Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.

Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet

This dissertation is an onomastic study of variation in women s name phrases in official documents in Finland during the period 1780−1930. The aim is to discuss from a socio-onomastic perspective both the changeover from patronymics to inherited family names and the use of surnames after marriage (i.e. whether women adopted their husbands family names or retained their maiden names), before new laws in this area entered into force in Finland in the early 20th century. In 1920, a law on family names that required fixed names put an end to the use of the patronymic as a person s only surname. After 1929, it was no longer possible for a married woman to retain her maiden name. Methodologically, to explain this development from a socio-onomastic perspective, I have based my study on a syntactic-semantic analysis of the actual name phrases. To be able to demonstrate the extensive material, I have elaborated a scheme to divide the 115 different types of name phrases into 13 main categories. The analysis of the material for Helsinki is based on frequency calculations of the different types of name phrases every thirtieth year, as well as on describing variation in the structure and semantic content of the name phrases, e.g. social variation in the use of titles and epithets. In addition to this, by applying a biographic-genealogical method, I have conducted two case studies of the usage of women s name phrases in the two chosen families. The study is based on parish registers from the period 1780−1929, estate inventory documents from the period 1780−1928, registration forms for liberty of trade from the period 1880−1908, family announcements on newspapers from the period 1829−1888, gravestones from the period 1796−1929 and diaries from the periods 1799−1801 and 1818−1820 providing a corpus of 5 950 name phrases. The syntactic-semantic analysis has revealed the overall picture of various ways of denoting women in official documents. In Helsinki, towards the end of the 19th century, the use of inherited family names seems to be almost fully developed in official contexts. At the late 19th century, a patronymic still appears as the only surname of some working-class women whereas in the early 20th century patronymics were only entered in the parish register as a kind of middle name. In the beginning of the 19th century, most married women were still registered under their maiden names, with a few exceptions among the bourgeoisie and upper class. The comparative analysis of name phrases in diaries, however, indicates that the use of the husband s family name by married women was a much earlier phenomenon in private contexts than in official documents. Keywords: socio-onomastics, syntactic-semantic analysis, name phrase, patronymic, maiden name, husband s family name

Hyveiden harjoittaminen : edellytykset ja esteet

In the first half of the 20th century, most moral philosophers took the concept of virtue to be secondary to moral principles or emotions, though in various and mutually conflicting ways. In the early 1960s interest in the virtues was restored by the analytic philosophers Elizabeth Anscombe and Georg Henrik von Wright, the younger colleagues and friends of the late Wittgenstein. Later, Alasdair MacIntyre became a leading virtue ethicist. In 1981, MacIntyre introduced in After Virtue the concept of practices, which he based on the Aristotelian distinction between praxis and poiesis. This dissertation examines MacIntyre s characterization of the interconnectedness between practices and virtues, especially in relation to skills, education, and certain emotions. The primary position of the virtues is defended against the tendency in modern moral philosophy to overemphasize the role either of principles and rules or of emotions. The view according to which rational action and acting according to the virtues is best conceptualized as following rules or principles is criticized by arguments that are grounded by some Wittgensteinian observations, and that can be characterized as transcendental. Even if the virtues cannot be defined by, and are not based entirely on, emotions, the role of certain emotions on the learning and education of skills and virtues are studied more carefully than by MacIntyre. In the cases of resentment, indignation, and shame, the analysis of Peter Strawson is utilized, and in the case of regret, the analysis of Bernard Williams. Williams analysis of regret and moral conflict concludes in a kind of antirealism, which this study criticizes. Where education of practices and skills and the related reactive emotions are examined as conditions of learning and practicing the virtues, institutions and ideologies are examined as obstacles and threats to the virtues. This theme is studied through Karl Marx s conception of alienation and Karl Polanyi s historical and sociological research concerning the great transformation . The study includes six Finnish-published articles carrying the titles Our negative attitudes towards other persons , Authority and upbringing , Moral conflicts, regret and ethical realism , Practices and institutions , Doing justice as condition to communal action: a transcendental argument for justice as virtue , and Alienation from practices in capitalist society: Alasdair MacIntyre s Marxist Aristotelianism . The introductory essay sums up the themes of the articles and presents some central issues of virtue ethics by relating the classical Socratic questions to Aristotelian practical philosophy, as well as to current controversies in metaethics and moral psychology.

Zur Wiedergabe von Helsinkier Toponymen in den deutschen Übersetzungen von drei finnischen Romanen

Tutkielma keskittyy tarkastelemaan, kuinka Helsingin erilaiset paikannimet on välitetty kaunokirjallisuuden saksannoksissa kohdekieliselle lukijalle. Helsingin paikannimiin lukeutuvat tutkielmassa mm. Helsingissä tai pääkau-punkiseudulla sijaitsevien katujen, kaupunginosien, tunnettujen tavaratalojen ja ravintoloiden, julkisten rakennusten ja patsaiden nimet. Tutkimusmateriaalina on kolme suomenkielistä romaania ja niiden saksankieliset käännökset: Joel Haahtelan Perhoskerääjä (Der Schmetterlingssammler), Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (Aus dem Leben eines unglücklichen Mannes) ja Outi Pakkasen Punainen pallotuoli (Der rote Sessel). Yhteistä näille kolmelle kaunokirjalliselle teokselle on, että niiden tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin. Tutkimusmateriaalin keskeisenä valintakriteerinä on ollut, että kunkin romaanin on saksantanut eri kääntäjä. Tutkielman tarkoitus on havainnollistaa esimerkein deskriptiivis-kvalitatiivisesti, kuinka kääntäjä voi toimia, kun lähtöteksti sisältää pulmia tuottavia kulttuurisidonnaisia paikannimiä. Tutkielman teoriaosuudessa tarkastellaan paikannimiä kulttuurisidonnaisina käännösongelmina sekä esitellään, millaisia funktioita paikannimillä voi olla kaunokirjallisessa teoksessa. Teoriaosuudessa pohditaan myös aiempien teorioiden avulla, ovatko paikannimet ylipäätään käännettävissä vieraalle kielelle. Lisäksi esitetään käännöstieteellisiä näkemyksiä siitä, kuinka kääntäjän olisi välitettävä kaunokirjallisen lähtötekstin paikannimet kohdekieleen. Helsingin katujen nimeämisperiaatteita esitellään lyhyesti historian ja nykyajan valossa keskittyen tutkielman kannalta relevantteihin nimiin. Tutkimusmateriaalin analyysin yhtenä perustana on Bödekerin ja Freesen (1987) luoma prototypologia, jossa käännösratkaisuja tarkastellaan ensin leksikaalisella tasolla ja sitten lähtö- ja kohdekielen välisenä etäisyytenä. Kujamäki (1998) on omassa tutkimuksessaan kehittänyt tätä prototypologiaa eteenpäin sulauttamalla yhteen nämä molemmat ulottuvuudet. Samalla hän on jakanut käännösstrategiat yksityiskohtaisempiin luokkiin: vieras-sanalaina (Fremdwortübernahme), käännöslaina (Lehnübersetzung), selittävä kääntäminen (erklärendes Übersetzen), analogia (Anwendung einer Analogie in der Zielsprache), hyperonyyminen käännös (hyperonymische Übersetzung), kohyponyyminen käännös (kohyponymische Übersetzung), assosioiva käännös (assoziative Übersetzung), poisto (Auslassung) ja lisäys (Hinzufügung), jotka toimivat tässä tutkielmassa käännösratkaisujen tarkastelun lähtökohtana. Kujamäen (1998) luokituksesta poiketen lisään luokitukseen puolittaisen käännöslainan (Halblehnübersetzung), määrittelen selittävän kääntämisen luokan siten, että siihen sisältyvät sekä eksplikaatio (Explikation) että kiertoilmaus (Umschreibung), ja jätän Kujamäen käyttämän lisäyksen pois. Analyysissä pyritään esittelemään kulloisenkin paikannimen funktio tekstiympäristössään, minkä pohjalta tarkastellaan kääntäjien tekemiä ratkaisuja. Edellä mainitun luokituksen ohella tuon jokaisen käännösratkaisun kohdalla esiin Bödekerin ja Freesen (1987) luokituksen mukaisen luokkayhdistelmän, jota kulloinenkin kääntäjän tekemä valinta edustaa. Lopputuloksena on pääteltävissä, että ensisijaisesti paikannimen funktio tekstissä vaikuttaa siihen, kuinka nimi välitetään käännöksessä kohdekieliselle lukijalle. Lopuksi todetaan vielä, ettei tämän tutkielman perusteella voi antaa suosituksia, kuinka tulisi toimia välitettäessä kaunokirjallisen tekstin paikannimiä kohdekieleen, vaan tarkoitus havainnollistaa, mitä mahdollisuuksia kääntäjällä on, ja jokainen ratkaisu on punnittava kontekstissaan.

The German Military Entrepreneur Ernst von Mansfeld and His Conduct of Asymmetrical Warfare in the Thirty Years War

The dissertation examines aspects of asymmetrical warfare in the war-making of the German military entrepreneur Ernst von Mansfeld during his involvement in the Thirty Years War. Due to the nature of the inquiry, which combines history with military-political theory, the methodological approach of the dissertation is interdisciplinary. The theoretical framework used is that of asymmetrical warfare. The primary sources used in the dissertation are mostly political pamphlets and newsletters. Other sources include letters, documents, and contemporaneous chronicles. The secondary sources are divided into two categories, literature on the history of the Thirty Years War and textbooks covering the theory of asymmetrical warfare. The first category includes biographical works on Ernst von Mansfeld, as well as general histories of the Thirty Years War and seventeenth-century warfare. The second category combines military theory and political science. The structure of the dissertation consists of eight lead chapters, including an introduction and conclusion. The introduction covers the theoretical approach and aims of the dissertation, and provides a brief overlook of the sources and previous research on Ernst von Mansfeld and asymmetrical warfare in the Thirty Years War. The second chapter covers aspects of Mansfeld s asymmetrical warfare from the perspective of operational art. The third chapter investigates the illegal and immoral aspects of Mansfeld s war-making. The fourth chapter compares the differing methods by which Mansfeld and his enemies raised and financed their armies. The fifth chapter investigates Mansfeld s involvement in indirect warfare. The sixth chapter presents Mansfeld as an object and an agent of image and information war. The seventh chapter looks into the counter-reactions, which Mansfeld s asymmetrical warfare provoked from his enemies. The eighth chapter offers a conclusion of the findings. The dissertation argues that asymmetrical warfare presented itself in all the aforementioned areas of Mansfeld s conduct during the Thirty Years War. The operational asymmetry arose from the freedom of movement that Mansfeld enjoyed, while his enemies were constrained by the limits of positional warfare. As a non-state operator Mansfeld was also free to flout the rules of seventeenth-century warfare, which his enemies could not do with equal ease. The raising and financing of military forces was another source of asymmetry, because the nature of early seventeenth-century warfare favoured private military entrepreneurs rather than embryonic fiscal-military states. The dissertation also argues that other powers fought their own asymmetrical and indirect wars against the Habsburgs through Mansfeld s agency. Image and information were asymmetrical weapons, which were both aimed against Mansfeld and utilized by him. Finally, Mansfeld s asymmetrical threat forced the Habsburgs to adapt to his methods, which ultimately lead to the formation of a subcontracted Imperial Army under the management and leadership of Albrecht von Wallenstein. Therefore Mansfeld s asymmetrical warfare ultimately paved way for the kind of state-monopolized, organised, and symmetrical warfare that has prevailed from 1648 onwards. The conclusion is that Mansfeld s conduct in the Thirty Years War matched the criteria for asymmetrical warfare. While traditional historiography treated Mansfeld as an anomaly in the age of European state formation, his asymmetrical warfare has begun to bear resemblance to the contemporary conflicts, where nation states no longer hold the monopoly of violence.

"Die Barbaren werden von Russen gespielt" : Etniset hahmot Wladimir Kaminerin kertomuskokoelmissa "Russendisko" ja "Mein deutsches Dschungelbuch"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen hahmojen etnisyyttä Wladimir Kaminerin kahdessa kertomuskokoelmassa. Kaminerin, saksalaistuneen venäjänjuutalaisen, esikoisteos Russendisko kuvaa kertojan kotiutumista itäiseen Berliiniin sekä värikästä arkea monikulttuurisessa pääkaupungissa. Mein deutsches Dschungelbuchissa Kaminer matkustaa ympäri Saksaa esittämässä tekstejään ja kirjoittaa havainnoistaan kirjaa. Vitsikkään tyylin lisäksi kokoelmien kertomuksia yhdistävänä tekijänä toimii autobiografisia piirteitä omaava kertojahahmo, yleensä nimettyjä etnisyyksiä edustavien ja ohueksi jäävien sivuhenkilöiden tullessa ja mennessä. Näistä piirteistä nousevat tutkielmani kaksi näkökulmaa etnisyyteen: tutkin, miten etnisyys suhteutuu ensinnäkin kertojahahmoon ja toiseksi eri ihmisryhmien stereotyyppiseen esittämiseen. Tutkielmani lähtökohtana on käsitys etnisyydestä – kuulumisesta johonkin kansaan tai heimoon – luonnollisen sijasta kulttuurisesti konstruoituna ilmiönä. Kertojahahmon etnisyyden tutkimisessa hyödynnän hybridin käsitettä, jolla viitataan selvärajaisten etnisyyksien sijaan niiden sekoittumiseen. Kertojahahmon juutalaisuus paljastuu useiden diskurssien jännitteiseksi risteyspaikaksi: kertojahahmo vastustaa pyrkimyksiä kiinnittää itseään uskonnollisesti ja kulttuurisesti rajattuun etniseen kompleksiin, mutta yhdistyy kaupunkielämästä inspiraationsa löytävänä individualistisena intellektuellina urbaanin juutalaiskirjallisuuden traditioon. Kertojahahmon etnisyyden ulottuvuuksista korostuu teksteissä selkeimmin venäläisyys, joka osoittautuu tietoisen performatiiviseksi ja saksalaisille suunnatuksi. Kielellisesti assimiloituneen mutta venäläisenä esiintyvän kertojahahmon asema useampien etnisyyksien kartoittamattomassa välitilassa avaa mahdollisuuden pinttyneiden etnisten vastakkainasetteluiden kritiikille. Kertojahahmo sijoittaa itsensä intertekstuaaliseen tilaan tavalla, joka kyseenalaistaa korkeakulttuuristen kaanonien lisäksi ajatuksen puhtaista kansallisista kirjallisuuksista. Relevantiksi kehykseksi Kaminerin tekstien tulkinnassa osoittautuukin transeurooppalainen pikareski-genre, jonka veijarisankareita naiivin ulkopuolisuutensa satiirin palvelukseen valjastava kertojahahmo läheisesti muistuttaa. Kertojahahmon hybridi etnisyys on yhteydessä myös siihen, miten tekstien oletetaan esittävän ja edustavan erilaisia ihmisryhmiä: se mahdollistaa hankalienkin teemojen häpeilemättömän käsittelyn. Etnisiä stereotypioita – etnistä ryhmää koskevia pinttyneitä representaatioita, joihin ihmiset turvautuvat pyrkiessään selittämään tai hallitsemaan toisia – tarkastelen imagologian ja kriittisen kulttuurintutkimuksen välinein. Etniset stereotypiat ovatkin keskeisiä Kaminerin rakentaessa lukuisia sivuhenkilöitään, jotka pelkistyvät useimmiten litteiksi, jopa karikatyyrinomaisiksi etnisyyksiensä edustajiksi. Kaminerin tekstit kiertyvät kuitenkin myös samaisten etnisten stereotypioiden satiiriksi. Yhtäältä ironian kohteena on stereotyypittelyn prosessi, jossa toisen määrittely essentialistisin termein ja yleistyksien kautta johtaa absurdeihinkin virhetulkintoihin. Toisaalta kertojahahmon toteava kuvailutapa paljastaa etnisten stereotypioiden haitalliset yhteiskunnalliset vaikutukset. Kaminerin satiirin terä kohdistuu kantasaksalaisiin, jotka näkevät muut etnisyydet pitkälti omia tarpeitaan, pelkojaan ja fantasioitaan palvelevien stereotypioiden kautta. Tutkielmani kuitenkin osoittaa, että maahanmuuttajataustaiset henkilöhahmot kykenevät myös tuotteistamaan etnisiä stereotypioita – toki ahtaissa, yhteiskunnallisten valtarakenteiden määrittämissä rajoissa. Olennaista on etnisiin stereotypioihin sisältyvä kaksiteräisyys: sama ennakko-oletusten kimppu saatetaan yhteydestä riippuen esittää ja tulkita joko negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kaminerin tekstit tarjoavat huumorin kautta luvallisen kanavan käsitellä ja purkaa etnisyyden akseleilla liikkuvia odotuksia, pelkoja ja aggressioita, jotka ovat pitkään olleet lähes tabuja saksalaisessa yhteiskunnassa. Samalla Kaminerin tekstit puhuvat sellaisen maailman puolesta, jossa etnisyys pikemminkin mahdollistaisi kuin sitoisi inhimillistä vuorovaikutusta.

Snapthrough instability of a stochastic a von Mises truss

A von Mises truss with stochastically varying material properties is investigated for snapthrough instability. The variability of the snap-through load is calculated analytically as a function of the material property variability represented as a stochastic process. The bounds are established which are independent of the knowledge of the complete description of correlation structure which is seldom possible using the experimental data. Two processes are considered to represent the material property variability and the results are presented graphically. Ein von Mises Fachwerk mit stochastisch verteilten Materialeigenschaften wird bezüglich der Durchschlagsinstabilität untersucht. Die Spannbreite der Durchschlagslast wird analytisch als Funktion der Spannbreite der Materialeigenschaften berechnet, die stochastisch verteilt angenommen werden. Eine explizite Gesamtbeschreibung der Struktur ist bei Benutzung experimenteller Daten selten möglich. Deshalb werden Grenzen für die Durchschlagskraft entwickelt, die von der Kenntnis dieser Gesamtbeschreibung unabhängig sind. Zwei Grenzfälle werden betrachtet, um die Spannbreite der Materialeigenschaften darzustellen. Die Ergebnisse werden grafisch dargestellt.

A discrete state perspective of manipulator workspaces Vorstellungen von diskreten zuständen von manipulator-arbeitsräumen

The finite resolution of joint drives or sensors imparts a discrete nature to the joints of a manipulator. Because of this an arbitrary point in the workspace cannot be reached without error even in ideal mechanical environment. This paper investigates the effect of this discrete nature of the joints on the accuracy of performance of a manipulator and develops a method to select the joint states to reach a point with least error. It is shown that the configuration leading to least error cannot, in general, be found from configuration space, especially when there is large variation in the link lengths or joint resolutions or both. The anomaly becomes severe when the gross motion of the end-effector approaches the local resolution of the workspace. The paper also shows how to distinguish two workspaces which may be identical so far as the boundary points are concerned, taking the joint resolutions into account. Finally, the concepts have been extended to define continuous space global and local performance indices for general multi degree of freedom manipulators.

Structure-function hierarchies and von Karman-Howarth relations for turbulence in magnetohydrodynamical equations

We generalize the method of A. M. Polyakov, Phys. Rev. E 52, 6183 (1995)] for obtaining structure-function relations in turbulence in the stochastically forced Burgers equation, to develop structure-function hierarchies for turbulence in three models for magnetohydrodynamics (MHD). These are the Burgers analogs of MHD in one dimension Eur. Phys. J.B 9, 725 (1999)], and in three dimensions (3DMHD and 3D Hall MHD). Our study provides a convenient and unified scheme for the development of structure-function hierarchies for turbulence in a variety of coupled hydrodynamical equations. For turbulence in the three sets of MHD equations mentioned above, we obtain exact relations for third-order structure functions and their derivatives; these expressions are the analogs of the von Karman-Howarth relations for fluid turbulence. We compare our work with earlier studies of such relations in 3DMHD and 3D Hall MHD.