Feeling left out? The mediating role of perceived rejection on workgroup mistreatment and affective, behavioral, and organizational outcomes and the moderating role of organizational norms

This two-study paper examines the detrimental impact of workgroup mistreatment and the mediating role of perceived rejection. In Study 1, perceived rejection emerged as a mediator between workgroup mistreatment and depression, organization-based self-esteem, organizational deviance, and organizational citizenship behaviors. In Study 2, the role of organizational norms was examined. Employees who experienced supportive organizational norms reported lower levels of perceived rejection, depression and turnover intentions, and higher levels of organization-based self-esteem and job satisfaction. Employees in the supportive norms condition reported that they were more likely to seek reconciliation after experiencing mistreatment than those who experienced low support. Perceived rejection also emerged as a mediator. Results, practical implications, and future research directions are discussed.

Emotional anguish at work: The mediating role of perceived rejection on workgroup mistreatment and affective outcomes

In this study, the authors pay particular attention to mistreatment directed toward an organizational member from fellow workgroup members. The study contributes to the growing body of literature that examines the mistreatment of employees in the workplace. The authors propose that mistreatment by the workgroup would contribute to feelings of rejection, over and above mistreatment by the supervisor. In addition, the authors tested the mediating role of perceived rejection between workgroup mistreatment and affective outcomes such as depression and organization-based self-esteem. Part-time working participants (N = 142) took part in the study, which required them to complete a questionnaire on workplace behaviors. Results indicated that workgroup mistreatment contributed additional variance to perceived rejection over and above supervisory mistreatment when predicting depression and organization-based self-esteem. The results also indicated that perceived rejection mediates the relationship between mistreatment and affective outcomes. Results are discussed and implications for research and practice are considered.

Towards robust automatic affective classification of images using facial expressions for practical applications

Affect is an important feature of multimedia content and conveys valuable information for multimedia indexing and retrieval. Most existing studies for affective content analysis are limited to low-level features or mid-level representations, and are generally criticized for their incapacity to address the gap between low-level features and high-level human affective perception. The facial expressions of subjects in images carry important semantic information that can substantially influence human affective perception, but have been seldom investigated for affective classification of facial images towards practical applications. This paper presents an automatic image emotion detector (IED) for affective classification of practical (or non-laboratory) data using facial expressions, where a lot of “real-world” challenges are present, including pose, illumination, and size variations etc. The proposed method is novel, with its framework designed specifically to overcome these challenges using multi-view versions of face and fiducial point detectors, and a combination of point-based texture and geometry. Performance comparisons of several key parameters of relevant algorithms are conducted to explore the optimum parameters for high accuracy and fast computation speed. A comprehensive set of experiments with existing and new datasets, shows that the method is effective despite pose variations, fast, and appropriate for large-scale data, and as accurate as the method with state-of-the-art performance on laboratory-based data. The proposed method was also applied to affective classification of images from the British Broadcast Corporation (BBC) in a task typical for a practical application providing some valuable insights.

Specialist nursing training in Poland: Applications for neuroscience nursing

Background: Nurses have a pivotal role in providing, facilitating, advocating and promoting the best possible care and outcome for the client. To ensure decisions and actions are based on current standards of practice, nurses must be accountable for participation in ongoing education in their area of practice. Aim: To present a description of the current state of Polish nursing education and specialized model for neurological and neurosurgical nursing that can be utilized for both undergraduate and postgraduate continuing education in Poland. Data sources: The model of postgraduate training introduced in Poland in 2000 was taken into consideration in developing the framework for neuroscience nursing postgraduate continuing education presented here. The framework for neurological continuing education is also based on a review of the literature and is consistent with Poland’s legally binding professional nursing regulations (normative and implementing regulations). Conclusion: The model demonstrates the need for the content of pre- and post-undergraduate degree education in neurological nursing to be graduated, based on the frameworks for undergraduate education (acquiring the knowledge and basic skills for performing the work of nurses) and postgraduate education (acquiring knowledge and specialist skills necessary for providing advanced nursing care including medical acts on patients with nervous system diseases). Implications for nursing: New and advanced skills gained in specialization training can be applied to complex functions, roles and professional tasks undertaken by nurses in relation to care of patients with neurological dysfunctions.

Auditory context effects in picture naming investigated with event-related fMRI

Naming an object entails a number of processing stages, including retrieval of a target lexical concept and encoding of its phonological word form. We investigated these stages using the picture-word interference task in an fMRI experiment. Participants named target pictures in the presence of auditorily presented semantically related, phonologically related, or unrelated distractor words or in isolation. We observed BOLD signal changes in left-hemisphere regions associated with lexical-conceptual and phonological processing, including the midto-posterior lateral temporal cortex. However, these BOLD responses manifested as signal reductions for all distractor conditions relative to naming alone. Compared with unrelated words, phonologically related distractors showed further signal reductions, whereas only the pars orbitalis of the left inferior frontal cortex showed a selective reduction in response in the semantic condition. We interpret these findings as indicating that the word forms of lexical competitors are phonologically encoded and that competition during lexical selection is reduced by phonologically related distractors. Since the extended nature of auditory presentation requires a large portion of a word to be presented before its meaning is accessed, we attribute the BOLD signal reductions observed for semantically related and unrelated words to lateral inhibition mechanisms engaged after target name selection has occurred, as has been proposed in some production models.

Problem solving in a 21st century mathematics curriculum

Research on problem solving in the mathematics curriculum has spanned many decades, yielding pendulum-like swings in recommendations on various issues. Ongoing debates concern the effectiveness of teaching general strategies and heuristics, the role of mathematical content (as the means versus the learning goal of problem solving), the role of context, and the proper emphasis on the social and affective dimensions of problem solving (e.g., Lesh & Zawojewski, 2007; Lester, 2013; Lester & Kehle, 2003; Schoenfeld, 1985, 2008; Silver, 1985). Various scholarly perspectives—including cognitive and behavioral science, neuroscience, the discipline of mathematics, educational philosophy, and sociocultural stances—have informed these debates, often generating divergent resolutions. Perhaps due to this uncertainty, educators’ efforts over the years to improve students’ mathematical problem-solving skills have had disappointing results. Qualitative and quantitative studies consistently reveal mathematics students’ struggles to solve problems more significant than routine exercises (OECD, 2014; Boaler, 2009)...

Affective learning design: A principled approach to emotion in learning

This PhD project set out to explore the role of emotion during learning in sport, focusing on how actions, emotions and cognitions interact under the influence of constraints. Key outcomes include the development of the theoretical concept - Affective Learning Design, and a new tool for assessing the intensity of emotions during learning - the Sport Learning and Emotions Questionnaire. The findings presented in this thesis provide both theoretical and practical implications discussing why emotion should be considered in the design of learning environments in sport.

Fictionalising Trauma : The Aesthetics of Marguerite Duras's India Cycle

Marguerite Duras (1914−1996) was one of the most original French writers and film directors, whose cycles are renowned for a transgeneric repetition variation of human suffering in the modern condition. Her fictionalisation of Asian colonialism, the India Cycle (1964−1976), consists of three novels, Le ravissement de Lol V. Stein (1964), Le Vice-consul (1966) and L'amour (1971), a theatre play, India Song (1973), and three films, La Femme du Gange (1973), India Song (1974) and Son nom de Venise dans Calcutta desért (1976). Duras’s cultural position as a colon in inter-war ‘Indochina’ was the backdrop for this “théâtre-text-film”, while its creation was provoked by the atrocities of World War II and post-war decolonisation. Fictionalising Trauma analyses the aesthetics of the India Cycle as Duras’s critical working-through of historical trauma. From an emotion-focused cognitive viewpoint, the study sheds light on trauma’s narrativisation using the renewed concept of traumatic memory developed by current social neuroscience. Duras is shown to integrate embodied memory and narrative memory into an emotionally progressing fiction. Thus the rhetoric of the India Cycle epitomises a creative symbolisation of the unsayable, which revises the concept of trauma from a semiotic failure into an imaginative metaphorical process. The India Cycle portrays the stagnated situation of a white society in Europe and British India during the thirties. The narratives of three European protagonists and one fictional Cambodian mendicant are organised as analogues mirroring the effects of rejection and loss on both sides of the colonial system. Using trauma as a conceptual prism, the study rearticulates this composition as three roles: those of witnessing writers, rejected survivors and colonial perpetrators. Three problems are analysed in turn by reading the non-verbal markers of the text: the white man as a witness, the subversive trope of the madwoman and the deadlock of the colonists’ destructive passion. The study reveals emotion and fantasy to be crucial elements in critical trauma fiction. Two devices intertwine throughout the cycle: affective images of trauma expressing the horror of life and death, and self-reflexive metafiction distancing the face-value of the melodramatic stories. This strategy dismantles racist and sexist discourses underpinning European life, thus demanding a renewal of cultural memory by an empathic listening to the ‘other’. And as solipsism and madness lead the lives of the white protagonists to tragic ends, the ‘real’ beggar in Calcutta lives in ecological harmony with Nature. This emphasises the failure of colonialism, as the Durasian phantasm ambiguously strives for a deconstruction of the exotic mythical fiction of French ‘Indochina’.

Affective sensing + wearable imaging: Vision impairment and implications for spatial enquiry

Recent interest in affect and the body have mobilized a contemporary review of aesthetics and phenomenology within architecture to unpack how environments affect spatial experience. Emerging spatial studies within the neuro-sciences, and their implications for architectural research as raised by architectural theorists Juhani Pallasmaa (2014) and Harry Mallgrave (2013) has been well supported by a raft of scientists and institutions including the prestigious Salk Institute. Although there has been some headway in spatial studies of the vision impaired (Cattaneo et al, 2011) to understand the role of their non-visual systems in assisting navigation and location, little is discussed in terms of their other abilities in sensing particular qualities of space which impinge upon emotion. This paper reviews a collection of studies exploring face vision and echo-location, amongst others, which provide insight into what might be termed affective perception of the vision impaired, and how further interplay between this research and the architectural field can contribute new knowledge regarding space and affect. By engaging with themes from the Aesthetics, Phenomenology and indeed Neuro-science fields, the paper provides background of current and potential cross disciplinary research, and highlights the role wearable technologies can play in enhancing knowledge of affective spatial experience.

Temporal acuity in developmental dyslexia across the life span : Tactile, auditory, visual, and crossmodal estimations

Taustaa Kehityksellinen dysleksia (lukivaikeus) on erityinen lukemaan oppimisen vaikeus, johon liittyy usein myös vaikeuksia kirjoittamaan oppimisessa. Lukivaikeuden oletetaan useissa tapauksissa johtuvan vaikeudesta käsitellä kielen äännerakenteita (fonologinen prosessointi). Tämä poikkeavuus voi olla joko lukivaikeuden perimmäinen syy tai vaihtoehtoisesti ongelmat äänteiden käsittelyssä voivat heijastaa jotain vielä perustavamman tason vaikeutta. Eräs tällainen ehdotettu perustavan tasoin syy on poikkeavuus aistien toiminnoissa, erityisesti aistien aikatarkkuudessa. Aikatarkkuudella tarkoitetaan kykyä ja rajoja siinä, kuinka nopeasti esitettyä aistitiedon virtaa henkilö kykenee vastaanottamaan ja käsittelemään. Monet arjen toiminnot lukemisen rinnalla edellyttävät aistien erittäin tarkkaa ajallista erottelukykyä (esimerkiksi kuulo puheen ymmärtämisessä, tunto pintamateriaalin tunnistamisessa). Aikatarkkuusvaikeuksien esiintyvyyttä lukivaikeudessa on tutkittu aiemminkin, mutta yksimielisyyteen ei ole päästy siitä, onko kaikilla lukivaikeuksisilla näitä ongelmia tai mihin aisteihin vaikeudet mahdollisesti rajoittuvat. Myöskään ei tiedetä, havaitaanko aikatarkkuuden ongelmia kaiken ikäisillä lukivaikeuksisilla vai vaihteleeko mahdollinen ongelmien kuva iän mukana. Lisäksi on epäselvää, kuinka aikatarkkuuden ongelmat itseasiassa ovat yhteydessä kielen käsittelyn ja varsinaisen lukemisen vaikeuksiin. Tutkimussarjan aihe Tässä tutkimussarjassa aikatarkkuutta tutkittiin kolmessa yksittäisessä aistissa, joita olivat tunto, näkö ja kuulo, sekä kolmessa aistien välisessä yhdistelmässä, joita olivat audiotaktiilinen (kuulo-tunto), visuotaktiilinen (näkö-tunto) ja audiovisuaalinen (näkö-kuulo). Aikatarkkuutta arvioitiin kahdella eri menetelmällä, jotta saataisiin lisää tietoa siitä, missä tietyssä aikatarkkuuden osa-alueessa lukivaikeuksisilla mahdollisesti on vaikeuksia. Ensimmäisessä tehtävässä tutkittavan tuli arvioida, ovatko esitetyt ei-kielelliset ärsykkeet samanaikaisia vai eriaikaisia. Toisessa tehtävässä koehenkilön tuli arvioida esitettyjen ei-kielellisten ärsykkeiden esitysjärjestys. Molemmissa tehtävissä määriteltiin millisekuntitasolla (sekunnin tuhannesosa) se esitysnopeus, jolla koehenkilö kykeni arvioimaan ärsykkeiden ajalliset suhteet oikein. Englanninkielinen demonstraatio aikatarkkuustehtävistä löytyy internetistä (http://www.helsinki.fi/hum/ylpsy/neuropsy). Itse aikatarkkuustehtävien lisäksi tutkimussarjassa arvioitiin tutkimushenkilöiden päättelykykyä, kielellisiä toimintoja ja lukemista. Tutkimushenkilöt Tutkimuksiin osallistui 53 lukivaikeuksista ja 66 sujuvaa lukijaa, jotka oli jaettu kolmeen pääikäryhmään: lapset (8-12 vuotta), nuoret aikuiset (20-36 vuotta) ja ikääntyneemmät aikuiset (20-59 vuotta). Ikääntyneempien aikuisten ryhmä oli edelleen jaettu ikävuosikymmenluokkiin, mikä mahdollisti sen tutkimisen, vaikuttaako lisääntyvä aikuisikä lukivaikeuksisten aikatarkkuuteen (20-29, 30-39, 40-49 ja 50-59 -vuotiaat). Tutkimussarjan tulokset Aikatarkkuuden ongelmat lukivaikeuksisilla olivat yleistyneitä yli iän, aistien ja tehtävien Lukivaikeuksiset kaikissa pääikäryhmissä (lapset, nuoret aikuiset, ikääntyneemmän aikuiset) tarvitsivat samanikäisiä sujuvia lukijoita hitaamman esitystahdin, jotta he kykenivät arvioimaan ei-kielellisten ärsykkeiden ajallisen esitystavan oikein. Tämä aikatarkkuuden ongelma havaittiin lukivaikeuksisilla kaikissa aisteissa (tunto, kuulo, näkö) ja niiden yhdistelmissä (audiotaktiilinen, visuotaktiilinen, audiovisuaalinen). Lukivaikeuksisten aikatarkkuusongelmat ilmenivät edelleen molemmissa tehtävätyypeissä (samanaikaisuuden ja järjestyksen arvioinnissa). Aikatarkkuus ja sen ongelmat olivat yhteydessä äänteiden käsittelyyn Aikatarkkuus oli yhteydessä äänteiden käsittelykykyyn (fonologiseen prosessointiin), niin lapsilla kuin aikuisillakin, kaikissa aisteissa, niiden yhdistelmissä ja tehtävätyypeissä. Yhteys ei-kielellisen aikatarkkuuden ja kielellisten toimintojen välillä oli kuitenkin selkeämpi lukivaikeuksisilla kuin sujuvilla lukijoilla. Tämä tarkoittaa, että etenkin lukivaikeuksisilla ryhmätason huono aikatarkkuus oli yhteydessä huonoon äänteiden käsittelyyn (fonologiseen prosessointiin) ja päinvastoin. Suoraa yhteyttä lukemisen ja aikatarkkuuden välillä ei kuitenkaan havaittu. Lisääntyvä aikuisikä heikensi lukivaikeuksisten aikatarkkuutta suhteettoman paljon Tiedonkäsittelyn nopeuden on toistuvasti osoitettu hidastuvan normaalissa ikääntymisessä. Lisääntyvä aikuisikä (20-59 -vuotiailla) heikensikin sekä sujuvien että lukivaikeuksisten aikatarkkuutta. Toisin sanoen, mitä iäkkäämmästä aikuisesta oli kysymys, sitä hitaammin hänelle tuli esittää ärsykkeet, jotta hän kykeni arvioimaan niiden ajalliset suhteet oikein. Tämä ikään liittyvä tavanomainen hidastuminen oli kuitenkin yllättäen suhteettoman nopeaa lukivaikeuksisilla. Toisin sanoen, jo nuorilla lukivaikeuksisilla havaittu aikatarkkuuden vaikeus (ryhmäero verrattuna sujuviin lukijoihin) ei pysynyt saman suuruisena, vaan ryhmien ero kasvoi aikuisiän lisääntyessä. Tulosten merkitys Lukivaikeuden osoitettiin tässä tutkimussarjassa olevan yhteydessä yleistyneeseen vaikeuteen käsitellä ajassa nopeasti muuttuvaa ei-kielellistä aistitietoa (yli aistien ja niiden yhdistelmien, tehtävätyyppien, tutkittavien iän). Tämä osoittaa, että lukivaikeus ei ole ongelma, joka rajoittuu vain kielellisen materiaalin käsittelyn vaikeuksiin (äänteiden käsittely, lukeminen, kirjoittaminen). Nyt havaitut vaikeudet eivät myöskään rajoittuneet vain niihin aisteihin, jotka selkeimmin liittyvät lukemiseen (näkö) ja puhuttuun kieleen (kuulo); Ongelmia esiintyi myös muissa aisteissa (tunto). Lukivaikeuksisten lukijoiden ryhmätasolla havaittu aikatarkkuuden ongelma ei kuitenkaan heijastunut yksilötasolle; Jokainen lukivaikeuksinen ei ollut huono aikatarkkuustehtävissä. Näin ollen ei siis voida väittää, että kaikkien lukivaikeuksisten äänteiden käsittelyn tai lukemaan oppimisen vaikeudet voisivat selittyä aistien toimintojen poikkeavuudella. Aikatarkkuuden ongelmat eivät olleet yhteydessä varsinaiseen lukemiseen. Sekä lukivaikeuksisilla lapsilla että aikuisilla todettiin kuitenkin selkeä yhteys aikatarkkuuden ongelmien ja lukemaan oppimisen keskeisen ennakkoehdon, fonologisen prosessoinnin, välillä. Saattaa siis olla, että synnynnäinen aistien toimintojen poikkeavuus vaikuttaa yksilön suoriutumiseen jo ennen varsinaista lukemaan oppimista, kun ne taidot kehittyvät (fonologinen prosessointi), joille myöhempi lukemaan oppiminen perustuu. Ikäännyttäessä havaittu lukivaikeuksisten suhteettoman nopea aikatarkkuuden heikkeneminen osoittaa, että lukivaikeus ei voi olla ongelma, joka koskee vain lapsuusikää, tai vaikeus, joka johtuu vain kehityksen viivästymästä joka kurottaisiin iän myötä umpeen. Tulosten ymmärtämiseksi onkin muistettava kaksi seikkaa. Lukivaikeus on ensinnäkin yhdistetty synnynnäisiin, pieniin, poikkeavuuksiin aivojen rakenteissa ja toiminnoissa. Toisaalta tavanomaiseen ikääntymiseen liittyy se, että aivot kykenevät yhä huonommin korjaamaan ja kiertämään (kompensoimaan) pieniä vaurioita. Tämän perusteella tutkimussarjan tuloksista voidaan päätellä, että lukivaikeuksisten jo synnynnäisesti heikentyneet aivojen kompensointimahdollisuudet eivät ole yhtä tehokkaita puskuroimaan ikääntymisen tavanomaisia vaikutuksia kuin sujuvilla lukijoilla. Yllättävää kuitenkin on, että tämä korostunut heikkeneminen havaittiin jo suhteellisen nuorilla, työikäisillä, lukivaikeuksisilla, ennen 60 ikävuotta. Samanlaista ikäännyttäessä korostuvaa vaikeutta ei lukivaikeuksilla kuitenkaan havaittu päättelyssä, kielellisissä toiminnoissa tai itse lukemisessa. Vaikuttaakin siis siltä, että ne toiminnot, joita on harjaannutettu aktiivisesti, eivät heikkene kasvavan aikuisiän myötä yhtä suhteettomasti. Alkuperäiset artikkelit Laasonen M, Tomma-Halme J, Lahti-Nuuttila P, Service E, and Virsu V (2000) Rate of information segregation in developmentally dyslexic children, Brain and Language, 75(1), 66-81. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2001) Temporal order and processing acuity of visual, auditory, and tactile perception in developmentally dyslexic young adults, Cognitive, Affective, and Behavioral Neuroscience, 1(4), 394-410. Laasonen M, Service E, and Virsu V (2002) Crossmodal temporal order and processing acuity in developmentally dyslexic young adults, Brain and Language, 80(3), 340-354. Laasonen M, Lahti-Nuuttila P, and Virsu V (2002) Developmentally impaired processing speed decreases more than normally with age, NeuroReport, 13(9), 1111-1113.

Affective Sensing: Vision Impairment and Implications for Spatial Enquiry

Recent interest in affect and the body have mobilised a contemporary review of aesthetics and phenomenology within architecture to unpack how environments affect spatial experience. Emerging spatial studies within the neurosciences, and their implications for architectural research as raised by architectural theorists has been well supported by a raft of scientists and institutions. Although there has been some headway in spatial studies of the vision impaired (Cattaneo et al., 2011) to understand the role of their non-visual systems in assisting navigation and location, little is discussed in terms of their other abilities in sensing particular qualities of space which impinge upon emotion and wellbeing. This research explores, through published studies and constructed spatial interviews, the affective perception of the vision impaired and how further interplay between this research and the architectural field can contribute new knowledge regarding space and affect. The research aims to provide background of current and potential cross disciplinary research and highlight the role wearable technologies can play in enhancing knowledge of affective spatial experience.

The sublime, affective process + architectural production

A year before Kate Nesbitt’s Theorising a New Agenda For Architecture (1996), the author penned a chapter on the significance of the sublime and its contribution to post-modern architecture via the uncanny or disturbing through the theories of Vidler and Eisenman (Nesbit, 1995). Twenty years on, we see its ongoing presence within the contemporary works of artists Kapoor, Ellison and Viola. Eisenmann and Libeskind aside, explicit reference to the Sublime whether through architectural praxis or theory appears to have been trumped by ecological derivatives and associated transactions, as catalyst for new architecture and architectural thinking. For Edmund Burke (1757), the Sublime was seen as a leading, an overpowering of self to a state of intense self-presence, often leading to a state of otherness. To experience the sublime is to experience affect, physiologically overwhelming the mental faculties through intensities of astonishment, terror, obscurity, magnificence, and reverence. Key here is Burke’s articulation of the stages of the sublime encounter, particularly so, its implications for the process of production which architectural theorists appear to have overstepped in their valorisation of the sublime object. This paper seeks to resituate the sublime within the context of architectural production. Through concepts such as material thinking, bodies and making strange, the paper explores a shift in focus toward affective processes traced from Burke’s inquiry. Rather than proposing strategies solely for affect within the work itself, the focus lies upon the designing experience, where blockage and desirous forces are critical partners in the process of production, as revealed through recent studio programs entitled Strange Space.