Tiedepolitiikka ja tutkijan vastuu

Kirjallisuusarvostelu

Urheilijan rikosoikeudellinen vastuu urheiluloukkauksessa

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää urheilijan rikosoikeudellista vastuuta toiselle urheilijalle urheilun aikana aiheuttamastaan ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksesta eli urheiluloukkauksesta. Urheilijan teko saattaa urheilutilanteessa täyttää rikoslaissa säädetyn pahoinpitelyn, vammantuottamuksen tai kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön, mutta vain harvoin teko johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Koska urheiluloukkausten oikeuttaminen ei perustu lakiin, urheilijan rikosoikeudellista vastuuta koskeva kysymys urheiluloukkauksessa on jäänyt oikeustieteellisen tutkimuksen haasteeksi. Tutkielmassa vastuukysymystä lähestyttiin kolmen tutkimusongelman avulla. Ensinnäkin selvitettiin, miten urheiluloukkausten legitimiteetti olisi perusteltavissa. Toiseksi selvitettiin, millä perusteella urheiluloukkausta olisi pidettävä rikoslainopillisesti sallittuna. Kolmanneksi tarkasteltiin, miten rikosoikeudellisesti sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen raja olisi määritettävissä. Menetelmällisesti tutkielma oli oikeusdogmaattinen ja määritettävissä ongelmakeskeiseksi lainopiksi. Lainopillisesti tutkielma perustui oikeuskirjallisuuteen, lainsäädäntöön, lainvalmisteluaineistoihin ja virallisjulkaisuihin. Empiirisenä tutkimusaineistona käytettiin Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien, hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien antamia ratkaisuja. Tutkielmassa urheiluloukkausten legitimiteettiperusteita tarkasteltiin kontekstisidonnaisesti selvittämällä, millaiset determinantit olivat urheiluloukkausten yleisen hyväksyttävyyden taustalla. Urheiluloukkausten legitimiteetti organisoiduissa ja vakiintuneissa urheilulajeissa systematisoitiin kolmen erillisen mutta yhtä aikaa vaikuttaneen perusteen varaan, jotka olivat yhteiskunnan hyväksyntä, urheilun autonomia sekä urheilijan yksilöautonomia ja riskitietoisuus. Rikoslainopillisesti urheiluloukkausten oikeuttamista on oikeuskirjallisuudessa perusteltu yleisimmin suostumusopilla, sosiaaliadekvanssilla ja riskinottoon perustuvilla teorioilla. Tutkielmassa tehdyn analyysin perusteella urheiluloukkausten oikeuttamista ei voitu tyydyttävästi perustella suostumusopilla eikä sosiaaliadekvanssilla, koska urheiluloukkausten oikeuttamisessa oppien soveltamiseen liittyi avoimeksi jääneitä ongelmia ja heikkouksia. Tutkielmassa päädyttiin kannattamaan mallia, jossa urheiluloukkausten rikoslainopillinen oikeuttaminen tapahtui riskinoton alaisuudessa ja jossa riskinotto jäsennettiin rikoksen rakenteessa suoraan tunnusmerkistötekijäksi. Rikosoikeudellisesti sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen erottamiseksi tutkielmassa systematisoitiin kolme rajanvetokriteeriä, jotka olivat urheiluloukkauksen ajallinen yhteys urheilutilanteeseen, urheiluloukkauksen luonne ja urheiluloukkauksen urheilullinen tarkoitus. Tutkielmassa systematisoitiin jäsennysmallit urheiluloukkausten legitimiteettiperusteiksi, urheiluloukkausten rikoslainopilliseksi oikeuttamiseksi sekä sallitun ja kielletyn urheiluloukkauksen rajanvetokriteereiksi. Tällä tavoin tutkielma pyrkii selkeyttämään urheilijan rikosoikeudellista vastuuta koskevaa oikeustilaa urheiluloukkauksessa.

Tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu

Tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaista on tilintarkastajan kurinpidollinen vastuu ja kuinka tällainen vastuu voi realisoitua käytännössä. Alkuosa käsittelee tilintarkastusjärjestelmää teoreettiselta kannalta, vastaavasti jälkimmäisessä osassa on tutkittu tilintarkastajille langetettuja sanktioita ja niiden määriä. Näiden perusteella on pyritty tekemään johtopäätöksiä rangaistuskäytännöistä ja niiden mahdollisista muutoksista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tilintarkastusjärjestelmä on juuri nyt voimakkaan muutoksen alaisena. Vuoden 2007 lakiuudistuksen jälkeen kansainvälistyminen ja EU:n tasoiset säännökset tullevat muokkaamaan tilintarkastusjärjestelmää entisestään. Kaiken kaikkiaan säännökset ovat tilintarkastajilla kuitenkin melko hyvin hallinnassa, sillä keskimäärin 5-10 tapauksessa vuosittain tutkitaan tilintarkastajan toimintaa, mutta vain muutama johtaa kurinpidollisiin toimenpiteisiin.

Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtymisen vaikutukset rajavartioaseman johtamiseen Lapin rajavartiostossa

Rajavartiolaitoksessa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään vuoden 2011 alussa. Organisaatiorakenteen muutoksessa raja- ja merivartioalueet poistuivat ja raja- ja merivartioasemat toimivat nykyään suoraan vartioston komentajan alaisuudessa. Muutoksen tavoitteena oli kohdentaa henkilöstöä operatiiviseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten rajavartioaseman päällikön johtamistoiminta on muuttunut vuoden 2011 alusta siirryttäessä uuteen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Tutkimuksessa tarkastellaan rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa johtamisen nelikentän ja päällikön toimintakyvyn kautta. Tutkimus on tehty Lapin rajavartiostossa, joka on rajavartiolaitoksen painopistealueen ulkopuolinen rajavartiosto. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty fenomenografiaa. Fenomenografialla pyritään saamaan esille tutkittavaan ilmiöön (rajavartioaseman johtaminen) liittyvien erilaisten käsitysten ja kokemusten kirjo. Tutkimuksen pääaineistona ovat rajavartioasemien päälliköille tehdyt teemahaastattelut. Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtyminen ei itsessään ole vaikuttanut merkittävästi rajavartioaseman johtamiseen. Muutoksen mukana käyttöön otetulla kenttä- ja tilannejohtojärjestelmällä on ollut suurin vaikutus johtamistoimintaan. Rajavartioaseman päällikkö ei enää sitoudu päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen johtokeskuksen vastatessa siitä. Rajavartioalueen lakkauttamisen myötä osa sen tehtävistä on siirtynyt rajavartioasemien hoidettavaksi. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan kuormita liikaa rajavartioasemaa tai sen päällikköä. Uudet tehtävät lisäävät kiinnostusta ja motivaatiota työtä kohtaan. Siirtyminen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään onnistui hyvin. Osa rajavartioasemien päälliköistä oli mukana muutoksen suunnittelussa, mikä osaltaan helpotti uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Lapin rajavartiostossa olisi oltu valmiita tähän muutokseen jo useita vuosia aiemmin. Rajavartioalueet olivat turha ja työllistävä porras. Enää ei tarvitse tehdä kaksinkertaista työtä. Rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa selkeyttävät vastuu sekä yksi toimintalinja. Hänen tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja tekemään omia ratkaisuja. Lähin esimies on kauempana ja yhteydenoton kynnys on korkeampi. Aiemmin rajavartioalueelta oli mahdollista saada tukea johtamistoimintaan. Päällikön päätehtävä on toimia henkilöstöjohtajana. Hänen tulee olla ammattitaitoinen, luotettava, tasapuolinen, alaiset huomioon ottava ja kenttätyöhän aktiivisesti osallistuva johtaja. Johtajaksi koulutetaan ja esimieheksi kasvetaan. Hyvällä esimiehellä on paljon kokemuksen tuomaa ammattitaitoa, jota myös alaiset arvostavat. Tulevaisuudessa korostuu ammattitaidon merkitys niin johtajien kuin henkilöstönkin osalta. Henkilöstövalinnoissa tulee ottaa huomioon koulutuksen lisäksi myös henkilön kokemus erilaisista työtehtävistä. Hyvällä johtajalla tulee olla kyky hyödyntää monipuolisesti alaistensa ammattitaitoa. Hänen tulee myös pyrkiä tukemaan alaisiaan ammattitaidon kehittymisessä. Lapin rajavartioston yhtenä haasteena ja kokemuksen osalta vahvuutena on henkilöstön korkea keski-ikä. Viime vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja tapahtuu edelleen. Tulevat muutokset vaikuttavat aiempaa enemmän ja rajavartioaseman päällikön tulee olla kykenevä muutosjohtamiseen. Lapin rajavartioston toiminta-alue on hyvin laaja. Jatkuva viranomaisten määrän vähentyminen pakottavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön niin rajavartioston sisällä kuin muidenkin viranomaisten kanssa. Tiivis yhteistyö takaa, että vähenevillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti. Rajavartioaseman päällikkö vastaa omalla alueellaan yhteistyöstä. Yhteistyötä helpottaa oman alueen ja siellä toimivien ihmisten tunteminen.

Vastuu matkassa: erikoistuneet matkatoimistot ekomatkailun edistäjinä

Yhä useampi kuluttaja vaatii tavaran- ja palveluntarjoajia huomioimaan kestävän kehityksen ulottuvuudet toiminnassaan. Tämä vaatimus on luonut vaihtoehtoisen matkailun, jonka yksi muoto ekomatkailu on. Ekomatkailussa huomioidaan kestävän kehityksen ympäristö-, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus. Myönteiset vaikutukset näihin ulottuvuuksiin pyritään maksimoimaan ja kielteiset minimoimaan. Ekomatkailun kehitystä ohjaa sekä kuluttajien että matkailualan toimijoiden halu toimia vastuullisesti. Matkatoimistoilla on tärkeä rooli ekomatkailun toteuttamisessa, sillä ne voivat vaikuttaa sekä matkapalvelujen kysyntään että tarjontaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ekomatkailun merkitystä ekomatkailuun erikoistuneiden matkatoimistojen liiketoiminnassa. Tutkimuksen pääongelmana tutkittiin sitä, millainen merkitys ekomatkailulla on erikoistuneiden matkatoimistojen toiminnassa. Tutkimusongelmaa tarkennettiin tutkimalla, miten erikoistuneet matkatoimistot määrittelevät ekomatkailun, miten erikoistuneet matkatoimistot toteuttavat ekomatkailua ja miksi erikoistuneet matkatoimistot toteuttavat ekomatkailua. Tutkimuksessa toteutettiin viiden matkatoimiston edustajan teemahaastattelut. Osa tutkimukseen valituista valittiin internet-hakujen perusteella. Lisäksi valintamenetelmänä käytettiin lumipallo-otantaa. Haastateltavat valittiin harkinnanvaraisesti sen perusteella, että heidän edustamansa matkatoimiston koettiin erikoistuneen ekomatkailuun. Matkatoimistojen ekomatkailun määritelmät ja käytännön toimet liittyivät hyvin vahvasti paikallisväestön ja ympäristön huomioimiseen. Matkatoimistojen edustajat kokivat, että ekomatkailun kysyntä on toistaiseksi melko vähäistä, mutta he ennustivat sen lisääntyvän tulevaisuudessa. Haastateltavat kokivat ekomatkailun suurimmaksi haasteeksi vastuullisuuden ristiriidan eli ekomatkailusta aiheutuvien hyötyjen ja ongelmien konfliktin. Etenkin Suomen kaukainen sijainti pakottaa kaukomatkaajat käyttämään useimmiten matkustusvälineenä lentokonetta. Ekomatkailun toteuttamisen tärkeimmiksi motiiveiksi nousivat eettisyys ja toiminnan jatkumisen varmistaminen, jotka ovat molemmat hyvin inhimillisiä syitä. Erona näissä on se, että eettisyys saa alkunsa toimijan omasta ajatusmaailmasta ja moraalikäsityksistä, kun taas toiminnan jatkumisen varmistamiseen vaikuttaa myös ulkoinen paine. Ekomatkailu erikoistuneiden matkatoimistojen liiketoiminnassa tarkoittaa sitä, että matkatoimistot huomioivat toimintaansa liittyvän paikallisväestön ja ympäristön. Haastateltavien vastaukset noudattelivat tämän tutkimuksen linjaa siinä, että myönteisten vaikutusten maksimointi käsiteltiin sekä ympäristön että paikallisväestön osalta. Tutkimuksessa esitetystä määritelmästä poiketen haastateltavat käsittelivät kielteisten vaikutusten minimointia vain ympäristön kannalta eli paikallisväestöä ei huomioitu. Tämä saattaa johtua siitä, että kielteisten asioiden minimoiminen on niin sisäänrakennettu tutkittujen matkatoimistojen toimintamalleihin, että sitä ei osata ajatella erillisenä osana. Toisaalta voi olla, että matkailun kielteisten vaikutusten ja oman toiminnan välillä ei nähdä yhteyttä.

Ohjeet henkilön kuvailutietojen merkitsemiseksi Fennican auktoriteettitietokantaan Marc 21-formaatissa

Tässä ohjeessa esitellään lyhyesti tavallisimmin tarvittavia ohjeita henkilön kuvailutietojen merkitsemiseksi Fennican auktoriteettitietokantaan Marc21 formaatissa.

Pankin notariaattipalvelut – asiantuntijan vastuu sivullista kohtaan

Pro gradu -tutkimuksen keskeisin tavoite on selvittää perusteita pankin notariaattipalveluiden tarjoajan vastuun laajenemiselle yli välittömän toimeksiantosopimussuhteen. Tutkimus on rajattu vain Suomen oikeuteen ja tutkimusasetelmasta seuraa, että vastuun henkilöllisen ulottuvuuden laajentumisen tilanteista tutkimuksessa perehdytään nimenomaisesti sivullisintressitilanteisiin. Tutkimus on toteutettu lainopillisesti. Suomen laissa ei säädetä suoraan välittömän sopimussuhteen ylittävästä vastuusta, joten lainsäädännön jäädessä vähemmälle korostuvat tutkimuksessa sopimusoikeuden yleiset periaatteet sekä korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö ja oikeustieteellinen tutkimus. Tämä johtaa etsimään ja jäsentämään tutkimusongelman kannalta merkityksellisiä oikeusperiaatteita ja reaalisia argumentteja tarkkojen tulkintasuositusten tarjoamisen sijaan. Tutkimus osoittaa, että välittömän sopimussuhteen ylittävää vastuuta tulee arvioida sopimusvastuun normien mukaisesti deliktivastuun sijaan, ja sitä voidaan pitää eräänä sopimusvastuun erityistapauksena. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että pankin notariaattipalveluiden tarjoajan vastuu voi ulottua yli toimeksiantosopimussuhteen, jos vastuun syntymistä voidaan puoltaa riittävillä reaalisilla argumenteilla. Tällaisia perusteita ovat muun muassa pankin notariaattipalvelun tarjoajan ja sivullisen välinen erityissuhde ja pankin notariaattipalvelun tarjoajan mahdollisuus ennakoida vahinkoriski. Lisäksi kaksiasianosaissuhteen rajoituksesta poikkeamista voidaan perustella vaihdannan reaalisen rakenteen huomioonottamisella sekä sivulliselle syntyneellä perustellun luottamuksen suojaamisella.

Julkisen henkilön julkinen arkisto. Kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkiston muodostuminen ja eettinen käyttö

Henkilöarkistoja ja yksityisluontoisia asiakirjoja on tutkittu vähän niin Suomessa kuin kansainvälisesti, eikä tutkimuksessa ole huomioitu henkilöarkistoja samoin kuin muita arkistoja. Henkilöarkistojen luonnetta ja käyttöä tutkimuksen lähteenä ei ole juurikaan pohdittu. Tutkielmassa tarkastelen sitä, miten henkilöarkistot eroavat viranomaisarkis-toista, ja kuinka henkilöhistoriallisia ja muita yksityisiä asiakirjoja voi eettisesti käyttää tutkimuksessa. Lähdeaineistona käytän kansanedustaja Miina Sillanpään henkilöarkistoa, joka on talletettu Työväen Arkistoon. Lähdeaineistooni kuuluvat myös sellaiset asiakirjat, jotka voidaan katsoa kuuluviksi henkilöarkistoon, mutta ovat päätyneet muualle säilytettäviksi tai hävinneet. Miina Sillanpään henkilöarkisto toimii esimerkkinä, kun tutkin henkilöarkiston muodostumista ja eettistä käyttöä. Henkilöarkiston eettisen käytön pohdinta kohdistuu etenkin päiväkirjoihin, päiväkirjamuistiinpanoihin ja kirjeisiin. Tarkastelen lähdeaineistoa arkistoteorian ja tutkimusetiikan näkökulmasta. Tämän tutkielman esimerkki osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistot eroavat toisistaan monin eri tavoin. Julkisen henkilön arkistonmuodostus kuitenkin läheni viranomaisarkistoja, koska Miina Sillanpää tietoisen tuntuisesti omasta merkityksestään dokumentoi ja arkistoi tarkasti ja järjestelmällisesti asiakirjojaan ja muita aineistojaan. Tutkimus osoitti, että viranomais- ja henkilöarkistoilla katsotaan olevan eri arvot, joiden pohjalta näitä arkistoja hankitaan, vastaanotetaan ja säilytetään. Viranomaisarkistoilla on etenkin todistuksellista arvoa, kun henkilöarkistojen arvo liittyy niiden luonteeseen: henkilökohtaisuuteen, kerronnallisuuteen ja yksilöllisyyteen. Sillanpään henkilöarkisto, kuten useat muutkin henkilöarkistot, sisältävät myös muiden kuin arkistonmuodostajan itsensä luomia asiakirjoja. Henkilöarkiston muodostumiseen on osallistunut monia eri toimijoita. Kolmannet osapuolet ja ulkopuoliset yksityiset ihmiset eivät ole voineet päättää asiakirjojensa, tässä tapauksessa kirjeidensä, kohtalosta tai he eivät välttämättä edes tiedä, että heidän yksityisiä ja arkaluonteisia asiakirjojaan on päätynyt julkiseen arkistoon kaikkien saataville. Tutkija voi kunnioittaa näiden henkilöiden yksityisyyttä tekemällä heidät tunnistamattomiksi. Kolmannet osapuolet kaipaisivat lisää huomiota osakseen ja mahdollista eettistä ohjeistusta heidän yksityisten tietojensa käytöstä tutkimuksessa.