Sodankylä ja kaivosteollisuus – kaivannaisteollisuuden yhteiskuntavastuu alueellisiin muutoksiin kuntatason näkökulmasta

Kaivostoimintaan liittyy myönteisiä odotuksia esimerkiksi aluetaloudellisesti, mutta kaivostoiminnalla on myös kielteisiä vaikutuksia, esimerkkinä maiseman muutos. Kaivosteollisuus ja alan yhteiskuntavastuu ovat muodostuneet ajankohtaisiksi aiheiksi Suomessa. Sidosryhmävuoropuhelu kuuluu kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuuseen. Kaivannaisyritysten tulee tiedottaa toiminnastaan ja käydä vuoropuhelua paikallisten sidosryhmiensä kanssa. Näillä keinoin yritysten on mahdollista saavuttaa hyväksyttävyys toiminnalleen, mikä on tärkeää kaivannaisyrityksille. Kaivosyritysten yhteiskuntavastuu on erilainen kehittyvässä maassa ja teollisuusmaassa. Kehittyvässä maassa kaivosyritys voi osallistua esimerkiksi terveydenhoitopalvelujen rahoittamiseen kun teollisuusmaissa nämä palvelut ovat usein valtion tarjoamia. Tässä työssä tarkastellaan kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuuta Pohjois-Suomessa sijaitsevassa Sodankylän kunnassa. Työssä tutkitaan, mitä sosiaalisia ja alueellisia muutoksia kunnassa on tapahtunut kaivosteollisuuden kasvun aikana sekä mitä Sodankylässä toimivien kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuu sisältää paikallisten sidosryhmien näkökulmasta. Samalla tutkitaan kaivannaisyritysten käymää sidosryhmävuoropuhelua paikallisten sidosryhmien näkökulmasta sekä selvitetään, ovatko malminetsintä- ja kaivosyritykset saavuttaneet hyväksyttävyyden toiminnalleen Sodankylässä. Tutkimusmenetelmiin kuuluvat media-analyysi paikallislehden uutisartikkeleista vuosilta 2007–2013, sidosryhmähaastattelut kaivannaisyritysten paikallisille sidosryhmille sekä karttapohjainen kuntakysely, joka toteutettiin osallistavaa paikkatietomenetelmää käyttäen. Kaivannaisteollisuuden kasvu koettiin myönteisesti, sillä kaivannaisteollisuus on luonut taloudellista kasvua ja Sodankylän kunta on elävöitynyt. Kielteisiä kaivannaisteollisuuden kasvun synnyttämiä muutoksia koettiin olevan liikenteen kasvu pääteillä sekä kaivokselta syntyvät meluhaitat. Malminetsintäyritysten ja kaivosyritysten sidosryhmävuoropuhelu koettiin pääosin riittävänä paikallisten sidosryhmien näkökulmasta. Kuitenkin erityisesti kaivosyrityksiltä kaivattiin jatkuvaa ja avointa viestintää. Kaivannaisyritysten yhteiskuntavastuutoiminta Sodankylässä on sisältänyt muun muassa urheilukisojen sponsorointia. Osa sodankyläläisistä haluaisi, että kaivannaisyritykset osallistuisivat enemmän kunnan kehittämiseen ja kaivosvero nähtiin yhtenä ratkaisuna sekä kunnan virkamiesten että asukkaiden keskuudessa. Kaivannaistoiminta oli pääosin hyväksyttyä toimintaa sen aluetaloudellisten vaikutusten vuoksi. Kuitenkin kaivannaistoiminnan koetaan myös saastuttavan Lapin luontoa, minkä vuoksi kaivannaistoiminnan hyväksyttävyys ei ollut yksimielistä.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- standardin vaatimukset ja soveltaminen teollisuuden kunnossapitotoiminnassa

Tässä diplomityössä tarkastellaan konedirektiivin 2006/42/EY ja SFS-EN 1090- teräsrakennestandardin vaatimuksia teollisuuden kunnossapitotoiminnalle, ja kuinka niitä täytyy soveltaa. Työssä käsitellään koneturvallisuuden perusasioita ja CE-merkintää niin koneissa kuin 1.7.2014 voimaantulleissa SFS-EN 1090 mukaisissa teräsrakenteissa ja rakennustuotteissa. Teoriaosuudessa selvitettiin ja koottiin yhteen muun muassa SFS-EN 1090 standardiin liittyviä vaatimuksia tilaajille, toimittajille ja niihin liittyviä vastuukysymyksiä. Samoin koneturvallisuuden kannalta selvitettiin muun muassa koneiden muuttamista ja valmistamista määrittäviä standardeja ja asetuksia. Työ sisälsi teräsrakenteita valmistaville toimijoille suunnatun haastattelun, jossa kysyttiin SFS-EN 1090 standardin tuomia vaatimuksia, standardin voimaan tuloon valmistautumista, standardin aiheuttamia kustannuksia tuotteiden hintoihin sekä yleisesti standardiin liittyvää tiedotuksen tasoa ja tietolähteitä. Haastattelut toteutettiin Kaakkois-Suomen alueella toimiville yhdeksälle yritykselle, jotka valittiin niiden toimimisestaan erään tilaajaorganisaation toimittajina. Saaduista vastauksista tutkittiin muun muassa yritysten valmistautumista SFS-EN 1090 standardin käyttöönottoon ja sertifiointiin. Valmistautuminen onnistui useiden yritysten kohdalta hyvin, vaikka se jäi monien osalta viimeisiin kuukausiin.

Peräkunnantie, Ruovesi : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Peräkunnantien museotie sijaitsee Pirkanmaalla Ruoveden kunnassa. Tieosoite on 14278 1/0 – 1/ 8885 tierekisteristä. Museotiejakson pituus on 8,9 kilometriä. Peräkunnantien museaalinen merkitys tieliikenteen historiassa ulottuu 1600-luvulle ja Kustaa Vaasan aikaiseen erämaiden asutukseen. Paikallinen väestö synnytti ja rakensi itselleen kulkuyhteydet kirkollisiin, hallinnollisiin ja taloudellisiin keskuksiin Kuruun ja Ruovedelle. Peräkunnan tien ajokelpoisuus parani kurulaisten ja ruovesiläisten korjaustoimien ansiosta 1860-luvulla. Tietä oikaistiin 1895–1901, jolloin vanha reitti Pakan kirkkovenesatamasta Ruoveden kirkolle jäi Autio-Pakan yksityistieksi. Tie siirtyi valtion hoitoon tielain yhteydessä vuonna 1918 ja vuonna 1920 TVH aloitti tien kunnossapidon. Maantietä suunniteltiin parannettavaksi vuodesta 1951 lähtien ja uusi Ruovesi–Kuru-maantie rakennettiin vuosina 1987–1990. Peräkunnantie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1990. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Peräkunnan tie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentumista” ja ”1800-luvun tieverkon täydentymistä”. Ajanjaksoilla yksi kokoelmaan tallennettavista teemoista on yhdystiet. Ne helpottivat suurten maanteiden ja sisämaan pitäjien ja rannikkokaupunkien liikennettä, jossa näkyi hidas teollisuuden kasvu ruukkiteiden rakentamisena. Peräkunnantie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Peräkunnantien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa suurimmalta osaltaan historiallista arvoa. Museokohteena Peräkunnantie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena tiellä on 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut kaksi kivisiltaa. Niiden kuntoon on kiinnitettävä huomiota, jotta ne voidaan säilyttää osana tiekokonaisuutta. Museotien opastaulut ovat kohtuullisen siistissä kunnossa, mutta malliltaan vanhanaikaisia. Ne on uusittava. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Peräkunnantie todisteena 1600–1700-luvun tieverkon rakentumisesta ja täydentymisestä 1800-luvulla sekä perinteisen luonteen säilymisestä. Tien säilyneisyys museointihetken (1990) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Terveydenhoitajakoulutuksessa saavutettu ammatillinen osaaminen

Yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvat muutokset vaikuttavat terveydenhoitajan työnkuvaan ja lisäävät vaatimuksia myös terveydenhoitajakoulutusta kohtaan. Koulutuksen tulisi vastata työelämän tarpeita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata terveydenhoitajien arviota koulutuksessa saavutetuista valmiuksista terveydenhoitotyön eri osaamisalueilla sekä niiden vastaavuudesta käytännön terveydenhoitotyön kanssa. Tutkimusaineisto kerättiin terveydenhoitajilta, jotka olivat valmistuneet vuonna 2010 tai sen jälkeen ja joilla oli 1kk - 3 vuotta työkokemusta terveydenhoitajan työstä. Tutkimusaineisto kerättiin toukokuussa 2014, tätä tutkimusta varten laaditun sähköisen kyselyn avulla. Tutkimusaineisto koostui 99 terveydenhoitajan (vastausprosentti 33) vastauksista. Tutkimusaineiston määrällinen osuus analysoitiin tilastollisin menetelmin SPSS 22 -tietokoneohjelmalla epäparametristen testien avulla ja laadullinen aineisto induktiivisella sisällön analyysillä. Terveydenhoitajat arvioivat koulutuksessa saavutetut valmiudet eri terveydenhoitotyön osaamisalueilla keskinkertaisiksi. Parhaat valmiudet terveydenhoitajat arvioivat saaneensa eettiseen toimintaan terveydenhoitotyössä. Heikoimmat valmiudet he arvioivat saaneensa yhteiskunnalliseen ja monikulttuuriseen terveydenhoitotyöhön. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista terveydenhoitajista arvioi koulutuksessaan saavuttamaansa ammatillisen osaamisen vastanneen hyvin terveydenhoitotyön vaatimuksia. Toisaalta koulutuksen koettiin olevan liian teoreettinen ja koulutuksen sisällön toivottiin painottuvan nykyistä enemmän terveydenhoitotyöhön. Koulutuksen koettiin kuitenkin antavan hyvän perustan terveydenhoitajana toimimiselle. Työn koettiin opettavan ammattiin parhaiten ja tämän vuoksi terveydenhoitajat toivoivat lisää harjoittelua koulutukseen. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että koulutuksessa saavutettu ammatillisen osaamisen taso oli keskinkertainen. Koulutuksessa tulisi käyttää sellaisia opetusmenetelmiä, jotka kehittävät opiskelijoiden itsenäistä ja kriittistä ajattelua ja mahdollistavat paremmat valmiudet vastata yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin. Tulevaisuudessa voidaan miettiä, voiko koulutusta painottaa opiskelijan kiinnostuksen mukaan vai onko ratkaisu erikoistumisopinnoissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää ammattikorkeakouluissa terveydenhoitajakoulutuksessa, täydennyskoulutuksessa sekä koulutuksen ja työelämän yhteistyötä kehitettäessä.

Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa: Tutkimusseloste ja aineistojen 1999–2014 vertailua

Julkaisussa tarkastellaan syksyllä 2014 kerättyä Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Kyselylomake lähetettiin kaikkiaan 3000 suomenkieliselle 18–74-vuotiaalle Suomessa asuvalle. Otantamenetelmänä käytettiin yksinkertaista satun-naisotantaa. Aineistossa olevien tapausten lukumäärä on 1 354 ja aineiston lopullinen vastausprosentti 46. Aineiston keruusta ja tallennuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine. Aineiston keruun kustannuksiin osallistuivat lisäksi Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sosiologian oppiaineet. Julkaisussa esitellään aluksi aineiston keräämisprosessi sekä arvioidaan aineiston katoa ja sen vaikutusta aineiston edustavuuteen. Sen jälkeen esitellään Suomi 2014 -kyselyssä käytettyjä uusia kysymystyyppejä. Julkaisun lopussa tarkastellaan sitä, miten suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan viittaavat asenteet, arvomaailma ja poliittinen suuntautuminen ovat muuttuneet vuosina 1999–2014.

Vastuullisten hankintojen toteutuminen ja kehitys suomalaisissa yrityksissä

Kuluttajien valveutuminen ja globalisaatio 2000-luvulla lukeutuvat suurimpiin taustasyihin sille, että vastuullisuus on noussut entistä tärkeämpään rooliin yritysten toiminnassa. Hankinnat ovat tämän vastuullisen toiminnan kannalta yksi kriittisimpiä osa-alueita, sillä yrityksen on hallittava hankintaketjunsa hyvin pystyäkseen takaamaan vastuullisten toimipojen ulottumisen aina sen alkupäähän asti. Tämä Pro Gradu-tutkielma kartoittaa Suomen yritysten vastuullisten hankintojen nykytilaa ja sen kehitystä viimeisen vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on selvittää, miten vastuullisia hankintoja toteutetaan tämän päivän suomalaisissa yrityksissä ja ovatko aiempien tutkimuksien havaitsemat ongelmat vielä olemassa ja jos ovat, niin missä mittakaavassa. Tämä tutkimus on toteutettu sähköisenä kyselytutkimuksena, joka lähetettiin eri alojen yrityksille ympäri Suomea. Suomalaisten yritysten hankintojen vastuullisuus on mennyt eteenpäin viime vuosikymmenen tilanteesta, mutta kasvu näyttäisi olevan enemmän määrällistä kuin laadullista. Vastuullisia hankintoja toteuttaa yhä useampi yritys, mutta samat ongelmat vaivaavat vielä suurta osaa kaikista yrityksistä. Puutteita löytyy erityisesti sopimusosaamisessa, dokumentoinnissa ja informaationkulussa.

Suojeluvastuuperiaatteen kehitys ja käytäntöön soveltaminen Libyan ja Norsunluurannikon kriisien yhteydessä

Tässä pro gradu -tutkimuksessa perehdytään suojeluvastuuperiaatteeseen ja sen syntyyn vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi tarkastellaan vuonna 2011 Libyan ja Norsunluurannikon kriisejä suojeluvastuuperiaatteen käytännön soveltamisen kannalta. Kriisit olivat ensimmäiset konfliktit, joissa kansainvälinen yhteisö päätyi käyttämään sotilaallista voimaa suojeluvastuuperiaatteen nimissä. Suojeluvastuulla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan kansallisilla, alueellisilla ja kansainvälisillä toimijoilla on vastuu suojella siviilejä mm. kansanmurhalta ja etnisiltä puhdistuksilta. Jos valtio ei onnistu suojelemaan kansalaisiaan, kansainvälisen yhteisön on puututtava tilanteeseen yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa. Väliintulosta ja tehtävän mandaatista päättää YK:n turvallisuusneuvosto. Tutkimus on toteutettu hyödyntämällä kahta eri tieteenteoriaan pohjautuvaan näkökulmaa, rationaaliseen teoriaan pohjautuvaan liberalismiin sekä konstitutiiviseen teoriaan pohjautuvaan englantilaiseen koulukuntaan. Tutkimuksessa on hyödynnetty primääritutkimusaineistona YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, sekä operaatioista annettuja erillismääräyksiä ja mandaatteja. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullisena tutkimuksena hyödyntäen sisältöanalyysimenetelmää. Suojeluvastuuperiaatteen kehitysvaiheista voidaan löytää neljä vaihetta. Kylmän sodan jälkeen alkanut kehitysvaihe, joka jatkui vuoteen 2005 ja jolloin periaate hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Hyväksyntävaiheen jälkeen vuonna 2011 siirryttiin soveltamisvaiheeseen. Varsinkin Libyan konflikti aiheutti paljon keskustelua kansainvälisessä yhteisössä voimankäytön määrästä, tämä keskustelu voidaan katsoa aloittaneen viimeisimmän jatkokehitysvaiheen. Suojeluvastuuperiaate on syntynyt valtion suvereniteetti- ja ihmisoikeusdiskurssien ympärille. Myöhemmin kehitysprosessista on erotettavissa vielä kaksi uutta teemaa, oikeutus- ja voimankäyttödiskurssit. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Afrikan unionin maat ovat ryhtyneet tukemaan suojeluvastuuperiaatetta, alun vastustuksen jälkeen. Bric-maat puolestaan tukeutuvat valtionsuvereniteettidiskurssiin, mutta eivät näytä vastustavan voimankäyttöä YK:n suorittamissa operaatioissa. Natolla on nopeaa toimintakykyä ja -halua, mutta varsinaisen humanitaarisen doktriinin puuttuessa, se on pyrkinyt luomaan yleisesti hyväksytyn toimintamallin. Oikeutusta operaatioihin haetaan alueellisten toimijoiden hyväksynnän kautta.

Konttikuljetusten kehitystrendit ja niiden vaikutukset kuljetusvälineisiin ja satamiin Suomen konttiliikenteessä

Tutkielman aiheena ovat kontainerisaatio ja sen keskeiset kehitystrendit ja niiden vaikutukset Suomen konttiliikenteeseen. Kontainerisaation taustalla ovat maailmankaupan voimakas kasvu ja globalisaatio eli kansallisten rajojen merkityksen pieneneminen ja lisääntynyt vuorovaikutus valtioiden ja alueiden välillä. Kuljetusteknologiassa tapahtuneet muutokset, kuten lastinkäsittelylaitteiston tehostuminen ja intermodalisaatio ovat mahdollistaneet kehityksen. Joistakin satamista on tullut suuria liikenteen solmukohtia, joissa mannertenvälisen liikenteen konttiliikenne yhdistetään mantereen sisäiseen. Satamien kasvu on seurausta varustamojen pyrkimyksestä keskittää palveluitaan tavoitellessaan suuruuden ekonomiaa. Pyrkimys suuruuden ekonomiaan on kasvattanut myös kuljetusvälineidein kokoa. Näistä lähtökohdista tämän tutkielman tutkimuskysymyksiksi muodostui 1.) Miten konttikuljetusten kasvu on vaikuttanut kuljetusvälineiden kokoon ja toimitusketjuun konttien merikuljetuksissa? ja 2.) Ilmenevätkö em. vaikutukset Suomessa samanlaisina verrattuna muuhun maailmaan? Tutkielman aineisto on empiiristä ja hankittu suurilta tilastotietoa tuottavilta julkisilta organisaatioilta, kuten WTO:lta, UNCTADilta ja Liikennevirastolta. Tarkoituksena on tilastollisen aineiston avulla kuvata konttiliikenteen kehittymistä ja vastata tutkimuskysymyksiin. Tutkimusote on näin ollen nomoteettinen. Konttiliikenne on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana ja suurimmat satamat ovat siirtyneet Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta Aasiaan, jossa sijaitsee nyt 9 maailman 10 suurimmasta konttisatamasta. Samalla tarkastelujaksolla sekä konttilaivojen määrä, että niiden lastinkantokapasiteetti on noussut merkittävästi. Kokonaiskonttikapasiteetti on kuitenkin noussut nopeammin, joten laivojen keskimääräinen koko on kasvanut. Teknisiä esteitä yhä suurempien alusten rakentamiseksi ei ole ja näyttää siltä, että laivojen keskikoko tulee vielä kasvamaan. Satamien keskittymisestä ja aluskoon kasvusta on haettu mittakaavaetuja myös Suomessa, mutta kehitystä jarruttaa maantieteelliset rajoitteet ja tavaravirtojen ohuus. Vuonna 2013 Suomen konttikuljetukset olivat erittäin keskittyneet kolmen suurimman sataman yhteenlasketun liikenteen ollessa lähes 90 % kokonaisvolyymista. Suomen konttivolyymit ovat kansainvälisesti verrattuna kuitenkin niin pieniä, että todennäköisesti kaksikin satamaa riittäisi palvelemaan koko maan konttiliikenteen tarpeita. Tämä toisi mittakaavaetuja ja sitä kautta säästöjä kuljetuskustannuksiin. Mittakaavaedut laivojen koon suhteen on vaikeammin toteutettavissa, sillä se vaatisi huomattavia investointeja satamien infrastruktuuriin.

Voiko ja pitääkö etiikkaa opettaa Kadettikoulussa

Voiko etiikkaa ja eettisyyttä opettaa upseeriksi opiskeleville ja mikäli voi, pitääkö sitä opettaa? Tämä on tutkielmani - joka on ensisijaisesti pedagoginen, ei moraalifilosofinen - pääongelma. Tutkielman painopisteenä olevan kirjallisuusselvityksen avainkysymyksenä on, mitä kirjallisuudesta löytyviä teorioita, ideoita tai ratkaisuja voidaan soveltaa yllä oleviin kysymyksiin vastaamiseksi. Hypoteesini on, että etiikkaa ainakin pitäisi opettaa, sillä harva ammattiryhmä joutuu kohtaamaan suurempia eettisiä haasteita ja ristiriitoja kuin sotilaat, joiden odotetaan sekä suojelevan elämää että käyttävän ääritilanteissa tappavaa voimaa toisia ihmisiä kohtaan. Tuon kuitenkin esiin myös etiikan opettamista vastustavia näkemyksiä ja ongelmia, joita etiikan opetukseen liittyy. Kriittinen kysymykseni koskee opetuksen ja kasvatuksen suhdetta ja pyrin perustelemaan sitä, että kasvatuksen sijasta olisi parempi pitäytyä opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa etiikan opetuksen mahdollisuuksia, haasteita ja ongelmia. Käytännöllisenä päämääränä on osallistuminen etiikan opetuksen suuntaviivojen luomiseen Maanpuolustuskorkeakoulussa. Toisaalta tutkimukseni on läheltä katsovaa ja osallistuvaa siinä mielessä, että opiskelen itse upseeriksi. Perustelin johtopäätöksissä etiikan opetuksen tarpeellisuutta kuudesta erilaisesta näkökulmasta. Ne olivat: esimerkillisyyden velvoite, yhteiskunnan muutoksen aiheuttamat paineet, yhteisöllisyyden merkitys, toimintakyky sotilaan toiminnassa, ammatillinen näkökulma ja ihmisyyden asettamat velvoitteet. Niiden valossa kävi ilmi, että kadettien tuleva asema upseereina, kasvattajina, kouluttajina ja johtajina, asettaa vaatimuksen, että heidän pitäisi olla syvässä eettisessä mielessä sivistyneitä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuoren sotilaan tulee olla tasapainossa oman moraalinsa kanssa ja tietoinen omista vakaumuksistaan, arvoistaan, oikeustajustaan ja muista eettiseen päätöksentekoon vaikuttavista tekijöistä. Maanpuolustuskorkeakoululla on vastuu tarjota työkaluja niiden selvittämiseksi. Havaitsin, että erilaisten lähtökohtien tiedostaminen sekä maailmankatsomuksellisen, kulttuurisen, kielellisen ja sosiaalisen moninaisuuden huomioiminen on erityisen tärkeää etiikan opetuksessa. Etiikan opetuksen ei ole tarkoitus moralisoida tai arvottaa esimerkiksi kulttuureja ja uskontoja, eikä eettisen opetuksen ohjenuoraksi voi tähän vedoten ottaa yhtä ainoaa oppia. Lisäksi on tärkeää tiedostaa, että se, mikä on laillista, ei välttämättä ole eettistä. Sama pätee myös toisinpäin. Se, mikä on eettistä, ei välttämättä ole laillista. Tämä on erinomainen lähtökohta etiikan opetukselle ja mainio ristiriita pohdittavaksi. Etiikan opetus kadettien koulutuksessa voisi herätellä heitä ajattelemaan eettistä toimintakykyään, arvomaailmaansa ja päätöksentekoonsa vaikuttavia seikkoja eettisesti hankalissa tilanteissa. Lisäksi yksilöiden olisi hyvä olla tietoisia siitä, miten oma ympäristö, menneisyys, kokemukset ja sen hetkinen tilanne vaikuttavat eettiseen päätöksentekoon. Opetus voisi olla ainakin osittain tämän prosessin tukemista. Etiikan opetuksen tavoitteena voisi olla auttaa ihmisiä oppimaan päättelemään viisaasti ja hyvin. Tämän kyvyn kehittäminen voisi olla kadettien etiikan opetuksen ytimenä ja päämääränä.

Hävittäjälentokoulutuksen erot normaalin lentopalveluksen ja valmiusyksikön välillä

Tutkimuksen pääongelma oli selvittää, miten hävittäjälentäjien lentokoulutus eroaa kansainvälisessä valmiusyksikössä normaalista hävittäjälentokoulutuksesta. Tutkimuksen alaongelmana oli puolestaan selvittää, miten ohjaaja kokee erot valmiusyksikön ja lennostojen normaalin lentokoulutuksen välillä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön ohjaajat. Tutkimuksen alussa on käyty läpi ilmavoimien kansainvälistä toimintaa yleisesti, sekä ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön taustoja. Aineistokeruumenetelminä käytettiin kirjallisuuskatsausta ja lomakekyselyä. Lomakekysely lähetettiin 12 ohjaajalle, joista 8 vastasi kyselyyn eli vastausprosentiksi muodostui 66,7 %. Kyselyn lisäksi lähteinä on käytetty kurssikirjallisuutta, sekä muuta julkaistua kirjallisuutta, sähköisiä lähteitä ja ilmavoimien julkaisua aiheesta. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Teoriaa tutkimukselle rakennettiin opetussuunnitelmien ja oppimiskäsitysten kautta. Lentokoulutuksessa valmiusyksikön ja normaalin lentopalveluksen välillä oli paljon yhteistä, mutta myös eroja löytyi. Opetussuunnitelman puute eli tässä tapauksessa lentokoulutusohjelman puute valmiusyksikön lentokoulutuksessa ja voimankäyttöön liittyvät asiat olivat ohjaajien kokemusten mukaan selkeimmät erot.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten palvelutyytyväisyystutkimus 2014 : Yhteenvetoraportti

Asiakkaiden antama positiivinen palaute palveluhenkisyydestä, ystävällisyydestä sekä asiakkaan yksilöllisestä huomioimisesta kertovat ELY-keskusten palvelukulttuurin olevan hyvällä mallilla. Vuoden 2014 palvelutyytyväisyystutkimukseen osallistuivat kaikki 15 ELY-keskusta ja arvioituja palvelukokonaisuuksia olivat rahoitus-, maksatus-, lupa- ja valvontapalvelut. Tiedonkeruu toteutettiin ELY-keskusten toimesta vuoden 2014 aikana. Tutkimukseen osallistui 4 773 asiakasta. Tulosten mukaan asiakkaiden kokemukset ELY-keskusten palveluihin olivat positiivisia ja tulokset ovat valtakunnallisesti aiemmasta parantuneet. Parhaan arvosanan asteikolla 1-5 ELY-keskukset saivat kokonaisarvioissa asiakaspalvelun ystävällisyydestä (4,38). Tyytymättömimpiä asiakkaat olivat asioiden käsittelynopeuteen (3,92). Valtakunnallinen keskiarvo kaikkien palveluiden osalta nousi myös hienoisesti ollen yli neljän (4,13). Tätä voidaan pitää positiivisena huomioiden jo aikaisempien tutkimusten korkeat arvosanat sekä ELY-keskusten toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ja sopeuttamiset. Rahoituspalvelut ovat saaneet keskimäärin hivenen muita palveluja heikommat arvosanat (kokonaistyytyväisyys 4,04). Erityisesti asian käsittelynopeus on rahoituspalveluiden osalta saanut muita palveluita alhaisemmat tyytyväisyysarvosanat. Maksatuspalvelut ovat saaneet muita palveluita hivenen korkeammat keskimääräiset tyytyväisyysarvosanat (kokonaistyytyväisyys 4,17), pl. asian käsittelynopeus. Lupapalveluiden asiakkaat ovat selvästi muita palveluita tyytyväisempiä asian käsittelynopeuteen ja myös kokonaistyytyväisyys on hyvällä tasolla (4,15). Valvontapalveluiden asiakkaat olivat tyytyväisiä etenkin asiantuntemukseen ja palvelun ystävällisyyteen (kokonaistyytyväisyys 4,08). Kokonaistyytyväisyyteen vaikuttaa olennaisesti asiakkaan saama päätös; positiivisen päätöksen saaneet ovat luonnollisesti selvästi tyytyväisempiä kuin kielteisen päätöksen saaneet. Asiakastyytyväisyyden parantamiseksi päätösperusteita kielteisissä päätöksissä tulee selkeyttää ja luoda uusia menettelytapoja vuorovaikutukselle. Edellisiin tutkimuksiin nähden merkittävimpänä erona ovat asiakkaiden selvästi kasvaneet odotukset sähköisten palveluiden hyödyntämiseen. Käyttökokemusten perusteella asiakkaat odottavat palvelujen kehittämistä kattamaan koko prosessin käsittelyn. Kehittämiskohteeksi nähtiin myös käytettävyyden parantamisen. Lisäksi sähköisten palvelujen täysimääräinen hyödyntäminen vaatii panostuksia asiakasneuvontaan. Vastaajat toivovat myös toimintaprosessien keventämistä ja uudistamista.

Päällyskasvustot ja kasviplankton järvien ekologisen tilan arvioinnissa ja seurannassa

Selvityksessä testattiin perifytonin eli päällyskasvuston ja kasviplanktonin seurantaan sopivia menetelmiä. Työhön sisältyi myös kenttäkäyttöisen fluorometrin käytön testaus. Kohdejärvinä oli kaikkiaan 14 järveä Vuoksen vesistöalueella. Järvet edustivat erilaisia luontaisia järvityyppejä sekä kuormitustilanteita. Selvitys on osa Life Vuoksi -projektia, joka saa rahoitusta EU:n Life Ympäristö -rahastosta. Kohdejärvien perifytonkasvustoja tutkittiin sekä luonnonalustoilta, joita olivat kivet ja vesikasvit, että keinoalustoilta. Keinoalustanäytteistä analysoitiin kvantitatiivisina muuttujina a-klorofyllipitoisuus sekä kiintoaine. Kaikista näytteistä tehtiin lajiston yleiskatsaus eli määritettiin eri leväryhmien ja detrituksen osuudet. Lisäksi määritettiin piilevälajiston koostumus ja runsaussuhteet. Järvet erosivat toisistaan piilevien lajistokoostumuksen perusteella, mutta tulkinta ei ollut yksiselitteinen. Myös kvantitatiivisten tunnusten perusteella kuormitetut ja vertailujärvet erosivat toisistaan. Fluorometrilaitteisto oli toimiva, mutta vaatii vielä kehittelyä, jotta toiminta käytännössä olisi mahdollisimman sujuvaa. Kasviplanktonmenetelmistä valtalajilaskenta soveltui hyvin selittämään a-klorofyllituloksia ja antoi karkean yleiskuvan lajistosta. Vesien ekologisen laadun arviointiin (EQR-luku) käytettävien biomassojen laskentaan tarvittiin tarkempaa, kvantitatiivista analysointimenetelmää, sillä valtalajien määritys oli siihen tarkoitukseen liian yleispiirteinen. Aineistojen käyttöä järvien ekologisen tilan arvioinnissa kokeiltiin. Tavoitteena oli menettelytapojen kokeilu, sillä mm. vähäisen vertailuaineiston vuoksi varsinaisia tila-arvioita ei voitu luotettavasti tehdä.