A Touch of Red : Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings

Approximately 125 prehistoric rock paintings have been found in the modern territory of Finland. The paintings were done with red ochre and are almost without exception located on steep lakeshore cliffs associated with ancient water routes. Most of the sites are found in the central and eastern parts of the country, especially on the shores of Lakes Päijänne and Saimaa. Using shore displacement chronology, the art has been dated to ca. 5000 – 1500 BC. It was thus created mainly during the Stone Age and can be associated with the so-called ‘Comb Ware’ cultures of the Subneolithic period. The range of motifs is rather limited, consisting mainly of schematic depictions of stick-figure humans, elks, boats, handprints and geometric signs. Few paintings include any evidence of narrative scenes, making their interpretation a rather difficult task. In Finnish archaeological literature, the paintings have traditionally been associated with ’sympathetic’ hunting magic, or the belief that the ritual shooting of the painted animals would increase hunting luck. Some writers have also suggested totemistic and shamanistic readings of the art. This dissertation is a critical review of the interpretations offered of Finnish rock art and an exploration of the potentials of archaeological and ethnographic research in increasing our knowledge of its meaning. Methods used include ’formal’ approaches such as archaeological excavation, landscape analysis and the application of neuropsychological research to the study of rock art, as well as ethnographically ’informed’ approaches that make use of Saami and Baltic Finnish ethnohistorical sources in interpretation. In conclusion, it is argued that although North European hunter-gatherer rock art is often thought to lie beyond the reach of ‘informed’ knowledge, the exceptional continuity of prehistoric settlement in Finland validates the informed approach in the interpretation of Finnish rock paintings. The art can be confidently associated with shamanism of the kind still practiced by the Saami of Northern Fennoscandia in the historical period. Evidence of similar shamanistic practices, concepts and cosmology are also found in traditional Finnish-Karelian epic poetry. Previous readings of the art based on ‘hunting magic’ and totemism are rejected. Most of the paintings appear to depict experiences of falling into a trance, of shamanic metamorphosis and trance journeys, and of ‘spirit helper’ beings comparable to those employed by the Saami shaman (noaidi). As demonstrated by the results of an excavation at the rock painting of Valkeisaari, the painted cliffs themselves find a close parallel in the Saami cult of the 'sieidi', or sacred cliffs and boulders worshipped as expressing a supernatural power. Like the Saami, the prehistoric inhabitants of the Finnish Lake Region seem to have believed that certain cliffs were ’alive’ and inhabited by the spirit helpers of the shaman. The rock paintings can thus be associated with shamanic vision quests, and the making of ‘art’ with an effort to socialize the other members of the community, especially the ritual specialists, with trance visions. However, the paintings were not merely to be looked at. The red ochre handprints pressed on images of elks, as well as the fact that many paintings appear ’smeared’, indicate that they were also to be touched – perhaps in order to tap into the supernatural potency inherent in the cliff and in the paintings of spirit animals.

War and Revolution in St. Petersburg : Modernist Links in the Poetry of Edith Södergran and Anna Andreevna Akhmatova

Important modernists in their own countries, Anna Akhmatova and Edith Södergran are compared in this dissertation as poets whose poetry reflects the climactic events of the early twentieth century in Finland and Russia. A comparatist, biographical and historical approach is used to uncover the circumstances surrounding these events. First the poets’ early works are reviewed and their contemporaries are mentioned to provide a poetic context. Then a brief review of Finnish and Russian history situates them historically. Next, the rich literary diversity of St. Petersburg’s Silver Age is presented and the work of the poets is viewed in context before their poetry is compared, as the First World War, October Revolution and subsequent Finnish Civil War impact their writing. While biography is not the primary focus, it becomes important as inevitably the writers’ lives are changed by cataclysmic events and the textual analysis of the poems in Swedish, Russian and English shows the impact of war on their poetry. These two poets have not been compared before in a critical review in English and this work contributes to needed work in English. They share certain common modernist traits: attention to the word, an intimate, unconventional voice, and a concern with audience. In addition, they both reject formal traditions while they adopt new forms and use modern, outside influences such as art, architecture and philosophy as subject matter and a lens through which to focus their poetry. While it may seem that Anna Akhmatova was the most socially aware poet, because of the censorship she endured under Stalin, my research has revealed that actually Edith Södergran showed the most social consciousness. Thus, a contrast of the poets’ themes reveals these differences in their approaches. Both poets articulated a vibrant response to war and revolution becoming modernists in the process. In their final works created in the years before their deaths, they reveal the solace they found in nature as well as final mentions of the violent events of their youth. Keywords: St. Petersburg, Modernism, Symbolism, Acmeism, Silver Age, Finland-Swedish literature

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.

Papin pojasta suurteollisuusmieheksi : Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa 1800-luvulla tapahtunutta keskiluokan sosiaalista nousua pohjalaissyntyisen papin, opettajan, liikemiehen ja valtiopäiväedustajan Alfred Kihlmanin (1825-1904) elämänvaiheiden kautta. Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan työn pyrkimyksenä on mikrotason tarkan analyysin kautta päästä käsiksi laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset sosiaaliset verkostot sekä niiden merkitys Kihlmanin kaltaisen keskiluokkaisen yksilön sosiaaliselle nousulle. Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen käsittelee heränneiden pappien verkostoja 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa ja jälkimmäinen liikemiesverkostoja 1850-luvun jälkipuolelta 1870-luvun alkuun. Pääasiallisena lähdeaineistona on Alfred Kihlmanin laaja kirjeenvaihto. Alfred Kihlman liittyi kouluvuosinaan 1840-luvun alussa nuorison piirissä nopeasti levinneeseen herännäisyyteen. Nuoret heränneet papit muodostivat tiiviin sosiaalisen verkoston, joka perustui jaetulle uskonnolliselle ideologialle sekä pappisperheiden välisille avioliittositeille. Lisäksi verkostoa pidettiin yllä yhteisillä kokoontumisilla, vierailuilla, kirjeenvaihdolla sekä palvelusten vaihtamisella. Verkoston välityksellä saatiin tehokkaasti mm. informaatiota sekä rahalainoja. Herännäisyys nousi nuoren keskiluokkaisen papiston omaa yhteiskunnallista voimattomuuttaan kohtaan tuntemasta tyytymättömyydestä. Kun sivistyneistön mahdollisuudet menestyä perinteisillä foorumeilla olivat autonomian alkupuolella heikot, nuoret heränneet kielsivät uskonnollisessa ideologiassaan arvon maalliselta menestykseltä ja rakensivat oman verkostonsa, jonka sisällä he saattoivat toteuttaa pätemisentarvettaan. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua verkosto muuttui 1850-luvun alussa hyödystä rasitteeksi, minkä seurauksena heränneiden pappien rivit hajaantuivat. Irtauduttuaan herännäisyydestä Alfred Kihlman siirtyi opettajan uralle. Heränneeltä vaimoltaan perimänsä varallisuuden sekä nuoruus- ja herännäisvuosinaan solmimiensa ystävyyssuhteiden ansiosta hän ajatui 1850-luvun kuluessa yhä enemmän myös liike-elämään. Hänen merkittävimmäksi toimintakentäkseen muodostuivat Suomen Yhdyspankki sekä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus, jonka johtajana hän toimi vuodesta 1866 lähtien. 1860-luvulla liikemiesverkostot perustuivat suurelta osin sukulaisuuteen, mutta yhä enenevässä määrin myös ystävyys-, kollega- ja liikekumppanuussuhteisiin. Kun pankkilaitos oli vielä hyvin kehittymätön, verkostot olivat etenkin pääomien hankinnassa avainasemassa. Tiiviit lainaverkostot olivat huonojen suhdanteiden aikana toisaalta myös vaaraksi, sillä yksi suuri konkurssi saattoi vetää mukanaan joukoittain liikemiehiä. Verkostojen kautta voitiin välittää ja saada myös suosituksia sekä sisäpiiritietoa, jota ei ollut saatavissa muista lähteistä. Yhteiskunnan muuttuminen ja henkilösuhteet mahdollistivat Alfred Kihlmanin sosiaalisen nousun. Teollistuminen ja liike-elämän vapautuminen tarjosivat uusia mahdollisuuksia keskiluokan yritteliäille yksilöille. Ylempien yhteiskuntaluokkien välisten säätyjen välisten raja-aitojen tasaantuminen tekivät 1850-luvun puolivälissä mahdolliseksi myös papin osallistumisen liike-elämään. Avainsanat: sosiaaliset verkostot - Suomi - 1800-luku - herännäisyys - kirkkohistoria - taloushistoria

Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980

Tutkielma selvittää homonyymiparisten suomalaisten etunimien suosionvaihtelua eri aikoina eri alueilla. Tarkastelu rajoittuu ajanjaksoon 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980. Tarkoituksenani on kuvata myös sitä ympäristöä, jossa nimenantajat ovat valintansa tehneet. Nimen on hyväksytyksi tullakseen noudatettava yhteisön senhetkisiä nimimalleja. Kulttuurissa tapahtuvat muutokset heijastuvat henkilönnimistöön, esimerkiksi varsinaisista etunimistä voi puhua vasta sitten, kun nimijärjestelmään kuuluu lisäksi sukunimi tai säännöllisesti käytetty lisänimi. Homonyymiparisella etunimellä tarkoitan sellaista etunimenä käytettyä tai sellaiseksi tarkoitettua propria, jolla on Nykysuomen sanakirjan mukaan yleiskielessä sitä äänteellisesti vastaava ei-proprinen, merkityksellinen sana. Tätä kutsun proprin homonyymipariksi. Nimen rinnalla olevan homonyymin merkitys ei useinkaan sinänsä ole vakiinnuttanut nimeä, mutta on nimiryhmiä, joiden homonyymiparit muodostavat merkityskenttiä: Ilta (< Mathilda) on saanut tukea nimistä Aamu ja Päivä. (Huom. *Yö ei ole etunimi.) Ajanjaksojen homonyymipariset suosikkinimet muistuttavat toisiaan ja ovat rakenteeltaan toistensa ja samaan aikaan suosiossa olleiden muiden nimien kanssa samankaltaisia.

Familiengeschichte und Lebenserinnerungen 1800-1937

Genealogy reaching back to his great-grandparents in 18th century; history of the family's wine business until its liquidation in 1931; primary and secondary education; military service; activities in various associations; president of the "Israelitische Oberkirchenbehoerde" (Federation of Wuerttemberg Jewish communities); information about Stuttgart Jewish community.

How do you like America? 1800-1940

The memoirs were written in 2000 in California and contains some of the author's diary entries during the years of the family's emigration and reminiscences of the author's father. Detailed description of family history going back to the early 19th century. The author's grandfather Moses Stern had a rawproduct business in Gelsenkirchen, Westphalia. His father Max Stern took his graduate exam (Abitur) at the Jacobsohn boarding school in 1904 and was sent to a business school in Brussles, Belgium. Work in the family business M. Stern AG. World War One and rise of the family business with branches throughout Germany and offices in New York, London, Milan and Stockholm. Due to political unrest at the end of the war the business administration moved to Essen. Description of the family background of Beate Herzberg, the author's mother. Courtship of his parents and marriage in 1922. Birth of his sister Annelore in 1923. Martin Stern was born in 1924. Description of the family household and domestic life in a well-to-do family the 1920s. Friday visits to the synagogue and celebration of Jewish holidays. Vacations at the North sea and skiinig in the Alps. Martin attended a Jewish elementary school. Rising National Socialism. After Hitler came to power in 1933 the author's father immediately started preparations for the family's emigration, but was persuaded to stay by his family. Life under National Socialism. Martin attended Gymnasium and was one of only two Jewish students in his class. Antisemitic incidents. Private lessons in piano and Hebrew. Bar Mitzvah in 1937. Recollections of performances of the Kulturbund.

In search of Gustav: The story of the Lilienfeld (later Lynfield) family covering the last 200 years 1800-1920

This is the first of three books about the history of Geoffrey Lynfield's family. It is about four Lilienfeld brothers--Geoffrey Lynfield's grandfather and his brothers. They were born in the Jewish enclave of Marburg and ended up in South Africa when and where the first diamonds were discovered. The manuscript also includes photographs and documents.

Leiwen; Jewish community 1800-1945

Manuscripts: "Schicksal der Leiwener Juden von der Zeit des Nationalsozialismus bis heute;" Geschichte der ehemaligen Judengemeinde in Leiwen." Contains references to the history of different Jewish families from Leiwen.

Ystävä sä lapsien : Lasten virret ja hengelliset laulut suomenkielisissä kokoelmissa 1824-1938 ja niiden vaikutus vuoden 1938 virsikirjaan

Ystävä sä lapsien. Collections of Finnish language children s hymns and spiritual songs from 1824─1938 and their influence on the Hymnal 1938. The Hymnal has been the common song book of Lutheran parishes since the 1500s. In the beginning, the congregations sang the hymns from memory led by the choir or the church musician. The fundamentals of Christian faith are taught through the hymns, both in church and in family devotions. The Hymnal was the only song book of the church in Finland until the end of the 1800s. This study attempts to clarify when and by who were spiritual songs and hymns for children written in Finland. Research materials used were all the books I could find (approximately 200), whose headings were for pupils and young children in the home and school circles. The method of study is historical and analytical. In the first chapter, it is explained that children s literature in Finland differentiated from other literature at the end of the 1700s. Eric Juvelius published a small prayer book in 1781 with the prayer Gud, som hafver barnen kär / Jumala joka Lapsia rakasta. From that, after many Finnish translations, the first verse of the hymn Ystävä sä lapsien took shape. The second chapter considers singing instruction in the folk school from the beginning of the 1860s. Textbooks, including songbooks, were produced for the pupils. Some of the first pioneers in producing these materials were the teachers P.J. Hannikainen, Sofie Lithenius, Mikael Nyberg, Anton Rikström and Aksel Törnudd, as well as Hilja Haahti, Immi Hellén and Alli Nissinen, who were all teachers gifted in writing poetry. Several new spiritual songs appeared in the folk school songbooks. Hymns were sung often, especially in connection with church year celebrations. Children s songs in Christian education are discussed in the third chapter. The Lutheran Evangelical Association of Finland recognized children already in its early song collections. The illustrative teaching methods in the folk school influenced the Sunday school activities and especially the Sunday school hymns. Hymns introduced as exclusively for children and pupils which appear in the Hymnal from 1886 and the supplement to the 1923 Hymnal are explored in the fourth and fifth chapters. The study shows that the renewal of church life at the beginning of the 1900s also resulted in an increase of the number of spiritual songs for children. This is also seen in the diverse choice of songs in the supplementary materials from 1923. The final chapter deals with the School and Childhood section of the 1938 Hymnal. The Hymnal committee did not think that the already well known folk school and Sunday school songs received enough attention in the Hymnal. Those songs were, among others, Kautta tyynen, vienon yön, Oi, katsopa lintua oksalla puun, Olen Luojani pikku varpunen, Rakas Isä taivahan ja Tuolla keinuu pieni pursi. Heikki Klemetti, Ilmari Krohn, Armas Maasalo and Aarni Voipio influenced the opinion that the spiritual songs still were not suitable to be sung in church. Hymns for children and pupils were brought into the same line as the entire Hymnal. The same hymn tunes, which were mainly old ones, were used as common settings for numerous hymn texts. No special type of melody emerged for the children s hymns. It was still notable that hymns for children and pupils were collected at all. In addition, the Hymnal committee marked those verses suggested for singing in both the folk school and Sunday school with an asterisk (*) throughout the entire Hymnal.

Representations of the Natural World in Old English Poetry

Review of Representations of the Natural World in Old English Poetry, by Jennifer Neville (Cambridge UP, 1999).