Suomen Naisen Oikeustila

11 x 16 cm

Metsäteollisuuden ympäristölupa- ja valvontakäytäntöjen kehittämismahdollisuudet

Tämän kehityshankkeen tarkoituksena oli selvittää metsäteollisuuslaitosten ympäristölupa- ja valvontakäytäntöjen toimivuutta ja yhdenmukaisuutta sekä tarkastella erilaisia kehittämisvaihtoehtoja. Raportin alkupuolella on käsitelty metsäteollisuuslaitosten nykyisiä valvontakäytäntöjä sekä niiden vastaavuutta parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) vaatimusten kanssa. Erikseen on käsitelty rakennemuutoksen vaikutuksia liittyen uudentyyppisiin toimintoihin ja erilaisten laitosten lopettamiskäytäntöihin. Metsäteollisuuslaitosten toimintaa säätelevä lainsäädäntö ajankohtaisine muutoksineen on käyty läpi seuraavassa luvussa. Ympäristölupamääräysten yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia käsitellään aiemmin tehtyjen selvitysten ja viimeisimpien lupapäätösten avulla. Lisäksi tarkastellaan keskeisiä valvonnan periaatteita. Lupa- ja valvontakäytäntöjen kehittämisvaihtoehtoja käydään läpi virkamiestyöryhmissä tehtyjen esitysten sekä muiden selvitysten ja teollisuuden kannanottojen pohjalta. Yksi keskeinen kehittämisalue näyttäisi olevan viranomaisten yhteistyön kehittäminen. Lisäksi tarkastellaan lainsäädännön uudistamismahdollisuuksia liittyen erityisesti teollisuuden päästödirektiivin (IED) täytäntöönpanoon ja ympäristönsuojelulain uudistamiseen. Raportin yhteenvedossa annetaan tämän hankkeen työryhmän kannanotto ympäristölupa- ja valvontakäytäntöjen kehittämiseksi. Lupakäytäntöjen osalta huomiota kiinnitetään mm. lupamääräysten yhdenmukaisuuteen, lupaprosessin sujuvuutta edistäviin tekijöihin sekä BAT-päätelmien voimaantuloon varautumiseen. Valvontakäytäntöjen osalta korostetaan keskeisten tehtävien priorisointia, viranomaisten yhteistyön lisäämistä ja kevennettyjen menettelyjen kehittämistä.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Suomen 1990-luvun lama verrattuna vastaaviin kriiseihin Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa sekä finanssikriisiin 2008–2009

Suomi koki pahan laman 1990-luvun alussa. Tämä lama oli yksi pahimpia, mitä teollisuusmaissa on koskaan ollut. Suomen lama ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, vaan vastaavanlaisia lamoja on ollut Etelä-Amerikassa 1980-luvulla, Aasiassa 1990-luvun lopussa sekä Euroopassa 1990-luvulla. Myös finanssikriisi 2008–2009 on verrattavissa 1990-luvun lamaan. Koska samanlaisia lamoja on ollut eri puolilla maailmaa, on niitä hyvä verrata Suomen lamaan. Erityisen tärkeää on kuitenkin nähdä, mi-ten Suomen lama eroaa muun maailman vastaavista lamoista. Lamojen vertailu perustuu kirjallisuuteen, joista tärkeimpiä ovat Reinhartin ja Rogoffin, Kianderin, Kianderin ja Vartian, Barron ja Ursúan, Gorodnichenkon, Mendozan ja Tesarin teokset sekä Finans-sikriisin reaalitaloudelliset vaikutukset Suomessa. Jotta lamoja pystytään vertaamaan toisiinsa, on ensin kuitenkin selvitettävä lamojen yhteiset piirteet. Näitä piirteitä ovat: maailmanlaajuisuus, sykli-syys, voimakas ulkoinen ja sisäinen velkaantuminen, korkea inflaatio, rahoituskeskusten kriisit, valuuttakriisi, rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkaminen sekä kokonaistuottavuuden ja tuotannon-tekijöiden käytön väheneminen. Nämä piirteet esiintyivät myös Suomen 1990-luvun lamassa, joka aiheutti vakavia ongelmia taloudelle. Laman seurauksena julkinen talous joutui kriisiin ja julkinen velka sekä työttömyys nousivat ennätyksellisen suuriksi. Lisäksi seurauksena oli paha pankkikriisi, joka vaikeutti tilannetta entisestään. Vakavista ongelmista huolimatta Suomen lama oli lievempi kuin Etelä-Amerikan, Aasian ja Euroopan lamat Ruotsia lukuun ottamatta. Eroa oli myös siinä, että Etelä-Amerikan ja Aasian lamat olivat luonteeltaan alueellisia kriisejä, jotka levisivät maasta toi-seen, mutta Suomen lama oli paikallinen kriisi, joka koski vain Suomea. Sen sijaan finanssikriisi ei ollut kaikilta osin lievempi kuin 1990-luvun lama, mutta suurimmaksi osaksi finanssikriisin vaiku-tukset olivat vähäisempiä kuin 1990-luvulla. Suomen 1990-luvun lama ja finanssikriisi osoittivat, että teollisuusmaatkin voivat joutua pahaan lamaan. Toisaalta finanssikriisi osoitti myös, että 1930-luvun tapainen maailmanlaajuinen lama on edelleen mahdollinen. Lamoista onkin syytä oppia, jotta pystytään varautumaan tuleviin kriiseihin. Erityisesti suuria institutionaalisia muutoksia on hyvä ennakoida, koska pahat lamat usein seuraavat niitä. Tämä koskee etenkin rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkamista, joka johtaa usein vaikeisiin ongelmiin. Lisäksi suurista maista ei kannata olla liian riippuvainen, koska näiden maiden taloudel-liset ongelmat voivat pahentaa jo alkanutta lamaa.

Kansainvälinen ilmastosopimus peliteorian näkökulmasta tarkasteltuna

Kansainvälisten ympäristösopimusten ongelmat kiteytyvät pitkälti julkisen hyödykkeen ominaisuuksiin. Julkiseen hyödykkeeseen liittyvää vapaamatkustajuusongelmaa on tutkittu laajalti ja erityisesti peliteoreettinen tutkimus valottaa hyvin ongelman laajutta ja siihen liittyvää strategista käyttäytymistä. Maapallon ilmakehä on julkinen hyödyke, se on jakamaton ja sen ulkopuolelle ei voida sulkea ketään. Taloudellisen tuotannon lisääntymisen myötä, ilmakehään laskettavien kasvihuonepäästöjen määrä on kasvanut siinä määrin, että ilmakehän suojeleminen on tullut ajankohtaiseksi. Kioton pöytäkirja on voimassa oleva kansainvälinen ilmastosopimus, joka rajoittaa kasvihuonepäästöjä. Sen ensimmäinen velvoitekausi päättyy vuoden 2012 lopussa ja toisen velvoitekauden neuvottelut ovat ollet käynnissä jo vuodesta 2004. Tutkielmassa etsitään vastausta peliteoriamenetelmien avulla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: i) onko Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella saavutettu yhteistyötä vai onko vapaamatkustajuus ollut dominoiva strategia, ii) voidaanko saada aikaan yksi, kaikkia maita sitova kansainvälinen ilmastosopimus sekä iii) miten sopimus tulisi lähtökohtaisesti luoda ja millaiseen sopimusmuotoon olisi neuvotteluissa syytä panostaa, jotta saataisiin aikaan tehokas, globaalisti optimaaliset päästövähennystasot saavuttava sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Tutkielmassa tutkitaan alan kirjallisuutta ja hyödynnetään yleisiä, aiheesta tehtyjä peliteoreettisia tutkimuksia, soveltaen niitä kansainvälisen ilmastosopimuksen tarkasteluun sekä meneillään oleviin neuvotteluihin. Niiden antamien tulosten perusteella analysoidaan ensimmäisen velvoitekauden vapaamatkustajuuden laajuutta, uuteen ilmastosopimukseen tähtäävien neuvottelujen lopputulosta sekä globaalisti optimaalisten päästövähennystasojen saavutettavuutta. Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella yhteistyö on ollut osittaista. Vapaamatkustajuutta on esiintynyt, mutta se ei ole ollut dominoiva strategia. Meneillään olevat sopimusneuvottelut kaikkia maita sitovasta yhdestä ilmastosopimuksesta tulevat päättymään tuloksettomina. Kokonaisuudessaan ilmastosopimus ei hajoa, vaan osa sopimusmaista jatkaa sitovassa ilmastosopimuksessa. Suositeltavaa olisi, että maat jakautuisivat koalitioihin, joilla kullakin olisi erilliset ilmastosopimukset, yhden, kaikki maat kattavan sopimuksen sijaan. Päästöleikkausten tarpeen ja todellisten päästöjen välillä on tällä hetkellä niin suuri kuilu, että globaalit sosiaalisesti optimaaliset päästöleikkaustasot ovat toistaiseksi saavuttamattomissa.

Kansallisen kulttuurin vaikutus Saksan ja Suomen kirjanpitokäytäntöihin

Taloudellinen globalisaatio ja pääomamarkkinoiden avautuminen ovat johtaneet tarpeeseen informoida yrityksen sidosryhmiä eri maissa ja tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista tilinpäätösinformaatiota. Yhtenäistämiskeskustelussa etenkin kansainvälisten IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) maailmanlaajuinen käyttöönottaminen on herättänyt kasvavaa kiinnostusta siihen, miten kansalliset kirjanpitokäytännöt poikkeavat toisistaan, ja missä määrin kansallisen kulttuurin voidaan nähdä vaikuttavan eroavaisuuksiin maiden välillä. Tässä tutkielmassa tutkitaan kansallisen kulttuurin vaikutusta kirjanpitokäytäntöihin ja niissä havaittaviin eroihin erityisesti Saksan ja Suomen välillä Tutkielmassa sovelletaan Hofsteden (1980) määritelmää kansallisesta kulttuurista mielen kollektiivisena ohjautumisena ja kulttuurillisina arvoina, jotka yhteiskunnan jäsenet jakavat. Tutkielmassa pyritään myös ottamaan huomioon kulttuurin käsitteen monimuotoisuus ja tuomaan esille kulttuurin ilmeneminen yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden kautta. Tämän tutkielman tutkimusote on käsiteanalyyttinen eli se pohjautuu aikaisempaan käsiteanalyysiin ja aiheen empiirisiin tutkimustuloksiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään Hofsteden (1980) muotoilemia kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksia sekä niihin pohjautuvia Grayn (1988) laskentatoimen alakulttuurin arvoulottuvuuksia. Näiden pohjalta tutkielmassa luodaan malli, jonka mukaan kansallisen kulttuurin nähdään vaikuttavan kansalliseen kirjanpitokäytäntöön. Kulttuurin vaikutuksen havaitaan olevan monissa tapauksissa epäsuora ja sitä voidaan suoremmin analysoida yhteiskunnan institutionaalisten tekijöiden, tärkeimpänä lainsäädäntö- ja verotusjärjestelmän kautta. Tutkielmassa saadaan tulokseksi, ettei Hofsteden (1980) kansallisen kulttuurin arvoulottuvuuksien voida nähdä selittävän kansallisten kirjanpitokäytäntöjen eroja Saksan ja Suomen välillä, johtuen etenkin maiden historiallisesti läheisistä kulttuurillisista ja kaupallisista suhteista. Molemmissa maissa on lisäksi historiallisista syistä samankaltaiset pankkikeskeiset rahoitusmarkkinat ja verotuksella on keskeinen vaikutus kirjanpitokäytäntöön. Suomen kirjanpitokäytännön voidaan nähdä olevan Grayn (1988) ulottuvuuksilla lähempänä ammattimaisuutta ja joustavuutta kuin Saksan. Tämän nähdään selittyvän sillä, että Suomen kirjanpitokäytäntö on taustaltaan teoriaperusteista, kun taas Saksan vahvemmin lakiperusteista. Saksan kirjanpitokäytäntö on taas konservatiivisempaa ja läpinäkymättömämpää kuin Suomen kirjanpitokäytäntö, vaikkakin molempia maita on kritisoitu näistä kirjanpidon ominaisuuksista. EU:n ja IASB:n kansainvälisten harmonisointipyrkimyksien seurauksena molempien maiden kirjanpitokäytännöt kuitenkin edelleen lähentyvät kansainvälistä kirjanpitokäytäntöä.

Current status of the waste-to-energy chain in the County of North Savo, Finland

The aim of this report is to describe the current status of the waste-to-energy chain in the province of Northern Savonia in Finland. This work is part of the Baltic Sea Region Programme project Remowe-Regional Mobilizing of Sustainable Waste-to-Energy Production (2009-2012). Partnering regions across Baltic Sea countries have parallelly investigated the current status, bottle-necks and needs for development in their regions. Information about the current status is crucial for the further work within the Remowe project, e.g. in investigating the possible future status in target regions. Ultimate result from the Northern Savonia point of view will be a regional model which utilizes all available information and facilitates decision-making concerning energy utilization of waste. The report contains information on among others: - waste management system (sources, amounts, infrastructure) - energy system (use, supply, infrastructure) - administrative structure and legislation - actors and stakeholders in the waste-to-energy field, including interest and development ideas The current status of the regions will be compared in a separate Remowe report, with the focus on finding best practices that could be transferred among the regions. In this report, the current status has been defined as 2006-2009. In 2009, the municipal waste amount per capita was 479 kg/inhabitant in Finland. Industrial waste amounted 3550 kg/inhabitant, respectively. The potential bioenergy from biodegradable waste amounts 1 MWh/inhabitant in Northern Savonia. This figure includes animal manure, crops that would be suitable for energy use, sludge from municipal sewage treatment plants and separately collected biowaste. A key strategy influencing also to Remowe work is the waste plan for Eastern Finland. Currently there operate two digestion plants in Northern Savonia: Lehtoniemi municipal sewage treatment sludge digestion plant of Kuopion Vesi and the farm-scale research biogas plant of Agrifood Research Finland in Maaninka. Moreover, landfill gas is collected to energy use from Heinälamminrinne waste management centre and Silmäsuo closed landfill site, both belonging to Jätekukko Oy. Currently there is no thermal utilization of waste in Northern Savonia region. However, Jätekukko Oy is pretreating mixed waste and delivering refuse derived fuel (RDF) to Southern Finland to combustion. There is a strong willingness among seven regional waste management companies in Eastern Finland to build a waste incineration plant to Riikinneva waste management centre near city of Varkaus. The plant would use circulating fluidized bed (CFB) boiler. This would been a clear boost in waste-to-energy utilization in Northern Savonia and in many surrounding regions.

Suojateiden maanteille rakentamisen periaatteet : Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset

Suojateiden kokonaismäärästä ja toteuttamisratkaisuista ei ole olemassa kattavaa selvitystä. Tässä selvityksessä on tarkasteltu suojateiden nykytilaa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan ELY- keskusten alueilla. Nykytilakuvauksen tavoitteena on kuvata, kuinka suuresta kokonaisuudesta on kyse ja mitä ongelmia nykytilanteesta on tunnistettavissa. Nykytilan kuvaus pitää sisällään suojateiden määrää, toteuttamistapaa ja sijaintia koskevan analyysin sekä turvallisuustilanteen kuvauksen. Onnettomuustarkastelun ja suojateitä koskevien tutkimustietojen perusteella muodostettiin esitys suojateiden turvallisuusriskiin vaikuttavista tekijöistä. Jalankulkijan tai pyöräilijän henkilövahinko-onnettomuuden riski suojatiellä • alkaa kasvaa, kun ajonopeus ylittää 30 km/h ja moninkertaistuu sen saavuttaessa 50 km/h • kasvaa merkittävästi yhtenäisen ylitysmatkan (suojatien yhtäjaksoinen pituus) ollessa suurempi kuin 7 metriä • kasvaa merkittävästi liikennemäärä ylittäessä 4000 ajoneuvoa vuorokaudessa • kasvaa, jos käyttäjissä on paljon lapsia, ikääntyneitä tai liikkumisesteisiä Selvityksessä on esitetty turvallisen suojatien periaatteet uusia suojateiden toteuttamista ja nykyisten suojateiden parantamista koskien. Periaatteiden lähtökohtana on, että uusia suojateitä toteutetaan vain taajamatyyppiseen ympäristöön. Nykyisten suojateiden parantamistarpeille on esitetty kiireellisyysjärjestystä, joka perustuu suojatien turvallisuusriskiin. Merkittävin jatkotoimenpide on ELY- kohtaisten toimenpideohjelmien laatiminen parantamistarpeiden osalta. Uusien suojateiden osalta noudatetaan jatkossa periaatteiden mukaista tarveharkintaa. Valo-ohjaamattomia uusia suojateitä ei periaatteiden mukaan toteuteta 60 km/h nopeusrajoitusalueille. Taajamatyyppisten alueiden ulkopuolelle uusia suojateitä toteutetaan vain harkinnanvaraisesti. Muut jatkotoimenpide-ehdotukset koskevat tierekisteritiedon ja onnettomuustietojen ylläpitoa ja sisällön kehittämistä sekä lainsäädäntöä. Suojateiden turvallisuuden kehittymistä seurataan vuosittain ELY- keskuksittain sekä osana Läntisen yhteistyöalueen liikenneturvallisuustiimin toimintaa

Hankintalain mukaisen tarjouspyynnön laatiminen ja sen merkitys kunnallisissa rakennusurakkahankinnoissa

Suomalaiset kunnat ovat julkisissa hankinnoissaan suurien haasteiden edessä heikentyvän taloustilanteen, muuttoliikkeen ja osaamisen puutteen takia. Rakennusinvestoinnit muodostavat valtaosan kunnallisista investoinneista. Epäonnistuessaan rakennusurakan hankintamenettely voi aiheuttaa kunnalle merkittäviä viivästyksiä sekä tappioita, joten menettelyn onnistuminen on kunnalle erittäin tärkeää. Hankintaprosessin sujuvuus riippuu tarjouspyyntöasiakirjojen oikeaoppisesta laatimisesta ja niiden sisällön soveltamisesta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää yleisimmät hankintamenettelyyn liittyvät virheet sekä määritellä hankintayksikölle toimintatavat, joita noudattamalla hankintayksikkö voi virheet välttää. Tutkimusmenetelmä on lainopillinen ja tutkimus perustuu oikeuskäytäntöön, pääasiassa markkinaoikeustapauksiin nojaavaan empiiriseen analyysiin. Tutkielman perusteella hankintayksiköiden osaamista tarjouspyyntöasiakirjojen laadinnassa ja sisällön soveltamisessa on kehitettävä seuraavasti: Tarjoajien ja tarjousten vertailuvaiheet on eroteltava selkeästi toisistaan. Tarjoajiin kohdistuvia vaatimuksia sekä kokonaistaloudellisen edullisuuden laadullisia vertailuperusteita on yksityiskohtaistettava. Kullekin menettelyvaiheelle on varattava riittävästi aikaa ja hankintamenettely on valmisteltava niin, että täsmennys- ja täydennyspyynnöiltä voidaan välttyä. Julkisen talouden elvyttämiseksi suunniteltuun rakennusurakkahankintojen keskittymiseen on reagoitava jakamalla urakka mahdollisuuksien mukaan pienempiin osiin urakoitsijamarkkinoiden monipuolisuuden ylläpitämiseksi.