848 resultados para muu epäasiallinen kohtelu


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu –tutkielmani aiheena ovat kunnankätilöt ja heidän työnsä Pohjois-Suomessa 1900-luvun alusta 1960-luvun alkuun. Naiset synnyttivät varsinkin maaseudulla yleensä kotona lähes 1900-luvun puoliväliin asti. Vuosisadan alusta lähtien kuntiin alettiin palkata koulutettuja kätilöitä, mutta Pohjois-Suomen kunnissa itseoppineet kätilöt hoitivat synnytyksiä koulutettujen kätilöiden rinnalla vielä usean vuosikymmenen ajan. Minua kiinnosti, miten siirtymävaihe paarmuskoiden hoitamista kotisynnytyksistä kätilöiden hoitamiin yleensä sujui. Lisäksi keskityn kätilöiden työskentelyolosuhteisiin, jotka olivat usein vaikeat huonojen kulkuyhteyksien sekä kotien köyhyyden takia. Kotisynnytysten ohella kätilöiden työhön kuului äitiys- ja ehkäisyneuvonta, joka useilla paikkakunnilla alkoi 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tutkielmani toinen teema on raskauden ja synnytyksen medikalisoituminen. Oppi hygieniasta ja muu siisteysvalistus olivat keskeisiä synnytyksen medikalisoitumisessa; perinteinen synnytyksen jälkeinen puhdistautumisperinne, kirkottaminen, alkoi hiipua samoihin aikoihin, kun kätilöt alkoivat huolehtia äidin puhdistamisesta synnytyksen jälkeen. Lääketieteellistyminen näkyi myös käytettävien lääkkeiden ja välineiden määrän lisääntymisessä. Kouluttamattomilla synnytysavustajilla ei yleensä ollut käytettävissään lääkkeitä eikä saksia parempia instrumentteja, kun taas kätilöt pystyivät seuraamaan äidin vointia esimerkiksi virtsanäyttein. Myös synnytyksen kulkuun voitiin vaikuttaa käyttämällä esimerkiksi pihtejä tai kohdun supistuksiin vaikuttavia lääkkeitä. Kotisynnytyksiä hoitavien kätilöiden työolosuhteet olivat kuitenkin huomattavasti alkeellisemmat kuin samaan aikaan heidän sairaaloissa työskentelevillä kollegoillaan. Kätilöt eivät useinkaan olleet vain kodeissa synnytyksiä hoitavia henkilöitä, vaan tarvittaessa he olivat myös perheistä huolehtivia sosiaalityöntekijöitä, talonmiehiä ja jopa eläinlääkäreitä. Aineistona olen käyttänyt Museoviraston vuonna 1978 järjestämän ”Lääkintää ja potilaita” -kirjoituskeruun vastauksia. Näiden lisäksi kätilöiden kirjoittamat muistelmat ja Kätilölehden artikkelit ovat olleet tärkeitä. Vastaukset ovat Pohjois-Suomesta, joka tässä työssä tarkoittaa Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten hoitohenkilökunnan opiskelijoihin kohdistama henkinen väkivalta ilmenee ohjatussa harjoittelussa, mitä seurauksia se aiheuttaa opiskelijoille, mitä apua opiskelijat saavat kertomalla kokemuksistaan ja millaisia tiedontarpeita opiskelijoilla on ohjatussa harjoittelussa ilmenevään henkiseen väkivaltaan liittyen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat henkistä väkivaltaa ohjatussa harjoittelussa kokeneet toisen ja kolmannen vuoden bioanalyytikko-, ensihoitaja-, fysioterapeutti-, kätilö-, röntgenhoitaja-, sairaanhoitaja-, suuhygienisti-, terveydenhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijat kahdesta terveysalan ammattikorkeakoulusta. Aineisto kerättiin keväällä 2010 sähköisellä Webropol-kyselylomakkeella ja se analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Tulosten mukaan opiskelijoiden (n=41) kokema henkinen väkivalta ilmeni sanallisessa ja sanattomassa muodossa. Henkistä väkivaltaa harjoitti useimmiten harjoittelun ohjaaja tai muu kuin esimiestehtävässä toimiva henkilökunnan jäsen. Osa opiskelijoista kertoi kokemusten aiheuttaneen heille psyykkisiä ja psykosomaattisia oireita. Henkisellä väkivallalla oli negatiivisia vaikutuksia opiskelijoiden oppimiseen, opiskelumotivaatioon ja ammattiin sitoutumiseen. Suurin osa opiskelijoista oli kertonut kokemuksistaan opiskelutovereilleen sekä ystävilleen ja muille läheisilleen harjoittelun aikana. Kokemuksistaan opettajalle tai ohjaajalle harjoittelun aikana tai sen jälkeen kertoneiden osuus oli huomattavasti pienempi. Syitä opettajalle tai ohjaajalle kertomatta jättämiseen olivat muun muassa käsitys kertomisen hyödyttömyydestä ja tapahtuneen vaikea todistettavuus. Kokemuksistaan kertomalla opiskelijat saivat henkistä tukea, tietoa muilta saatujen kokemusten ja neuvojen muodossa sekä konkreettista, tilanteeseen puuttumiseen johtanutta apua. Kolme neljäsosaa opiskelijoista ilmoitti, ettei oppilaitoksissa ollut käsitelty henkistä väkivaltaa koskevissa tilanteissa toimimista ennen harjoittelun alkua. Opiskelijat kaipasivat etukäteistietoa mm. henkisen väkivallan tunnistamisesta ja sitä koskevissa tilanteissa toimimisesta ohjatussa harjoittelussa. Tulosten perusteella hoitohenkilökunnan opiskelijoihin ohjatussa harjoittelussa kohdistama henkinen väkivalta asettaa opiskelijoiden oppimista ja ammattiin sitoutumista koskevia haasteita terveysalan koulutukselle ja ammatillisille toimintaympäristöille. Tutkimuksen avulla terveysalan oppilaitoksissa voidaan kehittää toimintamalleja henkiseen väkivaltaan puuttumiseksi ja sen ennaltaehkäisemiseksi sekä antaa opiskelijoille toimintaohjeita henkisen väkivallan varalle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä diplomityö on tehty painotaloon. Yrityksen tilaus-toimitusketjua on kehitetty ennen diplomityötä. Muutoksen kohteena on ollut toimintamallit, laatu, läpäisy ja tuotanto- ja varastotilojen layout, lisäksi koneitakin on uusittu ja korjattu runsaasti. Muutosten yhteydessä henkilöstöä sopeutettiin vastaamaan uutta toimintamallia ja samalla myös johtamisen vastuu jaettiin uudelleen. Diplomityö koostuu kolmesta merkittävästä osasta ja sen tarkoituksena on kuvata sisäiset prosessit ja kehittää valittuja ongelmia. Ensimmäinen osa käsittelee leania ja sen teoriaa. Lisäksi määritellään lean-työkalut, joita työssä hyödynnetään. Toinen osa keskittyy kuvaamaan työn käytännön osuutta, jossa selvitetään prosessin nykytilaa. Suuri osa tätä diplomityötä on työn tutkimista ja sen kuvaamista yksinkertaisilla prosessikuvauksilla. Nykytilan kuvauksessa etsittiin myös ongelmakohtia, joita käytetään osittain tämän työn kehitysprojekteissa. Ongelmakohtien listan avulla voidaan toteuttaa jatkossa jatkuvan parantamisen projekteja. Kolmas osa työstä liittyy valittujen kehitysprojektien toteutukseen. Ensin työssä kuvataan jatkuvan parantamisen projektien työskentelytavat ja perustellaan syyt projektien valintaan. Valinnan jälkeen kuvataan valittujen projektien toteuttaminen ja lopuksi käydään läpi tulokset. Lisäksi yhteenvedossa esitellään työstä syntyvät jatkotoimenpide-ehdotukset. Kehitysprojektien tuloksien perusteella pystyttiin arvioimaan tulevia kehityskohteita ja niihin käytettäviä työkaluja. Koska kyseessä oli pilottiprojekti, oppimista tapahtui paljon ja tulokset saattavat näyttää positiivisimmilta kun kehitystoimintaa jatketaan. Tuloksina syntyivät prosessikuvaukset melkein jokaiseen työvaiheeseen. Tämän lisäksi prosessikuvausten yhteydessä syntyneitä kehitysehdotuksia voidaan pitää tuloksina. Ensimmäinen kehitysprojekteista oli työmääräimen kehittäminen. Työmääräintä muutettiin informatiivisemmaksi, mutta muu parantaminen jäi diplomityön ulkopuolelle. Toinen kehitysprojekti oli varastotuotteiden hallinnan kehittäminen, jossa aloitettiin ennakoida asiakkaan tilauksia ja varastojen arvot saatiin paremmin hallintaan. Tuloksia saavutetaan enemmän, mikäli toimintaa laajennetaan. Viimeisenä kehitysprojektina oli työpisteen toiminnan kehittäminen. Kehittämisessä keskityttiin pohjapiirroksen järkevöittämiseen, työtapojen vakiointiin ja lean-työkalu 5S toteutukseen. Työpisteen tehokkuutta saatiin nostettua jonkun verran, tosin painopiste oli uuden toimintatavan oppimisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on luoda viitekehys yritysten innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation suorituskyvyn mittaamiseksi. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja tutkimusotteena siinä käytetään toiminta-analyyttistä tutkimusotetta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin havainnoimalla, keskusteluilla, haastatteluilla sekä ryhmätyöskentely-menetelmillä. Luodun viitekehyksen mukaan innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation tuottama julkinen arvo syntyy pienentämällä innovaatio-toiminnan markkina- ja järjestelmähäiriöitä, joka tapahtuu tarjoamalla rahalista tukea sekä palveluita. Näin innovaatiotoiminnan tuloksellisuus ja positiiviset ulkoisvaikutukset lisääntyvät. Tämä johtaa lopulta talouden kasvamiseen sekä yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointiin. Innovaatiotuella voidaan säädellä myös innovaatiotoiminnan aluetta ja näin luoda arvoa pureutumalla yhteiskunnan ongelmakohtiin. Tämän lisäksi kansalaisille on todennäköisesti arvokasta organisaatiota kohtaan tuntema luottamus, jota kasvattavat luultavasti esimerkiksi resurssien tehokas käyttö, oikeudenmukainen toiminta, asiakkaiden yhden-mukainen kohtelu, todennetut tulokset ja vaikutukset sekä toiminnan läpinäkyvyys. Viitekehyksen pohjalta muodostettiin Ohjelmat-ydinprosessin suorituskyvyn mittaristo. Aluksi kuvattiin ydinprosessin tavoitteet, joita tarkennettiin vaikuttavuusmallilla sekä sidosryhmäanalyysillä. Seuraavaksi muodostettiin ydinprosessille strategiakartta ja tunnistettiin sen kriittiset menestystekijät. Tuloksena syntyi mittaristo, jossa on 84 potentiaalista prosessin suorituskykyä mittaavaa mittaria. Lopuksi mittaristoa tarkasteltiin kokonaisuutena ja todettiin se kohtalaisen hyvin onnistuneeksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The proportion of elderly people over 65 years of age in Finland is expected to grow to over 25% by the 2025. It has been estimated that elderly people today consume nearly 40% of all drugs. Age brings about number of physiological changes that may affect the disposition, metabolism and excretion of drugs. The function of heart, lungs, liver and kidneys decreases even in healthy people, as they get older. The proportion of total body water decreases and the relative fat percentage increases. Also several other factors such as concurrent diseases, concomitant medication and nutritional factors have an effect on drug therapy in elderly. Age increases the risk of adverse drug reactions, which most often are dose-dependent. Despite all this there are not enough studies involving the elderly people and the elderly are most often excluded from clinical trials. Oxycodone is a strong opioid analgesic, which is used to treat moderate or severe pain. Paracetamol is a widely used nonopioid analgesic, which has become popular in the treatment of pain in many patient groups. In this series of studies the pharmacokinetics of oral and intravenous oxicodone as well as intravenous paracetamol in the elderly and young adult patients were investigated. Also a study investigating the interaction of oral antibiotic clarityhromycin, a known cytochrome P450 (CYP) 3A4 inhibitor, with oxycodone pharmacokinetics and pharmacodynamics in elderly and young healthy volunteers was carried out. The pharmacokinetics of oxycodone showed a clear age depency. Patients over 70 years had 50-80% higher mean exposure to oral oxycodone and a twofold greater plasma concentration than young adults 12 h after ingestion of the drug. Elderly patients had 40-80% greater exposure to intravenous oxycodone and patients over 80 years had over twofold greater plasma concentrations 8 h post dose than the young adults. The elderly patients had also greater exposure to intra venous paracetamol compared to young adults. Clarithromycin increased the exposure to oral oxycodone in both young and elderly volunteers. The elderly had marked interindividual variation in the pharmacokinetics and pharmacodynamics when clarithromycin was given concomitantly with oxycodone. Because the pharmacokinetics of oxycodone and intravenous paracetamol depend on the age of the subject, it is important to titrate the analgesic dose individually in the elderly.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

I doktorsavhandlingen undersöks förmågan att lösa hos ett antal lösare för optimeringsproblem och ett antal svårigheter med att göra en rättvis lösarjämförelse avslöjas. Dessutom framläggs några förbättringar som utförts på en av lösarna som heter GAMS/AlphaECP. Optimering innebär, i det här sammanhanget, att finna den bästa möjliga lösningen på ett problem. Den undersökta klassen av problem kan karaktäriseras som svårlöst och förekommer inom ett flertal industriområden. Målet har varit att undersöka om det finns en lösare som är universellt snabbare och hittar lösningar med högre kvalitet än någon av de andra lösarna. Det kommersiella optimeringssystemet GAMS (General Algebraic Modeling System) och omfattande problembibliotek har använts för att jämföra lösare. Förbättringarna som presenterats har utförts på GAMS/AlphaECP lösaren som baserar sig på skärplansmetoden Extended Cutting Plane (ECP). ECP-metoden har utvecklats främst av professor Tapio Westerlund på Anläggnings- och systemteknik vid Åbo Akademi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Jääkäripataljoona 27 laati vuoden 1917 lopulla viisi osaa ja 1559 sivua käsittäneen Suomalaisen sotilaskäsikirjan. Käsikirja oli tarkoitettu sekä jääkärien että tulevan Suomen armeijan muiden johtajien oppaaksi. Teoksella oli keskeinen rooli suomalaisen sotilaskoulutusjärjestelmän varhaisvaiheessa. -Lauerma, M: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Helsinki: WSOY, 1966. s. 601-611.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this research is to draw up a clear construction of an anticipatory communicative decision-making process and a successful implementation of a Bayesian application that can be used as an anticipatory communicative decision-making support system. This study is a decision-oriented and constructive research project, and it includes examples of simulated situations. As a basis for further methodological discussion about different approaches to management research, in this research, a decision-oriented approach is used, which is based on mathematics and logic, and it is intended to develop problem solving methods. The approach is theoretical and characteristic of normative management science research. Also, the approach of this study is constructive. An essential part of the constructive approach is to tie the problem to its solution with theoretical knowledge. Firstly, the basic definitions and behaviours of an anticipatory management and managerial communication are provided. These descriptions include discussions of the research environment and formed management processes. These issues define and explain the background to further research. Secondly, it is processed to managerial communication and anticipatory decision-making based on preparation, problem solution, and solution search, which are also related to risk management analysis. After that, a solution to the decision-making support application is formed, using four different Bayesian methods, as follows: the Bayesian network, the influence diagram, the qualitative probabilistic network, and the time critical dynamic network. The purpose of the discussion is not to discuss different theories but to explain the theories which are being implemented. Finally, an application of Bayesian networks to the research problem is presented. The usefulness of the prepared model in examining a problem and the represented results of research is shown. The theoretical contribution includes definitions and a model of anticipatory decision-making. The main theoretical contribution of this study has been to develop a process for anticipatory decision-making that includes management with communication, problem-solving, and the improvement of knowledge. The practical contribution includes a Bayesian Decision Support Model, which is based on Bayesian influenced diagrams. The main contributions of this research are two developed processes, one for anticipatory decision-making, and the other to produce a model of a Bayesian network for anticipatory decision-making. In summary, this research contributes to decision-making support by being one of the few publicly available academic descriptions of the anticipatory decision support system, by representing a Bayesian model that is grounded on firm theoretical discussion, by publishing algorithms suitable for decision-making support, and by defining the idea of anticipatory decision-making for a parallel version. Finally, according to the results of research, an analysis of anticipatory management for planned decision-making is presented, which is based on observation of environment, analysis of weak signals, and alternatives to creative problem solving and communication.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa selvitetään lähtönopeustutkien käyttöä ja tutkatulosten hyödyntämistä tykistön ammunnoissa. Perusteiksi on selvitetty kirjallisuusselvityksen avulla lähtönopeuden ja hajonnan peruskäsitteet, lähtönopeustutkan toiminta ja tutkien käytöstä Puolustusvoimissa sekä vertailun vuoksi myös USA:n armeijan kenttäohjesäännöissä annettu ohjeistus. Tutkien käytön ja hyödyntämisen vallitsevaa käytäntöä on tutkittu tykistöjoukoissa tehdyllä kyselyllä. Tutkatulosten hyödyntämisen mahdollisuuksia on tutkittu analysoimalla tykistön koulutusammunnoissa kerätyistä lähtönopeus- ja tutkamittaustiedoista ampuma-arvojen laskennassa käytetyn ja tutkalla mitatun lähtönopeuden eroja tutkatuloksia käytettäessä ja ilman tutkatuloksia. Lisäksi on selvitetty kylmän laukauksen poikkeavuutta muista laukauksista sekä poikkeavien tutkamittaustulosten havaitsemiseen soveltuvia menetelmiä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sosiaalinen media on uusi ilmiö, jonka käyttö on erittäin yleistä. Tärkeä osa ilmiötä on vuorovaikutteisuus. Myös useat eri maiden sotilasorganisaatiot käyttävät sosiaalista mediaa. Tutkimuksessa tutkittiin sosiaalista mediaa sotilaallisesta näkökulmasta painopisteenä maineenhallinta. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää sosiaalisen mediaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jossa menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa tutkittiin seuraavia sosiaalisia medioita: Facebook, Twitter, YouTube ja blogit. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että puolustusvoimille sosiaalisen median käyttö tarjoaa hyvän välineen tiedonhankintaan. Se mahdollistaa myös kansalaisten keskuudessa käytävien, puolustusvoimiin liittyvien keskustelujen seuraamisen siellä missä niitä käydään. Sosiaalisen median sisältöön vaikuttaminen ei ole puolustusvoimien hallinnassa tai päätettävissä, mutta osallistumalla siihen haluttua sanomaa voidaan viedä oikeaan suuntaan ja ohjata kävijöitä puolustusvoimat.fi sivustolle. Editoimattoman ja muun kuin ammattilaisen kuvaaman materiaalin käyttöönottoa tulee harkita. Sosiaalisen media käyttöön liittyy eritasoisia riskejä, mutta osa niistä on hyväksyttävissä. Sosiaalisen median mahdollisuuksia ei voi ymmärtää, jollei sitä käytä. Jos sitä käyttää, täytyy ymmärtää siihen liittyvät riskit. Puolustusvoimista tehtyjä televisiosarjoja ei hyödynnetä johdonmukaisesti. Sarjoista käytävä keskustelu tapahtuu puolustusvoimien ulkopuolella. Sosiaalista mediaa tultaneen käyttämään tulevaisuudessa yhä enemmän mitä erilaisimmissa käyttötarkoituksissa. Puolustusvoimat ei voi olla ulkona tästä kehityksestä. Kaikki suomalaiset eivät käytä sosiaalista mediaa. Yhdenvertaisuuden nimissä tulee heille tuottaa informaatiota perinteisin keinoin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä esiupseerikurssin opinnäytetyö tarkastelee puolustusvoimien johtamisrakenteen ja logistiikkastrategian yhteyttä. Tutkimuksellisen tarkastelun painopisteenä on puolustusvoimien logistiikkastrategia -normilla (PV LOGSTRA) logistiikkajärjestelmän toiminnalle annettu hallinnollinen ja toiminnallinen ohjaus. Tutkimukselle asetetut päätutkimuskysymykset ovat: Miten strategista johtamista tulisi puolustusvoimien johtamisrakenteessa käyttää ja soveltaa logistiikkastrategian edellyttämissä toiminnoissa? Mikä on logistiikkastrategia -normin (PV LOGSTRA) merkitys ja asema puolustusvoimien logistiikan ja huollon johtamisessa? Tutkimuksessa ilmeni, että strategisen johtamisen välineenä logistiikkastrategian asema puolustusvoimien strategiaprosessissa ja johtamisrakenteessa on nykyisellään osittain epäselvä tai jopa kyseenalainen. Logistiikkastrategian normijuridinen asema ja velvoittavuusaste ei sotilaskäskyksi laadittuna normina täysin korreloi sen tekstisisällön antaman strategisen ohjauksen kanssa. Erityisesti kumppanuustoiminnan edellyttämän informaationvaihdon ja yhteisten toimintatapojen varmistamiseksi on logistiikkastrategian antamia strategisen johtamisen periaatteita jatkossa selkeytettävä ja yksinkertaistettava. Tämän tutkimuksen perusteella tarve uudistaa puolustusvoimien strategisen suunnittelun ja ohjauksen toimintatapoja on ilmeinen. Logistiikkastrategian osalta tärkeimpinä kehittämiskohteina ovat logistiikan strategisten linjausten jalkauttaminen konkreettisiksi toiminnoiksi, tuotteiksi ja tehtäviksi nykyisen formaalin ja yleisluonteisen normiohjauksen sijaan.