Urakoitsijan virhevastuusta rakennusalan vakiosopimusehtojen YSE 1998 (RT 16–10660) mukaan

Rakentamisen laatutasoon liittyvät kysymykset ovat nousseet viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana Suomessa tasaisin väliajoin otsikoihin. Oman osansa kritiikistä ovat saaneet niin rakentajat, suunnittelutoimistot kuin rakennusalaa sääntelevät usein varsin tiukat ja yksityiskohtaiset viranomaismääräykset, -ohjeet ja standardit. Koska rakennuksissa havaittuihin laatuvirheisiin liittyy usein merkittävänä pidettäviä kansantaloudellisia ja -terveydellisiä haittoja, on tulevaisuudessa syytä kiinnittää enenevässä määrin huomiota korkealaatuisen rakennustoiminnan edistämiseen sekä rakennusvirheiden kustannustehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Em. tavoite korostuu erityisesti silloin, kun vaativat ilmasto-olosuhteet asettavat rakennusten kestolle ja käyttöiälle merkittävänä pidettäviä haasteita. Edelleen rakennustoiminnan tehokkaamman laadunvalvonnan ja rakennusprosessin kokonaisvaltaisen valvonnan kiristämisen puolesta puhuvina seikkoina voidaan mainita muun muassa rakennuksilta lähtökohtaisesti edellytettävä pitkä käyttöikä kestokulutushyödykkeeksi lueteltavien ominaisuuksiensa johdosta. Johdantokappaleen jälkeen tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan rakennusurakan työnjaollisia periaatteita sekä urakoitsijan työntuloksen saavuttamisen kannalta keskeisimpinä pidettäviä velvollisuuksia. Rakennusaikaisen vastuun osalta merkittävässä asemassa ovat urakoitsijan selonotto-, huomautuksenteko- ja reklamaatiovelvollisuudet. Rakennusurakan kumpaakin sopijapuolta velvoittavista periaatteista voidaan mainita muun muassa lojaliteetti-, myötävaikuttamis- ja yhteistoimintaperiaatteet. Urakoitsijan virhevastuuta käsittelevässä kolmannessa luvussa esitetään urakoitsijan sopimusoikeudellisen vastuun pääkohdat sekä keskeisimmät tilaajan käytettävissä olevat oikeuskeinot, silloin kun urakoitsijan työntulosta on pidettävä virheellisenä. Tutkielman neljän-nessä luvussa tarkastellaan urakoitsijan virhevastuuta takuuaikana havaituista rakennusvirheistä. Urakoitsijan takuuajan jälkeistä vastuuta käsittelevässä viidennessä luvussa tutkitaan muun muassa urakoitsijan mahdollisuuksia rajoittaa virhevastuutaan sekä urakoitsijan vastuuta käyttämistään aliurakoitsijoista ja muista täytäntöönpanoapulaisistaan. Tutkielman päättävässä kuudennessa luvussa esitetään yleisiä huomioita rakentamisen laatuvirheiden ehkäisemiseksi.

Suhteelliseen ilmaantuvuuteen perustuvan kovarianssirakenteen bayesiläinen MCMC-estimointi valikoituneessa perheaineistossa

Tässä tutkielmassa rintasyövän ja ruoansulatuselinten syöpien perheittäistä kertymistä ja perimäosuutta estimoitiin lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden suomalaisten perheaineistoissa. Perheet poimittiin siten, että jokaisessa perheessä on vähintään yksi alle 40-vuotiaana diagnosoitu syöpätapaus vuosina 1970-2012. Rintasyöpäaineisto koostui 4921 perheestä, joissa oli kaikkiaan 26 259 henkilöä. Ruoansulatuselinten aineisto puolestaan koostui 3328 perheestä ja 22 441 henkilöstä. Syövän perimäosuuden suhteellista ilmaantuvuutta mallinnettiin hierarkkisella bayesiläisellä Poisson-regressio sekamallilla, jossa sairastumisalttiuden vaihtelu jaettiin ympäristön, perimän ja ylihajonnan komponentteihin. Parametrien yhteisposteriorijakaumaa arvioitiin MCMC-otannan avulla JAGS-ohjelmalla. Lisäksi syöpien kertymistä tarkasteltiin estimoimalla sukulaisuussuhteiden mukaan ositettuja suhteellisia syöpäilmaantuvuuksia. Simulaatiotutkimuksella arvioitiin tilastollisen mallin satunnaiskomponenttien estimoituminen ja tarkasteltiin harhan korjauksen vaikutusta tutkimusasetelmaan. Rintasyöpäaineistossa nuorten syöpäpotilaiden perheenjäsenillä havaittiin 739 syöpää ja perheenjäsenten keskimääräinen syöpäriski oli 81% (95%:n todennäköisyysväli 68-94%) suurempi kuin vastaavalla väestöllä. Rintasyövän perimäosuus oli 26% (0-57%). Ruoansulatuselinten syöpiä havaittiin perheenjäsenillä 574 ja perheenjäsenten syöpäriski oli 60% (48-73%) suurempi kuin väestöllä ja sen perimäosuudeksi estimoitiin 63% (37-88%). Tutkielman tulosten mukaan ympäristötekijöiden merkitys rintasyöpäaineistossa on suuri. Vastaavasti ruoansulatuselinten syövissä ympäristötekijöiden merkitys on pienempi ja perimän osuus selvästi suurempi.

Varoitus vai irtisanominen – virkasuhteen päättymisen rajamailla valtion virkamieslain mukaan

Tämän OTM-tutkielman tarkoituksena on selvittää, missä kulkee valtion virkamieslain (750/1994) 24 §:n mukaisen kirjallisen varoituksen ja 25 §:n mukaisen irtisanomisen raja. Tutkielmassa pyritään siis toisin sanoen selvittämään, millaiseen ja kuinka vakavaan virkavelvollisuuksien rikkomistilanteeseen valtioon virkasuhteessa oleva virkamies voi syyllistyä, että hänelle katsotaan oikeasuhtaiseksi seuraamukseksi varoitus, ja yhtäältä myös se, mikä katsotaan niin vakavaksi virkavelvollisuuksien rikkomiseksi, että oikeasuhtaiseksi seuraamukseksi katsotaan virkasuhteen päättäminen eli virkamiehen irtisanominen. Tutkimuksen kohteena ovat valtioon julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa eli virkasuhteessa olevat virkamiehet. Tutkimuskysymystä on pyritty selvittämään lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden lisäksi ennen kaikkea virkamieslautakunnan sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätösten perusteella. Tutkielma on oikeusdogmaattinen niiltä osin, kun asiassa perehdytään varoitus- ja irtisanomisperusteiden lainsäädännöllisiin lähtökohtiin sekä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Toiselta metodiltaan tutkielma on oikeuspraktinen eli oikeuskäytäntöä valottava. Tutkielmassa tarkasteltavat virkavelvollisuuksien rikkomistapaukset on jaoteltu neljään eri kategoriaan niiden tyypin mukaan. Nämä kategoriat ovat rikostuomiot, työaikasäännösten noudattamatta jättämiset, käyttäytymisvelvoitteen rikkomiset sekä virkatehtävien laiminlyönnit. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että virkamiehet – ammattiryhmiin katsomatta - rikkovat virkavelvollisuuksiaan. Työnantajaviranomaisella on kuitenkin käytössään riittävä ja laajaa seuraamusvalikoima puuttua näihin virkavelvollisuuksien vastaisiin tilanteisiin. Työnantajaviranomaisten tulee noudattaa tarkoin menettelysääntöjä, sillä niiden laiminlyönnit johtavat poikkeuksetta viranomaisten tekemien päätösten kumoamiseen.

9-vuotiaiden tyttöjen ja poikien luottamus isää ja äitiä kohtaan

Kiintymyssuhdetutkimuksen kentällä on 2000-luvulta lähtien julkaistu enenevässä määrin tutkimuksia koskien lapsen ja vanhempien välistä suhdetta lapsen eläessä keskilapsuuden ikävaihetta. Tulosten mukaan lapsen luottamus vanhempaa kohtaan ei vähene keskilapsuudessa (mm. Kerns, Tomich & Kim, 2006). Lapsen ja äidin välisen luottamuksen lisäksi tutkimuksissa on nähty tarpeelliseksi ottaa mukaan lapsen ja isän välisen luottamuksen tarkastelu, mikä jo itsessään kertoo lapsen ja isän välisen suhteen merkityksellisyydestä lapsen elämässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka 9-vuotitaat suomalaiset tytöt ja pojat luottavat isään ja äitiin, luottavatko tytöt ja pojat yhtä paljon isään ja äitiin, sekä onko tyttöjen ja poikien välillä eroja luottamuksessa vanhempia kohtaan. Tutkimus toteutettiin käyttämällä kahta itsearviointimenetelmää: turvallisuusasteikkoa (Kerns Security Scale; Kerns, Klepac & Cole, 1996) sekä selviytymisstrategiakyselylomaketta (Coping Strategies Questionnaire; Finnegan, Hodges & Perry, 1996), joiden avulla arvioitiin lapsen luottamusta vanhempiin sekä välttelevää ja vastustavaa käyttäytymistä vanhempia kohtaan. Lapsi arvioi erikseen suhdettaan äitiin ja suhdettaan isään. Suomalaiset 9-vuotiaat tytöt ja pojat luottavat vähintään yhtä paljon vanhempiinsa kuin suomalaiset 11-vuotiaat verrokit (Kouvo. Virtanen & Silvén, 2015) tai samanikäiset pohjoisamerikkalaislapset (mm. Kerns, Tomich, Aspelmeier & Contreras, 2000). Odotusten mukaisesti luottamus äitiin on voimakkaasti yhteydessä siihen, miten lapsi luottaa isään ja toisin päin. Tytöt ja pojat eivät eroa keskenään siinä, kuinka paljon he luottavat isään ja äitiin. Tämä tukee niitä aiempia havaintoja, joissa tytöt ja pojat ovat luottaneet vanhempiinsa yhtä paljon (mm. Booth-Laforce ym., 2006). Tulokset suomalaisten lasten luottamuksesta vanhempia kohtaan voidaan nähdä perhe-elämän kannalta positiivisina ja osoituksena siitä, että Suomessa äideillä, mutta yhtä lailla isillä on aktiivinen rooli lapsen elämässä.

Suomalaiset miestenvaatebrändit verkossa: suomalaisten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien verkkokauppaliiketoimintamalleja

Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli huoli kaupan rakenteellisten muutosten vaikutuksista suomalaisiin vaatevalmistajiin ja -valmistuttajiin. Muutosten seurauksena suomalaisia brändejä katoaa markkinoilta jakelukanavien vähentymisen myötä, joten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien olisi aktiivisesti reagoitava asiaan jo lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suomalaisten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien verkkokauppaliiketoimintamalleja, verkkokaupan rooleja yritysten strategiassa sekä kuluttajien aktivoinnin ja sitouttamisen keinoja verkkokaupoissa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat: 1. Minkälaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja yrityksillä on käytössä? 2. Millaisia rooleja verkkokaupoilla on yritysten strategiassa? ja 3. Miten verkkokaupan avulla voidaan aktivoida ja sitouttaa kuluttajia? Tutkimuksen tavoitteena oli löytää teorian ja empirian pohjalta vaatevalmistajille sopiva verkkokauppaliiketoiminnan malli, joka olisi vaihtoehto oman verkkokaupan perustamiselle. Tutkimus rajattiin koskemaan miesten vaatebrändejä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen empiria kerättiin haastattelemalla kahdeksaa henkilöä viidestä suomalaisesta vaatevalmistusyrityksestä. Tuloksista ilmeni, että vaatevalmistajilla ja -valmistuttajilla on käytössä monenlaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja samaan aikaan. Formaattina yrityksillä on valikoimilla erikoistuva formaatti ja siitä tämän formaatin alakategoria, kapeaan tuotealueeseen keskittyvä formaatti. Yritykset kokivat verkkokaupan olevan ensisijaiselta rooliltaan yksi yrityksen jakelukanavista, mutta samalla myös tärkeä markkinointiviestinnän ja brändin rakentamisen kanava. Yrityksen verkkokaupoissa olevat toiminnallisuudet eivät ole erityisen kuluttajia aktivoivia, mutta osalla yrityksistä vuorovaikutus kuluttajien kanssa tapahtuu yrityksen Facebook-sivustolla. Verkkokaupoissa kuluttajan sitoutumista pyritään vahvistamaan kertomalla selkeästi yrityksen arvoista. Yksi tärkeä arvo on suomalaisuus. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että yritysten kannattaisi kehittää verkkokauppojensa elämyksellisyyttä, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Jos yrityksellä ei ole verkkokauppaa, kuluttajia voi aktivoida yrityksen verkkosivuilla tai Facebook-sivustolla. Vaihtoehto omalle verkkokaupalle on lähteä ulkopuolisen operoimaan elämykselliseen markkinapaikkaan, jossa useat yritykset myyvät tuotteitaan. Tällöin yritys saisi näkyvyyttä verkossa ja turvaisi jakelukanaviensa säilymisen haastavassa kaupan murroksessa. Samalla miesten vaatteiden tarjontaa saataisiin paremmin vastaamaan ennustettua miesten vaatteiden kysynnän kasvua.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Varsinaissuomalaisten nuorten kouluhyvinvointi ja sen muutokset vuosina 2008 - 2012

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Varsinais-Suomalaisten 9.luokkalaisten nuorten kouluhyvinvointia vuosina 2008, 2010 ja 2012. Tutkimuksen aineisto koostuu Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyrin, Nuoret luupin alla -tutkimusaineistoihin edellä mainituilta vuosilta. Tämän tutkimuksen aineisto koostui yhteensä 4946 nuoren vastauksesta. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki Varsinais-suomen alueella asuvat nuoret, jotka olivat vastanneet Nuoret luupin alla –tutkimukseen vuosina 2008, 2010 ja 2012. Kouluhyvinvointia tutkitaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) kouluhyvinvointimallia apuna käyttäen. Kouluhyvinvointimallista käytetään niitä osatekijöitä, jotka ovat rinnastettavissa Allardtin (1976) hyvinvointiteorian osatekijöihin (having, loving, being), joihin myös Konun kouluhyvinvointimalli perustuu. Kouluhyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) luoman kouluhyvinvointimallin kolmea osatekijää; koulun olosuhteita, sosiaalisia suhteita koulussa sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia koulussa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että nuorten kouluhyvinvoinnissa ei ole tapahtunut radikaaleja muutoksia tutkimusvuosina. Nuorten varsinaissuomalaisten oppilaiden kokemusten suunta kouluhyvinvoinnista on ollut parempaan päin. Tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten sekä asuinpaikan mukaan löytyy eri kouluhyvinvoinnin osatekijöissä eri tutkimusvuosina. Maaseudulla asuvat oppilaat kokivat koulunolosuhteet paremmiksi kahtena ensimmäisenä tutkimusvuotena, mutta erot ovat tasaantuneet viimeiseen tutkimusvuoteen tultaessa. Asuinpaikka ei vaikuttanut oppilaiden kokemuksiin itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista koulussa eikä kokemuksiin opettajien ja oppilaiden välisistä sosiaalisista suhteista. Asuinpaikka vaikutti oppilaiden kokemuksiin oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista, vain keskimmäisenä tutkimusvuotena siten, että maaseudulla asuvat oppilaat kokivat suhteet paremmiksi. Sukupuolten välillä oli eroja koetuissa koulun olosuhteissa kahtena viimeisenä tutkimusvuotena, siten että ensin pojat kokivat koulun olosuhteet paremmiksi ja viimeisenä tutkimusvuotena tytöt kokivat olosuhteet paremmiksi. Pojat kokivat myös itsensä toteuttamisen mahdollisuudet koulussa paremmiksi kahtena viimeisenä tutkimusvuotena. Sukupuolten kokemuksissa oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, mutta opettajien ja oppilaiden sosiaaliset suhteet pojat kokivat tilastollisesti merkitsevästi paremmiksi kaikkina tutkimusvuosina.

Puhenuotteja ja Suomi-emojeita. Miten Suomen brändin imagoa on rakennettu vuosina 2007 – 2016?

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen sitä, miten Suomen brändin imagoa on rakennettu suomalaisten ja ei-suomalaisten mielissä kymmenen vuoden aikana 2007 – 2016. Maabrändit ovat kansainvälisissä suhteissa arkipäivää. Ne ovat valtiollisia strategioita, joilla valtiot pyrkivät globalisaatiovoimien murroksissa varmistamaan olemassaolonsa vahvistamalla kansallistunnetta ja kiillottamalla kansainvälistä profiilia. Samalla valtiot voivat vaikuttaa tulevaisuuteensa luomalla itselleen menestymisen edellytyksiä. Maabrändillä on monia positiivisia vaikutuksia, mutta sen onnistuminen edellyttää ihmisten hyväksyntää. Maabrändiin liittyy kysymyksiä. Hallitus ’inspiroi’ kansalaisia omaksumaan brändin, jotta nämä brändilähettiläinä kyseenalaistamatta toistaisivat kohtaamilleen tahoille valmiista puhenuoteista hallituksen määrittelemää sanomaa. Tutkielman tavoitteena on 1) setviä brändäämisen sotkuista sanastoa ja 2) selvittää, miten valtiojohdossa on viime vuosikymmenenä rakennettu Suomen brändin imagoa. Teoreettisen viitekehyksen muodostaa kansainvälisten suhteiden konstruktivistinen teoria, jossa keskeisiä tutkimuskohteita ovat maabrändin kaltaiset sosiaaliset faktat. Aineistoa on yli 1000 sivua, johon sovellan metodina laadullista diskurssianalyysia. Johtopäätösten mukaan Suomen epäsuositun brändistrategian teemat hallitsevat kaikkea valtiollista viestintää. Brändin imagoa rakennetaan ensisijaisesti talous–pragmaattisilla diskursseilla, joiden keskiössä ovat globaalitalouden lait, kansainvälinen kilpailu ja kansallisten vahvuuksien kaupallistamismahdollisuudet. Suomen brändin pahin uhka ovat itse suomalaiset, joilla on huono itsetunto ja puuttuvat markkinointitaidot. Brändin moraalidiskurssin kohteena ovat maailman vähäosaisten sijaan tulevat sukupolvet.

Sotilaan moraalisuus: Kyselytutkimus suomalaisten rauhanturvaajien asenteista käskyjen tottelemiseen

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään kyselytutkimuksen keinoin suomalaisten rauhanturvaajien käsityksiä sotilaan velvollisuudesta totella käskyjä moraalisesti tai laillisesti epäselvissä tilanteissa. Kyselyssä selvitetään, onko sotilas velvollinen tottelemaan käskyjä, jotka ovat vastoin tämän omaa moraalikäsitystä. Toisaalta kohdejoukolta kysytään mielipiteitä siihen, kuuluisiko sotilaan olla laillisessa vastuussa tekemistään sotarikoksista, mikäli rikos on tehty esimiehen käskystä. Tutkimuksen teoreettisena taustana on oikeutetun sodan teorian piirissä käyty debatti niin sanotun traditionaalisen ja moraalisen näkökulman välillä. Asetetut tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaiset ovat näkemykset käskyjen tottelemisesta niiden suomalaisten sotilaiden joukossa, jotka todennäköisimmin joutuvat kosketukseen aseistetun vihollisen kanssa, ja 2) Mitkä taustatekijät vaikuttavat näihin näkemyksiin. Kohdejoukkona on vuosina 2006 ja 2007 KFOR-kriisinhallintaoperaatiossa palvellut suomalainen jääkärikomppania sekä vuosien 2012 ja 2013 aikana UNIFIL-operaatioon Libanoniin sijoitetun irlantilais-suomalaisen pataljoonan suomalaiskontingentti. Kyselyyn vastasi 211 rauhanturvaajaa. Tutkimuksen hypoteesit ovat (H1) Ne sotilaat, jotka identifioituvat voimakkaimmin sotilasyhteisöön, tottelevat käskyjä todennäköisimmin tilanteesta riippumatta, ja (H2) Hyvin koulutetut ja kokeneimmat sotilaat tottelevat varmimmin käskyjä moraalisesti epäselvissä tilanteissa, mutta kieltäytyvät tottelemasta laitonta käskyä. Hypoteesien testaamisessa selitettävinä muuttujina ovat vastaajien mielipiteet kolmeen esitettyyn väittämään, jotka koskevat sotilaan velvollisuutta totella käskyjä eri tilanteissa. Selittävinä muuttujina ovat yleisimpien sosiodemografisten muuttujien lisäksi esimerkiksi vastaajan viihtyminen sotilasyhteisössä, urasuuntautuminen, aikaisempi rauhanturvakokemus ja näkemys oman sotilaskoulutuksen riittävyydestä. Käytettävät tilastoanalyysimenetelmät ovat Spearmanin järjestyskorrelaatio ja ordinaalinen logistinen regressio. Analyysin tulokset antavat osittaista tukea asetetuille hypoteeseille. Suomalaisrauhanturvaajista suuri enemmistö ei ole valmiita tottelemaan sodan oikeussääntöjen vastaisia käskyjä, mutta mielipiteissä on huomattavaa hajontaa suhteessa yksilön omien moraalikäsitysten vastaisten käskyjen tottelemiseen. Vastaajan viihtymisellä sotilasyhteisössä on tilastollisesti merkitsevä yhteys taipuvaisuuteen totella käskyjä moraalisesti epäselvissä tilanteissa. Toisaalta analyysin tuloksista ilmenee, että ne sotilaat, jotka näkevät olevansa saamansa koulutuksen perusteella valmiita taistelu- ja kriisinhallintatehtäviin, eivät pidä esimiehen käskyä rikosoikeudellisesta vastuusta vapauttavana tekijänä, mikäli sotilas on käskyä noudattaessaan syyllistynyt sotarikokseen.

PALLOKENTÄLTÄ PLEIKKARIN ÄÄREEN – kuudesluokkalaisten omakohtaisen liikunnan, penkkiurheilun ja videopelaamisen yhteydet

Suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisaktiivisuus on kasvanut viimeisten vuosien aikana, mutta siitä huolimatta yhä useampi nuori liikkuu vapaa-ajallaan riittämättömästi. Vapaa-ajan viettäminen on siirtynyt kentiltä ja radoilta näyttöpäätteiden ääreen, jossa aika kuluu suosiotaan kasvattaneiden videopelien parissa. Samalla kun pelien suosio nuorten joukossa kasvaa, on kiinnostus urheilun seuraamiseen eli penkkiurheiluun nuorten keskuudessa laskenut. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia yhteyksiä kuudesluokkalaisten nuorten (n = 114) omakohtaisella liikkumisaktiivisuudella ja urheilun seuraamisen useudella on toisiinsa nähden. Lisäksi tutkittiin minkälaisia yhteyksiä oppilaiden omakohtaisella liikkumisaktiivisuudella ja videopelaamisen useudella on. Tarkasteltiin myös minkälaisia yhteyksiä oppilaiden urheilun seuraamisen useudella ja videopelaamisen useudella on. Tutkimuksen taustakäsitteenä on Kosken liikuntasuhteen käsite, jonka kahden ensimmäisen osa-alueen alle tutkimuksen aiheet limittyvät. Tutkimus toteutettiin lomakehaastattelulla kolmessa Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen alueella olevassa koulussa. Saadut vastaukset analysoitiin ja oppilaat luokiteltiin kolmeen ryhmään jokaisen tutkittavan muuttujan kohdalla. Näitä luokitteluja hyödynnettiin vertailemalla niitä muiden muuttujien suhteen. Tutkimuksessa havaittiin yhteys liikkumisaktiivisuuden ja urheilun seuraamisen useuden välillä. Aktiivisimmat liikkujat seuraavat myös urheilua eniten ja vähiten aktiivisemmat taas seuraavat urheilua harvimmin. Tuloksien mukaan myös liikkumisaktiivisuus ja urheilupelien pelaaminen ovat yhteydessä toisiinsa aktiivisten liikkujien pelatessa eniten ja vähiten aktiivisten harvimmin. Vastaavasti vähiten aktiiviset liikkujat pelaavat muita kuin urheilupelejä useimmin. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi yhteys urheilun seuraamisen ja urheilupelien pelaamisen välillä, mikä vahvistaa urheilupelien linkittymistä penkkiurheilu-käsitteen alle. Tutkimus tuo lisätietoa nuorten liikuntakulttuurista ja samalla pyrkii herättämään keskustelua suomalaisen liikuntakulttuurin tilasta ja merkityksestä suomalaisen urheilun tulevaisuudelle. Kouluja ja urheiluseuroja kannustetaan tekemään yhteistyötä, jonka nähdään tuovan hyötyjä molemmille osapuolille. Lisäksi toivotaan seurojen ottavan tulevaisuudessa nuoret paremmin huomioon tapahtumien lipunhinnoissa.

Antigone (Sofokleen mukaan) 3-osainen värirunoelma orkesterille op. 23

Antigone (Sofokleen mukaan) 3-osainen värirunoelma orkesterille op. 23 (1921–22) 4334/4431/12/2/cel/str. (0#/b) Sijainti Kansalliskirjastossa: COLL. 592.2 Teoksen sijainti muissa arkistoissa: Helsingin kaupunginarkisto, HKO käsikirjoituspartituurit. Käsikirjoitus, lyijykynä. FIMIC 286 Teostiedot: Osat: I Antigonen kuolinuhri veljelleen II Tyrannin tuomio III Antigonen kuolema KE 16. 11. 1922 Helsinki. HKO, joht. Toivo Haapanen. SSL:n viides vuosikonsertti. Kustanne: Fennica Gehrman, vuokramateriaali. Levytys: ”Väinö Raitio. Orchestral works”. Ondine ODE 790-2 (1992) (RSO, Jukka-Pekka Saraste) Kesto: 25’ Synopsis: Oidipuksen tytär Antigone uhmaa Theban tyrannihallitsijan Kreonin tahtoa suorittamalla uhrimenot kaksintaistelussa kuolleen veljensä puolesta. Tästä suuttuneena Kreon määrää Antigonen muurattavaksi elävältä ovettomaan ja ikkunattomaan kammioon, mutta katuu päätöstään heti kuultuaan tietäjän ennustavan hänelle teon johdosta synkkää kohtaloa. Antigone kuitenkin tekee itsemurhan ennen kuin Kreon ehtii häntä vapauttamaan, ja tietäjän ennustama murhenäytelmä toteutuu, sillä Antigonen kuolema aiheuttaa kaksi muutakin itsemurhaa. Sekä Kreonin oma poika, joka oli Antigonen kihlattu että Eurydike, Kreonin vaimo riistävät tapahtumien johdosta itseltään hengen. (Sofokles 1910.) Raition Antigone noudattaa osiensa otsikoiden puolesta Sofokleen murhenäytelmän päätapahtumia, mutta varsinaista tarkkaa ohjelmaa teoksen partituurissa ei ole nähtävissä. Näytelmän tapahtumat toimivat pikemminkin teoksen yleistunnelman lähteinä. Omakätinen puhtaaksikirjoitus. Orkesteripartituuri. Sivumäärä: 105 + 2 (kansi ja tausta) + 1 (tyhjä). Sivunumerot: [1.] 2.–19. [20.] 21.–51. [52.] 53.–105. [Ruskea muste, VR] Paperi: Ensimmäinen arkki tunnistamaton 28. Muut: FM 28. Käsikirjoitus: Ruskea muste, VR. Korjauksia tehty raaputtamalla. Lisäyksiä [violetti puukynä, VR]. Harjoitusnumerot: 1–9 [I osa] 10–21 [II osa] 22–42 [III osa] [violetti/sininen puukynä, ympyröity punaisella puukynällä, VR]. Osien kestot merkitty niiden loppuun [ruskea muste, VR]. Kansilehti: Antigone / (Sofokleen mukaan) / 3-osainen värirunoelma suurelle orkesterille. / Väinö Raitio /op. 23 [Ruskea muste, VR]. Kansilehden takana: Orchestra: / Fl. gr. 1.2., Fl. Picc. 1.2., Ob. 1.2., Corn. Inglese, Clar. 1.2., / Clarinetto basso, Fag. 1.2.3., Contrafagotto, Corni 1.2.3.4. in F / Trombe 1.2.3.4., Tromboni 1.2.3. Basso Tuba, / Celesta, Arpa 1.2. / Trianglo, Campanelli, Tamburo, Timpani, Piatti, Gr. Cassa, Tamtam, Campani E,c,d,e,f,g. / 16 Viol. 1., 14 Viol. 2., 12 Viole, / 10 Celli, 8 Contrabassi. [ruskea muste, VR]. S1: Antigone / Väinö Raitio / op. 23 / I. – Antigonen kuolinuhri veljelleen. / Lento espressivo. [ruskea muste, VR]. S20: II. – Tyrannin tuomio. / Andante moderato (1/4 = 60) [ruskea muste, VR]. S52: III. – Antigonen kuolema. / Adagio non troppo (1/8 = 66) S105: 1921-22. [ruskea muste, VR]. Viimeisellä sivulla A3. [lyijykynä, tk].

Suomalaisten marjojen fenoliyhdisteet ja niiden stabiilisuus prosessoinnin ja säilytyksen aikana

Suomalaiset marjat sisältävät huomattavia määriä erilaisia fenoliyhdisteitä ja ne ovat siksi erinomaisia fenoliyhdisteiden lähteitä moniin muihin elintarvikkeisiin verrattuna. Fenoliyhdisteet ovat kasveissa syntyviä aineenvaihduntatuotteita, joilla on todettu olevan terveyden kannalta positiivia vaikutuksia. Ne antavat kasvikunnan tuotteille niiden tunnusomaisen värin sekä toimivat suoja-aineina taudinaiheuttajia vastaan. Erityisesti elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuus jalostavat marjoja erilaisiksi lopputuotteiksi. Fenoliyhdisteet tuovat näihin tuotteisiin hyödyllisiä terveysvaikutuksia ja ne voivat toimia niissä myös väripigmentteinä. Fenoliyhdisteet ovat kuitenkin suhteellisen epästabiileja yhdisteitä. On havaittu, että prosessointi- ja säilytystavat vaikuttavat huomattavasti niiden stabiilisuuteen ja hajoamiseen. Tämän kandidaatintyön tavoitteena oli selvittää fenoliyhdisteiden stabiilisuuteen vaikuttavia tekijöitä prosessoinnin ja säilytyksen aikana kirjallisuuden pohjalta. Tämän työn tulosten perusteella marjojen prosessointi kannattaa suorittaa mahdollisimman lyhyessä ajassa matalissa lämpötiloissa, sillä monet fenoliyhdisteistä eivät ole pitkään lämpöstabiileja. Säilytys kannattaa tehdä myös matalissa lämpötiloissa; pitkänä säilytysaikana pakastettuna. Korkea pH vaikuttaa usean fenoliyhdisteen hajoamiseen ja se saattaa aiheuttaa tuotteissa värinmuutoksia. Valo, hapen läsnäolo sekä erilaiset muut yhdisteet voivat vaikuttaa heikentävästi fenoliyhdisteiden stabiilisuuteen sekä prosessoinnin että säilytyksen aikana. Fenoliyhdisteiden stabiilisuus on hyvin rakennekohtaista ja siksi prosessoinnin ja säilytyksen tarkkojen vaikutusten yleistäminen kaikkiin fenoliyhdisteisiin on vaikeaa.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

”Sillä sinä kasvatat filosofia, kilvoittelijaa ja taivaan kansalaista” ‒ Kasvattajat, kasvatuksen menetelmät ja päämäärät kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) mukaan

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.

: ”Kiinnostavatko ihmisoikeudet?” – kehitysyhteistyöjärjestöjen katuvarainhankinnan affektuaalisuus

Tutkimuksessa käsitellään suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen katuvarainhankintaa ja sen mekanismeja. Järjestöjen tapoja kommunikoida varainhankinnassaan globaalista Etelästä on kritisoitu Etelää yksinkertaistaviksi ja pitkällä aikavälillä kehitysyhteistyölle haitallisiksi. Toistaiseksi katuvarainhankinta on jäänyt tieteellisessä kirjallisuudessa tämän keskustelun ulkopuolelle, vaikka se on useille järjestöille tehokkain ja merkittävin keino kerryttää varoja. Tuttavallisemmin katuvarainhankintaa kutsutaan feissaukseksi. Tutkimuksen tavoitteena on osoittaa, millaisilla tavoilla feissarit kommunikoivat Etelästä ja millaisista elementeistä katuvarainhankinta koostuu. Tutkimuksessa kytketään katuvarainhankinta ja sen mekanismit osaksi varainhankinnan kohtaamaa kritiikkiä, sekä tarkastellaan affektien teorian hyödyllisyyttä vastaavanlaisessa vuorovaikutustutkimuksessa. Affekti määritellään kehojen välisenä kapasiteettina vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi. Aineisto kerättiin autoetnografisin menetelmin kohtaamisista feissareiden kanssa sekä asiantuntijoita että feissareita haastattelemalla. Yhteensä kohtaamisia oli 45 ja haastatteluita 11. Aineisto analysoitiin narratiivisella analyysilla. Järjestöihin oltiin etukäteen yhteydessä ja feissarikohtaamisten keräämiseen saatiin lupa varainhankinnan johtoportailta. Haastateltavat henkilöt pidettiin tutkimuksessa anonyymeina. Tutkimuksen mukaan Etelästä kommunikoidaan yksinkertaisin esimerkein tunteisiin vedoten. Tämä onnistuu parhaiten, mikäli feissari kykenee välittämään tunteensa aidosti. Tieto nähdään toisarvoisena tekijänä. Tällä hetkellä varainhankinta kohdistuu vain potentiaalisimpiin kohderyhmiin ja sen mekanismit on suunniteltu niihin toimiviksi. Yleisö omilla kehitysyhteistyökäsityksillään määrittelee, millainen varainhankinta heihin toimii parhaiten ja näin ollen rakentaa katuvarainhankintaa. Affektit sopivat hyvin vastaavanlaiseen tutkimukseen, jossa tutkija asettaa itsensä omaksi työkalukseen. Lähestymällä katuvarainhankintaa kahden kehon kohtaamisena nähdään vaikuttumisen vuorovaikutteisuus. Tulevaisuudessa vastaavanlaista affektien kautta lähestyvää tutkimusta katuvarainhankinnasta olisi mielenkiintoista tehdä lahjoittajan näkökulmasta ja keskittyä lahjoittamisen diskursiiviseen puoleen.