1000 resultados para Yleinen oikeusperiaate - ympäristö


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani käsittelee elinkeinoverolain mukaista korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöstä. Yritykset toimivat nykyään yhä enenevissä määrin kansainvälisessä ympäristössä. Yritystoiminta on globaalia, mutta verotus toimitetaan kuitenkin valtioittain kansallisen lainsäädännön perusteella. Yritysten on mahdollista hyödyntää eri maiden välisiä eroja suunnitellessaan toimintaansa. Veropohjan rapautuminen ja voittojen siirtäminen matalamman verotuksen valtioihin korkomaksuja hyödyntäen koetaan valtioiden veropohjien kannalta ongelmalliseksi. Ongelman taustalla on oman ja vieraan pääoman erilainen verokohtelu. Vieraan pääoman kuluihin lukeutuvat korot ovat yleensä vähennyskelpoisia velallisen verotuksessa, kun taas oman pääoman tuottona maksettavat osingot ovat osinkoa maksavan yhtiön verotuksessa usein vähennyskelvottomia. Verotus voi kannustaa yhtiöitä velkapainotteisempaan pääomarakenteeseen, jolloin korkomenon avulla yrityksen tulosta siirretään taloudellisesti toiseen valtioon. Ongelmaan puuttumiseksi on Suomessa otettu käyttöön korkojen vähennysoikeutta rajoittava säännös elinkeinoverolain 18 a §:ään. Tutkielma selvittää ensinnäkin, miten korkovähennyksiä on mahdollista hyödyntää verosuunnittelussa. Tämän lisäksi tutkielmassa olen esitellyt erilaisia keinoja puuttua laajan korkojen vähennysoikeuden myötä esiintyviin ongelmiin. Oikeusdogmaattisen otteen avulla tutkielma selvittää uuden sääntelyn keskeisen sisällön Suomessa. Tutkielman fokus on Suomessa, mutta koska kyse on vah-vasti kansainväliseen toimintaan linkittyvästä ongelmasta, niin on mielestäni ollut tarpeen tuoda esiin sääntelyä myös muiden maiden osalta oikeusvertailun avulla. Vertailemalla Suomessa käytössä olevaa sääntelyä Ruotsin, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen sääntelyyn sekä tuomalla esiin kansainvälistä kehitystä olen pyrkinyt löytämään muutosehdotuksia korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöksiin. Tutkielmassa on siis myös oikeuspoliittinen ote, koska olen tuonut esille, miten aihetta koskevaa sääntelyä mahdollisesti tullaan kehittämään tulevina vuosina de lege ferenda. Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että vaikka Suomessa käyttöönotettuun sääntelyyn kohdistuu muutospaineita, niin siitä huolimatta tuloslaskelmaan perustuva yleinen rajoitussäännös on kuiten-kin ollut paras tutkielmassa esitellyistä keinoista puuttua koroilla tapahtuvaan verosuunnitteluun. Muutostarpeita on kuitenkin seurattava erityisesti tulolähdejaottelun ja konserniverotuksen sekä sääntelylle olennaisten koron ja etuyhteyden käsitteiden osalta. Kansainvälisellä tasolla Euroopan unionin hankkeita sekä OECD:n BEPS-projektin suosituksia kannattaa mielestäni hyödyntää lain kehittämistarpeita arvioitaessa, sillä yhteisten linjausten ja ratkaisujen eteenpäin vieminen turvaa valtioiden veropohjaa paremmin kuin yksittäisten valtioiden erikseen tekemät lainsäädäntöratkaisut

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Corporate support functions are increasingly being concentrated into service centers. Service Management principles guide companies in the transition. Service Financial Management is an integral part in supporting the strategic positioning of the service center. The main goal of this thesis is to create a step-by-step plan to improve and automate the service charging processes for the finance service function of the case company. Automating the service transaction data collection for reporting is expected to improve efficiency, reliability and transparency. Interviews with finance service managers are held to define current processes and areas for improvement. These create the basis for the creation of a development roadmap that takes place in two phases. The first phase is to create an environment where automation is possible, and the second phase is the automation of each finance service. Benchmarking interviews are held with the service centers in three other companies to discover best practices. The service charging processes between the studied companies are found incompatible, and suggestions for process automation cannot be inferred. Some implications of Service Financial Management decisions to the strategy of the service center are identified. The bundling of services and charging them inside or outside of the goal-setting frame of the business unit can be used to support the strategic choice and customer acceptance of the service center.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Genetic, Prenatal and Postnatal Determinants of Weight Gain and Obesity in Young Children – The STEPS Study University of Turku, Faculty of Medicine, Department of Paediatrics, University of Turku Doctoral Program of Clinical Investigation (CLIPD), Turku Institute for Child and Youth Research. Conditions of being overweight and obese in childhood are common health problems with longlasting effects into adulthood. Currently 22% of Finnish boys and 12% of Finnish girls are overweight and 4% of Finnish boys and 2% of Finnish girls are obese. The foundation for later health is formed early, even before birth, and the importance of prenatal growth on later health outcomes is widely acknowledged. When the mother is overweight, had high gestational weight gain and disturbances in glucose metabolism during pregnancy, an increased risk of obesity in children is present. On the other hand, breastfeeding and later introduction of complementary foods are associated with a decreased obesity risk. In addition to these, many genetic and environmental factors have an effect on obesity risk, but the clustering of these factors is not extensively studied. The main objective of this thesis was to provide comprehensive information on prenatal and early postnatal factors associated with weight gain and obesity in infancy up to two years of age. The study was part of the STEPS Study (Steps to Healthy Development), which is a follow-up study consisting of 1797 families. This thesis focused on children up to 24 months of age. Altogether 26% of boys and 17% of girls were overweight and 5% of boys and 4% of girls were obese at 24 months of age according to New Finnish Growth references for Children BMI-for-age criteria. Compared to children who remained normal weight, the children who became overweight or obese showed different growth trajectories already at 13 months of age. The mother being overweight had an impact on children’s birth weight and early growth from birth to 24 months of age. The mean duration of breastfeeding was almost 2 months shorter in overweight women in comparison to normal weight women. A longer duration of breastfeeding was protective against excessive weight gain, high BMI, high body weight and high weight-for-length SDS during the first 24 months of life. Breast milk fatty acid composition differed between overweight and normal weight mothers, and overweight women had more saturated fatty acids and less n-3 fatty acids in breast milk. Overweight women also introduced complementary foods to their infants earlier than normal weight mothers. Genetic risk score calculated from 83 obesogenic- and adiposity-related single nucleotide polymorphisms (SNPs) showed that infants with a high genetic risk for being overweight and obese were heavier at 13 months and 24 months of age than infants with a low genetic risk, thus possibly predisposing to later obesity in obesogenic environment. Obesity Risk Score showed that children with highest number of risk factors had almost 6-fold risk of being overweight and obese at 24 months compared to children with lowest number of risk factors. The accuracy of the Obesity Risk Score in predicting overweight and obesity at 24 months was 82%. This study showed that many of the obesogenic risk factors tend to cluster within children and families and that children who later became overweight or obese show different growth trajectories already at a young age. These results highlight the importance of early detection of children with higher obesity risk as well as the importance of prevention measures focused on parents. Keywords: Breastfeeding, Child, Complementary Feeding, Genes, Glucose metabolism, Growth, Infant Nutrition Physiology, Nutrition, Obesity, Overweight, Programming

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vuosi 2014 oli poikkeuksellisen lämmin ja hydrologisilta olosuhteiltaan erikoinen. Vuosi oli Suomessa toiseksi lämpimin vuodesta 1900 alkaneen mittaushistorian aikana. Helsingin Kaisaniemessä vuoden keskilämpötila oli 1,4 astetta tavanomaista korkeampi. Talvi oli lyhyt, lauha ja vähäluminen. Kevättulvat jäivätkin väliin monissa etelärannikon vesistöissä. Suurimmat virtaamat jokivesistöissä mitattiin vuoden alussa ja vuoden lopussa. Jokien kuljettamat ainemäärät olivat vuonna 2014 pienempiä kuin muutamana aiempana vuonna hydrologisista oloista johtuen. Järvien happitilanne lopputalvella 2014 oli hyvä aiempiin vuosiin verrattuna johtuen lauhasta talvesta ja lyhyestä jääpeitekaudesta. Kesäaikainen klorofyllipitoisuus oli järvissä keskimäärin suurempi kuin aikaisempina vuosina. Uudenmaan rannikkomerialueella ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Merialue on edelleen rehevöitynyt ja pohjien happitilanne on monin paikoin heikko. Sinilevätilanne oli kesällä 2014 sisävesillä melko rauhallinen. Lounaisilla merialueilla havaittiin poikkeuksellisen voimakkaita sinileväkukintoja. Tässä raportissa on käsitelty vain pientä osaa Uudenmaan ELY-keskuksen vesistöseurantojen tuloksista. Kaikki alueen järvien, jokien ja rannikkovesien veden laadun seurantatulokset löytyvät internetistä osoitteesta: www.ymparisto.fi/oiva Tietopalvelun käyttö on maksutonta, mutta se vaatii rekisteröitymisen. Rekisteristä löytyy mm. vedenlaatutuloksia sekä pohjaeläin- ja kasviplanktontuloksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisatorinen luovuus keskittyy hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden tavoitteluun sekä luovuuteen organisaation kontekstissa. Useat tutkijat ovat luoneet konseptuaalisia mallinnoksia, joiden kautta ilmiötä on pyritty kuvaamaan kokonaisvaltaisesti. Konseptuaaliset mallinnokset pitävät sisällään komponentteja, joista organisatorinen luovuus muodostuu. Organisaatioiden ostotoimintaa on tutkittu jo pitkään. Tänä päivänä ostotoimintaa tarkastellaan kustannustehokkuuden ohella myös asiakkaille tuotettavan arvon näkökulmasta. Organisatorista luovuutta ei ole aikaisemmin tutkittu kokonaisvaltaisesti organisatorisen luovuuden yhteydessä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään millainen rooli organisatorisella luovuudella on organisaation ostotoiminnassa. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen tapaus oli TOOLS Finland Oy:n Turun toimipiste. Tutkimus on teorialähtöinen ja perustuu deduktiiviseen logiikkaan. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että organisatorisen luovuuden rooli organisaation ostotoiminnassa pitää sisällään alan taitoja, sisäistä motivaatiota, tietoa, tietoisuuden, luovia taitoja sekä persoonaan liittyviä tekijöitä. Sisäinen yhteistyö, poikkiorganisatorinen yhteistyö, organisaatioiden välinen yhteistyö, sosiaalinen ympäristö ja hyväksyntä, organisaatio ja itse työ ovat myös osa organisatorisen luovuuden roolia organisaation ostotoiminnassa. Tutkimus osoittaa, että organisatorisella luovuudella voi olla merkittävä rooli organisaation ostotoiminnassa. Aiempi tutkimus on komponenttien kautta pyrkinyt löytämään keinoja organisatorisen luovuuden tukemiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että organisatorista luovuutta voidaan eri komponenttien kautta tukea ja hyödyntää myös organisaation ostotoiminnassa. Intensiivinen tapaustutkimus soveltuu hyvin sellaisen ilmiön tarkasteluun, josta ei ole paljon aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Tapaustutkimus kuvaa varmuudella vain tutkittavaa kohdetta. Seuraava tutkimusvaihe voisi olla joidenkin uusien tapaustutkimusten toteuttaminen, jotka rikastuttaisivat tietoamme asiasta ja auttaisivat paremmin ymmärtämään ilmiötä. Useampi tapaustutkimus mahdollistaisi myös vertailun ja parantaisi tutkimustulosten yleistettävyyttä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Quantum computation and quantum communication are two of the most promising future applications of quantum mechanics. Since the information carriers used in both of them are essentially open quantum systems it is necessary to understand both quantum information theory and the theory of open quantum systems in order to investigate realistic implementations of such quantum technologies. In this thesis we consider the theory of open quantum systems from a quantum information theory perspective. The thesis is divided into two parts: review of the literature and original research. In the review of literature we present some important definitions and known results of open quantum systems and quantum information theory. We present the definitions of trace distance, two channel capacities and superdense coding capacity and give a reasoning why they can be used to represent the transmission efficiency of a communication channel. We also show derivations of some properties useful to link completely positive and trace preserving maps to trace distance and channel capacities. With the help of these properties we construct three measures of non-Markovianity and explain why they detect non-Markovianity. In the original research part of the thesis we study the non-Markovian dynamics in an experimentally realized quantum optical set-up. For general one-qubit dephasing channels we calculate the explicit forms of the two channel capacities and the superdense coding capacity. For the general two-qubit dephasing channel with uncorrelated local noises we calculate the explicit forms of the quantum capacity and the mutual information of a four-letter encoding. By using the dynamics in the experimental implementation as a set of specific dephasing channels we also calculate and compare the measures in one- and two-qubit dephasing channels and study the options of manipulating the environment to achieve revivals and higher transmission rates in superdense coding protocol with dephasing noise. Kvanttilaskenta ja kvanttikommunikaatio ovat kaksi puhutuimmista tulevaisuuden kvanttimekaniikan käytännön sovelluksista. Koska molemmissa näistä informaatio koodataan systeemeihin, jotka ovat oleellisesti avoimia kvanttisysteemejä, sekä kvantti-informaatioteorian, että avointen kvanttisysteemien tuntemus on välttämätöntä. Tässä tutkielmassa käsittelemme avointen kvanttisysteemien teoriaa kvantti-informaatioteorian näkökulmasta. Tutkielma on jaettu kahteen osioon: kirjallisuuskatsaukseen ja omaan tutkimukseen. Kirjallisuuskatsauksessa esitämme joitakin avointen kvanttisysteemien ja kvantti-informaatioteorian tärkeitä määritelmiä ja tunnettuja tuloksia. Esitämme jälkietäisyyden, kahden kanavakapasiteetin ja superdense coding -kapasiteetin määritelmät ja esitämme perustelun sille, miksi niitä voidaan käyttää kuvaamaan kommunikointikanavan lähetystehokkuutta. Näytämme myös todistukset kahdelle ominaisuudelle, jotka liittävät täyspositiiviset ja jäljensäilyttävät kuvaukset jälkietäisyyteen ja kanavakapasiteetteihin. Näiden ominaisuuksien avulla konstruoimme kolme epä-Markovisuusmittaa ja perustelemme, miksi ne havaitsevat dynamiikan epä-Markovisuutta. Oman tutkimuksen osiossa tutkimme epä-Markovista dynamiikkaa kokeellisesti toteutetussa kvanttioptisessa mittausjärjestelyssä. Yleisen yhden qubitin dephasing-kanavan tapauksessa laskemme molempien kanavakapasiteettien ja superdense coding -kapasiteetin eksplisiittiset muodot. Yleisen kahden qubitin korreloimattomien ympäristöjen dephasing-kanavan tapauksessa laskemme yhteisen informaation lausekkeen nelikirjaimisessa koodauksessa ja kvanttikanavakapasiteetin. Käyttämällä kokeellisen mittajärjestelyn dynamiikkoja esimerkki dephasing-kanavina me myös laskemme konstruoitujen epä-Markovisuusmittojen arvot ja vertailemme niitä yksi- ja kaksi-qubitti-dephasing-kanavissa. Lisäksi käyttäen kokeellisia esimerkkikanavia tutkimme, kuinka ympäristöä manipuloimalla superdense coding –skeemassa voidaan saada yhteinen informaatio ajoittain kasvamaan tai saavuttaa kaikenkaikkiaan korkeampi lähetystehokkuus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vihreä IT on informaatioteknologia-alan suuntaus, jonka tarkoituksena on muokata informaatioteknologian eri osa-alueita mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaviksi. Tässä tutkielmassa käydään läpi muutamia suurimpia vihreän IT:n osa-alueita liittyen energiankulutukseen ja laitteiden elinkaareen. Parannukset näissä alueissa eivät edesauta pelkästään ympäristön hyvinvointia, vaan ne tarjoavat esimerkiksi yrityksille mahdollisuuden taloudelliseen hyötyyn. Suuret datakeskukset aiheuttavat suuren osan informaatioteknologia-alan energiantarpeesta. Suunnittelemalla datakeskusten rakenne järkevästi ja uudistamalla vanhaa laitteistoa saadaan aikaan energiansäästöä. Uuden sukupolven serverit kuluttavat vähemmän energiaa kuin edeltäjänsä ja ovat tehokkaampia, eikä niiden huoltoon ja ylläpitoon kulu ylimääräisiä resursseja. Pilvipalveluiden yleistyminen on johtanut siihen, että yritysten ei välttämättä enää edes tarvitse investoida omiin datakeskuksiin tai servereihin, sillä kaikki tarvittavat palvelut saadaan pilvipalveluiden tarjoajilta tarvittaessa. Erilaisten laitteiden elinkaari koostuu yleensä aina seuraavista vaiheista: suunnittelu, valmistus, kuljetus, käyttö sekä kierrätys tai hävittäminen. Jokainen näistä vaiheista aiheuttaa omanlaistaan kuormitusta ympäristölle. Suurimman osuuden luo kuitenkin laitteiden käytöstä aiheutuva valtava energiantarve. Jokaiseen elinkaaren vaiheeseen voidaan tehdä parannuksia, joiden avulla laitteesta saadaan mahdollisimman ympäristöystävällinen sen koko elinaikansa ajaksi. Ympäristöhyötyjen lisäksi vihreästä IT:stä hyötyvät myös yritykset. Yritysten IT-laitteiston uusiminen ja monet energiansäästösovellukset esimerkiksi tietokoneissa tuovat suuren säästön vuosittaisiin sähkökuluihin. Yritykset voivat halutessaan luoda erillisen vihreän IT:n strategian, jonka perusteella omia toimintoja aletaan muuttaa ympäristöystävällisemmiksi. Jos tämä tehdään oikein ja vihreät tavoitteet saavutetaan, voi yritys saada tästä huomattavaa etua markkinointiinsa ja tavoittaa näin uusia asiakkaita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Panssariaseen synty ensimmäisessä maailmansodassa oli tuonut uuden operatiivisesti merkittävän toimijan taistelukentille. Suomessa kehitys otettiin huomioon perustamalla omat panssarivaunujoukot vuonna 1919. Seuraavan vuosikymmenen alussa Karjalan kannaksella tutkittiin panssarivaunujen käyttömahdollisuuksia ja päädyttiin siihen, että vaunuja voitaisiin käyttää siellä rajoitetusti ainoastaan muutamilla alueilla. Tästä johtuen Suomeen jäi vallalle yleinen ajatus siitä, ettei panssarivaunuja voida käyttää maan peitteisessä ja pinnanmuodostukseltaan epätasaisessa maastossa. Tultaessa 1930-luvulle Suomessa herättiin Neuvostoliitossa tapahtuneeseen kehitykseen panssariaseen osalta. Mahdollisessa sodassa olisi enemmän kuin todennäköistä, että Neuvostoliitto hyökkäisi panssaroiduilla joukoilla myös Suomelle ominaisessa peitteisessä maastossa. Panssarivaunujen mahdollisen käytön testaamiseksi käynnistettiin laajat ajokokeilut Karjalan kannaksella. Kokeilut suoritettiin maaliskuussa ja elo-syyskuussa 1934. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää panssarivaunuilla tehtyjen ajokokeiden aloittamiseen johtaneet syyt, miten kokeet toteutettiin sekä niiden vaikutukset panssariaselajiin ja panssarintorjuntaan, erityisesti toimintatapoihin ja välineistöön. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdekritiikkiin perustuvaa sisällönanalyysiä. Tutkimus etenee kronologisessa järjestyksessä, muodostaen näin havaittavan kehityskaaren, ja nostaen syyt ja seurannaisvaikutukset esille. Lähdeaineisto perustuu tärkeimmiltä osiltaan kansallisarkistossa säilytettävään julkaisemattomaan alkuperäismateriaaliin, joka jakautuu virallisiin asiakirjoihin ja epävirallisiin eri henkilöiden muistioihin ja muistiinpanoihin. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty yleisesikuntaupseerikurssien diplomitöitä sekä sotilasammattilehdissä julkaistuja aikalaiskirjoituksia. Lehtiartikkelit antavat kuvan kyseisen ajan taktisesta ajattelusta ja sotateknisestä kehityksestä. Vuonna 1934 suoritetut ajokokeet, todistivat oikeiksi uhkakuvat panssarivaunujen käyttömahdollisuuksista Suomen maaperällä ja torjuntavälineiden, -henkilöstön ja koulutuksen välttämättömyyden. Kokeiluiden tulokset poistivat lopullisesti 1920-luvulta periytyneen olettamuksen, ettei maastomme mahdollista panssarivaunujen käyttöä. Reilussa kymmenessä vuodessa tapahtunut panssarivaunujen tekninen kehitys oli muuttanut maaston luoman estearvon paljon luultua pienemmäksi. Ajokokeita seurannut koulutus- ja kokeilutoiminta paransi suomalaisten joukkojen ymmärrystä ja osaamista panssarivaunuista ja niiden torjunnasta. Karjalan kannaksella aloitettiin linnoitustyöt ja maastoa muokattiin siellä panssarintorjuntaan soveltuvaksi. Myös kalustohankinnat käynnistyivät sekä panssarintorjunta-aseistuksen osalta, että uusien panssarivaunujen osalta. Kokeilut edesauttoivat suomalaisen panssarintorjuntajärjestelmän syntymistä, joka ei kuitenkaan ehtinyt muodostua teoriasta käytäntöön ennen talvisodan alkua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varusmiesten käsityksiä motivaatioon vaikuttavista tekijöistä peruskoulutuskaudella. Motivaatiota on tutkittu paljon puolustusvoimissa, mutta siihen on liitetty usein jokin yksittäinen tekijä, kuten kouluttaja. Tutkimuksessa halusin saada varusmiesten mielipiteet esiin löytääkseni motivaatioon vaikuttavien tekijöiden kokonaiskuvan. Päätutkimustehtävä tutkimuksessa oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat varusmiesten motivaatioon peruskoulutuskaudella joko positiivisesti tai negatiivisesti. Vastauksen tutkimustehtävään pyrin saavuttamaan kvalitatiivisella eli laadullisella tutkimuksella, jonka tein fenomenografisella tutkimusotteella. Keräsin aineiston käyttämällä passiivista eläytymismenetelmää. Tutkimukseen osallistui 100 alokasta Panssariprikaatin yhdestä perusyksiköstä, jotka saivat vapaasti kirjoittaa jatkon lyhyelle kehyskertomukselle. Kehyskertomuksia oli kaksi, joista toinen kuvasi motivaatioon positiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa ja toinen motivaatioon negatiivisesti vaikuttanutta tapahtumaa sekä niihin liittyviä tekijöitä. Alokkaat olivat vastanneet annettuun tehtävään onnistuneesti. Vastauksista ilmeni useita eri tekijöitä, joiden koettiin vaikuttavan motivaatioon. Näitä tekijöitä olivat muun muassa palkkiot, näyttämisen- ja menestymisen halu, tavoitteet, kouluttajan toiminta ja ympäristö sekä kilpailuhenkisyys. Tuloksista käy ilmi, että ulkoisella palkkiolla on merkittävä vaikutus alokkaiden motivaatioon. Alokkaat kokivat, että pelkästään ulkoinen palkkio riitti motivoi-maan heitä, mutta sen koettiin myös vahvistavan sisäistä motivaatiota. Ulkoisen palkkion odotus saattoi kuitenkin lisätä jännitystä suorituksen tekemiseen. Kouluttajalla on keskeinen rooli alokkaiden motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Tämä asia tuli esille niin negatiivisissa kuin positiivisissa tarinoissa. Kouluttajan käyttäytyminen koet-tiin motivaatiota kohottavana tekijänä silloin, kun kouluttaja antoi kehuja ja positiivista sekä rakentavaa palautetta. Negatiivisesti vaikuttavana tekijänä kouluttaja koettiin silloin, kun kouluttaja antoi ristiriitaisia ohjeita tai käskyjä, haukkui suorituksia tai antoi huonoksi koettua palautetta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Gravitational phase separation is a common unit operation found in most large-scale chemical processes. The need for phase separation can arise e.g. from product purification or protection of downstream equipment. In gravitational phase separation, the phases separate without the application of an external force. This is achieved in vessels where the flow velocity is lowered substantially compared to pipe flow. If the velocity is low enough, the denser phase settles towards the bottom of the vessel while the lighter phase rises. To find optimal configurations for gravitational phase separator vessels, several different geometrical and internal design features were evaluated based on simulations using OpenFOAM computational fluid dynamics (CFD) software. The studied features included inlet distributors, vessel dimensions, demister configurations and gas phase outlet configurations. Simulations were conducted as single phase steady state calculations. For comparison, additional simulations were performed as dynamic single and two-phase calculations. The steady state single phase calculations provided indications on preferred configurations for most above mentioned features. The results of the dynamic simulations supported the utilization of the computationally faster steady state model as a practical engineering tool. However, the two-phase model provides more truthful results especially with flows where a single phase does not determine the flow characteristics.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Syöpäkasvaimen mikroympäristön tiedetään vaikuttavan syövän etenemiseen ja invasoitumiseen. Mikroympäristössä syöpäsolujen aktivoimat fibroblastit tuottavat liukoisia tekijöitä ja muokkaavat soluväliainetta siten, että mikroympäristö muuttuu syövän etenemisen kannalta edulliseksi. Tätä dynaamista ympäristöä pidetään yhtenä syynä eturauhassyövän lääkeresistenttiyden kehittymiseen. Mikroympäristön arvellaan myös ylläpitävän kantasolunkaltaista solupopulaatiota, joka eturauhassyövässä tunnistetaan α2β1-integriinin ja CD44-glykoproteiinin korkeiden ilmentymistasojen sekä samanaikaisen CD133-glykoproteiinin ilmentymisen perusteella. Erikoistyössä tutkittiin, miten eturauhaskudoksesta eristettyjen fibroblastien tuottama soluväliaine vaikuttaa DU145- ja PC3-eturauhassyöpäsolujen lääkeaineherkkyyteen. Fibroblastien tuottaman soluväliaineen, tyypin I kollageenin, fibronektiinin tai poly-L-lysiinin päällä kasvavat eturauhassyöpäsolut altistettiin doketakseli-syöpälääkkeelle ja eloonjääneet solut havaittiin kolorimetrisesti. Syövän kantasolujen tunnistamiseksi eloonjääneiden DU145-solujen α2-integriinin ja CD44:n ilmentymistasot analysoitiin virtaussytometrialla. Lopuksi määritettiin α2-integriinin ilmentymisen perusteella α2Matala- ja α2Korkea-alapopulaatioihin lajiteltujen DU145-solujen doketakseliherkkyys. Fibroblastien tuottaman soluväliaineen ei havaittu suojaavan eturauhassyöpäsoluja doketakselilta in vitro: lääkkeen sytotoksisuutta kuvaavat IC50-arvot olivat sekä soluväliaineella että yksittäisillä soluväliaineproteiineilla kasvaneilla DU145-soluilla 18–20 nM ja PC3-soluilla 20–29 nM. Lääkekäsittelystä eloonjääneet solut ilmensivät kuitenkin tilastollisesti merkitsevästi enemmän α2-integriiniä ja CD44:ää (parittainen t-testi, P < 0.05). Vastaavasti α2Korkea-alapopulaatiossa CD44:n ilmentyminen oli lisääntynyt ja doketakselikäsittelystä eloonjääneiden solujen määrä hieman suurentunut. Tämä viittaa siihen, että vaikka suurin osa syöpäsoluista on soluväliaineesta riippumatta herkkiä doketakselille, pieni α2Korkea/CD44Korkea fenotyypin solupopulaatio jää henkiin ja voi mahdollisesti edistää doketakseliresistenttiyttä. Korkeasta α2-integriinin ilmentymistasosta huolimatta α2-integriinivälitteinen kiinnittyminen kasvualustaan ei ollut välttämätöntä α2Korkea/CD44Korkea eturauhassyöpäsolujen eloonjäämiselle. α2-integriinin ja lääkeresistenttiyden välisen yhteyden ymmärtämiseksi tulisi tutkimukset jatkossa kohdistaa α2-integriinin solunsisäisten viestinvälitysketjujen toiminnan selvittämiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Atomin tai molekyylin ionisaatiolla tarkoitetaan sen muuttamista sähköisesti neutraalista varaukselliseksi, joko poistamalla siitä tai lisäämällä siihen elektroni. Ionisaatioon on olemassa lukuisia eri metodeja, kuten esimerkiksi fotoionisaatio, jossa valosähköisen ilmiön kautta atomista tai molekyylistä irrotetaan sähkömagneettisella säteilyllä fotoelektroni. Käytetyn sähkömagneettisen säteilyn energia määrittää sen, tapahtuuko ionisaatio atomin tai molekyylin sisäkuorelta vai valenssikuorelta. Syövän yhtenä hoitokeinona käytetään sädeterapiaa, jossa syöpäsoluja säteilyttämällä pyritään aiheuttamaan solun perimään pysyviä vaurioita, joiden seurauksena solu kuolee. Sädeterapiassa on kuitenkin joitakin haasteita, kuten kuinka suojata syöpäsolukkoa ympäröivä terve kudos säteilyn aiheuttamilta vahingoilta. Yksi suuri haaste on myös syöpäsolukoissa usein esiintyvä hypoksia. Hypoksialla tarkoitetaan niukkahappista tai hapetonta ympäristöä, jollainen syntyy kun syöpäsolut jakaantuvat hallitsemattomasti. Niukkahappiset solut ovat huomattavasti resistentimpiä säteilylle kuin normaalisti hapettuneet solut ja tämä heikentää sädeterapian toimivuutta. Yksi ratkaisu hypoksia-ongelmaan on käyttää niin sanottuja sädeherkisteitä yhdessä sädeterapian kanssa. Sädeherkisteet ovat yhdisteitä, jotka fysikaalisen, kemiallisen tai farmakologisen prosessin kautta kasvattavat solun sädeherkkyyttä. Tämän tutkielman aiheena on kahden potentiaalisen sädeherkisteen, 4-nitroimidatsolin ja 1-metyyli-5-nitroimidatsolin, fragmentoituminen valenssikuoren ionisaation seurauksena. Kokeellinen osuus suoritettiin niin sanotulla koinsidenssi-menetelmällä; mittaamalla samanaikaisesti elektroni- ja ionispektrit tutkittavasta kaasumaisesta näytemolekyylistä. Näin saatu raakadata käsiteltiin Igor Pro 6.31 -ohjelmistolla. Tulosten perusteella 4-nitroimidatsoli fragmentoituu enemmän kuin 1-metyyli-5-nitroimidatsoli ja siksi sillä on suurempi todennäköisyys tuottaa happiradikaaleja, jotka tuhoavat solun perimää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kotkan jakelualueella käytetään historiallisista syistä keskijänniteverkossa kahta jänniteta-soa, 10 kV ja 20 kV. Eri jännitetasojen lisäksi Kotkan jakelualueen 110/20 päämuuntajien kytkentäryhmänä on käytössä YNyn0, kun taas muualla verkossa käytetään YNd11 kyt-kentäryhmää. Jännitetasoista ja kytkentäryhmistä johtuen Kotkan jakeluverkon yhteenkyt-kettävyys ympäröivän verkon kanssa on haastavaa. Työn tavoitteena on selvittää Kotkan kaupungin keskijänniteverkon nykytila ja käytettä-vyys häiriötilanteissa pahimpana mahdollisena aikana, sekä löytää mahdolliset ongelma-kohdat. Verkon nykytila tarkasteltiin verkkotietojärjestelmän avulla käyttäen laskennallisia tuloksia, jotka skaalattiin vastaamaan kovemman pakkastalven kuormitusta. Skaalaus teh-tiin useamman vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin yleinen taloustilanne oli parempi ja verkon kuormitus suurempi, jolloin verkko ei tule alimitoitetuksi taloustilanteen parantuessa. Tulevaisuuden varalta muodostettiin alueen tulevaisuuden kuormitusennusteet käyttämällä historiatietoja sekä tulevaisuuden näkymiä apuna. Työn keskeisimmäksi sisällöksi muodostui selvittää tarve usean käyttöjännitteen säilyttä-miselle sekä erilaisten kytkentäryhmien ylläpitämiseen ja kosketusjänniteongelman ratkai-seminen. Alueen sähköverkon kehittämiseksi tehtiin useita eri vaihtoehtoja, joita vertailtiin elinkaarikustannusperiaatteella toisiinsa. Vertailun pohjalta saatiin investointistrategia ehdo-tukset, joiden pohjalta verkkoyhtiö voi tehdä tulevaisuuteen sijoittuvia ratkaisuja.