Sions döttrar : de laestadianska kvinnorna som traditionsförmedlare i norra svenska Österbotten åren 1927–2009

Sions döttrar är en kyrkohistorisk avhandling om de laestadianska kvinnornas traditionsförmedling inom Rauhan Sana-riktningen åren 1927–2009 i norra svenska Österbotten. Underökningen gäller den laestadianska traditionens innehåll, form och mål. Den inriktar sig på den traditionsförmedling som har skett i de laestadianska hemmen och i den laestadianska mötesinstitutionen. I avhandlingen analyseras traditionsförmedlingen utifrån begreppen tradition, kallelse och identitet. I begreppet tradition framträder det innehåll, eller stoff, som har förmedlats från generation till generation. Traditionsstoffet har utsatts för impulser från det omgivande samhället, vilket har orsakat att traditionen har omformulerats och omdefinierats under åren. Influenserna utifrån har även lett till att gamla traditioner har dött ut och nya har uppstått. Det andra begreppet, kallelse, innebär att kallelsetanken ständigt är närvarande även om begreppet sällan används. I de laestadianska hemmen har förmedlingen av traditionsstoffet skapat ett kallelsemedvetande. De laestadianska kvinnorna har, motiverade av kallelsetanken, implementerat traditionsstoffet i sina hem. De primära formerna i den laestadianska traditionsförmedlingen har varit den muntliga förmedlingen och beteendeförmedlingen. Utmärkande för hemmens traditionsförmedling har varit oregelbundenhet och spontanitet. De mål som kvinnorna har haft för traditionsförmedlingen har varit flerdimensionella. Det främsta målet har varit eskatologiskt, nämligen evigt liv i himlen. På vägen till detta slutmål har det funnits andra mål. Ett sådant mål är en individuell identitet som ”kristen”, avvikande från det sekulariserade samhället. Termen ”kristen” har ofta, men inte alltid, sammanfallit med termen ”laestadian”. Samtidigt hör den individuella laestadianska identiteten mycket nära samman med den sociala, laestadianska identiteten. Den enskilda laestadianen behöver troendegemenskapen, såväl den lilla församlingen, familjen, som den stora församlingen, den laestadianska väckelserörelsen.

Rukoile ja työtä tee. Onni Puhakan kehitys innovaattorista oman tien kulkijaksi

Pray and work. The development of Onni Puhakka: from innovator to nonconformist This ethnological biographical study examines the modernization which began in the mid-1800s, continued into the mid-1900s, and has changed Finnish society in many ways. This era has been studied on a general level quite extensively, but this work explores the life and everyday experiences of Onni Puhakka (1870−1955), a farmer who spent most of his life in the town of Liperi. The goal is to find new perspectives on the development of the modernization process in society through the experiences of an individual. In this study, a central theme is the rural co-operative movement represented in Finland by Pellervo as well as its development in this country and as a significant undertaking in Onni Puhakka’s life. The co-operative movement was one of the most significant sectors affecting modernization in rural communities. The main character in the study is the grandfather of the present author, and thus this research belongs to the newly accepted ethnological research tradition of studying one’s own community. Written documents, mainly collected and preserved by Onni Puhakka himself during his lifetime, form the research material. The material consists mainly of Puhakka’s extensive correspondence, personal notes and diaries, documents related to his farm, and photographs taken by him. Earlier research and other written material examining the general development of the period were used to provide a background for the study. The co-operative movement formed a comprehensive ideology for Onni Puhakka, in which the possibilities for the development of both individuals and the community were combined. His life was based on a religious conviction, and he felt that the co-operative movement was the application of Christian love for one’s neighbour in practice. At the beginning of his active working career, Puhakka was an innovator, a reformer at the forefront of progress, but quite soon he became a sworn critic of the development of the co-operative movement in particular. One of Puhakka’s criticisms of the co-operative movement was the shifting of decision-making power to professional managers and central organizations, far from the reach of local actors. A fundamental reason for his dissatisfaction was the development within the co-operative movement in which the ideological background was forgotten, and economic goals and making a profit took an excessive significance. This assessment of the co-operative movement made by Onni Puhakka and his predictions about its development were not unfounded. This has been shown by several studies examining the development of both the Pellervo and working class cooperative movements. The professionalization of management, managerialism, as well as the direct links between professional managers of local co-operatives and central organizations have lead to the situation in which fewer and fewer people make the decisions, and management has as its goal economic success and growth. Co-operative enterprises that have grown in size have become estranged from the everyday life of their members. Instead of taking care of relations with the membership of the co-op, competitive ability and the market share have become the most important concerns of the management. As the membership has become alienated, their interest in large-scale co-ops has also become largely economic. A significant change among the membership of the Pellervo movement occurred at the stage when the co-operative movement shifted from rural areas to urban centres. This meant that the commitment of the membership became much looser than it had been in the farmers’ production and consumer co-ops. From the point of view of its members, the nature of the co-operative movement has become diametrically opposed to its point of departure: the active members who previously formed the subject of the co-operative movement have become the object of the economic activities of that same movement. The co-operative movement has been transformed from the progressive agent of change of its early years into a business activity which no longer has any significant task as a social reformer. This study confirms the observations of the latest research on modernization which states that modernization has not been a straightforward and inevitable development that has lead to the present situation. For example, the criticism directed by Puhakka toward the co-operative movement includes information that shows that a few others who were initially actively involved also criticized the development of the movement. Despite his occasional frustration, Onni Puhakka continued his criticism and attempts to get the co-operative movement to change its course and return to its ‘roots’. In the early years of the cooperative movement he probably did not differ much from the other pioneers in the sense that many of them had adopted and internalized the same values and motive for being involved that he had. However, Puhakka differed from his colleagues in the sense that he was able to believe in what he called the “fundamental values” of the co-operative movement longer than many of them.

Kvinnoperspektiv i traditionsforskning

Kirjallisuusarvostelu

Venäläistä rulettia – Nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Pietarissa ja Riiassa

Latviassa ja Venäjällä heikko demografinen tilanne on lisännyt keskustelua seksuaali- ja kansalaisoikeuksista sekä valtion merkityksestä niiden toteuttamisessa. Väestöpolitiikassa näkyy yhteiskunnallinen tilanne sekä sen kyky ja mahdollisuudet huomioida nuorten perhesuunnitteluun liittyviä tarpeita. Huomion kohteena on myös palvelujärjestelmä ja siinä toteutuva yksilöllinen taso. Tutkin perhesuunnittelua kokonaisvaltaisesti, mikä ilmenee erilaisten polkuriippuvuuksien tarkasteluina. Mielenkiintoiseksi kohteen tekee entisten sosialististen valtioiden erityislaatuisen murroksen läpikäyminen. Perhesuunnittelu on osa seksuaali- ja ihmisoikeuksia. Siihen kuuluu seksuaaliterveydestä tiedottaminen ja ohjaus sekä siihen liittyvät toimenpiteet. Perhesuunnittelu sisältää niin sosiaaliset, kasvatukselliset kuin lääketieteellisetkin näkökulmat. Siihen liitetään myös moraalisia ja taloudellisia näkemyksiä, sekä politiikkaa ja henkilökohtaisuutta. Tutkimustehtäväni on nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Riiassa ja Pietarissa. Sovellan metodologisena lähestymistapana sosiaalihistoriallista ja etnografista tutkimusotetta, jolloin perinteen vaikutusten, kulttuuristen rakenteiden ja yksilöllisten toimintatapojen ymmärtäminen mahdollistuu. Aineisto koostuu viranomaishaastatteluista sosialismin kaudella toteutuneesta sekä nykyisestä perhesuunnittelusta ja nuorten haastatteluista Pietarissa ja Riiassa. Perehdyn myös lisääntymisterveyteen liittyviin sanomalehtiartikkeleihin sekä Latviassa että Venäjällä. Lisäksi havainnoin seksuaalineuvontatilanteita Pietarissa. Sekä sosialismin aikana että nykyään painottuvat väestönkasvun odotukset, joita tuetaan sukupuoli- ja moraalikasvatuksen avulla. Perhesuunnittelun esteiden analyysin tuloksissa on nähtävissä sosiaalisten olosuhteiden ja rakenteiden merkitys. Jälkisosialistisesta riskiyhteiskunnasta puuttuvat yhteiskuntaan integroitumisen mahdollistavat instituutiot. Tämä ilmenee yhteiskunnallisena vastuuttomuutena. Universaalit palvelut ovat suurelta osin peräisin sosialismin ajalta. Kaupalliset yritykset tekevät lähinnä teknisiä, yksittäisiä ehkäisyvälineisiin liittyviä interventioita nuorten elämään. Teini-ikäiset jätetään oman harkintansa varaan. Latviassa perhesuunnitteluun liittyvä ennalta ehkäisevä toiminta on huomioitu uudessa lisääntymisterveyslaissa, mutta sen heikko toteutus tuo sen lähelle neuvostoaikaista kulttuurikonventiota, jossa määrällisillä suoritteilla ja sekundaaripreventiolla on arvoa. Venäjällä voimavarat kohdentuvat jälkihuollon palveluihin. Foucaultin valta-analyysi kertoo strategiasta, jossa ihminen sisäistää vallankäytön osaksi omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Tässä näkökulmassa yksilöllinen, yhteiskunnallinen ja historiallinen ulottuvuus limittyvät toisiinsa. Vallan muodot ovat yhteiskunnan rakenteissa. Väestöpolitiikan avulla tuotetaan tietoa ja muovataan hallitsemisen kohteita. Osa haastatelluista nuorista omaksui yhteiskunnan passiivisuuden osaksi omaa toimintaansa. He eivät tiedostaneet palvelujärjestelmän puutteita eivätkä kyseenalaistaneet sen oikeutusta. Myös lehtiartikkelit ja viranomaishaastattelut tukivat osittain seksuaalikasvatuksen sivuuttamista. Silloin hyväksyttävänä totuutena pidettiin väestöpolitiikkaa, jossa on annettu tilaa populistisille suuntauksille. Sekä Latviassa että Venäjällä ilmaistiin tavoitteita väestön kasvusta. Kansainvälisten seksuaalioikeuksien maihinnousu ei ole poistanut ääri uskonnollisten ja osittain kansalaisjärjestöjen puitteissa tapahtuvaa perhesuunnittelun vastustusta. Näissä suuntauksissa vaikutetaan ihmisten moraaliin ja vastustetaan yhteiskunnan interventioita kieltämällä seksuaalikasvatus. Sosialismin aikana sosiaali- ja terveydenhuoltoa toteutettiin totalitaristisessa, suljetussa yhteiskunnassa tiukasti rajatuilla voimavaroilla. Tuolta ajalta peräisin oleva viranomaisten yleinen medikalisoitunut ja tekninen lähestymistapa estää osittain nuoren valtaistumista. Vieläkin heikko tiedottaminen ja puutteellinen koulutus vaikuttavat ammattilaisten keskuudessa. Yksi haitallisista perhesuunnitteluun kuuluvista uskomuksista oli hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamat ongelmat. Lisäksi pelättiin heikkotasoisesti tehtyjen aborttien aiheuttavan hedelmättömyyttä. Uskomukset ovat eläneet vieläkin, kun osa asiantuntijoista kannusti ensimmäisen raskauden päättymistä synnytykseen. Näillä käsityksillä on ollut taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle myös kansalaisten keskuudessa. Sukuyhteisöjen ja verkostojen oleellinen merkitys teini-ikäisen arjessa ja selviytymisessä painotti perinteistä sosialisaatiota. Uskomusten lisäksi nuorten heikko taloudellinen tilanne on ohjannut heitä ehkäisyssä luonnonmenetelmien käyttöön. Neuvostoaikainen seksuaalikielteisyyden perinne on vaikuttanut myös sukupolvien kyvyttömyyteen keskustella aiheesta. Yleisen ennaltaehkäisevän neuvonnan puuttuminen on suunnannut suurta osaa nuoria mallioppimiseen, jossa esimerkit ovat nousseet satunnaisista löydöistä. Toisaalta työntekijöiden neuvokkuus ja aloitteellisuus erilaisissa ohjaamistilanteissa, toimintatavoissa ja instituutioiden perustamisissa kuvaavat eettistä vastuunottoa ja paneutumista nuorten perhesuunnittelun toteutumiseen sekä sen mahdollisuuksiin. Perhesuunnitteluun liittyvän tiedonsaannin parantamiseksi viranomaiset ovat aloittaneet nuorten vertaisryhmiä. Lisäksi yhtenä uutena virallisena lähestymistapana oli neuvostoaikana kielletty psykoterapeuttisen suuntauksen avoin käyttöönotto. Myös nuorille suunnattuja palveluja niin lainsäädännön kuin instituutioiden tasolla on saatu aikaan. Nämä myönteiset tapaukset jäivät kuitenkin yksittäisiksi, osittain joidenkin työntekijöiden omakohtaisen sitoutumisen varaan toimiviksi. Tutkimuksessa nousee esiin yhteiskunnan vastuu erityisesti haavoittuvien ryhmien kohdalla. Nuoret ovat tiedoiltaan ja kokemuksiltaan heikossa asemassa. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta julkisilla ja ennaltaehkäisevillä palveluilla on keskeinen merkitys etenkin niiden kohdalla, jotka tarvitsevat runsaasti palveluja. Usein tähän ryhmään kuuluvat ovat passiivisia tiedon hakijoita. Tutkimus tuo esille perhesuunnittelun palvelujärjestelmään ja sen kohderyhmään kuuluvan moniulotteisuuden, jossa toisiinsa nivoutuvat kulttuuriset myytit, uskomukset, tabut, toimintatavat ja tietämys. Näiden polkujen avaaminen tässä tutkimuksessa edistää perhesuunnittelun esteiden tunnistamista ja niihin soveltuvien ratkaisukeinojen löytymistä.

Venäjän informaatio-psykologinen sodankäyntitapa terrorismin torjunnassa ja viiden päivän sodassa

This study examines Russia’s Pattern of Information-Psychologic Warfare in Counter-terrorism and in the Five Day War. The first case of this comparative case study research examines an internal national security crisis, namely two of the most notorious terrorist strikes that took place firstly in The Moscow Dubrovka Theater in October 2002 and two years later in Beslan School 2004 in September. In the second case an external national security crisis, the Five Day War conducted in August 2008 between the Russian Federation and the state of Georgia will be analyzed. At the centre of this research report lays an idea: a war of information by using information as the target and as a weapon. Based on a comparative case study setting this study tries to understand how Russian pattern of information warfare manifests itself in the light of these two internal / external national security crises. Three hypotheses that guide this research report are: Russian pattern of information warfare has a long tradition which can be traced back to the Cold War era; it is possible to discern specifically Russian, partially divergent information warfare pattern; and finally by exploring the two recent internal / external national security crises, it becomes possible to sketch specifically Russian systematics. In this research report the main focus of interest is on the information-psychological dimension of the overall information warfare concept as part of the military science tradition. After such theoretical review the two empirical cases will be contextualized and chronologically introduced. Analysis will be sharpened on the parties’ actions especially from the information-psychological perspective. This will be done with the help of the developed Russia’s six action fields-model which has been divided into two main dimensions: political and military with three levels: strategic informa-tion-psychological level, and two tactical levels, namely information-technical and information-PSYOP. This creates six possible actions fields. As the empirical analysis will reveal, many of these six action fields have been used by Russia in its internal / external national security crises, which proves the study’s hypotheses: Russia has its own pattern of information psychologic warfare that is based on its historical tradition and as such it creates a base for Russian systematics.

Naiset miesten töissä ulkosaaristossa

Kirjallisuusarvostelu

Mellom tradisjon og spel : didaktikk for tekstil folkekunst

Denne avhandlinga er resultatet av eit behov for å forske på og utvikle ein didaktikk for tekstilfaget ved Folkekunststudiet, Institutt for folkekultur, Høgskolen i Telemark, Noreg. Studiet med folkekunst som fagfelt er eit relativt ungt studium på høgskolen, som vart etablert i 1984. Problemstillinga i denne avhandlinga er korleis ein kan utvikle ein forskingsbasert didaktikk der dei grunnleggjande prinsippa som særmerkjer den tradisjonelle folkekunsten, vert tekne vare på. I arbeidet med avhandlinga har eg prøvd på å klårgjere problemstillinga ut frå ulike perspektiv. Forskingsarbeidet har fokus på kommunikasjon og arbeidsmåtar i ljos av ulike teoriar. Det er ei hermeneutisk tilnærming som er vald for den didaktiske forståinga. Det fyrste drøftingstemaet har søkjeljos på kommunikasjon og dialog ved vidareføring av tekstil folkekunst. Både estetiske, teoretiske, praktiske og sosiale aspekt er nedfelte i læreplanen for studiet og skal utgjere grunnlaget for kommunikasjon og arbeidsmåtar. I den skapande og kopierande prosessen er det utvikla språklege reiskapar for både den sosiale og den estetiske sida der den teoretiske og praktiske faktoren er integrert. Møte med døme på tekstile tradisjonar så vel som praktisk forming av tekstilar har ført til refleksjon og dialog som involverer kontemplasjon, korrespondens og imaginasjon. Det andre temaet som er drøfta, er vidareføring av tradisjonelt visuelt formspråk. Her er merksemda retta mot kva som har skjedd formalt med ei gruppe tradisjonelle formelement i tekstilar i den institusjonelle vidareføringa over eit lengre tidsperspektiv. Resultatet syner at mange tradisjonelle formelement er borte frå den institusjonelle produksjonen. Formelementa kan ha fått ei meir naturalistisk utforming, eller dei er overførte til andre tradisjonelle tekstilteknikkar enn dei som var utgangspunktet. Rombeforma i den institusjonelle produksjonen er utført i færre variasjonar og kombinasjonar enn i den tradisjonelle produksjonen. Konklusjonen på drøftingstemaet er at spelereglar og spatialitet i høve til den formale komponenten i utvalet med tradisjonelle tekstilar ikkje er vidareført i alle gruppene av institusjonelle produkt. Resultatet kan få innverknad og fylgjer for utforming av ein framtidig didaktikk for faget. Arbeidsmåte og erfaring frå vidareføring av tekstile tradisjonar er det tredje temaet som er drøfta i avhandlinga. Kopiering og skapande prosessar er arbeidsmåtar som er brukte ved studiet i dag, og dei utgjer grunnlag for drøftingar i relasjon til vidareføring og erfaring. Konklusjonen er at i den skapande prosessen korrigerer tradisjonen utforminga, medan i kopiprosessen er eigen stilvilje og improvisering resultat av prosessane. Personar som deltek i prosessane, har sett seg sjølve og si historiske forankring inn i spelet, der visuelt og verbalt språk er resultat av integrasjon av tradisjonar. Dei tre drøftingstemaa utgjer grunnlaget for at didaktikk for folkekunst og tekstil kan bli intersubjektiv forståing av kva ein didaktikk for vidareføring av folkekunst med vekt på tekstil kan vere i utdanninga i dag. Indre og ytre dialog i skapande og kopierande prosessar femner om estetiske, materielle og tekniske faktorar sett i høve til spelereglar, spelerom, spatialitet og samspel i møte med tekstile tradisjonar. Samla utgjer det ein forskingsbasert didaktikk for faget der den overordna intensjonen er samtykke mellom tradisjon og spel.

Dansen för åskådare : intresset för folkdansen som estradprodukt och insamlingsobjekt hos den svenskspråkiga befolkningen i Finland under senare delen av 1800-talet

Studien handlar om dans. I fokus står hur det gick till då den folkliga dansen började uppvisas på estraderna, vilka danser som uppvisades, vem som gick i spetsen, vilka drivkrafter som låg bakom och om danserna som uppvisades upptecknades i likhet med annan folklore. Området har inte ägnats uppmärksamhet inom tidigare dansforskning, varken i Finland eller övriga Norden. Med impulser från Schweiz ordnades den första folkdansuppvisningen i Finland på Konstnärsgillets årsfest 1866. Att inhemska folkdanser uppvisades då, bl.a. menuett och polska från Lappfjärd, var medicine- och kirurgieprofessorn, den Lappfjärdsbördige Jakob August Estlanders förtjänst. Han hade inflyttade Lappfjärdsbor i sin närhet – traditionsbärare som kunde dansa och spela och som var villiga att lära ut sina danser bland överklassen i Helsingfors. Drivkraften var av nationalistisk art och det nationella framställdes i historiska tablåer ur Runebergs diktverk Fänrik Ståhls sägner, i folkdräkter och i folkdanser. Mycket snabbt blev ekonomiska medel en drivkraft till att man arrangerade tillställningar, vid vilka en dansuppvisning ingick i programmet då man samlade in medel för olika ändamål. Med impulser från Sverige arrangerade Svenska landsmålsföreningen soaréer för att samla in medel till verksamheten med bl.a. uppvisning av danserna kontra, kadrilj och purpuri. Bland traditionsbärarna fanns även stadsbyggmästaren i Helsingfors, Sanfrid Hongell, född i Karleby och mag. Henrik Ståhl, född i Kronoby. Dessa två inövade den stora dansen purpuri som uppvisades för publik i Helsingfors. Hongell var samtidigt spelman som kunde spela melodierna till purpurins olika turer. Folkdansen tjänade även ekonomiska syften. Jag utgick ifrån att arrangörer valde danser att uppvisas. Resultatet visar att det överhuvudtaget inte handlade om att välja en dans, utan det handlade om att komma i kontakt med traditionsbärare som kunde lära ut danser ur sin egen tradition och med traditionsbärare som kunde spela musiken till danserna. Då traditionsbäraren kom från en svenskspråkig trakt, var dansen från samma trakt. De som ivrade för det finska inövade och uppvisade även danser från det svenska språkområdet. Språket och språkpolitiska frågor avgjorde inte vad man arbetade med. I studien analyseras en lång rad dansuppvisningar som lade grunden för 1900-talets folkdansrörelse.

Witness is presence : reading Stanley Hauerwas in a Nordic setting

I en postsekulär situation har förutsättningarna för att förstå och kommunicera en kristen tradition förändrats. De etablerade religionerna kan inte längre anta att de har monopol på den ”religiösa marknaden”. Ett centralt påstående i denna studie är att en postsekulär situation, som kännetecknas av minskande medlemskap i etablerade kyrkor och en ny synlighet av alternativa religiösa uttryck, medför ett behov av att reflektera över alternativa förståelser av kristenheten i sin kontext. Denna studie frågar hur man kan meningsfullt kommunicera en kristen tradition i en postsekulär situation. Traditionellt uttryckt: hur kan man förstå kristet vittnesbörd i vår situation? Det är till denna problematik som denna studie hävdar att Stanley Hauerwas ecklesiologi tillför ett viktigt perspektiv. Hauerwas ses som ett kritiskt korrektiv till vissa synsätt som ofta möter hos Nordiska, i denna studie främst finska och svenska, lutherska teologer. Det perspektiv som utvecklas i denna studie anses vara relevant eftersom kristna kyrkor i en postsekulär situation inte längre kan anta en makt- eller majoritetsposition. Därmed uppstår ett behov av att fråga sig hur man kan förstå kristenhet som en gemenskap i en minoritetsposition som bär vittnesbörd utan samhällelig makt. Denna studie hävdar att förkroppsligande av kristna övertygelser intar en central roll i en meningsfull postsekulär förståelse av vittnesbörd.

Religion på den österbottniska landsbygden

Artikel i festskrift.

Cultural Diversity, Social Cohesion, Religion: Core Values and Educational Policies in Four European Nations

In my doctoral thesis I evaluate strategies designed to cope with the multicultural nature of four European nations: Great Britain, The Netherlands, Sweden, and Denmark. I also analyse and clarify the question of the place of religion in present-day Europe. The empirical material analysed in the study consists of politicians’ statements and policy documents dealing with immigration policy and religious and values education in the four countries. In addition, I analyse statements issued by the Council of Europe regarding religious education, along with all cases relevant to religious education brought before the United Nations Human Rights Committee or the European Court of Human Rights. The theoretical framework is formed by the scholarly debate – among philosophers, sociologists and scholars of religion in education – concerning the question of a just society. Special emphasis is given to philosophical theories that are in favour of granting special group rights to religious minorities in the name of equal treatment. With regard to the question of the appropriate place of religion, I apply Kim Knott’s methodological model for locating religion in secular contexts, and Émile Durkheim’s theory as to the significance of religion and collective sentiments in uniting adherents or members of a group into a single moral community. The study shows that even when the positive side of immigration, as a potential force for the enrichment of the public culture, is acknowledged, there is anxiety as to the successful integration of immigrants. The premises and goals of immigration policies have also been questioned. One central problem is the incommensurability between the values upheld by Western liberal democracies and certain religious traditions, above all those of Islam. Great Britain, The Netherlands, Sweden, and Denmark have tightened control over their citizens’ ethical attitudes and want to regulate these as well. In coping with cultural diversity, the significance of education, especially religious education, plays a significant role; as future citizens, pupils are expected to internalise the society’s core values as well as gaining an understanding of different cultures and ways of life. It is also worth noting that both the Council of Europe and the European Court of Human Rights have recently expressed the view that one important goal of religious education is to enable pupils to be critical and autonomous with regard to different religions and moral positions. The study shows that religion is not seen as purely a personal matter. Religion is closely linked to individual and national identity, and religious traditions thus have a place in the public domain. It should be noted, however, that a religious tradition – more precisely, an interpretation of religious tradition – qualifies as a legitimate partner in the democratic decision-making process only if it shares similar values with Western European nations.

Leda förändring genom relationer, processer och kultur

Forskningens syfte var att bidra med en ny kunskapssyntes om vad det innebär att leda förändring ur ett vårdvetenskapligt perspektiv. Vårdledaren har, speciellt vid större förändringar inom organisationen, en stor betydelse för hur vårdandet förvaltas genom att hålla den vårdande traditionen levande och genom formningen av den vårdande kulturen och vårdgemenskapen. Den övergripande hermeneutiska forskningsansatsen med tillämpning av metodologisk triangulering har influerats av Gadamers, Ricoeurs och Ödmans syn på hermeneutik med förståelse och förklaring som kompletterar varandra. Forskningens övergripande frågeställning ”Vad innebär det att leda förändring ur ett vårdvetenskapligt perspektiv?” förankrades i de fyra underliggande frågeställningarna. Den första frågeställningen berörde meningsinnehållet i begreppet förändring samt dess gestaltning. Metoden var en hermeneutisk begreppsbestämning på en ontologisk och kontextuell nivå enligt Koorts metod för begreppsbestämning. Genom en personalenkät undersöktes personalens åsikter (totalt 597 personer) om den kommande fusionen och förändringen samt deras förväntningar på ledarna under förändringsprocessen för att få svar på vad förutsättningarna var för en förändring eller förändringsprocess med avsedda mål och effekter. Svaret på hur vårdledaren och dennes uppgifter gestaltades vid en förändring samt hur vårdledarna uppfattade förändring och den kommande förändringsprocessen erhölls genom djupintervjuer med vårdledare (17). Av resultatet framgår att vårdledaren leder förändring genom att leda relationer, processer och kultur och genom ett stödjande, reflekterande och kulturbärande ledarskap med syftet att åstadkomma en verklig och hållbar förändring. För att åstadkomma en verklig och hållbar förändring, dvs. en inre omgestaltning och omdaning som vardande, förutsätts dock att både tankemönster och handlanden förändras. Riktningen och insatserna för förändringen skall ha sin grund i en tydlig och meningsfull målsättning och vision utgående från en gemensam värdegrund. En arena för dialog borde utvecklas så att förändringens liksom även vårdandets vision och mission förankras och utvecklas till handling och förändring. Vårdledarens primära uppgift eller mission var att tillhandahålla varje individuell patient en god vård. Den primära missionen var med andra ord att med ansvarsfullhet tjäna vårdandet sak utgående från ett etiskt förhållningssätt. I tjänande av vårdandets sak fanns dock en tillit till att förändringen gagnar patienten och hans eller hennes vård, men vårdledarnas anpassning till förändringen var utan djupare engagemang. Vårdledarna kände även en oro för sitt uppdrag som vårdledare, vårdarbetets ställning och mandatet som patientens advokat. Vårdledaren är också en kulturbärare, vilket innebär att även kulturen har betydelse under en förändringsprocess. Genom att leda kulturen skapar vårdledaren en öppen, bekräftande och evidensbaserad atmosfär med centrala värderingar som ger uttryck för den rådande andan och kulturen.

Refleksiivinen modernisaatio

Kirjallisuusarvostelu

Perspektivmöten i skola och handledning : lärares tankar om specialpedagogisk handledning

To create a more inclusive school, an increase in multidisciplinary cooperation is needed. One possible form of collaboration could encompass the special education teacher taking on the role of a consultant for other teachers in need of support in working with heterogeneous groups of pupils. Previous research shows that special education teachers see the role as consultant as diffuse and complex. The overarching aim of the present study involves deepening the knowledge on how consultation in a special educational context can be understood and developed based on teachers’ descriptions on this particular form of activity interpreted against various perspectives on consultation. The study is qualitative in nature and rests on a hermeneutic interpretive research tradition in combination with an abductive approach. The theoretical framework consists of two different approaches to consultation: the directive and the non-directive approach. The approaches differ regarding particular emphasis on advice and reflection during the consultation and with respect to who or what should be the focus of the consultation. The two approaches are here studied through various theories such as social learning theory, Bruner's theory of scaffolding, Roger’s humanist psychology, and constructivism. Semi-structured interviews were held with eighteen special education teachers (n=9) and class teachers (n=9) working in the compulsory school. The overall interpretation of the results shows that special education consultation can be understood as three different types of consultation. Consultation as counseling which harmonizes with the directive perspective on consultation is the most prominent type. In the consultation as counseling conversation, the special educational knowledge transfer is central and the focus is placed on the pupil. Although special education knowledge transfer emerges as a unique aspect of special education consultation, there are several inherent challenges in this type of consultation that can be addressed in that teachers also describe two other types of consultation. In the reflective consultation, there is a move away from the pupil focus and toward a focus on the class teacher and the use of reflection. The reflective consultation harmonizes with the non-directive approach to consultation. This type of consultation does not as of yet have a prominent place in the Finland-Swedish school context and at this stage it is not seen as a legitimate type of consultation according to the teachers’ descriptions. Despite this, certain aspects of the reflective conversation could be given more space in the development of consultation within special educational contexts. The co-operative consultation is characterized by the teachers acting as teammates and using professional exchange as a strategy for consultation. Both teachers' knowledge is seen as central, and rather than the special education teacher acting as the expert and moderator, the teachers control the consultation together and jointly move the work along. The co-operative consultation enables the focus to move from the pupil toward the context, which can lead to the development of inclusive practices. The results indicate that this type of consultation holds potential in the development of special educational consultation that takes place between equal colleagues. The co-operative consultation opens up for a third collaborative approach to consultation, where aspects of the directive and non-directive perspective can merge and develop. The thesis concludes with the proposal that special pedagogical consultation can be understood from an integrated perspective. The characteristics of the consultation can vary depending on the type of problem or situation, while co-operative consultation can be seen as the ideal as equal colleagues meet in consultation conversations. In order to develop the co-operative consultation, both teachers are required to have knowledge of consultation as a practice, to be part of a collaborative school climate, and that teachers are provided with enough time to take part in consultations.

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.