Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Rajamaata rahoittamassa. Maailmanpankin muuttuva Suomi-kuva kehitysrahoituksen kaudella 1948–1975

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Maailmanpankissa syntynyttä Suomi-kuvaa vuosina 1948–1975, jolloin Suomi sai kehitysrahoitusta. Otsikon rajamaata rahoittamassa viittaa maakuvaan, jossa keskeistä oli näkemys Suomesta raja-alueena idän ja lännen välissä. Tutkimus sisältää syntyneen Suomi-kuvan muutoksen lainojen myöntökaudella sekä keskeiset tiedot lainojen sisällöstä ja tavoitteista. Ensisijaisena lähdeaineistona on käytetty Maailmanpankin Suomea käsitelleitä raportteja sekä tutkimushaastatteluja. Tutkimus on esittämistavaltaan kronologinen ja temaattinen sekä ensimmäinen kokonaisvaltainen tutkimus Suomen vastaanottamasta kehitysrahoituksesta, joka pohjautuu Maailmanpankin aineistoihin. Tutkimus perustuu historiantutkimuksen lähdekritiikille ja maakuvatutkimuksen metodeille. Kehitysrahoituksen kaudella Suomi oli ulkomaankaupasta riippuvainen talous, jonka geopoliittinen asema oli Maailmanpankin näkemyksessä merkittävin syy vähäiseen luottamukseen kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Tutkimus erittelee Suomi-kuvan jatkuvia ja vaihtuvia teemoja, joita olivat epävarma kansainvälinen status, ennustamaton sisäpolitiikka, kiivas tulonjakotaistelu ja inflaatio-deflaatiokierre. Suomen maine tunnollisena lainanmaksajana on läsnä koko ajanjakson. Maailmanpankin raporteissa sosiaalipalvelujen laajentaminen oli taloudellinen ”ongelma”, kun heikot suomalaiset koalitiohallitukset eivät kyenneet vastustamaan kasvavia budjetteja. Maailmanpankki rahoitti laajasti suomalaista teollisuutta ja rakentamista. Ulkomaisella valuutalla ja pääomalla oli kova kysyntä ja tarve. Allokointi säilyi pitkään puuteollisuutta ja sitä tukevaa infrastruktuuria painottaneena. Vuoteen 1961 asti Maailmanpankissa vallitsi käsitys Suomen kehityksen tukemisen olevan tehokkainta puunjalostusteollisuuden välityksellä. Tämän jälkeen pienen ja keskisuuren teollisuuden lainoittaminen suomalaisten kehitysluottolaitosten välityksellä nousi prioriteetiksi, jolloin koulutetun väestön osuus korostui. Maailmanpankki loi aktiivisesti Suomeen uutta tutkimukseen perustuvaa yritysrahoituksen kulttuuria. Yleisesti Bretton Woods -järjestelmään kuuluminen oli merkittävää Suomen taloudelliselle kehitykselle. Tutkimus esittää tapausesimerkin kulloinkin vallalla olevan kehitysideologian käytännön soveltamisesta. Kehityksen teoriaa kuljetetaan maakuvan kronologian mukana. Tutkimus yhdistää aiheensa käsittelyssä taloudellista ja poliittista näkökulmaa; niiden periaatteiden keskinäinen ristiriitaisuus tekee kehityspolitiikasta hedelmällisen poliittisen historian tutkimusaiheen.

Brasilialainen kuluttaminen 2000-luvulla – Keskiluokkaistumisen kautta kohti kestävämpää kuluttamista?

Tämä tutkielma analysoi sitä, onko brasilialainen kuluttaminen muuttunut keskiluokkaistumisen myötä kohti kestävämpää kuluttamista. Tutkimusongelma on jaettu kolmeen osakysymykseen, jotka ovat: Miten kuluttaminen ilmenee Brasiliassa? Onko kestävän kulutuksen asema vahvistunut Brasiliassa? Millä tavoin keskiluokkaistuminen on muuttanut brasilialaista kuluttamista? Osakysymysten kautta pyrittiin löytämään kattava vastaus tutkimusongelmaan. Tutkimuksen pohjana hyödynnettiin kuluttamisen sekä keskiluokkaistumisen teorioita. Tutkimusstrategiana käytettiin laadullista tutkimusta sekä metodeina kirjoituspöytätutkimusta ja sisällönanalyysiä. Tutkimusaineiston muodostaa 33 julkaisua, joihin sisältyy tieteellisiä artikkeleja, uutisia, tilastoja sekä lausuntoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että talouskasvun ansiosta Brasiliaan on muodostunut uusi keskiluokka, jonka kuluttaminen on kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhannen alusta. Talouskasvun ansiosta miljoonat ihmiset ovat nousseet köyhyydestä ja maahan on muodostunut lukuisia uusia työpaikkoja. Kasvava kulutus on kuitenkin erittäin suuri ympäristöuhka. Kestävän kulutuksen merkitys onkin vahvistunut entisestään. Brasilialaisilla on tutkitusti suuri huoli ympäristön tilasta ja väestön arvoissa sekä kulutustavoissa on tapahtunut selvää muutosta kestävämpään suuntaan. Väestön kulutusinto on kuitenkin vielä voimakkaampaa kuin kestävän kulutuksen kasvu. Noussut kulutus myös vesittää kestävän kuluttamisen eteen tehtyä työtä. Eliitin näyttämä esimerkki ylikuluttamisesta on levinnyt massamedian ja internetin välityksellä ja vahvistanut osaltaan kulutuksen kasvua arvon näyttämiseen keskittyneessä brasilialaisessa kulttuurissa. Kuluttamiseen vaikuttavat arvot ja asenteet ovat suhteellisen pysyviä. Niiden muutos, varsinkin lyhyellä aikavälillä, on haasteellista ja siksi kulutuksen radikaali muutos kestävämpään suuntaan on suhteellisen epätodennäköistä. Muutosta ei voi myöskään pakottaa esimerkiksi hallituksen puolelta vaan kuluttajien tulee itse haluta muuttaa omaa käyttäytymistään. Mikäli eliitti omaksuisi eettisen kuluttamisen, voisi historia teoriassa toistaa itseään. Tällöin mielikuva kestävästä kuluttamisesta imagoa vahvistavana toimintatapana saattaisi median välityksellä alkaa levitä uuden keskiluokan keskuudessa. Arvomuutos vaatisi kuitenkin taustalleen suurempaa yhteiskunnallista muutosta. Esimerkiksi julkiseen liikenteeseen, ravinnontuotantoon sekä energiankulutukseen liittyvät mallit pitäisi muuttaa täysin.

Syyteneuvottelumenettely yhdenvertaisuuden näkökulmasta

Rikosasioiden monimutkaistuessa ja sitä mukaa käsittelyaikojen pidentyessä on pyritty löytämään erilaisia rikosoikeudellisen järjestelmän voimavaroja säästäviä menettelytapoja. Säännökset uudesta rikosprosessin muodosta, syyteneuvottelusta, tulivat Suomessa voimaan 1.1.2015. Syyteneuvottelumenettely tarkoittaa yleisesti tilannetta, jossa syytetty suostuu tunnustamaan tekonsa ja valtio luopuu vastineeksi osittain rangaistusvaatimuksestaan. Tässä tutkielmassa suomalaiseen rikosprosessiin sisällytettyä syyteneuvottelumallia tarkastellaan erityisesti rikosoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta syyteneuvotteluun liittyvä perusongelma on, ettei menettely takaa samanlaisten tapausten yhdenmukaista käsittelyä. Syyteneuvottelu mahdollistaa sen, että samankaltaisista teoista voidaan määrätä erilaiset rangaistukset osittain sattumanvaraisin perustein. Tutkielman oikeusvertailevan osuuden tarkoituksena on tarkastella, millaisena suomalainen syyteneuvottelu näyttäytyy verrattuna ulkomaisiin vastineisiinsa. Syyteneuvottelujärjestelmä mahdollistaa useita yhdenvertaisuusongelmia, joten se ei luo parhaita mahdollisia edellytyksiä prosessuaalisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Ongelmakohdat on luonnollisesti tärkeää tiedostaa, mutta omasta mielestäni ne vaikuttavat loppupeleissä hyvin periaatteellisilta. Syyteneuvottelulla saavutetaan prosessiekonomisiin näkökohtiin liittyviä merkittäviä etuja, jotka perustellusti puoltavat joustamista yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuus ei ole mikään sellainen absoluuttinen itseisarvo, jota tulisi kunnioittaa kaiken muun yläpuolella, vaan nimenomaan on tärkeää muistaa myös muut näkökohdat. Nykyistä soveltamisalarajoitusta tulisi harkita tulevaisuudessa uudelleen, koska siihen liittyy tietynlaisia epäjohdonmukaisuuksia. Syyteneuvottelun ulottamista ainakin törkeään huumausainerikokseen ja/tai eräisiin seksuaalirikoksiin olisi syytä pohtia tarkemmin. Toinen asia, jota mielestäni olisi syytä harkita uudelleen, liittyy asianomistajan asemaan, koska nykyinen asianomistajan vahva asema syyteneuvottelussa voi olla yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta uhka.

Vieraan pääoman ehtoinen välipääomarahoitus ja määräysvalta

Tämän tutkimuksen kohteena ovat vieraan pääoman ehtoiset välipääoma-rahoitusinstrumentit sekä tämänkaltaisiin rahoitusinstrumentteihin mahdollisesti liittyvät vieraan pääoman sijoittajan määräysvaltaoikeudet osakeyhtiössä. Tutkimuksessa on kyse ensisijaisesti lainopillisesta eli oikeusdogmaattisesta tutkimuksesta, mutta tutkimuksessa hyödynnetään jonkin verran myös oikeustaloustieteellistä tutkimusmetodia. Tutkimuksessa tarkastellaan ensinnäkin minkälaisia vaikutusvaltaa tuovia ominaisuuksia ja erityisiä sopimusehtoja velkapohjaisiin välipääomainstrumentteihin voidaan liittää. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, voiko tämänkaltaisissa rahoitusinstrumenteissa esiintyä sen luonteista vaikutusvaltaa, jota voidaan pitää yrityskauppavalvonnan yhteydessä tarkoitettuna määräysvaltana. Tässä tarkoituksessa tutkimuksessa kiinnitetään huomiota ensinnäkin velkainstrumentteihin liittyviin erityisiin sopimusehtoihin eli kovenantteihin. Tämän lisäksi tutkimus tarkastelee sellaisia velkaluonteisia välipääomainstrumentteja, joiden nojalla velkojalla on oikeus saavuttaa oman pääoman sijoittajan asema osakeyhtiössä. Tutkimuksen mukaan rahoitussopimuksiin ja yleisesti vieraan pääoman luonteisiin välipääomainstrumentteihin voi sisältyä kovenantteja, joiden nojalla velkoja voi tosiasiallisesti vaikuttaa yhtiössä tehtäviin liiketoimintaratkaisuihin. Erityisesti sopimusehdot, jotka edellyttävät velkojan suostumusta tietyille yrityksen liiketoimille tai joiden nojalla velkojalla on oikeus vaikuttaa yhden tai useamman yhtiön hallituksen jäsenen valintaan antavat velkarahoittajalle vaikutusvaltaa yhtiössä. Tällöin voi tietyissä tilanteissa olla perusteltua arvioida rahoitussopimuksen ehtoihin perustuvaa vieraan pääoman ehtoisen välipääomasijoittajan vaikutusvaltaa siten, että velkojalle sopimusehtojen nojalla kuuluva vaikutusvalta yhtiössä merkitsee yrityskauppavalvonnan yhteydessä tarkoitettua tosiasiallista määräysvaltaa. Edellä mainitun kaltaisia tilanteita on tutkimuksen mukaan kuitenkin pidettävä lähtökohtaisesti poikkeuksellisina etenkin siitä syystä, että kovenantteihin perustuvan vaikutusvallan tarkoituksena on pääasiallisesti toimia velkojan riskinhallintavälineenä ja turvata velkojan saatavia eikä mahdollistaa tämän tavoitteen ylittävää, ja näin kilpailuoikeudellisessa mielessä määräysvaltana pidettävän vaikutusvallan käyttöä. Sitä vastoin sellaisiin velkapohjaisiin välipääomainstrumentteihin, joiden nojalla velkoja voi halutessaan saada osakeomistuksen yhtiöstä, voi puolestaan liittyä myös kysymys määräysvallan syntymisestä.

Edunvalvonta ja kuolinpesä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuolinpesää holhoustoimilaissa tarkoitetun edunvalvonnan näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat kuolinpesän selvittämiseen liittyvät eri vaiheet: kuolinpesän hallinnon järjestäminen, perunkirjoitus, pesänselvitystoimien tekeminen sekä ositus ja perinnönjako. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä keskeisiä vaikutuksia holhoustoimilain soveltaminen tuo mukanaan pesänselvitykseen. Tarkastelun kohteena on voimassa oleva oikeus, ja lähteenä on käytetty aihetta käsittelevää lainvalmisteluaineistoa, aiheen kannalta keskeistä oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja. Tutkimusmetodi on lainopillinen. Edunvalvonnassa olevan henkilön eli päämiehen edustaminen kuolinpesään liittyvissä asioissa kuuluu lähtökohtaisesti edunvalvojan tehtävään. Tutkielmassa keskeiselle sijalle nousee edunvalvojan ja päämiehen oikeudellisen suhteen tarkastelu. Tässä suhteessa keskeisellä sijalla ovat edunvalvojaan kohdistuva huolellisuusvelvollisuus sekä edunvalvojan velvollisuus noudattaa kaikessa toiminnassaan päämiehen etua. Edunvalvojan huolellisuusvelvollisuudella voidaan katsoa olevan korostunut merkitys silloin, kun päämiehellä on kytkös kuolinpesään. Lähtökohtaisesti päämiehen edun mukaista on, että edunvalvoja ryhtyy kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita päämiehen jäämistösaannon asianmukainen toteuttaminen edellyttää. Edunvalvojan on huomioitava päämiehensä oikeudellinen asema kuolinpesässä ja esitettävä päämiehensä puolesta kaikki sellaiset vaatimukset, jotka vaikuttavat päämiehen ositus- tai jakoasemaan. Edunvalvonnan kestäessä tulee kiinnittää huomiota myös päämiehen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan edunvalvontaa rintaperillisen, lesken, muun perillisen sekä testamentinsaajan näkökulmasta. Päämiehen edun ja edunvalvojan huolellisuusvelvollisuuden näkökulmasta tarkastellaan erityisesti ositus- ja perinnönjakomenettelyä sekä tasinkoon, ennakkoperintöön, lakiosasääntelyyn sekä leskensuojasäännöksiin liittyviä kysymyksiä. Tutkielmassa nostetaan myös esiin ongelmia, jotka voivat muodostua esteeksi päämiehen jäämistöön perustuvien oikeuksien toteutumiselle. Tällaisina voidaan nähdä edunvalvojan tiedonsaantiin liittyvät ongelmat, edunvalvojien erilaiset osaamistasot sekä yleisen edunvalvonnan resursointi.

”En haluu istuu kotona. En haluu istuu kotona vaan.”. Akkulturaatioasenteet ja vertaistuen merkitys Suomeen muuttaneille naisille suunnatussa DaisyLadies-järjestössä

Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.

Kioskikirjallisuuden suomentamisen historiaa. Esimerkkitapauksena Ed McBainin The Pusher ja sen suomennokset

Tutkielmani käsittelee kioskikirjallisuuden suomennosten historiaa ja sitä, miten kioskikirjasarjoissa julkaistuja teoksia on suomennosvaiheessa lyhennetty. Suomessa on tehty vain vähän akateemista tutkimusta kioskikirjallisuudesta. Varsinkin siitä, miten ja millaisissa oloissa kioskikirjoja on suomennettu, on vain vähän tietoa. Tutkielman teoreettinen pohja on deskriptiivinen käännöstutkimus. Tutkin kioskikirjallisuutta aikakautensa ilmiönä ja pohdin sitä, miten aikakauden normit ja suomentajien asema ovat vaikuttaneet kioskikirjallisuuden suomennoksiin. Hyödynnän myös Gideon Touryn käännösnormeihin liittyvää tutkimusta. Pohdin tutkimuksessani lisäksi sitä, toteutuuko uudelleenkäännöshypoteesi tutkimissani suomennoksissa. Tutkielman empiirisessä osassa analysoin sitä, miten kioskikirjoja on lyhennetty ja mitä niihin on lisätty suomennosvaiheessa. Tutkimusmateriaalina on Ed McBainin teos The Pusher (1956) ja sen kaksi suomennosta, Vaasa Oy:n Ilves-sarjassa julkaistu Poikani on narkomaani? (1963, suom. Uolevi Maajärvi) ja Grammamies (1973, suom. Kalevi Nyytäjä). Sain tutkimuksessani selville, että Uolevi Maajärven suomennokseen tekemät poistot kohdistuivat pääasiassa seuraavanlaisiin tekstisegmentteihin: muistelu, kielellinen leikittely, epämiellyttäviksi koetut aiheet, toistoa sisältävät kappaleet, poliisitutkimuksen kuvaus ja henkilöhahmojen välisen vuorovaikutuksen kuvaus. Maajärvi oli myös lisännyt suomennokseensa kääntäjän huomautuksia. Maajärven suomennokseen tekemät poistot ja lisäykset eivät vaikeuttaneet kirjan pääjuonen seuraamista, mutta niiden kautta teoksesta katosi Ed McBainin kirjoitustyylille ominaisia aspekteja, kuten tarkat poliisitoiminnan kuvaukset. Maajärven suomennosta on todennäköisesti ensisijaisesti lyhennetty, jotta se sopisi pituudeltaan paremmin kustantajan kirjasarjaan. Suomennokseen tehdyissä poistoissa voidaan kuitenkin nähdä mm. suomentajan itsesensuuria. Kalevi Nyytäjän suomennos noudatti pääsääntöisesti alkuperäistekstiä. Käännösanalyysin perusteella suomennosten julkaisuajankohtien välisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut selkeitä muutoksia, esimerkiksi tabu-aiheiden kääntämiseen liittyvissä normeissa. Käännösvertailun perusteella tutkimusmateriaalini tuki jossain määrin uudelleenkääntämishypoteesin olettamusta, jonka mukaan uudemmat käännökset ovat ensimmäisiä käännöksiä vieraannuttavampia.

”Naisellisen olennon suurin sulo on pehmeys ja miellyttäväisyys.” Käytösoppaat naisihanteen tuottajina Suomessa 1879–1915

Suomalainen yhteiskunta oli autonomian ajan lopulla murroksessa: teollistumisesta seurasi vähittäinen kaupungistuminen, sääty-yhteiskunta muuttui kansalaisyhteiskunnaksi ja kristillinen yhtenäiskulttuuri ja maailmankuva murtuivat. Tämä murros heijastui myös suomalaisen sukupuolijärjestelmän ja naisen aseman muutoksiin. Muuttuvassa yhteiskunnassa käsitykset sukupuolten välisestä suhteesta ja naisen asemasta sekä yleensäkin sukupuoliin liitetyt käsitykset ja ihanteet olivat kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteena. Tätä keskustelua käytiin myös aikakauden käytösoppaissa, jotka ovat tämän tutkielman lähdeaineistona. Perehdyn tutkielmassa kahdeksan Suomessa vuosina 1879-1915 julkaistun suomenkielisen käytösoppaan tuottamaan naisihanteeseen. Käsittelen käytösoppaiden tuottamaa naisihannetta kolmen oppaista esiin nousevan teeman sekä niistä esiin nousevien diskurssien kautta. Näitä teemoja ovat naisen sisäinen olemus, naisen ulkoinen olemus sekä naisen kutsumus. Diskurssianalyysi taas on auttanut minua konstruktoimaan esiin oppaissa tuotettua naisihannetta, jota tarkastellessani olen kiinnittänyt huomioita, sekä tekstien pinnan merkityksiin, että sen sisäisiin merkityksiin. Yksittäisistä, mutta toistuvista sanoista ja sanavalinnoista sekä oppaiden yleisestä kielenkäytöstä rakentuu diskursseja, joiden avulla oppaissa on tuotettu, mutta toisaalta myös vahvistettu jo olemassa olevaa naisihannetta. Käytösoppaiden tuottama naisihanne ei siten ole vain joukko irrallisia merkityksiä vaan sillä on yhteys todellisuuteen. Käytösoppaissa esiin nousevista kolmesta teemasta sisäiseen olemukseen positiivisesti yhdistettyjä naisihanteen diskursseja ovat siveellisyys-, lempeys- ja sivistysdiskurssit, kun taas negatiivisina diskursseina esiin nousevat turhamaisuus, tunteellisuus ja miehekkyys. Naisen ulkoiseen olemukseen liittyvistä diskursseista käytökseen ja elämäntapoihin yhdistyviä diskursseja ovat siveellisyys, kehon hallinta ja terveys. Pukeutumiseen ja ulkonäköön taas liittyvät säädyllisyys- ja luonnollisuusdiskurssit sekä hyvän maun ja huomaavaisuuden diskurssit. Kolmanteen oppaista esiin nousevaan tee-maan eli naisen kutsumukseen yhdistyvät perheenemäntädiskurssi sekä toisaalta myös naimattomuusdiskurssi ja moraalinvartijadiskurssi.

Viittomakielen tulkkikoulutus Suomessa ja Ranskassa. Katsaus historiasta nykypäivään.

Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda katsaus viittomakielen tulkkikoulutuksen historiaan ja nykytilaan Suomessa ja Ranskassa. Tätä tarkoitusta varten havainnoitiin suomalaisia ja ranskalaisia viittomakielen tulkkikoulutuksia ja pohdittiin, mikä niissä on samanlaista ja erilaista. Viittomakielen tulkkaus on tiiviisti kietoutunutta viittomakielen ja kuurojen aseman kehitykseen, ja niitä on vaikea tarkastella erillisinä kokonaisuuksina. Tästä syystä tarkastelussa olivat lisäksi viittomakielen kehitys ja asema nyky-yhteiskunnassa. Tutkimusmenetelmänä oli tulkkikoulutusten opetussuunnitelmien strukturoitu havainnointi. Ensin vertailtiin suomalaisia koulutuksia toisiinsa ja sen jälkeen ranskalaisia koulutuksia toisiinsa. Viimeiseksi vertailtiin vielä suomalaisia koulutuksia ranskalaisiin. Vertailua helpotettiin taulukoimalla opetussuunnitelmista saadut tiedot uuteen muotoon vertailukriteerien perusteella. Tulkkikoulutusten kriteereiksi valikoitui yleistason kriteerejä, jotta tutkimusalue ei laajenisi liikaa. Taustalla oli ajatus siitä, että koulutuksissa on suuria eroavaisuuksia tutkintojen tasoista ja suomalaisten ja ranskalaisten koulutusjärjestemien erilaisuudesta johtuen. Ranskalaisia ja suomalaisia viittomakielen tulkkikoulutuksia lähdettiin tarkastelemaan kahden eri hypoteesin pohjalta. Ensinnäkin ajateltiin, että Ranskassa on pidemmät perinteet viittomakielentulkkien koulutuksessa, koska kuurojenopetus alkoi Ranskassa aikaisemmin kuin Suomessa. Toiseksi ajateltiin, että viittomakielen tulkkikoulutuksen ja tulkkauksen asema on yhtä vahva Suomessa ja Ranskassa. Tulkkauksen aseman ajateltiin kytkeytyvän yleisemmin kuurojen asemaan ja sitä tarkasteltiin lainsäädännön kannalta. Koulutusten vertailussa todettiin, että selvimmät samankaltaisuudet maiden koulutusten välillä löytyvät koulutusten luonteesta, hakuedellytyksistä, pääsykokeista ja harjoittelusta. Selvimmät erot liittyvät tutkinnon tasoon ja viittomakielentaitoon koulutukseen pääsyn edellytyksenä. Muut erot liittyvät opetuksen laajuuteen viittomakielessä ja tulkkausopinnoissa. Hypoteesien osalta todettiin, etteivät ne pitäneet paikkaansa. Suomessa järjestettiin ensimmäinen yhden viikonlopun pituinen viittomakielentulkkikurssi vuonna 1962. Ranskassa ensimmäinen, yhden viikon pituinen kurssi järjestettiin lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1981. Tämän perusteella kuurojenopetuksen pitemmillä perinteillä ei ole yhteyttä tulkkikoulutuksen aloittamiseen. Suomessa viittomakieli tunnustettiin perustuslaissa vuonna 1995. Lisäksi Suomessa on säädetty laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista sekä viittomakielilaki, jotka turvaavat paremmin kuurojen oikeuksia yhteiskunnassa. Ranskan kansallisessa lainsäädännössä on yksi laki vuodelta 2005, jossa viittomakieli tunnustetaan erilliseksi kielekseen, laki tasa-arvoisista kansalaisoikeuksista ja osallistumismahdollisuuksista vammaisille.

Queerelämää? Vastustava luenta, queer ja camp televisiosarjassa Sinkkuelämää

Tässä työssä tarkastelen amerikkalaisen televisiosarja Sinkkuelämän neljää naishenkilöä viimeisen tuotantokauden kahdessa jaksossa. Teen tutkijaluentaa naishahmoista käyttäen apunani vastustavaa luentaa ja queer-luentaa sekä etsin campin piirteitä. Lähden liikkeelle Stuart Hallin jo 1970-luvulla esittämästä sisäänkoodaus/uloskoodausmallista, jossa televisiotekstin sisältöä voi lukea sisäänkoodattua merkitystä vastustaen, sisältöä uudelleen muokaten. Tuon Hallin mallin mukaan queer-luentaan, ja koitan selvittää miten heteronormatiivista televisiosarjaa Sinkkuelämää voidaan tulkita normeja haastaen. Queer tässä työssä tarkoittaa siis normien ulkopuolelle jäävää, niitä horjuttavaa ja vastustavaa. Työstän vastustavaa luentaa lähiluvun metodilla. Tekstistä, kuten televisio-ohjelmasta, tehdään tulkintoja toistuvien havaintojen perusteella, kiinnittäen huomiota myös pieniin yksityiskohtiin. Olen asennoitunut vastustavaan luentaan queer-tutkimusta tekevien tutkijoiden töiden inspiroimana, etenkin Annamari Vänskä ja Sanna Karkulehto ovat olleet työni kannalta tärkeitä. Tarkastelen Sinkkuelämää-sarjan naishahmoja erityisesti heteronormatiivisuuden ja normatiivisen heterouden kautta. Ensimmäisellä tarkoitetaan heteroseksuaalisuuden pitämistä luonnollisena ja normina, ja normatiivisen heterouden käsitteellä haluan tuoda esille kategorian heterous monimuotoisuuden: sen, että heterouden sisällä on normista poikkeavia muotoja. Esimerkkinä tästä on analyysini Charlottesta, jonka päältäpäin näyttävän normatiivinen heteronaiseus joutuu kyseenalaistetuksi, kun tämä ei tulekaan biologisesti luonnollisella tavalla raskaaksi. Campin avulla Sinkkuelämän queeriys herkullisesti esille. Sarja on esteettinen, muun muassa muotiin ja tyyliin on käytetty erityisen paljon aikaa. Campin esteettisyyden ja teatraalisuuden avulla Samanthan roolihahmo tulee herkullisesti esille naisen käydessä läpi kemoterapian jälkeistä hiustenlähtöä. Sinkkuelämän tyylille uskollisesti vakavallekin aiheelle, kuten rintasyövälle tässä tapauksessa, voidaan nauraa – tietyissä puitteissa. Graduni tarkoitus on aineiston perusteella osoittaa televisiosarjan sukupuolittunut maailma ja miten normatiivisuuden haastamiseen, vastustavaan queer-luentaan, tulee tilaisuuksia yksityiskohtaisen lähiluvun avulla.

”Sehän on melkein kuin maammelaulu.” Kansakuntapuhe kevään 2014 Suvivirsi-keskustelussa

Keväällä 2014 uutisoitiin apulaisoikeuskanslerin Mikko Puumalaisen tekemästä selvityksestä koskien koulujen uskonnollisia tilaisuuksia. Mediassa huomion keskipisteeseen nostettiin Suvivirsi ja sen uhattu asema koulujen kevätjuhlissa, mikä herätti suomalaisissa huomattavan määrän kommentteja. Tarkastelen tutkimuksessani Suvivirttä koskeviin uutisiin kirjoitettuja kommentteja. Selvitän, millaisia diskursseja kommenteissa ilmenee ja miten suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta puhutaan. Selvitän samalla, minkälaisia arvioita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolista Suomessa esitetään. Aineistonani on viiden Suomen suurimman uutissivustojen uutisten kommentit (Iltalehti, Iltasanomat, Helsingin Sanomat, YLE, MTV). Uutisia kertyi 24.3–4.4.2014 välisenä aikana 38 kappaletta sisältäen yhteensä 8 724 kommenttia. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin avulla. Löysin aineistostani useita diskursseja, jotka ovat jaoteltavissa neljään pääkategoriaan: maahanmuuttajiin liittyvät diskurssit, valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, ilmiötä kritisoivat diskurssit sekä suomalaisuutta kuvailevat diskurssit. Näistä sisällöltään laajin on valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, joissa paljastuu selkeä vastakkainasettelu valtion ja kirkon erillisyyttä ja yhtenäisyyttä toivovien välillä. Diskurssit paljastavat suomalaisen kansakunnan moniäänisyyden. Keskusteluun ottavat osaa suomalaiseen enemmistöön ja hegemoniaan nojaavat luterilaisen kirkon asemaa yhteiskunnassa puolustavat puheenparret sekä marginaalisemmassa asemassa olevat luterilaisen kirkon erillisyyttä suomalaisesta yhteiskunnasta toivovat. Hegemonisessa kansakuntapuheessa nähdään luterilainen kirkko homogeenisen suomalaisuuden takaajana sekä tärkeänä osana suomalaista myyttistä historiaa. Lisäksi hegemonisessa kansakuntapuheessa rajataan suomalaisen kansakunnan ulkopuolelle ulkomaalaiset, kirkosta eronneet uskonnottomat sekä uskovaiset. Marginaalisessa kansakuntapuheessa puolestaan tuodaan esille suomalaisuuden moniäänisyys. Marginaaliasemassa olevat yksilöt sijoittuvat yhteiskuntaan lähinnä suhteessa hegemoniaan, mutta marginaalin edustajat pyrkivät saamaan itselleen tasa-arvoisen aseman kansakunnassa.