1000 resultados para Oikeus ja kritiikki 2 : Janne Kaiston Lainoppi ja oikeusteoria
Resumo:
Tämä työ käsittelee tarinateatteria teatterin ja taiteen tekemisen muotona. Pohdin työssä näyttelemistä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja käsittelen tarinateatterin taiteellisia ja terapeuttisia ulottuvuuksia. Kerron työssäni, mistä tarinateatterissa on kyse ja käyn läpi miten tarinateatterin tekeminen on vaikuttanut minuun teatterintekijänä. Tarkastelen myös, mitä kyseinen teatterin tekemisen muoto on antanut minulle näyttelijänä. Pohdin millä tavoin se on kehittänyt muun muassa kuuntelu- ja improvisaatiokykyäni ja rohkaissut minua menemään teatterin tekemisessä kohti ihmistä ja ihmisyyttä. Lisäksi pohdin nykypäivää ja aikamme ihmisten suurta tarvetta tulla kuulluksi, kun tiiviitä yhteisöjä ei enää ympärillämme aina ole. Aluksi käyn läpi tarinateatterin historiaa ja valotan suomalaisen tarinateatterin vaiheita. Tämän jälkeen pohdin roolinkäyttöä ja näyttelijäntyötä sekä tarina- että perinteisessä teatterissa ja vertailen niitä keskenään. Kuvailen ja pohdin myös tarinateatterin eri tasoja sekä kerron, kuinka joskus tarinateatteria tehtäessä saa huomata jonkin ihmisissä ja maailmassa näkymättömissä olevan tulevan näkyväksi lavalle. Sen jälkeen esittelen ja kuvailen kaksi tarinateatteriesitystä, joista toinen toteutettiin Hämeenlinnan Kaupunginteatteriin ja toinen Lammille kehitysvammaisten hoitajille. Mietin, mitä nämä toisistaan monella tavalla poikkeavat tarinateatteriesitykset antoivat minulle teatterintekijänä, ihmisenä ja näyttelijänä ja minkälaisia ajatuksia ja näkymiä ne avasivat minulle tarinateatterin tekijänä. Pohdin myös, mitä nämä kaksi esitystä antoivat kokijoilleen ja mitä tarinateatterin olennaisimmista ytimistä näissä esityksissä toteutui.
Resumo:
Summary
Resumo:
Vallan sosiologia - Sosiologipäivien yleisesitelmät
Resumo:
Artikkelissa julkaistut kirjoitukset perustuvat Irmelin Niemen, Matti Klingen, Anto Leikolan ja Kari Enqvistin esityksiin keskustelutilaisuudessa "Tiede ja essee", jonka Tieteellisten seurain valtuuskunta järjesti 5.10.2002 Turun kirja- ja tiedemessujen yhteydessä.
Resumo:
Keskustelua
Resumo:
Abstract: Referenda with multiple alternatives and the mystique of majorities
Resumo:
Summary: Research methodology and its development in the study of the relationship between a teacher's practical theory and teaching practices
Resumo:
Vallan sosiologia - Sosiologipäivien yleisesitelmät