951 resultados para purchase intent
Resumo:
Diplomityössä seurattiin ensiharvennusmännyn koekäyttöä painehiokkeen valmistuksessa Stora Enson Anjalankosken tehtailla. Tavoitteena oli selvittää, mitä laadullisia ja taloudellisia vaikutuksia ensiharvennusmännyllä on mekaanisen massan valmistukseen ja lopputuotteeseen, kun sitä annostellaan kuusen joukkoon. Prosessin uuteainepitoisuus nousi pääosin mäntyajon aikana. Paperista ja kartongista määritettyjen uuteainepitoisuuksien mukaan rasva- ja hartsihappopitoisuus nousi 5 % -mäntyajon aikana 15 % ja 20 % -mäntyajon aikana noin 60 % referenssitasosta. Selvimmin uuteainepitoisuuksien kasvu havaittiin hiomakoneiden suihkuvesistä ja annosteluhiokkeista. Männyn vaikutus näkyi myös prosessin kohonneena sameutena ja varaustilana. Hiokkeen bulkki oli jokaisella hiomalinjalla mäntykoeajon aikana hieman suurempi kuin referenssijaksolla. 20 % -mäntyajon aikana havaittiin myös laskua hiokkeen lujuuksissa. Yhdellä paperikoneella havaittiin märkäviirojen värjääntymistä ja tukkeutumista mäntyajon aikana. Tutkimuksen mukaan ensiharvennusmäntyä voidaan käyttää 5 % kuusen joukossa ilman, että suuria muutoksia prosessissa tai lopputuotteiden laadussa havaitaan. Männyn käytöllä voidaan saavuttaa puun hankintakustannuksissa säästöä noin 1,2 euroa/hioketonni.
Resumo:
Studies on the potential benefits of conveying biofeedback stimulus using a musical signal have appeared in recent years with the intent of harnessing the strong effects that music listening may have on subjects. While results are encouraging, the fundamental question has yet to be addressed, of how combined music and biofeedback compares to the already established use of either of these elements separately. This experiment, involving young adults (N = 24), compared the effectiveness at modulating participants' states of physiological arousal of each of the following conditions: A) listening to pre-recorded music, B) sonification biofeedback of the heart rate, and C) an algorithmically modulated musical feedback signal conveying the subject's heart rate. Our hypothesis was that each of the conditions (A), (B) and (C) would differ from the other two in the extent to which it enables participants to increase and decrease their state of physiological arousal, with (C) being more effective than (B), and both more than (A). Several physiological measures and qualitative responses were recorded and analyzed. Results show that using musical biofeedback allowed participants to modulate their state of physiological arousal at least equally well as sonification biofeedback, and much better than just listening to music, as reflected in their heart rate measurements, controlling for respiration-rate. Our findings indicate that the known effects of music in modulating arousal can therefore be beneficially harnessed when designing a biofeedback protocol.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena oli tehdä selvitys EDI:in liittyvistä vaikutuksista, tarpeista ja eduista sekä valmistella Oracle Applications- toiminnanohjausjärjestelmän EDI Gateway- modulin ottamista tuotantokäyttöön. Tietoa tarvekartoitukseen saatiin keskustelujen avulla. Uusia kaupallisista lähtökohdista johdettuja, yritysten väliseen kaupankäyntiin ja internet-teknologian hyödyntämiseen kehitettyjä aloitteita käsiteltiin EDI-näkökulmasta tulevaisuutta varten. Ajankohtaisinta tietoa tätä diplomityötä varten löydettiin myös internetistä. Tämän jälkeen oli mahdollista toteuttaa sopivan laaja mutta rajattu EDI pilottiprojekti EDI-konseptin luomista varten. EDI:n vaikutuksiin ostossa keskityttiin tässä diplomityössä enemmän ja EDI:ä päätettiin soveltaa aluksi ostotilauksissa. EDI:n hyötyjä on vaikea mitata numeerisesti. Suurta määrää rahaa tai tuoteyksiköitä on käsiteltävä EDI-partnerin kanssa riittävän usein. EDI:n käyttöönottovaiheessa pääongelmat ovat sovelluksiin liittyviä tietotekniikkaongelmia. Selvityksistä ja EDI-projektista saatu tieto on mahdollista hyödyntää jatkokehityksessä. Lisätoimenpiteitä tarvitaan kokonaan toimivan järjestelmän luomiseksi.
Resumo:
Annonaceae seeds are known by presenting dormancy mechanisms, whose reports ranging from coating impermeable to the physiological dormancy. By this way, the present study aimed to evaluate water uptake in Annona diversifolia Saff and Annona purpurea Moc & Sessé ex Dunal seeds. For this study, seeds were placed under immersion in distilled water, and used four replicates of 25 seeds of each species, which were weighed during the 480 hours that were immersed. To determine the place of purchase of water, Annona diversifolia seeds were sealed with paraffin at different locations. Based on the results, seeds from both species reached the phases I and II of water uptake, which indicates they are not hard; however, germination (Phase III) was not reached. Annona diversifolia seeds completed Phase I with, 50h and Annona purpurea with 70h from imbibitions begin, which shows that even slowly, water is acquire.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena on järkeistää terästehtaan laskujen käsittelyä sekä parantaa ostotoiminnan kustannustietämystä. Työssä keskitytään kolmeen case-tapaukseen: ostolaskuja eniten lähettävään yritykseen ja kahteen romutoimittajaan, joiden laskukäsittely vie ajallisesti pitkään. Ostotoimintoja tarkastellaan prosessina tilauksesta ostolaskukäsittelyyn. Työssä on haastateltu kunnossapidon työnjohtoa ja laskunkäsittelijöitä, joiden perusteella on kartoitettu nykytila ja listattu parannusehdotukset. Työn lopputuloksena ehdotetaan toimintatapojen muutosta. Tavoitteena on saada laskut paremmin kirjattua järjestelmään ja kohdennettua oikeille tilauksille, jolloin kustannusinformaatio parantuu. Sähköisellä laskutusohjelmiston käyttöönotolla voitaisiin järkeistää sisäistä laskunkiertoa ja arkistointia.
Resumo:
In the past f ew years numerous authors have examined how the current economic crisis in Spain has dif f erential impacts on women and men.1 While this is important to show, this article’s goal is to make the leap f rom a mere description of the gendered effects of the crisis, to an analysis of some of the very gendered processes that shape it at its core. In other words, the intent is to understand how both the crisis itself and the ways the state manages it are structurally shaped by gender.
Resumo:
Tämä työ on tehty yhteistyössä kansainvälisen metsäteollisuusyrityksen Stora Enson kanssa. Työ on osa Stora Enson strategiaa kehitettäessä uusia ja innovatiivisia pakkausmateriaaleja ja ratkaisuja joustopakkausmarkkinoille. Työn päätavoitteina oli selvittää, millaisia odotuksia tuotemerkkienomistajilla ja jatkojalostajilla on joustopakkauksista ja kuinka pakkausten ostopäätökset syntyvät monitahoisessa liikeympäristössä. Työn teoreettinen viitekehys jaettiin kahteen osaan. Asiakasodotuksia lähestyttiin tutkimalla eri palvelu- ja tuotelaadun ulottuvuuksia, ja teollisuuden ostokäyttäytymistä tutkittiin organisaatioiden ostokäyttämistä kuvaavien mallien avulla. Työn empiirisessä osuudessa käytettiin laadullista tutkimusmenetelmää käsittäen asiakashaastatteluja lähinnä Yhdysvalloissa. Haastateltavat yritykset koostuivat maailman johtavista kuluttajatuotteita valmistavista yrityksistä sekä jatkojalostajista. Tutkimustulosten mukaan odotukset pakkauksista liittyvät lähinnä tuotteen suojaamiseen sekä myynnin edistämiseen. Pääodotuksina on myös saada mahdollisimman edullisia papereita, mahdollisimman hyvillä barrier- ja paino-ominaisuuksilla. Tutkimustulokset osoittavat myös, että paperiyhtiöt ovat epäonnistuneet tekemään itseään tunnetuksi teollisuudelle ja heidän odotetaan olevan tulevaisuudessa aggressiivisempia ja innovatiivisempia. Tuotemerkkienomistajat ostavat pakkaukset ja pakkausmateriaalit normaalisti mieluiten jatkojalostajiensa kautta, mutta silti he toivovat yhteistyötä paperintoimittajien kanssa kunhan vain myös jatkojalostajat sisällytetään toimintaan mukaan.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia IAS 39 -standardissa käsiteltyjen kytkettyjen johdannaisten tunnistamista, tilinpäätöskäsittelyä ja esiintymistä sekä verrata eroja IAS- ja US GAAP –standardien välillä tarkasteltaessa erotetaanko kytketty johdannainen pääsopimuksesta. Lisäksi tutkittiin kytkettyjen johdannaisten esiintymistä neljässä eri toimialan suomalaisessa pörssiyrityksessä. Tutkielmassa päädyttiin johtopäätökseen, että sopimuksen tavanomaiset taloudelliset piirteet ja riskit tulee ymmärtää, jotta pystytään tunnistamaan siihen liittyvä mahdollinen johdannainen. Merkittäviä periaatteellisia eroja IAS- ja US GAAP-standardien välillä ei ollut tarkasteltaessa erotetaanko kytketty johdannainen pääsopimuksesta. Kytketyt johdannaiset ovat vaikea osa-alue yrityksille sekä niiden käsittelymenetelmät ovat ainakin joissain määrin vielä avoimia. Käytännössä monet sopimukset sisältävät näitä johdannaisen kaltaisia ehtoja, vaikka niitä ei vielä olisikaan tunnistettu ja juuri tunnistamisen haastavuuden vuoksi kytketyt johdannaiset ovat luultua yleisempiä. Neljässä suomalaisessa pörssiyrityksessä tehtyjen haastattelujen perusteella kytkettyjä johdannaisia esiintynee erityisesti ulkomaankaupan osto- ja myyntisopimuksissa.
Resumo:
Perinteinen tilaus–toimitus-periaate on hiljalleen väistymässä antaen tilaa sähköisille hankintajärjestelmille. Yritykset ovat huomanneet, että tehostamalla hankintaprosesseja ne voivat saada aikaan suuriakin kustannussäästöjä. Toimintaa on ryhdytty tehostamaan yhdessä tavarantoimittajien, hankintapalveluita tarjoavien yritysten sekä sähköisten tukkureiden kanssa. Muutosten aika ei vielä kuitenkaan ole ohi. Sähköisten hankintajärjestelmien tarjoajat haluavat kehittää uusia ja yhä parempia palveluita, jotta asiakkaiden hankintaprosessit tehostuisivat entisestään. Yksi kehittelyn alla olevista uusista palveluista on ennustemenetelmät. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin perinteisen hankintaprosessin uudistamista sähköiseksi kaupankäynniksi tarjonta- ja kysyntäketjujen kehittämisen kautta. Teoriassa tarkasteltiin hieman myös julkisen hallinnon hankintatoimea ja sitä, mitä hyötyjä se voi saada sähköisistä hankintaratkaisuista. Sähköisen hankintajärjestelmän tarjoajaa tutkielmassa edusti Kauppatalo Hansel Oy. Keskeisenä asiana tutkielmassa oli kysynnän ennustaminen sekä muutamien kvantitatiivisten ennustemenetelmien analysointi. Empiirisessä osassa tutkittiin case-yritysten hankintatoimen nykytilaa ja niiden halukkuutta ennustemenetelmien käyttöön hankintojen suunnittelun tehostamiseksi kyselylomakkeen avulla. Kyselyissä kävi ilmi, että asiakkailla eli tässä tapauksessa julkisen hallinnon eri organisaatioilla on halua lähteä mukaan uudenlaiseen toimintaan, vaikka tiettyä varautuneisuutta ja epäilyksiä toiminnan onnistumisesta on edelleen olemassa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on IFRS-standardien eli uusien kansainvälisten raportointistandardien tuomien muutosten selvittäminen koskien konsernitilinpäätöksen yhdistelyjä. Tutkimusmenetelmä on normatiivinen, teoreettinen ja kvalitatiivinen. IAS/IFRS (International Accounting Standards / International Financial Reporting Standards eli kansainväliset raportointistandardit) tulee pakolliseksi pörssiyrityksille 1.1.2005 alkaen Euroopan Unionin alueella. IAS/IFRS:n mukaan tytäryritykset yhdistellään hankintamenomenetelmällä, osakkuusyritykset pääomaosuusmenetelmällä ja yhteisyritykset suhteellisella yhdistelyllä. Yritysten yhteenliittymät – standardi on olennaisesti uudistettu 31.3.2004. Pooling-menetelmä kiellettiin kokonaan. Hankintamenomenetelmässä kaikki yksilöitävissä olevat varat ja velat arvostetaan käypiin arvoihin. Aineettomien hyödykkeiden ryhmittelyssä on tapahtunut muutoksia. Yksilöitävissä olevat aineettomat hyödykkeet, esimerkiksi asiakassuhteet, aktivoidaan taseeseen ja poistetaan. Aineettomat hyödykkeet, joille ei ole määriteltävissä rajallista käyttöikää, tulee testata pakollisilla arvonalentumistestauksella. Siihen ryhmään kuuluu esimerkiksi liikearvo.
Resumo:
Tutkielmassa kartoitetaan tekijöitä, jotka vaikuttavat yrityksen kiinteistönhoidon make-or-buy –päätöksiin. Tutkielman päätavoitteena on selvittää case –yrityksen kiinteistönhoidon toimintoperusteiset kustannukset. Osatavoitteena testataan toimintoperusteisen kustannuslaskennan soveltuvuutta yrityksen tukitoimintojen kustannuslaskennassa. Tutkielma on tyypiltään laadullinen tutkimus ja tutkimusotteena on käytetty konstruktiivista tutkimusotetta. Tutkimusmetodiltaan työ on case-tutkimus. Tutkielmassa rakennetaan toimintoperusteinen kustannuslaskentamalli, jolla selvitetään case -yrityksen kiinteistönhoidon palveluiden tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Laskentatulosten pohjalta todetaan ne toiminnot, joihin kiinteistönhoidon järjestäminen case -yrityksessä sitoo rahaa ja joihin tulisi kohdistaa kustannusten leikkaamistoimenpiteet. Kiinteistönhoidon toimintoja analysoidaan yksitellen sekä toiminnon toimintoperusteisten kustannusten kautta että etsien tekijöitä, jotka vaikuttavat palvelun itse tekemiseen tai palvelun ostamiseen ulkopuoliselta toimittajalta. Tutkielmassa ei tehdä kannattavuusvertailuja itse tekemisen ja ostopalveluiden välillä.
Resumo:
Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet voimakasta kansainvälistymisen aikaa liiketoiminnassa, jonka myötä globaalista hankinnasta on tullut yhä enenevässä määrin hyvin merkittävä osa yritysten hankintastrategiaa. Kansainvälisten hankintapäätösten tekeminen vaatii yritykseltä kansainvälistymisen asteesta riippuen taloudellisia-, ajallisia- ja henkilöresursseja. Suhteessa näihin panoksiin nähden kansainvälisestä hankinnasta on saavutettavissa merkittäviä etuja, joista tärkeimpiä ovat kustannussäästöt, kilpailuetu sekä laatu- ja teknologiaedut. Projektiluontoisessa liiketoiminnassa hankintastrategian muodostamiseen ja hankintaprosesseihin vaikuttavat yksittäisten projektien ominaisuudet ja niille asetetut tavoitteet. Projektitoiminnassa hankintastrategian mukauttaminen kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin, tavoitteisiin ja asiakkaiden tarpeisiin on projektien onnistumisen kannalta tärkeää. Tutkielman teoriaosassa tarkasteltiin projektihankintaprosesseja sekä projekteihin perustuvan liiketoiminnan ominaispiirteitä ja niiden vaikutuksia hankintaan. Teorian keskeisimpänä asiakokonaisuutena on kansain-välinen hankintastrategia osana yrityksen kokonaisvaltaista hankinta-strategiaa. Globaalia hankintastrategiaa on tarkasteltu investointien, kilpailuedun, strategian muodostuksen, motiivien ja esteiden sekä sen eri komponenttien osalta. Empiiriaosassa tutkittiin tutkielman case –yrityksen ja toimeksiantajan, Joptek Oy Compositesin hankinnan nykytilaa sekä kansainvälisen hankintastrategian eri osa-alueita. Haastattelun avulla suoritetun tutkimuksen mukaan Joptek Oy:n liiketoimintaympäristö edellyttää yrityksen entistä aktiivisempaa panostamista kansainväliseen hankintaan. Projektiliiketoiminnassa kansainvälisen hankintastrategian muodostamisessa on pyrittävä yrityksen tarpeisiin vastaaviin räätälöityihin ratkaisuihin, huomioiden erillisten projektien muutokset ja riskitekijät.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää pienen osakeyhtiön sukupolvenvaihdosta ja siihen olennaisesti liittyviä verotustilanteita, kun yhtiö lunastaa omia osakkeitaan OYL 7. luvun tarkoittamalla tavalla. Tutkimus pohjautuu suomalaiseen oikeustieteelliseen kirjallisuuteen ja artikkeleihin, lisäksi tutkimuksessa on aineistona käytetty verosäädöksiin liittyviä oikeustapauksia. Yhtiön lunastaessa osakkeitaan luopujaa verotetaan sukupolvenvaihdoksen yhteydessä mahdollisesta myyntivoitosta normaalien myyntivoittoverosäädösten mukaisesti. Osakkeen lunastushinnan määrittäminen pienessä osakeyhtiössä käyvän hinnan tasolle on vaikeaa, koska vertailuhintoja osakkeesta on vaikea saada. Lunastushinnan määrittäminen väärälle tasolle, voi johtaa peitellystä osingosta verottamiseen. Yhtiö voi puolestaan menettää sukupolvenvaihdoksessa aiemmin vahvistetut tappiot ja yhtiöverohyvitykset. Jatkajalle omien osakkeiden luovutus saattaa aiheuttaa peitellystä osingosta tai lahjasta verottamisen, jos luovutushinta on alle käyvän hintatason.
Resumo:
Customers are more and more interested in the environmental impacts of the products they purchase. Different labels give the required environmental information to consumers and the labels might affect to the consuming decisions. The European Union has set a plan for sustainable consuming, which encourages industry and commerce to calculate carbon footprints for the products. A term “carbon footprint” means carbon dioxide emissions across the product lifecycle. In this thesis, carbon footprints are calculated for two different fibre-based packages. In the end, greenhouse gas emissions from fibre-package production are compared to greenhouse gas emissions from PET bottle production. The data for mill processes is exact and monitored in the mill. In addition, data was gathered from raw material and material suppliers, customers, official records, KCL-eco databases and literature. The data for PET bottle is sourced from literature. End-of-life operations affect greatly on the carbon footprint of a fibre-based package. The results show that the carbon footprint is smallest when used packages are recycled. Recycling saves also natural resources. If used packages are not recyclable for some reason, it is recommended to use them in energy production. Through waste incineration fossil fuels could be substituted and greenhouse gas emissions avoided.
Resumo:
The master’s thesis focuses on the ERP system of a project company that delivers large-scale industrial plants from a purchasing point of view. The point of time is couple of years after implementation. Opinion of the people working in purchasing is that the ERP system isn’t performing satisfyingly. The first objective for the thesis is to find out the causes of the problems based on theory. It’s possible the system may not be suitable for project business or there may be deficiencies in the system that cause the problems. The second objective for the thesis is to propose solutions to the observed problems based on theory and vision how the system should function. The outcome of the thesis was that the main causes for the problems were connected to the ways of using the system and engineering activities being left outside the scope of ERP. The processes connected to the ERP system are not documented, so the rules for using the system are missing. The thesis describes developing and influences to the organization of a function that enables uploading purchase requisitions to projects from a text file. It was discovered that the function solves many problems and enables other functions that enhance further ambitions to integrate even more of the company’s processes to the ERP system. Conclusion to the thesis is a vision how the system should function and development activities needed to achieve this vision.