Kansanopistot kadoksissa? Kolmen keskisuomalaisen kansanopiston nykytila ja kehittämismahdollisuudet – kansanopistojen tulevaisuutta etsimässä

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kolmen keskisuomalaisen kansanopiston (Alkio-opisto, Keski-Suomen opisto ja Karstulan evankelinen opisto) nykytilaa ja kehittämismahdollisuuksia henkilöstön näkökulmasta. Opistot ovat sisäoppilaitoksia eli opiskelijat voivat halutessaan asua niissä. Tutkimus toteutettiin keväällä 2015 lähetetyllä kyselyllä ja siihen vastasi yhteensä 23 henkilöä; Alkio-opistosta 14, Keski-Suomen opistosta 5 ja Karstulan evankelisesta opistosta 4 vastaajaa. Kyselylomakkeessa oli sekä avoimia että strukturoituja kysymyksiä sekä Likert-asteikollisia väittämiä. Kyselyn väittämät analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla ja avoimet kysymykset vertailemalla vastauksia taulukoiden avulla. Tulosten perusteella kaikkien opistojen tilanne on epävarma muun muassa talouden huonosta tilanteesta johtuen. Alkio-opiston tilanne ja tulevaisuus näyttää vakaimmalta kun taas epävarmin tulevaisuus on Keski-Suomen opistolla, jonka osalta on ollut keskusteluita yhdistämisestä. Karstulan evankelisen opiston nykytila on melko hyvä, mutta myös sen tulevaisuutta varjostaa epävarmuus taloudesta ja toiminnan jatkuvuudesta. Opistojen vahvuuksiksi nähdään yleisesti, että ne muun muassa ehkäisevät yhteiskunnallisia ongelmia ja ovat nopeita reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin. Heikkouksina tuotiin esille muun muassa koulutustarjontojen sekä yhteistyön vähäisyys ja kiinteistöjen huonot kunnot. Opistojen henkilöstöjen mukaan toiminnan kehittämiseksi tulisi lisätä opistojen saamaa rahoitusta, lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä parantaa opistojen tilojen viihtyisyyttä. Alkio-opistolla nousi keskeiseksi kehittämiskohteeksi yhteistyön lisääminen alueen elinkeinoelämän kanssa sekä opiston tunnettavuuden lisääminen. Karstulan evankelista opistoa taas tulisi kehittää koulutustarjontaa lisäämällä ja eriyttämällä toimintaa. Keski-Suomen opistoa tulisi kehittää lisäämällä erikoistumista koulutustarjonnassa ja tukemalla opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskeluun.

Epstein-Barr-viruksen antigeeniosoitustestin kehittäminen

Epstein-Barr-virus (EBV) aiheuttaa mononukleoosia eli pusutautia, joka ilmenee yleensä murrosiällä tai nuorella aikuisiällä. Mononukleoosissa on tyypilliset nielutulehduksen oireet, minkä takia sitä on vaikea erottaa muiden taudinaiheuttajien aiheuttamista nielutulehduksista. Erotusdiagnostiikan käyttö nielutulehduksessa on oleellista, koska vain Streptokokki-bakteerien aiheuttamat nielutulehdukset vaativat antibioottihoitoa. Akuutin EBV-infektion pikadiagnostiikka perustuu nykyisellään infektion seurauksena muodostuvien heterofiilisten vasta-aineiden mittaamiseen verestä. Niiden mittaamisessa on useita ongelmia, koska useilla lapsilla niitä ei muodostu lainkaan ja vanhemmillakin niitä muodostuu yleensä vasta viikon päästä mononukleoosin oireiden alkamisesta. Mittaamalla EBV:n antigeeneja saataisiin positiivinen testitulos vasta-ainetestiä nopeammin. EBV:lle ei ole kuitenkaan kehitetty antigeeniosoitustestiä todennäköisesti siksi, että EBV:n erittymisen terveiden viruksen kantajien limakalvoille uskotaan olevan ongelma antigeenitestauksessa. Diplomityön tavoitteena oli kehittää akuutin EBV-infektion pikadiagnostiikkaan soveltuva limakalvonäytteestä tehtävä immunometrinen antigeeniosoitustesti. Työssä kehitettiin uusia polyklonaalisia vasta-aineita sekä testattiin kaupallisia vasta-aineita. Vasta-aineiden toimintaa tutkittiin immunomäärityksissä kokonaista EBV:ta ja puhdistettuja proteiiniantigeeneja vastaan. Monoklonaalisten vasta-aineiden kehitys lopetettiin ennen varsinaista tuottoa, koska ensin kehitetyt polyklonaaliset vasta-aineet eivät tunnistaneet natiivia virusta vaan pelkästään immunisointeihin käytetyt rekombinanttiset kohdeproteiinit. Kaupallisista vasta-aineista yhdellä onnistuttiin kehittämään tiettävästi maailman ensimmäinen immunometrinen EBV-antigeeniosoitustesti, jossa saatiin tunnistus sekä natiivilla EBV:lla että puhdistetulla proteiiniantigeenilla. Testin herkkyys proteiiniantigeenilla oli hyvä (4 pM) ja puhdistetulla EBV-virusvalmisteellakin todennäköisesti riittävä (6,2×106 viruspartikkelia/ml) kliiniseen diagnostiikkaan. Testillä ei kuitenkaan saatu suppeasta mononukleoosipotilaiden nielunäyteaineistosta yhtään EBV-positiivista tulosta. Referenssiksi tilatut PCR-testit osoittivat näytteiden EBV-pitoisuuksien olevan liian alhaisia osoitettavaksi kehitetyllä EBV-antigeeniosoitustestillä. PCR-testauksessa mononukleoosipotilaiden nielunäytteistä osoitettujen alhaisten EBV-määrien perusteella spekuloitiin, että olisiko edustavin näytteenottopaikka akuutissa EBV-infektiossa sittenkin nielun sijaan nenänielu. Myös kirjallisuudesta löytyi tälle tukea. EBV-antigeeniosoitustestin osoitettiin toimivan hyvin standardinäyte-materiaalilla. Testikehitysprojektin jatkon kannalta oleellista on kuitenkin vielä selvittää laajemmalla kliinisellä näyteaineistolla, mistä EBV:n antigeeneja pitäisi osoittaa akuutissa EBV-infektiossa ja ovatko niiden pitoisuudet riittävän korkeita.

University students’ regulation of learning and text processing – examples from medical and teacher education

The general aim of the thesis was to study university students’ learning from the perspective of regulation of learning and text processing. The data were collected from the two academic disciplines of medical and teacher education, which share the features of highly scheduled study, a multidisciplinary character, a complex relationship between theory and practice and a professional nature. Contemporary information society poses new challenges for learning, as it is not possible to learn all the information needed in a profession during a study programme. Therefore, it is increasingly important to learn how to think and learn independently, how to recognise gaps in and update one’s knowledge and how to deal with the huge amount of constantly changing information. In other words, it is critical to regulate one’s learning and to process text effectively. The thesis comprises five sub-studies that employed cross-sectional, longitudinal and experimental designs and multiple methods, from surveys to eye tracking. Study I examined the connections between students’ study orientations and the ways they regulate their learning. In total, 410 second-, fourth- and sixth-year medical students from two Finnish medical schools participated in the study by completing a questionnaire measuring both general study orientations and regulation strategies. The students were generally deeply oriented towards their studies. However, they regulated their studying externally. Several interesting and theoretically reasonable connections between the variables were found. For instance, self-regulation was positively correlated with deep orientation and achievement orientation and was negatively correlated with non-commitment. However, external regulation was likewise positively correlated with deep orientation and achievement orientation but also with surface orientation and systematic orientation. It is argued that external regulation might function as an effective coping strategy in the cognitively loaded medical curriculum. Study II focused on medical students’ regulation of learning and their conceptions of the learning environment in an innovative medical course where traditional lectures were combined wth problem-based learning (PBL) group work. First-year medical and dental students (N = 153) completed a questionnaire assessing their regulation strategies of learning and views about the PBL group work. The results indicated that external regulation and self-regulation of the learning content were the most typical regulation strategies among the participants. In line with previous studies, self-regulation wasconnected with study success. Strictly organised PBL sessions were not considered as useful as lectures, although the students’ views of the teacher/tutor and the group were mainly positive. Therefore, developers of teaching methods are challenged to think of new solutions that facilitate reflection of one’s learning and that improve the development of self-regulation. In Study III, a person-centred approach to studying regulation strategies was employed, in contrast to the traditional variable-centred approach used in Study I and Study II. The aim of Study III was to identify different regulation strategy profiles among medical students (N = 162) across time and to examine to what extent these profiles predict study success in preclinical studies. Four regulation strategy profiles were identified, and connections with study success were found. Students with the lowest self-regulation and with an increasing lack of regulation performed worse than the other groups. As the person-centred approach enables us to individualise students with diverse regulation patterns, it could be used in supporting student learning and in facilitating the early diagnosis of learning difficulties. In Study IV, 91 student teachers participated in a pre-test/post-test design where they answered open-ended questions about a complex science concept both before and after reading either a traditional, expository science text or a refutational text that prompted the reader to change his/her beliefs according to scientific beliefs about the phenomenon. The student teachers completed a questionnaire concerning their regulation and processing strategies. The results showed that the students’ understanding improved after text reading intervention and that refutational text promoted understanding better than the traditional text. Additionally, regulation and processing strategies were found to be connected with understanding the science phenomenon. A weak trend showed that weaker learners would benefit more from the refutational text. It seems that learners with effective learning strategies are able to pick out the relevant content regardless of the text type, whereas weaker learners might benefit from refutational parts that contrast the most typical misconceptions with scientific views. The purpose of Study V was to use eye tracking to determine how third-year medical studets (n = 39) and internal medicine residents (n = 13) read and solve patient case texts. The results revealed differences between medical students and residents in processing patient case texts; compared to the students, the residents were more accurate in their diagnoses and processed the texts significantly faster and with a lower number of fixations. Different reading patterns were also found. The observed differences between medical students and residents in processing patient case texts could be used in medical education to model expert reasoning and to teach how a good medical text should be constructed. The main findings of the thesis indicate that even among very selected student populations, such as high-achieving medical students or student teachers, there seems to be a lot of variation in regulation strategies of learning and text processing. As these learning strategies are related to successful studying, students enter educational programmes with rather different chances of managing and achieving success. Further, the ways of engaging in learning seldom centre on a single strategy or approach; rather, students seem to combine several strategies to a certain degree. Sometimes, it can be a matter of perspective of which way of learning can be considered best; therefore, the reality of studying in higher education is often more complicated than the simplistic view of self-regulation as a good quality and external regulation as a harmful quality. The beginning of university studies may be stressful for many, as the gap between high school and university studies is huge and those strategies that were adequate during high school might not work as well in higher education. Therefore, it is important to map students’ learning strategies and to encourage them to engage in using high-quality learning strategies from the beginning. Instead of separate courses on learning skills, the integration of these skills into course contents should be considered. Furthermore, learning complex scientific phenomena could be facilitated by paying attention to high-quality learning materials and texts and other support from the learning environment also in the university. Eye tracking seems to have great potential in evaluating performance and growing diagnostic expertise in text processing, although more research using texts as stimulus is needed. Both medical and teacher education programmes and the professions themselves are challenging in terms of their multidisciplinary nature and increasing amounts of information and therefore require good lifelong learning skills during the study period and later in work life.

Suomea omaksuvien lasten morfologian kehitys ja siinä ilmenevät yhteydet ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä

Morfologialla tarkoitetaan sanojen taivuttamista ja muodostamista kielikohtaisten sääntöjen mukaisesti. Näiden sääntöjen hallinta korostuu lapsen omaksuessa suomea taivutusjärjestelmän laajuuden ja morfologisten piirteiden tärkeän semanttisen tehtävän vuoksi. Morfologian keskeisyydestä huolimatta on sen omaksumisesta tutkimusta logopedian alalta niukasti vasta viime vuosilta. Morfologian kehityksessä ilmenevien poikkeavuuksien tunnistaminen edellyttää morfologian tyypillisen kehityksen ja kunkin ikätason keskimääräisen morfologian hallinnan hyvää tuntemusta. Tämän pro gradu tutkielman tarkoituksena oli kuvata lapsen normaalia morfologian kehitystä ja morfologisia taitoja ikäpisteissä 2;0 ja 3;6 sekä tarkastella näiden ikäpisteiden välillä ilmeneviä mahdollisia yhteyksiä morfologian kehityksessä ja morfologian ja kielellisen kokonaistason välillä. Tutkielman aineisto koostui Varhaisen kielen kehityksen arviointimenetelmän lyhyen version normitutkimuksessa mukana olleiden perheiden 9/2010 – 1/2011 syntyneestä 26 lapsesta. Lasten morfologisia taitoja arvioitiin 2;0 vuoden iässä Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmän avulla ja 3;6 vuoden iässä Morfologiatestillä. Lasten kielellisiä taitoja 3;6 vuoden iässä arvioitiin Reynellin kielellisen kehityksen testillä. Lasten todettiin hallitsevan 2;0 vuoden iässä parhaiten nominintaivutusmuodoista genetiivin, partitiivin ja illatiivin käytön, kun taas vähiten lapset olivat tähän ikään mennessä ottaneet käyttöön elatiivia ja ablatiivia. Verbintaivutusmuodoista lapset hallitsivat parhaiten imperatiivin, kieltomuotojen, yksikön kolmannen persoonan preesensin ja imperfektin käytön ja vastaavasti heikoiten liittotempusten käytön. Tutkielman tulokset tukevat aiempia havaintoja lasten taivutusmuotojen yhdenmukaisesta omaksumisjärjestyksestä. Ikäpisteessä 3;6 lapset hallitsivat parhaiten nomineista elatiivin taivutusta, kun taas adjektiivien vertailu oli vielä verrattain hankalaa. Lasten preesens- ja imperfektimuotoisten verbimuotojen hallinta 3;6 vuoden iässä oli keskenään lähes saman tasoista. Aiemmin ei suomen kielessä ole tutkittu morfologisten taitojen yhteyttä tämän tutkielman tavoin ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä, joten tutkielma antaa uutta tietoa morfologisten taitojen kehityksessä ilmenevistä yhteyksistä. Tutkielman tulosten mukaan lasten morfologian kehityksessä ilmeni ikäpisteiden 2;0 ja 3;6 välillä yhteyksiä sija- ja preesenstaivutuksessa sekä morfologiaa kokonaisuutena tarkasteltaessa. Myös morfologisten ja kielellisten kokonaistaitojen välillä ilmeni yhteyksiä 3;6 vuoden iässä. Sen sijaan varhaisten morfologisten taitojen ja kielellisen kokonaistason välillä ei ilmennyt yhteyttä.

Frithjof Schuonin uskonto- ja esoteriakäsitys

Tässä tutkielmassa olen pyrkinyt antamaan lukijalle käsityksen siitä, millaisista elementeistä muodostui sveitsiläis-elsassilaisen muslimimystikko, runoilija ja taidemaalari Frithjof Schuonin käsitys uskonnosta ja kuinka hän ymmärsi esoteerisuuden. Tavoitteenani tämän jälkeen on ollut paikantaa Schuonin näkemykset länsimaisen esoterian ja pluralistisen uskontoteologian kentälle. Tutkimuksen kohteena on ollut Frithjof Schuonin aiheesta tuottama laaja kirjallisuus. Tärkeimmät kirjalliset aineistot ovat olleet Seyyed Hossein Nasrin toimittama The Essential Writings of Frithjof Schuon, joka koostuu Schuonin kirjoittamista esseistä ja artikkeleista, sekä Schuonin kirjat The Transcendent Unity of Religions ja Form and Substance in the Religions. Metodologisesti tutkielmani sijoittuu uskontohistoriaan ja esoteriatutkimukseen. Tutkielmasta selviää, että Schuonin määritelmä uskonnolle oli normatiivinen. Hän erotti toisistaan aidot ja epäaidot uskonnot ja jakoi aidot uskonnot eksoteeriseen ja esoteeriseen puoleen sekä puhdas- ja harhaoppisiin muotoihin. Hän näki transsendenttisen ykseyden (sophia perennis) puhdasoppisten aitojen uskontojen kesken ja piti Absoluuttia (Jumala/nirvāna) tällaisten uskontojen alkuperänä. Hän ei siis pitänyt uskontoja yksinomaan inhimillisinä kulttuuri-ilmiöinä. Esoterian hän katsoi sisältyvän puhdasoppisiin uskontoihin, ei niinkään olevan vastakulttuuri tai vaihtoehto niille. Schuonin uskontokäsityksen voi nähdä esoteerisena näkökulmana pluralistiseen tapaan nähdä uskontojen keskinäiset suhteet. Hän on etsinyt uskonnollisista traditioista yhtäläisyyksiä ja perusteluja näkemyksilleen pyrkimättä luomaan uudenlaista uskonnollista perinnettä. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi selvittää, kuinka nämä hänen löytämänsä yhtäläisyydet ja perustelut nähdään uskonnollisten traditioiden itsensä sisällä.

EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen

Euroopan unioni on vuosikymmenien saatossa muotoutunut markkinataloudesta myös sosiaaliseksi toimijaksi. EU-kansalaisten vapaa liikkuvuus on yksi EU:n toiminnan kulmakivistä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen määräytyy. Oikeus saada toimeentulotukea perustuu lakiin toimeentulotuesta (1412/1997), mutta oikeutta ei voida määritellä puhtaasti kansallisen lain perusteella tilanteessa, jossa EU-oikeuden määräykset on otettava huomioon. Tutkielmassa luodaankin kokonaiskuva siitä, mitkä määräykset vaikuttavat EU-kansalaisen oikeuteen saada toimeentulotukea. Tämän lisäksi tutkielmassa tehdään katsaus ajankohtaisiin muutoksiin perusturvan kentässä, nimittäin toimeentulotuen perusosan siirtoon Kelan toimeenpantavaksi sekä perustulokokeiluun. EU-kansalaisen oikeus saada sosiaalietuuksia toisessa jäsenvaltiossa perustuu sosiaaliturvan koordinoinnin määräyksiin. Toimeentulotuki ei kuitenkaan kuulu sosiaaliturvan koordinoinnin piiriin, koska se on osa sosiaalihuoltoa. Tutkielmassa tutkitaankin käytännöllisen lainopin keinoin toimeentulotukioikeuden kannalta relevanttia EU- ja kansallista normistoa. Tutkielman lähdeaineiston muodostavat sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskeva asetus 883/2004 sekä vapaan liikkuvuuden direktiivi 2004/38/EY, ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskeva asetus 492/2011. EU-oikeuden dynaamisen luonteen vuoksi käydään läpi myös EU-tuomioistuimen viimeaikaisia ratkaisuja liittyen oikeuteen saada sosiaalihuoltoetuuksia. EU-oikeuden lisäksi syvennytään toimeentulotukeen ja ulkomaalaislakiin liittyvään kotimaiseen lainsäädäntöön ja niiden valmistelutöihin, sekä viranomaisen antamiin ohjeisiin. Tutkielmassa myös luodaan vertaileva katsaus Ruotsissa voimassaoleviin toimeentulotuen myöntämiskäytäntöihin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että EU-kansalaisen oikeus toimeentulotukeen on kytköksissä oikeuteen oleskella jäsenvaltiossa. Myös EU-kansalaisen asemalla on merkitystä; taloudellisesti aktiivinen EU-kansalainen on paremmassa asemassa kuin ei-aktiivinen EU-kansalainen. Viranomaisen ohjeissa ei kuitenkaan ole täysin otettu huomioon EU-oikeuden määräyksiä. Lisäksi toimeentulotuen perusoikeudellisen luonteen vuoksi hakijan yksilöllinen tilanne tulisi aina ottaa huomioon. Perustoimeentulotuen toimeenpanon siirtyessä Kelaan on mahdollista laatia ohjeet, jotka koskevat yhdenvertaisesti kaikkia Suomessa oleskelevia, ja toisaalta huomioivat EU-oikeuden velvoitteet. Myös perustulokokeilun suunnittelussa EU-oikeuden määräykset on hyvä huomioida, koska perustulon merkitys suomalaisen sosiaaliturvan kenttään on merkittävä.

Psykososiaalisten haittojen ja mielialan yhteys ikäkuuloon – potilaan näkökulma

Ikäkuulo on iän myötä hitaasti etenevä parantumaton aistivika, joka ilmenee huonokuuloisuutena. Ikääntyvän väestön määrän lisääntyessä myös ikäkuuloisten määrä kasvaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla keski-ikäisten sekä ikääntyvien ikäkuuloisten kokemia kuulo-ongelmasta johtuvia psykososiaalisia haittoja ja heidän mielialaansa sekä sitä onko näillä tekijöillä yhteyttä toisiinsa. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa ikäkuulon aiheuttamista haittatekijöistä, jotta hoitotyössä opittaisiin tunnistamaan ikäkuuloiset potilaat entistä varhaisemmassa vaiheessa, ja siten pystyttäisiin tukemaan heidän hyvää elämänlaatuaan. Kyseessä oli kuvaileva, korrelatiivinen tutkimus. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksen avulla, käyttäen esitietolomaketta, kahta itsearviointimittaria (HHIE-S- ja Kaksi kysymystä masennuksesta -mittari) ja uusimman kuulokäyrän BEHL(0,5-1-2-4kHz) -arvoa. Aineisto kerättiin yhden yliopistosairaalan kuulontutkimusyksikön asiakkailta kesä-marraskuun 2015 aikana (n= 64, vastausprosentti 80 %). Aineisto analysoitiin kuvailevin tilastotieteen menetelmin tutkien yhtäläisyyksiä, eroavaisuuksia ja riippuvuussuhteita. Analysointivaiheessa vastaajat jaettiin kahteen ikäluokkaan: työikäisiin, 50–65-vuotiaat ja eläkeikäisiin, 66–82-vuotiaat. Tulosten mukaan 60 %:lla vastaajista todettiin lievä kuulovika. Työikäisistä 41 % ja eläkeikäisistä 65 % kokivat itsensä huonokuuloisiksi. Hieman yli puolelle (54 %) itsensä huonokuuloiseksi kokevista kuulo-ongelma aiheutti vaikeita psykososiaalisia haittoja. 43 % vastaajista kärsi enemmän kuulo-ongelman aiheuttamista sosiaalisista ja 24 % enemmän emotionaalisista haitoista. Vastaajista 29 % oli kokenut masennusta tai mielenkiinnon puutetta viimeisen kuukauden aikana, eläkeikäiset työikäisiä ja naiset miehiä useammin. Tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä havaittiin itsensä huonokuuloiseksi kokemisen ja psykososiaalisten haittatekijöiden kesken (rho=0,50; p=0,001), psykososiaalisten haittatekijöiden ja masennuksen kokemuksen kesken (rho=0,27; p=0,002) ja mielenkiinnon puutteen kesken (rho=0,28; p=0,001) sekä masennuksen ja mielenkiinnon puutteen kesken (rho=0,68; p=0,001). Tutkimus toi tietoa eri-ikäisten ikäkuuloisten eroavaisuuksista psykososiaalisten haittatekijöiden kokemisessa. Tietoa tulisi hyödyntää varhaisen vaiheen tunnistamisen apuna työterveyshuollossa, perusterveydenhuollossa ja myöhemmin kokonaisvaltaisen kuulonkuntoutuksen suunnittelussa.

Tuotesuunnittelu direktiiviperustaisesti

Onnistuneen tuotekehitysprojektin läpivieminen vaatii huolellisen alkusuunnittelun ennen varsinaista tuotteen kehityksen aloitusta. Projektin läpiviemiseksi esitetään usein malleja joissa tuotekehitysprojektissa edetään yksi vaihe kerrallaan ja siirrytään seuraavaan vasta, kun edellinen on valmis. Tämän perinteisen mallin rinnalle on tullut DFMA-suunnittelu, jossa murretaan kommunikaatiomuuri suunnittelun ja valmistuksen väliltä ja useita vaiheita tehdään samanaikaisesta. Näin saadaan valmistus- ja kokoonpanoystävällisiä tuotteita, joilla tuotteesta saatava kate voidaan maksimoida samalla kun tuotteen laatua saadaan parannettua. Teknisen kehityksen lisäksi on tuotekehitysprosessissa erottamattomana osana direktiivien asettamien vaatimusten huomioon ottaminen. Jo lähes kaikissa tuotteissa on oltava CE-merkintä. CE-merkinnällä tuotteen valmistaja ottaa täyden vastuun siitä, että tuote täyttää sitä koskevien direktiivien asettamat vaatimukset vaatimustenmukaisuudesta. Direktiivien asettamat vaatimukset on hyvä tiedostaa jo tuotteen suunnittelun alkuvaiheista lähtien, jotta nämä osataan ottaa heti huomioon ja jälkikäteen tehtäviltä muutoksilta vältytään. Teknisten ratkaisujen lisäksi tuotteen dokumentoinnilla on suuri rooli vaatimustenmukaisuuden täyttämisessä. Tuotteesta tulee koota tekninen tiedosto, joka sisältää kaikki tarpeelliset dokumentit, joilla tuotteen vaatimustenmukaisuus voidaan todeta. Teknisen tiedoston vaatimukset on hyvä tiedostaa jo suunnittelun alusta lähtien, jotta tarvittavat dokumentit osataan kerätä projektin aikana tekniseen tiedostoon. Tässä työssä kehitettiin peltier-jäähdytin, jollaiselle asiakkailta saadun palautteen perusteella oli markkinoilla tarve. Jäähdyttimen suunnittelussa käytettiin DFMA:n keinoja yksinkertaistamaan kokoonpanoa. Jäähdyttimelle tehtiin vaatimustenmukaisuustarkastelu, missä tarkasteltiin peltier-jäähdytintä koskevien direktiivien asettamia vaatimuksia ja mitä asioita näiden vaatimusten täyttämiseksi tuli huomioida.

Mäntyöljyn tislauksen esikäsittely

Raakamäntyöljy on selluteollisuuden sivutuote. Suopa erotetaan mustalipeästä ja palstoitetaan tuottaen siten raakamäntyöljyä. Raakamäntyöljy tislataan tavanomaisesti viiteen pääjakeeseen: rasvahapot, hartsihapot, mäntyöljytisle, esiöljy ja mäntyöljypiki. Näiden jakeiden lisäksi raakamäntyöljyssä on erityisesti mustalipeästä siihen erottuneita epäpuhtauksia, jotka haittaavat raakamäntyöljyn prosessointia. Epäpuhtauksia ovat orgaaniset ja epäorgaaniset yhdisteet, kuten metallit, suolat ja ligniini. Nämä epäpuhtaudet aiheuttavat haitallisia reaktioita prosessissa huonontaen siten lopputuotejakeiden laatua. Tämän lisäksi epäpuhtaudet aiheuttavat saostumia prosessilaitteissa alentaen siten prosessointitehokkuutta. Raakamäntyöljyn esikäsittelyllä tehostetaan tislauksen toimintaa. Työssä esitetään esikäsittelymenetelmistä mm. degumming-menetelmä, laimea happopesu, hiilidioksidikäsittely, valkaisu ja lämpökäsittely. Menetelmien pohjalta valitaan tätä työtä varten yksi menetelmä, jonka pohjalta suunnitellaan kokeellisessa osassa suoritettavat kokeet. Kokeellinen osuus koostuu esikokeista, varsinaisista kokeista ja lisäkokeista. Menetelmän tarkoituksena on saavuttaa epäpuhtauksille 90–95 % reduktioaste. Kokeiden onnistumista tutkitaan analysoimalla alkuperäinen raakamäntyöljy, sekä jokaisen kokeen jälkeen erotetut faasit. Työssä saavutettiin hyvä erotustehokkuus. Alkuperäisen tavoitteen mukaista reduktioastetta ei pystytty määrittämään eri analyysimenetelmien ja niiden analyysituloksissa ilmenneiden eroavaisuuksien vuoksi, mutta lisäkokeiden ansiosta pystyttiin vahvistamaan kyseisen koejärjestelmän optimaalinen poistoaste. Lisäksi työssä havaittiin että esikäsittelytulos on hyvin riippuvainen käsiteltävän raaka-aineen koostumuksesta.

Rumpurakenteiden ympäristöongelmat, niiden ehkäisy ja korjaaminen : Keskisuomalainen pilottitutkimus

Tämä on ensimmäinen maakunnanlaajuinen rumpurakennetutkimus Suomessa. Sen tavoitteena on edistää vesialueiden ylitysrakenteisiin liittyvien ympäristöongelmien tunnettavuutta sekä niiden välttämis- ja korjaamiskäytäntöjä. Tarkastelussa keskitytään ensisijaisesti rumpurakenteisiin sekä kaloihin. Tutkimuksen I osassa tarkastellaan keskisuomalaisten ylitysrakenteiden määrää, laatua ja ympäristöhaittoja sekä ylitysrakenteisiin liittyviä lupa-, mitoitus- ja valvontakäytäntöjä. Näiden lisäksi I osan lopussa on kirjallisuustarkastelu rumpurakenteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksen II osassa annetaan valtakunnallisia suosituksia ylitysrakentamisen synnyttämien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi niin suunnittelu-, perustamis-, kunnossapito- kuin uusimistilanteessakin. Tutkimuksen III osaan on koottu rumpurakenteiden kartoitusohjeita. Rumpurakenteisiin liittyvät ympäristökysymykset ovat monin tavoin ajankohtaisia. Ilmastomallit ennustavat valunnan huomattavaa kasvua ja ajallista muutosta, kun taas tuulipuistojen ja metsäteollisuuden tarvitsemat lisätiet merkitsevät uusia vesistöylityksiä. Metsätieverkostomme ja samalla ylitysrakenteiden korjaustarve on myös suuri. Toisaalta aukkomitoitukset on siirretty konsulteille, luonnontilaisia purovesiä on jäljellä enää pari prosenttia ja vesienhoidon tavoite edellyttää vesimuodostumilta hyvää ekologista tilaa. Tila ei voi kuitenkaan olla hyvä, jos ylitysrakenteet katkaisevat virtaveden yhtenäisen jatkumon. Tähän saakka yksittäinen ongelmarumpu on ympäristöllisesti koettu vähäpätöiseksi harmiksi. Kun otetaan huomioon, että Suomessa on noin 90 000 vesistörumpua, että joka kolmas niistä on vaelluseste, että vain pieni osa rakenteista tulee viranomaisten tietoon ja että hankekäytäntöihin sisältyy monia puutteita, asia saakin laajan ympäristöongelman mittasuhteet. Vuosijaksolla 2005–2015 kartoitettiin yli 2 000 ylitysrakennetta, joista yli 85 % rumpuja (Ø < 200 cm). Tyypillinen keskisuomalainen vesistörumpurakenne on muodoltaan pyöreä, pohjaltaan paljas, halkaisijaltaan 90 cm, pituudeltaan 930 cm ja valmistettu betonista. Ylitysrakenteen ympäristöongelma voi johtua rakenteen ominaisuuksista, sen asentamisesta (perustamisesta) ja kunnossapitoon liittyvistä toimista. Miltei kaikki tämän tutkimuksen noin 350 sillasta oli kalojen läpikuljettavissa sekä ylä- että alavirtaan. Sen sijaan lähes 40 % vuosina 2013–2014 tutkituista rummuista (N=830) muodosti pysyvän vaellusesteen. Estevaikutuksen aiheuttivat useimmiten rummun alapään pudotus (keskimäärin 13 cm), liian suuri virtausnopeus, rakenteen pohjan sileys, veden mataluus sekä rakenteen suulla olevat kivi-, jäte- ja karikepadot. Eurooppalaisen vesiensuojelun ja -hoidon perusteeseihin kuuluu virtavesien vapaa uomajatkumo ja hyvälaatuinen elinympäristö. Siksi uusi vesirakentaminen ei saa enää synnyttää vaellusesteitä. Myös ylitysrakenteiden uusimisen ja korjaamisen yhteydessä tulee aiemman rakentamisen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja -vahinkoja vähentää tai mieluiten kokonaan poistaa. Valtaosa ylitysrakenteisiin liittyvistä ympäristöongelmista on vältettävissä pelkästään oikealla rakennevalinnalla, oikealla tielinjauksella ja rakenteen oikealla asentamisella. Tämä puolestaan edellyttää ohjeistuksen ja -koulutuksen tehostamista, ympäristöasiantuntemuksen lisäämistä ylityshankkeissa, uusien ylitysrakennemallien kehittämistä sekä vesilain täydentämistä ns. pieniä vesitaloushankkeita koskevan ilmoitusmenettelyn osalta.

Opas kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille vesilain mukaisten ojitusasioiden ratkaisemiseen

Kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tulee säännöllisesti käsiteltäväksi ojitusta koskevia asioita. Vesilaissa ojitusta koskevien asioiden toimivalta on jaettu aluehallintovirastolle, ojtustoimitukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lisäksi ELY-keskus toimii kunnan kanssa vesilain valvontaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat erityisesti eräät ojituserimielisyydet. Toimivallan jakautuminen on yksi esimerkki vesilain ja sen ojitussäännösten omintakeisuudesta verrattuna muuhun ympäristölainsäädäntöön. Kunnan ympäristönsuojeluviranhaltijoilta onkin tullut kommenttia vesilain tulkinnan haastavuudesta ja ajantasaisen ohjeistuksen tarpeesta ojitusasioiden ratkaisemisessa. Ojitusasioiden lisääntyminen kunnissa alleviivaa lainmukaisten, hyväksyttävien ja johdonmukaisten päätösten tarvetta. Tämä opas on suunnattu kuntien ympäristönsuojelusta vastaaville viranhaltijoille pyrkimyksenä auttaa heille kuuluvissa ojitusasioissa. Viranhaltijoiden tarpeita on käytetty oppaan valmistelun lähtökohtana ja opas on pyritty tekemään heidän arkensa tukemiseksi. Oppaassa käsitellään ojitusta koskevaa lainsäädäntöä myös muilta osin kuin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen osalta, mutta pääosa oppaasta keskittyy kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluviin asioihin. Opas on tehty ympäristöministeriön asettaman ja maa- ja metsätalousministeriön ohjaaman valtakunnallisen peruskuivatus- ja ojitustoimitustehtävien toimintamalliryhmän toimeksiannosta. Oppaan tarkoitus on antaa tietoa vesilain ojitusta koskevista normeista ja antaa apua laintulkintaan. Oppaalla ei ole oikeudellista sitovuutta, vaan opas antaa pelkästään tulkintasuosituksia. Oikeudellisen päätöksenteon tulee aina perustua voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lakia sovellettaessa on muistettava kunkin tapauksen yksilöllisten piirteiden huomioon ottaminen, jotta toisistaan poikkeavat tapaukset myös ratkaistaan toisistaan poikkeavalla tavalla, samalla kuitenkin muistaen myös ennakoitavuuden ja johdonmukaisuuden toteutuminen. Vaikka opas keskittyykin lakiin, on myös hyvä muistaa, että ojitusta koskevissa erimielisyyksissä on kyse usein paljon muustakin kuin laista ja sen soveltamisesta. Joskus ojitusriidan taustalla voivat olla myös muut erimielisyydet, jotka saattavat kummuta jopa edellisten sukupolvien aikaisista riidoista. Siksi asioita hoitavalta viranhaltijalta vaaditaan usein muitakin taitoja kuin oikeudellista osaamista.

Iisalmen reitin ilmastonmuutostarkastelut : - säännöstelyjen toimivuus ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kuormitukseen

Selvityksessä arvioitiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia Iisalmen reitin hydrologiaan, säännöstelylupien toimivuuteen sekä vesistöjen kuormitukseen ja tilaan. Ilmastoskenaarioiden perusteella virtaamien ennakoidaan kasvavan Iisalmen reitin joissa ja järvissä talvella ja syksyllä, kun taas kevään maksimivirtaamat aikaistuvat ja pienenevät. Ilmastonmuutoksen odotetaan myös lyhentävän kautta, jolloin maa on lumen peitossa ja roudassa. Ilmastonmuutoksen hydrologisia vaikutuksia sekä sopeutumismahdollisuuksia Onki- ja Poroveden säännöstelykäytäntöjä muuttamalla tarkasteltiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Vesistömallijärjestelmän avulla vertailujaksolla 1971-2000 sekä tulevaisuuden jaksoilla 2010-39 ja 2040-69. Tulosten perusteella nykyisen lupaehdon mukainen kevätkuoppa Poro- ja Onkivedellä osoittautuu useimpina vuosina tarpeettomaksi kevättulvien pienenemisen ja aikaistumisen johdosta. Raportissa on esitetty sopeutuva säännöstelyohje, jossa kevätkuoppaa on aikaistettu ja madallettu tai jätetty joinakin vuosina kokonaan tekemättä. Jatkossa suuriin tulovirtaaman nousuihin on syytä varautua talvella mahdollisesti pitämällä järvien vedenkorkeuksia hieman nykyisen kaltaista säännöstelykäytäntöä alempana. Sopeutuva säännöstelykäytäntö edellyttäisi säännöstelyluvan muuttamista. Mallinnettujen hydrologisten skenaarioiden ja toisaalta lupaehtojen mukaisen sekä sopeutuvan säännöstelyn vaikutuksia vesiluontoon, virkistyskäyttöön ja taloudellisiin tekijöihin Onki- ja Porovedellä arvioitiin vedenkorkeus- ja virtaamavaihteluista laskettujen mittareiden avulla. Tulosten perusteella sopeutuvaa säännöstelytapaa voidaan pitää vesiluonnon ja vesistön käytön kannalta suositeltavana, kun se toteutetaan joustavasti tulovirtaamaennuste huomioon ottaen. Säännöstelytapaa voisi kehittää vielä paremmin varautumaan lisääntyviin talvitulviin. Ilmastonmuutoksen ja maatalouden sopeutumisen vaikutuksia fosforikuormitukseen tulevaisuuden jaksoilla 2020-30 ja 2050-59 arvioitiin VEMALA-mallilla. Iisalmen reitin järviin tuleva fosforikuormitus muuttuu ilmastonmuutoksen keskiarvoskenaariossa jaksolle 2050-59 mennessä vain vähän (−4…7 %), mutta runsassateisessa skenaariossa se kasvaa selvästi. Vesienhoidon toimenpiteiden vaikutusta maatalouden kuormitukseen arvioitiin käyttäen ICECREAM-mallia. Käyttämällä tarkennettua lannoitusta kaikilla pelloilla, suorakylvöä noin 12 000 hehtaarilla, lietteen sijoitusta lähes kaikilla nurmilla ja varaamalla suojavyöhykkeille 122 ha, voidaan 2020-luvulla päästä peltojen fosforikuormituksessa ilmastonmuutosskenaariosta riippuen 1 – 15 % nykytilaa pienemmälle tasolle. Vesiensuojelutoimenpiteiden kustannustehokkuutta Iisalmen reitillä arvioitiin KUTOVA-työkalun avulla. Yleisesti ottaen kaikilla osavaluma-alueilla kustannustehokkaimpia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat metsä- ja maatalouden toimenpiteet. Maatalouden toimenpiteistä kustannustehokkaimpia ovat kosteikot sekä suojavyöhykkeet ja peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys kaltevilla pelloilla. Toimenpiteitä kannattaa kohdistaa paitsi suurten hyvää huonommassa tilassa olevien järvien lähivaluma-alueille myös vesistön latvoille. Kustannustehokasta ja mahdollisesti jopa välttämätöntä olisi vähentää kuormitusta Poroveden kannalta myös osa-alueilla, missä vesistöt ovat jo pääosin hyvässä ekologisessa tilassa (Sonkajärven reitin ja Iso-Iin alueet). Muuttuvassa ilmastossa ja maatalouden kentässä yksittäisten toimenpiteiden kustannustehokkuus pääsääntöisesti huononee eri tulevaisuuden skenaarioissa. Vesienhoidon toimenpideohjelmassa alueelle suunnitellut toimenpiteet kompensoivat ilmastonmuutoksen vaikutusta, mutta maatalouden muutoksilla on suurempi merkitys toimenpiteiden vaikuttavuuteen.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016–2021

Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma sisältää tiedot vesien tilasta sekä tarvittavat toimenpiteet pinta- ja pohjavesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi vesienhoitokaudella 2016–2021. Vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen tila on heikko erityisesti alueen eteläosien peltovaltaisilla valuma-alueilla ja Suomenlahden rannikkovesissä. Vesienhoitoalueen pohjoisosissa ekologinen tila on heikentynyt hajakuormituksen ja turvetuotannon kuormittamilla alueilla. Jokien tilaa heikentää erityisesti hajakuormituksen aiheuttama rehevöityminen, mutta myös jokien rakentaminen, säännöstely ja patoaminen. Vesienhoitoalueen pintavesien kemiallinen tila on arvioitu suurelta osin hyväksi. Hyvää huonompi kemiallinen tila johtuu pääasiassa ympäristölaatunormin ylittävistä elohopeapitoisuuksista ahvenessa. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueella eniten huonossa kemiallisessa tilassa olevia pohjavesialueita on Uudellamaalla ja Keski-Suomessa. Yleisimpiä syitä kemiallisen tilan heikkenemiseen ovat pohjaveden kloridipitoisuus, liuottimet, torjunta-aineet sekä bensiinin lisäaine MTBE. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 571 milj. euroa vuodessa. Tästä 515 milj. euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavia perus- ja muita perustoimenpiteitä ja 56 milj. euroa vesienhoidon täydentäviä toimenpiteitä. Toimenpiteiden toteutusta edistämään on esitetty lainsäädännöllisiä, taloudellisia, hallinnollisia ja tiedollisia ohjauskeinoja, joille on määritelty toteutusvastuut ja yhteistyötahot.

Hyvät ohjelmointiperiaatteet Java-kielessä

Ammattimaisessa ohjelmistokehityksessä pyritään tuottamaan ohjelmia, jotka ovat ylläpidettäviä ja uudelleenkäytettäviä. Näiden piirteiden aikaansaamiseksi ohjelmistokehittäjien on hyvä tuntea ohjelmointiperiaatteita, joita noudattamalla kehittäjät voivat luoda parempia ratkaisuja ohjelmointiongelmiin. Tutkielmassa perehdytään ohjelmointiperiaatteista kertovaan kirjallisuuteen, ja esitetään yleisiä olio-ohjelmoinnin ohjelmointiperiaatteita sekä Robert C. Martinin (2002) kehittämä SOLID-malli. Tutkimusaihe rajataan luokkatason ohjelmointiperiaatteisiin. SOLID-malli sisältää viisi luokkatason ohjelmointiperiaatetta, jotka auttavat ohjelmoijia parantamaan ohjelman ylläpidettävyyttä ja uudelleenkäyttöä. Ohjelmointiperiaatteet esitetään Java-kielellä yksinkertaisten esimerkkitapausten avulla. Tutkielmassa esitetyt ohjelmointiperiaatteet eivät ole sidottuja ainoastaan Javaan, vaan ne on suunniteltu yleishyödyllisiksi olio-ohjelmoinnin periaatteiksi riippumatta käytettävästä ohjelmointikielestä.

Palveluprosessien kehittäminen asiakaslähtöisestä näkökulmasta

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan palveluprosessien kehittämistä asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Asiakas on osa palveluprosessia ja siksi onkin tärkeä osallistaa asiakasta prosessien kehittämiseen ja innovointiin. Teoriaosassa esitellään keskeisimmät palveluprosessien kehitykseen vaikuttavat elementit ja pureudutaan käyttäjien sekä asiakkaiden rooliin ja motivaatioon kehittämishankkeissa. Tutkimuksen empiirinen osuus on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin toimintatutkimusta. Tutkimustulosten voidaan todeta tukevan teoreettista viitekehystä. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että käyttäjillä ja asiakkailla on paljon ns. hiljaista tietoa, jonka esiin saaminen vaatii interventiota, puuttumista. Henkilökohtainen keskustelu on hyvä keino saada selville asiakkaiden mielipiteitä ja odotuksia palvelua kohtaan. Tutkimukseen osallistuneiden asiakkaiden palautteen perusteella myöskin voidaan todeta, että asiakkaiden motivaatio osallistua kehittämiseen vastaa teoriaosuudessa esitettyjä perusteluja.