T-type calcium channel:from physiological function to therapeutical targeting – Exploring neuronal development

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia T-tyypin kalsiumkanavan toimintaa ja sen mahdollista roolia neuronaalisten kantasolujen migraatiossa. T-tyypin kalsiumkanavan tehtävän kehittyneissä aivoissa tiedetään olevan elektroenkefalografisten oskillaatioiden tuottaminen. Nämä taas ovat eräiden fysiologisten ja patofysiologisten tapahtumien säätelyssä avainasemassa. Tällaisia tapahtumia ovat uni, muisti, oppiminen ja epileptiset poissaolokohtaukset. Näiden lisäksi T-tyypin kalsiumkanavalla on myös periferaalisia vaikutuksia, mutta tämä tutkielma keskittyy sen neuronaalisiin toimintoihin. Tämän matalan jännitteen säätelemän kanavan toiminta neurogeneesin aikana on vähemmän tutkittua ja tunnettua kuin sen vaikutukset kehittyneissä aivoissa. T-tyypin kalsiumkanavan tiedetään edistävän kantasolujen proliferaatiota ja erilaistumista neurogeneesiksen aikana, mutta vaikutukset niiden migraatioon ovat vähemmän tunnetut. Tämä tutkimus näyttää T-tyypin kalsiumkanavan todennäköisesti osallistuvan neuronaaliseen migraatioon hiiren alkion subventrikkeli alueelta eristetyillä kanta- tai progeniittorisoluilla tehdyissä kokeissa. Selektiiviset T-tyypin kalsiumkanavan antagonistit, etosuksimidi, nikkeli ja skorpionitoksiini, kurtoxin hidastivat migraatiota erilaistuvissa progeniittorisoluissa. Tämä tutkimus koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kokeellisesta osasta. Tämän tutkimuksen toinen tarkoitus oli esitellä vaihtoehtoinen lähestymistapa invasiiviselle kantasoluterapialle, joka vaatii kantasolujen viljelyä ja siirtämistä ihmiseen. Tämä toinen tapa on endogeenisten kantasolujen eiinvasiivinen stimulointi, jolla ne saadaan migratoitumaan kohdekudokseen, erilaistumaan siellä ja tehtävänsä suoritettuaan lopettamaan jakaantumisen. Non-invasiivinen kantasoluterapia on vasta tiensä alussa, ja tarvitsee farmakologista osaamista kehittyäkseen. Joitain onnistuneita ei-invasiivisia hoitoja on jo tehty selkärangan vaurioiden korjaamisessa. Vastaavanlaisia menetelmiä voitaisiin käyttää myös keskushermoston vaurioiden ja neurodegeneratiivisten sairauksien hoidossa. Näiden menetelmien kehittäminen vaatii endogeenisten kantasoluja inhiboivien ja indusoivien mekanismien tuntemista. Yksi tärkeä kantasolujen erilaistumista stimuloiva tekijä on kalsiumioni. Jänniteherkät kalsiumkanavat osallistuvat kaikkiin neurogeneesiksen eri vaiheisiin. T-tyypin kalsiumkanava, joka ekspressoituu suuressa määrin keskushermoston kehityksen alkuvaiheessa ja vähenee neuronaalisen kehityksen edetessä, saattaa olla oleellisessa asemassa progeniittorisolujen ohjaamisessa.

Asiakkaana vaikeasti aivovammainen. Vammautuneen ja omaisen kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja osallisuudesta

Tutkielman aiheena ovat vaikeasti aivovammaisen nuoren aikuisen sekä omaisen kokemukset hyvinvointipalveluista. Hyvinvointipalveluilla tutkielmassa viitataan julkisen sektorin järjestämiin lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yksilön moraalista oikeutta tehdä omaan elämään liittyviä valintoja ja päätöksiä ja toteuttaa niitä. Omaisen osallisuutta lähestytään osallisuutena vammautuneen läheisen hyvinvoinnin edistämiseen palvelujärjestelmän kontekstissa. Tutkielma kuuluu vammaistutkimukseen osana sosiaalipoliittista keskustelua. Se liittyy hyvinvointipalvelujen asiakkuutta koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kokemuksellinen tieto on tärkeää sosiaalityön toimintakäytäntöjen kehittämisen kannalta. Keskeisimmät tutkimukset tutkielman kannalta ovat Heli Valokiven (2008), Eija Jumiskon (2008) ja Anna Metterin (2004) tutkimukset. Aineiston hankintamenetelmänä tutkielmassa on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää 27 - 36 -vuotiasta nuorta aikuista. Kaikilla haastateltavilla on vaikea aivovamma. He ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuvat vaikeavammaisten palveluasumisyksikössä Etelä-Suomen alueella. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää omaista, joista osa on haastateltujen vammautuneiden omaisia. Aineiston analyysin välineenä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta ja tarinallista lähestymistapaa.Vaikeavammaisten palveluasumisyksikköä lähestytään tutkielmassa vammautuneen arjen sosiaalisena näyttämönä yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Vaikean aivovamman saanut henkilö toteuttaa itsemääräämistään asumisen arjessa monin eri tavoin. Hän luotaa suhdettaan vammaisuuteensa ja antaa sille eri merkityksiä. Hän arvioi omaa toimijuuttaan suhteessa vammaisuuden kokemukseen. Muistivaikeuksien johdosta vammautunut voi tarvita tarinallista tukea toimijuutensa edistämiseksi. Luottamus on keskeinen voimavara vammautuneen elämässä, sillä luotetut toiset voivat tukea vammautuneen toimijuutta ja haastaa valtadiskurssien määritelmiä hänen tilanteestaan. Vaikeasti vammautuneen omaisella voi olla tärkeä rooli vammautuneen arjessa. Omaisen osallisuutta lähestytään tutkielmassa kokemuksena ja toimintana. Tutkielmassa erotetaan kolme osallisuuden kokemuksellista ja toiminnallista ulottuvuutta, jotka ovat olemassaolon kipu, taistelu ja pyrkimys tasapainoon. Omaisen toimijarooleja esitaistelijana ja hoivaajana tarkastellaan sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristöä vasten. Omainen suhteuttaa palvelujärjestelmää koskevia odotuksiaan hyvinvointivaltion lupaukseen, mutta saattaa päätyä kohtuuttomaan tilanteeseen. Omaisen institutionaalisen luottamuksen kokemusta lähestytään turvautuvan, tukeutuvan ja menetetyn luottamuksen näkökulmasta. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin ja asiakkaalta odotetaan enenevässä määrin kykyjä toimia markkinoistuneessa yhteiskunnassa. Vammaispolitiikan keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisten itsemääräämistä ja yhdenvertaisuutta. Itsemääräämisen eetos voi kuitenkin tukea jo ennestään vahvojen ja aktiivisten toimijoiden toimijuutta. Sosiaalityön haasteena on tukea heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia päättää omaa arkea koskevista asioista. Omaisen osallisuuden tukeminen voi mahdollistaa osaltaan vammautuneen itsemääräämistä arjessa. Tasapaino on kuitenkin herkkä, ja sosiaalityön ammatillisena haasteena on hakea tasapainoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja omaisen osallisuuden välillä.

2,1,3-Bentsoksadiatsolirakenteiset molekyylit antibakteerisina ja antiparasiittisina yhdisteinä

Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedettiin tiettyjen 2,1,3-bentsoksadiatsolirakenteisten molekyylien olevan aktiivisia Chlamydia pneumoniae –bakteeria vastaan. Tutkimusta lähdettiin jatkamaan ja 2,1,3-bentsoksadiatsolimolekyylien rakenne-aktiivisuusuhteista haluttiin saada lisätietoa. Tarkoituksena oli kehittää 2,1,3-bentsoksadiatsolimolekyyleille ja sen avulla muodostaa molekyylikirjasto. Syntetisoidut molekyylit haluttiin testata sekä Chlamydia pneumoniae -bakteeria että Leishmania donovani –parasiittia vastaan. Chlamydia pneumoniae –bakteeri aiheuttaa akuutteja ylä- ja alahengitystieinfektiota, kuten keuhkoputkentulehdusta. Akuutissa tulehduksessa oireet vaihtelevat huomattavasti. Chlamydia pneumoniae –bakteerilla on myös taipumus aiheuttaa kroonisia tulehduksia. Nämä ovat useissa tutkimuksissa yhdistetty kansantaloudellisesti merkittäviin sairauksiin, kuten ateroskleroosiin ja astmaan. Leishmanioosi on toiseksi yleisin loissairaus ihmisellä malarian jälkeen. Leishmania donovani –parasiitti voi aiheuttaa tappavaa viskeraalista leishmanioosia. Vuodessa leishmanioosiin kuolee yli 50 000 ihmistä. Viime vuosina leishmanioosin lääkehoidossa on esiintynyt monenlaisia ongelmia. Osat lääkkeistä ovat menettäneet tehonsa ja osalla esiintyy vakavia haittavaikutuksia. 2,1,3-Bentsoksadiatsolirakenteisille yhdisteille saatiin kehitettyä toimiva synteesireitti. Lähtöaineena käytettiin 4-amino-2-nitrobentsoehappoa, josta saatiin hapettavalla renkaansulkeutumisreaktiolla 2,1,3-bentsoksadiatsoli-5-karboksyylihappoa. Karboksyylihaposta syntetisoitiin amidi-välituotteen kautta 2,1,3-bentsoksadiatsoli-5-karbonitriiliä. Hydroksyyliamiini hydrokloridin avulla 2,1,3-bentsoksadiatsoli-5-karbonitriilistä muodostettiin vastaavaa karboksimidamidia, joka oli synteesireitin yhteinen välituote kaikille molekyyleille. Viimeisessä vaiheessa N´-hydroksidi-2,1,3-bentsoksadiatsoli-5-karboksimidamidin annettiin reagoida joko fenyyli-isosyanaatin tai fenyyli-isotiosyanaatin kanssa, jolloin saatiin lopputuotetta. Synteesireitin kehittäminen osoittautui haastavaksi ja loppujen lopuksi saatiin ainoastaan kolme lopputuotetta syntetisoitua. Yksi lopputuotteista testattiin C. pneumoniae –bakteeria vastaan Åbo akademissa Turussa. Testattavaa yhdiste ei sisältänyt 2,1,3-bentsoksadiatsoliarengasta ja bioaktiivisuuskokeen tulos oli odotusten mukainen. Yhdiste ei ollut aktiivinen C. pneumoniae –bakteeria vastaan alhaisilla konsentraatioilla ja tuloksesta voitiin todeta 2,1,3-bentsoksadiatsolirengaan olevan tärkeä aktiivisuuden kannalta. Kaksi lopputuotetta saatiin testaukseen Leishamania donovani –parasiittia vastaan Israeliin. Ainoastaan toinen molekyyleistä sisälsi 2,1,3-bentsoksadiatsolirakenteen. Bioaktiivisuuskokeiden tulokset olivat erittäin rohkaisevia. Yhdisteet olivat aktiivisia parasiittia vastaan jo alhaisilla konsentraatioilla. Kuitenkin 2,1,3-bentsoksadiatsolirakenteinen molekyyli oli aktiivisempi, joten tämäkin aktiivisuuskokeen perusteella huomattiin rengasrakenteen olevan tärkeä aktiivisuuden kannalta.

Peritoneal dialysis and neurological outcome in infants and small children

Although improved outcomes for children on peritoneal dialysis (PD) have been seen in recent years, the youngest patients continue to demonstrate inferior growth, more frequent infections, more neurological sequelae, and higher mortality compared to older children. Also, maintain-ing normal intravascular volume status, especially in anuric patients, has proven difficult. This study was designed to treat and monitor these youngest PD patients, which are relatively many due to the high prevalence of congenital nephrotic syndrome of the Finnish type (CNF, NPHS1) in Finland, with a strict protocol, to evaluate the results and to improve metabolic balance, growth, and development. A retrospective analysis of 23 children under two years of age at onset of PD, treated between 1995 and 2000, was performed to obtain a control population for our prospective PD study. Respectively, 21 patients less than two years of age at the beginning of PD were enrolled in prospective studies between 2001 and 2005. Medication for uremia and nutrition were care-fully adjusted during PD. Laboratory parameters and intravascular volume status were regu-larly analyzed. Growth was analyzed and compared with midparental height. In a prospective neurological study, the risk factors for development and the neurological development was determined. Brain images were surveyed. Hearing was tested. In a retrospective neurological study, the data of six NPHS1 patients with a congruent neurological syndrome was analyzed. All these patients had a serious dyskinetic cerebral palsy-like syndrome with muscular dysto-nia and athetosis (MDA). They also had a hearing defect. Metabolic control was mainly good in both PD patient groups. Hospitalization time shortened clearly. The peritonitis rate diminished. Hypertension was a common problem. Left ventricular hypertrophy decreased during the prospective study period. None of the patients in either PD group had pulmonary edema or dialysis-related seizures. Growth was good and catch-up growth was documented in most patients in both patient groups during PD. Mortality was low (5% in prospective and 9% in retrospective PD patients). In the prospective PD patient group 11 patients (52%) had some risk factor for their neuro-development originating from the predialysis period. The neurological problems, detected be-fore PD, did not worsen during PD and none of the patients developed new neurological com-plications during PD. Brain infarcts were detected in four (19%) and other ischemic lesions in three patients (14%). At the end of this study, 29% of the prospectively followed patients had a major impairment of their neurodevelopment and 43% only minor impairment. In the NPHS1+MDA patients, no clear explanation for the neurological syndrome was found. The brain MRI showed increased signal intensity in the globus pallidus area. Kernic-terus was contemplated to be causative in the hypoproteinemic newborns but it could not be proven. Mortality was as high as 67%. Our results for young PD patients were promising. Metabolic control was acceptable and growth was good. However, the children were significantly smaller when compared to their midparental height. Although many patients were found to have neurological impairment at the end of our follow-up period, PD was a safe treatment whereby the neurodevelopment did not worsen during PD.

Toksoplasman esiintyvyys suomalaisissa kissoissa

Toxoplasma gondii on kokkideihin kuuluva alkueläinloinen. Sen pääisäntiä ovat kissaeläimet, joissa tapahtuvan suvullisen lisääntymisen tuloksena tuotetaan ympäristöön ookystia. Väli-isäntiä voivat olla kaikki tasalämpöiset eläimet. Toksoplasma muodostaa isäntien kudoksiin infektiivisiä kudoskystia. Ihminen voi saada tartunnan syömällä kudoskystia tai ookystia, tai sikiö voi infektoitua jo kohdussa istukan kautta. Toxoplasma gondii voi aiheuttaa isäntänsä vakavan sairastumisen ja on siksi maailmanlaajuisesti merkittävä zoonoottinen loinen. Toksoplasman torjunnassa on oleellista tuntea alueen kissojen toksoplasmaseroprevalenssi ja arvioida ympäristön ookystakuormitusta: seropositiivisten kissojen voidaan olettaa joskus erittäneen ookystia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin toksoplasman esiintymistä suomalaisissa kissoissa: suoralla agglutinaatiotestillä (ToxoScreen-DA) määritettiin IgG-vasta-aineiden esiintymistä seerumissa sekä vasta-ainetasoja (tiitteri). Flotac® - flotaatiomenetelmällä tutkittiin ookystien esiintymistä ulostenäytteissä. Tutkimuksessa selvitettiin kissojen toksoplasma-vasta-aineiden esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä: serologisessa tutkimuksessa oli mukana sekä löytöettä rotukissoja, ja lisäksi tutkittiin kissojen sukupuolen, iän, sekä rotukissoilla lihansyönnin vaikutusta vastaaineiden esiintymiseen seerumissa. Serologisessa tutkimuksessa 398 kissan aineistossa seroprevalenssiksi saatiin 48,2 %. Tutkituista 369 rotukissasta 49,9 % oli seropositiivisia, kun taas 27 tutkitusta löytökissasta seropositiivisia oli 25,9 % (P<0,05). Sukupuolella ei todettu olevan merkitystä kissan seropositiivisuuteen. Aikuiset kissat olivat nuoria kissoja useammin seropositiivisia (53,7 % vs. 23,5 %) (P<0,001), koska kerran tartunnan saaneen kissan seerumista voidaan todeta vasta-aineita, ja vanhemmat kissat ovat nuoria todennäköisemmin ehtineet törmätä loiseen elämänsä aikana ja saada tartunnan. Ruokavalio oli tiedossa 347 rotukissalta, ja näistä 270 (77,8 %) oli joskus saanut raakaa lihaa. Raakaa lihaa saaneista kissoista 151 (55,9 %) oli seropositiivisia; 77 kissasta, jotka eivät olleet saaneet raakaa lihaa sitä vastoin ainoastaan 26 (33,8 %) oli seropositiivisia (P<0,001). Ulostenäytteistä 131 kissan aineistosta 1,5 % eritti toksoplasman kaltaisia ookystia ulosteessaan tutkimushetkellä. Suomessa kissojen ravinnon ja toksoplasmaseropositiivisuuden välistä yhteyttä ei ole aikaisemmin tutkittu. Näiden uusien tulosten valossa olisi toksoplasman torjunnassa erityisen tärkeää kiinnittää huomiota loisen tartuntareitteihin kissan osalta. Kissoja ei tulisi ruokkia raa’alla lihalla: kissalle annettava liha olisi hyvä kuumentaa yli 67ºC:een tai pakastaa alle -12ºC:n lämpötilassa toksoplasmatartunnan ehkäisemiseksi.

Neoarchean sanukitoid series in the Karelian Province, Finland

Sanukitoid series intrusions can be found throughout the Archean Karelian Province of the Fennoscandian shield. All sanukitoids share the same controversial elemental characteristics: they have high content of incompatible elements such as K, Ba, and Sr as well as high content of the compatible elements Mg, Cr, and Ni, and high Mg#. This composition is explained by an enriched mantle wedge origin in a Neoarchean subduction setting. This study concentrates on sanukitoid intrusions and tonalite-trondhjemite-granodiorite series (TTGs) from Finnish part of the Karelian Province. The collected rock samples have been studied in the field and under microscope as well as for their whole-rock (including isotopes) and mineral compositions. The new data together with previously published analyses help us to better understand the petrogenesis, tectonic setting and reworking of the Archean rock units. TTGs from the Karelian Province form a voluminous series of granitoids and reworked migmatites. This study divides TTG series into two subgroups based on their elemental composition: low-HREE (heavy rare earth element) TTGs and high-HREE TTGs indicating pressure differences in their source. Sanukitoid series is a minor, divergent group of intrusions. These intrusions are variable sized, and the texture varies from even-grained to K-feldspar porphyritic. The elemental composition differentiates sanukitoids from more voluminous TTG groups, the SiO2 in sanukitoids varies to include series of gabbro, diorite, and granodiorite. U Pb age determinations from sanukitoid series show temporally limited emplacement between ~ 2745 2715 Ma after the main crust forming period in the area. Hafnium, neodymium, common lead, and oxygene isotopes indicate well homogenized characteristics. Recycled crust has made a variable, yet minor, contribution to sanukitoids, as evidenced by oxygene isotopes and inherited zircon cores. A proposed tectonic setting for the formation of the sanukitoid series is slab breakoff of oceanic lithosphere in subduction setting, with sanukitoids deriving from an enriched mantle wedge. The proposed setting explains some of the peculiar features of sanukitoids, such as their temporally limited occurrence and controversial elemental composition. Sanukitoids would occur after cessation of the regional growth of Archean crust, and they could be derived from mantle wedge previously enriched by melts and fluids from oceanic crust and sediments. A subsequent event during the Paleoproterozoic Svecofennian orogeny at ~1.9 Ga affected the appearance and microstructures of the rocks as well as caused redistribution of lead between minerals and whole rock. However, the deformation was not able to obliterate the original geochemical characteristics of these sanukitoids.

Perunan Y-viruksen testaaminen korkeassa happi-hiilidioksidipitoisuudessa idätetyistä perunoista

Perunalla (Solanum tuberosum L.) tällä hetkellä maailmanlaajuisesti eniten sato- ja laatutappioita aiheuttaa perunan Y-virus (PVY). Vaikka pelkän Y-viruksen aiheuttamaa satotappiota on vaikea mitata, on sen arvioitu olevan 20-80 %. Viruksen tärkein leviämistapa on viroottinen siemenperuna. Korkealaatuinen siemenperuna on edellytys ruoka-, ruokateollisuus- ja tärkkelysperunan tuotannolle. Kasvuston silmämääräinen tarkastelu aliarvioi yleensä Y-viruksen esiintyvyyttä. Laboratoriotestauksen avulla saadaan tarkempi tieto pellolta korjatun sadon saastunta-asteesta. Ongelmana Y-viruksen testaamisessa on, että sitä ei havaita dormanssissa olevista perunoista otetuista näytteistä yhtä luotettavasti kuin jo dormanssin ohittaneista perunoista testattaessa. Erilaisia menetelmiä kemikaaleista (Rindite, bromietaani) kasvihormoneihin (mm. gibberelliinihappo) ja varastointiolosuhteiden muutoksiin (kylmä- ja lämpökäsittely) on kokeiltu perunan dormanssin purkamiseen, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tässä tutkielmassa perunan dormanssin purkamiseen käytettiin happi-hiilidioksidikäsittelyä (O2 40 % ja CO2 20 %) eripituisina käsittelyaikoina. Tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako käsittely perunan itämiseen ja dormanssin luontaista aikaisempaan purkautumiseen tai Y-viruksen havaitsemiseen. Lisäksi haluttiin selvittää, voiko Y-viruksen määrittämisen ELISA-testillä (Enzyme Linked Immunosorbent Assay) tehdä yhtä luotettavasti myös muista kasvinosista (mukula, itu), kuin tällä hetkellä yleisesti käytetystä perunan lehdestä. Idätyskäsittelyn vaikutuksista dormanssin purkautumiseen saatiin vaihtelevia, eikä kovinkaan yleistettäviä tuloksia. Käsittelyn ei myöskään havaittu vaikuttavan PYY-viroottisuuden havaitsemiseen eri näytemateriaaleilla testattaessa. Kun eri kasvinosien toimivuutta testissä vertailtiin, mukulamateriaalin todettiin aliarvioivan PVY-viroottisuutta kaikissa kokeissa. Myös itumateriaali aliarvioi pääsääntöisesti PVY-viroottisuutta ELISA:lla tehdyissä määrityksissä. Luotettavin testimateriaali oli perunan lehti.

Aikapankki - Tutkimus lahjaperustaiseen vaihtoon perustuvasta yhteisöllisyyden rakentamisesta Helsingissä

Pro gradu -tutkielmassani tutkin aikapankkijärjestelmässä tapahtuvaa palveluiden vaihtoa vertaamalla sitä lahjanvaihtoon. Tutkielmassa kuvaan kuinka Kumpulan Vaihtopiirinä toimintansa aloittaneen Stadin Aikapankin aktiiviset jäsenet kokevat toiminnan, kun se on laajennut oman asuinalueen ulkopuolelle. Aikapankin voi mieltää uudenlaiseksi vapaaehtoistyön muodoksi. Aikapankin jäsenet tuottavat toisilleen palveluita ja mittaavat näihin käytettyä aikaa aikapisteillä, jotka toimivat vaihdon välineenä. Aikapankissa kaikkien työ arvotetaan saman arvoiseksi. Tutkielman pääaineistona on kymmenen käyttäjän avohaastattelut. Näitä täydennetään vaihtotilastolla ja osallistuvan havainnoinnin menetelmällä. Tutkimusta varten on kerätty tausta-aineistoa kahdella sähköpostihaastattelulla kahdelta Ruotsissa ja Englannissa toimivien aikapankkien työntekijältä. Merkittävin tutkimusongelma liittyy aikapankin tasa-arvoisen työnarvottamiseen. Kysyn miten ja millä ehdoin aikapankin kaltainen sosiaalinen innovaatio toimii? Lisäksi kysyn, mitä ehtojen täyttymisestä seuraa? Lähestyn kysymystä Emil Durkheimin modernisaatioteoriaan ja Marcel Maussin lahjanvaihtoa käsittelevään teoreettiseen ajatteluun nojaten. Teoreettisessa keskustelussa viitataan myös Karl Polanyin Maussia tukevaan näkemykseen esimodernien vaihtokäytäntöjen ilmenemisestä markkinatalouden rakenteistamassa maailmassa. Lisäksi pohdin tutkielmassani sitä, mitä aikapankissa vaihdettavat aikapisteet tekisivät, mitä oikea raha ei tekisi paremmin. Vastaus on se, että tutkittavani eivät saisi rahalla sitä, mitä he tavoittelevat – yhteisöä. Tutkielman lopussa keskustelen myös sitä, mikä on aikapankin luomien epämarkkinataloussuhteiden taloudellinen konteksti. Kontekstiin liittyen voidaan todeta, että tutkittavat eivät pakene rahataloutta. He solmivat perinteisen yhteisöllisen siteen (perheen) mukaista (lahjaperustaista) vaihtoa lähellä asuviin ihmisiin. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että aikapankin haasteeksi ei muodostu niinkään markkinoille vieras tasapuolinen työn hinnoittelu, vaan sellaisten yhteisöllisten siteiden heikkous, joiden varaan vaihto leviäisi. Tästä syystä aikapankkia perustettaessa ratkaisevaksi muodostuu se, minkä yhteisöllisen siteen varaan vaihtosuhteet muodostuvat. Tästä syystä tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että aikapankkitoiminta olisi hyvä pitää paikallisena. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna tutkimusaihe on merkittävä ja tuore. Aihetta tutkittu jo sosiaalipolitiikan alalla, muttei aikaisemmin Suomessa. Aikaisemman muualla tehdyn tutkimuksen tulokset ovat lähestyneet aihetta muun muassa sosiaalisen pääomaan käsitteen avulla. Tutkittavani vaihtavat myös sellaisia palveluita, joita julkinen sektori tuottaa suomessa, kuten lastenhoitoa. Taustoitan tutkimusta aikaisemmalla tutkimuskirjallisuudella ja kuvaan Suomessakin yleistynyttä vertaistuotantokeskustelua. Vertaistuotanto avaa uuden näkökulman palvelutuotantoon 1990-luvulla jalansijaa saaneiden tilaaja-tuottaja–mallien rinnalle. Tutkielman tarkoitus on tuottaa käytännönläheistä tietoa aikapankkitoiminnasta kiinnostuneille yhteisöille ja organisaatioille. Tämän lisäksi tutkimus täydentää aiempien aikapankkeja käsitelleiden tutkimusten tuloksia tarkastelemalla toiminnan ehtoja, ei ainoastaan sen seurauksia.

Iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu – Miten kilpailutilanne vaikuttaa toimittajan arkeen?

Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu vaikuttaa toimittajan arkeen. Minua kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö kilpailu eri tavalla markkinajohtajan ja altavastaajan toimituksissa. Rajaan tutkimukseni Iltalehden ja Ilta-Sanomien kotimaan uutistoimittajiin. Mielestäni kilpailutilanne näkyy parhaiten juuri kotimaan uutistoimituksessa, sillä siellä joudutaan reagoimaan nopealla aikataululla päivän uutistapahtumiin toisin kuin esimerkiksi urheilutoimituksessa, jossa päivän agenda on pitkälti selvillä jo aamulla. Käytän tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksessani on kolme teemaa: 1) suhde toiseen lehteen, 2) kilpailu positiivisena tekijänä, ja 3) kilpailu negatiivisena ja rajoittavana tekijänä. Tutkimuksessani on yhteensä 12 haastateltavaa: neljä toimittajaa ja kaksi esimiestä sekä Iltalehdestä että Ilta-Sanomista. Jaan tutkimukseni teorialuvun kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastelen joukkoviestinnän markkinoitumista ja kaupallistumista tabloidisaation ja omistuksen keskittymisen kautta. Päälähteinäni käytän Colin Sparksin ja Juha Herkmanin tutkimuksia. Toiseksi käsittelen kilpailua mediakentällä teoreettisten markkinarakenteiden pohjalta. Teoria perustuu mikrotaloustieteellisen teorian perusperiaatteisiin. Päälähteinäni käytän Robert G. Picardin sekä Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksia. Kolmannessa osassa käsittelen journalisteja ja journalistista työtä, jota käyn läpi rutiinien, uutiskriteerien sekä journalistien arjen ja ihanteiden kautta. Päälähteinäni käytän Tuomo Mörän ja Ari Heinosen tutkimuksia. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että toimittajien suhde toiseen lehteen on kaksijakoinen. Toisaalta kilpailijaa pidetään kaverina, jonka kanssa pelataan reilua peliä ja yritetään rehellisin keinoin itse saavuttaa uutisvoitto. Toisaalta kilpailevaa lehteä pidetään suoranaisena uhkana, joka yritetään voittaa keinolla millä hyvänsä. Haastateltavat kokivat kahdenkeskisen kilpailun positiivisena asiana, koska se kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta kilpailu koettiin hyvin raskaana ja kielteisenä asiana, koska se lisää kiirettä ja painetta. Kilpailun vuoksi toimittajat saavat yhä vähenevässä määrin kirjoittaa juttuja aihepiireistä, jotka ovat heitä itseään lähellä. Markkinajohtajan ja altavastaajan perimmäisessä suhtautumisessa kilpailuun ei löytynyt suuria eroja. Kilpailun ilmapiiri on kuitenkin enemmän läsnä altavastaajan kuin markkinajohtajan toimituksessa.

Iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu : Miten kilpailutilanne vaikuttaa toimittajan arkeen?

Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu vaikuttaa toimittajan arkeen. Minua kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö kilpailu eri tavalla markkinajohtajan ja altavastaajan toimituksissa. Rajaan tutkimukseni Iltalehden ja Ilta-Sanomien kotimaan uutistoimittajiin. Mielestäni kilpailutilanne näkyy parhaiten juuri kotimaan uutistoimituksessa, sillä siellä joudutaan reagoimaan nopealla aikataululla päivän uutistapahtumiin toisin kuin esimerkiksi urheilutoimituksessa, jossa päivän agenda on pitkälti selvillä jo aamulla. Käytän tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksessani on kolme teemaa: 1) suhde toiseen lehteen, 2) kilpailu positiivisena tekijänä, ja 3) kilpailu negatiivisena ja rajoittavana tekijänä. Tutkimuksessani on yhteensä 12 haastateltavaa: neljä toimittajaa ja kaksi esimiestä sekä Iltalehdestä että Ilta-Sanomista. Jaan tutkimukseni teorialuvun kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastelen joukkoviestinnän markkinoitumista ja kaupallistumista tabloidisaation ja omistuksen keskittymisen kautta. Päälähteinäni käytän Colin Sparksin ja Juha Herkmanin tutkimuksia. Toiseksi käsittelen kilpailua mediakentällä teoreettisten markkinarakenteiden pohjalta. Teoria perustuu mikrotaloustieteellisen teorian perusperiaatteisiin. Päälähteinäni käytän Robert G. Picardin sekä Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksia. Kolmannessa osassa käsittelen journalisteja ja journalistista työtä, jota käyn läpi rutiinien, uutiskriteerien sekä journalistien arjen ja ihanteiden kautta. Päälähteinäni käytän Tuomo Mörän ja Ari Heinosen tutkimuksia. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että toimittajien suhde toiseen lehteen on kaksijakoinen. Toisaalta kilpailijaa pidetään kaverina, jonka kanssa pelataan reilua peliä ja yritetään rehellisin keinoin itse saavuttaa uutisvoitto. Toisaalta kilpailevaa lehteä pidetään suoranaisena uhkana, joka yritetään voittaa keinolla millä hyvänsä. Haastateltavat kokivat kahdenkeskisen kilpailun positiivisena asiana, koska se kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta kilpailu koettiin hyvin raskaana ja kielteisenä asiana, koska se lisää kiirettä ja painetta. Kilpailun vuoksi toimittajat saavat yhä vähenevässä määrin kirjoittaa juttuja aihepiireistä, jotka ovat heitä itseään lähellä. Markkinajohtajan ja altavastaajan perimmäisessä suhtautumisessa kilpailuun ei löytynyt suuria eroja. Kilpailun ilmapiiri on kuitenkin enemmän läsnä altavastaajan kuin markkinajohtajan toimituksessa.

Vastakkainasettelusta takaisin neuvottelupöytiin - presidentti Ronald Reaganin neuvostosuhteet 1981-1987

Tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin (1911-2004) Neuvostoliittoa koskevaa retoriikkaa hänen käyttämissään julkisissa virallisissa puheissa. Tutkimuskohde on valittu siksi, että Reaganin kahden virkakauden välillä tapahtui merkittävä linjanmuutos juuri neuvostosuhteissa ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selittämään retoriikan merkitystä todellisuuteen. Ajanjakso on rajattu periodille 1981-1987, koska juuri tällä periodilla ratkaiseva retoriikan ja turvallisuuspoliittisen linjan muutos suhteessa Neuvostoliittoon tapahtui. Vedenjakajana on vuosi 1985 Reaganin toisen kauden alkaessa ja Mihail Gorbatšovin tullessa valtaan Neuvostoliitossa. Johdon vaihtuminen Neuvostoliitossa ajatellaan usein olevan ratkaiseva tekijä Yhdysvaltain ja Reaganin asenteiden muuttumiselle. Tutkimuksen avulla pyritään avaamaan diplomatian kulisseja, mitä todellisuudessa milloinkin tapahtui ja missä mentiin kilpavarustelun ja aseriisuntaneuvottelujen samanaikaisten ristiriitaisten vuorovaikutusten akanvirroissa. Aiemmassa tutkimuksessa on taustoitettu erityisesti aseriisuntaneuvottelujen historiaa myös Reaganin kolmen edeltäjän ajalta 1969-1981 periodilta sekä kuvattu Reaganin presidenttikauden pääkysymykset Neuvostoliiton suhteen. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että Reagan palasi neuvostopolitiikassaan käytännössä liennytyksen linjalle, merkittävänä retorisena erona kuitenkin, ettei tätä termiä virallisesti koskaan käytetty Reaganin aikana. Toisaalta Reagania on pidetty omalaatuisena ja hieman pinnallisena, kuitenkin retorisesti maan historian yhtenä taitavimmista presidenteistä. Reagan jatkoi pitkälti edeltäjänsä Jimmy Carterin jo käynnistämiä asevarusteluhankkeita mutta hän pyrki saamaan uuden alun neuvotteluilmapiiriin omalla täysin edeltäjistään poikkeavalla kovennetulla retoriikallaan. Varsinkin kautensa alkupuolella Reagan joutui hyvin haastavasti retorisesti todistelemaan haluaan rauhaan samalla kun hänen piti perustella uudet mittavat asevarusteluhankkeet omalle kansalleen. Erityisesti kiistanalainen SDI-avaruuspuolustushanke oli presidentin oma aloite, jota oli vaikeinta perustella riittävän uskottavasti kotimaassa ja varsinkin ulkomailla. Tutkielman tutkimusote on kvalitatiivinen ja induktiivinen. Metodina toimii retorinen analyysi. Retorisen pakottamisen mallia käyttämällä on tarkoituksena jäsentää retoriikan ja turvallisuuspolitiikan välistä yhteyttä sekä näin samalla paikantaa puheiden ja todellisuuden välistä kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan muutoksia retoriikan menetelmissä puheiden sisällä ja etsimään näiden muutosten syy-seuraussuhteita samanaikaisesti tapahtuneisiin kilpavarustelu –ja aseriisuntaprosesseihin. Lähtöoletuksena on että Reaganin kaudella tapahtunut kolmas johtajanvaihdos, Gorbatšovin valtaantulo oli merkittävä tekijä sekä Reaganin retoriikan että politiikan muuttumisessa. Tutkimus nojautuu pitkälti primaariaineistoon presidentti Reaganin virallisten puheiden toimiessa tärkeimpänä lähdemateriaalina. Merkittävin tutkimustulos on, että vuoden 1985 johtajavaihdos Neuvostoliitossa oli merkittävä tekijä Reaganin konkreettisessa suunnan muutoksessa Neuvostoliittoon nähden, mutta retoriikan tasolla tämä muutos ei ollut yhtä selvä. Hänen puheissaan oli vaihtelevia sävyjä sekä ennen että jälkeen Gorbatšovin valtaantulon. Reaganin sävy puheissa pehmeni jonkin verran, mutta kovistelevia sanoja 1985 jälkeenkin oli silti välillä kohtalaisen paljon ja toisaalta jo aiempien neuvostojohtajien aikana hän puhui välillä sovinnollisempaan sävyyn. Muutos retoriikan suhteen on ollut näin ollen varovaisempaa ja vaikeammin kohdistettavissa yhden tietyn tapahtuman seurauksena. Aseriisuntaneuvotteluissa sen sijaan mentiin selvästi eteenpäin johtajien 1985-1986 tapaamisten siivittämänä. Reagan oli retorisen pakottamisen mallin soveltamisessa pääsääntöisesti aloitteellinen osapuoli, joka halusi vaikuttaa merkittävästi muutoksiin erityisesti Neuvostoliiton sisällä.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Genetic and epigenetic mechanisms of tumor predisposition in hereditary non-polyposis colorectal carcinoma and sporadic cancers

Individuals with inherited deficiency in DNA mismatch repair(MMR) (Lynch syndrome) LS are predisposed to different cancers in a non-random fashion. Endometrial cancer (EC) is the most common extracolonic malignancy in LS. LS represents the best characterized form of hereditary nonpolyposis colorectal carcinoma (HNPCC). Other forms of familial non-polyposis colon cancer exist, including familial colorectal cancer type X (FCCX). This syndrome resembles LS, but MMR gene defects are excluded and the predisposition genes are unknown so far. To address why different organs are differently susceptible to cancer development, we examined molecular similarities and differences in selected cancers whose frequency varies in LS individuals. Tumors that are common (colorectal, endometrial, gastric) and less common (brain, urological) in LS were characterized for MMR protein expression, microsatellite instability (MSI), and by altered DNA methylation. We also studied samples of histologically normal endometrium, endometrial hyperplasia,and cancer for molecular alterations to identify potential markers that could predict malignant transformation in LS and sporadic cases. Our results suggest that brain and kidney tumors follow a different pathway for cancer development than the most common LS related cancers.Our results suggest also that MMR defects are detectable in endometrial tissues from a proportion of LS mutation carriers prior to endometrial cancer development. Traditionally (complex) atypical hyperplasia has been considered critical for progression to malignancy. Our results suggest that complex hyperplasia without atypia is equally important as a precursor lesion of malignancy. Tumor profiles from Egypt were compared with colorectal tumors from Finland to evaluate if there are differences specific to the ethnic origin (East vs.West). Results showed for the first time a distinct genetic and epigenetic signature in the Egyptian CRC marked by high methylation of microsatellite stable tumors associated with advanced stage, and low frequency of Wnt signaling activation, suggesting a novel pathway. DNA samples from FCCX families were studied with genome wide linkage analysis using microsatellite markers. Selected genes from the linked areas were tested for possible mutations that could explain predisposition to a large number of colon adenomas and carcinomas seen in these families. Based on the results from the linkage analysis, a number of areas with tentative linkage were identified in family 20. We narrowed down these areas by additional microsatellite markers to found a mutation in the BMPR1A gene. Sequencing of an additional 17 FCCX families resulted in a BMPR1A mutation frequency of 2/18 families (11%). Clarification of the mechanisms of the differential tumor susceptibility in LS increases the understanding of gene and organ specific targets of MMR deficiency. While it is generally accepted that widespread MMR deficiency and consequent microsatellite instability (MSI) drives tumorigenesis in LS, the timing of molecular alterations is controversial. In particular, it is important to know that alterations may occur several years before cancer formation, at stages that are still histologically regarded as normal. Identification of molecular markers that could predict the risk of malignant transformation may be used to improve surveillance and cancer prevention in genetically predisposed individuals. Significant fractions of families with colorectal and/or endometrial cancer presently lack molecular definition altogether. Our findings expand the phenotypic spectrum of BMPR1A mutations and, for the first time, link FCCX families to the germline mutation of a specific gene. In particular, our observations encourage screening of additional families with FCCX for BMPR1A mutation, which is necessary in obtaining a reliable estimate of the share of BMPR1A-associated cases among all FCCX families worldwide. Clinically, the identification of predisposing mutations enables targeted cancer prevention in proven mutation carriers and thereby reduces cancer morbidity and mortality in the respective families.

Lastenhoitoa ja digiboksin viritystä - Sukupolvien välinen käytännön auttaminen suurten ikäluokkien perheissä.

Pro gradu -työni selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että suuret ikäluokat antavat käytännön apua lapsilleen, sekä sitä, miten suuret ikäluokat tätä apua antavat. Tarkastelen työssäni myös aikuisten lasten vanhemmilleen ja isovanhemmilleen antamaa käytännön apua. Perhesukupolvien välinen vuorovaikutus on aiheena ajankohtainen nyt, kun suomalaiset suuret ikäluokat ovat jäämässä tai jo jääneet eläkkeelle. Sukupolvien tutkimuksen avulla voidaan ennustaa, voidaanko perhevastuiden, kuten esimerkiksi hoidon ja hoivavastuun, jatkumiseen yli perhesukupolvien luottaa. Tutkielmani aineistona käytän kyselyaineistoa, joka kerättiin Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella vuonna 2009 päättyneessä Sukupolvien ketju -hankkeessa. Neljä vuotta kestänyt Suomen Akatemian rahoittama Sukupolvien ketju -hanke tutki sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tilastokeskuksen toteuttamaan Sukupolvien ketju -postikyselyyn vastasi keväällä 2007 yhteensä 1 115 suurten ikäluokkien edustajaa ja 1 435 suurten ikäluokkien edustajan lasta. Sukupolvien ketju -aineiston laajuus mahdollistaa monenlaisten eri vertailujen tekemisen. Työni teoreettisessa osuudessa käsittelen perhekäsityksiä ja näissä käsityksissä tapahtuneita muutoksia. Valotan myös sukupolven käsitettä ja sen erilaisia merkityksiä sekä varsinaista auttamista ja perhesukupolvien välistä vaihtoa. Analysoin aineistoa PASW Statistics 18 -ohjelmalla (aiemmin SPSS). Aineiston kuvailussa käytän frekvenssijakaumia ja varsinaisessa analysoinnissa ristiintaulukoita ja logistista regressioanalyysia. Suurten ikäluokkien jäsenistä kaksi kolmesta auttaa lapsiaan. Tutkimusaineistossani suurten ikäluokkien käytännön avun antamista lapsilleen selittävät yksittäisinä tekijöinä siviilisääty, lasten lukumäärä, lastenlasten lukumäärä, kotitalouden kuukausitulot, lasten asumisetäisyys, viikoittainen yhteydenpito lapsiin, koettu terveydentila sekä vanhempien koulutus. Yhdeksän eri selittäjän vaikutusta käytännön auttamiseen samanaikaisesti tutkineen logistisen regressiomallini tulosten perusteella todennäköisimmin lapsiaan käytännössä auttaa keskiasteen koulutuksen saanut suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua puolestaan selittivät logistisessa regressioanalyysissa lasten lukumäärä sekä viikoittainen yhteydenpito vanhempiin. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua selitti lisäksi sukupuoli. Miehillä oli jopa viisinkertainen todennäköisyys auttaa vanhempiaan käytännössä verrattuna naisiin. Aiemmissa tutkimuksissa käytännön avun antamisen on havaittu olevan toiseen suuntaan sukupuolittunutta kuin tämän tutkimuksen tuloksissa. Pyytävätkö suuret ikäluokat modernia apua teknisten laitteiden asentamiseen ja virittämiseen enemmän juuri pojiltaan? Selittäisikö tämä aikuisten poikien suurempaa todennäköisyyttä auttaa käytännössä? Tällä hetkellä, kun suuret ikäluokat ovat vielä hyväkuntoisia ja aktiivisia, näyttää auttamisen pääpaino kulkevan suurilta ikäluokilta heidän lapsilleen. Tulevaisuus näyttää, auttavatko suurten ikäluokkien lapset samalla tavalla omia lapsiaan. Entä riittääkö suurille ikäluokille auttajia? Perhepoliittisissa puheissa ja toimenpiteissä pitäisi joka tapauksessa ottaa huomioon paremmin myös kasvava ikääntyvien ihmisten joukko.