985 resultados para Mega-Marx : johdatus uuteen Marxiin


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Upseerin ammatti on ammatti muiden ammattien rinnalla. Upseerit voivat erota virastaan muiden virkamiesten tapaan. Eroamisen takana on kuitenkin aina jokin syy. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia olivat ne johtajuuden tai organisaa-tiokulttuurin alaiset syyt, jotka vaikuttivat upseerien tekemiin eropäätöksiin. Lisäksi tutki-muksessa haluttiin selvittää kuinka paljon kyseiset syyt vaikuttavat eropäätöksiin. Päätutki-muskysymys aseteltiin seuraavasti: 1. Mitkä ovat puolustusvoimien organisaatiokulttuurissa tai johtajuudessa tekijöi-tä, jotka vaikuttavat upseerin päätökseen erota virasta? Lisäksi apuna käytettiin seuraavia alakysymyksiä: a. Millainen on puolustusvoimien johtamis- ja organisaatiokulttuuri virasta eron-neiden mielestä? b. Kuinka paljon päätutkimuskysymyksen mukaiset tekijät vaikuttivat tehtyihin eropäätöksiin? Tutkimus suoritettiin kahden aikaisemmin tehtyjen kyselyjen pohjalta. Aikaisemmat kyselyt olivat sekä Pääesikunnan että Upseeriliiton teettämät kyselyt virasta eronneille upseereille. Tutkimuksessa viitekehyksenä toimivat johtamisen nelikentän osa-alueet johtajuus ja organi-saatiokulttuuri. Kyselyaineistosta etsittiin eroon vaikuttaneita syitä jotka liittyivät viitekehyk-seen, ja sitä kautta saavutettiin tutkimuskysymysten vastaukset. Kyselyaineistojen lisäksi tärkeimpinä lähteinä toimivat Jukka Kiurun toimittama Johdatus Johtamiseen, Kinnunen ym. laatima Johtajan käsikirja, Pekka Halosen Puolustusvoimien koulutuskulttuurin rakentuminen ja Edgar Scheinin Organisaatiokulttuuri ja johtaminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä ovat organisaatiokulttuurin tai johtajuuden alaiset tekijät jotka olivat vaikuttaneet upseerien päätökseen erota virasta. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa arvostus nuoria upseereita kohtaan ja kiitoksen tai tunnustuksen puuttuminen hyvin suorite-tusta työstä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ambitious energy targets set by EU put pressures to increase share of renewable electricity supply in this and next decades and therefore, some EU member countries have boosted increasing renewable energy generation capacity by implementing subsidy schemes on national level. In this study, two different change approaches to increase renewable energy supply and increase self-sufficiency of supply are assessed with respect to their impacts on power system, electricity market and electricity generation costs in Finland. It is obtained that the current electricity generation costs are high compared to opportunities of earnings from present-day investor’s perspective. In addition, the growth expectations of consumptions and the price forecasts do not stimulate investing in new generation capacity. Revolutionary transition path is driven by administrative and political interventions to achieve the energy targets. Evolutionary transition path is driven by market-based mechanisms, such as market itself and emission trading scheme. It is obtained in this study that in the revolutionary transition path operation of market-based mechanisms is distorted to some extent and it is likely that this path requires providing more public financial resources compared to evolutionary transition path. In the evolutionary transition path the energy targets are not achieved as quickly but market-based mechanisms function better and investment environment endures more stable compared to revolutionary transition path.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

We examined large-scale spatial variation of structural parameters and floristic composition in open Clusia scrub, a vegetation type of the Brazilian "restingas" (sandy coastal plain vegetation). This vegetation is organized in islands separated by sandy stretches with sparse herbaceous vegetation. We located 12 sample areas on three consecutive beach ridges, lying parallel to the coastline and at different distances from the ocean, in close proximity to two lagoons (Cabiúnas and Comprida). Each sample area was divided into three strips. We used the line intercept method to sample all woody plants ³ 50 cm tall. We used nested ANOVA to verify structural variation between different sampling scales. TWINSPAN analysis was performed to examine the variation in floristic composition between areas. The overall diversity index was 3.07. Six species are repeatedly dominant throughout the entire sampling area. There was homogeneity in relation to diversity and species richness between beach ridges but not within beach ridges. Floristic composition and structural parameters did not vary in relation to distance from the sea but floristic composition did vary as a function of proximity to Cabiúnas or Comprida lagoon. Differences in plant cover between sample areas may be related to the paleoformation of this sandy coastal plain.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pera glabrata (Schott) Baill. was selected for this study after showing a preliminary positive result in a screening of Atlantic Forest plant species in the search for acetylcholinesterase inhibitors and antifungal compounds. The bioassays were conducted with crude ethanol extract of the leaves using direct bioautography method for acetylcholinesterase and antifungal activities. This extract was partitioned with hexane, chloroform and ethyl acetate solvents. The active chloroform fraction was submitted to silica gel chromatography column affording 12 groups. Caffeine, an alkaloid, which showed detection limits of 0.1 and 1.0 µg for anticholinesterasic and antifungal activities, respectively, was isolated from group nine. After microplate analyses, only groups four, nine, 10, 11 and 12 showed acetylcholinesterase inhibitory activity of 40% or higher. The group 12 was purified by preparative layer chromatography affording four sub-fractions. Two sub-fractions from this group were analyzed by gas chromatography-mass spectrometry and gas chromatography-flame ionization detector. The first sub-fraction showed anticholinesterasic activity and contained two major compounds: 9-hydroxy-4-megastigmen-3-one (84%) and caffeine (6%). The second sub-fraction presented five major compounds identified as 9-hydroxy-4-megastigmen-3-one, isololiolide, (-) loliolide, palmitic acid and lupeol and did not show activity.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä on tutkittu toimialakohtaisen tietojärjestelmän käyttöliittymän ja käytettävyyden kehittämistä uuteen sovelluskehittimen versioon siirtymisen yhteydessä. Kirjallisuusosassa käsitellään keskeisiä asioita käyttöliittymien suunnitteluun ja käytettävyyteen kehittämiseen liittyen. Työssä esitetään mahdollisia ratkaisumalleja erinäisiin ongelmiin. Työ sisältää käyttäjäkyselyn, johon vapaaehtoiset järjestelmän käyttäjät osallistuivat. Tämän lisäksi työ sisältää analyysia tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella. Lopputuloksena työssä ovat testauksen merkityksen korostuminen ja yhtenäisyys käyttöliittymien suunnittelussa. Myös asiakastyytyväisyyden merkitys tietojärjestelmän käytettävyydessä korostuu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa kartoitettiin informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella Suomessa toimivien yritysten maantieteellisiä ja palvelukohtaisia strategisia valintoja ja näissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää informaatiopalveluiden määritelmää ja strategisten ryhmien teoriaa apuna käyttäen mahdollisia muutoksia informaatiopalveluja Suomessa kuluttajille tarjoavien yritysten perinteisissä toimialoissa tutkimuksen kattamina vuosina 2007–2012. Edelleen tavoitteena oli kuvata yleisten muutosvoimien ja alaan vaikuttavien megatrendien sekä alalla havaittujen liikkuvuusesteiden avulla liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja pyrkiä löytämään näihin muutoksiin vaikuttavia syitä. Yrityksiä analysoitiin vuosikertomusten perusteella ja tutkimusotteena käytettiin grounded theoryä. Informaatiopalveluilla tarkoitetaan tietotekniikka-, tietoliikenne-, kustannus- ja audiovisuaalisen toiminnan palveluja. Suoritettujen ryhmittelyjen perusteella pystyttiin havaitsemaan, että osa tutkittavista yrityksistä oli laajentanut toimintaansa perinteisten toimialarajojensa ulkopuolelle johonkin toiseen informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueella olevaan toimialaan. Aineistosta ei muodostunut perinteisten toimialajaottelujen mukaisia yritysryhmiä. Suurimmat muutokset näyttivät tapahtuneen perinteisen tietoliikennepalveluiden toimialalla. Vuosikertomuksista tunnistettuja yritysten liiketoimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja niihin vaikuttavia liikkuvuusesteitä ja muita palveluiden laajuuteen ja alueelliseen ulottuvuuteen vaikuttavia seikkoja ryhmiteltiin yhteiskuntasuhteiden kehikkoon kategorioihin: poliittiset ja lainsäädännölliset, teknologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset, fyysiset, taloudelliset ja ekologiset tekijät. Muutosvoimista globalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat voimakkaasti ja muovaavat informaatiopalveluiden liiketoiminta-alueen yrityksiä. Internetin nopea kasvu, tiedon digitalisoituminen ja rajattoman, aina läsnä olevan viestinnän lisääntyminen ovat vaikuttaneet kuluttajien käyttäytymiseen luomalla ajasta ja paikasta riippumattoman viestimien ja palveluiden hyödyntämisen. Näiden mega-trendien vaikutus välittyy vuosikertomuksista. Juridiset ja poliittiset tekijät vaikuttavat voimakkaasti informaatiopalveluiden alueella eikä lainsäädäntö näytä vielä riittävästi tukevan innovatiivisia digitaalisia globaaleita palveluja vaan muodostaa liik-kuvuusesteitä. Kuluttajakäyttäytyminen muovaa markkinoita ja edistää teknologista kehitystä. Ala on ollut hyvin teknologiavetoinen, mutta vuosikertomusten perusteella olisi pääteltävissä, että asiakasnäkökulma on tutkimusvuosien aikana vahvistunut. Asiakaskäyttäytyminen ja siihen liittyvät tiedot tuovat tulevaisuudessa kilpailuetua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In the 2000’s Finland suffered from storms that caused long outages in electricity distribution, longest up to two weeks. These major disturbances increased the importance of supply security. In 2013 new Electricity Market Act was announced. It defined maximum duration for outages, 6 h for city plan areas and 36 h for other areas. The aim for this work is to determine required major disturbance proof level for a study area and find tools for prioritizing overhead lines for cabling renovation to improve supply security. Three prioritization methods were chosen to be studied: A: prioritization line sections by customer outage costs they cause, B: maximizing customers major disturbance proof network and C: minimizing excavation costs in medium voltage network. Profitability calculations showed that prioritization method A was the most profitable and C had the weakest profitability. The prioritization method C drove renovation into unreasonable locations in the study area in reliability point of view. Therefore universal rule prioritization methods couldn’t be made from the prioritization methods. This led to the conclusion that every renewing area need to be evaluated in a case by case basis.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus oli toimeksianto Turun Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy:ltä. Kohdeorganisaatio on vuosina 2011-2014 käynyt läpi muutosta, jossa henkilökunta on jaettu työskentelytiimeihin ja tiimit ovat saaneet uudet lähiesimiehet, jotka toimivat myyntipäällikköinä. Muutos koski koko henkilökuntaa. Osa henkilökunnasta aloitti tiimityöskentelyn ja osa sai kokonaan uuden toimenkuvan myyntipäällikkönä. Tämä tutkimus tarkastelee muutoksen vaikutuksia siis kahdesta eri näkökulmasta, jotka ovat tiimityöskentely ja myyntipäällikköjen työskentely. Tutkimuksen keskiössä oli kohdeorganisaatiossa tapahtuvan muutoksen vaikutus työhyvinvointiin. Tutkimuksessa haluttiin saada selville, miten muutosprosessi oli henkilökunnan näkökulmasta edennyt ja kuinka muutos vaikutti tiimien ja myyntipäälliköiden työhyvinvointiin muuttuneen esimiestyöskentelyn, tiimityöskentelyn ja työyhteisön viestinnän muutosten kannalta. Tutkimus toteutettiin triangulaationa. Myyntitiimit haastateltiin kyselylomakkeilla ja myyntipäälliköt teemahaastatteluilla. Lisäksi vertailtiin kohdeorganisaatiossa jo aiemmin toteutettujen henkilöstökyselyjen tuloksia ennen ja jälkeen muutoksen. Kyselylomakkeista ja teemahaastattelumateriaalista tuli jonkin verran saman kaltaisia tuloksia. Muutos oli vaikuttanut osittain positiivisesti henkilöstön työhyvinvointiin. Positiivista vaikutusta edesauttaviksi seikoiksi koettiin muun muassa tiimintyöskentely ja ennen kaikkea kokemusten jakaminen tiimin kesken sekä tiimiltä saatu tuki. Henkilöstö koki myös, että nykyinen lähiesimies on helpommin tavoitettavissa ja tälle pystyy avautumaan asioista entistä paremmin. Myyntipäälliköt kokivat uuden työnkuvansa innostavana ja suhtautuivat muutoksen positiivisesti. Myös viestinnän koettiin parantuneen ja palaverit todettiin hyväksi viestintäkanavaksi. Haasteena työhyvinvoinnille koettiin muutoksen tuoma kiristynyt aikataulu, joka aiheutti sekä myyntitiimeille että myyntipäälliköille ongelmia ajankäytön suhteen. Myyntipäälliköt kokivat puutteita uuteen tehtävään kouluttamisessa. Lisäksi tutkimuksen tuloksista selvisi, että muutosprosessiin osallistaminen oli vähäistä, eikä muutosviestintä toiminut toivotulla tavalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tarkoituksena on selvittää mahdollisuutta hyödyntää lunta tilojen jäähdytykseen Koneen Hyvinkään tehdasalueella. Työssä kerrotaan myös yleisesti eri jäähdytysmuodoista ja tuotantotavoista. Eri kirjallisuuslähteiden pohjalta tutkittiin erilaisia lumijäähdytysjärjestelmiä, joiden energiataseiden pohjalta tehtiin sopiva malli kohdealueelle. Mallin avulla selvitettiin lumesta hyödynnettävä jäähdytysenergian määrä. Esitetylle varastolle hahmoteltiin investointi- ja käyttökustannukset kirjallisuuslähteiden ja asiantuntijoiden avulla. Kustannuksien ja jäähdytysenergiamäärien avulla laskettiin lumijäähdytyksen tuotantokustannukset, joita verrattiin perinteiseen kompressorijäähdyttimeen. Lopuksi pohdittiin vielä takaisinmaksuaikoja lumivaraston liittyessä nykyisiin jäähdytysjärjestelmiin ja kokonaan uuteen jäähdytysverkostoon. Tuloksien mukaan lumijäähdytys ei ole taloudellisesti kannattavaa Koneen Hyvinkään tehdasalueella. Ongelmaksi muodostui investointikustannusten suuruus verrattuna saatuihin säästöihin. Ympäristöllisesti ja yrityksellisesti hanketta voidaan pitää kannattavana. Lumijäähdytyksestä voidaan saada kannattavampi suuremmilla lumimäärillä, mikä vaatisi myös suuremmat jäähdytysenergiankulutukset kuin Koneella on. Myös hyödyntämällä luonnon omia rakenteita voidaan parantaa kannattavuutta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnittelussa eli LUMO-yleissuunnittelussa on keskeisenä tavoitteena maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden ja maiseman säilyminen sekä vesistöjen tilan parantaminen. Maatiloilta etsitään kohteita, joilla on merkitystä luonnon monimuotoisuudelle, maisemalle tai vesiensuojelulle. Maanviljelijöitä halutaan kannustaa tekemään työtä maaseutuympäristön säilymisen puolesta ja hakemaan tälle työlle korvausta mm. maatalouden ympäristösopimusten muodossa. LUMO-yleissuunnitteluun sisältyvät uuden maatalouden kehittämisohjelmakauden 2014-2020 mukaisista maatalouden ympäristösopimuksista Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoito sekä Kosteikkojen hoito. Lisäksi käsitellään perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten alkuraivaukseen ja aitaamiseen sekä kosteikon perustamiseen haettavat ei-tuotannollisten investointien tuet. Nämä kaikki vaativat hakemuksen lisäksi tarkemman suunnitelman. Sopimuksia voivat viljelijöiden lisäksi hakea nykyisin myös rekisteröidyt yhdistykset ja kosteikkojen osalta myös esioikeudelliset yhteisöt. LUMO-yleissuunnitelmassa esitellään myös muita uuteen ympäristökorvausjärjestelmään sisältyviä ympäristön hoitomahdollisuuksia sekä muita rahoitus- ja neuvontavaihtoehtoja. LUMO-yleissuunnitelma tehdään yhdelle rajatulle alueelle kerrallaan, Etelä-Savossa tällä kertaa Kyyveden länsi- ja luoteispuolisille valuma-alueille Kangasniemen, Pieksämäen ja Mikkelin alueella. LUMO-yleissuunnittelun maastotöiden yhteydessä alueelta löytyi jo tiedossa olevien arvokkaiden kohteiden lisäksi useita perinnebiotooppeja, luonnon monimuotoisuuskohteita sekä kosteikon paikkoja. Maastotöiden yhteydessä kartoitettiin myös maaseudun perinteistä rakennuskantaa, etenkin menneen ajan maatalouden kehitysvaiheisiin liittyviä pieniä hirsirakennuksia ja kiviaitoja, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on jo hävinnyt. Suunnitelmassa on kuvattuna alueelta yhteensä noin 160 kpl luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohdetta (mm. laidunalueita, reunavyöhykkeitä, peltojen puustoisia saarekkeita, kiviaitoja ja -raunioita sekä puukujia), noin 30 kpl perinnebiotooppeja, noin 5 ha pohjavesialueen peltoja ja noin 47 ha muita vesienhoidon tai luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä peltoja sekä noin 15 kpl pienempiä tai suurempia kosteikkoja tai mahdollisia kosteikon paikkoja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pirkanmaan liitto sekä Liikennevirasto ovat laatineet yhteistyössä Tampereen läntisiä väylähankkeita koskevan suunnitelman. Suunnitelman tavoitteena on löytää Tampereen läntiselle ratayhteydelle Lempäälästä Ylöjärvelle, valtatien 3 oikaisulle Lempäälästä Pirkkalaan sekä 2-kehätielle Sääksjärveltä Pirkkalaan lentoasemalle tekniset ratkaisut ja sijainnit. Työssä tarkastellaan myös nykyisin Tampereella sijaitsevan järjestelyratapihan siirtämistä uuteen paikkaan. Lisäksi työssä käsitellään maankäyttöratkaisuja väylien läheisyydessä erityisesti Lempäälän ja Pirkkalan alueilla. Työ on Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 taustaselvitys ja se on tehty vuonna 2014 maakuntakaavaluonnoksen laatimista varten. Suunnitelmat viimeistellään vuonna 2015 maakuntakaavaluonnoksesta saatujen palautteiden ja lausuntojen perusteella. Väylien sijaintien tarkentuminen sekä maankäyttötarkastelut palvelevat myös kuntien maankäytön tarkempaa suunnittelua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu