Alkoholin verkkokauppamarkkinat Suomessa

Opinnäytetyö alkoholin verkkokauppamarkkinoista Suomessa on katsaus markkinoihin, jotka ovat olleet esillä mediassa viime aikoina hyvinkin paljon. Opinnäytetyössä analysoidaan Michael Porterin viiden kilpailuvoiman mallin avulla toimialaa. Porterin viisi kilpailuvoimaa ovat toimialan nykyinen kilpailu, tavarantoimittajien neuvotteluvoima, kuluttajien neuvotteluvoima, uusien kilpailijoiden uhka sekä korvaavien tuotteiden tai palveuluiden uhka. Tämän lisäksi työssä tarkastellaan lainsäädäntöä kuudentena kilpailuvoimana, sillä se asettaa merkittävät kilpailulliset reunaehdot. Toimiala-analyysin jälkeen siirrytään varsinaiseen tutkimusongelmaan, jossa pohditaan, kannattaako Alkon perustaa verkkokauppa? Tähän liittyen apututkimuskysymyksissä pohditaan mitä lisäarvoa alkoholin verkkokauppa luo ylipäätään kuluttajille sekä tavarantoimittajille/maahantuojille. Opinnäytetyöhön on liitetty ajatuksia, joita on kerätty haastattelemalla kolmea eri henkilöä, joilta löytyy merkittävästi tietoa alkoholimarkkinoista. Alko Oy ei ole osallisena, vaan opinnäytetyö on kirjoitettu täysin objektiivisesti, vaikka siinä onkin paljon kirjoittan omaa empiriaa. Haastattelut ovat tarkoituksella jätetty keskustelunomaisiksi, ja ovat siten melko subjektiivisia näkemyksiä eri ihmisten silmin. Monopolit herättävät keskustelua ja Alkon asema yhteiskunnallisena monopolina onkin asetettu kriittiseen tarkasteluun tutkimuksessa. Teoriassa käsiteltiin myös Alkon palvelualttiutta 4C –mallin avulla sekä Alkoa yrityksenä analysoitiin SWOT –analyysilla. Näiden teorioiden, toimiala-analyysin, haastatteluiden, kirjoittajan oman näkemyksen sekä eri lähteistä löydetyn informaation myötä voidaan todeta, että Alkon verkkokaupalle on tarve, joka on ollut olemassa jo pitkään. Monopoliaseman oletetaan olleen syy tälle hitaalle kehitykselle. Kuluttajien lisäarvoa olisi ehdottomasti kotiinkuljetus, mutta sitä Alko ei tarjoa. Toisaalta verkkokaupan myötä laajeneva tuotevalikoima on selkeä lisäarvo. Tavarantoimittajien/maahantuojien lisäarvoa ei vielä pystytty selvittämään, koska siihen suhtauduttiin ristiriitaisesti.

“Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

Antonio Banfi e le filosofie della Germania del novecento

Tra le figure più importanti del dibattito filosofico italiano del Novecento, Antonio Banfi ha svolto nell'Italia del secondo dopoguerra anche un ruolo politico di rilievo come senatore del PCI. La sua interpretazione del marxismo ha presentato una forte accentuazione umanistica. Tra i suoi scolari filosofi e storici della filosofia come Giulio Preti, Enzo Paci, Remo Cantoni, Paolo Rossi. Il saggio prende in esame la prima fase della riflessione filosofica di Banfi, nella quale ha una importanza decisiva la conoscenza diretta del dibattito tedesco tra le due guerre mondiali, in primo luogo della fenomenologia di Husserl e della ontologia di N. Hartmann. I Principi di una teoria della ragione - libro apparso alla fine degli anni '20 - e poi una serie di incisivi saggi degli anni '30 documentano una conoscenza approfondita e critica di un dibattito di cui mostrerà di nutrirsi in misura decisiva l'interpretazione di Banfi non solo di Hegel, ma anche di Marx.

Perhehoidon sijaisisien kokemukset saamastaan tuesta

Tässä tutkimuksessa selvitettiin perhehoitajina toimivien isien kokemusta saamastaan tuesta. Tutkimuksessa pyrittiin saamaan vastauksia seuraaviin tutkimusongelmiin: 1) Millaista tukea sijaisisät ovat vanhemmuuteensa saaneet? 2) Onko tuki ollut haastateltavien sijaisisien mielestä riittävää? Kokevatko he tuleensa tuetuiksi? Teoreettisena näkökulmana tutkimuksessa on empowerment. Tutkimuksessa on empowerment-viitekehyksen kautta tarkasteltu perhehoidon tuen aikaansaamaa voimaantumisen prosessia. Prosessissa perhehoitajaisiä voimaannuttaa heidän saamansa tuki. Perhehoitajat puolestaan voimaannuttavat sijoitettua lasta. Toisaalta tutkimuksen tuloksia tarkastellaan myös osana nykyistä lastensuojelun toimintaympäristöä. Tutkimuksessa on tutkittu sijaisien kokemuksia tuesta ja sen tarpeesta. Siksi myös isyyttä, sen olemusta ja muotoja on tarkasteltu tässä tutkimuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusta varten haastateltiin viisi perhehoitajaisää eri paikkakunnilta. Haastattelut toteutettiin haastateltavien kodeissa puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Tutkimusmenetelmänä tässä tutkimuksessa on sisällönanalyysi ja teemoittelu. Tutkimustulosten mukaan haastatellut sijaisisät saavat monenlaista tukea sijaisvanhemmuuteensa. Erilaisia haastateltujen sijaisisen saamia tuen muotoja olivat mentorointi, työnohjaus, vertaisryhmät, Pride-koulutus, täydennyskoulutukset sekä perhehoitajien vapaat. Vaikka tukea oli melko monipuolisesti tarjolla, ja haastatellut perhehoitajaisät kertoivat hyödyntäneensä erilaisia tuen muotoja, oli haastateltujen kokemus silti se, että he jäävät usein arjessa yksin. Sjaishuoltoyksikön tukeen oltiin pääsääntöisesti tyytyväisiä, mutta oman perheen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tuen koettiin pääosin olevan riittämätöntä, eikä omaa työntekijää ollut helppoa tavoittaa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmin tehtyjen tutkimusten tulokset. Tutkimuksen myötä syntyi uusia ajatuksia mahdollisista perhehoitajaisien ja perheessä asuvien poikien toiminnallisemmista tuen muodoista.

”Waikioita Waiwoja Watasta” Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa

Tässä tutkielmassa käsittelen 1800-luvun koleraepidemioita Turussa sekä niistä käytyä keskustelua. Kolera levisi kansainvälisen pandemian myötä Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 1831 ja koleraepidemioita oli Turussa 1800-luvun aikana yhteensä yhdeksän. Lääketiede kävi samalla läpi suuria muutoksia, kun miasma-teoriasta alettiin siirtyä bakteriologiseen teoriaan. Käsittelen tämän lääketieteen paradigman muutoksen näkymistä koleraa koskevassa keskustelussa, sekä sitä, miten paradigmanmuutos vaikutti kolerapotilaiden hoitoon ja taudin ehkäisemiseen. Käsittelen myös lehtikeskustelussa näkyviä asenteita ja käsityksiä kolerasta sekä näiden muutoksia 1800-luvun kuluessa. Lähestyn tutkimuskysymyksiäni sekä turkulaisten sanomalehtien että lääkäreiden ammatillisten kirjoitusten kautta. Aikalaislehtien kirjoitukset ovat olleet pääasiassa osa viranomaisten ja lääkäreiden keskustelua, joissa on pyritty ohjeistamaan ja valistamaan ihmisiä uhkaavasta epidemiasta. Lääkäreiden näkemyksiin olen perehtynyt lukemalla Finska Läkäresällskapet -seuran Notisblad för läkare och pharmaceuter -lehteä, sekä lääkäri Carl von Haartmanin teosta Tankar om Choleran ja Carl Qvistin lääketieteen väitöskirjaa Om Koleran i Helsingfors 1871 och om föregående koleraepidemin i Finland. Erityisesti lääketieteen paradigman muutos osoittautui työni pohjalta monisyiseksi ja pitkäksi prosessiksi. Koleralle ominaiset leviämis- ja tartuntatavat olivat osin ristiriidassa 1800-luvun tartuntatautiteorian kanssa ja paradigman muutos edellytti bakteriologisen teorian kehittymistä. 1800-luvun lopulla bakteriologinen teoria oli laajentunut käsittämään monet erilaiset tartuntareitit ja bakteerien osuus myös koleraepidemioissa vakiintui lääketieteelliseen keskusteluun. Suurin osa kolerasta käydystä keskustelusta heijastuu joko miasma-teoriaa tai bakteriologista teoriaa vasten; koleran hoito ja viranomaisten toimenpiteet olivat myös osittain kytköksissä kulloinkin vallitsevaan paradigmaan. Viranomaistoimenpiteet muuttuivat vuosisadan kuluessa siinä missä lääketieteen teoriatkin. Karanteeneista ja hyvältä tuoksuvista suitsukkeista siirryttiin hygieniaan ja bakteerien ehkäisyyn. Viranomaiskeinoihin kuuluivat myös Turun kahden kolerahautausmaan, Itäharjun sekä Kakolanrinteen hautausmaiden perustaminen. Näiden hautausmaiden avulla pyrittiin sekä ehkäisemään taudin leviämistä että antamaan vainajille kristinuskon mukainen hautaus. Lehtikirjoitusten kautta tarkastelen myös koleran herättämiä pelkoja ja kokemuksia, jotka heijastuvat esimerkiksi lehdissä julkaistuissa rukouksissa, ja huhupuheissa, joissa epäiltiin että kulkutaudin sijaan kyse oli tahallisesta yrityksestä myrkyttää kansalaisia.

Life-related negative customer emotions in real estate agent encounters

The goal of this study was to explore how do customers’ life-related negative emotions affect real estate business. This was divided into two research questions: 1. What life-related negative emotions can be recognised in real estate customer encounters? 2. How do the recognised emotions affect customer encounters and the realtor’s work? 3. How can the realtor take the emotions into account in customer service? The theoretical background consists of two main lines of study: emotions and customer encounters. A wide literary review on emotions research was conducted from a cognitive psychology point of view, focusing on negative emotions. Emotions research was then combined into the field of customer encounters. Qualitative study was chosen as the methodological basis of the study. Empirical material of this study was collected through in-depth interviews with 13 successful Finnish real estate agents. Narrative research was used as a method for the study. Four life-related emotion categories were recognized in real estate customer encounters: sadness, anger, anxiety and shame. These emotions rose from issues varying from death of a close one to divorce and from major changes in life stages to deep emotional attachment to an old home. The study also found that these incidental negative emotions do affect customer encounters and realtors’ work. The emotions affected the decision making of customers and sometimes overshadowed reason. Some emotions made the customer passive and slow to make any decisions, while others made their decision making fast and hasty. Even though the incidental emotions might not have had anything to do with the real estate deal, they could affect the outcome of the customer encounter and the whole real estate deal. Interestingly enough, the study found that not all successful real estate agents knowingly serve customers in an emotional level. The study does, however, suggest that in fact it may be an ethical decision of the customer server to take into account the emotional state of the customer. Attending to the emotional side of customers does not only increase pleasantness of the customer encounter, but may improve and balance customer decision making and prevent hasty decisions possibly leading to improved customer satisfaction. This study also gave practical managerial implications to customer service providers on how negative incidental emotions can be attended to in a customer encounter. This study could be useful not only to real estate agents, but also in other types of customer service, especially with vulnerable populations or other types of home-related business.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Kirkko ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murros Merikarvialla 1880–1940

Tämä tutkimus käsittelee Merikarvian kirkkoa ja hengellisen yhtenäiskulttuurin murenemista 1880-luvulta 1930-luvun loppuun. Tarkastelen ilmiötä mikrohistorian ja muistitietotutkimuksen metodeilla. Paikallishistoriaa edustava tutkimukseni on osa tilaushistoriaa – Merikarvian historia -hanketta, jonka lopputuloksena julkaistaan paikkakunnan historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle käsittelevä teos. Merikarvian seurakunta rakensi vuonna 1899 suuren puukirkon, koska 1800-luvun lopun kiihtyvä väestönkasvu oli tehnyt entisestä kirkosta liian pienen. Uuden kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1897. Rakentamisen ollessa käynnissä kirkonkokous kiisteli, miten se pitäisi rahoittaa. Osa seurakuntalaisista halusi hakea valtiolta kuoletuslainaa, enemmistö taas vastusti ajatusta. Karkeasti jaotellen valtiolainan kannattajat koostuivat virka- ja liikemiehistä, kun vastustajat olivat enimmäkseen työväkeä ja talonpoikia. Lainanottajien kanta voitti kirkonkokouksen äänestyksissä, mutta vastustajat eivät tyytyneet tähän, vaan lukuisilla valituksilla maaherralle, tuomiokapituliin ja senaattiin saivat estettyä valtiolainan hakemisen. Kirkko rakennettiin lopulta vuosittaisilla ylöskannoilla ja yksityisellä lainalla. Rahoituksesta syntynyt riita voidaan nähdä yhtenä yhtenäiskulttuurin murtumisen merkkinä. Merikarvian hengellinen elämä oli 1800-luvun lopulla tyypillistä länsisuomalaista maalaispitäjän elämää. Kirkollisen kansanperinteen yleiskyselyn Merikarvialla tehdyt haastattelut kertovat, miten seurakuntalaiset kävivät kirkossa ja ehtoollisella, kotona luettiin hartauskirjallisuutta, lapset ja vanhemmat osallistuivat kinkereille, ja rippikoulu oli tärkeä käännekohta nuoren elämässä. Samaan aikaan 1880-luvulta lähtien alkoivat uudet sivistykselliset ja aatteelliset tuulet muuttaa ihmisten ajatuksia ja asenteita kirkkoa kohtaan. Kirkko vastasi ajan kehitykseen lisäämällä kirkkokuria. Yksi kirkkoneuvoston tärkeimmistä tehtävistä oli valvoa seurakunnan siveellisyyttä. Merikarvialla 1800-luvun loppupuolella kirkkoneuvoston eteen tuotiin nuhdeltaviksi nuoria pareja, joiden tiedettiin elävän yhdessä, vaikka heitä ei ollut vihitty. Samoin avioparit, joiden välillä tiedettiin olevan riitaa ja jotka mahdollisesti asuivat erillään, saivat kirkkoneuvoston nuhteet ja varoituksen sopia riidat tai hakea laillisen eron. Toisaalta samaan aikaan seurakunnassa tapahtui myös herätyksiä. Varsinkin kirkon ulkopuolisten uskonnollisten liikkeiden vaikutus oli vahvaa. 1910-luvulta lähtien paikkakunnalla vaikutti Vapaaevankelinen liike eli skutnabbilaisuus, jonka opetus erosi evankelisluterilaisen kirkon opista varsinkin aikuiskastekäytännössä. Kirkko otti liikkeeseen vastustavan kannan, vaikka se myönsi liikkeen vaikuttavan myönteisesti paikkakuntalaisten siveellisyyden. Vuonna 1923 voimaan tulleen uskonnonvapauslain myötä skutnabbilaiset erosivat kirkosta. Eroaminen oli silti maltillista, suhteellinen määrä oli suomalaisten maaseutupitäjien keskitasoa ja väheni seuraavina vuosina, kunnes vuonna 1931 koko maata koetteli pula-aika, ja samalla helluntaiherätys saapui Merikarvialle, joka osaltaan vaikutti kirkosta eroamiseen ja hengellisen kentän moninaistumiseen.

Wiikingit vs. bobrikoffilaiset – Aatehistoriallinen tutkimus kielitaisteluista porilaisten lehtien sivuilla 1863–1917

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen porilaisissa sanomalehdissä käytyjä keskusteluja suomen ja ruotsin kielestä ajanjaksolla 1863–1917. Kyseisellä aikavälillä suomen kielen asema vahvistui, minkä vuoden 1863 kieliasetus laittoi alulle. Tutkielman rajaus on vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi ja kieliolot muuttuivat jälleen. Tutkimusaineistona käytän pääasiassa Porissa ilmestyneitä sanomalehtiä Björneborgs Tidningiä ja Satakuntaa. Tutkin lähdeaineistoni kautta, miten lehdissä käsiteltiin suomen ja ruotsin kielten välisiä kielikiistoja ja millaisen kuvan paikallinen media välitti yleisölle kielen asemasta. Lisäksi tutkin lehtikirjoituksista, miten suomen- ja ruotsinkieliset toimivat Venäjän sortovuosien aikana ja miten he suhtautuvat venäjän kieleen. Tutkimukseni on aatehistoriallinen, joten olen keskittynyt seuraamaan lehtikeskusteluiden ilmaisuja ja huomioinut lehtien suuntautumisen suomen- ja ruotsinmielisyyteen. Aatehistoriallinen tutkimus suo minulle mahdollisuuden pohtia asettamiani tutkimuskysymyksiä ja kontekstoimaan keskustelut aikakauteen. Tavoitteeni on tuoda tietoa Porin kaupungin asukkaista ja aikalaismediasta, sillä lehdissä saivat äänensä kuuluviin paitsi toimittajat myös lukijat. Tutkielma tuo oman näkökulmansa siihen, miten Porista on tullut kaupunki, jossa aiemmin hallinneet ruotsinkieliset ovat nyt sulautuneet valtaväestöön lähes näkymättömiin. Porissa kielitaistelut olivat rauhanomaisia, vaikka lehtien sivuilla välillä tunteet kuohuivat. Kielikiistoja käytiin 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Välillä ne olivat tauolla, kun Venäjän sortotoimenpiteitä käytiin yhdessä vastustamaan. Myös sosiaalidemokraattien tuleminen mukaan politiikkaan vähensi huomiota kielikiistoihin. Lehtiartikkelien perusteella ruotsinkieliset luottivat kielensä säilyvän, vaikka Porin hallinnon kielenä siitä luovuttiinkin vuonna 1905. Suomenkieliset pelkäsivät ensin ruotsin, myöhemmin venäjän, syrjäyttävän oman kielensä. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomalainen puolue läheni perustuslaillisia niin, että yhteistyö oli mahdollista. Porissa on edelleen hyvä henki suomen- ja ruotsinkielisten kesken. Ruotsinkielisyys ei tosin kaupungissa kovinkaan paljon näy valtaväestölle. Varsinkin ruotsalaisen koulun ansiosta sekä ruotsin- että suomenkieliset pitävät huolen, ettei kieli pääse kuihtumaan kaupungista.

Lois des Lombards.

Acquis le 28 janvier 1843 de Benjamin Duprat, libraire, suite à la vente Saibante pour le prix de 900 francs; cf. B.n.F., département des Manuscrits, registre des acquisitions 1833-1848, n° 3163; — note "Questo codice è assai diffusamente descritto ed illustrato in una epistola di Lucio Doglioni al P. Paolo Canciani, la quale trovasi nel tomo secondo pag. 461 dell' opera: Canciani Barbarorum leges antiquae. Apparteneva al convento di Sa. Eufemia di Verona, indi passo nella Bibltioteca del Mse Gianfilippi" (f. de garde); — Pierre Pithou; cf. B.n.F., département des Manuscrits, nouv. acq. fr. 5527, f. 109

ALBUM AMICORUM de Jean Durand (1583-1592). In-8 de 2 f. lim. et 380 p., mar. r., comp. de mos. de mar. v., riche dorure à petits fers, tr. dor. et ciselée. (Rel. du XVIe siècle.)

Durand (Jean). Album amicorum (1583-1592)

Breviarium Strigoniense.

Cf. notice du ms. par Leroquais, Bréviaires, III, 182-185 n° 591 et pl. XCIX; P. Radó, Libri liturgici manuscripti bibliothecarum Hungariae et limitropharum regionum, Budapest, 1973. Un bréviaire d'Esztergom a été imprimé en 1524 à Venise. F. 2-8v Calendrier à l'usage d'Esztergom, avec un grand nombre de saints d'origines diverses (2-7v); cf. Leroquais, op. cit., 182. À noter les saints non mentionnés dans les Acta sanctorum, ou du moins pas pour la date correspondante; ne sont pas relevés les saints hongrois considérés comme classiques par Radó, op. cit., passim : 4 févr., «Victoris m.»; 8 févr., «Juliani m.»; 13 févr., «Adalberti m.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 96 d'après ms. Budapest, B. N. Hung., c. l. m. ae. 395; 15févr., «Faustiani m.»; 21 févr., «Septuaginta mm.», non signalé sous cette forme pour cette date dans Radó, op. cit.; 15 mars, «Hilarii conf. et pont.», non signalé sous cette forme pour cette date dans Radó, op. cit.; 17 mars, «Bernardi conf.»; 26mars, «Eustachii abb.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 96 d'après ms. Budapest, B.N. Hung., c. l. m. ae. 395; 28 mars, «Gastuli m.», non signalé dans Radó, op. cit.; 3 juill., «Bonifacii ep.», non signalé dans Radó, op. cit.; 5 juill., «Dominici m.»; 4 août, «Gaudentii ep. et conf.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 329 d'après ms. Budapest, B. N. Hung., c. l. m. ae. 408; 8 août, «Adventus sanguinis D. N. J. C.»; 31 août, «Pauli ep. et m.», non signalé dans Radó, op. cit.; 12 oct., «Quatuor milium mm.», non signalé dans Radó, op. cit., à rapprocher de quatuor mille octingenti septuaginta mm., cf. Radó, op. cit., 167 d'après ms. Esztergom, B. metropolitana Strigoniensis I. 20; 14 oct., «Cerbonii conf.»; 27 oct., «Vedasti m.»; 15 nov., «Martini conf.», non signalé pour cette date dans Radó, op. cit; 20 nov., «Aniani ep. [Aurelianensis] et conf.». Pour plusieurs saints du calendrier on ne trouve pas d'office dans le sanctoral, et vice versa. — «Sequitur tabula impositionis historiarum...» (8-8v). F. 11-76 Psautier férial (11-72). — Office des défunts à l'usage d'Esztergom (72v-76); cf. K. Ottosen, The responsories and versicles of the latin office of the dead, Aarhus 1993, 127 (description des ff.74v-75v = «BN8879B») et 180 (description des ff.72v-74v = «BN8879A»). F. 77-528v Temporal : «Incipit breviarium secundum chorum alme ecclesie Strigoniensis. Dominica prima in adventu Domini...» (77-282v). Sanctoral : «Incipit secunda pars breviarii scilicet de festivitatibus. De s. Silvestro...» (286-486). À noter : office de l'Immaculée Conception composé par Léonard Nogarolo (480v). Commun des saints : «Incipit commune de sanctis et primo in vigilia unius apostoli...» (486v-513v). — «Sequitur de b. Virgine sabbatis diebus per estatem. Ad vesperas...» (513v-516v). «In quotidianis horis b. Virginis...» (516v-525). — «Sequuntur preces in quadragesima...» (525-526v). — «Sequuntur suffragia sabbatis diebus per estatem...» (526v-528), dont suffrages des ss. [Stephani regis Hungariae; Emerici ducis] (527), [Ladislai regis Hungariae; Adalberti ep. Pragensis et m.] (527v). — «Absolutio excommunicati...» (528-528v). 106 hymnes mentionnées dans la table des incipit, dont une non répertoriée dans Chevalier, Repert. hymn. ni dans les A. H., pour les confesseurs : «Christe lucis splendor vere fabrice mundi semper nobis parcens miserere confessorum precibus//...» (506v); cf. P. Radó, Répertoire hymnologique des mss. liturgiques dans les bibliothèques publiques de Hongrie, Budapest 1945, n° 111, relevée une fois dans le ms. Budapest, Bibl. nat. Hung. c. l. m. ae. 132, ms. décrit par Radó, Libri liturgici..., op. cit., 395-400.

Breviarium Strigoniense.

Cf. notice du ms. par Leroquais, Bréviaires, III, 182-185 n° 591 et pl. XCIX; P. Radó, Libri liturgici manuscripti bibliothecarum Hungariae et limitropharum regionum, Budapest, 1973. Un bréviaire d'Esztergom a été imprimé en 1524 à Venise. F. 2-8v Calendrier à l'usage d'Esztergom, avec un grand nombre de saints d'origines diverses (2-7v); cf. Leroquais, op. cit., 182. À noter les saints non mentionnés dans les Acta sanctorum, ou du moins pas pour la date correspondante; ne sont pas relevés les saints hongrois considérés comme classiques par Radó, op. cit., passim : 4 févr., «Victoris m.»; 8 févr., «Juliani m.»; 13 févr., «Adalberti m.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 96 d'après ms. Budapest, B. N. Hung., c. l. m. ae. 395; 15févr., «Faustiani m.»; 21 févr., «Septuaginta mm.», non signalé sous cette forme pour cette date dans Radó, op. cit.; 15 mars, «Hilarii conf. et pont.», non signalé sous cette forme pour cette date dans Radó, op. cit.; 17 mars, «Bernardi conf.»; 26mars, «Eustachii abb.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 96 d'après ms. Budapest, B.N. Hung., c. l. m. ae. 395; 28 mars, «Gastuli m.», non signalé dans Radó, op. cit.; 3 juill., «Bonifacii ep.», non signalé dans Radó, op. cit.; 5 juill., «Dominici m.»; 4 août, «Gaudentii ep. et conf.», signalé une fois dans Radó, op. cit., 329 d'après ms. Budapest, B. N. Hung., c. l. m. ae. 408; 8 août, «Adventus sanguinis D. N. J. C.»; 31 août, «Pauli ep. et m.», non signalé dans Radó, op. cit.; 12 oct., «Quatuor milium mm.», non signalé dans Radó, op. cit., à rapprocher de quatuor mille octingenti septuaginta mm., cf. Radó, op. cit., 167 d'après ms. Esztergom, B. metropolitana Strigoniensis I. 20; 14 oct., «Cerbonii conf.»; 27 oct., «Vedasti m.»; 15 nov., «Martini conf.», non signalé pour cette date dans Radó, op. cit; 20 nov., «Aniani ep. [Aurelianensis] et conf.». Pour plusieurs saints du calendrier on ne trouve pas d'office dans le sanctoral, et vice versa. — «Sequitur tabula impositionis historiarum...» (8-8v). F. 11-76 Psautier férial (11-72). — Office des défunts à l'usage d'Esztergom (72v-76); cf. K. Ottosen, The responsories and versicles of the latin office of the dead, Aarhus 1993, 127 (description des ff.74v-75v = «BN8879B») et 180 (description des ff.72v-74v = «BN8879A»). F. 77-528v Temporal : «Incipit breviarium secundum chorum alme ecclesie Strigoniensis. Dominica prima in adventu Domini...» (77-282v). Sanctoral : «Incipit secunda pars breviarii scilicet de festivitatibus. De s. Silvestro...» (286-486). À noter : office de l'Immaculée Conception composé par Léonard Nogarolo (480v). Commun des saints : «Incipit commune de sanctis et primo in vigilia unius apostoli...» (486v-513v). — «Sequitur de b. Virgine sabbatis diebus per estatem. Ad vesperas...» (513v-516v). «In quotidianis horis b. Virginis...» (516v-525). — «Sequuntur preces in quadragesima...» (525-526v). — «Sequuntur suffragia sabbatis diebus per estatem...» (526v-528), dont suffrages des ss. [Stephani regis Hungariae; Emerici ducis] (527), [Ladislai regis Hungariae; Adalberti ep. Pragensis et m.] (527v). — «Absolutio excommunicati...» (528-528v). 106 hymnes mentionnées dans la table des incipit, dont une non répertoriée dans Chevalier, Repert. hymn. ni dans les A. H., pour les confesseurs : «Christe lucis splendor vere fabrice mundi semper nobis parcens miserere confessorum precibus//...» (506v); cf. P. Radó, Répertoire hymnologique des mss. liturgiques dans les bibliothèques publiques de Hongrie, Budapest 1945, n° 111, relevée une fois dans le ms. Budapest, Bibl. nat. Hung. c. l. m. ae. 132, ms. décrit par Radó, Libri liturgici..., op. cit., 395-400.

Recueil de pièces originales, copies et gravures, formé par GAIGNIÈRES sur les duels et les combats. II Extraits divers relatifs aux duels, 1454-1709.

(fol. 1). — Pièces originales sur parchemin et papier relatives aux duels entre le comte d'Armagnac et le comte de Foix ; lettres de Philippe le Bel, datées d'Orléans, 22 mai 1296 (fol. 32), — Jean de Lescave et les Anglais Willebeude et Jean Coupelaude ; lettres de Charles VI sous le vidimus de Hugues Aubriot, 1380 et 1382 (fol. 36, 37), — Jean Du Mesnil dit Le Gallois et Jean de Bourgeauville ; mandements des gens tenant l'Échiquier à Rouen, de Guillaume de Tancarville, et comptes pour la fabrication des lices, 1403. Dix-huit pièces (fol. 40-55), — MM. de Baucher et de Meneton, 1520 (fol. 62), — Gaucher de Dinteville, de Vanlay et Jean Du Plessis, 1538 (fol. 65-74), — François de Vivonne, sieur de La Chastaigneraye, et Chabot, sieur de Montlieu, 1547 (fol. 75), — Claude Daguerre, baron de Vienne, et Jacques Fontaines, sieur de Fendilles, 1548 (fol. 79) ; avec une lettre de Robert de La Marck, 1549 (fol. 82), — Jacques Des Essars, sieur de Lignières, et Paolo Baptista Spinola ; lettres de François de Lorraine, duc d'Aumale, 1549 (fol. 84-87), — le colonel de Rancé et le capitaine Bretel ; lettre de François de Luxembourg (fol. 88), — M. de La Cassaigne et de Cilliac ; lettre du maréchal de Brissac, 1557 (fol. 96), — MM. de Chabrignac et Du Cluzel, 1616 (fol. 111), — MM. de Lignoyre et de Casteaux, 1583 (fol. 113), — MM. de Cadaillan et de Savaillan (fol. 114), — MM. de Chambon et de Lignoyre (fol. 115, 122), — MM. Danjunies et La Pachevie (fol. 117), — MM. de Conros et Du Grifoulles (fol. 119), — MM. de Vaureilles et de Malecoste (fol. 120), — MM. de Sauvebeuf et de Queyssac (fol. 124), — MM. de Murat et de Chiensac, 1608 (fol. 125), — MM. de Tournemire et de Rageault, 1603 (fol. 127, 136), — MM. de Lanteuil et du Peschier, 1613 (fol. 129), — MM. de Saint-Geniez et de Chauveroche, 1613 (fol. 131), — MM. de La Barthe et de Bassignac, 1610 (fol. 133), — MM. de Sauvebeuf et Peyrot, 1596 (fol. 138), — MM. Jacques Renouart, sieur Du Pays de Brun, et de Chamonceaux (fol. 141) ; la plupart de ces duels terminés par l'arbitrage du duc de Noailles, — MM. de Montbrun et Villandry, 1643 (fol. 152). — Requêtes de M. Du Pont d'Antremaux (fol. 155) et du baron de Verfeuil de Gouvernet, 1686 (fol. 159) au duc de Noailles. — Plan de l'histoire des duels (fol. 161).