995 resultados para Saraste, Tuomas: Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö kilpailuoikeudessa
Resumo:
Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä selvitetään aurinkosähköjärjestelmän rakentamisen kannattavuutta, teknisiä ratkaisuja sekä vaatimuksia pientaloon. Tutkimus suoritetaan tarkasteltavaan kiinteistöön aurinkosähköjärjestelmän teknisten ratkaisumahdollisuuksien sekä taloudellisesti kannattavimman mallin löytämiseksi. Työssä käydään läpi järjestelmän teknisten komponenttien rakennetta ja ominaisuuksia, niille määriteltyjä vaatimuksia sekä hintaa. Työssä myös simuloidaan eri voimalakokonaisuuksien tuotantoa voimalan koon optimoimiseksi kohteelle. Saatujen tulosten perusteella voimalan hankkiminen on vielä kallista ja takaisinmaksuajat pitkiä johtuen järjestelmän kalliista hinnasta. Tulevaisuudessa aurinkosähkö tulee olemaan kannattava investointi samalla, kun yhä enenevissä määrin energistyvässä maailmassa luovutaan fossiilisista polttoaineista niiden ympäristövaikutusten ja resurssien puutteen vuoksi. Aurinkosähkö on yksi potentiaalisista korvaajista tulevaisuudessa ja voimme odottaa järjestelmien hintojen laskevan kilpailun lisääntyessä. Myös valtion tuki tulevaisuudessa on mahdollinen pientuottajillekin.
Resumo:
Tutkielman aiheena on ammattimaisesti taidetta harjoittavan kuvataiteilijan asema työoikeudessa, vero-oikeudessa ja työttömyysturvassa. Nämä kolme oikeudenalaa ovat kuvataiteilijoiden käytännön työskentelyn kannalta merkittävimpiä oikeudenaloja. Tutkielman tarkoituksena on kuvataiteilijan oikeudellisen aseman lisäksi selvittää, mihin kuvataiteilijat sijoittuvat oikeusjärjestelmässämme esiintyvässä yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa, sekä mitä muodollisia reunaehtoja taikka vaatimuksia oikeusjärjestelmämme asettaa kuvataiteilija työskentelylle. Tutkielma edustaa oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää. Lähteinä on käytetty useita työoikeudellisia, vero-oikeudellisia sekä työttömyysturvaa käsitteleviä perusteoksia ja artikkeleita, ministeriöiden työryhmien laatimia raportteja sekä oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa on käytetty myös oikeussosiologian menetelmiä tukemaan ja täydentämään aiheen oikeusdogmaattista tarkastelua. Käytetty oikeussosiologinen aineisto on ollut lähinnä kvantitatiivista tilastotietoa. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että vapaiden kuvataiteilijoiden oikeudellinen asema sijoittuu yrittäjien ja työntekijöiden välisessä jaottelussa itsenäisyytensä puolesta useimmiten yrittäjätyöhön. Kuvataiteen harjoittamisesta kuitenkin puuttuu sellainen laajuus ja voiton tavoittelu, jotka yleensä liittyvät elinkeinonharjoittamiseen. Työoikeudessa ongelmallisia tilanteita ovat etenkin tilaustöissä muodostuvat oikeussuhteet, jotka saattavat tietyissä olosuhteissa täyttää työsopimuksen tunnusmerkit. Tuloverotuksessa on muodostunut kuvataiteilijoiden osalta varsin selkeä ja taiteenharjoittamista edistävä oikeuskäytäntö, joskin taiteellisen toiminnan verotuksessa sovellettavan verolain valinnassa saattaa edelleen syntyä harmaalle alueelle sijoittuvia rajanvetotilanteita. Työttömyysturvassa kuvataiteilijoiden tilanne on kaikkein ongelmallisin. Kuvataiteilijoiden oikeus työttömyysturvaan ratkaistaan erittäin laajan harkintavallan sisältävällä kokonaisarvioinnilla, jonka tulosta on vaikea ennakoida. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että etenkin pienituloisten yrittäjien heikko työttömyysturva on rakenteellinen syy siihen, miksi kuvataiteilijoiden ei kannata ryhtyä yrittäjiksi. Tämän vuoksi tutkielmassa esitetäänkin erilaisia parannusehdotuksia etenkin työttömyysturvajärjestelmän kehittämiseksi.
Resumo:
Tutkielman aiheena on suomalainen urheilujournalismi ja sen suhde itänaapuriin. Tarkoituksena on vertailla sen mahdollista muutosta Neuvostoliiton ajalta ja verrata sitä aikaan sen hajoamisen jälkeen. Vertailukohteiksi olen valinnut Calgaryn ja Soulin olympialaiset vuodelta 1988 ja Albertvillen ja Barcelonan olympialaiset vuodelta 1992 sekä Lillehammerin talvikisat vuodelta 1994. Miten urheilujournalismin painotukset ovat muuttuneet olympiauutisoinnissa? Primäärilähteenä käytän Helsingin Sanomien urheilutoimituksen olympiauutisointia ja Yleisradion Urheiluruutua sekä sen olympiauutisointia. Taustana käytän suomalaisten urheilutietokirjojen olympia-analyysejä ja yhteenvetoja kyseisistä kisoista. Käsittelen myös Ville Pernaan jakoa, jolla hän jakaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ja ystävyyspolitiikan kolmeen tasoon. Tarkastelen myös yleisesti Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, suomettumisen käsitettä sekä journalismia laajemmin. Keskeisin tutkimustulos tutkielmassani on, että Neuvostoliiton erityisasema suomalaisessa urheilujournalismissa oli merkittävä. Neuvostoliiton hajottua pienempien entisten neuvostotasavaltojen edustajiin, kuten Baltian maiden urheilijoihin, suhtauduttiin positiivisemmin kuin venäläisiin. Tämän lisäksi varsinkin jääkiekon asetelma muuttui urheilujournalistien käsittelyssä suhteessa Suomen itänaapuriin.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksen tarkoitus on analysoida suomalaisen yrityksen vuonna 2014 kohtaamia riskejä Ukrainassa sekä tutkia sitä, miten niitä hallitaan ja miten ne vaikuttivat yrityksen liiketoimintaan. Ukraina ei ole merkittävä kauppakumppani Suomelle, mutta silti monet suomalaiset yritykset toimivat maassa ja vuoden 2014 kriisin jälkeen maahan on tullut uusia suomalaisia yrityksiä. Ukraina on kooltaan merkittävä markkina-alue, ja sen merkitys saattaa kasvaa kun se on aloittanut siirtymisen kohti EU:ta. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia riskejä Ukrainan liiketoimintaympäristössä esiintyi vuonna 2014 ja kuinka tutkittu yritys on hallinnut niitä. Tutkimusta varten on suoritettu laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä sähköpostivaihdon avulla. Tämän lisäksi on perehdytty aihetta käsitteleviin journaaleihin, aikakausilehtiin sekä Internet-sivustoihin relevantin ja monipuolisen tiedon hankkimista varten. Teoriapohjana on tutkimuksessa käytetty riskin määritelmää sekä COSO:n kokonaisvaltaista riskinhallintamallia. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan todeta, että tutkitun yrityksen riskinhallintatoimenpiteet eivät eronneet merkittävästi COSO:n mallissa esitetyistä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tutkittaessa suomalaisen yrityksen kohtaamia riskejä Ukrainassa vuonna 2014 huomattiin, että riskit jakautuvat viiteen eri kategoriaan: sosiaalisiin riskeihin, teknisiin riskeihin, henkilöstö riskeihin, poliittisiin riskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Tutkimustuloksista huomattiin että yritys vastasi kolmeen eri riskikategoriaan poikkeavalla tavalla verrattuna malliin. Sosiaalisten-, teknisten- ja henkilöstö riskien osalta toimenpiteet erosivat mallissa esitetyistä. Yritys vastasi sosiaalisista riskeistä johtuviin boikotteihin vähentämällä niitä uudelleen brändäämällä tuotteitaan. Teknisiä riskejä hallittiin muuttamalla tuotteita ja tuotantoa uuteen toimintaympäristöön sopiviksi. Henkilöstöriskejä vältettiin olemalla käyttämättä tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Tutkimuksessa ilmenneitä riskinhallintakeinoja, jotka poikkesivat COSO:n mallista, ei tullut esille aikaisemmissa akateemisissa tutkimuksissa
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee kansainvälistymistä aineellisten hyödykkeiden verkkokauppaa harjoittavien yritysten näkökulmasta. Verkkokauppojen kansainvälistyminen on jäänyt vähäiselle huomiolle muuten mittavasti tutkitussa yritysten kansainvälistymisen tutkimuskentässä. Tutkielma alkaa johtavien kansainvälistymisteorioiden esittelyllä, jonka jälkeen tarkastellaan niiden soveltuvuutta verkkokauppojen kansainvälistymisen selittämiseen. Teorioiden todetaan olevan osittain soveltuvia myös verkkokauppojen kansainvälistymisen tutkimiseen, mutta yksikään teoria ei itsessään ole riittävä selittämään ilmiötä. Tämän takia tutkielmassa pyritään luomaan alustava kontekstisidonnainen teoria verkkokauppojen kansainvälistymisestä. Teorianluonnin pohjana toimii seitsemän verkkokauppayrityksen päättäjän ja kolmen toimialan asiantuntijan puolistrukturoidulla teemahaastattelututkimuksella kerätty aineisto. Tutkimuksellinen lähestymistapa on laadullinen ja aineiston analyysissä käytetään grounded theory -menetelmää. Tutkielman tulokset esittelevät verkkokaupan kansainvälistymiseen vaikuttavia tekijöitä neljän aineistosta johdetun proposition avulla. Ensimmäisessä propositiossa käydään läpi kansainvälisen verkkokaupan edellytyksiä ja kansainvälistymiseen liittyviä haasteita. Yleiseksi kansainvälistymisen edellytykseksi esitetään verkkokaupan toimimista kansainvälisen asiakkaan näkökulmasta. Toinen propositio käsittelee verkkokauppojen strategisia valintoja ja niiden vaikutuksia yrityksen toimintaan. Päätason strategioiksi tunnistetaan kapeamman markkina-alueen täyttä potentiaalia tavoitteleva lokalisoitu strategia ja laajempia markkina-alueita vähäisemmällä mukautuksella tavoitteleva globaali strategia. Kolmannessa propositiossa tuodaan esiin yleisimmät yhteistyökumppanityypit ja niihin tukeutumiseen liittyvät haasteet. Yhteistyökumppaniverkostojen todetaan olevan moninaisia ja useimmissa tapauksissa yhteistyökumppaneiden rooli on lähinnä kansainvälistymistä tukeva. Neljännessä propositiossa tarkastellaan yksilöiden roolia kansainvälistymiseen liittyvässä päätöksenteossa. Päättävissä rooleissa toimivat yksilöt ja heidän aikaisempi kokemuksensa vaikuttavat merkittävästi kansainvälistymiseen liittyviin päätöksiin. Tutkielman pääasiallinen kontribuutio on teoreettinen ja se liittyy propositioiden yhdessä muodostamaan uuteen verkkokauppojen kansainvälistymistä selittävään teoriaan. Teoria toimii pohjana jatkossa tapahtuvalle kontekstisidonnaiselle teorianluonnille ja täydentää aiempia teorioita.
Resumo:
Tutkimus sai innoituksensa, kun tutkija huomasi tarpeen liiketaloudelliselle, ajantasaiselle ja realistiselle tutkimukselle Pohjois-Korean markkinoista, joka kuvailisi markkinoiden olemassaolevia ja puuttuvia rakenteita sekä tutkisi mahdollisuuksia ylittää puuttuvat rakenteet. Institutionaalinen teoria valittiin sopivaksi viitekehykseksi kuvailla ja tutkia markkinarakennetta. Tutkimuskysymys muotoiltiin seuraavasti: “Miten ulkomaiset yritykset voivat reagoida puuttuviin markkinarakenteisiin Pohjois-Koreassa?”. Tutkimuskysymys jaettiin kolmeen osakysymykseen: (1) Millainen on Pohjois-Korean markkinoiden institutionaalinen ympäristö? (2) Mitkä ovat merkittävimmät puuttuvat markkinarakenteet Pohjois-Koreassa? (3) Mitä mahdollisuuksia ulkomaisilla yrityksillä voisi olla reagoida puuttuviin markkinarakenteisiin? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena, koska tutkimuskysymys on deskriptiivinen. Aineisto kerättiin asiantuntijahaastattelun ja kvalitatiivisen sisällönanalyysin keinoin. Primääriaineiston muodostavat 2 asiantuntijahaastattelua ja sekundääriaineiston muodostavat 95 artikkelia, jotka kerättiin 40 lähteestä. Aineisto analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin keinoin. Aineisto koodattiin, luokiteltiin ja esitettiin kokonaisuuksina luokittelurungon avulla, joka laadittiin tutkimusta varten muodostetun teoreettisen viitekehyksen mukaan. Tulokset ja johtopäätökset voidaan tiivistää seuraavasti. (1) Pohjois-Korean markkinan instituutioihin vaikuttaa kaksoisrakenne, jossa muodollinen, sosialistinen rakenne ja epämuodollinen, markkinalähtöinen rakenne toimivat päällekkäin. (2) Puuttuvia rakenteita on sekä markkinan kontekstissa että markkinatasolla. Puutteet ovat osittain seurausta vanhojen rakenteiden korvaantumisesta uusilla, jotka eivät ole institutionalisoituneet. (3) Yritykset voivat käyttää samoja mahdollisuuuksia reagoida puuttuviin markkinarakenteisiin Pohjois-Koreassa, joita kehittyvien markkinoiden yhteydessä on esitetty. Sen tulkittiin vähentävän käsitystä, jonka mukaan Pohjois-Korean markkina on liian erikoinen yritystoiminnalle. (4) Kasvava keskiluokka sekä yrittäjyyden ja naisten yhä merkittävämpi rooli liike-elämässä aiheuttavat alhaalta ylöspäin suuntautuvaa kehitystä markkinoilla. Nämä ovat merkkejä viimeaikaisesta kehityksestä, jotka eivät ole saaneet laajaa huomiota länsimaisessa mediassa. Se korostaa tarvetta liiketaloudelliselle, ajantasaiselle jatkotutkimukselle Pohjois-Korean markkinoista.
Resumo:
Sovittelulain säätämisen tarkoituksena oli yhdenvertaisuuden nimissä yhdenmukaistaa ja valtakunnallistaa sovittelutoiminta, jota on Suomessa harjoitettu 1980-luvulta alkaen. Sovittelun on ajateltu olevan hyvä keino puuttua erityisesti nuorisorikollisuuteen, joissa tapauksissa sovittelun on uskottu mm. ehkäisevän uusintarikollisuutta. Sovittelutoiminta ei kuitenkaan rajoitu nuorten tekemien rikosten käsittelyyn. Jo sovittelutoiminnan alkuajoista alkaen, mutta etenkin 1990-luvulta lähtien yksi sovittelutoiminnan kiistanalaisimmista muodoista on ollut lähisuhdeväkivallan sovittelu. Sovittelun puolustajien mielestä sovittelu voi olla paras mahdollinen tapa käsitellä lähisuhdeväkivaltatapausta, kun taas kriitikoiden mielestä tämän kaltainen väkivalta ei kuulu sovitteluun ollenkaan. Sama näkemyserojen kamppailu toistuu myös sovittelulain lainsäädäntöaineistossa, joka toimii tämän pro gradu -tutkielman empiirisenä aineistona. Aineisto koostuu lainsäädäntöasiakirjoista lähtien hallituksen esityksestä ja päätyen valmiiseen lakiin. Tutkielmassa selvitetään miten lähisuhdeväkivaltaa ja sen sovittelua on määritelty ja mitkä tekijät vaikuttivat lainsäädäntöratkaisuun. Aineistoa on käsitelty soveltaen diskurssianalyysiä. Aineisto pitää sisällään näkemyksiä, joissa suhtaudutaan lähisuhdeväkivallan sovitteluun hyväksyvästi liki ehdoitta, varauksellisen hyväksyvästi, kriittisesti tai ehdottoman kielteisesti. Suhtautumiseen vaikuttavat mm. millaiseksi toiminnaksi väkivalta mielletään ja se, kenen ongelma väkivallan katsotaan olevan. Aineistoa on tarkasteltu lähisuhdeväkivallan sovittelun määrittelijöiden, sekä perhedynaamisen ja rikosoikeudellisen diskurssin kautta. Lain lopputulos on kompromissi, jossa näkyy sekä kriitikoiden että sovittelun puolustajien vaikutus. Alkuperäinen hallituksen esityksen mukainen lakiehdotus oli hyvin avoin ja epämääräinen muodoltaan. Lakiesitys muokkaantui prosessin edetessä ja rajautui paikoin huomattavasti alkuperäiseen nähden. Laki kuitenkin sallii tietyin edellytyksin lähisuhdeväkivallan sovittelun. Lainsäädäntöratkaisu ilmentää sovittelun puolustajien hyvää uskoa ja toiveikkuutta sovittelun mahdollisuuksiin, kuten myös sovittelusta päättävien tahojen ja toimijoiden kykyyn rajata sovittelun ulkopuolelle sovitteluun soveltumattomat tapaukset. Sovittelua koskevasta tutkimuksesta voidaan kuitenkin havaita, etteivät asetetut odotukset ole täyttyneet kaikilta osin. Sovittelulain voimaantulosta tulee kuluneeksi 10 vuotta ja tutkielmassa ehdotetaankin lähisuhdeväkivallan sovittelun aseman uudelleenarviointia osana sovittelutoimintaa.
Resumo:
The objective of this study was to find out how third party influencers can facilitate value-based selling in a network and how suppliers should aim to impact on these third party influencers to facilitate value-based selling. The study considers construction industry, selling the column connection solution and third party influencers. Third party influencers examined in this study were structural designers. The study also aims to find out structural designers’ value drivers and the differences between the market areas that this study related to. The theoretical part of the study focuses on two separate areas. The first part of the theory focuses on a value-based selling concept: what it is, what it requires and what are the main barriers for value-based selling. The second part of the theory examines value creation in networks. The present knowledge over value creation in networks and different network actors are presented. Project marketing is also discussed briefly because this study’s topic, which is highly related to project business. The results reveal structural designers’ value drivers considering the usage of the column connection solution and present ways how suppliers should aim to impact structural designers to facilitate value-based selling. The main result of the study indicates that third party influencers can have a positive impact on facilitating value-based selling. Structural designers are communicating more or less with all the salient actors in different project phases and they can act as sponsors to support the sales of Peikko’s column connection solution and promote solution to other actors involved to the project. This requires that structural designers can understand the actual benefits of how the solution can improve their and their customers’ business.