1000 resultados para tuotteen elinkaaren hallinta
Resumo:
Rasvankestävyydellä tarkoitetaan sitä, että materiaali hylkii tai kestää rasvaa tietyn ajan läpäisemättä sen pintaa. Rasvankestäviä papereita ja kartonkeja löytyy kaikkialta. Erilaiset ruuanvalmistuspaperit, kuten esimerkiksi leivinpaperi ja voipaperi, ovat rasvankestäviä. Myös pakkauksissa käytetään paljon rasvankestäviä papereita ja kartonkeja. Rasvankestäviltä tuotteilta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia riippuen niiden käyttötarkoituksesta. Pakkausmateriaaleilta vaaditaan esimerkiksi lujuutta ja kestävyyttä fyysistä rasitusta, valoa, hajuja ja mikrobeja vastaan. Ruuanvalmistusmateriaaleilta vaaditaan puolestaan lujuutta ja kestävyyttä lämpöä, kosteutta ja fyysistä rasitusta vastaan. Rasvankestäviltä papereilta vaaditaan rasvankestävyyden lisäksi hyvää vetolujuutta, märkälujuutta ja hyviä optisia ominaisuuksia. Neliömassan tulee asettua 20─80 g/m2 välille ja metallipitoisuudet eivät saa olla liian korkeat. Myös tuotteiden kierrätettävyys on nostanut asemaansa viimeaikoina. Tuotteen tuotannon ja itse tuotteen ympäristöystävällisyys ovat todella arvostettuja kuluttajan, tuottajan, Suomen, EU:n ja koko maailman näkökulmista. Jotta tuotteesta saadaan rasvankestävää, vaaditaan siltä erilaisia barrier-ominaisuuksia. Rasvankestävällä paperilla vaaditaan hyviä barrier-ominaisuuksia esimerkiksi rasvan, ilman, veden, vesihöyryn sekä hapen läpäisevyyksissä. Rasvankestäviä papereita ja kartonkeja voidaan valmistaa kemiallisilla ja mekaanisilla tavoilla. Happokäsittely ja fluorokemikaalien lisääminen ovat kemiallisia tapoja, kun taas sellun jauhaminen pitkään matalassa lämpötilassa on mekaaninen tapa valmistaa rasvankestävää paperia. Näiden tapojen lisäksi rasvankestäviä papereita voidaan tehdä erilaisten pinnoitusten avulla. Erilaiset muovit ovat yleisemmin käytettyjä pinnoitemateriaaleja. Esimerkiksi PE- ja PET-päällysteet ovat käytettyjä rasvankestävissä tuotteissa. Viime aikoina on kehitetty paljon erilaisia biomateriaaleja, joista voidaan tehdä rasvankestävä pinnoite. Lipideistä, hydrokolloideista ja erilaisista komposiiteista voidaan luoda uusien tekniikoiden avulla rasvankestäviä pinnoitteita. Rasvankestävyydestä voidaan saada jonkinlainen käsitys WVTR-asteen, Cobb-arvon ja kontaktikulman mittausten avulla. Rasvankestävyyttä voidaan myös mitata erilaisten standarditestien avulla. TAPPI:lla, ISO:lla ja ASTM:llä on useita erilaisia standardeja. Lähes kaikissa rasvankestävyysstandardeissa tuloksen saaminen perustuu visuaaliseen havaintoon, mikä aiheuttaa välillä hankaluuksia tulosten luotettavuuteen, koska tuloksen määrittää ihmissilmä, ja kaikilla testin tekijöillä on erilainen silmä, joka aistii eri tavalla.
Resumo:
The goal of this study is to create a new inventory valuation process for The Switch Drive Systems and to improve its inventory management practices. In the matter of inventories the main problems in the case company are that it doesn’t have consistent valuation methods throughout the company and that information received in ERP system isn’t trustful. The research is qualitative case study. The empirical data is gathered through observing and unstructured interviews. The research shows that material flow process and the inventory valuation must be divided and handled separately but they should interact with each other. The result is a new inventory valuation process which takes many factors of material process under the consideration in order to receive reliable value for inventories.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää miksi uudisrakennushankkeeseen ryhtyvän kannattaa huomioida kestävän rakentamisen vaatimukset ja miten asetettuja kestävän ra-kentamisen tavoitteita voidaan hallita rakennusprojektin aikana. Perinteisesti rakennussektorilla on keskitytty tilaajan tavoitteiden saavuttamiseen kustan-nustehokkaasti ja aikataulussa. Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden näkökulmat ovat kuitenkin vahvistuneet viime aikoina. Kestävän rakentamisen hallinta vaatii vielä uusia toimintatapoja ja -malleja, jotta voidaan varmistaa kestävän kehityksen kriteerien mukai-suus läpi hankkeen ja valmiissa rakennuksessa. Ympäristöluokitusjärjestelmien avulla voidaan asettaa kestävän rakentamisen tavoitteita, joita seurataan läpi hankkeen. Diplomityössä selvitetään yksityiskohtaisemmin BREEAM (BRE Environmental Assessment Method)-ympäristöluokitusjärjestelmän käyttämistä kestävän rakentamisen ohjaamisessa. Työssä selvitetään myös miten rakennusten tietomallinnusta voidaan käyttää tukemaan kestävän rakentamisen uudisrakennushanketta. Työ toteutetaan kirjalli-suustutkimuksen, asiantuntijahaastatteluiden ja ympäristöluokitusta hakeneesta esimerkki-kohteesta saatujen tietojen avulla. Diplomityön tuloksena muodostettiin toimintamalli varmistamaan halutun kestävän kehi-tyksen tason saavuttaminen uudisrakennusprojektissa. Toimintamallissa on jaettu vastuut ja tehtävät eri osapuolille koko projektin ajalle tarveselvityksestä käytönaikaan.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena on luoda yleispätevä elinkaarimalli, jota voidaan hyö-dyntää laitetason kunnossapitoon liittyvissä päätöksentekotilanteissa eri teollisuu-denaloilla. Elinkaarimalliin yhdistettiin arvoajattelu, jonka pohjalta mallin käyttäjät voivat valita ja painottaa omien näkemyksiensä mukaan arvoa luovat elementit sekä nähdä muille verkostojäsenille arvoa lisäävät tekijät. Aiemmissa elinkaarimalleissa on keskitytty pääasiassa yhteen tarkastelunäkökulmaan, joten verkostotason työkalulle on selkeä tarve. Myöskään arvoajattelua ei ole aiemmin yhdistetty elinkaarilaskentaa soveltaviin malleihin. Työn osalta käytettiin konstruktiivista tutkimusotetta. Elinkaarimallia kehitettiin ja testattiin kaivosteollisuuden yritysverkostoon kuuluvien kahden case-tapauksen avulla. Tutkimuksen teoreettinen osa pohjautui työn oleellisempiin osa-alueisiin, kuten kunnossapitoon, arvoelementteihin ja elinkaarilaskentaan. Työn empiirisessä osiossa hyödynnettiin verkostoon kuuluvien yritysedustajien haastatteluita sekä yritysten tietojärjestelmästä saatuja tietoja. Arvoelementtien muodostuksessa käy-tettiin hyväksi myös muiden teollisuusyritysten ajatuksia ja näkökulmia. Työn merkittävin tulos on ensimmäisen version kehittäminen arvopohjaisesta elinkaarimallista. Elinkaarimalli antaa tuloksina jokaisen verkostojäsenen osalta laitteen kunnossapidon kustannukset ja tuotot vuositasolla sekä kumulatiivisesti koko elinkaaren ajalta niin reaali- kuin nykyarvonakin. Mallin tuloksena saadaan myös yhteistyön myötä kasvaneen lisäarvon suuruus ja jakautuminen verkoston toimijoiden välillä heidän valitsemiensa arvoelementtien mukaisesti. Näin ollen mallia voidaan käyttää tulevaisuuden ennustamisen lisäksi menneiden kustannusten ja tuottojen seurantamallina. Kokonaisuudessaan arvopohjaisen elinkaarimallin tuloksia voidaan hyödyntää laitetason kunnossapitoon liittyvissä sopimusneuvotte-luissa niin arvoa luovien elementtien kuin kustannus- ja tuottotekijöidenkin osalta. Kokonaisuudessaan arvoajattelun yhdistäminen ja hyödyntäminen elinkaarilas-kennassa on vielä alkuvaiheessa, joten kyseinen osa-alue onkin varsin järkevä jat-kotutkimuskohde. Avoimen ja tiiviin yritysyhteistyön kautta saadaan arvopohjai-sesta elinkaarimallista jatkokehitettyä erittäin hyödyllinen työkalu yritysverkosto-jen käytettäväksi. Kiristyvässä kilpailussa verkoston kokonaisarvon kasvu ja ja-kautuminen ovat tulevaisuudessa erittäin keskeisiä aihealueita, joten tämäntyylisten verkostotyökalujen hyödyntäminen nostanee ehdottomasti suosiotaan.
Resumo:
Pro gradu -tutkielman aiheena on poliittisten ja taloudellisten tekijöiden vaikutus sosioteknisenä ymmärretyn sähköjärjestelmän kehittymiseen paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Turun sähköhuolto sen murroskaudella vuosina 1919–1929. Tutkimusajanjakson alussa Turun sähkölaitos siirtyi kansainvälisen suuryhtiön, saksalaisen AEG:n omistuksesta kaupungin haltuun. Turku liittyi jakson loppuun mennessä ensimmäisten kaupunkien joukossa valtiolliseen sähköverkkoon. Tutkimusajanjakson puoliväliin saakka vaihtoehtona oli yksityisen Turun Voima Oy:n suunnitelma. Suomeen rakennettiin 1920-luvulla kahta kilpailevaa sähkönsiirtojärjestelmää: valtiollista ja yksityisen teollisuuden järjestelmää. Sisällissodan jälkeisessä Suomessa kansallinen pääoma ja sen muodostama suomenkielinen pääomaleiri kamppaili taloudellis-poliittisista eduista politiikkaa, kauppaa ja suurteollisuutta perinteisesti hallinnutta ”vanhaa rahaa” eli ruotsinkielistä pääomaleiriä vastaan. Ruotsinkielisen pääoman vaikutus oli historiallisista syistä Turussa erityisen vahva. Energiapolitiikan hallinta oli tärkeä kysymys kamppailussa. Tutkimuksessa etsitään syitä sille, miksi Turun yksityinen sähkölaitos kunnallistettiin ja miksi se myöhemmin liitettiin valtion sähköverkkoon, vaikka vaikutusvaltaisten ruotsinkielisten pääomapiirien etu näyttäisi olleen Turun Voima -suunnitelman toteuttaminen. Tutkimuksessa on sähköjärjestelmää lähestytty sosioteknisenä järjestelmänä teknologian sosiologian ja teknologian historian teoreettisessa viitekehyksessä. Intressiryhmien vaikutusta järjestelmän rakentumisessa tutkitaan Social Construction of Technology (SCOT) -teoriaperinteen tarjoamilla välineillä. Sähköpolitiikan vaikuttajien välisiä suhteita ja vaikuttajaverkoston rakennetta hahmotetaan sosiaalisten verkostojen teoriaa metaforisesti apuna käyttäen. Turun kaupungin hallinnon tuottamat asiakirjat ovat tärkein lähderyhmä. Turun sähkölaitos kunnallistettiin, jotta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myötä johtavaan asemaan kunnallishallinnossa noussut suomenkielinen pääomaleiri saisi laitoksen paremmin hallintaansa. Turun sähköpolitiikassa toimivat ruotsinkielisen pääoman ja suomenkielisen pääoman vaikuttajaverkostot. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että vallasta kamppailleiden pääomaryhmittymien verkostosuhteet ulottuivat myös leirirajan yli. Toimijat muodostivat yhdessä paikallisen sähköpolitiikan energiaeliitin. Sen yhteistyö konkretisoitui alueen suurimman sähkönkuluttajan, ruotsinkielisen pääoman Paraisten Kalkkivuori Oy:n sekä suomenkielisen pääoman Ab John Barker Oy:n ja Littoisten Verkatehtaan muodostaman yhteenliittymän välisessä sopimusjärjestelyssä, jossa myös Turun kaupunki oli mukana. Turku liittyi valtiolliseen sähköverkkoon samaan aikaan Paraisten Kalkkivuoren kanssa ja pitkälti suuryhtiön ratkaisujen vaikutuksesta. Tukemalla suomenkielisen pääoman valtiojohtoista sähköistyspolitiikkaa ruotsinkielinen pääoma turvasi omat energiapoliittiset etunsa Lounais-Suomessa.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on kehittää erään paperitehtaan käyttöpääoman hallintaa tuotannonsuunnittelun ja varastonhallinnan keinoin. Tuotannonsuunnittelussa tutkitaan syklinpituuden vaikutusta lajinvaihtohylkyyn ja siitä aiheutuvan varastotason nousun hyötyjä ja haittoja. Tehtaan ylijäämätasot määritetään puolen vuoden aikajänteeltä ja pyritään löytämään kehitysehdotuksia niiden minimoimiseksi. Työssä keskitytään lisäksi satamasta palautettuihin rulliin ja haamurulliin. Työn aiheista tehdään nykytila-analyysit, joiden perusteella selvitetään kehityskohteet. Työssä hyödynnetään tehtaan omia tietojärjestelmiä osa-alueiden analysoimisessa. Analysoimisessa käytetään karkeasuunnitelmaa ja erilaisia raportteja varastoihin ja tuotantoon liittyen. Työn tulosten mukaan voidaan todeta, että syklinpituutta ei kannata varasto-ohjautuvalla tuotantomuodolla kasvattaa. Ylijäämiä syntyy paperiteollisuudessa vääjäämättä ja kyseisessä yrityksessä niiden hyödyntämisprosentit ovat varsin korkealla tasolla. Kokonaisuutena tehtaan käyttöpääoman hallinta on varsin hyvällä pohjalla eikä suuria toimintatapamuutoksia ole tarpeen tehdä. Satamapalautusongelman suuruudesta tehtaalla oli erilainen käsitys kuin asia todellisuudessaan oli. Työssä esitetään kehitysehdotuksia, joiden avulla ongelmaa voidaan edelleen pienentää ja saavuttaa konkreettisia säästöjä. Haamurullien määrä osoittautui minimaaliseksi.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä keskustelupalstoja simuloivan korttipelin ”Off Topicin” suunnitteluprosessi pelinkehittäjien näkökulmasta. Tutkimuksen keskiössä on pelitestaus. Miten peliä testattiin, millainen vaikutus pelitestauksilla oli ja miten testaukset muuttivat peliä. Tutkimusaineistona toimivat pelisuunnitteluprosessin aikana syntyneet dokumentit, muistinpanot, pelaajapalautteet, prototyypit sekä tuotantomateriaalit. Off Topic on Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin oppiaineen pelijulkaisusarjan ensimmäinen tuote. Tutkimus on luonteeltaan soveltava, sillä se sisältää kirjallisen osion lisäksi myös 504 kappaleen painoksen kyseisestä korttipelistä. Keskeisin tutkimustulos on pelisuunnittelun vaiheiden kuvaaminen mahdollisimman tarkasti siihen liittyvien elementtien vuorovaikutuksen kautta. Peliä suunniteltiin testausten, prototyyppien ja niihin tehtyjen muutosten syklinä, johon vaikuttivat lisäksi meidän pelisuunnittelijoiden omat mielenkiinnonkohteet ja aiemmat kokemukset pelisuunnittelun alalta. Lisäksi tutkimus käsittelee ideoiden syntymistä sekä ongelmaratkaisua etenkin testausten ja luovan ajattelun kautta. Tutkimuksen kautta pystyy näkemään pelisuunnittelun kehityskaaren, joka johti valmiin tuotteen syntymiseen. Tutkimuksessa kulkevat mukana niin epäonnistuneet kuin keskeneräisetkin kokeilut, mutta myös ne ahaa-elämykset, jotka johtivat valmiin pelimekaniikan syntymiseen. Prosessin kuvaaminen on tärkeää senkin vuoksi, että tulevissa peliprojekteissa on mahdollista ottaa näistä oppia. Tutkimus myös tarjoaa yhden mallin siitä miten peliprojekti voi edetä ja mitä vaiheita se pitää sisällään.
Resumo:
The 1st PDM Forum for Finland-Russia Collaboration was held at Lappeenranta University of Technology, Finland, during 25.-26.4.2013. The forum brought together leading academics, practitioners, advisors, engineers, industrial experts, and software vendors from Finland and Russia. The forum can be seen as a new integrating element between Russian and Finnish industries and universities. Over border connections between Russia and Finland may also bring new contacts and ideas to develop and expand businesses. Meeting different universities professors, PhD students, and companies’ agents facilitates the sharing and discussion of current PDM (Product Data Management) issues.
Resumo:
Paperiteollisuus on energiaintensiivistä teollisuutta, jossa on tehty pitkään työtä tuotantoprosessien energiatehokkuuden parantamiseksi. Paperitehtaan energiakustannuksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa myös sähkötaseen hallinnalla ja sähkön kysyntäjouston avulla. Tehtaan seuraavan vuorokauden sähkön kulutus pyritään ennustamaan mahdollisimman tarkasti, mutta esimerkiksi paperitehtaan häiriötilanteissa sähkötase poikkeaa ennustetusta. Tällöin sähkötasetta voidaan korjata ensisijaisesti sähkön jälkimarkkinoiden eli Elbas- kaupankäynnin avulla. Ellei tasetta saada korjattua sähkön jälkimarkkinoilla tase-ero korjataan tasesähköllä, jonka hinta muodostuu säätösähkömarkkinoilla. Tasesähkön hinta saattaa poiketa Elspot- markkinahinnasta voimakkaasti, jolloin tase-erosta joko hyödytään tai hävitään kustannusmielessä. Tämän työn tarkoituksena on selvittää sähkötasehallinnan parantamisen ja sähkön kysyntäjouston vaikutukset paperitehtaan energiakustannuksiin. Työssä tutkittiin tehtaan sähkö-tasehallinnan nykytilannetta ja selvitettiin tase-erojen kustannusvaikuttavuutta. Lisäksi työssä luotiin ajomalleja sähkön kysyntäjouston toteuttamiselle massatehtaan eri tuotantoprosesseille, sekä määritettiin rajahintoja seuraavan vuorokauden energiaennusteeseen. Onnistunut energiaennuste perustuu paperitehtaan käynnin tarkkoihin ja ajankohtaisiin lähtötietoihin. Sähkötaseen poikkeamiin voidaan puolestaan varautua paremmin, kun informaatio tehtaan prosessien alasajosta tulee voimalaitoksen tietoon mahdollisimman aikaisin. Sähkötaseen poikkeamien hallinta voidaan tehdä, joko Elbas- kaupan tai tasesähkön avulla. Ajankohdasta ja tasepoikkeaman volyymista riippuen täytyy tehdä valinta, kumpi vaihtoehdoista on kustannusmielessä kannattavampi. Paperitehtaan eri prosesseille luoduilla ajomalleilla saatiin esiin huomattava säästöpotentiaali. Ajomallien noudattaminen vaatii suunnitelmallista tuotannon hallintaa ja sähkön Elspot- hinnan käyttäytymisen säännöllistä seurantaa. Seuraavan vuorokauden rajahintatietojen määrittämisen pohjalta voidaan arvioida, millä Elspot- hinnalla sähkön myynti muuttuu paperin tuotantoa kannattavammaksi.
Resumo:
In this Master’s Thesis a global transport packaging guideline for selected business areas was compiled for the Fiskars the company, which provides branded consumer goods for home, garden and outdoor use. The business areas included were Home and Garden business areas. The aim of the guideline was to be a comprehensive guide for the suppliers, product development, operations and external vendors of the company. The guideline consists of written instructions, tables and illustrations that provide useful information for players working with transport packages from sourcing through to shipments. As the role of corporate responsibility and sustainability has grown, a part of responsible manufacturing strategy includes using materials that are re-usable, recyclable or recoverable as energy or through composting. Hence packaging waste management implementations of different regions were also inspected. The resulting guide covers a range of topics concerning packaging and its transport. The topics include legal requirements, restricted materials and substances, preferred materials, markings, labeling of boxes, logistics and distribution center requirements, physical testing and an inspection checklist.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee ratkaisujen hinnoittelua. Työn tavoitteena on esitellä eri ratkaisutyypeille sopivia hinnoittelumalleja. Ratkaisutyypit on jaoteltu työssä Ulagan ja Reinartzin (2011) mukaan neljään eri luokkaan: tuotteen elinkaaripalvelut, voimavaroja tehostavat palvelut, prosessia tukevat palvelut ja prosessin delegaatiopalvelut. Käsiteltävät hinnoittelumallit ovat Sharman ja Iyerin (2011) viitekehyksestä perinteiset hinnoittelumallit, tiedon epäsymmetrisyyteen perustuvat hinnoittelumallit ja arvontuottoon perustuvat hinnoittelumallit. Lisäksi työssä käsitellään leasing-hinnoittelua ja mallien yhdistämistä. Työssä esitellään ratkaisuille hinnoitteluprosessi sekä viitekehys, joiden avulla tietyn tyyppiselle ratkaisulle löydetään sopivin hinnoittelumalli. Perinteiset hinnoittelumallit harvoin sopivat ratkaisuille, sillä niiden tavoitteet eivät ole oleellisia ratkaisumyynnin tavoitteiden kannalta. Ratkaisuille sopiikin paremmin juuri niille suunnatut hinnoittelumallit. Eri ratkaisutyypeille sopivia hinnoittelumalleja on useita, ja joissakin tilanteissa paras tapa hinnoitella ratkaisu on käyttää eri mallien yhdistelmää. Hinnoittelumallin valinta määräytyy lopulta ratkaisun, toimittajan ja asiakkaan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. Tärkeintä on, että toimittaja osaa perustella ratkaisun arvosta johtuvan lisähinnan asiakkaalle.
Resumo:
Lean-filosofian keskeinen ajatus on tuottaa asiakkaalle enemmän arvoa vähentämällä turhuuksia tuotannosta. Keskeisessä roolissa lean-filosofiassa ovat arvo, arvovirta, flow, pull ja täydellisyys. Lean accounting on lean-tuotantofilosofiaa tukeva työkalu ja sen avulla voidaan kehittää sekä seurata lean-tuotantoa. Lean accountingissa tuotetaan selkeitä ja yksinkertaisia raportteja, joita koko organisaatio voi ymmärtää. Oleellista lean accountingissa on keskittyä yhden tuotteen kannattavuuden sijaan koko arvovirran kannattavuuteen. Tässä kandidaatintyössä käsitellään lean accountingia yleisesti. Työssä perehdytään perinteisen laskentatoimen ongelmiin lean-tuotannossa sekä esitellään sopivia työkaluja ja menetelmiä, jotka sopivat lean-yritykselle. Työssä on haasteltu Suomessa toimivia lean-yrityksiä heidän lean accounting ja lean-työkalujen tuntemuksesta. Työn tärkeyttä korostaa se, että lean accounting on huonosti tunnettu. Useat yritykset hyödyntävät lean-tuotantoa, mutta hyöty saattaa jäädä huomaamatta ilman lean accountingia. Lean accounting on havaittu hyväksi menetelmäksi ja siitä voi olla apua lean-yrityksille.
Resumo:
Kirjallisuustyönä toteutettu kandidaatintyö käsittelee omaisuudenhallinnan merkitystä keskittyen erityisesti teollisuusyrityksien näkökulmiin. Työn tavoitteena on selvittää ja havainnollistaa yleisesti omaisuuden hallinnan merkitystä ja keinoja yritysten näkökulmasta. Työssä perehdytään omaisuudenhallinnan käsitteistöön ja aspekteihin joilla on välitön tai välillinen vaikutus omaisuuden hallinnan tarkoituksen kannalta. Lähestytään teollisuusyritysten omaisuuden hallintaa tuoreimpien tutkimusten ja uusinta omaisuudenhallintaan tarkoitettua PAS-55 standardia apuna käyttäen. Selvitetään miksi omaisuuden hallintaan on tärkeää panostaa ja mitä seurauksia on sitoa tai olla sitomatta voimavaroja omaisuuden hallinnan toimiin. Lopussa kootaan omaisuuden hallinnalliset keinot/toimet tiivistettyyn kokonaisuuteen ja selvennämme mitä vaikutuksia niistä yleisesti arvioidessa on. Arvioimme myös PAS 55 standardin käytettävyyttä teollisuusyrityksen omaisuuden hallintaa toteuttaessa.
Resumo:
Sähkön tuotannon ja kulutuksen välillä tulee vallita tasapaino joka hetki. Tunninsisäinen tehotasapainon hallinta on kantaverkkoyhtiön vastuulla, ja se tehdään säätöresurssein. Tässä työssä tarkastellaan tunninsisäistä tehotasapainon hallintaa Suomessa 2020-luvun alussa ja loppupuolella. Työn tarkoituksena on arvioida, riittävätkö nykytilanteen mukaiset säätöresurssit kattamaan tulevat säätötarpeet ja kuinka suuria säätövajeita, eli erotuksia markkinaehtoisen säätökyvyn ja säätötarpeen välillä, mahdollisesti esiintyy. Tehotasapainon hallintaa tarkastellaan tarkemmin kuudessa esimerkki-markkinatilanteessa. Tilanteet ajoittuvat tällä hetkellä tehotasapainon hallinnan kannalta hankaliin ajankohtiin, kevään tulva-ajalle, kesän lomakaudelle ja talven huippukuormitustilanteeseen. Tarkastelutilanteiden avulla pyritäänkin selvittämään hankalimmat tilanteet, joita tehotasapainon hallinnassa 2020-luvulla voidaan kohdata. Työn tarkastelutilanteiden perusteella säätövaje voi olla suurimmillaan 200 - 1100 MW Suomessa 2020-luvulla. Tämä työ vastaa myös siihen, mitä tulisi tehdä, jotta selvittäisiin tehotasapainon hallinnasta kaikissa tilanteissa tulevalla vuosikymmenellä.
Resumo:
Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.