkia, miten rakentaa yritykselle toimiva kunnossapidon kustannusten ja suorituskyvyn raportointimalli ohjauksen tarpeisiin. Työn aihepiiri on lähtöisin case-yrityksen käytännön tarpeista luoda yhtenäinen kunnossapidon raporttimalli. Ongelmaa lähestytään kirjallisuuden perusteella, jonka avulla analysoidaan ensinnäkin talouden ohjauksen tehtäviä ja menetelmiä sekä johdon tiedon tarpeita. Toiseksi analysointi kattaa kunnossapidon tavoitteiden ja vaikutusten käsittelyn. Kunnossapidolla nähdään olevan merkittävä vaikutus tuotantoon sekä tätä kautta myös yrityksen kannattavuuteen. Kirjallisuuden perusteella työssä on luotu seitsenportainen kunnossapitoraportoinnin prosessimalli. Tutkielman empiriaosa kattaa case-yrityksen ylemmän johdon, tehtaanjohtajien, kunnossapitopäälliköiden sekä taloushallinnon business controllereiden haastatteluja näiden kunnossapidon raportointiin liittyvien tiedon tarpeiden selvittämiseksi. Haastattelujen perusteella on luotu malliehdotus kunnossapidon kustannusten ja suorituskyvyn raportoimiseksi. Työ on tutkimusotteeltaan konstruktiivinen.