Peroxynitrite induces HMGB1 release by cardiac cells in vitro and HMGB1 upregulation in the infarcted myocardium in vivo.

AIMS: High-mobility group box 1 (HMGB1) is a nuclear protein actively secreted by immune cells and passively released by necrotic cells that initiates pro-inflammatory signalling through binding to the receptor for advance glycation end-products. HMGB1 has been established as a key inflammatory mediator during myocardial infarction, but the proximal mechanisms responsible for myocardial HMGB1 expression and release in this setting remain unclear. Here, we investigated the possible involvement of peroxynitrite, a potent cytotoxic oxidant formed during myocardial infarction, on these processes. METHODS AND RESULTS: The ability of peroxynitrite to induce necrosis and HMGB1 release in vitro was evaluated in H9c2 cardiomyoblasts and in primary murine cardiac cells (myocytes and non-myocytes). In vivo, myocardial HMGB1 expression and nitrotyrosine content (a marker of peroxynitrite generation) were determined following myocardial ischaemia and reperfusion in rats, whereas peroxynitrite formation was inhibited by two different peroxynitrite decomposition catalysts: 5,10,15,20-tetrakis(4-sulphonatophenyl) porphyrinato iron (III) (FeTPPS) or Mn(III)-tetrakis(4-benzoic acid) porphyrin chloride (MnTBAP). In all types of cells studied, peroxynitrite (100 μM) elicited significant necrosis, the loss of intracellular HMGB1, and its passive release into the medium. In vivo, myocardial ischaemia-reperfusion induced significant myocardial necrosis, cardiac nitrotyrosine formation, and marked overexpression of myocardial HMGB1. FeTPPS reduced nitrotyrosine, decreased infarct size, and suppressed HMGB1 overexpression, an effect that was similarly obtained with MnTBAP. CONCLUSION: These findings indicate that peroxynitrite represents a key mediator of HMGB1 overexpression and release by cardiac cells and provide a novel mechanism linking myocardial oxidative/nitrosative stress with post-infarction myocardial inflammation.

Uric acid transport and disease.

Uric acid is the metabolic end product of purine metabolism in humans. It has antioxidant properties that may be protective but can also be pro-oxidant, depending on its chemical microenvironment. Hyperuricemia predisposes to disease through the formation of urate crystals that cause gout, but hyperuricemia, independent of crystal formation, has also been linked with hypertension, atherosclerosis, insulin resistance, and diabetes. We discuss here the biology of urate metabolism and its role in disease. We also cover the genetics of urate transport, including URAT1, and recent studies identifying SLC2A9, which encodes the glucose transporter family isoform Glut9, as a major determinant of plasma uric acid levels and of gout development.

Polimorfismos Genéticos do Vegf, Rage, Pon1 e Pon2 na Retinopatia Diabética em Indivíduos com Diabetes Tipo 2

A diabetes mellitus tipo 2 (DM2) é responsável por uma elevada morbilidade e mortalidade em todo o Mundo, essencialmente devido às suas complicações, entre as quais a retinopatia diabética (RD), considerada uma das mais graves, e responsável por 4,8% dos casos de cegueira. Estudos sugerem uma componente genética como um dos principais factores para o desenvolvimento da RD. O gene do VEGF (vascular endothelial growth factor) é um dos mais estudados, por promover a angiogénese e a neovascularização. Outro importante gene candidato é o RAGE (receptor for advanced glycation end products), e, mais recentemente, os genes da paraoxonase, PON1 e PON2. Objectivou-se avaliar a influência dos polimorfismos VEGF -634C/G, RAGE -374T/A, PON1Gln192Arg e PON2Cys310Ser no aparecimento e progressão da RD em indivíduos com DM2 e a sua influência no aparecimento da DM2. Analisaram-se 129 indivíduos, 86 com DM2 e 43 indivíduos saudáveis. Os polimorfismos foram avaliados em todos os indivíduos por PCR-FRLP. A caracterização clínica e a determinação da actividade enzimática da PON1 foram avaliadas em 47 diabéticos. Não se obtiveram diferenças para o polimorfismo do VEGF-634 G/C. O alelo A do polimorfismo RAGE -374A/T mostrou-se mais frequente em indivíduos sem RD ou EMD quando comparados com indivíduos com RD ou EMD. O alelo Q (Gln) e o alelo S (Ser) dos polimorfismos PON1Gln192Arg e PON2Cys310Ser, respectivamente, mostraram-se mais frequentes em indivíduos com DM2 quando comparados com indivíduos saudáveis. Não houve quaisquer diferenças relativamente à actividade enzimática da PON1, nem em relação ao polimorfismo da PON1 nem em relação à presença ou ausência de RD ou EMD. Conclui-se que o alelo A do polimorfismo RAGE -374A/T é factor protector para o aparecimento da RD e do EMD, enquanto os alelos Q e S dos polimorfismos PON1Gln192Arg e PON2Cys310Ser, respectivamente, são factores de risco para o aparecimento da DM2

Role of the glyoxalase system in astrocyte-mediated neuroprotection.

The glyoxalase system is the most important pathway for the detoxification of methylglyoxal (MG), a highly reactive dicarbonyl compound mainly formed as a by-product of glycolysis. MG is a major precursor of advanced glycation end products (AGEs), which are associated with several neurodegenerative disorders. Although the neurotoxic effects of MG and AGEs are well characterized, little is known about the glyoxalase system in the brain, in particular with regards to its activity in different neural cell types. Results of the present study reveal that both enzymes composing the glyoxalase system [glyoxalase-1 (Glo-1) and Glo-2] were highly expressed in primary mouse astrocytes compared with neurons, which translated into higher enzymatic activity rates in astrocytes (9.9- and 2.5-fold, respectively). The presence of a highly efficient glyoxalase system in astrocytes was associated with lower accumulation of AGEs compared with neurons (as assessed by Western blotting), a sixfold greater resistance to MG toxicity, and the capacity to protect neurons against MG in a coculture system. In addition, Glo-1 downregulation using RNA interference strategies resulted in a loss of viability in neurons, but not in astrocytes. Finally, stimulation of neuronal glycolysis via lentiviral-mediated overexpression of 6-phosphofructose-2-kinase/fructose-2,6-bisphosphatase-3 resulted in increased MG levels and MG-modified proteins. Since MG is largely produced through glycolysis, this suggests that the poor capacity of neurons to upregulate their glycolytic flux as compared with astrocytes may be related to weaker defense mechanisms against MG toxicity. Accordingly, the neuroenergetic specialization taking place between these two cell types may serve as a protective mechanism against MG-induced neurotoxicity.

Glucagon-like peptide-1-(7-36) amide, oxyntomodulin, and glucagon interact with a common receptor in a somatostatin-secreting cell line.

Glucagon-like peptide-1(7-36)amide (tGLP-1), oxyntomodulin (OXM), and glucagon are posttranslational end products of the glucagon gene expressed in intestinal L-cells. In vivo, these peptides are potent inhibitors of gastric acid secretion via several pathways, including stimulation of somatostatin release. We have examined the receptors through which these peptides stimulate somatostatin secretion using the somatostatin-secreting cell line RIN T3. tGLP-1, OXM, and glucagon stimulated somatostatin release and cAMP accumulation in RIN T3 cells to similar maximum levels, with ED50 values close to 0.2, 2, and 50 nM and 0.02, 0.3, and 8 nM, respectively. Binding of [125I]tGLP-1, [125I]OXM, and [125I]glucagon to RIN T3 plasma membranes was inhibited by the three peptides, with relative potencies as follows: tGLP-1 > OXM > glucagon. Whatever the tracer used, the IC50 for tGLP-1 was close to 0.15 nM and was shifted rightward for OXM and glucagon by about 1 and 2-3 orders of magnitude, respectively. Scatchard analyses for the three peptides were compatible with a single class of receptor sites displaying a similar maximal binding close to 2 pmol/mg protein. In the hamster lung fibroblast cell line CCL39 transfected with the receptor for tGLP-1, binding of [125I]tGLP-1 was inhibited by tGLP-1, OXM, and glucagon, with relative potencies close to those obtained with RIN T3 membranes. Chemical cross-linking of [125I]tGLP-1, [125I]OXM, and [125I]glucagon revealed a single band at 63,000 mol wt, the intensity of which was dose-dependently reduced by all three peptides. These data suggest that in the somatostatin-secreting cell line RIN T3, OXM and glucagon stimulate somatostatin release through a tGLP-1-preferring receptor. This suggests that some biological effects, previously described for these peptides, might be due to their interaction with this receptor.

Liiketoimintasuunnitelma - käytetyn koneen kunnostustehdas

Tämä diplomityö sisältää suunnitelman liiketoiminnasta, joka perustuu käytettyjen työkoneiden tehdasmaiseen kunnostamiseen. Työn alkuosa keskittyy taustatekijöihin, jotka ovat vaikuttaneet tutkimuksen tarpeellisuuteen. Lähtökohtana on ollut löytää ratkaisu huonokuntoisten käytettyjen koneiden myynnin nopeuttamiseksi. Työssä käsitellään myös liiketalouden teoriaa, joka liittyy läheisesti liiketoimintaan yleisesti sekä liiketoimintasuunnitelman laatimiseen. Loppuosa työtä sisältää liiketoimintasuunnitelman, joka sisältää kuvauksen liikeideasta, liiketoiminnasta, tuotteista ja potentiaalisista asiakassegmenteistä. Näiden lisäksi suunnitelma sisältää myös markkinointisuunnitelman tuotteille ja toimintasuunnitelman tehtaan käynnistämiseksi, sekä analyysin toimintaanliittyvistä riskeistä. Tehtaan toiminnasta on tehty myös kannattavuuslaskelmat,joiden keskeiset tunnusluvut sisältyvät työhön. Näiden lukujen ja riskianalyysien avulla on mahdollista arvioida tehdashankkeen käynnistämisen järkevyyttä ja siihen liittyviä riskejä. Työn tavoitteena on antaa lukijalleen selkeä kuva kunnostustehtaan toiminnasta, tuotteiden myynnistä, asiakkaista, sekä kannattavuudesta. Lisäksi lukija saa hyvän kuvan tehdasmaisen kunnostamisen tuomista eduista, sekä vastaavasti myös sen toteuttamiseen liittyvistä ongelmista.

Kustannustehokkuuteen tähtäävä alihankinnan kehittäminen

Työn tavoitteena oli kehittää metalliteollisuusyrityksen tarpeisiin menetelmä jolla alihankintaa kehitetään kustannustehokkuustavoitteita vastaavaksi. Selkeillä ja avoimilla toimintaperiaatteilla pyritään luomaan edellytykset alihankintaverkoston yritysten kehitykselle ja tehokkaalle osto- ja tuotantopäätöstoiminnalle. Tarve kehittää konepajayrityksen alihankintana teetettävää osavalmistusta on syntynyt kasvu- ja tulostavoitteista. Työn toimeksiantaja, metsäteollisuuden koneenrakennuksen lopputuotevalmistaja, pyrkii selkeyttämään sisäistä tuotantoaan ja nostamaan kapasiteettiaan valmiiden tuotteiden osalta. Näihin tavoitteisiin olennaisena osana kuuluu ydinosaamiseen keskittyminen ja alihankinnan suhteellinen lisääminen. Näin ollen alihankintaprosesseja on kehitettävä toimiviksi ja tehokkaiksi. Työssä on laadittu yrityksen tarpeisiin soveltuva toimintamalli, tavoiteasetannan mukaiseen alihankinnan kehittämiseen. Alihankinnan keskittäminen tuoteryhmittäin on pitkällä aikavälillä molempia osapuolia hyödyttävä valinta. Mallin toimenpiteiden avulla alihankinnan keskittämisellä saavutetaan etuja kustannustehokkuudessa, joustavuudessa sekä alihankintakentän selkeytymisessä.

No development of hypertension in the hyperuricemic liver-Glut9 knockout mouse.

Urate is the metabolic end point of purines in humans. Although supra-physiological plasma urate levels are associated with obesity, insulin resistance, dyslipidemia, and hypertension, a causative role is debated. We previously established a mouse model of hyperuricemia by liver-specific deletion of Glut9, a urate transporter that provides urate to the hepatocyte enzyme uricase. These LG9 knockout mice show mild hyperuricemia (120 μmol/l), which can be further increased by the urate precursor inosine. Here, we explored the role of progressive hyperuricemia on the cardiovascular function. Arterial blood pressure and heart rate were periodically measured by telemetry over 6 months in LG9 knockout mice supplemented with incremental amounts of inosine in a normal chow diet. This long-term inosine treatment elicited a progressive increase in uricemia up to 300 μmol/l; however, it did not modify heart rate or mean arterial blood pressure in LG9 knockout compared with control mice. Inosine treatment did not alter cardiac morphology or function measured by ultrasound echocardiography. However, it did induce mild renal dysfunction as revealed by higher plasma creatinine levels, lower glomerular filtration rate, and histological signs of chronic inflammation and fibrosis. Thus, in LG9 knockout mice, inosine-induced hyperuricemia was not associated with hypertension despite partial renal deficiency. This does not support a direct role of urate in the control of blood pressure.

Kationinvaihtohartsien hapetuskestävyys

Hyvin puhdasta vettä vaativissa sovelluksissa käytettävät kationinvaihtohartsit eivät saisi vuotaa puhdistettavaan veteen mitään vieraita aineita. Todellisuudessa hartsit kuitenkin vuotavat hyvin pieniä määriä erilaisia yhdisteitä käytön aikana. Aineet, joita kationinvaihtohartsi päästää veteen, ovat osaksi hartsin polymerointireaktion aikana sen rungon sisään jääneitä yhdisteitä. Nämä voidaan suurimmaksi osaksi poistaa pesemällä hartsia. Osittain niitä syntyy myös hartsin polystyreenidivinyylibentseenirungon (PS-DVB) hapettuessa. Hapettumisen seurauksena syntyneet yhdisteet ovat pääosin orgaanisia sulfonaatteja. Tämä työ koskee ydinvoimalaitoksissa käytettäviä pulverihartseja, joita käytetään primääripiirissä kiertävän lauhdeveden puhdistukseen ja jotka joutuvat siellä alttiiksi hapettumiselle. Yleensä hapettuminen on hidasta ja se johtuu veteen liuenneesta hapesta. Hapettuminen nopeutuu huomattavasti, jos vedessä on läsnä hapettimia tai siirtymämetalli-ioneja. Tällaisia hapettimia ovat esimerkiksi vetyperoksidi, otsoni, vapaa kloori, typpihappo ja kromi. Vetyperoksidin vaikutuksesta hartsin runkoon muodostuu hydroperoksidiryhmä, jonka hajoamisesta alkaa reaktioiden sarja, joka lopulta johtaa hartsin polymeerirungon katkeamiseen. Siirtymämetalli-ionit katalysoivat peroksidien hajoamista. Tavallisimpia hapetusta katalysoivia metalli-ioneja ovat rauta ja kupari, joiden katalyyttinen aktiivisuus on suuri. Tässä työssä pyrittiin selvittämään, onko mahdollista valmistaa hartseja, jotka kestävät hapettumista paremmin kuin nykyisin käytössä olevat hartsit. Sen tutkimiseksi tehtiin kiihdytettyjä hapetuskokeita käyttäen hapettimena vetyperoksidia ilman siirtymämetalli-ioni katalyyttejä. Hapetuskokeet tehtiin kaupallisesti saatavilla hartseilla ja uusilla työtä varten syntetisoiduilla koehartseilla. Hapetuskokeiden etenemistä seurattiin mittaamalla veteen liuenneiden orgaanisten aineiden kokonaismäärää (TOC-analyysi) ja liuoksessa esiintyvien orgaanisten sulfonaattien määrää johtokykymittauksin. Saadut tulokset antoivat viitteitä siitä, että hartsin synteesiolosuhteilla voi olla suurempi vaikutus sen hapetuskestävyyteen kuin synteesissä käytetyillä raaka-aineilla.

Biodieselin valmistusprosessin suunnittelu

Diplomityön tavoitteena oli kehittää prosessi, jolla rypsiöljystä voidaan valmistaa dieselöljyn korvaavaa biodieseliä. Työssä tutustuttiin raaka-aineiden sekä sivu- ja lopputuotteiden aine- ja laatuominaisuuksiin, biodieselin käytettävyyteen ja käytössä oleviin valmistusprosesseihin. Työn aikana kehitettiin uusi tekniikka biodieselin tuottamiseen. Diplomityön tuloksena syntyi pilot-laitteen suunnitelma, jonka mukaan laite rakennettiin. Pilot-laitteen koeajot varmistivat tekniikan toimivuuden ja lopputuote täyttää biodieselille asetetut vaatimukset. Menetelmä tarvitsee vielä jatkokehittelyä tuotantokustannuksien alentamiseksi.

Otsonin käyttö paperin ja kartongin valmistuksen kiertovesien mikrobiologisen tilan hallintaan

Diplomityössä tutkittiin otsonin käytön soveltuvuutta ja etsittiin optimaalista soveltamistapaa kartonki- ja paperikoneen kiertoveden mikrobiologisen tilan hallintaan. Kirjallisuusosassa selvitettiin otsonin tuotannon nykytekniikkaa sekä otettiin selvää saatavilla olevista kapasiteetiltaan riittävistä otsonigeneraattoreista. Kirjallisuuden perusteella selvitettiin myös otsonin reaktioita paperi- ja kartonkikoneen kiertovesissä olevien orgaanisten ja epäorgaanisten aineiden kanssa. Lisäksi käsiteltiin otsonin käytön eri sovelluksia vedenpuhdistuksessa sekä perehdyttiin aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin otsonin käytöstä mikrobitorjuntaan paperi- ja kartonkikoneiden kiertovesistä. Kokeellisessa osassa määritettiin sopiva otsoniannos valkaisematonta sellua käyttävän koneen kiekkosuotimen kirkkaalle ja samealle suodokselle. Vesien otsonointi suoritettiin otsonipilotlaitteistolla. Työssä tutkittiin otsonoinnin vaikutusta kiertoveden mikrobiologisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin. Lisäksi tarkasteltiin kiertoveden otsonoinnin vaikutuksia koepaperikoneella valkaisemattomasta sel-lusta ja hylkymassasta valmistettujen lopputuotteiden laatuun. Työssä arvioitiin myös otsonin käytön mahdollisuutta osittain korvaamaan jo käytössä olevia hapettavia biosidejä. Samealle suodokselle sopivaksi otsoniannokseksi osoittautui 120 mg O3/l (0,3 mg O3/mg CODCr) ja kirkkaalle suodokselle riittävä annos olisi 60 mg O3/l (0,2 mg/mg CODCr). Näillä annoksilla kiertoveden mikrobireduktiot olivat 98–100 %. Kiertoveden hapetuskyky kasvoi 9-14 % ja pH laski yhdellä yksiköllä otsonoinnin vaikutuksesta. Kiertoveden kemiallisiin ominaisuuksiin otsonoinnilla oli edullinen vaikutus, sillä veden sameus, kiintoaine- ja CODCr-pitoisuudet laskivat. Koepaperikoneella havaittiin perälaatikon ilmapitoisuuden vähentyneen jopa 49 % käytettäessä ot-sonoitua kiertovettä. Mikrobiologiset analyysit suoritettiin koepaperikoneen massalle, viiravedelle ja lopputuotteelle. Tutkimusten perusteella mikrobientorjunnan kannalta parhaimmaksi otsonin annos-telupaikaksi osoittautui samea suodos. Massan, viiraveden ja lopputuotteen mikrobimäärät alenivat selvästi. Kemialliset analyysit osoittivat, että kirkasta suodosta käytettäessä oli koepaperikoneen vii-raveden kemiallinen tila parantunut LK-aineen muuttuessa hydrofiilisemmäksi ja sen sitoutumisky-vyn parantuessa. Samealla suodoksella ei muutosta havaittu. Valkaisemattomasta sellusta ja päällystetystä hylystä koepaperikoneella valmistettujen lopputuotteiden lujuus- ja aistinvaraisissa ominaisuuksissa ei tapahtunut merkittävää muutosta. Tulosten perusteella otsonia voisi käyttää korvaamaan hinnaltaan kalliimpia hapettavia biosidejä. Otsonin etuna on, ettei sille resistenttejä mikrobikantoja ole. Kirjallisuuden perusteella otsonin heikkoutena on sen tehon paikallisuus eli otsonin lisänä on käytettävä jotain muuta sekundääristä biosidia ylläpitämään matala mikrobitaso otsonoinnin jälkeen.

Sakkaroosin hydrolyysi immobilisoidulla entsyymillä

Työssä tutkittiin sakkaroosin hydrolyysiä anioninvaihtohartseihin immobilisoidun entsyymin avulla tavoitteena löytää sellainen kantaja-entsyymi -yhdistelmä, jolla konversio halutuiksi lopputuotteiksi olisi mahdollisimman korkea. Työhön valittiin aikaisemmissa laboratoriokokeissa parhaita tuloksia saavuttaneet kantaja-entsyymi -parit. Entsyymeinä oli kaksi nestemäistä Saccharomyces cerevisiae -hiivasta eristettyjä entsyymivalmistetta. Kokeissa käytetyt kantajamateriaalit olivat erilaisia heikkoja anioninvaihtohartseja. Entsyymit immobilisoitiin kantajaan sekoitusreaktorissa ja niiden aktiivisuudet määritettiin sitomisen jälkeen. Hydrolyysikokeet tehtiin jatkuvatoimisessa kiintopetireaktorissa ja lisäksi panos-kokeina tutkittiin ominaisuuksiltaan erilaisten kantajien eroja hydrolyysissä. Reaktio-olosuhteet pidettiin kaikissa kokeissa samoina. Sakkaroosiliuoksen pitoisuus oli 50 p-%, reaktiolämpötila 50 oC ja pH 5. Kiintopetikolonnissa tutkittiin myös sakkaroosi-liuoksen viipymäajan vaikutusta sivutuotteiden syntyyn. Näytteet analysoitiin neste-kromatografilla. Kiintopetikolonnissa lyhimmän viipymäajan (15 min) kokeissa ainoastaan hitaimmilla kantaja-entsyymi -pareilla muodostui sivutuotteita, jotka hydrolyysireaktion edetessä kuitenkin hävisivät. Kun viipymäaikaa kasvatettiin sivutuotteiden synty väheni ja lopulta niitä ei havaittu syntyvän lainkaan. Hydrolyysin edetessä viipymäajan ollessa tarpeeksi pitkä pienet sivutuotekomponentit hävisivät sakkaroosin hajotessa kokonaan glukoosiksi ja fruktoosiksi. Verrattaessa partikkelikoon ja hartsimatriisin vaikutusta samaan entsyymiin sidottuna havaittiin, että niillä kummallakin on vaikutusta sekä sakkaroosin hydrolyysi-nopeuteen että sivutuotteiden muodostumiseen.

Prooxidant/Antioxidant Balance in Hypoxia: A Cross-Over Study on Normobaric vs. Hypobaric "Live High-Train Low".

"Live High-Train Low" (LHTL) training can alter oxidative status of athletes. This study compared prooxidant/antioxidant balance responses following two LHTL protocols of the same duration and at the same living altitude of 2250 m in either normobaric (NH) or hypobaric (HH) hypoxia. Twenty-four well-trained triathletes underwent the following two 18-day LHTL protocols in a cross-over and randomized manner: Living altitude (PIO2 = 111.9 ± 0.6 vs. 111.6 ± 0.6 mmHg in NH and HH, respectively); training "natural" altitude (~1000-1100 m) and training loads were precisely matched between both LHTL protocols. Plasma levels of oxidative stress [advanced oxidation protein products (AOPP) and nitrotyrosine] and antioxidant markers [ferric-reducing antioxidant power (FRAP), superoxide dismutase (SOD) and catalase], NO metabolism end-products (NOx) and uric acid (UA) were determined before (Pre) and after (Post) the LHTL. Cumulative hypoxic exposure was lower during the NH (229 ± 6 hrs.) compared to the HH (310 ± 4 hrs.; P<0.01) protocol. Following the LHTL, the concentration of AOPP decreased (-27%; P<0.01) and nitrotyrosine increased (+67%; P<0.05) in HH only. FRAP was decreased (-27%; P<0.05) after the NH while was SOD and UA were only increased following the HH (SOD: +54%; P<0.01 and UA: +15%; P<0.01). Catalase activity was increased in the NH only (+20%; P<0.05). These data suggest that 18-days of LHTL performed in either NH or HH differentially affect oxidative status of athletes. Higher oxidative stress levels following the HH LHTL might be explained by the higher overall hypoxic dose and different physiological responses between the NH and HH.

FemHab: The effects of bed rest and hypoxia on oxidative stress in healthy women.

Independently, both inactivity and hypoxia augment oxidative stress. This study, part of the FemHab project, investigated the combined effects of bed rest-induced unloading and hypoxic exposure on oxidative stress and antioxidant status. Healthy, eumenorrheic women were randomly assigned to the following three 10-day experimental interventions: normoxic bed rest (NBR;n= 11; PiO2 = 133 mmHg), normobaric hypoxic bed rest (HBR;n= 12; PiO2 = 90 mmHg), and ambulatory hypoxic confinement (HAMB;n= 8: PiO2 = 90 mmHg). Plasma samples, obtained before (Pre), during (D2, D6), immediately after (Post) and 24 h after (Post+1) each intervention, were analyzed for oxidative stress markers [advanced oxidation protein products (AOPP), malondialdehyde (MDA), and nitrotyrosine], antioxidant status [superoxide dismutase (SOD), catalase, ferric-reducing antioxidant power (FRAP), glutathione peroxidase (GPX), and uric acid (UA)], NO metabolism end-products (NOx), and nitrites. Compared with baseline, AOPP increased in NBR and HBR on D2 (+14%; +12%;P< 0.05), D6 (+19%; +15%;P< 0.05), and Post (+22%; +21%;P< 0.05), respectively. MDA increased at Post+1 in NBR (+116%;P< 0.01) and D2 in HBR (+114%;P< 0.01) and HAMB (+95%;P< 0.05). Nitrotyrosine decreased (-45%;P< 0.05) and nitrites increased (+46%;P< 0.05) at Post+1 in HAMB only. Whereas SOD was higher at D6 (+82%) and Post+1 (+67%) in HAMB only, the catalase activity increased on D6 (128%) and Post (146%) in HBR and HAMB, respectively (P< 0.05). GPX was only reduced on D6 (-20%;P< 0.01) and Post (-18%;P< 0.05) in HBR. No differences were observed in FRAP and NOx. UA was higher at Post in HBR compared with HAMB (P< 0.05). These data indicate that exposure to combined inactivity and hypoxia impairs prooxidant/antioxidant balance in healthy women. Moreover, habitual activity levels, as opposed to inactivity, seem to blunt hypoxia-related oxidative stress via antioxidant system upregulation.

Varioituvat moduulit liikuteltavissa murskauslaitoksissa

Tässä diplomityössä tutkitaan Metso Mineralsin moduuli- sekä tuoterakennemaailmaa. Työn tarkoituksena on löytää uusia mahdollisuuksia moduuli- ja tuoterakennemaailman kuvaamiseen sekä niiden hallitsemiseen. Työssä otetaan kantaa asioihin pääsääntöisesti moduulin näkökulmasta. Työssä määritellään kohdeyritystä parhaiten palveleva varioituvan moduulin periaatteellinen rakenne. Työssä annetaan moduulien uudelleenkäytön tehostamiseen sekä helpottamiseen tähtääviä ehdotuksia. Varioituvien moduulien näkökulmasta tarkastellaan nykyisiä tuoterakenneperiaatteita, ja ehdotetaan uutta tapaa lähestyä lopputuotteita. Varioituvien moduulien ja uusien tuoterakenteiden johtamiseen liittyvistä toimenpiteistä annetaan ehdotuksia, sekä määritellään niille omistajuudet. Työn lopputuloksena saadaan kokonaisvaltainen näkemys mahdollisesta tavasta nähdä ja hallita moduuli- ja tuoterakennemaailma.