955 resultados para reuse of waste
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Inkeroisten kartonkitehtaan arkkileikkausprosessin tehokkuutta jälkikäsittelyosaston näkökulmasta. Työn tarkastelu keskittyi koneiden hyötysuhteiden ja arkituskustannusten perusteella tapahtuvaan tilausten leikkauskustannusten optimointiin. Tavoitteena oli kehittää tuotannonsuunnittelun apuvälineeksi leikkauskustannusten optimointimalli ja suorittaa vaikutusarviointi tuotannonsuunnittelun vakiintuneille toimintatavoille.Tilastotiedon perusteella on tarkasteltu tämän hetkistä tehokkuuden tasoa sekä laskettu kustannusvaikutukset. Kirjallisuusosuudessa on tarkasteltu toiminnanohjauksen teoriaa ja tehokkuuslaskennan menetelmiä, joiden pohjalta on pyritty kehittämään arkkileikkausprosessin tehokkuutta. Leikkauskustannuksiin vaikutti tutkimuksen mukaan ennen kaikkea arkituksen tehokkuus. Reunanauhoista aiheutuvan hylyn vaikutus oli huomattavasti pienempi. Maksimoimalla arkituksen tehokkuutta saavutettiin vähintään 20 % kustannussäästö verrattuna pituusleikkauksen hylkykustannuksen minimoimisesta aiheutuvaan kustannussäästöön.
Resumo:
Virtain kaupungissa sijaitseva vuodesta –79 toiminut lämpövoimala on pääasiassa kotimaisia polttoaineita käyttävä kaukolämpöä tuottava voimalaitos. Jätemurskeen (REF) osuus on tällä hetkellä noin 10 % laitoksen lämmöntuotosta. REF valmistetaan paikallisesti ja sen tuotantoa on tarkoitus lisätä lähivuosina voimakkaasti. EU:n uusi todennäköisesti loppuvuodesta-2000 hyväksyttävä jätteenpolttoa koskeva direktiivi asettaa jätteen rinnakkaispolttolaitoksille tiukat päästörajat ja mittausvelvoitteet. Tämä lisää tuntuvasti kustannuksia Virtain laitoksen kaltaisissa pienissä kierrätyspolttoainetta hyödyntävissä laitoksissa. Työssä selvitettiin jätteenpolttodirektiivistä aiheutuvat savukaasujen mittaamisen kokonaiskustannukset Virroilla. Taloudellisimman mittausjärjestelmän vuo-tuisiksi kokonaiskustannuksiksi saatiin 180 000 mk jakautuen seuraavasti: Jatkuvatoimiset mittauslaitteet käyttökuluineen 90 000 mk, jaksottaiset HF, HCl ja SO2 -mittaukset 20 000 mk, raskasmetallien, dioksiinien ja furaanien määräaikainen mittaaminen 40 000 mk ja vertailumittaukset 30 000 mk.
Resumo:
EU:n suurten polttolaitosten direktiivi (2001/80/EY) sekä jätteenpolttodirektiivi (2000/76/EY) aiheuttavat lähivuosina oleellisia muutoksia polttolaitosten päästöjen tarkkailuun. Nämä direktiivit on pantu täytäntöön Suomen lainsäädännössä vastaavina asetuksina. Tässä diplomityössä selvitettiin, mitä muutoksia uudistunut lainsäädäntö tuo polttolaitosten päästölaskentaan ja viranomaisraportointiin. Suurimpia muutoksia ovat päästöjen tarkkailujaksojen lyhentyminen, raja-arvojen tulkinnan muuttuminen, häiriö- sekä ylös- ja alasajojaksojen jättäminen pois pitoisuusraja-arvojen tarkkailusta sekä siirtyminen ominaispäästöjen (mg/MJ) laskennasta pitoisuusarvojen (mg/m3n) laskentaan. Päästötietojen raportoinnissa on huomioitava, että ympäristöhallinnon tavoitteena on siirtyä sähköisesti tapahtuvaan tiedonsiirtoon ja kuukausittain tapahtuvaan raportointiin kaikkien tarkkailtavien päästöjen osalta. Uudistunut ympäristölainsäädäntö koskee jo eräitä polttolaitoksia ja lopuillekin uudistuneet vaatimukset astuvat voimaan lähivuosien aikana. LCP-asetus koskee uusia laitoksia heti, olemassa oleville laitoksille uudet mittausvelvoitteet astuvat voimaan 27.11.2004 ja asetuksen mukaiset raja-arvot 1.1.2008 alkaen. Samoin jätteenpolttoasetus koskee uusia laitoksia heti, käytössä oleville laitoksille se astuu voimaan 29.12.2005. Ensimmäisen ympäristöluvan myöntämisajankohta määrää, luetaanko laitos uusiin vai olemassa tai käytössä oleviin laitoksiin. LCP-asetuksessa uusien ja olemassa olevien laitosten päästöjen tarkkailu poikkeaa hieman toisistaan. Jätteenpoltto- ja rinnakkaispolttolaitoksilla päästöjen tarkkailun toteutustapa puolestaan riippuu poltettavan jätteen laadusta ja sen määrän suhteesta muuhun polttoaineeseen. Lisäksi tämän diplomityöprojektin aikana laadittiin yksityiskohtaiset toteutusohjeet polttolaitoksia koskevan uudistuneen ympäristölainsäädännön mukaiselle päästöjen tarkkailulle ja raportoinnille. Ohjeet laadittiin erikseen LCP- ja jätteenpolttoasetusten soveltamiseksi sekä CO2-päästöjen määrittämistä varten. Ohjeita ei ole sisällytetty tähän työhön, vaan niitä kannattaa tiedustella Kontram Oy:ltä, mikäli niihin halutaan tutustua tarkemmin.
Resumo:
Los recursos educativos abiertos son un concepto reciente en lo que respecta a la organización del mundo de intercambio de variedad de materiales y herramientas educacionales, e instituciones como la UNESCO están interesadas en el desarrollo de éstos para ser utilizados en una escala tan amplia y global como sea posible. Sin embargo, los REA cuentan con algunas dificultades para obtener plenamente su eficacia, ya que existen diferencias cruciales en la organización y en la interacción de estas redes abiertas. Este artículo intenta explorar el intercambio libre y legal de los contenidos y su reutilización como recursos de apoyo para el aprendizaje en diferentes espacios en línea, aprovechando las posibilidades tecnológicas que permiten conformar nuevas estructuras de socialización y colaboración en línea; y concluye con una reflexión sobre las barreras que aún tienen que superar los REA para lograr un éxito total.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa jätteenpolttolaitosten nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä aina vuoteen 2015 asti viidessä Euroopan maassa (Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Espanja ja Italia). Jätteenpoltolla ja jätteenpolttolaitoksella käsitettiin tässä tutkimuksessa kaikki jätteenpolttodirektiivin 2000/76/EY alaisuuteen kuuluva jätteen polttaminen. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivista eli laadullista. Tutkimusmenetelmänä käytettiin asiantuntijahaastatteluita. Asiantuntijat olivat useista Euroopan maista ja edustivat eri organisaatioita. Haastattelut toteutettiin puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että jätteenpoltto on kasvava ala kaikissa tutkimuksen kohdemaissa ja että uusia jätteenpolttolaitoksia tullaan rakentamaan kaikkiin viiteen maahan. Eräänä tärkeimmistä syistä oli ns. kaatopaikkadirektiivin 1999/31/EY asettamat rajoitukset kaatopaikoille vietävän jätteen määrälle. Jätteiden rinnakkaispoltto ja jätteistä jalostettujen polttoaineiden käyttö tunnistettiin tulevaisuuden kannalta merkittäviksi trendeiksi.
Resumo:
Radanohjaimia käytetään radan poikkisuuntaiseen paikoitukseen sekä oskillointiin ja ne ovat osa paperinvalmistuslinjojen radanhallintajärjestelmiä. Oikein suunnitellulla ja sijoitetulla radanohjaimella voidaan estää haitallisten ratasiirtymien esiintyminen, pienentää hylkymateriaalin määrää sekä parantaa rullauksen laatua. Ohjausperiaatteet sekä niihin liittyvä laitetekniikka on tunnettu jo vuosikymmenten ajan, joskin todelliset radanohjaustarpeet ja -laitteet ovat tähän asti rajoittuneet paino-, tekstiili- ja metalliteollisuudessa käytössä oleville kapeille radoille. Tämän työn tavoitteena oli selvittää 5… 12 metriä leveälle, modernissa päällystyskoneessa kulkevalle paperiradalle soveltuvat ohjausperiaatteet sekä muodostaa radan todennäköisimpiin vauriomuotoihin perustuvat suunnittelukriteerit kahdelle erityyppiselle ohjainkonstruktiolle. Yksitelainen, taivuttava radanohjain soveltuu kohteisiin, joissa ohjainta edeltää suhteellisen pitkä vapaa ratavienti. Kaksitelainen, taittava radanohjain on puolestaan sijoitettavissa huomattavasti lyhyempään ratavientiin. Radanohjauksen teoria pohjautuu pitävän telan ja radan väliseen kohtisuoran tulokulman periaatteeseen, jonka perusteella mikä tahansa yhdensuuntaisuuspoikkeama kahden telan välillä johtaa radan poikkisuuntaiseen siirtymään. Tämän periaatteen pohjalta voidaan dynaamista ohjaustilannetta approksimoida staattisin menetelmin sekä muodostaa kireysmuutoksiin ja aaltoiluun perustuvat geometrian mitoitusperiaatteet ohjaimen ympäristön ratavienneille. Nopean ohjauksen toteutus edellyttää radanohjaimen liikkeen olevan nivelen ympäri tapahtuvaa yhdistettyä translaatio- ja rotaatioliikettä. Ohjainkonstruktiot suunnitellaan siten, että teorian mukaiset optimaaliset liikeradat toteutuvat vaaditulla ohjausnopeudella. Suunnittelua ohjaavat tuotteille asetetut lujuus- ja värähtelykriteerit sekä aiheeseen liittyvät koneturvallisuusstandardit. Konstruointi suoritetaan järjestelmällisen tuotesuunnitteluprosessin vaiheiden ja menetelmien mukaisesti.
Resumo:
The paper analyzes publishers" copyright policies and self-archiving conditions of Spanish scientific journals. Data are extracted from the directory DULCINEA that contains information of 1318 Spanish journals, of which 775 (61%) allow some form of self-archiving to be about 60% of the post-print version and allowing them 87% of the deposit of the version of record. In 72% of journals the deposit can be performed immediately after publication and in 16% after article acceptance. 72% of the journals are freely available without charge to the user this figure raises up to 86% if free access after an embargo is considered. Only 18% of the journals use Creative Commons licenses. The adoption of different open access journals model in Spain is favorable, however there is still a high percentage of journals (39%) that do not provide any information about authors and publishers rights and that difficult or inhibits reuse of published articles.
Resumo:
Peer-reviewed
Resumo:
Peer-reviewed
Resumo:
Peer-reviewed
Resumo:
Peer-reviewed
Resumo:
Peer-reviewed
Resumo:
Työn tavoitteena on määritellä Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toiminta-alueella asumisessa syntyvän jätehuollon palvelutaso muuttunutta jätelainsäädäntöä sekä yhtiön hoidettavaksi siirrettäviä palvelutehtäviä vastaavaksi. Tavoitteena on myös valmistella kunnalliset jätehuoltomääräykset, joilla muutokset pannaan täytäntöön jätehuollon kuljetuksen, keräyksen ja käsittelyn sekä hyötykäyttöön toimittamisen osalta. Tavoitteena on laatia esitys palveluun perustuvasta taksamallista koko toiminta-alueelle. Työn alkuosassa tutustutaan jätelainsäädännön kehittymiseen EU:ssa ja Suomessa sekä valmistelussa oleviin muutoksiin, joilla on vaikutusta jätehuollon suunnittelun ja toteuttamisen kannalta. Tutkitaan miten jätehuoltopalvelut omistajakunnissa on toteutettu ja mitä muutoksia jätelain 10 § ja 13 §:n muutos edellyttää nykyiseen järjestelmään. Työn tuloksena valmistuu maakuntaan asumisen jätehuollon vähimmäispalvelutasoesitys sekä ehdotukset sen kehittämisestä ja kustannusten keräämisestä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti alueen yhtenäisillä jätetaksoilla. Jätehuoltomääräysehdotukseen sisällytetään jätehuoltoa koskevat tekniset ja laadulliset vaatimukset sekä keinot, joilla kunnan vastuulla olevia jätteitä saadaan ohjattua hyötykäyttöön.
Resumo:
A new approach for teaching in basic experimental organic chemistry is presented. Experimental work goes on parallel to theoretical lectures leading to an immediate application of theoretical concepts transmitted therein. One day/week is dedicated exclusively to the organic laboratory. Reactions are proposed as problems to be solved; the student has to deduce the structure of the product on the basis of his observations, the analytical data and his mechanistical knowledge. 70 different experiments, divided in 7 thematical chapters, are presented. All experiments require the analysis and discussion of 1H and 13C NMR, IR and UV spectra. Additional questions about each reaction have to be answered by the student in his written report. Laboratory safety is garanteed by the exclusion or substitution of hazardous and toxic reagents. Microscale preparations are adopted in most cases to lower the cost of materials and the amount of waste. Recycling of many reaction products as starting materials in other experiments reduces the need for commercial reagents and allows the execution of longer reaction sequences. Only unexpensive standard laboratory equipment and simple glassware are required. All experiments include instructions for the save treatment or disposal of chemical waste.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää seisokkitunnista aiheutuvat kustannukset ja tulonmenetykset eri polttolinjoille ja niiden kombinaatioille Ekokem Oy Ab:n jätteenpolttolaitoksessa. Työ suoritettiin tarkastelemalla prosessitietokantaan tallentunutta tietoa sekä keräämällä tietoa haastatteluilla. Jätetulon menetyksen määrittelytavalla oli keskeinen vaikutus tulonmenetysten muodostumiseen. Muita kustannuksiin ja tulonmenetyksiin vaikuttavia tekijöitä olivat vuodenaika, seisokin pituus ja energiantoimituksen sopimukset. Kaikissa seisokeissa ei välttämättä aiheudu välitöntä jätetulon menetystä, mutta käsittelemättä jäävän jätteen voidaan silti nähdä aiheuttavan tilapäisvarastoinnin tarvetta, josta aiheutuu kustannuksia. Tämän vuoksi eri polttolinjojen jätetulon menetys laskettiin kahdella tavalla olettaen ensin kaiken polttamatta jäävän jätteen aiheuttavan jätetulon menetystä sekä siten, että jätetulon menetys ja mahdollisesta varastoinnista aiheutuvat kustannukset arvioitiin kokemusperäisesti. Jätetulon todellisten menetysten määräytyminen voi tapahtua kummalla tavalla hyvänsä riippuen seisokkihetkellä vallitsevista olosuhteista. Kustannukset ja tulonmenetykset laskettiin kolmelle eripituiselle ajanjaksolle ja jaettiin tuntihinnoiksi. Työssä käsitellyille eri seisokkitilanteille saatiin 131 eri tuntihintaa kun muuttujia vaihdeltiin. Suurimmat kustannukset ja tulonmenetykset muodostuivat jätevoimalan seisokista lämmityskaudella. Tämä johtui siitä, että jätevoimalassa poltettavaa yhdyskuntajätettä ei pystytä varastoimaan toisin kuin ongelmajätteitä. Jätevoimalan seisokkitunti voi lämmityskaudella maksaa enimmillään 2600 €/h, josta menetetyn jätetulon osuus on liki puolet. Lisäksi jätevoimalan höyryntuotanto on yli puolet kokonaistuotannosta.