Standard yet unusual mechanisms of long-distance dispersal: Seed dispersal of Corymbia torelliana by bees

Mellitochory, seed dispersal by bees, has been implicated in long-distance dispersal of the tropical rain forest tree, Corymbia torelliana (Myrtaceae). We examined natural and introduced populations of C. torelliana for 4 years to determine the species of bees that disperse seeds, and the extent and distance of seed dispersal. The mechanism of seed dispersal by bees was also investigated, including fruit traits that promote dispersal, foraging behaviour of bees at fruits, and the fate of seeds. The fruit structure of C. torelliana, with seed presented in a resin reward, is a unique trait that promotes seed dispersal by bees and often results in long-distance dispersal. We discovered that a guild of four species of stingless bees, Trigona carbonaria, T. clypearis, T. sapiens, and T. hockingsi, dispersed seeds of C. torelliana in its natural range. More than half of the nests found within 250 m of fruiting trees had evidence of seed transport. Seeds were transported minimum distances of 20-220 m by bees. Approximately 88% of seeds were dispersed by gravity but almost all fruits retained one or two seeds embedded in resin for bee dispersal. Bee foraging for resin peaked immediately after fruit opening and corresponded to a peak of seed dispersal at the hive. There were strong correlations between numbers of seeds brought in and taken out of each hive by bees (r = 0.753-0.992, P < 0.05), and germination rates were 95 ± 5%. These results showed that bee-transported seeds were effectively dispersed outside of the hive soon after release from fruits. Seed dispersal by bees is a non-standard dispersal mechanism for C. torelliana, as most seeds are dispersed by gravity before bees can enter fruits. However, many C. torelliana seeds are dispersed by bees, since seeds are retained in almost all fruits, and all of these are dispersed by bees.

Destination image: identifying baseline perceptions of Brazil, Argentina and Chile in the nascent Australian long haul travel market

While the popularity of destination image research has increased exponentially in the literature, there has been relatively little published about perceptions held by international consumers of destinations in South America. The purpose of this paper is to report the findings of a research project that aimed to identify the baseline market perceptions of Brazil, Argentina and Chile amongst Australian residents, at the time of the emergence of this long haul market. Of interest was the extent to which Australians differentiate the three distinct countries versus perceiving the continent as a gestalt. These baseline perceptions enable the effectiveness of future marketing communications in Australia by the three national tourism offices to be monitored over time. Importance-Performance Analysis (IPA) is used as a practical analytical tool to guide decision makers. In terms of operationalising destination image, a key research finding was the very high ratio or participants using the ‘Don’t know’ (DK) option for each destination performance scale item. This finding has practical implications for the destination marketers, as well as for researchers engaged in destination image research in long haul and/or emerging markets.

Impacts of a fuel oil spill on seagrass meadows in a subtropical port, Gladstone, Australia - The value of long-term marine habitat monitoring in high risk areas.

We used an established seagrass monitoring programme to examine the short and longer-term impacts of an oil spill event on intertidal seagrass meadows. Results for potentially impacted seagrass areas were compared with existing monitoring data and with control seagrass meadows located outside of the oil spill area. Seagrass meadows were not significantly affected by the oil spill. Declines in seagrass biomass and area 1 month post-spill were consistent between control and impact meadows. Eight months post-spill, seagrass density and area increased to be within historical ranges. The declines in seagrass meadows were likely attributable to natural seasonal variation and a combination of climatic and anthropogenic impacts. The lack of impact from the oil spill was due to several mitigating factors rather than a lack of toxic effects to seagrasses. The study demonstrates the value of long-term monitoring of critical habitats in high risk areas to effectively assess impacts.

Undersowing in a northern climate: effects on spring cereal yield and risk of nitrate leaching

Disadvantages of invariable cereal cropping, concern of nutrient leaching and prices of nitrogen (N) fertilizer have all increased during last decades. An undersown crop, which grows together with a main crop and after harvest, could mitigate all those questions. The aim of this study was to develop undersowing in Finnish conditions, so that it suits for spring cereal farming as well as possible and enhances taking care of soil and environment, especially when control of N is concerned. In total, 17 plant species were undersown in spring cereals during the field experiments between 1991-1999 at four sites in South and Central Finland, but after selection, eight of them were studied more thoroughly. Two legumes, one grass species and one mixture of them were included in long-term trials in order to study annually repeated undersowing. Further, simultaneous broadcasting of seeds instead of separate undersowing was studied. Grain yield response and the capacity of the undersown crop to absorb soil N or fix N from atmosphere, and the release of N were of greatest interest. Seeding rates of undersown crops and N fertilization rates during annually repeated undersowing were also studied. Italian ryegrass (Lolium multiflorum Lam., IR) absorbed soil nitrate N (NO3-N) most efficiently in autumn and timothy (Phleum pratense L.) in spring. The capacity of other grass species to absorb N was low, or it was insufficient considering the negative effect on grain yield. Red clover (Trifolium pratense L.) and white clover (Trifolium repens L.) suited well in annually repeated undersowing, supplying fixed N for cereals without markedly increased risk of N leaching. Autumn oriented growth rhythm of the studied legumes was optimal for undersowing, whereas the growth rhythm of grasses was less suited but varied between species. A model of adaptive undersowing system was outlined in order to emphasize allocation of measures according needs. After defining the goal of undersowing, many decisions are to be done. When diminishing N leaching is primarily sought, a mixture of IR and timothy is advantageous. Clovers suit for replacing N fertilization, as the positive residual effect is greater than the negative effect caused by competition. A mixture of legume and non legume is a good choice when increased diversity is the main target. Seeding rate is an efficient means for adjusting competition and N effects. Broadcasting with soil covering equipment can be used to establish an undersown crop. In addition, timing and method of cover crop termination have an important role in the outcome. Continuous observing of the system is needed as for instance conditions significantly affect growth of undersown crop and on the other hand N release from crop residues may increase in long run.

Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

Informational efficiency of the European Union emission allowance market

This thesis studies the informational efficiency of the European Union emission allowance (EUA) market. In an efficient market, the market price is unpredictable and profits above average are impossible in the long run. The main research problem is does the EUA price follow a random walk. The method is an econometric analysis of the price series, which includes an autocorrelation coefficient test and a variance ratio test. The results reveal that the price series is autocorrelated and therefore a nonrandom walk. In order to find out the extent of predictability, the price series is modelled with an autoregressive model. The conclusion is that the EUA price is autocorrelated only to a small degree and that the predictability cannot be used to make extra profits. The EUA market is therefore considered informationally efficient, although the price series does not fulfill the requirements of a random walk. A market review supports the conclusion, but it is clear that the maturing of the market is still in process.

Long-term frequent prescribed fire decreases surface soil carbon and nitrogen pools in a wet sclerophyll forest of Southeast Queensland, Australia

Prescribed fire is one of the most widely-used management tools for reducing fuel loads in managed forests. However the long-term effects of repeated prescribed fires on soil carbon (C) and nitrogen (N) pools are poorly understood. This study aimed to investigate how different fire frequency regimes influence C and N pools in the surface soils (0–10 cm). A prescribed fire field experiment in a wet sclerophyll forest established in 1972 in southeast Queensland was used in this study. The fire frequency regimes included long unburnt (NB), burnt every 2 years (2yrB) and burnt every 4 years (4yrB), with four replications. Compared with the NB treatment, the 2yrB treatment lowered soil total C by 44%, total N by 54%, HCl hydrolysable C and N by 48% and 59%, KMnO4 oxidizable C by 81%, microbial biomass C and N by 42% and 33%, cumulative CO2–C by 28%, NaOCl-non-oxidizable C and N by 41% and 51%, and charcoal-C by 17%, respectively. The 4yrB and NB treatments showed no significant differences for these soil C and N pools. All soil labile, biologically active and recalcitrant and total C and N pools were correlated positively with each other and with soil moisture content, but negatively correlated with soil pH. The C:N ratios of different C and N pools were greater in the burned treatments than in the NB treatments. This study has highlighted that the prescribed burning at four year interval is a more sustainable management practice for this subtropical forest ecosystem.