Riskienhallinta erään ohjelmiston muutosten yhteydessä

Tämän diplomityön tarkoituksena oli esittää menetelmä erääseen ohjelmistoon toteutettavista muutoksista aiheutuvien riskien hallintaan. Ohjelmistoa käyttää päivittäin useita satoja henkilöitä ja sen ongelmaton toiminta on ohjelmiston omistavalle asiakkaalle erittäin tärkeää. Ohjelmiston ja sen kehitystyön kannalta riski on asianomistajan tavoitteita uhkaava menetyksen mahdollisuus tai menetykseen liittyvä ominaisuus, tekijä tai toiminta. Tämän työn yhteydessä asianomistaja on yritys, joka on toteuttanut nykyisen ohjelmiston ja on vastuussa ohjelmiston jatkokehityksestä. Yrityksen riskienhallintatarpeita vastaava ratkaisu pyritään löytämään perehtymällä riskienhallinnan perusteisiin sekä kahteen erityisesti ohjelmistotuotantoon tarkoitettuun riskienhallintamenetelmään. Riskienhallinnan kehittämisen kannalta on tärkeää, että ohjelmistotuotannon tyypilliset virheet onnistutaan pääsääntöisesti välttämään. Riskienhallinnan yleisempien virheiden tiedostamisesta on suurta hyötyä omaa riskienhallintaa kehitettäessä. Ohjelmiston kehitysorganisaation systemaattinen tapa toteuttaa ohjelmistomuutoksia perustuu ohjelmistotuotantoon tarkoitetun tuotteenhallintaohjelman käyttöön. Tuotteenhallintaohjelmassa muutospyyntö on ohjelmiston kehitystyön perusyksikkö, johon riskienhallintatoimet on pyrittävä kohdistamaan. Yrityksen tarpeita vastaava riskienhallintamalli rakennetaan lisäämällä Riskit-menetelmän mukainen riskienhallintaprosessi osaksi muutospyynnön systemaattista käsittelyprosessia. Työn tuloksena aikaansaadun mallin mukaista riskienhallintaa voidaan käytännössä harjoittaa usealla eri tavalla. Arvioiden perusteella kaavionluonti- ja tekstinkäsittelyohjelma ovat riittävät työkalut riskienhallinnan käytännön toteutusta varten. Kokemukset uudesta riskienhallintamenetelmästä osoittivat sen käyttökelpoiseksi. Menetelmän käyttöönoton sujuvuuden varmistamiseksi, riskienhallintatoimet kannattaa kuitenkin aluksi kohdistaa yksittäistä muutospyyntöä suurempaan kokonaisuuteen.

High c-Met expression in stage I-II pancreatic adenocarcinoma: proposal for an immunostaining scoring method and correlation with poor prognosis.

AIMS: c-Met is an emerging biomarker in pancreatic ductal adenocarcinoma (PDAC); there is no consensus regarding the immunostaining scoring method for this marker. We aimed to assess the prognostic value of c-Met overexpression in resected PDAC, and to elaborate a robust and reproducible scoring method for c-Met immunostaining in this setting. METHODS AND RESULTS: c-Met immunostaining was graded according to the validated MetMab score, a classic visual scale combining surface and intensity (SI score), or a simplified score (high c-Met: ≥20% of tumour cells with strong membranous staining), in stage I-II PDAC. A computer-assisted classification method (Aperio software) was developed. Clinicopathological parameters were correlated with disease-free survival (DFS) and overall survival(OS). One hundred and forty-nine patients were analysed retrospectively in a two-step process. Thirty-seven samples (whole slides) were analysed as a pre-run test. Reproducibility values were optimal with the simplified score (kappa = 0.773); high c-Met expression (7/37) was associated with shorter DFS [hazard ratio (HR) 3.456, P = 0.0036] and OS (HR 4.257, P = 0.0004). c-Met expression was concordant on whole slides and tissue microarrays in 87.9% of samples, and quantifiable with a specific computer-assisted algorithm. In the whole cohort (n = 131), patients with c-Met(high) tumours (36/131) had significantly shorter DFS (9.3 versus 20.0 months, HR 2.165, P = 0.0005) and OS (18.2 versus 35.0 months, HR 1.832, P = 0.0098) in univariate and multivariate analysis. CONCLUSIONS: Simplified c-Met expression is an independent prognostic marker in stage I-II PDAC that may help to identify patients with a high risk of tumour relapse and poor survival.

Creating and implementing a financial management process to an international company

The objectives of this thesis areto identify the best elements from Information Technology Infrastructure Library financial management for an international company. The elements need to be customized to fit existing elements and the thesis needs to provide implementation proposal. The new IT financial management needs to improve cost visibility and bring benefits to the company. In order to find the best elements for IT financial management, there needs to be a research to discover the companys business needs. The ITIL library is used to find answers and solutions to the companys issues in IT financial management. Other IT frameworks can and will be used as well, if they are able to work with ITIL model. ITIL consists from budgeting, accounting and charging in IT financial management, which all needs to be investigated. In addition more ITIL elements such as contract management and supplier management can be used, in order to make IT financial management work better.

A proposal for a repertoire of software testing methods

Nowadays software testing and quality assurance have a great value in software development process. Software testing does not mean a concrete discipline, it is the process of validation and verification that starts from the idea of future product and finishes at the end of product’s maintenance. The importance of software testing methods and tools that can be applied on different testing phases is highly stressed in industry. The initial objectives for this thesis were to provide a sufficient literature review on different testing phases and for each of the phases define the method that can be effectively used for improving software’s quality. Software testing phases, chosen for study are: unit testing, integration testing, functional testing, system testing, acceptance testing and usability testing. The research showed that there are many software testing methods that can be applied at different phases and in the most of the cases the choice of the method should be done depending on software type and its specification. In the thesis the problem, concerned to each of the phases was identified; the method that can help in eliminating this problem was suggested and particularly described.

Cost evaluation process for competitors' products

A company’s capability to map out its cost position compared to other market players is important for competitive decision making. One aspect of cost position is direct product cost that illustrates the cost efficiency of a company’s product designs. If a company can evaluate and compare its own and other market players’ direct product costs, it can implement better decisions in product development and management, manufacturing, sourcing, etc. The main objective of this thesis was to develop a cost evaluation process for competitors’ products. This objective includes a process description and an analysis tool for cost evaluations. Additionally, process implementation is discussed as well. The main result of this thesis was a process description consisting of a sixteen steps process and an Excel based analysis tool. Since literature was quite limited in this field, the solution proposal was combined from many different theoretical concepts. It includes influences from reverse engineering, product cost assessment, benchmarking and cost based decision making. This solution proposal will lead to more systematic and standardized cost position analyses and result in better cost transparency in decision making.

Open Environmental Information Upon Disclosure Request in China: The Paradox of Legal Mobilization

Taking a realist view that law is one form of politics, this dissertation studies the roles of citizens and organizations in mobilizing the law to request government agencies to disclose environmental information in China, and during this process, how the socio-legal field interacts with the political-legal sphere, and what changes have been brought about during their interactions. This work takes a socio-legal approach and applies methodologies of social science and legal analysis. It aims to understand the paradox of why and how citizens and entities have been invoking the law to access environmental information despite the fact that various obstacles exist and the effectiveness of the new mechanism of environmental information disclosure still remains low. The study is largely based on the 28 cases and eight surveys of environmental information disclosure requests collected by the author. The cases and surveys analysed in this dissertation all occurred between May 2008, when the OGI Regulations and the OEI Measures came into effect, and August 2012 when the case collection was completed. The findings of this study have shown that by invoking the rules of law made by the authorities to demand government agencies disclosing environmental information, the public, including citizens, organizations, law firms, and the media, have strategically created a repercussive pressure upon the authorities to act according to the law. While it is a top-down process that has established the mechanism of open government information in China, it is indeed the bottom-up activism of the public that makes it work. Citizens and organizations’ use of legal tactics to push government agencies to disclose environmental information have formed not only an end of accessing the information but more a means of making government agencies accountable to their legal obligations. Law has thus played a pivotal role in enabling citizen participation in the political process. Against the current situation in China that political campaigns, or politicization, from general election to collective actions, especially contentious actions, are still restrained or even repressed by the government, legal mobilization, or judicialization, that citizens and organizations use legal tactics to demand their rights and push government agencies to enforce the law, become de facto an alternative of political participation. During this process, legal actions have helped to strengthen the civil society, make government agencies act according to law, push back the political boundaries, and induce changes in the relationship between the state and the public. In the field of environmental information disclosure, citizens and organizations have formed a bottom-up social activism, though limited in scope, using the language of law, creating progressive social, legal and political changes. This study emphasizes that it is partial and incomplete to understand China’s transition only from the top-down policy-making and government administration; it is also important to observe it from the bottom-up perspective that in a realistic view law can be part of politics and legal mobilization, even when utterly apolitical, can help to achieve political aims as well. This study of legal mobilization in the field of environmental information disclosure also helps us to better understand the function of law: law is not only a tool for the authorities to regulate and control, but inevitably also a weapon for the public to demand government agencies to work towards their obligations stipulated by the laws issued by themselves.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

A regional arrangement proposal for the UNASUR

The article analyses the current process of economic integration in South America. Thus, concentrating our attention on the UNASUR regional integration process, two questions arise: First, is UNASUR the most viable institution to achieve a consistent economic integration process in South America? Second, what model of economic integration should be adopted in the case of UNASUR, which would ensure macroeconomic stability and avoid financial and exchange rate crises in the South America? To answer these questions, the article proposes, based on the Keynes (1944/1980)'s revolutionary analysis presented in his International Clearing Union, during the Bretton Woods Conference in 1944, a regional arrangement to UNASUR.

What is reflection? A conceptual analysis of major definitions and a proposal of a five-component definition and model

La réflexion est considérée comme un élément significatif de la pédagogie et de la pratique médicales sans qu’il n’existe de consensus sur sa définition ou sur sa modélisation. Comme la réflexion prend concurremment plusieurs sens, elle est difficile à opérationnaliser. Une définition et un modèle standard sont requis afin d’améliorer le développement d’applications pratiques de la réflexion. Dans ce mémoire, nous identifions, explorons et analysons thématiquement les conceptualisations les plus influentes de la réflexion, et développons de nouveaux modèle et définition. La réflexion est définie comme le processus de s’engager (le « soi » (S)) dans des interactions attentives, critiques, exploratoires et itératives (ACEI) avec ses pensées et ses actions (PA), leurs cadres conceptuels sous-jacents (CC), en visant à les changer et en examinant le changement lui-même (VC). Notre modèle conceptuel comprend les cinq composantes internes de la réflexion et les éléments extrinsèques qui l’influencent.

The social dimension: a neglected policy item in the Bologna Process

Since its beginning in 1999, the Bologna Process has influenced various aspects of higher education in its member countries, e.g., degree structures, mobility, lifelong learning, social dimension and quality assurance. The social dimension creates the focus of this research. The social dimension entered the Bologna Process agenda in 2001. Despite a decade of reforms, it somehow remained as a vague element and received low scholarly attention. This research addresses to this gap. Firstly, different meanings of the social dimension according to the major European policy actors are analysed. Unfolding the understandings of the actors revealed that the social dimension is mostly understood in terms reflecting the diversity of population on the student body accessing to, progressing in and completing higher education, with a special concern on the underrepresented groups. However, it is not possible to observe a similar commonality concerning the actual policy measures to achieve this goal. Divergence occurs with respect to the addressed underrepresented groups, i.e., all underrepresented groups or people without formal qualifications and mature learners, and the values and institutional interests traditionally promoted by these actors. Secondly, the dissertation discusses the reflection of this social dimension understanding at the national level by looking at cases of Finland, Germany and Turkey. The in-depth analyses show an awareness of the social dimension among most of the national Bologna Process actors and a common understanding of the social dimension goals. However, this understanding has not triggered action in any of the countries. The countries acted on areas which they defined problematic before the Bologna Process. Finally, based on these findings the dissertation discusses the social dimension as a policy item that managed to get into the Bologna Process agenda, but neither grew into an implementable policy, nor drop out of it. To this aim, it makes use of the multiple streams framework and explains the low agenda status social dimension with: i. the lack of a pressing problem definition: the lack of clearly defined indicators and a comprehensive monitoring system, ii. the lack of a viable solution alternative: the proposal of developing national strategies and action plans closed the way to develop generic guidelines for the social dimension to be translated into national policy processes, iii. low political perceptivity: the recent trends opt for increasing efficiency, excellence and exclusiveness discourses rather than ensuring equality and inclusiveness iv. high constraints: the social dimension by definition requires more public funding which is less appreciated and strategic constraints of the actors in allocating their resources v. the type of policy entrepreneur: the social dimension is promoted by an international stakeholder, the European Students’ Union, instead of the ministers responsible for higher education The social dimension remains a policy item in the Bologna Process which is noble enough to agree but not urgent enough to act on.

Minimum interference routing with fast protection

One of the most effective techniques offering QoS routing is minimum interference routing. However, it is complex in terms of computation time and is not oriented toward improving the network protection level. In order to include better levels of protection, new minimum interference routing algorithms are necessary. Minimizing the failure recovery time is also a complex process involving different failure recovery phases. Some of these phases depend completely on correct routing selection, such as minimizing the failure notification time. The level of protection also involves other aspects, such as the amount of resources used. In this case shared backup techniques should be considered. Therefore, minimum interference techniques should also be modified in order to include sharing resources for protection in their objectives. These aspects are reviewed and analyzed in this article, and a new proposal combining minimum interference with fast protection using shared segment backups is introduced. Results show that our proposed method improves both minimization of the request rejection ratio and the percentage of bandwidth allocated to backup paths in networks with low and medium protection requirements

Research based design: competition proposal for the Cyprus news agency

The paper attempts to explore the interrelation between a) the architects’ individualism and “pre-structures” b) research- based findings during the design process through experimentation and c)an integrated design approach, where morphology, construction and bioclimatic design are integrated from an early design stage. Through a thorough presentation and analysis of a competition proposal for the Cyprus News Agency, we discuss a number of important findings in relation to the present and possibly future form of the design studio. We suggest that the designer’s “prestructures” may not only be the basis for creative action, but also the basis for understanding and interpretation. Design informed and enriched at every stage by a research-based process, might well be the transmission and transformation of “prestructures”, a process of elaboration and discovery which facilitates and enhances design creativity and possibly allows for a multiplicity of approaches through a range of possibilities. Furthermore, an integrated approach from the early stages of the design process facilitates innovation in materials and systems.

Building the Directorate General for Urban Affairs in European Union. A proposal for the European Commission

The present documents get together reflection elements that allow sustaining the irreversibility of the process that leads to the creation of a Directorate General for Urban AffairsThe irreversibility of this process results of the assumed necessity to implement the cooperation between Member-States in respect to the urban and territorial development policy. It is time, with vision, to assume the urgency to create, as well, in this area an European joint policy and which are the necessary structures for its definition and implementation within the EU framework. O Directorate General for Urban Affairs deverá articular-se em particular com o Comité Económico e Social e com o Comité das RegiõesThe present text is based essentially on political documents on urban and territorial affairs elaborated in the extent of the EU and in the general guideline documents produced by the EU, which favor social, economic and territorial integration.

Evolving definition of sociomuseology : proposal for reflection

Sociomuseology expresses a considerable amount of the effort made to suit museological facilities to the conditions of contemporary society. The process of opening up the museum, as well as its organic relation with the social context that infuses it with life, has resulted in the need to structure and clarify the relations, notions and concepts that may define this process. Sociomuseology is thus a scientific field of teaching, research and performance which emphasizes the articulation of museology, in particular, with the areas of knowledge covered by Human Sciences, Development Studies, Services Science, and Urban and Rural Planning. The multidisciplinary approach of Sociomuseology aims to strengthen the acknowledgement of museology as a resource for the sustainable development of Humanity, based on equal opportunities as well as social and economic inclusion. Sociomuseology bases its social intervention on mankind’s cultural and natural heritage, both tangible and intangible. What characterizes Sociomuseology is not so much the nature of its premises and its goals, as is the case with other areas of knowledge, but the interdisciplinary focus which makes it draw on perfectly consolidated areas of knowledge and relate them with Museology itself.

The business case development process in the delivery of NHS infrastructure

There is a lack of knowledge base in relation to experiences gained and lessons learnt from previously executed National Health Service (NHS) infrastructure projects in the UK. This is in part a feature of one-off construction projects, which typify healthcare infrastructure, and in part due to the absence of a suitable method for conveying such information. The complexity of infrastructure delivery process in the NHS makes the construction of healthcare buildings a formidable task. This is particularly the case for the NHS trusts who have little or no experience of construction projects. To facilitate understanding a most important aspect of the delivery process, which is the preparation of a capital investment proposal; steps taken in developing the business case for an NHS healthcare facility are examined. The context for such examination is provided by the planning process of a healthcare project, studied retrospectively. The process is analysed using a social science based method called ‘building stories’, developed at the University of California-Berkeley. By applying this method, stories or narratives are constructed around the data captured on the case study. The findings indicate that the business case process may be used to justify, rather than identify, trusts’ requirements. The study is useful for UK public sector clients as well as consultants and professionals who aim to participate in the delivery of healthcare infrastructure projects in the UK.