Kouluammuntojen kehittyminen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä

Vuonna 1918 armeijan ensimmäisiksi tehtäviksi tuli puolustaa valtakuntaa, poistaa varusmieskoulutuksessa ilmenneet puutteet ja yhtenäistää asevoimien koulutus. Koulutuksen antamista hankaloitti se, ettei käytössä ollut koulutusta koskevia ohjesääntöjä ja kouluttajien taso oli kirjavaa. Ampumakoulutus, ja kouluammunnat osana sitä, on ollut itsenäisyyden alkuajoista lähtien yksi puolustusvoimien varusmieskoulutuksen tärkeimpiä osa-alueita. Tutkimus tarkastelee sitä, miksi ja miten kiväärillä suoritetut kouluammunnat ovat kehittyneet itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä vuosien 1918–1939 välisenä aikana. Tutkimus luo laadullisen aineistolähtöisen sisältöanalyysin avulla yleiskuvan kouluammuntojen käynnistymisestä ja kouluammunnoissa tapahtuneista muutoksista tutkittavalla ajanjaksolla. Keskeistä on myös selvittää mitä tavoitteita muutoksille on asetettu. Tätä kautta arvioidaan kouluammuntojen kehittymistä. Tutkimus pohjautuu primäärilähteisiin, joita ovat koulutusta ohjanneiden sotaväen esikunnan koulutusosaston ja jalkaväen tarkastajan arkistot sekä tutkittavana ajanjaksona julkaistut ampumaohjelmistot. Alkuvaiheessa kouluammuntojen käynnistämisen perustana toimivat jääkäreiden tuottama Suomalainen sotilaskäsikirja ja von Gerichin Ampumaoppi. Itsenäisen puolustuslaitoksen ensimmäinen, ennen sotia ainoaksi jäänyt ampumaohjesääntö ilmestyi vuonna 1923. Kouluammuntoja ohjaavia ampumaohjelmistoja oli julkaistu jo tätä ennen, ensimmäisen kerran vuonna 1918 ja tämän jälkeen vuosina 1919, 1921, 1922, 1926, 1929 ja 1933. Kouluammuntojen tavoitteena on ollut perusampumataidon luominen sotilaalle, mikä ei ole tutkittavalla ajanjaksolla ratkaisevasti muuttunut. Kouluammuntojen kehittämisessä tapahtuneita keskeisimpiä muutoksia ovat vuodesta 1919 alkanut ammuntojen jaottelu alku- ja pääharjoituksiin, vuodesta 1920 alkanut ammuntojen aselaji- ja toimialakohtaistuminen, vuonna 1921 kenttäammuntojen mukaantulo ampumaohjelmistoihin ja vuonna 1926 pienoiskivääriammuntojen lisääminen kivääriampumakoulutukseen. Ase- ja ampumakoulutuksen muuttuessa yhä tavoitteellisemmaksi, kouluammuntoja kehitettiin osana taisteluammuntoihin tähtäävää kokonaisuutta. Tämä näkyy ampumaohjelmistoista muun muassa siten, että kouluammunnat yhdistettiin kenttäammuntojen kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi 1930-luvulla. Kahden vuosikymmenen kuluessa kouluammuntojen pohjalta saatiin rakennettua tavoitteellinen ase- ja ampumakoulutuksen kokonaisuus.

Ekonomisk karta över Bergö och Malax socknar på grundval av lantmäterikartor från åren 1884-1920 uppgjord av Helmer Smeds

0-meridiaani : Helsinki.

Ulvilan Harjunpään vaaran vuodet 1918-1920 ; kyläyhteisöä erottavat ja yhdistävät tekijät sisällissodasta suurpaloon

Tutkielmani käsittele Ulvilan Harjunpään kylän tapahtumia sisällissodan aikana vuonna 1918, sekä kylän suurpaloa vuonna 1920. Tavoitteena on selvittää miten kaksi erilaista, ajallisesti lähekkäin tapahtunutta tragediaa ovat vaikuttaneet kyläyhteisöön sekä erottavina että yhdistävinä tekijöinä. Tutkimusaineistona käytän pääosin aikalaiskirjoituksia, kuten sanomalehtikirjoituksia ja kunnanhallituksen pöytäkirjoja, mutta myös karttoja ja kuvia, sekä 80-luvulla tehtyjä haastatteluja. Sekundaarilähteinä toimivat erilaiset paikallishistoriaa käsittelevät kirjoitukset, sekä palontorjunnan historiaa ja sisällissotaa käsittelevät tutkimukset. Tutkielman olen toteuttanut käyttäen monia eri metodeja. Pääosassa ovat olleet historiallinen sekä mikrohistorian metodi, kuin myös havainnointi ja muistitietotutkimus. Loppupäätelmänä todettakoon, että kaksi erilaista tragediaa ovat vaikuttaneet syvästi sekä yhteisön itsetuntoon, että suhtautumiseen toisiin ihmisiin. Taustalla vallitsevat poliittiset erimielisyydet, luokkaerot, uskonnollisuus ja vanhat kaunat sekä katkeruus. Jossain määrin menneisyyden taakka vaikuttaa vielä nytkin kylän yhteisölliseen ilmapiiriin, vaikka se ei olekaan enää kovin selkeää.

Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa

Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Exploring two cases of Piano Teacher Education in Finland and Germany

Research about music instrument teacher education is scattered and fairly recent, especially in the European context. The purpose of this study was to explore two cases of piano teacher education programs at higher music education institutions, one in Finland, and one in Germany, to gain insights into the preparation of piano teachers for their professional working life. The aim was to identify issues for consideration in curriculum development of piano teacher education to enhance the teaching and learning of piano playing, and to ultimately increase musical practice and engagement among young learners. Nine semi-structured interviews with piano teacher educators, heads of program, other lecturers within the program, and student piano teachers in both cases were analyzed using applied thematic analysis. Three main themes with subcategories emerged: (1) the organization of the piano teacher education program, such as the structure, the content, the learning environments provided, and the development mechanisms of the program; (2) the views on the piano teacher profession, the working environment and resulting requirements, including further education during professional life; and (3) the professional skills and teacher identity development of student teachers. While the supposed working environments and requirements of future piano teachers, the student teachers' development characteristics, and the content were found reasonably concurrent in both cases, the structure of the teacher education program, and the organization of learning environments presented notable differences. While the complete teacher qualification in the Finnish case was offered as option in the Bachelor and Master of Music program within the piano department, the German case offered a separate program for music instrument educators. Other main differences concerned the organizations of practical teaching experiences, and the linking of practical with theoretical pedagogy. Conviction and enthusiasm for improving piano and other music instrument teacher education seemed remarkable. These improvements could include the development of a comprehensive teacher education pedagogy for music instrument teacher educators, intensified cross-linking within and of higher music education institutions in local contexts, and the expansion of professional development opportunities.

Germany's socio-economic model and the Euro crisis

Germany's socio-economic model, the "social market economy", was established in West Germany after World War II and extended to the unified Germany in 1990. During a prolonged recession after the adoption of the Euro in 1998, major reforms (Agenda 2010) were introduced which many consider as the key of Germany's recent success. The reforms had mixed results: employment increased but has consisted to a large extent of precarious low-wage jobs. Growth depended on export surpluses based on an internal real devaluation (low unit labour costs) which make Germany vulnerable to global recessions as in 2009. Overall inequality increased substantially.

Elites estatais e industrialização: ensaio de comparação entre Brasil, Argentina e México (1920-1970)

The purpose of this article is to stress on the importance of the sociology of state elites to fully understand developmental processes. With that purpose in mind, we comparatively analyze the industrialization process in Argentina, Brazil and Mexico from 1920 to 1970. Our analysis shows that although Argentina was in a much better condition to initiate its industrialization process in the early thirties, it was overtaken by Brazil and Mexico already in the late fifties. The article suggests that this took place because Brazil and Mexico, among other things, had a state elite willing to take development seriously, whereas Argentina lacked it.

Suomalaisen yliopiston itseymmärrys, itsepuolustus ja haasteet 1920-luvulta 2010-luvulle rehtoreiden puheissa

Referee-artikkeli

¿Fenomenología de lo Concreto? Crítica Fenomenológico-Política del Programa Filosófico de Heidegger en 1919/20

RESUMEN: El artículo expone el programa filosófico de Heidegger en su cursoProblemas fundamentales de la fenomenología de 1919/20 y destaca su concepto de concreción. Por esa vía se explicita cuál es para Heidegger el asunto y la tarea de la filosofía. Finalmente, se lleva a cabo una crítica de sus pretensiones tanto de concreción como de formalidad, mostrando que ambas están lastradas por varios prejuicios. Para finalizar, se ponen de relieve, también de forma crítica, algunas consecuencias fenomenológicas y políticas de esta particular idea de filosofía.