960 resultados para Design costs as low as possible
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää maalämpöpumppujärjestelmään kuuluvien komponenttien mitoitusta. Työ tehtiin Alufer Oy nimiselle yritykselle, joka on työskennellyt jo kolme vuotta maalämpöpumppujärjestelmän tuotekehityksen parissa. Maalämpöpumppujärjestelmä tullaan suunnittelemaan mahdollisimman suorituskykyiseksi ja joustavaksi. Suunnittelun lähtökohtana on, että lämmitysjärjestelmä on ns. matalalämpö-järjestelmä, joka käytännössä usein toteutetaan lattialämmityksenä. Ensimmäiseksi työssä on selvitetty mitä maalämpö on ja mitkä ovat yleisimmät maalämpöpumppujärjestelmän lämmönkeruuputkistojen asennustavat. Tällä hetkellä käytössä on joko vaakaan (maa, vesi) tai pystyyn asennettava lämmönkeruuputkisto (porakaivo). Seuraavaksi työssä on lähdetty selvittämään maalämpöpumppumarkkinoita Suomessa sekä selvitetty kolmen suurimman valmistajan Geopro Systemsin, Suomen Lämpöpumpputekniikan ja Ekowellin tuotteita sekä tekniikkaa. Työssä selvitetään myös muutamien Eurooppalaisten maiden markkinat. Mitoitusjärjestelmässä tarkastelu on aloitettu uudisrakennuksen lämmitystehon tarpeesta ja käyttöveden lämmityksen tarvitsemasta tehosta. Tarvittavan lämmitysenergian perusteella määriteltiin lämpöpumppujärjestelmään kuuluvat komponentit. Maalämpöpumppujärjestelmä koostuu seuraavista pääkomponenteista: höyrystin, kompressori, lauhdutin ja paisuntaventtiili. Höyrystimen tehon mitoituksessa on huomioitu lämmönkeruuputkistossa kulkevan nesteen aineominaisuudet, massavirta ja lämpötilaero höyrystimen nesteen ulostulon sekä sisään menon välillä. Kompressorin teho on määritetty valitun kylmäaineen (R407C) lg p-h piirroksesta tai määritetty teoreettisesti kompressorivalmistajien omista valintaohjelmista. Lauhduttimen teho on määritelty höyrystimen sekä kompressorin tehon summasta. Samalla määräytyy myös uudisrakennuksen lämmitystehontarve. Lopuksi työssä on käsitelty maalämpöpumppujärjestelmän kehitysmahdollisuuksia. Vaihtoehtoina on huomioitu tulistin, alijäähdytin ja varaaja, joilla voidaan huomattavasti parantaa maalämpöpumpun lämpökerrointa.
Resumo:
Tässä työssä on tarkasteltu rakennusten jäähdytysratkaisuja kaukokylmää käyttäen. Erilaisten kytkentäkaavioiden ja niihin liittyvien mitoitusarvojen perusteella on selvitetty taloteknisten järjestelmien kylmänjakelutapoja. Malliratkaisujen avulla on selvitetty myös järjestelmien investointikustannuksia ja mahdollisia riskejä. Työssä on keskitytty vesikiertoisiin järjestelmiin.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää lämpöpuukäsittelijän mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa alihankinnan avulla lämpökäsiteltyjen tuotteiden loppuvalmistajiksi mahdollisesti myös uusilla tuotteilla. Ensin selvitettiin markkinoilla jo olevat lämpöpuusta tehdyt tuotteet. Tämän jälkeen kartoitettiin Suomessa ja ulkomailla toimivat lämpökäsittelylaitokset sekä niiden prosessit. Kirjallisuuden perusteella kerättiin tietoa lämpöpuun ominaisuuksista; eli mitä vaikutuksia lämpökäsittelyllä on puuhun. Edelleen kartoitettiin lämpöpuun logistiikkaketju puun valinnasta ja kaadosta aina loppukäyttäjälle asti. Lisäksi selvitettiin lämpökäsitellyn puun kustannusrakenne Suomessa. Lämpökäsittely on vasta kehittelyvaiheessa, joten lämpökäsittelystä puusta tehtyjä tuotteita on Suomessa saatavana lähinnä puualan liikkeistä tai suoraan lämpökäsittelylaitoksilta. Tällä hetkellä Suomessa eniten lämpökäsitellystä puusta tehtyjä tuotteita ovat saunat ja kalusteet. Suurin osa lämpöpuusta viedäänkin ulkomaille, jossa sitä käytetään lähinnä ulkoverhouksena.Lämpökäsittelyn puun menekin kasvua hidastaa lämpöpuun korkea hinta sekä tiedon puute jatkojalostajilla. Tiedon puutteen takia lämpökäsitelty puu onkin saanut maineeseensa kolauksen väärien työmenetelmien vuoksi. Lämpöpuun kehitys- sekä tutkimistyötä on vielä jatkettava. Laatu on avainasemassa näillä markkinoilla.
Resumo:
The Tandem-GMAW method is the latest development as the consequences of improvements in the welding methods. The twin-wire and then the Tandem-method with the separate power sources has got a remarkable place in the welding of many types of materials with different joint types. The biggest advantage of Tandem welding method is the flexibility of choosing both the electrodes of different types from each other according to the type of the parent material. This is possible because of the feasibility of setting the separate welding parameters for both the wires. In this thesis work the effect of the variation in three parameters on the weld bead in Tandem-GMA welding method is studied. Theses three parameters are the wire feed rate in the slave wire, the wire feed rate in the master wire and the voltage difference in both the wires. The results are then compared to study the behaviour of the weld bead with the change in these parameters.
Resumo:
Tuotekehitysprojektin tarkoitus oli kehittää "älykäs" automaatiojärjestelmä kahdesta portaalirobotista muodostuvaan kuljetinlinjaan, jossa molemmat robotit synkronoidaan kulkemaan yhtäaikaisesti sähköisen akselin avulla. Tämän teknisen ratkaisun avulla kiinteitä kustannuksia, kuten valmistus- ja asennuskustannukset, saadaan laskemaan. Kuljetinlinjaa ohjataan hajautetun automaatiojärjestelmän avulla, jossa vastaanotettu ja lähetetty tieto kulkee MPI- ja Profibus-väylien kautta. Ohjelmoitava logiikkaohjain hoitaa tiedonsiirron ylätason PC:n ja hajautettujen solmujen välillä sekä jakaa tehtäviä alatason periferialaitteille. Robottien välinen sähköinen akseli mahdollistaa terästukirakenteiden ja kehikkojen jäämisen pois, jotka vain vievät tilaa tuotantotiloilta, laitteistoilta ja koneilta. Tukirakenteiden asennustyöt ovat myös aikaa vieviä ja kalliita. Huolimatta lisääntyneestä elektronisten komponenttien lukumäärästä tulee uusi tekninen ratkaisu kustannuksiltaan halvemmaksi kuin aikaisemmin käytetty mekaanisesti yhdistetty kuljetin.
Resumo:
We present a dual-trap optical tweezers setup which directly measures forces using linear momentum conservation. The setup uses a counter-propagating geometry, which allows momentum measurement on each beam separately. The experimental advantages of this setup include low drift due to all-optical manipulation, and a robust calibration (independent of the features of the trapped object or buffer medium) due to the force measurement method. Although this design does not attain the high-resolution of some co-propagating setups, we show that it can be used to perform different single molecule measurements: fluctuation-based molecular stiffness characterization at different forces and hopping experiments on molecular hairpins. Remarkably, in our setup it is possible to manipulate very short tethers (such as molecular hairpins with short handles) down to the limit where beads are almost in contact. The setup is used to illustrate a novel method for measuring the stiffness of optical traps and tethers on the basis of equilibrium force fluctuations, i.e., without the need of measuring the force vs molecular extension curve. This method is of general interest for dual trap optical tweezers setups and can be extended to setups which do not directly measure forces.
Resumo:
Nokia Push To Talk järjestelmä tarjoaa uuden kommunikointimetodin tavallisen puhelun oheen. Yksi tärkeimmistä uuden järjestelmän ominaisuuksista on puhelunmuodostuksen nopeus. Lisäksi järjestelmän tulee olla telekommunikaatiojärjestelmien yleisten periaatteiden mukainen, mahdollisimman stabiili ja skaalautuva, jotta järjestelmä olisi mahdollisimman vikasietoinen ja laajennettavissa. Diplomityön päätavoite on esitellä "C++"-tietokantakirjastojen suunnittelua ja testausta. Aluksi tutkitaan tietokantajärjestelmien problematiikkaa alkaen tietokantajärjestelmän valinnasta ja huomioiden erityisesti nopeuskriteerit. Sitten esitellään kaksi teknistä toteutusta kahta "C++"-tietokantakirjastoa varten ja pohditaan joitakin vaihtoehtoisia toteutustapoja.
Resumo:
Ydinvoimalaitoksen varalla olevien turvallisuusjärjestelmien tehtävänä on ehkäistä häiriö- ja onnettomuustilanteiden syntyminen sekä lieventää mahdollisen onnettomuuden seurauksia. Jotta saadaan tietoa näiden tärkeiden järjestelmien käyttökunnosta, on suoritettava riittäviä ja kattavia määräaikaistestauksia. Tutkimuksen pääkohteena ovat Olkiluodon voimalaitoksen matala- ja korkeapaineisten hätäjäähdytysjärjestelmien määräaikaistestaukset ja niiden ohjeet. Määräaikaistestauksista arvioidaan niiden kykyä havainnoida vikoja, mahdollisia vikaantumisia testauksissa, testausten taajuutta sekä vastaavuutta järjestelmien suunnitteluperusteena olevaan jäähdytteenmenetysonnettomuuteen (LOCA). Lisäksi selvitetään, mitä hyötyä testausten hajautuksilla ja diversifioinnilla on saavutettu, ja miten niitä tulisi jatkossa soveltaa. Testauksiin liittyviä ohjeita ja menettelyjä arvioidaan tarkastelemalla, täyttävätkö ne viranomaisen asettamat vaatimukset. Tulokseksi syntyi arvio järjestelmien testausten nykytilasta, joka on yleisesti ottaen hyvä. Tähän ovat vaikuttaneet testauksissa esiintyneiden puutteiden korjaaminen ja määräaikaistestausten määräajoin tapahtuvan arvioinnin kehittäminen. Vertailut LO-CA:an tuottivat tyydyttävän tuloksen, koska testausten todettiin olevan riittävän laajat ja vastaavan vuodessa kertyvien rasitusten osalta noin vuorokauden aikaista onnettomuutta lähes kaikilla laitteilla. Suositeltavaa olisi suorittaa pitkäaikaisempaa testausta apusyöttövesijärjestelmän pumpulle. Optimitestausvälin mukaisesti testausvälit ovat tällä hetkellä riittävän tiheät, ja muutamia testauksia pitäisi jopa harventaa. Hajautuksilla on saavutettu huomattava riskin väheneminen, ja nykyisin hajautusta sovelletaan hätäjäähdytysjärjestelmissä laajasti. Joistakin mittalaitteiden testauksista hajautus vielä puuttuu, joten näihin se olisi suositeltavaa lisätä. Järjestelmien testausten diversifiointi on nykyisellään riittävää.
Resumo:
To involve citizens in developing the processes of city making is an objective that occupies part of the agenda of political parties in the context of the necessary renewal in representative democracy. This paper aims to provide some answers to the following questions: Is it possible to overcome the participatory processes based exclusively on the consultation? Is it possible to"train" residents to take an active role in decision-making? How can we manage, proactively, the relationship between public actors, technicians and politicians, in a participatory process? We analyse the process development for creating the Wall of Remembrance in the Barcelona neighbourhood of Baró de Viver, a work of public art, created and produced by its neighbours, in the context of a long participatory process focused on changing the image of the neighbourhood and the improvement of public space. This result and this process have been possible in a given context of cooperation among neighbours, local government and the research team (CR-Polis, Art, City, Society at the University of Barcelona). The development of a creative process of citizen participation between 2004 and 2011 made possible the direct management of decision making by the residents on the field of the design of public space in the neighbourhood. However, the material results of the process does not overshadow the great achievement of the project: the inclusion of a neighbourhood in taking informed decisions because of their empowerment in public space design and management of their remembrances.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää Lujabetoni Oy:n maatalouselementtiliiketoiminnan markkinanäkymät, kilpailijat toimialalla ja toiminnan rationalisointi niin, että tulevien vuosien investoinnit ja resurssit kohdistettaisiin parhaalla mahdollisella tavalla eri tehdasyksiköiden kesken. Työn teoriaosassa esitettiin strategiatyön osa-alueet ja käytetyt strategisen analyysin menetelmät. Työn käytännönosassa strategisten analyysimenetelmien avulla pystyttiin määrittämään liiketoiminnan makroympäristö, toimiala- eli kilpailuympäristö ja toimintaympäristö. Makroympäristön kuvauksessa annettiin perustiedot Suomen maataloudesta, käsiteltiin rahoitustukipäätöstietoja ja arvioitiin toimialan elinkaaren vaihetta lähinnä Maa- ja metsätalousministeriöstä sekä useammasta tutkimuslaitoksesta saatujen tietojen pohjalta. Toimialaympäristön kuvauksessa käsiteltiin maatalouselementtiliiketoiminnan kilpailijat. Toimintaympäristön kuvauksessa keskeisimmällä sijalla oli liiketoiminnan analysointi tehtaittain ja tuotteittain. Näiden suorituskykyä vertailtiin tuottavuus- ja kannattavuuslaskelmien avulla. Tuotteiden joukosta pyrittiin löytämään tappiolliset ja huonomenekkiset tuotteet. Kuljetuskustannuksia ja logistiikkaa mietittiin eri tehtaiden näkökulmista ja pyrittiin löytämään paras optimi tuotteiden valmistuksen sijainnille. Saatujen tulosten perusteella annettiin toimenpide-ehdotuksia liiketoiminnan kehittämiseksi ja ohjaamiseksi.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää nykyisen sähkölieden paistouunin energiankulutuksen kriittisimmät kohteet sekä pohtia tulevaisuuden liesissä mahdollisesti käyttöön otettavia uusia, lieden energiatalouden kannalta edullisia ratkaisuja. Työn keskeisenä osana oli tutustua kotitalousliesien energiankulutuksen CENELEC:n EN 50304 standardiin, jonka perusteella uuneja tullaan tulevaisuudessa testaamaan energiamerkkiä varten. Standardin mukaisia kokeita tehtiin useilla nykytuotannossa olevilla sähköliesillä sekä lisäksi joillakin protomalleilla. Lisäksi diplomityössä määritettiin kokeellisesti uunin luukun osuus energiankulutuksesta, uunin lämpökapasiteetin pienentämisen vaikutus energiankulutukseen sekä vertailtiin eri eristemateriaaleja. Sähköliesien kilpailutilanne markkinoilla on kiristynyt vuosi vuodelta. Näin ollen pienet valmistuskustannukset ovat liesien kannattavan tuotannon edellytys. Onkin vaikea tehtävä määrittää uunin energiataloutta parantavia kehitysratkaisuja, jotka olisivat myös taloudellisesti kannattavia.
Resumo:
Asiakkaat vaativat yhä suurempaa tuotannon joustavuutta ja lyhyitä toimitusaikoja paperiteollisuudelta. Samanaikaisesti kiristyvä kilpailu ajaa yritykset tavoittelemaan parempaa kannattavuutta kasvattamalla tuotevalikoimaa. Edellä mainitut tekijät lisäävät lajinvaihtojen määrää ja aiheuttavat kustannuksia. Diplomityön pääasiallisena tavoitteena on selvittää kohdeyrityksen paperikoneen lajinvaihdoista aiheutuvat kustannukset ja niiden vaikutus tuotevalikoiman kannattavuuteen. Toisena merkittävänä tavoitteena voidaan mainita lajinvaihtokustannusten simulointimallin rakentaminen, jota voidaan käyttää apuna tuotannonsuunnittelussa. Lisäksi saatujen tutkimustulosten perusteella pyritään löytämään keinoja kannattavuuden parantamiseksi. Paperikoneella tehdyn seurannan avulla selvitettiin eri tyyppisten lajinvaihtojen aiheuttamat tuotannonmenetykset. Tämän perusteella laskettiin niiden kustannusvaikutukset. Tarkastelua laajennettiin kahden toteutuneen syklin avulla syklitasolle ja lopuksi tuotevalikoimatasolle. Lajinvaihtokustannukset lisääntyivät paperin laatusuureiden muutoksen kasvaessa. Kalanterointimuutokset osoittautuivat kalleimmiksi ja niiden määrä tulisi minimoida. Kustannukset eivät osoittautuneet syklitasolla kovin suuriksi, mutta laji- ja ajokohtaisesti ne ovat merkittäviä erityisesti pienivolyymisilla tuotteilla. Niiden ajofrekvenssin harventaminen vähentäisi kustannuksia ja parantaisi kannattavuutta. Lajinvaihto-kustannukset tulisi jatkossa huomioida tuotekustannuslaskennassa.
Resumo:
Almost thirty years ago, as the social sciences underwent their 'discursive turn', Bernardo Secchi (1984) drew, in what he called the 'urban planning narrative', the attention of planners to the production of myths, turning an activity often seen as primarily technical into one centred around the production of images and ideas. This conception of planning practice gave rise to a powerful current of research in English-speaking countries. Efforts were made to both combine the urban planning narrative with storytelling and to establish storytelling as a prescriptive or descriptive model for planning practice. Thus, just as storytelling is supposed to have led democratic communication off track through a pronounced concern for a good story, storytelling applied to the field of urban production may have led to an increasing preoccupation with staging and showmanship for projects to the detriment of their real inclusion in political debate. It is this possible transformation of the territorial action that will be the focus of the articles collected in this special issue of Articulo - Journal of urban research.
Resumo:
Background: There is growing evidence suggesting that prolonged sitting has negative effects on people's weight, chronic diseases and mortality. Interventions to reduce sedentary time can be an effective strategy to increase daily energy expenditure. The purpose of this study is to evaluate the effectiveness of a six-month primary care intervention to reduce daily of sitting time in overweight and mild obese sedentary patients. Method/Design: The study is a randomized controlled trial (RCT). Professionals from thirteen primary health care centers (PHC) will randomly invite to participate mild obese or overweight patients of both gender, aged between 25 and 65 years old, who spend 6 hours at least daily sitting. A total of 232 subjects will be randomly allocated to an intervention (IG) and control group (CG) (116 individuals each group). In addition, 50 subjects with fibromyalgia will be included. Primary outcome is: (1) sitting time using the activPAL device and the Marshall questionnaire. The following parameters will be also assessed: (2) sitting time in work place (Occupational Sitting and Physical Activity Questionnaire), (3) health-related quality of life (EQ-5D), (4) evolution of stage of change (Prochaska and DiClemente's Stages of Change Model), (5) physical inactivity (catalan version of Brief Physical Activity Assessment Tool), (6) number of steps walked (pedometer and activPAL), (7) control based on analysis (triglycerides, total cholesterol, HDL, LDL, glycemia and, glycated haemoglobin in diabetic patients) and (8) blood pressure and anthropometric variables. All parameters will be assessed pre and post intervention and there will be a follow up three, six and twelve months after the intervention. A descriptive analysis of all variables and a multivariate analysis to assess differences among groups will be undertaken. Multivariate analysis will be carried out to assess time changes of dependent variables. All the analysis will be done under the intention to treat principle. Discussion: If the SEDESTACTIV intervention shows its effectiveness in reducing sitting time, health professionals would have a low-cost intervention tool for sedentary overweight and obese patients management.
Resumo:
Les lesions musculars són molt freqüents en el futbol, superant el 30% de totes les lesions; provocant una interrupció en la pràctica esportiva normal del jugador durant dies o setmanes. Així doncs, la prevenció és un factor molt important. L’objectiu d’aquest estudi és el disseny d’un pla integral preventiu de fisioteràpia englobant diferent àmbits: nutrició, salut muscular i preparació física, sempre dins la perspectiva de la salut; per poder amb l’avaluació d’aquest pla disminuir la incidència de lesions musculars en el futbol amateur. Aquesta pràctica de prevenció es durà a terme a un dels dos equips sèniors masculins de futbol aficionat que formaran part de l’estudi (grup d’intervenció), mentre que l’altre equip de característiques el més similars possibles seguirà la seva preparació habitual (grup control). Després d’una temporada es compararà la incidència de lesions musculars entre els dos equips. Si les dades demostren evidències, aquest pla es facilitarà al servei interessat corresponent, perquè el puguin distribuir als equips associats, podent disminuir el número de lesions i així reduir els costos en tractaments.