Kielitiede. Yleinen kielitiede

Kokoelmassa oli 7882 nimekettä (31,8 % kielitieteiden kaikista nimekkeistä), josta käännöstieteen osuus 764 nimekettä. Kielitieteiden koko nimekemäärä oli 24794 (4.9.2006). Aineistoa oli 20 kielellä. Pääkielet englanti 52% ja saksa 18%. Julkaisuvuosien moodi oli 1980-1989 (34% aineistosta). Yleisen kielitieteen kokoelmat tukevat kieli-ja käännöstieteiden laitoksen opetusta, tutkimusta ja opiskelua. Yleistä kielitiedettä sinänsä ei voi opiskella pääaineena Tampereen yliopistossa. Oppiaine pyrkii tarjoamaan perustavaa tietoa inhimillisen kielen yleisistä ominaisuuksista, ihmisen suhteesta omaan kieleensä ja kielten rakenteellisesta kuvaamisesta. Kirjaston luokituksen mukaan yleisen kielitieteen kokoelmaan sisältyy käännöstiede, jossa pääainevaihtoehtoina jatkotutkintoihin asti ovat käännöstiede (englanti), käännöstiede (saksa) ja käännöstiede (venäjä).

Human behavior on the Internet

In this thesis, "Human behavior on the Internet", the human anxiety is conceptualized. The following questions have guided the writing of the thesis: How humans behave with the Internet technology? What goes in their mind? What kinds of behaviors are shown while using the Internet? What is the role of the content on the Internet and especially what are the types of anxiety behavior on the Internet? By conceptualization this thesis aims to provide a model for studying whether humans show signs of less or exacerbated anxiety while using the Internet. The empirical part of this thesis was built on new developed model and user study that utilizes that model. For the user study, the target users were divided into two groups based on their skill level. The user study used both qualitative and quantitative research methods. The qualitative research was conducted using interviews and observational analysis. The quantitative research was conducted in three iterations by using questionnaires and surveys. These results suggest that the significance of human on using technology would be integral part of such a study. The study also suggests that Internet has lulled humans with the sense of dependency to greater extent. In particular, the results identified seven main areas of human anxiety. These forms of anxiety require further studies to encompass human anxiety in more detail.

Molecular genetics of the immotile short tail sperm defect

Hedelmättömyyttä aiheuttavan siittiöiden puolihäntävian molekyyligenetiikka Suomalaisissa Yorkshire karjuissa yleistyi 1990-luvun lopulla autosomaalisesti ja resessiivisesti periytyvä hedelmättömyyttä aiheuttava siittiöiden puolihäntävika (ISTS, immotile short tail sperm). Sairaus aiheuttaa normaalia lyhyemmän ja täysin liikkumattoman siittiön hännän muodostuksen. Muita oireita sairailla karjuilla ei ole havaittu ja emakot ovat oireettomia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa siittiöiden puolihäntävian aiheuttava geenivirhe ja kehittää DNA-testi markkeri- ja geeniavusteiseen valintaan. Koko genomin kartoituksessa vian aiheuttava alue paikannettiin sian kromosomiin 16. Paikannuksen perusteella kahden geenimerkin haplotyyppi kehitettiin käytettäväksi markkeri-avusteisessa valinnassa. Sairauteen kytkeytyneen alueen hienokartoitusta jatkettiin geenitestin kehittämiseksi kantajadiagnostiikkaan. Vertailevalla kartoituksella oireeseen kytkeytynyt alue paikannettiin 2 cM:n alueelle ihmisen kromosomiin viisi (5p13.2). Tällä alueella sijaitsevia geenejä vastaavista sian sekvensseistä löydetyn muuntelun perusteella voitiin tarkentaa sairauteen kytkeytyneitä haplotyyppejä. Haplotyyppien perusteella puolihäntäoireeseen kytkeytynyt alue rajattiin kahdeksan geenin alueelle ihmisen geenikartalla. Alueelle paikannetun kandidaattigeenin (KPL2) sekvensointi paljasti introniin liittyneen liikkuvan DNA-sekvenssin, Line-1 retroposonin. Tämä retroposoni muuttaa geenin silmikointia siten, että sitä edeltävä eksoni jätetään pois tai myös osa introni- ja inserttisekvenssiä liitetään geenin mRNA tuotteeseen. Molemmissa tapauksissa tuloksena on lyhentynyt KPL2 proteiini. Tähän retroposoni-inserttiin perustuva geenitesti on ollut sianjalostajien käytössä vuodesta 2006. KPL2 geenin ilmenemisen tarkastelu sialla ja hiirellä paljasti useita kudosspesifisiä silmikointimuotoja. KPL2 geenin pitkä muoto ilmenee pääasiassa vain kiveksessä, mikä selittää geenivirheen aiheuttamat erityisesti siittiön kehitykseen liittyvät oireet. KPL2 proteiinin ilmeneminen hiiren siittiön hännän kehityksen aikana ja mahdollinen yhteistoiminta IFT20 proteiinin kanssa viittaavat tehtävään proteiinien kuljetuksessa siittiön häntään. Mahdollisen kuljetustehtävän lisäksi KPL2 saattaa toimia myös siittiön hännän rakenneosana, koska se paikannettiin valmiin siittiön hännän keskiosaan. Lisäksi KPL2 proteiini saattaa myös toimia Golgin laitteessa sekä Sertolin solujen ja spermatidien liitoksissa, mutta nämä havainnot kuitenkin vaativat lisätutkimuksia. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että KPL2 geeni on tärkeä siittiön hännän kehitykselle ja sen rakennemuutos aiheuttaa siittiöiden puolihäntäoireen suomalaisilla Yorkshire karjuilla. KPL2 proteiinin ilmeneminen ja paikannus siittiön kehityksen aikana antaa viitteitä proteiinin toiminnasta. Koska KPL2 geenisekvenssi on erittäin konservoitunut, nämä tulokset tuovat uutta tietoa kaikkien nisäkkäiden siittiöiden kehitykseen ja urosten hedelmättömyyteen syihin.

Morfología comparada de la escápula de primates humanos y no humanos mediante morfometría geométrica. Estudio preliminar.

Este trabajo estudia la morfología comparada de la escápula de primates humanos y no humanos mediante morfometría geométrica. Se han utilizado 62 omóplatos de individuos adultos de sexo desconocido (22 humanos actuales, 1 Neandertal y 39 primates no humanos), procedentes de las colecciones de las Universidades UAB, UB y del Museo de Ciencias Naturales de Barcelona. Cada escápula se fotografió ortogonalmente y se cuantificó su morfología mediante el uso de puntos anatómicos de referencia (12 para la cara posterior y 13 para la anterior). Después de evaluar la fiabilidad de las mediciones mediante un test de distancias euclídeas, se analizó la diversidad de este hueso en las diferentes especies de primates mediante un Análisis de Componentes Principales (ACP). Los resultados mostraron clara separación morfológica entre primates cuadrúpedos y no cuadrúpedos (suspensores, saltadores y bípedos). En este último conjunto los humanos se separan netamente del resto. En los primates cuadrúpedos predomina la dimensión horizontal (mayor anchura y menor altura), mientras que en los no cuadrúpedos se da la tendencia contraria (menor anchura y mayor altura). La espina escapular queda situada en posición más horizontal enprimates cuadrúpedos respecto a los no cuadrúpedos, aunque en el género Homo, esta inclinación está atenuada. La escápula analizada de Neandertal, si bien es más robusta y con menor inclinación de la espina escapular que la de los humanos actuales, se agrupa bien con éstos. Nuestros resultados muestran el potencial de la metodología utilizada para el estudio de la morfología escapular de Homo y demás géneros de primates.

Morfología de los conductos radiculares de premolares superiores e inferiores

El propósito de este estudio fue caracterizar la anatomía de los conductos radiculares de dientes premolares superiores e inferiores provenientes de pacientes españoles. Fueron seleccionados 200 dientes premolares permanentes sometidos a diafanización. Para el estudio de los conductos radiculares se empleó la clasificación de Vertucci. La incidencia de conducto tipo I (un conducto) para los primeros premolares superiores fue de 5.88%, mientras que un 88.22% presentó dos conductos (de tipo II a tipo VI). Sólo el 5.88% de los primeros premolares superiores fueron tipo VIII (tres conductos). En los segundos premolares superiores, la incidencia de un conducto (tipo I) fue de 39.65%, y el 60.31% presentaron dos conductos (de tipo II a tipo VII). La incidencia de un conducto (tipo I) fue de 68.18% para los primeros premolares inferiores, y un 31.8% presentó dos conductos (de tipo II a tipo V). En los segundos premolares inferiores, la incidencia de tipo I (un conducto) fue de 73.91%, mientras que el 26.08% presentó dos conductos (de tipo IV a V). Salvo en el caso del segundo premolar inferior, nuestros resultados coincidieron con los de trabajos previos hechos en otras poblaciones.

”Ketkä tässä oikein hulluja ovat?” Hullun lehmän tauti Helsingin Sanomissa vuosina 1996−2004

Työni aiheena on hullun lehmän tauti eli BSE (bovine spongiform encephalopathy). Tutkin, millaisen kuvan Helsingin Sanomat antoi tästä taudista vuosina 1996−2004 kysymällä mitä tunteita se herätti, mihin muihin tauteihin lehti sitä vertasi ja miten se uutisoi lääkäreiden ja eläinlääkäreiden antamia hullun lehmän tautia koskevia haastatteluja. Tutkin hullun lehmän tautia yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti, osana lääketieteen historiaa. Johtoajatuksenani on, että sairaudet eivät ole pelkästään lääketieteellisiä ilmiöitä, vaan kulttuuriset merkitykset määrittävät niitä voimakkaasti. Helsingin Sanomien hullun lehmän taudista kertovien juttujen yhteydessä olevia kuvia analysoin intertekstuaalisuuden käsitteen kautta, jonka mukaan kuvien merkitys syntyy aina suhteessa muihin kuviin ja myös sanallisiin kirjoituksiin. Hullun lehmän taudin herättämistä tunteista voimakkaimpana ilmeni pelko. Sairastumisen ja kuoleman pelon teemoja Helsingin Sanomat ei kuitenkaan kunnolla käsitellyt kirjoituksissaan, vaan tunteista saattoi saada vain viitteitä juttujen yhteydessä olevien kuvien kautta. Näitä kuvia tutkin vertaamalla niitä taidehistoriasta tuttuihin teoksiin ja niiden mukanaan kantamiin merkityksiin. Löysinkin lehtikuvien ja klassikkoteosten kuvakielen väliltä yllättäviä yhtymäkohtia. Helsingin Sanomat toi esille ajatukset tehomaataloudesta, ihmisen ahneudesta ja kotieläinten huonosta kohtelusta BSE:n syinä. Lehti piti hullun lehmän tautia suorastaan tehotuotannon, globalisaation ja ahneuden vertauskuvana. Näiden ajatusten myötä keskusteluun nousivat luonnonmukainen maataloustuotanto ja kasvissyönti. Taudit, jotka lehti useimmiten mainitsi BSE:n yhteydessä, olivat suu- ja sorkkatauti, rutto sekä aids, koska näihin tauteihin liitetyillä merkityksillä pystyi selittämään myös tätä uutta ja hämmentävää tautia. Lääkärit pitivät hullun lehmän taudista noussutta kohua liioiteltuna, eikä heidän haastatteluistaan saanut kovin näyttäviä lehtijuttuja. Sen sijaan taudin torjunnasta vastanneet eläinlääkärit olivat hyvin näkyvästi esillä niin taudin vastustajina kuin siitä tiedottajina. Eläinlääkärit joutuivat myös Helsingin Sanomien arvostelun kohteeksi vastustaessaan tautia lehden mielestä liian ponnettomasti. Osoitan tutkimuksessani yhtä tautia tarkastelemalla, miten moninaisilla tavoilla, mielleyhtymillä ja toiminnoilla sairauksien kulttuuriset merkitykset rakentuvat.

Borrelia burgdorferi evades the effects of ceftriaxone treatment in a mouse model of Lyme borreliosis

Borrelia burgdorferi infektoitujen hiirten antibioottihoidon jälkeinen oireilu Lymen borrelioosi on puutiaisten välittämä monimuotoinen infektiotauti, jonka tunnetuin oire on ns. vaeltava ihottuma eli erythema migrans. Muita tavallisia ilmentymiä ovat erityisesti nivel- ja hermosto-oireet sekä harvemmin sydän- ja silmäoireet. Suurin osa potilaista paranee täysin terveeksi antibioottihoidon avulla, mutta jopa 10 % borrelioosiin sairastuneista oireilee suositusten mukaisesta hoidosta huolimatta. Pitkittyneen oireilun on ajateltu johtuvan mm. infektion laukaisemasta autoimmuunitaudista tai kroonisesta infektiosta, mutta teorioiden tueksi ei ole kyetty esittämään kiistattomia todisteita. Onkin todennäköistä, että antibioottihoidon jälkeisen oireilun takana on useampia mekanismeja eikä yksi teoria selitä kaikkien potilaiden oireilua. Tässä väitöskirjatyössä on tutkittu hoidonjälkeistä borrelioosia hiirimallin avulla. Varhaisvaiheessa (2 viikkoa infektoinnin jälkeen) annettu antibiootti vähensi hiirten nivelturvotusta ja esti B. burgdorferi – bakteerin kasvun kudoksista otetuista näytteissä. Hoidettu¬jen hiirten B. burgdorferi -spesifiset IgG-luokan vasta-aineet pysyivät kuitenkin koholla ja osasta kudosnäytteistä löytyi B. burgdorferi:n DNA:ta PCR-tutkimuksen avulla. Mikäli hiiret hoidettiin myöhäisessä vaiheessa (yli 18 viikkoa infektoinnista) tulokset olivat muuten samanlaiset, mutta keftriaksoni ei vaikuttanut nivelturvotukseen. Näin hiirissä oli aikaansaatu tilanne, joka on hyvin samankaltainen ihmisen hoitoresistentin borrelia-artriitin kanssa: oireet jatkuvat, mutta taudinaiheuttajaa ei saada esiin. Inflammaatiota vaimentavaa anti-TNF-alphaa on käytetty nivelreuman hoidossa menestyksekkäästi huonosti muuhun hoitoon reagoivilla potilailla ja siitä syystä sen ajateltiin voivan vaikuttaa suotuisasti myös B. burgdorferi -infektoitujen hiirten hoidonjälkeiseen nivelturvotukseen. Sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta nivelturvotukseen, mutta yllättäen hoidon jälkeen osa hiirten kudosnäytteistä osoittautui viljelypositiivisiksi. On siis ilmeistä, että hiirimallissamme osa B. burgdorferi spirokeetoista pystyy välttämään keftriaksonihoidon vaikutuksen joko hakeutumalla elimistössä kudokseen, jossa antibiootin pitoisuus ei nouse riittävän korkeaksi, tai ne kykenevät muuntautumaan metabolisesti inaktiiviin tilaan eikä mikrobilääke yhdessä immuunipuolustuksen kanssa onnistu tappamaan niitä. Jatkotutkimuksissa selvitimme B. burgdorferi - spirokeetan mahdollista piilopaikkaa tutkimalla antibioottihoidon jälkeen useita eri kudoksia PCR-menetelmällä. Tulosten perusteella spirokeetta näyttää suosivan nivelkudosta tai soluja, joita esiintyy nivelessä runsaasti. On kuitenkin edelleen epäselvää, missä muodossa B. burgdorferi –spirokeetat säilyvät kudoksessa antibioottihoidon jälkeen.

Morfología de los conductos radiculares de premolares superiores e inferiores

El propósito de este estudio fue caracterizar la anatomía de los conductos radiculares de dientes premolares superiores e inferiores provenientes de pacientes españoles. Fueron seleccionados 200 dientes premolares permanentes sometidos a diafanización. Para el estudio de los conductos radiculares se empleó la clasificación de Vertucci. La incidencia de conducto tipo I (un conducto) para los primeros premolares superiores fue de 5.88%, mientras que un 88.22% presentó dos conductos (de tipo II a tipo VI). Sólo el 5.88% de los primeros premolares superiores fueron tipo VIII (tres conductos). En los segundos premolares superiores, la incidencia de un conducto (tipo I) fue de 39.65%, y el 60.31% presentaron dos conductos (de tipo II a tipo VII). La incidencia de un conducto (tipo I) fue de 68.18% para los primeros premolares inferiores, y un 31.8% presentó dos conductos (de tipo II a tipo V). En los segundos premolares inferiores, la incidencia de tipo I (un conducto) fue de 73.91%, mientras que el 26.08% presentó dos conductos (de tipo IV a V). Salvo en el caso del segundo premolar inferior, nuestros resultados coincidieron con los de trabajos previos hechos en otras poblaciones.

Ihmisjoukon naurua

Ihmiset. Naurava ihmisjoukko. Muutamat siirtyvät supattamaan kirjastoon.

Ihmisjoukon kohahduksia

Ihmisjoukon erilaisia kohahduksia: "Oooo, ahaa".

Koulu, oppitunti

Ala-asteen oppitunti. Hiljaisuus. Yskimistä, pientä liikehtimistä, kuiskimista ja kiistelyä. Ei puheääniä.

Miehet keskustelevat

Miehet. Miesten, ehkä hieman humalaisten vanhempien miesten keskustelua. Puhuvat asunnoista.

Naurua

Joukko miehiä ja naisia nauraa. Ensin lyhyitä pyrskähdyksiä, jonka jälkeen yleisempää naurua. Välissä yskähdyksiä.

Koulu, välitunti

Ala-aste. Lapset välitunnilla. Juoksua ja puhetta.

Ihmisjoukon kohahduksia

Ihmisjoukon erilaisia kohahduksia: "Ahaa... ymm".