Model-View-Controller architectural pattern and its evolution in graphical user interface frameworks

Model-View-Controller (MVC) is an architectural pattern used in software development for graphical user interfaces. It was one of the first proposed solutions in the late 1970s to the Smart UI anti-pattern, which refers to the act of writing all domain logic into a user interface. The original MVC pattern has since evolved in multiple directions, with various names and may confuse many. The goal of this thesis is to present the origin of the MVC pattern and how it has changed over time. Software architecture in general and the MVC’s evolution within web applications are not the primary focus. Fundamen- tal designs are abstracted, and then used to examine the more recent versions. Prob- lems with the subject and its terminology are also presented.

Hamina-luokan ohjusveneen taistelunjohtojärjestelmäsimulaattori : sen hyödyntämismahdollisuudet kantahenkilökunnan koulutuksessa ja oppimisympäristössä - esimerkkinä ilmailualan simulaatiokoulutus

Simulaattoreiden käyttö opetusvälineinä on muuttanut eri alojen opetusta. Simulaattoreiden avulla harjoittelu on riskitöntä ja taloudellista. Sotilaskoulutuksessa harjoittelu simulaattoreiden avulla on auttanut joukkoja selviytymään ensimmäisestä taistelusta pienemmillä tappioilla kuin perinteisillä harjoitusmenetelmillä. Keväällä 2011 aloitettiin Suomenlahden Meripuolustusalueen 7. Ohjuslaivueessa taistelunjohtojärjestelmäsimulaattorin hyödyntäminen taistelukeskushenkilöstön koulutuksessa. Tämän tutkimustyön tarkoituksena ja tavoitteena on tuottaa simulaattorikoulutukseen pedagoginen malli. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkielmaan haettiin pitkäaikaisia kokemuksia ilmailualalta. Tutkimuksen kohteeksi ilmailualalta valittiin Finnair Flight Academyn ja Ilmavoimien Hawk-simulaattorikoulutus. Tutkimustyössä lukijalle tuodaan esille vuosien simulaat-torikoulutuksen kokemukset ilmailualalta ja miten lentäjien simulaattorikoulutus rakentuu sekä mitkä asiat vaikuttavat koulutuksen kehittämisessä niin sotilasilmailun kuin myös siviili-ilmailun parissa. Tutkimustyö on luonteeltaan laadullinen ja työn tutkimusmenetelminä on käytetty asiakirjatutkimusta ja teemahaastatteluja. Tutkimustyön runko on rakennettu kehittävä työntutkimus-asetelman ympärille. Asetelmaa hyödynnettiin myös teemahaastatteluja laadittaessa. Kehittävä työntutkimuksen asetelma auttaa tutkimustyössä hahmottamaan toimintakokonaisuuden. Teemahaastattelujen avulla tutkimustyössä tarkasteltiin Hamina-luokan ohjusveneen taistelukeskushenkilöstön koulutusta. Haastattelun tavoitteena oli tuoda esille kuinka taistelujärjestelmäkoulutus on toteutettu, mitä hyödyntämismahdollisuuksia simulaattoriopetus luo taistelukeskuskoulutukselle ja henkilöstön näkemyksiä, kuinka simulaattorikoulutusta tulisi kehittää. Tutkimustulosten perusteella tutkimuksessa esitellään analyysiperusteisen simulaatio-opetuksen malli taistelukeskushenkilöstön simulaatiokoulutukseen.

Yhteiskunnan toiminta uusia uhkia vastaan

Tutkimuksessa tutkittiin miten suomalainen yhteiskunta toimii uusia uhkia vastaan. Tutkimuksen rajauksena käytettiin uhkana ainoastaan kyberuhkaa, mitä vastaan yhteiskunnan toimia tutkittiin. Kyberuhka on tietoyhteiskunnan uusin uhkatekijä, joka on noussut voimakkaasti vanhojen uhkakuvien rinnalle. Tutkimus on ajankohtainen, koska Suomi on saanut ensimmäisen kansallisen kyberstrategian tammikuussa 2013. Kyberstrategian antamia suuntaviivoja ei ole vielä ehditty saattaa kunnolla käytäntöön, mutta kyberstrategia on osoitus yhteiskunnan toimista. Kyberturvallisuus on ollut esillä mediassa voimakkaasti viime aikoina erilaisten palvelunestohyökkäysten ja varautumistoimenpiteiden vuoksi. Tutkimus on toteutettu laadullisena, teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tehtynä tutkimuksena, jossa uhkana toimi kyberuhka ja viitekehyksenä toimi suomalainen yhteiskunta. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä oli tiedonhankinta julkisista kirjallisista lähteistä, asiakirjoista ja internet-lähteistä. Tutkimuksessa on määritettyjen tutkimuskysymysten kautta vastattu keskeiseen tutkimusongelmaan, jossa on selvitetty miten uudet uhkat vaikuttavat yhteiskunnan varautumiseen. Keskeisen tutkimusongelman selvittämistä varten tutkimuksen pääkysymykseni oli miten yhteiskunta varautuu uusiin uhkiin? Saavuttaakseni kattavan vastauksen määritin päätutkimuskysymystä tukemaan alatutkimuskysymyksiä jotka olivat: Mitä ovat uudet uhkat ja miten kyberturvallisuusstrategia huomio kyberuhkan? Tutkimus on osoittanut, että suomalainen yhteiskunta on ottanut selkeän askeleen varautumis1 toimenpiteissä uusia uhkia vastaan. Oma kansallinen kyberturvallisuusstrategia on omalta osaltaan voimakas kannanotto ja teko toimissa uusia uhkia vastaan. Kyberturvallisuusstrategia ei anna valmiita toimintamalleja kuinka erilaisissa tilanteissa toimitaan, mutta sen avulla määritetään toimivaltuuksia ja toimijoita, jotka toimivat tilanteen niin vaatiessa. Suomeen perustettavan kyberturvallisuuskeskuksen toiminta on tärkeässä osassa yhteiskunnan toimia varten. Kyberturvallisuuskeskuksesta on tarkoitus muodostaan järjestelmän ydin, joka koordinoi kaikkea kyberturvallisuuteen liittyviä asioita Suomessa. Vahvuutena tulevalla keskuksella on sen luominen viestintäviraston luomalle CERT-FI -pohjalle, joten toimintaa ei tarvitse kehittää alkutekijöistä. Tutkimuksesta käy ilmi, että mikään keskus ei yksin kykene toimimaan, vaan se vaatii vahvasti yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Kyberturvallisuuskeskuksen tehtävänä onkin vakuuttaa eri tahot kyberturvallisuuden tärkeydestä. Tutkimus on mielestäni osoittanut aihetta jatkotutkimukselle, jossa tutkittaisin yksittäisen kansalaisen toiminnan vaikutusta kyberturvallisuuteen ja kuinka kansalaisen ymmärrystä asian tärkeydestä saataisiin lisättyä.

Persianlahden sodasta operaatio Iraqi Freedomiin : Yhdysvaltain erikoisjoukkojen käyttöperiaatteiden kehittyminen ja sen vaikutukset käytännön toimintaan

Vuonna 1991 päättynyt Persianlahden sota oli monella tapaa merkityksellinen konflikti erikoisjoukkojen tulevaisuutta ajatellen. Se osoitti monessa asiassa erikoisjoukkojen käytön hyödyt. Vuonna 2003 alkanut ja päättynyt operaatio Iraqi Freedom taas oli monessa suhteessa erikoisjoukkojen käytön osalta ennennäkemätön operaatio. Erikoisjoukkoja käytettiin laajemmin kuin koskaan niin tavanomaisten joukkojen tukena kuin itsenäisissä tehtävissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka erikoisjoukkojen käyttöperiaatteet kehittyivät Persianlahden sodan ja operaatio Iraqi Freedomin välillä ja kuinka se ilmeni käytännössä. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien alakysymysten avulla: Mitä erikoisjoukkoja operaatioissa käytettiin ja mitkä olivat niiden käyttöperiaatteet, miten erikoisjoukkoja käytettiin Persianlahden sodassa ja miten niitä käytettiin operaatio Iraqi Freedomissa? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä on käytetty ohjesääntöjä, tutkimuksia sekä tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksessa on pyritty luomaan kuva erikoisjoukkojen käytöstä sekä tutkittu vallinneita erikoisjoukkojen käyttöperiaatteita ja niiden vaikutusta erikoisjoukkojen käyttöön. Erikoisjoukkojen toiminnassa on nähtävissä Persianlahden sodan ja operaatio Iraqi Freedomin välillä merkittäviä eroja. Suurimmaksi osaksi erot johtuivat erikoisjoukkojen muuttuneista käyttöperiaatteista, mutta välillä toiminta myös poikkesi vallitsevasta doktriinista.

Tilaus-toimitusprosessin tuki PVSAP-järjestelmällä

Tutkimustyö käsittelee Puolustusvoimien pienikaliiperisten ampumatarvikkeiden normaaliajan tilaus-toimitusprosessia käyttäen esimerkkinä Karjalan Prikaatia. Se pyrkii selvittämään, kuinka tilaus-toimitusprosessia ja sen tukena olevaa PVSAP-toiminnanohjausjärjestelmää tulisi kehittää toiminnan tehostamiseksi prosessijohtamisen näkökulmasta. Sen tueksi selvitetään erityisesti Puolustusvoimien prosessijohtamisen keskeisiä osa-alueita, nykyisiä tilaus-toimitusprosesseja ja niihin liittyen PVSAP-järjestelmän tukea sekä nykytilan ja prosessijohtamisen osa-alueiden keskinäistä vastaavuutta. Puolustusvoimien kannalta keskeistä prosessijohtamisen teoriaa selvitettiin lähdemateriaalin avulla. Työssä käytettiin teoreettisena prosessijohtamisen lähtökohtana deterministispainotteista mallia. Teorian perusteella luotiin työkalu, jonka pohjalta tarkasteltiin Puolustusvoimien prosessijohtamisen tilaa. Puolustusvoimien johtamisjärjestelmään, materiaalihallintoon ja PVSAPjärjestelmään liittyvistä asiakirjoista luotiin kuva Puolustusvoimien – erityisesti materiaalihallinnon – toimintamalleista. Useille organisaatiotasoille ulotetulla kyselyllä täydennettiin käsitystä nykyisestä todellisesta toimintatavasta ja prosessitoiminnan tilasta Puolustusvoimissa. Puolustusvoimat on edelleen funktionaalisesti johdettu organisaatio, ja vaikka prosessimaista toimintamallia tavoitellaankin, prosessien määrittely ja niin ollen myös toiminta ulottuu pääprosesseihin, mutta on muutoin vielä epäyhtenäistä ja osin puutteellista. Tilaus-toimitusprosessi toimii hyvin funktionaalisen ohjauksen varassa. PVSAP-järjestelmä on hyvä tuki varastonhallinnassa ja jossakin määrin raportoinnissa, mutta frekvenssiltään suurimmat alajohtoportaiden tapahtumat ovat edelleen manuaalisen tiedonsiirron ja raportoinnin varassa. PVSAPin potentiaali on käyttämättä muun muassa integroinnin ja suunnittelun alueilla. Funktionaalisen ja prosessijohtamisen hybridi on mahdollinen toimintamalli, mutta jos prosessijohtamisen suuntaan haluta edetä, on päätettävä selkeästi tavat ja tavoitteet ja edettävä päätettyyn suuntaan määrätietoisesti. Prosessijohtamiseen siirtyminen voi olla helpointa erikoistuneiden laitosten sisällä. Tilaus-toimitusprosessi voidaan vakioida ja käyttää sitä geneerisesti useilla materiaalisektoreilla. Tilaus-toimitusprosessiin ja PVSAP-järjestelmään esitetään useita käytännön kehittämisehdotuksia, esimerkiksi roolikohtaisesti räätälöidyt ja helppokäyttöiset tiedon syöttötyökalut sekä dokumenttien generoinnin ja erilaisten tarkistusten siirtäminen suurelta osin koneelliseksi.

Tuoteideoiden ja niiden innovaatiopotentiaalin arviointi pääomasijoittajan näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten pääomasijoittajat arvioivat tuoteideoita sekä niiden potentiaalisuutta kehittyä innovaatioiksi. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen osaongelman kautta: 1. Millaisia prosesseja, menetelmiä tai käytäntöjä pääomasijoittajilla on tuoteideoiden arviointiin; 2. Millaisia innovaation tekijöitä, komponentteja tai attribuutteja pääomasijoittajat huomioivat tuoteideaa arvioidessaan; 3. Millaisia tekijöitä pääomasijoittajat huomioivat tuoteidean innovaatiopotentiaalin arvioinnissa, ja kuinka tärkeitä nämä tekijät ovat. Tutkimusongelman selvittämiseksi ja ymmärtämiseksi kuvataan innovaatio -käsite: mitä on innovaatiotoiminta, millainen on innovaatioprosessi ja miten ideasta edetään kohti tuotetta ja mahdollista innovaatiota. Potentiaalisten ideoiden rahoitusta tarkastellaan sekä yleisellä tasolla että pääomasijoittajien näkökulmasta. Pääomasijoittamisen historia, sijoitusmotiivit sekä pääomasijoitusprosessi selvitetään. Lisäksi selvitetään tuoteinnovaation tekijät, jotka tässä tutkimuksessa ovat syötteet, prosessit ja tuotokset. Tutkimukseen liittyvä tiedonkeruu suoritettiin verkkokyselynä keväällä 2013. Tutkimus oli kokonaistutkimus, ja kyselylomake lähetettiin kaikille FVCA:n jäsenille (Suomen pääomasijoi-tusyhdistys ry:n varsinaiset jäsenet). Empiirisessä osiossa selvitettiin pääomasijoittajien taus-tatietojen lisäksi tuoteidean arviointiin liittyviä menetelmiä ja järjestelmiä, syötteitä, prosesseja, tuotoksia sekä tuoteidean innovaatiopotentiaaliin liittyviä asioita. Pääomasijoittajia kiinnostaa eniten yritysten kasvuvaiheen rahoitus ja toimialoista teollisuus sekä energia. Tuoteideoita ja niiden innovaatiopotentiaalia arvioidaan useiden eri tekijöiden perusteella, mutta vakiintuneita ja kiinteitä arviointimenetelmiä tai -prosesseja on harvalla yrityksistä.

Osataanko osaamista johtaa? : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus perusyksikön päällikköjen ja ammattialiupseerien kokemuksista osaamisen johtamisesta Panssariprikaatissa

Organisaatiossa työskentelevien henkilöiden osaamista pidetään nykypäivänä organisaatioiden menestymisen perustana. Organisaatioissa tapahtuva osaamisen johtaminen perustuu yksilöiden osaamisen kehittämiseen, osaamisen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen ja osaamisen muuttamiseen koko organisaation osaamiseksi. Puolustusvoimissa perusyksiköissä tapahtuva osaamisen johtaminen on korostunut sen jälkeen, kun uuden ammattialiupseeriston osaamisen kehittäminen päätettiin perustaa työssä oppimisen periaatteille. Samanaikaisesti perusyksikön päällikön rooli myös muun henkilöstön osaamisen johtajana on kasvanut. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, kuinka osaamista johdetaan Panssariprikaatin perusyksiköissä. Tutkimusongelmaa lähestytään fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusmenetelmällä perusyksiköiden päälliköiden sekä perusyksikössä palvelevien ammattialiupseerien näkökulmista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1. Minkälaisia käytännön mahdollisuuksia perusyksikössä on osaamisen johtamiseen ja kuinka niitä toteutetaan? 2. Kuinka perusyksiköissä tapahtuvaa osaamisen johtamista tuetaan? 3. Minkälaista on aliupseeriston osaamisen johtaminen perusyksiköissä? Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esiin nousi yksiköiden erilainen henkilöstötilanne ja siitä johdettuna resurssit osaamisen johtamiseen. Monissa tapauksissa osaamisen johtamiseen ja sen kehittämiseen löytyisi halua niin esimiehiltä kuin yksilöiltäkin, mutta käytännön toteutukseen ei riitä aikaa eikä resursseja. Yksiköissä suhtauduttiin ristiriitaisesti joukko- osaston ja joukkoyksikön esikuntien tarjoamaan tukeen osaamisen johtamiseen liittyen. Toisaalta koettiin, että tukea on saatavilla resurssien puitteissa, mutta joissain tapauksissa esikuntien rooli osaamisen johtamiseen liittyen nähtiin passiivisena. Aliupseerit olivat pääosin tyytyväisiä kokemaansa osaamisen johtamiseen. Koulutusjärjestelmää pidettiin hyvänä, mutta mentorointia ja työpaikkaohjausta pidettiin liian lyhytkestoisena. Osaamisen kehittämisen prosesseja pidettiin työmotivaation kasvun ja sitoutumisen näkökulmasta erittäin tärkeinä, mutta pitkiä kursseja, joilta saavutettua osaamista ei voi hyödyntää päivittäisissä työtehtävissä, pidettiin turhauttavana.

Ase- ja ampumakouluttajaksi : maanpuolustuskorkeakoulun antamat valmiudet perusyksikön ase- ja ampumakouluttajaksi

Tutkimuksen aiheena oli sotatieteen kandidaateille Maanpuolustuskorkeakoulussa annettavan ase- ja ampumakoulutuksen riittävyyden tarkastelu. Tutkimuksella haluttiin selvittää kandidaattien saaman koulutuksen riittävyyttä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtäviin. Riittävyyttä tarkasteltiin kandidaattien ja varapäälliköinä toimivien upseerien käsityksien kautta. Tutkimuksen pääkysymykset olivat: 1. Onko sotatieteiden kandidaatin tutkintoon sisältynyt ase- ja ampumakoulutus koettu riittäväksi? 2. Miten riittävyyden kokemus muodostuu? - Miten riittävyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa? Tutkimuksessa hyödynnetään oppimiskäsityksen, motivaation, minäpystyvyyden sekä tiedon ja taidon käsitteitä. Näistä on rakennettu kokonaiskuva riittävyyden määrittelylle. Oppimiskäsitys mittaa henkilöiden uskomuksia siitä, mitä vaaditaan uusien asioiden oppimiseksi. Eli voidaan ajatella, että mitä paremmin henkilöt tiedostavat oppimiskäsityksen, sitä paremmin he kykenevät kehittämään itseään. Motivaatiota pidetään kaiken toiminnan alullepanijana. Mikäli henkilöt ovat kiinnostuneet tai kokevat opetettavan asian tärkeäksi, voidaan heidän katsoa olevan motivoituneita tekemään työtään, joka johtaa parempiin tuloksiin. Minäpystyvyyden termein tarkastellaan tutkittavien käsityksiä siitä, kuinka hyvin he kokevat selviytyvänsä ase- ja ampumakouluttajan tehtävistä. Aineisto kerättiin 93. – 95. kadettikurssien maasotalinjalta valmistuneilta sotatieteiden kandidaateilta. Kohderyhmän henkilöt palvelivat kaikissa Suomen varuskunnissa. Sotatieteiden kandidaattien virassaoloajat vaihtelivat puolesta vuodesta kolmeen vuoteen. Varapäälliköiden tehtävässä olon vaihteluväli oli alle vuodesta yli kahteen vuoteen. Aineisto tiivistettiin faktorianalyysillä. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia varianssi- ja regressioanalyysillä sekä T-testillä. Varianssianalyysillä selvitettiin eri kadettikurssien välisiä eroja sekä tehtävässä oloajan mukaisesti jaoteltujen varapäälliköiden välisiä eroja ase- ja ampumakoulutuksen riittävyydestä kouluttajan tehtävässä toimimiseen. T-testillä verrattiin muuttujien otoskeskiarvoja kyselyiden teoreettiseen keskiarvoon. Regressioanalyysillä selvitettiin kyselyistä muodostettujen summamuuttujien välisiä yhteyksiä. Riittävyyttä mitanneiden summamuuttujien asteikkoon peilaten varapäälliköiden keskiarvot eivät olleet kovin korkeita Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa opetusta kohtaan. Näin ollen voidaan ajatella, että varapäälliköt kokevat, että kandidaattien saama opetus on riittämätöntä perusyksikön ase- ja ampumakouluttajan tehtävään. Kandidaattien osalta keskiarvot jäivät melko alhaisiksi kouluttamisen tiedoissa ja minäpystyvyydessä. Henkilökohtaiset taitonsa he kokivat keskimääräisiksi. Minäpystyvyyttä kyettiin selittämään parhaiten kouluttamisen tiedoilla ja mahdollistavilla, kun taas henkilökohtaisia taitoja selittivät parhaiten oppimiskäsitys ja mahdollistavat. Tutkimuksen perusteella Maanpuolustuskorkeakoulun antamaa ase- ja ampumakoulutusta tulisi tarkastella kriittisesti ja sen kehittämisestä tulisi keskustella. Tulisi myös tarkastella, onko kadettien kompetenssissa joitain selkeitä puutteita, joihin tulee pyrkiä vaikuttamaan.

Suomen ilmavoimien lentokadettien uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää tällä hetkellä kadettikoulussa opiskelevien lentokadettien uramotivaatiota ja -käsityksiä. Uramotivaatiota ja -käsitystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, kuinka lentokadetit itse määrittelevät omia odotuksiaan ja motivaatiotaan tulevaa uraa kohtaan. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, miten uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät vaihtelevat lentokadettien erilaisten taustojen mukaan (mm. koulutusvaihe, onko upseereita lähisuvussa ja kokeeko olevansa kotoisin maalta vai kaupungista). Teoreettinen tausta uramotivaatiosta perustuu pääasiassa Londonin (1983) uramotivaatioteoriaan. Lentokadettien tulevaa uraa hahmotetaan haastattelemalla kadettikurssi 89. kurssinjohtajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä on yhteensä 62 lentokadettia (kaikki palveluksessa olevat kurssit). Tutkimusaineisto kerättiin lokakuussa 2005 strukturoidulla kyselylomakkeella, joka sisälsi yhden avoimen kysymyksen. Vastausprosentti oli 98 % (62/63). Kyselylomakkeen uramotivaatiota mittaava osio perustui professori Ruohotien (1995) luomaan minäkuvamittariin uramotivaatiosta. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin SPSS 11.5.1 tilasto-ohjelmalla. Tutkimusjoukon kuvaamisessa käytetään pääasiallisesti frekvenssi- ja prosenttijakaumia. Yksittäisistä uramotivaatiota kuvaavista väittämistä muodostettiin faktorianalyysin pääkomponenttimenetelmän ja Promax-vinorotaation avulla kaksitoista summamuuttujaa (faktoria). Summamuuttujien välisiä korrelaatioita mitattiin Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla. Avoimen kysymyksen vastauksista muodostettiin sisällön analyysillä kvantitatiivisia muuttujia. Tutkimuksessa ilmeni, että lentokadettien ammatillisen minäkuvan vahvuusalueita ovat itseluottamus, joustavuus, sitoutuminen työyhteisöön sekä selkeä urakäsitys. Johtamismotivaatio kadeteilla oli sen sijaan suhteellisen matala. Tärkeimpiä uramotivaatiota vahvistavia tekijöitä olivat palkkaus valmistuessa ja tyytyväisyys lentopalveluksessa saatuihin elämyksiin. Heikentävinä tekijöinä mainittiin epätietoisuus pääsystä lennostoon ja puolustusvoimien henkilöstöpolitiikka. Tulevalta uraltaan kadetit odottivat pääsyä haluamaansa palveluspaikkaan ja pakkosiirtojen välttämistä.

Lähiammuntojen vaikutus psyykkiseen toimintakykyyn : etnografinen tapaustutkimus Kaartin Jääkärirykmentissä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää valmentavatko Kaartin Jääkärirykmentissä varusmiehille toteutettavat lähiammunnat koulutettavia tappamaan oikeita ja eläviä vihollisia asutuskeskustaisteluympäristössä. Vastausta tutkimuskysymykseen haettiin vertaamalla ampumakoulutustapahtumista kerättyä aineistoa tutkimuksen teoreettisena pohjana toimivaan Dave Grossmanin esittämään kolmijakoiseen malliin siitä kuinka ihminen voidaan valmentaa psykologisesti tappamaan. Tutkimusaineisto kerättiin osallistuvalla havainnoinnilla, varusmiesten ja kouluttajien haastatteluilla, sekä kirjalliseen materiaaliin kuten harjoitussuunnitelmiin perehtymällä. Tutkija osallistui Syksyn 2005 aikana yhteensä kuuteen päivän mittaiseen lähiampumakoulutustapahtumaan joiden yhteydessä toteutti yhteensä 24 strukturoitua haastattelua koulutukseen osallistuneille varusmiehille Kaartin Jääkärirykmentin 1. JK:sta ja SpolK:sta. Tämän lisäksi haastateltiin kuutta kouluttajaa kyseisistä perusyksiköistä. Haastatteluaineisto litteroitiin ja laadullisin menetelmin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimusaineiston perusteella kyettiin myös suorittamaan edellä mainittujen perusyksiköiden vertailu suhteessa teoreettisena pohjana olevaan malliin. Tutkimuksen yleisinä havaintoina on että lähiampumakoulutuksessa käytettävät maalitaulut eivät ole riittävästi ihmistä muistuttavia, eivätkä siksi riittävästi valmenna asutuskeskuksissa yleisiin lähitaistelutilanteisiin. Myöskään koulutuksessa käytettävässä retoriikassa ei tuoda merkittävästi esiin sitä että ampumakoulutuksessa on kysymys tappamisen harjoittelusta. Tutkimuksen kohteena olleista perusyksiköistä Sotilaspoliisikomppaniassa oli tiedostettu taistelukentällä vaikuttavat psykologiset ilmiöt paremmin kouluttajien keskuudessa. Tämä seikka ilmeni muun muassa realistisempien maalilaitteiden suosimisena ampumakoulutuksessa sekä kouluttajien käyttämässä koulutusretoriikassa. Tämän voidaan katsoa johtuvan yhden, aiheeseen perehtyneen kouluttajan yksikössä levittämästä asiantuntijuudesta.

Palaute tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa

Puolustusvoimien koulutuksen toimintakentässä pedagogiset ratkaisut ovat hiljalleen muuttumassa konstruktivistiseen suuntaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tätä ilmiötä tulenjohtoryhmän taisteluammuntojen kontekstissa. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutusta käsitellään tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa annetun palautteen kautta. Palaute on tutkimuksen keskeinen ilmiö, joka muodostaa lähestyttävän yhtymäpinnan konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja todellisten koulutuskäytäntöjen välille. Palautetta on käsitelty arvioinnin, tavoitteen ja motivaation viitekehyksestä käsin. Aihetta on käsitelty näkökulmasta, jossa keskeisimmäksi hahmoksi mielletään kouluttaja, ja tutkimusongelma oli: "kuinka konstruktivistinen oppimiskäsitys on vaikuttanut palautteenantoon tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa?" Tutkimusaineisto kerättiin Karjalan Prikaatin 3. Kenttätykistöpatterin kouluttajilta avoimella kyselyllä. Vastauksia saatiin kahdeksan kappaletta, jotka analysoitiin käyttämällä teoriasidonnaista sisällön analyysiä. Tuloksista ilmeni, että konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutukset ovat selvästi havaittavissa. Tästä huolimatta on edelleen pyrittävä yksilöllisempään palautteenantoon.

Sotatieteiden maisterien valmiudet hiihdon opettamiseen varusmiehille

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteiden maisterit itseään pitävät ja minkälaista koulutusta heille annetaan hiihdon opettamisesta varusmiehille. Kyselyn avulla pyritään kartoittamaan sotatieteiden maistereiksi opiskelevien kykyä opettaa varusmiehiä hiihtämään, heidän omaa hiihtotaitoaan, heidän hiihtoaktiivisuuttaan vapaa-aikana sekä heidän mielipiteitään saamastaan hiihdonopettajakoulutuksesta sotatieteiden maisteriksi opiskelun aikana. Tutkimuksessa verrataan myös sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta siviilipuolella annettavaan hiihtokoulutukseen. Saatavien tulosten perusteella pyritään löytämään kehitysmahdollisuuksia hiihdon opettamiseen. Tutkimukseni pääkysymykseksi muodostui seuraavanlainen kysymys: Minkä tasoisina hiihdonopettajina valmistuvat sotatieteen maisterit itseään pitävät ja luottavatko he omiin taitoihinsa? Tutkimukseni alakysymyksiksi muotoutuivat seuraavat kysymykset: Mitä mieltä valmistuvat sotatieteiden maisterit ovat saamastaan hiihdonopetuskoulutuksesta, onko sitä riittävästi ja onko se laadullisesti hyvää? Minkälaiseksi valmistuvat sotatieteiden maisterit arvioivat oman hiihtotaitonsa tason? Kuinka paljon sotatieteiden maistereiksi opiskelevat harrastavat hiihtoa vapaa-ajallaan? Minkä tasoista sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on verrattuna siviilipuolen hiihdonopettajille annettuun hiihtokoulutukseen? Miten sotatieteiden opiskelijoiden hiihtokoulutusta voisi kehittää? Tutkielmani lähtökohdista laadin seuraavanlaisen hypoteesin: Sotatieteiden maisterit saavat mielestään tarpeeksi teoriaopetusta hiihtämisestä, mutta tekniikkaopetusta pitäisi olla enemmän. He pitävät itseään suhteellisen hyvinä hiihdonopettajina. Sotatieteen maistereille annettava hiihtokoulutus on lähes samalla tasolla kuin siviilipuolella annettava I-tason hiihtovalmentajatutkinto. Sotatieteen maisteriksi opiskelevat harrastavat hiihtoa omalla ajalla vaihtelevasti, kuitenkin suurin osa harrastaa hiihtoa erittäin vähän. Tutkimusmenetelmänä käytän tutkielmassani pääasiassa kvantitatiivistä survey-tutkimusta. Lisäksi tulen vertaamaan sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon. Kirjallisuuskatsauksen avulla olen perehtynyt aiheesta ennen tehtyihin tutkimuksiin. Tutkielmani avulla ratkaisen asettamani tutkimusongelmat, jotka joko vahvistavat hypoteesiani tai kumoavat sen. Pääsääntöisesti valmistuvat sotatieteiden maisterit luottavat kykyihinsä opettaa hiihtoa varusmiehille. He pitävät omaa hiihtotaitoansa kohtalaisen hyvänä ja näin kykenevät toimimaan hyvänä esimerkkinä hiihtoa opetettaessaan. Valmistuvat sotatieteiden maisterit pitävät saamaansa koulutusta hiihdon opettamisesta ja hiihtämisestä mielekkäänä ja teoriaosaltaan riittävänä, kuitenkin hiihtotekniikoiden harjoittelemista olisi toivottu huomattavasti enemmän, samoin myös normaalia hiihtämistä. Valmistuvien sotatieteiden maisterien hiihtoaktiivisuus vapaa-ajalla oli yllättävän runsasta kohtalaisen suurella joukolla, kuitenkin löytyi myös joukko henkilöitä jotka eivät harrasta hiihtoa vapaa-ajalla ollenkaan. Verratessani sotatieteiden maisterien saamaa hiihtokoulutusta I-tason hiihtovalmentajatutkintoon huomasin että sotatieteiden maisterit saavat jopa hieman laajemman koulutuksen hiihdon opettamisesta. Hiihtokoulutusta haluttiin kehittää lisäämällä hiihtoharjoittelun ja hiihdon määrää. Hiihtokoulutus haluttiin tapahtuvan tasoryhmissä ja tasaisemmin koko opiskelun ajalle jaoteltuna. Koululle toivottiin myös hankittavan normaaleja hiihtosuksia, jotta kaikki pääsisivät tutustumaan myös niillä hiihtämiseen.

Ammatillinen kehittyminen merikadettikursseilla 68, 69, 70, sekä 71

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää upseerien ammatillista kasvun ja oppimisen välistä yhteyttä sekä sitä kuinka hyvin opetustavoitteet olivat täyttyneet upseerin tutkinnon sekä sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden kohdalla. Tavoitteena oli myös selvittää upseerien omia käsityksiä ja kokemuksia siitä, mitkä tekijät vaikuttavat ammatilliseen kehittymiseen ja kuinka hyvin Merisotakoulu on pystynyt vastaamaan koulutuksen haasteisiin. Tutkimusongelma on: Mitkä upseerien ammatillisen kehityksen osa-alueet korostuvat eniten, mitkä vähiten, sekä miten opetustavoitteet ollaan saavutettu 68., 69., 70., ja 71. Merikadettikursseilla? Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko upseerin tutkinnon ja sotatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneiden välillä eroa, onko joitain ainekokonaisuuksia painotettu liikaa tai liian vähän ammatillisen kasvun kannalta, millaisia käsityksiä ja kokemuksia upseereilla on ammatillisesta kasvusta ja oppimisesta sekä opiskelusta Merisotakoulussa, millaisia käsityksiä opettajilla on siitä, voidaanko täydennyskoulutuksella edistää työssä jaksamista sekä millaista ammatillista kasvua edistävän koulutuksen tulisi upseerien mielestä olla? Tutkimukseen osallistui 28 upseeria, jotka olivat valmistuneet laivastolinjalta Merikadettikursseilta 68., 69., 70., sekä 71. Tutkimus on kyselytutkimus, ja tieteellisenä menetelmänä on käytetty χ2-testiä. Tässä tutkimuksessa ei luotu mitään keinoa paremman koulutusjärjestelmän luomiseksi, vaan tutkimuksessa toin esille upseerien omat näkemykset omasta ammatillisesta kehittymisestä. Tutkimuksessa kuitenkin tuli ilmi asioita mitkä olisi hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa opetustavoitteita ja kurssien läpivientejä. Opiskeluilmapiiri oli yksi huomion arvoinen asia, mikä tuli ilmi niin monivalintakysymyksissä kuin avoimissakin kysymyksissä. Opiskeluilmapiiriin oli otettu kantaa ja suurin osa upseereista oli pitänyt sitä kehittämisen arvoisena asiana. Opiskeluilmapiiri ei varsinaisesti liity opetustavoitteisiin, mutta liittyy vahvasti siihen kuinka hyvin ne saavutetaan. Toinen tutkimuksessa esille tullut puute oli ensimmäiseen työtehtävään tähtäävän koulutuksen puutteellisuus.

Kadettikurssi 89 ohjaajalinjan suhtautuminen pelastautumiskoulutukseen varusmiehenä ja neljännen vuosikurssin kadettina

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lentokadettien asenteita ja motivaatiota pelastautumiskoulutusta kohtaan, sekä sitä kuinka ne ovat muuttuneet koulutuksen edettyä varusmiesajoista kadettien valmistumisen kynnykselle. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, minkälaisina kurssilaiset pitivät omia selviytymismahdollisuuksiaan varusmiehenä ja minkälaisina he pitävät niitä neljännen vuosikurssin kadettina. Tutkimukseen osallistui 11 kadettikurssi 89:n kadettia, jotka opiskelevat ilmavoimien ohjaajalinjalla. Kaikki 11 kadettikurssin 89:n kadettia ovat käyneet varusmiespalveluksensa ohjaajan alkeiskurssi (OAK) 76:lla. Aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla ryhmähaastattelumuotoa käyttäen. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kadetit olivat haastattelussa yhtä aikaa. Haastattelussa kurssilaiset kertoivat omia mielipiteitään ja kokemuksiaan haastattelijan laatimien teema-alueiden puitteissa. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin valmista materiaalia, joka on kerätty alkukeväästä 2002 OAK 76:n suorittaneilta ohjaajakadeteilta varusmiehenä käydyn pelastautumisharjoituksen jälkeen. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka aineisto analysoitiin impressionistisesti. Tutkimuksen tulokset osoittavat suhtautumisen pelastautumiseen muuttuvan myönteiseen suuntaan koulutuksen edetessä. Vaikka pelastautumiskoulutusta ei edelleenkään koeta miellyttäväksi, pitävät useimmat tutkimukseen osallistuneet sitä välttämättömän tärkeänä osana lentäjän koulutusta. Tutkittavat arvioivat omien selviytymismahdollisuuksiensa olevan nyt paremmat kuin ne olivat varusmiehenä. Tutkimuksen tuloksia vahvistavat talvipelastautumiskoulutuksen jälkeen kadettien kanssa käydyt keskustelut.

Syväjohtamisen ymmärrettävyys varusmiesjohtajan näkökulmasta

Tämän tutkimuksen luonne on selittävä ja kuvaileva. Päämääränä on tuottaa tieto syväjohtamisen koulutuksen nykytilasta aliupseerikurssilla sekä löytää syitä onnistumisille ja epäonnistumisille opetuksessa. Päätutkimusmenetelmänä käytetään kvantitatiivista survey-tutkimusta. Tutkimuksessa on myös kvalitatiivisia piirteitä. Tutkimusongelma on seuraava: onko syväjohtaminen tarpeeksi ymmärrettävässä muodossa varusmiesten näkökulmasta tarkasteltuna? Vastauksia etsittiin kyselytutkimuksen avulla, joka toteutettiin saapumiserän 1/05 aliupseerioppilaille. Otoksena oli valmiusyhtymien oppilaat, yhteensä noin 550 henkilöä. Kyselyssä kartoitettiin syväjohtamisen ulottuvuuksien ymmärtämistä sekä asenteen ja opetusmenetelmien vaikutusta käsitteiden oppimiseen. Kyselytutkimuksen mukaan syväjohtamisen neljä kulmakiveä ymmärrettiin huonommin kuin muut ulottuvuudet. Syynä tähän saattaa olla vaikeus yhdistää käsitteet käytäntöön. Ne saattavat olla myös termeinä vaikeampia kuin muut ulottuvuudet. Tutkimuksessa havaittiin yhteys positiivisen asenteen ja käsitteiden ymmärtämisen välillä. Myös opetusmenetelmillä oli vaikutusta siihen, kuinka hyvin käsitteet ymmärrettiin. Tutkimusongelmaan ei saatu yksiselitteistä vastausta. Kyselyn perusteella voitaisiin väittää syväjohtamisen olevan liian vaikeaselkoista opetettavaksi varusmiehille, koska kaikkia käsitteitä ei ymmärretty kovinkaan hyvin. Toisaalta kouluttajalla on suuri vaikutus siihen, miten käsitteet opitaan. Voidaan todeta, että opetusmateriaalin ja kouluttajien ohjeistuksen kehittämiseen tulisi panostaa. Tutkimuksen perusteella syväjohtamista on mahdollista opettaa varusmiehille selkeällä tavalla. Voidaan väittää, että vaikka syväjohtaminen ei ole liian teoreettinen malli koulutettavaksi varusmiehille, niin siitä saadaan tehtyä vaikeaa laiminlyömällä opetuksen suunnittelu.