Kadeteille annettavan lentoturvallisuuskoulutuksen kehittäminen johtamisen näkökulmasta

Lentoturvallisuutta on tutkittu verraten paljon eri näkökulmista, mutta johtamismenetelmien ja johtajaominaisuuksien tarkastelua ei ole tehty. Tässä tutkimuksessa lähtökohtana on lentäjän henkisen maailman ja sen rajoitusten ymmärtäminen, sekä tämän ymmärryksen kautta sellaisten johtamismenetelmien löytäminen joilla lentoturvallisuutta on mahdollista parantaa. Inhimillistä suorituskykyä ja käyttäytymistä tutkiessa nousee esille arvojen, asenteiden ja motivaation merkitys. Näyttää siltä, että lentäjän asenteella ja halulla suoriutua tehtävästä on enemmän merkitystä kuin millään yksittäisellä ominaisuudella tai tekijällä. Tämä havainto vahvistuu ilmavoimien virallisten lentoturvallisuutta käsittelevien asiakirjojen kautta. Asia on siis varmasti huomioitu eri johtoportaissa, mutta lähinnä suunnittelun toimenpitein. Käyttäytymiseen vaikuttavassa johtamisessa esiin nousee arvoihin vaikuttaminen. Arvojen kautta pystytään vaikuttamaan asenteisiin ja motivaatioon, jotka viime kädessä vaikuttavat käyttäytymiseen. Käyttäytymisen tärkeys nousee esiin lentäjän henkisen toiminnan näkyvänä osana. Lähes jokaisessa management-pohjaisessa johtamismenetelmässä vaikuttaa olevan viittauksia alaisten tai organisaation arvomaailmaan. Näiden menetelmien tarkastelun lisäksi näkemystä haetaan organisaatiokulttuurin ja leadershipin alueilta. Organisaatiokulttuurin tarkastelu tulee mukaan tutkimukseen pakon sanelemana näkökulman antajana, eikä sitä juurikaan tutkita syvemmin. Leadershipin ja transformationaalisen johtajuuden merkitys arvoihin tulee myös tutkimuksen edetessä ilmeiseksi. Kadettikurssin koulutukseen osallistuvat lennonopettajat ovat aina myös johtajan roolissa. Tämä tulee tiedostaa jo pelkästään lentopalveluksessa olemassa olevien piilo-opetustavoitteiden saavuttamiseksi. Oma esimerkki sekä oikeanlainen johtajuus vaikutta-vat ratkaisevalla tavalla kadettien arvomaailmaan. Vaikutus asenteisiin on paljon suurempi kuin virallisissa koulutustilaisuuksissa voidaan mitenkään saada aikaiseksi. Arvoihin vaikuttavalla johtamisella on mahdollista vaikuttaa siten, että johdettavan joukon käyttäytyminen saadaan mahdollisimman tasalaatuiseksi ja vastaamaan mahdollisimman tarkasti johdon tavoitteita. Kyseinen tavoite voi olla esimerkiksi turvallinen lentosuoritus. Hankaluutena on arvovaikuttamisen läsnäolon tiedostaminen kaikissa tilanteissa sekä vaikutusta tuottavan johtajajoukon laajuus.

Puolustusteollinen yhteistyö Euroopan unionin alueella

Eurooppalainen puolustusmateriaaliteollisuus on käynyt läpi perusteellisen muutoksen Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Muutoksesta on seurannut huomattavia leikkauksia tuotantoon ja tuotantokapasiteetteihin sekä teollisuudenalan rakenteisiin ja omistusjärjestelyihin. Suurin syy tähän on teknologisen kehityksen aiheuttama aseiden ja asejärjestelmien hintojen nousu ja puolustukseen käytettävien määrärahojen pieneneminen. Samalla yhä suurempi osa puolustusbudjeteista menee kasvavien henkilöstökulujen kattamiseen, jolloin puolustusmateriaalihankinnat vähenevät ja yritysten toiminta vaikeutuu. Puolustusmateriaaliyhteistyöllä on Euroopassa pitkät perinteet. 2000- luvulla tapahtuneet muutokset turvallisuusympäristössä ja uhkakuvissa lisäävät yhteistyön merkitystä entisestään ja sitä pyritään kehittämään yhä yhdenmukaisempaan suuntaan. Toimivan yhteistyön aikaansaaminen on kuitenkin usein epäonnistunut kun yksittäisten valtioiden turvallisuuspoliittiset intressit eivät ole kohdanneet. Tässä tutkimuksessa selvitetään yksityiskohtaisesti eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvien monimutkaisten yhteistyöjärjestelyjen erilaisia toimintoja. Vaikka kartoitus on laaja, siinä ei keskitytä yksittäisten eurooppalaisten valtioiden puolustusteollisuuteen tai puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Lähtökohtaisesti asioita ja ilmiöitä tarkastellaan yleiseurooppalaisesta näkökulmasta. Asioita käsitellään pluralistis-liberalistisesta näkökulmasta, jossa erilaisten järjestöjen, yritysten ja muiden, ei valtiollisten toimijoiden rooli korostuu. Euroopan taloudellista ja poliittista integraatiota eli yhdentymistä tulkitsevia teorioita on käytetty tutkimuskohteen toiminnan selittämiseen. Tästä johtuen tutkimuksessa sivutaan myös paljon yleistä eurooppalaista kehitystä. Tutkimuskysymyksiä ovat: toimivatko puolustusteollisuusyritykset samalla tavalla kuin muilla aloilla toimivat eurooppalaiset yritykset, joko fuusioitumalla tai yritysostoihin ryhtymällä? Minkälainen rooli puolustusteollisuudella on verrattuna muuhun kaupalliseen yritystoimintaan ja millaisilla sopimuksilla sen toimintaa säädellään? Miksi Euroopan unionin puitteissa tapahtuva puolustusmateriaaliyhteistyö ei pyrkimyksistä huolimatta näytä tuottavan toivottuja tuloksia? Miksi materiaalin hinta nousee? Pystyykö EU tulevaisuudessa kilpailemaan puolustusmateriaalimarkkinoilla Yhdysvaltojen kanssa ja mihin USA:n ylivoimainen asema puolustusmarkkinoilla perustuu? Tutkimusaineistona ovat olleet asiakirjat sekä aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset. Tutkimusmenetelmä perustuu näiden tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakennemuutos jatkuu edelleen ja yritykset joutuvat sopeutumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön, missä pelkän puolustusmateriaalin tuottaminen ei ole enää kannattavaa. Euroopan unionin sisällä kehittyvän jäsenmaiden puolustusmateriaaliyhteistyön tulevaisuudesta ja toimivuudesta ei voida vielä tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa koska yhteistyörakenteet ovat vasta muotoutumassa. Potentiaalia toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi on mutta poliittiseen konsensukseen pääsy voi osoittautua haasteeksi. Eurooppassa ei kyetä nykyisessä tilanteessa muodostamaan varteenotettavaa kilpailijaa Yhdysvaltain aseteollisuudelle, joka menestyy liittovaltion kasvavien puolustusbudjettien tuoman edun turvin. Materiaalin hinta nousee teknologisen kehityksen mukana. Hinnannousun ainoa syy ei kuitenkaan ole tekniikan kehittyminen ja sen tuottamisen kalleus, vaan usein huonosti johdettu hankintapolitiikka ja heikko asiantuntemus sekä yritysten ja hankintoja tekevien valtioiden puutteellinen yhteistyö.

IV Armeijakunnan ilmatorjunnan järjestelyt vetäytymisvaiheen taisteluissa 1944

Suomen kohtaloa ratkaistiin kesällä 1944 Karjalan kannaksella. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tavoitteena oli vähintään pakottaa Suomi irtaantumaan sodasta, jotta neuvostojoukkoja voitaisiin käyttää saksalaisia vastaan Suomen muodostamasta sivustauhasta välittämättä. Alkuun suurhyökkäys näytti onnistuvan tavoitteessaan mutta suomalaiset onnistuivat pysäyttämään Neuvostoliiton hyökkäyksen Talin – Ihantalan kaksoistaistelussa. Torjuntavoitto saavutettiin kaikkien aselajien yhteistoiminnalla. Ilmatorjuntajoukot joutuivat taistelemaan ylivoimaista ilmavihollista vastaan. Varsinkin suurhyökkäyksen alussa vihollinen pyrki toimimaan ilmatorjunnasta piittaamatta, välillä itse ilmatorjunnan kimppuun hyökätenkin. Ilmatorjuntajoukot saavuttivat kuitenkin sen verran hyviä tuloksia, että ilmavihollinen joutui muuttamaan toimintatapojaan ja jopa toimimaan ilmatorjuntaa vältellen. Näinollen ilmatorjunnan voidaan katsoa hoitaneen tehtävänsä kunnialla siellä missä toimi, ilmatorjuntaa oli vain tarpeeseen nähden aivan liian vähän. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä lukijalle ilmatorjunnan järjestelyitä kyseisenä ajankohtana. Järjestelyillä pyrittiin luomaan ilmatorjunnalle edellytykset menestyksekkääseen toimintaan. Järjestelyihin katsottiin tässä tutkimuksessa kuuluvan johtaminen ja viestitoiminta, tulenkäytön johtaminen, tuliasematoiminta, yhteistoiminta sekä huolto. Taktiikkaa ja muita asioita käsitellään niiltä osin kuin niillä oli vaikutusta järjestelyihin. Armeijakunnan ilmatorjuntajoukkoja johti ilmatorjuntarykmentin komentaja, IV AK:lle alistettua It.R 12:a everstiluutnantti Pietarinen. Tässä rykmentissä oli vallalla varsin komentajakeskeinen johtamiskulttuuri rykmentin komentajan antaessa tarkkoja toiminta-alueita alaisilleen patteristoille. Tämä muodostui osaltaan ongelmaksi koska patteristoilta puuttui näin ollen tietynlainen vapaus käyttää joukkojaan oma-aloitteisesti. Tulenkäytön johtamista ei jatkosodan aikana toteutettu paikallisia torjuntakeskuksia ja yötorjuntaa lukuunottamatta kenttäarmeijan joukoissa. Tähän oli syynä tarpeellisen kaluston puute, joukkojen käyttö sekä laajat vastuualueet. Ilmatorjuntaohjesäännöt määrittelivät tarkoin käytettävät tulimuodot mutta taisteluiden aikana näitä jouduttiin jatkuvasti soveltamaan. Tulikurin höltyminen vaikeutti huomattavasti pattereiden jo ennestään heikkoa ampumatarviketilannetta. 40 mm jaoksissa olisi ollut mahdollisuus tehokkaaseen jaoskohtaiseen ammuntaan mutta heikot 2T –yhteydet heikensivät tätä kykyä. Yhteistoiminta katsottiin ensiarvoisen tärkeäksi ilmatorjuntajoukoissa. Suurhyökkäyksen alussa yhteistoiminnassa maavoimien kanssa epäonnistuttiin ja tästä oli seurauksena suuret tappiot maavihollisen päästessä suoraan taisteluun ilmatorjuntajoukkojen kanssa. Yhteistoiminta ilmavoimien kanssa rajoittui lähinnä omakoneviestien ja ilmatorjunnan ryhmitystietojen välittämiseen. Yhteistoiminnan määrää voidaan pitää ihmeteltävän vähäisenä, vastasivathan molemmat osapuolet samasta tehtävästä – ilmatilan puolustamisesta. Ilmatorjuntajoukot tukeutuivat yleishuollollisesti pääsääntöisesti sen maavoimien yhtymän huoltolaitoksiin minkä alueella toimivat. Huollon toiminta onnistui hyvin, ainoana selkeänä haittatekijänä oli huoltohenkilöstön vähyys esikunnissa. Aselajin erikoishuollosta vastasi ilmatorjuntavarasto-osasto jonka kanssa toimittiin rykmentin kautta. Suurimpana huollollisena ongelmana oli amputarvikkeet, suurhyökkäyksen alussa osa joukoista ampui varastonsa lähes tyhjiksi ja jouduttiin säätelemään tulitoimintaa. Ilmatorjuntajoukkoja suunniteltiin käytettäväksi patterikokonaisuuksina mutta asemasota-vaiheessa toiminta-alueen laajuus pakotti käyttämään joukkoja jaoskohtaisesti. Näin ollen ei pystytty luomaan selkeitä painopistealueita vaan ilmatorjunta oli kaikkialla yhtä heikko. Suurhyökkäyksen edetessä joukkoja ryhdyttiin käyttämään kuitenkin enenevässä määrin patterikokonaisuuksina.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Jalkaväkimiinojen suorituskykyä korvaavat tykistöasejärjestelmät

Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Jalkaväkimiinojen suorituskyky on pääosin korvattavissa. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen on toteutettava useiden, teknisesti kehittyneiden, mutta kalliiden osajärjestelmien yhdistelmällä. Suomelle on ehdotettu hankittavaksi muun muassa, itsenäisiä sensorijärjestelmiä, älypanoksia, joissa on integroidut sensorijärjestelmät sekä tykistön tai heittimistön älyammuksia. Pääesikunnan maavoimaosaston mukaan hankittavilla korvaavilla järjestelmillä on kyettävä korvaamaan jalkaväkimiinojen suorituskyky seuraavissa tehtävissä - panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaaminen sekä niiden raivaamisen estäminen tai vaikeuttaminen (ajanvoiton hankkiminen) - omien joukkojen ryhmityksen suojaaminen - alueen vapaan käytön estäminen hyökkääjältä - tappioiden tuottaminen hyökkääjälle. Tutkimuksen pääkysymys on, miten tykistöasejärjestelmää voidaan käyttää miinoitteen tehon nostamiseen sekä miinoittamiseen ja mitkä ovat ne tykistöasejärjestelmän osat, joilla miinoitteen suorituskyky ylläpidetään tai kehitetään? Tutkimuksen pohjaksi lasketaan tavanomaisen sulutteen teho vihollisen mekanisoitua komppaniaa vastaan. Saatua tulosta verrataan tykistöasejärjestelmän tuottamiin tappioihin vastaavaa maalia vastaan sekä arvioidaan, minkälainen yhteisvaikutus järjestelmillä on. Tutkimuksessa selvitetään tykistöasejärjestelmän kyky valvontaan ja maalinosoitukseen, tulivaikutukseen erityisesti miinoitteisiin liittyen sekä kaukomiinoittamiseen. Kymmenien kilometrien etäisyydelle vaikuttamaan kykenevät asejärjestelmät vaativat tehokkaan maalinosoitusjärjestelmän tai niiden suurta kantamaa ei kyetä täysin hyödyntämään. Ranger – lentotiedustelujärjestelmä on tehokas väline maalien paikantamiseen vihollisen selustasta, sen käyttöä rajoittaa lähinnä lennokkien vähäinen määrä ja toimintakyky vaativissa sääolosuhteissa. Sulutteiden valvontaan tehokkaimpia laitteita ovat maastonvalvontatutkat sekä sensorivalvontajärjestelmät. Maastovalvontatutkien keskimääräinen havaintoetäisyys ihmiseen on 1000 – 5000 metriä, joka riittää esimerkiksi pataljoonan painopistesuunnan sulutteiden valvontaan. Tulevaisuudessa miinoitteiden valvontaan tarkoitetut sensorivalvontajärjestelmät tulevat todennäköisesti olemaan pääosin miinoitteisiin asennettavia, pienikokoisia valvontalaitteita, joiden toiminta perustuu esimerkiksi infrapuna-, seismisiin tai magneettisiin sensoreihin. Raskaasta raketinheittimestä tulee Suomessa merkittävä operatiivisen tulenkäytön väline hyvän kantaman ja erittäin suuren tulen tehon ansiosta. Kaukomiinoittamiseen kykenevät AT2 miinaraketit ovat tehokkaita ja tulevat laajentamaan tavanomaisen panssarimiinoittamisen keinovalikoimaa huomattavasti. Raskaan raketinheittimen käyttöä rajoittaa eniten ampumalaitteiden vähyys sekä alkuvaiheessa yksipuoleinen ampumatarvikevalikoima. Älykkäillä tytärammuksilla varustetuilla kuorma-ammuksilla kyetään vaikuttamaan tehokkaasti omaan miinoitteeseen pysähtynyttä panssaroitua vihollista vastaan laskematta merkittävästi oman miinoitteen torjunta-arvoa. Kuorma-ammuksilla saavutetaan maalialueella huomattavan korkea tulentiheys, joka aiheuttaa viholliselle tuntuvat tappiot. Tutkimuksessa todetaan, että jalkaväkimiinoitteiden suorituskyky voidaan pääosin korvata tykistöasejärjestelmällä. Suurimmat haasteet aiheutuvat valvontatarpeen laajuudesta. Valvottavia miinoitteita on paljon eikä kaikkialle ole mahdollista suunnata tykistön valvonta- ja maalinosoituslaitteita. Taistelujen painopisteeseen tykistöllä on kuitenkin tarjota erittäin moderneja ja tehokkaita valvonta- ja maalinosoitusjärjestelmiä, kuten maavalvontatutka ja Maakotka. Tulivoimassa jalkaväkimiinat kyetään korvaamaan, suoraan miinoitteeseen vaikuttamaan kykenevät DM 662 kuorma-ammukset aiheuttavat merkittävää tuhoa erityisesti jalkaväelle mutta myös panssaroitujen maalien tappioprosentti maalialueella on korkea. Kaukomiinoittamiskyvyllä nostetaan suluttamisjärjestelmän kyky alueen vapaan käytön estämiseen uudelle tasolle, etäisyys, työvoiman tarve ja aikatekijät muuttuvat merkittävästi miinarakettien myötä. Omien joukkojen ryhmityksen suojaamiseen erityisesti komppaniatasolla jalkaväkimiinat ovat erinomainen ase, jonka suorituskykyä on tykistöllä vaikea suoranaisesti korvata. Raketinheittimen miinaraketit kykenevät vastaamaan nopeasti yllättävään vihollisuhkaan sivusta suunnasta mutta niillä ei voi vaikuttaa riittävän lähelle omia joukkoja, jotta niiden suorituskyvyllä voitaisiin suoraan korvata jalkaväkimiinojen jättämä aukko katvealueiden ja vartiopaikkojen suojana.

Viron merivoimien upseerien ammatillisen kasvun mahdollisuudet 1993-2004

Tässä tutkimustyön tarkoituksena on luoda yleiskatsaus henkilösuunnittelun ja koulutuksen, kuinka vastaavat järjestelmät toimivat muissa maissa ja kuinka sen kehittäminen toteutetaan. Jokainen organisaatio pyrkii sijoittamaan henkilöstön siten, että se mahdollistaisi maksimaalisen panoksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Henkilöstön kannalta, tämä saavutetaan parhaiten työolosuhteilla, palkalla ja motivaatiolla. Tästä tuleekin tarve henkilöstösuunniteluun, jonka tavoitteena ovat organisaation tarpeet. Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana on sijoittaa henkilöt työtehtäviin, jossa heidän on mahdollista antaa maksimaalinen panos asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan henkilön omat toiveet ja näkemykset. Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 aloitettiin Viron puolustusvoimien henkilökunnan kouluttaminen ulkomailla. Tutkimustyöni käsittelee henkilökunnan koulutusta ulkomailla 11 vuoden jälkeen. Työn päätavoitteena on kuvata ulkomailla saatu koulutus ja sen vaikutus Viron merivoimille. Henkilökunnan koulutus on puolustusvoimien keskeinen tehtävä. Kantahenkilökunnan koulutusjärjestelmää on viime aikoina paljon kehitetty, ja sitä kehitetään edelleen. Viron merivoimien henkilökunnan koulutuksen päämäärä on kouluttaa merivoimien tarvitsema henkilöstö rauhan aikana, kuitenkin sodan ajan tarpeita silmällä pitäen. Aiheesta saatavilla oleva materiaali on aika rajoitettua. Pitkälti sen takia on tutkimuksen luonne empiirinen ja perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin, haastatteluihin ja näkemyksiin Viron Merivoimissa annettavasta koulutuksesta. Tutkimustyössäni olen käsitellyt Viron Merivoimien lähihistoriaa ja mahdollisuuksia eri maissa kouluttamisella. Analysoidaan, missä ja minkälaista koulutusta virolaiset ovat ulkomailla saaneet ja miten henkilökunta näinä vuosina on kehittynyt. Pyrin tutkimustyössäni kuvamaan saatuja kokemuksia, että siitä olisi jatkossa apua henkilökunnan kehittämisessä. Esimiehillä on keskeinen asema henkilöstöpolitiikan toteuttajina ja työyhteisön kehittäjinä, työilmapiiriin ja asenteisiin vaikuttajina. Johtamisella edistetään henkilöstön yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksentekoon. Tutkimuksen päätavoitteena on tutkia Viron Merivoimien henkilökunnan kehittymistä, sekä missä on mahdollisuus koulutukseen ja vertailu, miten henkilöstö on kehittynyt Maavoimissa.

Kouluttajan vaikutus kadetin opiskelumotivaatioon perusopinnoissa

Motivaation teoria tunnetaan, mutta miten paljon alaisen motivaatioon vaikuttaa esimies? Tätä ei puolustusvoimien organisaatiossa kenties aivan perusteellisesti tunneta. Organisaatio on hierarkkinen ja autoritaarinen, eikä esimiehen tarvitse kysyä alaisensa motivaatiota tai mielipidettä käskemistään asioista. Organisaation, joka on kriisiorganisaatio, on kyettävä toimimaan hyvin vaativissa olosuhteissa ja tilanteissa. Tällöin linja-esikuntaorganisaatiossa asiat käsketään alaspäin. Alajohtoportaalla ei ole "oikeutta" asettaa käskettyä tehtävää kyseenalaiseksi, vaan se toteuttaa saamansa käskyn parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin ylemmän johtoportaan ei tarvitse välttämättä pohtia alaisen motivaatiota tehtävän täyttämiseen. Puolustusvoimat on etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt lähemmäksi "siviiliyhteiskuntaa" johtamisessaan ja toimintakulttuurissaan. Alaisen motivaatiota ajatellaan, ja alainen otetaan huomioon yksilönä ja yksilöllisenä, myös ns. kriisitehtävässä. Tämä tutkimus on toteutettu kysymyslomakkeilla perättäistutkimuksen keinoin, sekä osittain osallistuvan havainnoinnin menetelmin joukkueenohjaajan silmin katsottuna. Tutkimus suoritettiin kadettikurssi 90 - 95:n (kuusi perättäistä kadettikurssia) suorittaessa perusopintojaan 2004 – 2008. Tutkimuksessa keskitytään kadetin motivaatioon ja kouluttajan vaikututtavuudesta tähän. Tutkimuksessa selvitetään kouluttajan osuus kadetin motivaation osatekijänä. Motivaatioon vaikuttavia tekijöitä on paljon, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään vain kouluttajan vaikuttavuuteen suhteessa kadetin opiskelumotivaatioon perusopintojen aikana. Osallistuvaa havainnointia suoritettiin kolmen kadettikurssin ajan, noin 5 - 10:n maastoharjoituksen ja useiden muiden harjoitusten aikana. Varsinainen kysymyssarjatutkimus toteutettiin viiden vuoden pitkittäistutkimuksena. Tutkimuksen otos edustaa n. 22 %:a kuuden kadettikurssin koko aloitusvahvuudesta. Otoksessa on 203 kadetin vastaukset. Tutkimus on luonteeltaan kuvailevaa ja selittävää. Tutkimus tulkitsee ja tuottaa tietoa tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä.

Operaatiotaidon ja taktiikan opettaminen opiskelijan näkökulmasta (EUK) : vahvuuksia, haasteita, kehityksen suuntalinjoja ja toimenpidesuosituksia

Tutkimuksessa selvitetään esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytilan vahvuuksia ja haasteita. Opettamisen vaikuttavuus on sidottu opiskelijoiden käsityksiin oppimisestaan. Edelleen kartoitetaan tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia opettamisen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksella pyritään tuottamaan uutta tietoa Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen yhteen keskeisimmistä tehtävistä eli opettamiseen. Tutkimuksen kohdejoukkona on esiupseerikurssien 60 ja 61 ilmasotalinjan kaikki opiskelijat sekä heidän opettamisestaan vastaavia opettajia, asiantuntijoita ja esimiehiä. Näkökulmana on opiskelijan näkökulma, jota täydennetään opettajanäkökulmalla (opettajat, asiantuntijat ja opettamisesta vastaavat esimiehet). Tutkimuksen pääkysymys: Mikä on esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytila sekä miten sitä tulisi jatkossa kehittää opiskelijan näkökulmasta huomioiden opettamisen ja oppimisen mahdollisuudet ja uhat? Tutkimuksen alakysymykset: 1) Miten opiskelijat oppivat nykytilan käytännön opettamisella? 2) Miten opettamista tulisi kehittää nelikenttäanalyysin perusteella? 3) Miten ilmatorjuntaupseereiden opettaminen eroaa muista ja miten se tulisi jatkossa toteuttaa? Tutkimus on tyypiltään laadullinen tutkimus ja siinä on käytetty tapaustutkimuksen otetta. Asiakirjojen lisäksi aineistona on kyselyillä sekä teema- ja ryhmähaastatteluilla kerätty materiaali. Saatuja vastauksia on analysoitu sisällönanalyysillä ja niitä on tämän jälkeen ryhmitelty nelikenttäanalyysiin. Lopullinen analyysi on tehty synteesinä eri nelikenttäanalyyseistä tuloksien ja johtopäätöksien muotoon.

Venäjän viisumivapaus : uhka Euroopan unionin rajaturvallisuudelle?

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen nuoren upseerin ammatissa

Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on hyvin ajankohtainen ja tärkeä aihe. Aiheen merkittävyyttä kuvaa se, että yhteiskunnan eri tasoilla ja asteilla työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisesta puhutaan kovasti. Perhe ja työ ovat ilmiöitä, jotka koskettavat suurta osaa yhteiskunnan eri toimijoita ja tulevat tällä tavalla useimpien ihmisten ulottuville. Tutkimuksessa selvitettiin mitä käytännön keinoja nuoren upseerin työ ja perhe-elämän yhdistämisessä on. Lisäksi selvitettiin, miten nuoren upseerin työ näkyy tai heijastuu perheelämään. Tarkoituksena oli saada selkeitä ja konkreettisia esimerkkejä tai keinoja, joiden avulla työn ja perhe-elämän yhdistäminen helpottuu. Tutkielmassa pohdittiin myös, millainen on työantajan suhtautuminen nuoren upseerin pyrkimyksiin yhdistää työ ja perhe-elämä. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa aineistoa hankittiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on se, että upseerin lähimmät esimiehet ovat hyvin avainasemassa, kun puhutaan nuoren upseerin työ ja perhe-elämän yhdistämisestä. Esimiehen suhtautuminen vaikuttaa hyvin suoraan siihen, millainen mielikuva koko upseerin perheelle muodostuu puolustusvoimien suhtautumisesta työn ja perhe-elämän yhdistämiseen. Tutkittava ilmiö ja sen seuraukset ovat hyvin yksilöllisiä. Kukin ihminen reagoi hyvin yksilöllisesti puhuttaessa tämän aihepiirin asioista. Haastattelemani upseerit kokivat, että perhe toimi selvästi voimavarana myös työelämään nähden. Toisaalta koettiin, että työ vaati ajallisesti välillä liiankin paljon ja tuo aika oli taas pois perheeltä ja perhe-elämältä. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä, eikä näin ollut tarkoituskaan.

Pinta-aluksen kyky havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus

Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja se tuottaa suuntaa antavat arvot pinta-aluksen kyvylle havaita kohti ammuttu meritorjuntaohjus aluksen S -alueen valvontatutkalla sekä kohti ammutun meritorjuntaohjuksen Ku -alueen hakeutumistutka aluksen ESM –järjestelmällä. Tutkimusongelmien perusteella on laadittu kirjallisuusselvitys, jossa on määritetty pintaaluksen, sen sensoreiden sekä meritorjuntaohjuksen ja sen hakeutumistutkan geneeriset ominaisuudet. Sen jälkeen on skenaarioanalyysin avulla määritetty tutkittavat skenaariot ja niiden matemaattinen arviointitapa. Matemaattisessa arvioinnissa on käytetty kirjallisuusselvityksen avulla saatuja laskenta-arvoja järjestelmien parametreille ja skenaarioiden muuttujille. Tutkimus on pidetty tietoturvaluokitukseltaan julkisena käyttämällä arvioinnissa geneerisiä arvoja. Kohti ammutun meritorjuntaohjuksen havaitseminen riippuu ensisijaisesti ohjuksen lentokorkeudesta ja ajankohdasta, jolloin se käynnistää hakeutumistutkansa maalin etsintää ja siihen lukittumista varten. Ohjus lähestyy maalia matalalla lentäen, jolloin se ei ole havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Matkalentovaiheen aikana ohjuksen hakeutumistutka on sammutettu eikä sitä kyetä havaitsemaan. Ohjus nousee 30 - 40 kilometrin etäisyydellä maalista tutkahorisontin yläpuolelle, jolloin se on havaittavissa pinta-aluksen valvontatutkalla. Samalla ohjus käynnistää hakeutumistutkansa, joka puolestaan havaitaan aluksen ESM – järjestelmällä. Aliääniohjukset voivat suorittaa maalihaun ja lukituksen jopa 20 kilometrin päässä maalista. Lukituttuaan maaliin, laskeutuu ohjus noin viiden metrin lentokorkeuteen ja etenee kohti maalia pysyen pääosin pinta-aluksen valvontatutkan ja ESM –järjestelmän seurannassa. Pinta-alus kykenee havaitsemaan kohti ammutun meritorjuntaohjuksen viimeistään ohjuksen kasvattaessa lentokorkeuttaan maalin etsintää ja siihen lukitusta varten noin 35 kilometrin etäisyydellä pinta-aluksesta. Tämän jälkeen ohjusta kyetään seuraamaan aluksen valvontatutkalla osumishetkeen asti. ESM –järjestelmä kykenee seuraamaan ohjusta vain ohjuksen hakeutumistutkan ollessa käynnissä. Havainto kohti ammutusta meritorjuntaohjuksesta tehdään liki samanaikaisesti pinta-aluksen valvontatutkalla ja ESM –järjestelmällä. Sensorien integrointiasteesta ja maalifuusion tasosta riippuu, miten nopeasti valvontatutkan havaitsemaan maaliin kyetään yhdistämään ESM - järjestelmän tekemä tunnistus uhkasignaalista ja edelleen aloittamaan ohjuksen torjunta aluksen ase- ja omasuojajärjestelmillä. Kohti ammutun yliääniohjuksen (nopeus: 1 M) havaitsemisesta osumishetkeen kuluva aika on noin 2,1 minuuttia. Jos aliääniohjuksen nopeus on 800 km/h, on havainnosta osumishetkeen kuluva aika noin 2,6 minuuttia. Tässä ajassa havainto on kyettävä luokittelemaan, tunnistamaan ja käynnistämään vastatoimet. Pintaaluksen kannalta on tärkeää saada havainto kohti ammutusta ohjuksesta mahdollisimman nopeasti, jolloin torjunnan käynnistämiseen on enemmän aikaa. Hyökkääjän näkökulmasta on edullista tuoda meritorjuntaohjus tutkahorisontin alapuolella mahdollisimman lähelle maalia kuitenkin siten, että se vielä kykenee tutkahorisontin yläpuolelle noustuaan hakeutumistutkalla etsimään maalin ja lukittumaan siihen. Etäisyyden, jolta ohjus maalinsa hakee, on riippuvainen maalinvalintakriteerien onnistumisesta ja toisaalta ohjuksen lentonopeudesta, joka märittää miten paljon aikaa maalin etsintään ja hyökkäysvaiheeseen mahdollisine maalin vaihtoineen on käytettävissä.

Suomalaisen laajan turvallisuuden diskurssi : Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiat diskurssianalyyttisesti tarkasteltuna

Strategioita on kaikilla ja kaikkialla. Jos strategioita on paljon, on vähintään yhtä paljon toisistaan eroavia käsityksiä strategioiden merkityksistä ja tarkoituksista. Tämän tutkimuksen mielenkiinto strategioita kohtaan kohdistui niiden teksteihin ja sitä kautta merkityksiin, joita strategiat viestinnällisesti välittävät. Tarkasteltaviksi kohteiksi valittiin Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiat (YETTS) ja Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS2010), joista on tullut keskeisiä yhteiskunnallista turvallisuutta ohjaavia asiakirjoja. Tämä valtioneuvoston vuonna 2010 viimeksi julkaisema periaatepäätös on esimerkki pyrkimyksestä ohjata laajaa turvallisuutta koskevaa keskustelua ja toimeenpanna yhteiskunnallisesti merkittäviä kansallista turvallisuutta lisääviä toimintoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka yhteiskunnallista turvallisuutta tuotetaan YETT-strategioilla ja miten ne viestinnällisesti välittävät strategioille ominaisesti asiasisällöistään. Tutkimuksessa haettiin vastauksia kysymyksiin - Miten turvallisuus käsitetään suomalaisessa yhteiskunnassa? - Miten laajan turvallisuuden diskurssi ymmärretään historiallisesta, tieteellisestä ja in-stitutionaalisesta näkökulmasta? - Miten YETT-strategian kaltaisia tekstejä tuotetaan? - Miten YETT-strategiassa kuvataan strategisia tavoitteita ja päämääriä, turvallisuustilanteita ja uhkakuvia sekä miten strategialla välitetään käsityksiä turvallisuuteen liit-tyvistä valtasuhteista? - Miten nämä määritellyt näkökulmat välittyvät periaatepäätöksestä tiedotusvälineille ja miten ne esiintyvät strategiaa toimeenpanevien ministeriöiden internet-sivustoilla?

Alustarkastusryhmän suorituskyvyn vaatimukset MIO-operaatioissa

Suomen Merivoimat osoittavat kansainväliseen kriisinhallintaan alustarkastusryhmän. Lisääntyvien kansainvälisten tehtävien johdosta alustarkastustoiminnan kehittäminen on saatu käyntiin myös Merivoimissa. Tämän tutkimuksen ensisijaisen tavoitteena on antaa lukijalle kokonaivaltainen näkemys niistä vaatimuksista, joita kansainväliset tehtävät asettavat Suomalaiselle alustarkastusryhmälle. Päätutkimusongelma on: Mitä vaatimuksia kansainväliset MIO-operaatiot asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle? Tutkielma on kaksiosainen. Ensin tutkimuksessa pyritään selvittämään kansainvälisten tehtävien luonne ja niiden erityisolosuhteet, ympäristöissä joissa alustarkastusryhmä kansainvälisissä tehtävissä toimii. Tämän jälkeen tutkimuksessa selvitetään mitä vaatimuksia kansainväliset tehtävät asettavat alustarkastusryhmän suorituskyvylle. Yhteenvetona tutkimustuloksista voidaan todeta, että kansainvälisten tehtävien vaatimukset ovat erittäin vaativat, monipuoliset sekä laajat mutta ei mahdottomat. Jotta vaatimuksiin kyetään vastaamaan, on toiminnassa kehitettävää monilla osa-alueilla. Tutkimus perustuu julkisiin lähteisiin. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty kansainvälisiä ohjeita ja oppaita, tehtävänkuvauksia, lakeja ja asetuksia sekä haastatteluita. Varsinaisia aiheeseen liittyviä painettuja lähteitä on varsin vähän. Tämän vuoksi ulkomaisia lähteitä on käytetty tutkimuksen runkona ja asiantuntijahaastatteluja on käytetty täydentämääm kirjallisista lähteistä saatua kuvaa. Tutkimuksen menetelmäksi on valittu teoriasidonnainen sisällönanalyysi , jossa pyritään olemassa olevan teorian pohjalta tutkimaan kohdetta suuremmassa kokonaisuudessa.

Strategiat diskurssianalyyttisesti tarkasteltuna : tapaus Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia

Strategioita on kaikilla ja kaikkialla. Jos strategioita on paljon, on vähintään yhtä paljon toisistaan eroavia käsityksiä strategioiden merkityksistä ja tarkoituksista. Tämän tutkimuksen mielenkiinto strategioita kohtaan kohdistui niiden teksteihin ja sitä kautta merkityksiin, joita strategiat viestinnällisesti välittävät. Tarkasteltavaksi kohteeksi valittiin Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia (YETTS), josta on tullut yksi keskeisimmistä yhteiskunnallista turvallisuutta ohjaavista asiakirjoista. Tämä valtioneuvoston vuonna 2006 viimeksi julkaisema periaatepäätös on esimerkki pyrkimyksestä ohjata laajaa turvallisuutta koskevaa keskustelua ja toimeenpanna yhteiskunnallisesti merkittäviä kansallista turvallisuutta lisääviä toimintoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka YETTS 2006 välittää strategialle ominaisesti asiasisällöistään. Tutkimuksessa haettiin vastauksia kysymyksiin - Miten YETTS:n kaltaisia tekstejä tuotetaan? - Miten YETTS:ssa kuvataan strategisia tavoitteita ja päämääriä, turvallisuustilanteita ja uhkakuvia sekä miten strategialla välitetään käsityksiä valtiolliseen turvallisuuteen liittyviä valtasuhteita? - Miten nämä määritellyt näkökulmat välittyvät periaatepäätöksestä tiedotusvälineille ja millaisina ne esiintyvät strategiaa toimeenpanevien ministeriöiden internet - sivustoilla? Tutkimuksen metodologiset oletukset lähtivät siitä, että kieli rakentaa, uusintaa, muokkaa ja järjestää sosiaalista todellisuutta. Näitä tekstien muodostamia verkostoja pyrittiin tarkastelemaan diskurssianalyyttisesti käyttäen kriittisen diskurssianalyysin menetelmää (CDA). Sen mielenkiinto kohdistuu erityisesti viestintätilanteisiin ja toisaalta diskurssijärjestykseen. Valittua tutkimusmenetelmää tuettiin vertailevalla tutkimusotteella. Keskeisenä tutkimusaineistona olivat yhteiskunnallista turvallisuutta käsittelevät periaatepäätökset ja strategiat, joiden käsittelyä syvennettiin tutkimus-, sanomalehti- ja aikakauslehtiaineistolla. Tästä aineistosta tehtyjä johtopäätöksiä testattiin sanomalehti- ja internetaineistolla. Sanomalehtiaineisto hankittiin Pääesikunnan sekä Eduskunnan lehtiartikkelikokoelmista ja internetaineistona olivat ministeriöiden sivustot. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto mahdollistivat analysoinnin ja perusteltujen johtopäätösten esittämisen. Strategisen johtamisen kokonaiskentässä tutkittava ilmiö sijoittui ensisijaisesti toimeenpanon osakokonaisuuteen. Tutkimuksen perusteella on todettava, että jo strategian suunnittelun yhteydessä on myös huomioitava strategiaviestintä. Strategialla välitetään ideologiaa turvattomasta yhteiskunnasta ja vallallisesti mahdollisuudesta vastata siihen. Kokonaisuudessaan teksti kuvaa jäsentymätöntä sosiokulttuuria laajan turvallisuuden diskurssissa. Tällainen konventionaalisen diskurssikäytännön muuttuminen luovaksi käytännöksi asettaa strategian alttiiksi yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksille. YETTS 2006 on siten aikansa tuote, mutta se pohjautuu myös vahvasti aikaisempiin teksteihin. Tämä on ollut strategialle viestinnällisesti haaste. Päivitettynä strategia ei pysty kumoamaan vanhoja käsitteitä ja mielikuvia riittävän tehokkaasti. Strategia sisältää viestinnällisesti ja diskurssijärjestyksellisesti useita erilaisia tyyppejä. Näitä määriteltyjä tyyppejä ovat viranomaisgenre, turvallisuusgenre ja mainosgenre. Näiden diskurssityyppien käyttö edesauttaa sisällön välittymistä, mutta toisaalta vaikuttaa halutun diskurssijärjestyksen muodostumiseen kielteisesti. Käsitteitä käytetään helposti väärissä yhteyksissä. Teksti sisältää fraaseja ja sellaisia lauseiden sarjallisia yhdistämisiä, jotka mahdollistavat tekstin metaforisen käytön. Tämä on edesauttanut strategian implementoitumista, koska diskurssi mahdollistaa ilmiön yhdistämisen useaan eri yhteyteen.

Paikallishankinta käsitteenä nykyajan logistiikassa

Nykyaikaisessa yhteiskunnassa tapahtuneen logistiikan keskittämisen vaikutukset hankintoihin puolustusvoimissa, erityisesti hankintojen järjestelyjen osalta ovat varmasti vaikuttaneet myös käsitteiden sisältöön. Vanha käsitteistö on varmasti edelleen käytössä, mutta merkitykset ovat muuttuneet. Todelliset mahdollisuudet hankkia materiaalia paikallisesti ovat muuttuneet. Päätutkimusongelmina ovat paikallishankinta -käsitteen oikeellisuus ja käyttökelpoisuus verrattuna todellisuuteen. Lisäksi tavoitteena on selvittää, kuinka paljon on mahdollista hankkia materiaalia paikallisesti. Päätutkimuskysymys on: Mitä ovat nykyään paikallishankinnat? Alakysymyksiä ovat: Miten nykyään ymmärretään käsite paikallishankinta? Mitä materiaalia kuvitellaan hankittavan paikallisesti? Onko kyseistä materiaalia todellisuudessa mahdollista hankkia paikallisesti vai onko kyseessä valtakunnallinen hankinta? Onko käsite nykyään ajankohtainen vai voidaanko puhua kokonaan muista hankinnoista? Aineistonkeruumenetelmä on asiakirjatutkimus, jota täydennetään kyselyllä sekä tapaustutkimuksella. Tutkimuksen teorianäkökulma pyrkii selvittämään hankintoja tekevien ja suunnittelevien henkilöiden käsityksiä termistä sekä verrata niitä olemassa olevaan käsitteenmäärittelyyn. Tarkastelu täydentyy tapaustutkimuksella, joka testaa vallitsevia käsityksiä suhteessa todelliseen tilanteeseen. Keskeisenä johtopäätöksenä tässä tutkimuksessa on paikallishankintakäsitteen ymmärtämisen ja sen ohjesääntöteksteihin kirjatun määritelmän välinen osittainen ristiriita. Tuloksena on iii esitys määritelmän tarkistamiseksi, jolloin se vastaisi paremmin niitä mielikuvia mitä se ihmisissä synnyttää.