Effect of environmental stress of low pressure on tyrosine aminotransferase and phenylalanine 4-hydroxylase activities in the rat.

Tyrosine aminotransferase activity in the liver increased about fourfold after 9h, on exposure of rats to stress of low pressure. 2. The phenylalanine hydroxylase activity increased about 60% on exposure for 24h or more. 3. An environmental pressure decrease of about 0.033 MN/m2 is needed to increase the activity of tyrosine aminotransferase. 4. Adrenalectomy completely abolished the increase in activity of tyrosine aminotransferase obtained on exposure to low pressure. 5. Treatment with cycloheximide or actinomycin D prevented the increase in activity of tyrosine aminotransferase. 6. Treatment with cycloheximide at the early part of exposure to stress prevented the increase in activity of phenylalanine hydroxylase obtained after 24h.

Skorostʹ i napravlenie vetra v Krymu 4-go i︠u︡li︠a︡ 1926 goda

Digital image

Holistic Spirituality in the Thinking of Ellen White

Spiritualiteetti viittaa syvälliseen, inhimilliseen ulottuvuuteen ja ominaisuuteen, jonka tarkka määritteleminen on haasteellista, ellei mahdotonta. Sitä vastaa yhtäältä uskonnollisuuden kautta toteutuva, elämän tarkoitukseen ja syvemmän olemuksen etsintään liittyvä hengellisyys, mutta toisaalta myös kaikkea muuta hengen viljelyä ja mielekkään olemisen tavoittelua tarkoittava henkisyys. John Swintonin mukaan hengen ulottuvuus on se inhimilliseen olemukseen kuuluva, dynaaminen elinvoima, joka virkistää ja elävöittää ihmistä ja motivoi häntä etsimään Jumalaa, arvoja, merkitystä, tarkoitusta ja toivoa. Tämä tutkimus nostaa tarkastelun kohteeksi kokonaisvaltaisen hengellisyyden, jolloin huomio kiinnitetään niihin sidoksiin, joiden kautta hengen ulottuvuus liittyy muihin inhimillisen elämän olennaisiin toimintoihin ja näkökulmiin. Tällaisia ovat 1) ajattelu 2) teot ja käytännön toiminta 3) suhteet ja vuorovaikutusverkostot 4) tunteet ja kanssakäymistä ohjaavat asenteet 5) olemassaolon ja olemisen ulottuvuudet. Kokemusten merkitys, arvo ja mielekkyys hahmottuvat juuri hengen alueella, toisin sanoen sisäisesti, hengellisenä ja henkisenä asiana. Tutkimusmateriaalina tässä tutkimuksessa on amerikkalaisen vuosina 1827 1915 eläneen Ellen Whiten kuusi myöhäiskauden teosta vuosilta 1892 1905 ja tutkimusmenetelmänä on käytetty systemaattista analyysiä. Olennaista Whiten tavassa käsitellä uskonnon harjoitukseen liittyviä aiheita on hänen käytännöllinen ja elämän arkeen kiinteästi niveltyvä otteensa. Tutkimus paljastaa, että Martti Lutherin käsitykset ovat merkittävästi vaikuttaneet Whiten ajatteluun. Lähteistä paljastuu samankaltaisuutta hänen näkemystensä ja uusimman suomalaisen Luther-tutkimuksen Martti Lutherin tuotannosta esiin nostaman ajattelutavan välillä. Vaikka teologisen oppineisuuden kannalta White ja Luther ovat eri tasoilla, kummankin käsitys ihmisen ja Jumalan välisen suhteen perusolemuksesta on samankaltainen: Lähtökohtana sille on Jumalan rakkaus ja hänen armostaan lähtenyt toiminta. Toiseksi, ihmisen ja Kristuksen välinen, olemuksellinen yhteys, unio , on perustana sille, että Jumala hyväksyy ihmisen ja huolehtii hänestä nyt ja ikuisesti. Kolmanneksi, tämä ihmisen ja Kristuksen liittoutuminen ja yhdistyminen ilmenee yhteistoimintana ja kumppanuutena yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi maailmassa. White korostaa ihmisen ja Kristuksen välisen hengellisen suhteen vuorovaikutteista ja toiminnallista luonnetta, joka tulee ilmi epäitsekkyytenä, toisten ihmisten ja heidän tarpeittensa huomioimisena sekä myötätuntona ja kykynä asettua toisen asemaan. Terveellistä elämäntapaa ja kasvatusta koskevat ajatuksensa White liittää siihen laaja-alaiseen näkemykseen hengellisyydestä, jonka tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Hän ei näe spiritualiteettia elämän arjesta irrallisena tai erillisenä saarekkeena, vaan ihmistä kaikessa ohjaavana, voimaannuttavana ja mielekkyyttä tuottavana, ensisijaisena ulottuvuutena. Tutkimuksen kuluessa myös Whiten usein käyttämät Jumalalle antautumisen ja luonteen käsitteet nousevat tarkastelun kohteiksi. Hänen mukaansa ihminen ei tahdonponnistuksillaan yksin pysty tavoittamaan Jumalaa vaan hänen on lakattava Jumalan rakastavan kutsun edessä itse tahtomasta ja suostuttava liittymään Jumalan tahtoon ja tarkoitukseen. Tämä liittyy siihen sisäiseen muutokseen, jota White kuvaa luonteen käsitteen avulla. Jumalan armon vaikuttama tahdon uudelleen suuntaaminen muuttaa ihmisen olemusta, arvoja, asennoitumisen tapaa ja myötätuntoisen vuorovaikutuksen kykyä niin ettei ihminen ole enää aivan sama kuin ennen. Kysymys on toisaalta yhtäkkisestä ja kertakaikkisesta olemuksellisesta muuttumisesta, mutta samalla myös hiljaisesta, elämänmittaisesta kasvusta ja kypsymisestä. Juuri luonteen käsitteen avulla White kuvaa hengellisyyttä ja siihen kuuluvaa sisästä matkaa. Tässä tutkimuksessa spiritualiteettia lähestytään yleisinhimillisenä piirteenä ja ominaisuutena, jolloin huomio ei ole ensisijaisesti yksittäisissä opillisissa käsityksissä tai uskonnollisuuden harjoittamisen muodoissa. Tarkoituksena on luoda kokoava rakenne, jonka puitteissa holistinen spiritualiteetti voidaan selkeämmin hahmottaa ja yksilöidymmin ymmärtää.

Q-evankeliumi ja psykohistoria : Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja

In the course of my research for my thesis The Q Gospel and Psychohistory, I moved on from the accounts of the Cynics ideals to psychohistorical explanations. Studying the texts dealing with the Cynics and the Q Gospel, I was amazed by the fact that these texts actually portrayed people living in greater poverty than they had to. I paid particular attention to the fact that the Q Gospel was born in traumatising, warlike circumstances. Psychiatric traumatology helped me understand the Q Gospel and other ancient documents using historical approaches in a way that would comply with modern behavioural science. Even though I found some answers to the questions I had posed in my research, the main result of my research work is the justification of the question: Is it important to ask whether there is a connection between the ethos expressed by means of the religious language of the Q Gospel and the predominantly war-related life experiences typical to Palestine at the time. As has been convincingly revealed by a number of studies, traumatic events contribute to the development of psychotic experiences. I approached the problematic nature, significance and complexity of the ideal of poverty and this warlike environment by clarifying the history of psychohistorical literary research and the interpretative contexts associated with Sigmund Freud, Jacques Lacan and Melanie Klein. It is justifiable to question abnormal mentality, but there is no reliable return from the abnormal mentality described in any particular text to the only affecting factor. The popular research tendency based on the Oedipus complex is just as controversial as the Oedipus complex itself. The sociological frameworks concerning moral panics and political paranoia of an outer and inner danger fit quite well with the construction of the Q Gospel. Jerrold M. Post, M.D., Professor of Psychiatry, Political Psychology and Interna-tional Affairs at George Washington University, and founder and director of the Center for the Analysis of Personality and Political Behavior for the Central Intelligence Agency, has focused on the role played by charisma in the attracting of followers and detailed the psychological styles of a "charismatic" leader. He wrote the books Political Paranoia and Leaders and Their Followers in a Dangerous World: the Psychology of Political Behavior among others. His psychoanalytic vocabulary was useful for my understanding of the minds and motivations involved in the Q Gospel s formation. The Q sect began to live in a predestined future, with the reality and safety of this world having collapsed in both their experience and their fantasies. The deep and clear-cut divisions into good and evil that are expressed in the Q Gospel reveal the powerful nature of destructive impulses, envy and overwhelming anxiety. Responsible people who influenced the Q Gospel's origination tried to mount an ascetic defense against anxiety, denying their own needs, focusing their efforts on another objective (God s Kingdom) and a regressive, submissive earlier phase of development (a child s carelessness). This spiritual process was primarily an ecclesiastic or group-dynamical tactic to give support to the power of group leaders.

Conrad Summenhart's theory of individual rights and its medieval background

This study focuses on the theory of individual rights that the German theologian Conrad Summenhart (1455-1502) explicated in his massive work Opus septipartitum de contractibus pro foro conscientiae et theologico. The central question to be studied is: How does Summenhart understand the concept of an individual right and its immediate implications? The basic premiss of this study is that in Opus septipartitum Summenhart composed a comprehensive theory of individual rights as a contribution to the on-going medieval discourse on rights. With this rationale, the first part of the study concentrates on earlier discussions on rights as the background for Summenhart s theory. Special attention is paid to language in which right was defined in terms of power . In the fourteenth century writers like Hervaeus Natalis and William Ockham maintained that right signifies power by which the right-holder can to use material things licitly. It will also be shown how the attempts to describe what is meant by the term right became more specified and cultivated. Gerson followed the implications that the term power had in natural philosophy and attributed rights to animals and other creatures. To secure right as a normative concept, Gerson utilized the ancient ius suum cuique-principle of justice and introduced a definition in which right was seen as derived from justice. The latter part of this study makes effort to reconstructing Summenhart s theory of individual rights in three sections. The first section clarifies Summenhart s discussion of the right of the individual or the concept of an individual right. Summenhart specified Gerson s description of right as power, taking further use of the language of natural philosophy. In this respect, Summenhart s theory managed to bring an end to a particular continuity of thought that was centered upon a view in which right was understood to signify power to licit action. Perhaps the most significant feature of Summenhart s discussion was the way he explicated the implication of liberty that was present in Gerson s language of rights. Summenhart assimilated libertas with the self-mastery or dominion that in the economic context of discussion took the form of (a moderate) self-ownership. Summenhart discussion also introduced two apparent extensions to Gerson s terminology. First, Summenhart classified right as relation, and second, he equated right with dominion. It is distinctive of Summenhart s view that he took action as the primary determinant of right: Everyone has as much rights or dominion in regard to a thing, as much actions it is licit for him to exercise in regard to the thing. The second section elaborates Summenhart s discussion of the species dominion, which delivered an answer to the question of what kind of rights exist, and clarified thereby the implications of the concept of an individual right. The central feature in Summenhart s discussion was his conscious effort to systematize Gerson s language by combining classifications of dominion into a coherent whole. In this respect, his treatement of the natural dominion is emblematic. Summenhart constructed the concept of natural dominion by making use of the concepts of foundation (founded on a natural gift) and law (according to the natural law). In defining natural dominion as dominion founded on a natural gift, Summenhart attributed natural dominion to animals and even to heavenly bodies. In discussing man s natural dominion, Summenhart pointed out that the natural dominion is not sufficiently identified by its foundation, but requires further specification, which Summenhart finds in the idea that natural dominion is appropriate to the subject according to the natural law. This characterization lead him to treat God s dominion as natural dominion. Partly, this was due to Summenhart s specific understanding of the natural law, which made reasonableness as the primary criterion for the natural dominion at the expense of any metaphysical considerations. The third section clarifies Summenhart s discussion of the property rights defined by the positive human law. By delivering an account on juridical property rights Summenhart connected his philosophical and theological theory on rights to the juridical language of his times, and demonstrated that his own language of rights was compatible with current juridical terminology. Summenhart prepared his discussion of property rights with an account of the justification for private property, which gave private property a direct and strong natural law-based justification. Summenhart s discussion of the four property rights usus, usufructus, proprietas, and possession aimed at delivering a detailed report of the usage of these concepts in juridical discourse. His discussion was characterized by extensive use of the juridical source texts, which was more direct and verbal the more his discussion became entangled with the details of juridical doctrine. At the same time he promoted his own language on rights, especially by applying the idea of right as relation. He also showed recognizable effort towards systematizing juridical language related to property rights.

Pappi ja Raamattu : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun

The Pastor and the Bible: Finnish Evangelical Lutheran Pastors Relationship with the Bible Since 1970s there has been extensive discussion in Finland about questions relating to the interpretation of the Bible. The themes of this discussion have focused on the trustworthiness and authority of the Bible, and the discussion has attracted participation not only from representatives of the Evangelical Lutheran Church of Finland but also from representatives of the academic community. The discussion has resulted in extensive publication on the relation of postmodern theology to the Bible. Despite this debate and the texts that have been produced, there is little empirical data on how Evangelical Lutheran pastors with theological education view the Bible. In the present study, 22 pastors of the Evangelical Lutheran Church of Finland were interviewed about how they defined their relationship with the Bible. The interview material was analyzed by means of data-based content analysis. The analysis showed, first, that the pastors viewed the Bible as a mirror of the spiritual growth that they had experienced in the past. Second, the Bible was viewed as a source in the interpretation of matters of faith. The third theme concerned the pastors key experiences in their relationship with the authority of the Bible. The time periods that were significant in defining pastors spiritual growth and past perspective on the Bible included childhood, youth, the period of theological education, and the time spent as a pastor. In childhood, the Bible was part of the spiritual atmosphere of the home, and parents and grandparents made a crucial contribution to the child s emerging view of the Bible. In childhood, the Bible was essentially the Old Testament and its exciting stories. In youth, reading the Bible became more personal, and the teachings of Jesus began to take on a more central role. In youth, most of the interviewees had strong experiences of faith and began to view the Bible as an absolute and divine source of dogma. The period of theological studies meant a change in their relationship with the Bible and particularly, revelation of the human aspects of the Bible. These changes were associated with a deepening of belief in the Bible and also a painful crisis in questions related to the trustworthiness of the Bible. For many of the interviewees, their relationship with the Bible changed also when they started their work as pastors. When faced with a call to work as a pastor, the interviewees created a synthesis of the secure faith that they had experienced in their childhood and the more critical views with which they had become acquainted during their theological education. Pastorhood meant the beginning of public teaching of the Bible. The interviewees felt that, in this new role, they discovered again - but now in a deeper sense - the trustworthiness in the bible that they had experienced during their childhood. Based on the interviewees experiences during the periods mentioned above, five different interpretations were formed regarding how the interviewed pastors viewed their past relationship with the Bible. These interpretations were detachment from literal interpretation of the Bible (1), changes in their relationship with the Bible arising from experiences of faith (2), a slow process during which their relationship with the Bible became more human (3), overcoming hardships (4), and no change in their relationship with the Bible (5). In interpretations 1-3, the past was described as a linear development and journey towards a more coherent relationship with the Bible. Interpretations 4-5, in turn, reflected a desire to detach oneself from the perspectives of linear development and change and, instead, emphasize the immutable and process-like nature of one s relationship with the Bible. Concerning the Bible as a source in matters of faith, a conspicuous aspect of the interviews was that all pastors wanted to disconnect themselves from a fundamentalistic view of the Bible, regarding this as an intellectually dishonest relationship with the Bible. On the other hand, none of the interviewees supported a totally relativist view of the Bible. Instead, all interviewees regarded the Bible as a vital source for both them and the Evangelical Lutheran Church. Between the two poles of extremely fundamental and extremely relativistic views, four different categories of viewing the Bible emerged from the interviews: absolute truth (a), a book about the message of salvation (b), a book about holiness and generous love (c), and a source of inspiration (d). The views in categories (a) and (b) emphasized the divine nature of the Bible. According to the pastors who expressed these views, the Bible contains a clear and trustworthy message of God. The views in categories (c) and (d), in turn, emphasized the human aspects of the Bible. The pastors who expressed these views regarded the Bible as a collection of books that was born in a specific historical and cultural context and includes material characteristic to this time. Due to the time-bound nature of the Bible, each generation has to update its view of the Bible. The views in categories (c) and (d) arose from human reality. Comparisons of the views in the different categories indicated that despite their obvious differences, they also shared some common features. The views in categories (a) and (d) shared the common feature of absoluteness, which was seen in category (a) as an emphasis on dogmatism and in category (d) as an emphasis on rationalism. The views in categories (b) and (c), in turn, shared the common feature of a flexible and dynamic relationship with the Bible. The key experiences that appeared to characterize pastors relationship with the authority of the Bible were a joy that arises from self-evidence, awakening to confusion, fear of openness, falling back upon paradoxes, and new confidence. These experiences reveal the circular nature of the process that was common to all interviewees interpretation of their relationship with the Bible. That is, the interviewees experiences of their relationship with the Bible seem to go through a circular process that is activated again and again in new life events. It is like a journey from self-evidence towards critical questions and again back to new confidence. The interview material showed, hence, that relationship with the Bible are characterized by a process that involves experiences of trust, questioning and new trust. The present study brings out the multifaceted reality of pastors relationship with the Bible. The study breaks down contradictions between conservative and liberal views of the Bible by showing how representatives of these opposing poles share commonalities in their attitudes. The study points to a close association between an individual s life history and his or her relationship with the Bible, and lays the groundwork for future studies to investigate the relation between personality and view of the Bible.

4QMMT - The Problem of the Epilogue

The main focus of this study is the epilogue of 4QMMT (4QMiqsat Ma aseh ha-Torah), a text of obscure genre containing a halakhic section found in cave 4 at Qumran. In the official edition published in the series Discoveries of the Judaean Desert (DJD X), the extant document was divided by its editors, Elisha Qimron and John Strugnell, into three literary divisions: Section A) the calendar section representing a 364-day solar calendar, Section B) the halakhot, and Section C) an epilogue. The work begins with text critical inspection of the manuscripts containing text from the epilogue (mss 4Q397, 4Q398, and 4Q399). However, since the relationship of the epilogue to the other sections of the whole document 4QMMT is under investigation, the calendrical fragments (4Q327 and 4Q394 3-7, lines 1-3) and the halakhic section also receive some attention, albeit more limited and purpose oriented. In Ch. 2, after a transcription of the fragments of the epilogue, a synopsis is presented in order to evaluate the composite text of the DJD X edition in light of the evidence provided by the individual manuscripts. As a result, several critical comments are offered, and finally, an alternative arrangement of the fragments of the epilogue with an English translation. In the following chapter (Ch. 3), the diversity of the two main literary divisions, the halakhic section and the epilogue, is discussed, and it is demonstrated that the author(s) of 4QMMT adopted and adjusted the covenantal pattern known from biblical law collections, more specifically Deuteronomy. The question of the genre of 4QMMT is investigated in Ch. 4. The final chapter (Ch. 5) contains an analysis of the use of Scripture in the epilogue. In a close reading, both the explicit citations and the more subtle allusions are investigated in an attempt to trace the theology of the epilogue. The main emphases of the epilogue are covenantal faithfulness, repentance and return. The contents of the document reflect a grave concern for the purity of the cult in Jerusalem, and in the epilogue Deuteronomic language and expressions are used to convince the readers of the necessity of a reformation. The large number of late copies found in cave 4 at Qumran witness the significance of 4QMMT and the continuous importance of the Jerusalem Temple for the Qumran community.

Jeesus Nasaretilainen - Jumalan Poika - Markuksen evankeliumissa

Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvää Jumala Poika -arvonimen merkitystä. Evankelista Markus käyttää useissa yhteyksissä Jeesuksesta Jumalan Poika -tunnustusformelia. Mitä hän sillä tarkoittaa? Oliko Markus ensimmäinen kirjoittaja, joka käytti tätä arvonimeä? Kuinka evankeliumissa esiintyvät kohdat selittyvät lukijalle? Miten Jeesuksesta tuli Jumalan Poika, ja mitä tuolloin kyseisellä termillä ylipäätään tarkoitettiin? Näihin kysymyksiin etsitään tässä tutkimuksessa vastauksia. Johdannossa käsitellään Jumalan poika -arvonimen syntykontekstia, Markuksen evankeliumin syntyä sekä messiassalaisuuden teemaa. Wreden työn pohjalta syntynyttä messiassalaisuuden ongelmaa käsitellään melko laajasti, koska redaktiokritiikin kannalta sen tulokset ovat hyvin merkittäviä. Analyysiosiossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kymmentä Markuksen mainintaa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä maininnoissaan evankelista käyttää apuna eri osapuolia, jotka vakuuttavasti antavat tunnustuksensa Jumalan Pojasta. Evankelista antaa itse oman henkilökohtaisen tunnustuksensa heti evankeliumin alussa kohdassa Mk. 1:1. Tunnustusten ketju jatkuu Jumalan tunnustuksilla kohdissa Mk. 1:1-9 ja 9:2-7. Saastaiset henget tunnustavat myös Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdissa Mk. 3:11 ja 5:1-13. Metafyysisen maailman lisäksi myös näkyvän maailman luonnonvoimat tunnustavat Jeesuksen jumalallisen käskyvallan kohdassa Mk. 6:45-52, jossa Jeesus murtaa fysiikan lait kävelemällä veden päällä. Traditioon kuulunut paralleelikohta on Jeesuksen myrskyn tyynnyttäminen kohdassa Mk. 4:35-41. Tähän tutkimukseen on valittu ainoastaan ensimmäinen. Jeesuksen opetuslapsijoukosta Pietari tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdassa Mk. 8:27-30. Jeesus itse tunnustaa ylimmäisen papin edessä oman olemuksensa kohdassa Mk. 14:50-62 ja kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista kohdassa Mk. 12:1-12. Evankeliumin tunnustusten sarjan päättää roomalainen upseeri Jeesuksen ristin äärellä kohdassa Mk. 15:39. Tunnustusten näkökulmasta tämä merkitsee täydellistä loppua Markuksen kirjalliselle työlle. Johtopäätöksissä pohditaan mm. sitä, miten historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika? Miksi kastekertomus on tässä niin keskeinen? Yhtenä taustatekijänä lienee Lähi-idän alueella vuosisatoja vaikuttaneet Mesopotamian aikaiset uskonnolliset traditiot. Jumalan Pojan terminologista sisältöä päätellään kahden kysymyksen avulla. Millä perusteella Markus esittää Jeesuksen Jumalan Pojaksi, ja toiseksi missä merkityksessä Jeesus on Jumalan Poika? Vastauksena on, että Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala asetti hänet kasteen yhteydessä messiaaniseen tehtäväänsä. Toiseksi Jeesus on Jumala Poika siinä merkityksessä, että hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää oikeana kärsivänä Jumalan Poikana, joka apostoli Paavalin käyttämän tradition mukaan asetettiin kuoleman jälkeen asemaan, jossa hänellä on valta (Rm. 1:4). Johtopäätöksenä on, että tradition tasolla Jeesus oli saarnaaja, ihmeiden tekijä ja parantaja, jolla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Markuksen redaktion tasolla Jeesus oli metafyysinen Jumalan Poika. Evankeliumisssa punoutuvat yhteen Jeesuksesta kertova traditio ja Markuksen redaktio.

Min-preposition kääntäminen Septuagintan Pentateukissa

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan preposition min kääntämistä Septuagintan Pentateukissa. Työssä selvitetään, millaisia käännösvastineita Pentateukin kirjojen kääntäjät käyttävät ja millaista kreikkaa lopputulos on. Lisäksi tutkitaan, poikkeavatko Pentateukin kirjojen käännökset toisistaan. Työ on Septuagintan käännöstekniikan tutkimusta. Tämä tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää, millaisia kriteerejä kääntäjillä on ollut ja miksi tietynlaiseen käännökseen on päädytty. Metodisesti työ liittyy Helsingin yliopistossa aiemmin tehtyyn Septuagintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tässä työssä tutkimuskohteeksi on valittu yksi heprean syntaksin osaalue, min-prepositio. Valittu osa-alue voidaan nähdä yhtenä näkökulmana tai "mittarina" Septua-gintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tutkimus on siten osa kokonaiskuvaa, joka saadaan, kun otetaan huomioon Septuagintan käännöstekniikkaa mahdollisimman monesta eri osa-alueesta. Tutkimuksessa on analysoitu min-preposition esiintymät Pentateukissa. Työn ulkopuolelle on rajattu min-prepositiot, jotka esiintyvät yhdistetyn preposition tai puolipreposition osana sekä min-prepositiot, jotka esiintyvät infinitiivin tai komparatiivisen ilmauksen kanssa. Analysointia varten aineisto on luokiteltu erityyppisten tapausten mukaan: 1) lokaaliset tapaukset; 2) kuvainnollisesti lokaaliset tapaukset; 3) partitiiviset tapaukset; 4) temporaaliset tapaukset; 5) kausaaliset ja instrumentaaliset tapaukset sekä agentti; 6) rektiotapaukset ja 7) erikoistapaukset. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että yleisimmät käännösvastineet ovat ??? (48 %) ja ?? (33 %), joita käytetään lähes aina kun se on mahdollista. Näiden kahden yleisimmän käännöksen lisäksi kääntäjät ovat monissa yksittäistapauksissa käyttäneet monia erilaisia käännöksiä. Kokonaisuutena Pentateukin kirjat näyttävät melko yhtenäiseltä. Selvimmin Pentateukista erottuu Exodus muita vapaampana käännöksenä. Kreikan kielen kannalta käännökset ovat hyvin suureksi osaksi sujuvia. Muutamat piirteet käännöksissä ovat hepraistisia. Kyse on yleensä siitä, että jokin ilmiö esiintyy Septuagintassa useammin kuin kreikkalaisessa aineistossa yleensä. Min-preposition käännöksissä Septuagintan kielessä on havaittavissa kaksi kreikan kielelle ominaista ajan ilmiötä: sijamuotojen korvautuminen prepositioilla sekä preposition ?? sulautuminen prepositioon ???.

Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta? : Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana

This study presents a systematical analysis of biochemist Michael Behe's thinking. Behe is a prominent defender of the Intelligent Design Movement which has gaines influence particularly in the United States, but also in elsewhere. At the core of his thinking is the idea of intelligent design, according to which the order of the cosmos and of living things is the handiwork of a non-human intelligence. This "design argument" had previously been popular in the tradition of natural theology. Behe attempts to base his argument on the findings of 20th century biology, however. It has been revealed by biochemistry that cells, formerly thought to be simple, in fact contain complex structures, for instance the bacterial flagellum, which are reminiscent of the machines built by humans. According to Behe these can be believably explained only by referring to intelligent design, not by invoking darwinian natural laws. My analysis aims to understand Behe's thought on intelligent design, to bring forward its connections to intellectual history and worldviews, and to study whether Behe has formulated his argument so as to avoid common criticisms directed against design arguments. I use a large amount literature and refer to diverse writers participating in the intelligent design debate. The results of the analysis are as follows. Behe manages to avoid a large amount of classical criticisms against the design argument, and new criticisms have to be developed to meet his argument. Secondly, positions on intelligent design appear to be linked to larger philosophical and religious worldviews.vaan myös maailmankuvat ja uskonnolliset näkemykset.

"Ai, noi muslimithan ei kai saa tehdä enkeleitä" : Uskonto ja uskontokasvatus monikulttuurisen päiväkodin arjessa ja kasvattajien puheessa

Tämä tutkimus on etnografisesti värittynyt kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistuu varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen. Tutkimuskohteena oli eräs helsinkiläinen monikulttuurinen päiväkoti. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida päiväkodin arkea sekä haastatella päiväkodin kasvattajia (lastentarhanopettajat, lastenhoitajat) uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuskohteen valintaan vaikutti päiväkodissa käynnissä ollut projekti, jonka puitteissa päiväkodin uskontokasvatusta oltiin kehittämässä ns. monikulttuuristen aamuhetkien muodossa. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten uskonto ilmenee monikulttuurisen päiväkodin arjessa? 2. Millaisia diskursseja eli puhetapoja monikulttuurisen päiväkodin kasvattajat käyttävät puhuessaan uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä? Aineistonkeräämisen menetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Tietoa tutkimuskohteesta kerättiin myös kasvattajatiimeille suunnatun kyselyn avulla. Vaikka tutkimuskohteena oli koko päiväkoti, niin käytännössä päiväkodin arki näyttäytyi tutkijalle yhden ryhmän toimintaan osallistumisen kautta. Tutkija vietti päiväkodissa yhteensä 28 päivää ja haastatteli 14 kasvattajaa. Kenttäpäivät jakautuivat kolmeen jaksoon aikavälillä 30.11.07–31.3.08. Ajankohdiksi oli valittu jakso ennen joulua, jakso ennen pääsiäistä ja jakso niiden välillä tammi-helmikuussa. Aineiston analyysissa ammennettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä käsittelevästä menetelmäkirjallisuudesta. Saatuja tuloksia peilattiin mm. varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin (Opetushallitus 2000; STAKES 2005) sekä Mohammed Abu-Nimerin (2001) malliin uskontojen välisen sensitiivisyyden kehittymisestä. Havainnointiaineistosta ilmenee se, miten varovaisesti, ongelmalähtöisesti ja välinpitämättömästikin kasvattajat suhtautuvat uskontokasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Päiväkodissa aloitetut projektityöntekijän organisoimat aamunavaukset olivat kuitenkin tuomassa uudenlaista kielenkäyttöä ja myönteisen asennoitumisen mallia niin sisältöaluetta kuin eri uskontoja kohtaan. Niissä olikin havaittavissa sillanrakentamista erityisesti kristinuskon ja islamin välille. Tämä oli ymmärrettävää, sillä 55 % lapsista oli kotitaustaltaan kristittyjä ja 31 % muslimeja. Kaiken kaikkiaan päiväkodissa uskonnon ilmenemiseen liittyneet tilanteet voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: yllättävä arki (erityisesti ruokailu ja pukeutuminen), joulun ja pääsiäisen aika sekä monikulttuuriset aamunavaukset. Haastatteluaineistosta muodostettiin viisi erilaista kasvattajien tapaa puhua uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä: 1. Omaa uskontoa puolustava puhetapa. 2. Uskontojen välistä tasavertaisuutta korostava puhetapa. 3. Uskontokasvatusta vähättelevä ja kiinnostumattomuutta ilmentävä puhetapa. 4. Uskontokasvatuksen etäistävä puhetapa. 5. Uskontojen aiheuttamaa hämmennystä ilmaiseva puhetapa. Kontekstin muodostetuille puhetavoille antaa havainnointiaineisto. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että kasvattajien eriasteiset henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat vaikuttamassa kasvatustoiminnan suunnitteluun ja sen toteuttamiseen, tässä tapauksessa toteuttamatta jättämiseen. Ne myös vähentävät kasvattajien ammatillista asennoitumista uskontokasvatuksen sisältöalueeseen. Kun kokonaisuutta peilattiin Abu-Nimerin malliin, todettiin, että eri uskontojen kohtaaminen haastaa kasvattajat paljon voimakkaammin kuin eri kulttuurien kohtaaminen. Kasvattajien tulisikin mm. tunnistaa uskontojen ja katsomusten erilaisuuden itsessään aiheuttamia tunteita, jotta mahdolliset kielteiset tunteet eivät olisi vaikuttamassa kasvatustilanteissa. Mallin peilaaminen päiväkodin arkeen ja kasvattajien puhetapoihin lisää ymmärtämystä siitä, miten syvälle menevästä asiasta kulttuurien välisessä kommunikaatiossa on kyse, kun siihen lisätään uskontojen ulottuvuus - tässä tapauksessa uskontokasvatuksen ulottuvuus monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa päiväkodissa.

Geenipankkitutkimuksen eettiset kysymykset ja Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateoria

Geenipankki on yleistä lääketieteellistä tutkimusta varten kerätty kokoelma geenitietoa sisältäviä näytteitä sekä muita potilasta koskevia tietoja. Geenipankkeja voidaan käyttää esimerkiksi populaatiogeneettiseen tutkimukseen, tietylle taudille altistavien geenien löytämiseen, kliiniseen tutkimukseen ja farmako­geneettiseen tutkimukseen, jossa tutkitaan geneettisten tekijöiden merkitystä lääkkeen vaikutuksissa. Monet sairaudet johtuvat perimän (geenien), elämäntapojen ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. Kun samassa tietokannassa olisi tiedot sekä henkilön perimästä (DNA-näyte), potilastiedoista sekä elämäntavoista, voitaisiin tietoja yhdistelemällä eri tekijöiden osuutta sairauksien ilmentymisessä. Geenipankeissa on kyse ihmisillä tehtävästä lääketieteellisestä tutkimuksesta, jota koskevat eettiset lähtökohdat ovat 1) ihmisarvon kunnioittaminen, 2) yhdenvertaisuus, 3) henkilökohtainen koskemattomuus, 4) yksilön edun ensisijaisuus tieteeseen tai yhteiskuntaan nähden, 5) itsemääräämisoikeus, 6) suojeluperiaate, 7) vapaaehtoisuus, 8) yksityiselämän suoja, 9) tieteellisen tutkimuksen vapaus ja 10) elämän suojelun periaate. Tärkeitä käsitteellisiä erotteluja ovat tutkimus- ja hoitosuhteen ero sekä hoidollisen ja ei-hoidollisen tutkimuksen ero. Lähtökohdista seuraavia tärkeitä periaatteita ovat tutkittavan ensisijaisuus ja vapaaehtoinen tietoon perustuva suostumus. Geenipankkitutkimuksessa nämä periaatteet ovat ongelmallisia. Kun geenipankkeihin näytteitä kerätään yleiseen lääketieteelliseen tutkimukseen, luovuttajille ei voida antaa tarkkoja tietoja näytteiden käytöstä, kuten tutkimuksen tavoitteista, odotettavista hyödyistä, tulosten käyttötavoista, rahoituksesta, eturistiriidoista tai muista sellaisista asioista, jotka saattaisivat vaikuttaa päätökseen näytteen antamisesta. Valta päättää siitä, millaisiin tutkimuksiin ja tarkoituksiin näytteitä saadaan käyttää, saatetaan näytteen ottamisen jälkeen antaa eettiselle komitealle tai muulle asiantuntijaelimelle. Yksiselitteistä ratkaisua siihen, mitä tietoja, kenelle ja miten geenipankista voidaan luovuttaa, ei ole löydetty. Nämä vaikeudet geenipankkitutkimuksessa johtuvat osittain geenitiedon erityisluonteesta muuhun lääketieteelliseen tietoon verrattuna. Geenitieto asettaa lääketieteellisen etiikan periaatteet keskenään ristiriitaan tavalla, johon ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Esitetyissä ratkaisumalleissa keskeistä tuntuu olevan pikemminkin periaatteiden kiertäminen kuin tasapainon löytäminen niiden välillä. Tästä huolimatta geenipankkitutkimusta ei ole kyseenalaistettu. Havainto sopii yhteen sosiologi Ulrich Beckin riskiyhteiskuntateorian kanssa. Beckin mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat muuttumassa riskiyhteiskunniksi. Tämä prosessi johtuu siirtymisestä yksinkertaisesta modernisaatiosta refleksiiviseen modernisaatioon. Tässä siirtymässä tieteen ja teknologian kehitys ovat keskeisiä. Geenipankit ovat Beckin käsitteiden mukaan yksinkertaisen modernisaation ilmiö. Geenipankkitutkimuksessa asiantuntijat käyttävät merkittävää valtaa ja tutkimuksen poliittinen säätely on epätäydellistä. Ongelmista huolimatta tutkimusta on silti yritettävä tehdä ja skeptikot nähdään irrationaalisina edistyksen vastustajina tai atavististen pelkojen vaalijoina. Geenipankkien puolesta käytetyt perustelut sopivat yhteen Beckin teorian edistysuskon kanssa.

Humanum : Hans Küngin maailmaneetos-projektin eettiset perusteet

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta. Avainsanat: Globaali etiikka, uskontoteologia, teologinen etiikka, globalisaatio, rauha, Kant, pragmatismi

Uskon lyhyt oppimäärä : Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kalkkimaalausten välittämä raamattukuva

Tämä tutkielma on kokoava tutkimus Raamatusta nousevista kuva-aiheista, joita esiintyy 1400-luvun lopun ja 1510-luvun henkilömaalauksissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa. Aikaisempi Suomen keskiaikaista kirkkotaidetta koskeva tutkimus on ollut pääosin taidehistoriallista. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisena Raamattu näyttäytyy suomalaisissa keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa. Tutkimuskohteena ovat 1470–1490 –luvuilla Suomessa työskennelleen Taivassalon maalariryhmän maalaamat kirkot sekä 1500-luvun alussa maalatut kuvasarjat Länsi-Uudellamaalla, Hattulassa, Raumalla ja Pyhtäällä. Vanhasta testamentista peräisin olevia kuva-aiheita on vain 1510-luvulla tehdyissä maalaussarjoissa, joissa ne toimivat Kristukseen liittyvänä vertauskuvina ja hänen toimintansa selittäjinä. Vanhasta testamentista Suomen keskiaikaisten kirkkojen seinille on päässyt vanhan liiton keskeisiä henkilöitä, kuten Mooses, Daniel, Iisak ja Simson. Pelastushistoriaan kiinteästi liittyvät luominen ja syntiinlankeemus esiintyvät maalaussarjoissa kirkkosalin seinällä. Sen sijaan Kristuksen esikuvat löytyvät kirkkojen kattoholveista. Neitsyt Mariaan liittyvistä kuva-aiheista valtaosa on peräisin muualta kuin Raamatusta. Maalauksissa, jotka pohjaavat Raamattuun, Maria liittyy kiinteästi poikaansa Jeesukseen. Maria on yhdistetty Jeesuksen elämän loppuun ja alkuun; syntymäkertomuksiin ja kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Maria-aiheita esiintyy sekä Taivassalon ryhmän maalauksissa että 1500-luvun maalaussarjoissa. Jeesuksen elämä on havainnollistettu kalkkimaalauksissa yksityiskohtaisesti, etenkin Jeesuksen kärsimyshistorian osalta. Vain harvassa kirkossa Jeesus ei ole päässyt lainkaan osaksi maalauskokonaisuutta. Maalauksista välittyy kuva Jeesuksesta, joka etsii aikuisen ihmisen uskoa. Niin ikään maalausten Jeesus on pikemminkin ihmiskuntaa pelastamaan tullut taivaallinen Kristus kuin mies Jeesus Nasaretilainen. Viimeistä tuomiota esittävät maalauskokonaisuudet sekä evankelistasymbolit poikkeavat hyvin vähän eri kirkoissa. Molempien aiheiden kuvaamistavat olivat siinä määrin vakiintuneet, että erot kirkkojen välillä selittyvät käytetyillä mallikirjoilla ja maalareiden taidoilla. Viimeinen tuomio ja evankelista-symbolit kuuluvat suosituimpien kuva-aiheiden joukkoon. Jeesuksen opetuslapset on useassa kirkossa esitetty niin sanottuna credo-sarjana sekä osana kirkon pyhimysjoukkoa. Käsitellyn aineiston pohjalta nousee kuva Raamatusta, joka on lyhennetty ja tiivistetty. Keskiaikaisiin kuvaraamattuihin ja hartauskirjoihin verrattuna suomalaisissa kalkkimaalauksissa pitäydytään pitkälle olennaisessa kertomuksessa, eikä Jeesuksen elämää turhan tähden lähdetä selostamaan vaikeaselkoisin typologioin. Kuvakertomukset ovat ajan hengen mukaisesti vahvasti Kristus-keskeisiä. Kuitenkin kokonaisuutena Vanha testamentti pääsee maalauksissa paremmin esille kuin Uusi testamentti, josta huomio kiinnittyy lähes yksinomaan evankeliumeihin.