Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.

Harry Potter -kirjojen henkilönnimien käännösstrategiat

Tämä tutkielma käsittelee henkilönnimien käännösstrategioita neljän ensimmäisen Harry Potter -kirjan suomennoksissa ja ranskannoksissa. Tutkimuksessa verrataan kvantitatiivisesti suomentajan ja ranskantajan käyttämiä käännösstrategioita ja pyritään löytämään lainalaisuuksia. Alkuhypoteeseina ovat, että suomentaja olisi käyttänyt useimmiten strategianaan käännöstä, ja että ranskantaja olisi useimmiten päätynyt suoraan lainaan. Lisäksi tutkitaan, onko henkilöhahmon tyypillä, esimerkiksi, onko kyseessä eläin, taulu vai aave, ollut vaikutusta käytettyyn käännösstrategiaan. Strategioiden luokitteluun käytettiin Minna Saarelman (2008) kirjallisuuden erisnimien käännösstrategioiden luokittelua. Hahmotyyppien luokittelu muodostettiin aineistona toimivien kirjojen aikaisemman tuntemuksen perusteella. Keskeisimmät tulokset ovat, että suomentaja ja ranskantaja ovat käyttäneet yhtälailla pääasiallisena käännösstrategianaan nimen suoraa lainaa. Itse asiassa lainojen osuus kummissakin käännöksissä oli varsin huomattava. Yllättävä tulos oli, että suomennoksissa käännösten osuus oli varsin pieni verrattuna lainojen määrään. Hahmotyypillä ei havaittu olevan suoranaista vaikutusta valittuun käännösstrategiaan. Katseena tulevaisuuteen mahdollisiksi jatkotutkimuksen aiheiksi suositellaan kvantitatiivista tutkimusta kunkin erisnimen esiintymismääristä. Tällaisella tutkimuksella voitaisiin tutkia, miksi esimerkiksi suomennoksia lukiessa syntyy vaikutelma, että valtaosa henkilönnimistä on käännetty eikä suinkaan lainattu.

Sopeutumattomien opetuksen tyttöjen sosiaaliset suhteet vertaisiinsa ja opettajiin alakoulussa.

Luokkamuotoista erityisopetusta järjestetään oppilaille, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia ja, joiden opetusta ei pystytä yleisopetuksen opetusryhmässä järjestämään. Oppilailla, joilla on sosio-emotionaalisia vaikeuksia, haasteita aiheuttavat niin sosiaaliset kuin emotionaaliset vaikeudet. Näiden ilmenemismuotoja voivat olla mm. haasteet sosiaalisissa suhteissa vertaisten tai koulun aikuisten, opettajien, kanssa, vaikeudet luoda ja ylläpitää ystävyyssuhteita tai yleensä mielekkäitä vuorovaikutussuhteita vertaisiin, itsehillinnän ja impulsiivisuuden haasteet sekä sosiaalisten tilanteiden tulkinnat. Tyttöjen kulttuuri eroaa poikien kulttuurista ja heille asetetaan erilaisia sosiaalisia odotuksia ja tavoitteita kuin pojille. Kilttien ja hiljaisten tyttöjen rooli istuu vahvasti nyky-yhteiskunnassakin. Tytöt edustavat sopeutumattomien opetuksessa selkeää vähemmistöä. Vuonna 2011 Tilastokeskuksen tilaston mukaan tyttöjä oli peruskoulun vuosiluokkien 1-9 luokkamuotoisessa erityisopetuksessa tunne-elämän häiriön tai sosiaalisen sopeutumattomuuden vuoksi vain 6,5 % (Tilastokeskus, tilastoja). Tässä tutkimuksessa on puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin haluttu selvittää sopeutumattomien opetuksen tyttöjen käsityksiä ja kokemuksia sosiaalisista suhteistaan vertaisiin ja opettajiin koulussa. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on analysoitu teemojen mukaan. Tutkimuksessa on käytetty harkinnanvaraista tutkimusjoukon valintaa ja se on toteutettu eräässä Varsinais-Suomen keskisuuren kaupungin keskitetyn palvelun koulussa (ent. erityiskoulu) sopeutumattomille oppilaille. Tutkimukseen osallistuneet ovat 11-12-vuotiaita ja saaneet itse päättää osallistumisestaan, vaikka huoltajien lupa tutkimuksen tekoon on myös erikseen pyydetty. Tutkija on tyttötutkimuksellaan antaa äänen tytöille itselleen ja heidän käsityksilleen sosiaalisista suhteistaan koulussa. Tutkimustulokset osoittavat tyttöjen onnistuneen solmimaan niin kaveruus- kuin ystävyyssuhteitakin koulussa. Luodut ystävyyssuhteet ovat pääasiallisesti tyttöjen välisiä eivätkä ne ole ristiriidattomia, vaikka ovatkin haastateltujen mukaan pitkäikäisiä. Tyttöjen suhteet myös opettajiin ovat pääasiassa positiivisia. Turvallinen ja empaattinen aikuinen mahdollistaa sen, että tytöt tulevat kuulluiksi, mutta myös sen, että he voivat keskittyä opiskeluunsa koulupäivien aikana.

Islamin uskonnon opettajien kokemat haasteet suomalaisessa peruskoulussa

Tässä tutkielmassa tarkastelen islaminuskonnon opettajien kokemia haasteita. Pyrin myös löytämään mahdollisia ratkaisuja kyseisiin haasteisiin. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla haastattelemalla kolmea Turussa ja kolmea Helsingissä toimivaa islaminuskonnon opettajaa. Tutkimukseen haastateltiin myös kahta Turun kasvatus- ja opetustoimessa toimivaa katsomusaineiden opetuksen koordinaattoria. Niin peruskoulussa kuin lukiosakin pienuskontoihin kuuluvat oppilaat voivat vuonna 2003 voimaan tulleen lain perusteella saada oman uskontonsa tai elämänkatsomustiedon opetusta. Tämä edellyttää tietynlaisia menettelyjä erityisesti opetuksen käytäntöjen ja opetusta pitävän henkilökunnan kannalta. Tutkielman taustana käsittelen uskonnon opetusta Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Lisäksi tarkastellaan uskonnon opetusmalleja Suomessa ja Euroopassa, oman uskonnon opetusta, islamin syntyä Suomessa ja islamin opetusta suomalaisessa peruskoulussa, islamin opetuksen opetussuunnitelmaa sekä opetukseen liittyviä erilaisia käytäntöjä. Tutkielman viitekehys päättyy aihetta käsitteleviin aiempiin tutkimuksiin. Tutkimustulokset, pohdinta ja yhteenveto ovat tutkielmani viimeiset luvut. Lähestyn islamin uskonnon opettajien kokemia haasteita kvalitatiivisesti haastattelulla. Haastattelumenetelmänä hyödynnän teemahaastattelua siitä syystä, etten halua kysyä haastateltavalta suoria kysymyksiä, vaan annan hänelle mahdollisuuden itse kertoa kokemiaan ilmiöitä. Keräsin tutkimukseni aineiston laatimani teemahaastattelurungon avulla. Teemahaastattelurungon laadinnassa olen hyödyntänyt Onniselän 2011 tutkimusta liittyen islamin uskonnon opettajien haasteisiin. Tutkielmani koostuu kahdesta kategoriasta. Yhtäältä haluan selvittää islaminopettajien työssään kokemia haasteita ja toisaalta viranomaisten toimintaa liittyen esille nousseihin haasteisiin. Tutkielmani tulosten valossa nousee kaksi opettajaryhmää: maahanmuuttajataustaiset islamin uskonnon opettajat, jotka ovat vailla korkeakoulututkintoa ja opettajankoulutusta sekä kantasuomalaiset pätevät islamin opettajat. Näiden kahden ryhmän mukaisesti ilmenevät merkittävimmät haasteet ja ratkaisutkin. Voin tutkielmani tulosten pohjalta väittää, että eniten työssään haasteita kokevat maahanmuuttajataustaiset islaminopettajat, jotka eivät ole suorittaneet opettajankoulutusta eivätkä edes korkeakoulututkintoa Suomessa tai kotimaassaan. Näihin opettajien koulutustaustoihin perustuu pitkälti islamin opetuksen laatu sekä opetussuunnitelman noudattaminen. Haasteiden ratkaisuina viranomaiset pitävät opettajan ammatillista taitoa ja pedagogista osaamista. Etäopetus on yksi Turun ratkaisu yhtäältä vähentämään opettajan fyysistä siirtymistä koulusta toiseen ja toisaalta tarjoamaan pätevän opettajan pitämän laadukkaan opetuksen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on laajentaa viranomaisten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tietoja siitä, mitä islamin opetuksen oppitunnilla opetetaan ja millaisin erilaisin opetussuunnitelmatulkintojen perustein islaminopettajat pitävät opetustaan. Tutkimukseni tarjoaa selkeän pohjan viranomaisille siitä, kenet islamin opettajaksi

Multicultural Belonging. Individuals across cultures, languages and places

The article-based doctoral dissertation deals with adult individuals in Western societies who were born into multilingual and multicultural families and have parents of different nationalities. The study’s participants grew up outside their parents’ countries of origin and relate to a multitude of bonds that link them across various cultures, languages and places. The study explores the social dimension of cultural belonging and examines diverse approaches that enable the participants to create notions of belonging and identification despite possessing at times contradictory transnational allegiances. The works offers new perspectives on transnational belonging and makes a timely contribution to discussions in the fields of cultural heritage studies, ethnology and transnational studies. The dissertation combines qualitative research methods with an insider perspective. The empirical material is based on semi-structured interviews with fifteen participants, among which are also the author’s siblings. The study addresses the relevance of the author’s personal situatedness and her multi-faceted roles as well as ethical concerns related to the methodological approach of insider research. The social dimension of cultural identities affect both the participants’ identification with their multiple attachments and language use in everyday life. The key research findings present interrelated discussions of the participants’ notion of being a mixture, the importance of family bonds and multilingualism, a specific mixed family lifestyle, the notion of non-belonging and the study participants’ sense of otherness as a means of creating communality with others. The study discusses the participants’ various life strategies of flexible relativising, juggling with multiple affiliations, the approach of “blending in” and their sense of ironic nation-ness for constructing a coherent sense of belonging. The author argues that multicultural belonging is inextricably connected to an association with multiple languages, cultures and places. Multicultural belonging is relational and depends on the context, social relationships and locations. The study proposes that multicultural belonging creates a tolerant understanding of membership and enables experiences of cosmopolitanism and selected notions of allegiance.

Häiriökäyttäytyminen perusyksikössä - Mitä ja miten ennaltaehkäistään ja estetään?

Joukkueen kouluttaja havaitsee runsaasti varusmiestenkoulutuksessa häiriökäyttäytymistä. Runsaasta esiintymisestä huolimatta häiriökäyttäytymistä käsitellään puolustusvoimien johtajatehtäviin sijoitettavien koulutuksissa vähän. Kandidaatintutkielman tavoitteena on tuottaa vastaukset, miten joukkueen kouluttaja voi omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ja estää häiriökäyttäytymistä perusyksikössä sekä vastata siihen, mitä häiriökäyttäytyminen perusyksikössä on. Kouluttajan opas määrittää, kuinka joukkueen kouluttaja on vastuussa joukostaan (Halonen, Pulkka, Kärkkäinen & Saarelainen 2007). Tämän perusteella joukkueen kouluttajan tehtävänä on puuttua häiriökäyttäytymiseen, joka esiintyessään vaikuttaa ryhmähenkeen negatiivisesti. Tutkielman aineistona on käytetty esimerkiksi siviilitutkijoiden julkaisuja, oppikirjoja, esitutkintapöytäkirjoja, joukkueen kouluttajille suoritettuja avoimia haastatteluja ja viittauksia lakipykäliin. Tutkielma on tehty laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Rajauksen osalta tutkimus on suoritettu joukkueen kouluttajan näkökulmasta havaittavaan häiriökäyttäytymiseen perusyksikössä, ilman aselajien, saapumiserien tai joukkueen kouluttajan sotilasarvon vaikutusta häiriökäyttäytymisen esiintymiseen. Tutkimuksen mukaan päädytään häiriökäyttäytymisen diagnosoinnin olevan joukkueen kouluttajilla jokaisella personallista. Persoonallinen tapa diagnosoida vaikuttaa häiriökäyttäytymisen määrän havainnointiin. Tutkimuksen mukaan häiriökäyttäytymisen määrän on katsottu olevan kasvussa. Häiriökäyttäytymisen ennaltaehkäisynä toimii ensisijaisesti jo joukkueenkouluttajan läsnäolo. Kouluttajan tehtävänä on suunnitella koulutustilanteita mahdollisimman mielenkiintoiseksi, jälleen voidaan ennaltaehkäistä häiriökäyttäytymistä. Varusmiehet suhtautuvat joukkueen kouluttajaan merkittävänä auktoriteettina, jolla on mahdollisuudet rankoa tarvittaessa. Häiriökäyttäytymisen estäminen on tapahduttava välittömästi – näin varusmiehille luodaan kuva, että häiriökäyttäytyminen ei ole sopivaa ja säännöt ovat selvät. Estämisen keinoina on ryhmien muokkaaminen, opetustilanteista poistaminen ja tilanteeseen välitöntä puuttumista: puhuttelemalla tai käskemällä. Häiriökäyttäytymisen diagnosointi antaa joukkueen kouluttajalle työkalun ottaa häiriökäyttäytyjä huomioon suunnitellessaan koulutusta ja samalla kehittää ymmärrystä käyttäytymiseen aiheuttavista tekijöistä. Häiriökäyttäytyminen on tapauskohtaista – tämän takia ei voida kiteyttää tarkkaa ohjeistusta kuinka toimia täysin ennaltaehkäisevästi tai estävästi. Tutkimuksella kuitenkin on saavutettu ymmärrettävyyttä häiriökäyttäytymiselle ja esitetty joukkueen kouluttajien kokemuksia, kuinka ennaltaehkäisyä ja estämistä on toteutettavissa. Tutkimuksen mukaan joukkueen kouluttajien opiskelu- ja harjoitteluaikana olisi luotava yleiset perusteet toimia häiriökäyttäytymistä havaittaessa.

Aktiivisten sonar-järjestelmien käytettävyys Suomen merialueilla

Aktiivisia sonar-järjestelmiä käytetään monipuolisesti vedenalaisen valvonnan, sukellusveneentorjunnan ja miinantorjunnan osana. Itämeren olosuhteet ovat tunnetusti vaikeat aktiivisten sonar-järjestelmien käyttöä ajatellen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaisia ominaisuuksia niiltä vaaditaan Suomen merialuilla toimittaessa. Tutkielmassa on esitetty vedenalaisen akustiikan perusteet, sonar-tekniikkaa ja Suomen merialueiden olosuhteet. Suomen merialueilta tutkielmassa on selvitetty vesiääniolosuhteet ja pohjan topografia sekä geologia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kirjallisuustutkimusta. Aineistoa on koostettu Puolustusvoimien oppaista, alan perusteoksista, kirjallisuudesta, Internet tietokannoista ja Ilmatieteenlaitoksen tilastoista. Tutkielman tuloksena luodaan käsitys niistä ominaisuuksista, joita aktiivisilta sonar-järjestelmiltä vaaditaan Suomen merialueilla. Tutkielmassa on tuotettu myös tietoa siitä, mitkä ovat eri merialueiden haasteet sonar-järjestelmien käytön osalta. Tutkielmassa havaitaan tarve runsaille määrälle ominaisuuksia sonar-järjestelmien käytettävyyden nostamiseksi.

Länsimaiset näkemykset Kuolan niemimaan sotilaallisesta merkityksestä kylmän sodan jälkeen

Tutkielma on ajankohtainen, sillä nykypäivänä pohjoinen ulottuvuus on kasvattamassa merkitystään erityisesti talouden saralla, johon myös Kuolan niemimaalla sijaitseva sotilaallinen voima on vahvasti sitoutunut. Alueen sotilaallinen tila onkin ollut suoraan verrannollinen Venäjän taloudelliseen tilanteeseen, joka oli 1990-luvulla heikko ja 2000-luvusta lähtien myönteisempi. Kuolan niemimaan tämänpäiväinen sotilaallinen merkittävyys perustuu vielä pitkälti sen varaan, mitä se oli Neuvostoliiton aikaan. Tutkielma antaa perusteet ymmärtää Kuolan niemimaan sotilaallista merkittävyyttä ja sen muutosta kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella. Tutkimus on historiatutkimus, jonka avulla selvitään Kuolan niemimaan sotilaallisen merkittävyyteen liittyviä tapahtumia, vaiheita ja merkityksiä kylmän sodan jälkeisenä aikakautena. Tutkimuksen ajallinen tarkastelujakso on Neuvostoliiton hajoamisesta aina vuoteen 2010 asti. Menneisyyden hahmottaminen perustuu pääasiassa tulkintojen tekemiseen, joten historiatutkimus liittyy hermeneuttiseen tutkimusstrategiaan, jossa menneisyyden hahmottaminen perustuu tulkintojen tekemiseen. Tutkimuksessa tulkintojen perusteena käytetään laadullisesti valittuja lähteitä, jotka edustavat länsimaista näkemystä Kuolan niemimaan sotilaallisesta merkittävyydestä. Tutkimuksen tuloksina todetaan, että Kuolan niemimaan sotilaallinen merkitys kasvoi suhteellisesti läpi 1990-luvun, mutta se oli silti sotilaalliselta suorituskyvyltään heikompi kuin mitä se oli ollut ennen Neuvostoliiton hajoamista. 2000-luvulla Venäjän talouskasvun myötä alkoi myös sotavoimien kehittäminen ja päivittäminen. Lisäksi sotilaallinen toiminta aktivoitui jälleen 1990-luvun hiljaiselon jälkeen. Kuolan niemimaan kohdalla maantieteellisen ja so-tilaallisen merkittävyyden lisäksi nousivat myös taloudelliset tekijät. 2000-luvulla Kuolan niemimaan sotilaallinen yhteistyö siviilitoimijoiden kanssa yleistyi, mikä osaltaan muutti myös alueella sijaitsevien sotajoukkojen tehtäviä.

Työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikka ja rakenne

Tutkimus tarkastelee työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikkaa ja rakenteita: millaisilla adjektiiveilla kuvataan työntekijää, työpaikkaa ja yhteisöä ja työtehtävää ja miten adjektiivit on muodostettu. Aineisto on jaettu asiantuntijoita, palvelutyöntekijöitä ja maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä käsitteleviin osuuksiin, ja tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, miten käytetyt adjektiivit eroavat eri ammattialojen välillä. Työpaikkailmoitukset on kerätty Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä Avoimet työpaikat internetpalvelusta, ja tutkimukseen on valittu yhteensä 240 ilmoitusta. 76 prosentissa ilmoituksia käytetään adjektiiveja jossakin tutkimassani tehtävässä. Tutkimuksen perusteella adjektiivit kuvastavat odotuksenmukaisesti ammattialojen eroja. Työntekijää kuvailevat adjektiivit eroavat ammattialoittain käsiteltynä eniten: Asiantuntijoita kuvataan kovilla adjektiiveilla eli adjektiiveilla, jotka kuvaavat erityisesti työelämässä hyödyksi olevia luonteenpiirteitä. Palvelutyöntekijöitä kuvataan pehmeillä adjektiiveilla: adjektiivit kuvaavat ihmissuhteissa arvostettuja luonteenpiirteitä. Maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä luonnehditaan hankittuja ominaisuuksia kuvaavilla adjektiiveilla. Tulkintani mukaan selkeät erot adjektiivien semantiikassa eri alojen välillä kuvastavat alojen luonteita ja ominaisuuksia. Työtehtävää kuvataan usein houkuttelevuutta ja vaativuutta kuvaavilla adjektiiveilla, ja työpaikkaa ja yhteisöä kuvaavissa adjektiiveissa korostuvat pätevyys ja ominaisuus. Työpaikkaa kuvaillaan tutkimuksen mukaan useammin kuin itse haettavaa työntekijää. Tämä tukee tutkimuksia työpaikkailmoitusten mainosmaisuudesta. Aineiston adjektiiveista suurin osa on adjektiivijohdoksia tai sanaliittoja. Rakenteiden ja semantiikan välillä on nähtävissä yhtäläisyyksiä. Adjektiivimaisesti käytetyt partisiippilausekkeet kuvaavat yrityksen perustamisvuotta tai alaa, ja adjektiivijohdoksilla kuvataan pehmeitä luonteenpiirteitä, aktiivisuutta tai houkuttelevuutta. Yleisiä päätelmiä rakenteiden ja luomieni semanttisten ryhmien riippuvuudesta ei aineiston perusteella kuitenkaan voi tehdä.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Epäsymmetrinen sodankäynti Yhdysvaltoja ja Venäjää vastaan : erot ja yhteneväisyydet

Epäsymmetrinen sodankäynti yleistyi käsitteenä syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Ilmiö ei ole kuitenkaan historiallisesti tarkasteltuna uusi. Vastustajaa heikompi osapuoli on usein käyttänyt epätavanomaisia keinoja voimasuhteiltaan vahvempaa vihollista vastaan. Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää jalkajousen käyttämistä keskiajalla, jolloin asetta pidettiin epäortodoksisena ja se yritettiin kieltää. Uutta on kuitenkin se, että epäsymmetrisen sodankäynnin keinoja käytetään järjestelmällisemmin kuin ennen. Tässä tutkimuksessa tutkimusmenetelmänä käytetään rationaalista tulkitsevaa käsitetutkimusta. Tulkitseva käsitetutkimus etsii käsitteisiin ja niiden määritelmiin sisältyviä merkityksiä ja tulkitsee merkityksiä valitusta teoreettisesta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa teoreettisen näkökulman muodostaa Nils Marius Rekkedalin näkemys epäsymmetrisestä sodankäynnistä. Aineistona toimivat käsitteet ja niiden määritelmät. Tutkielman tärkeimmät lähteet muodostuvat tutkielmista, oppikirjoista ja artikkeleista. Epäsymmetriseen sodankäyntiin kuuluu muun muassa jonkin odottamattoman kohtaaminen, vastapuolen heikkouksien hyödyntäminen epätavanomaisin keinoin sekä taistelutilan valit-seminen siten, ettei vihollisen raskaan aseistuksen käyttö ole mahdollista. ”Aitona epäsym-metriana” voidaan pitää vastustajan käyttämiä tekoja, joita toinen osapuoli ei itse halua tai voi tehdä. Ylivoimainen vastustaja aiheutti Irakin ja Tšetšenian kapinallisissa epäsymmetrisen reaktion. Kapinalliset eivät kyenneet vastaamaan perinteisin keinoin toisen osapuolen aiheuttamaan uhkaan. Kummassakaan maassa kapinallisten kalusto ei vastannut hyökkääjän kalustoa, eikä heidän miesvahvuutensa ollut hyökkääjää merkittävästi suurempi. Kapinalliset eivät olleet yhtä hyvin koulutettuja, eikä heiden taktinen ajattelunsa ollut yhtä kehittynyttä, kuin vastapuolella. Molemmissa maissa yhtenä pääpiirteenä oli siviilien seassa toimiminen. Siviilien seassa toimimista käytettiin hyväksi taisteluiden päätyttyä, jolloin taistelijat riisuivat taisteluvarusteensa ja sekoittuivat siviilien joukkoon. Improvisoitujen räjähteiden käyttö ja niiden käytön laajuus saattoi tulla yllätyksenä yhdys-valtalaisille joukoille Irakissa. Räjähteitä löytyi paljon, niitä käytettiin useilla eri tavoilla ja joskus niiden löytämiseen ei välttämättä liittynyt ollenkaan tulitaistelua. Tämänkaltainen toiminta oli varmasti sodan alkuvaiheessa epäsymmetriseksi sodankäynniksi luokiteltavaa, mutta oliko se sitä enää vuonna 2011 sodan päättyessä? Keinojen epäsymmetrisyys riippuu myös näkökulmasta. Konventionaaliseen sodankäyntiin varautuneet suurvallat saattoivat pitää esimerkiksi ylläköitä epätavanomaisena keinona taistella. Kuitenkin suomalaiseen jalkaväkitaisteluun sekä Maavoimien taisteluun 2015 kyseinen keino kuuluu oleellisesti. Myös näkökulma määrittää sen, onko kyseessä epäsymmetrisen sodankäynnin keino vai ei.

Rannikko-ohjus 2006 -simulaattorijärjestelmän käyttö rannikko-ohjusampujien koulutuksessa

Asejärjestelmien kehittyminen, teknistymisen ja kustannusten nousun vuoksi ovat sotilaskoulutuksessa käytettävät simulaattorit yleistyneet. Simulaattoreilla ja autenttisilla muilla välineillä on mahdollista saavuttaa turvallinen ja kustannustehokas oppimisympäristö. Simulaattorit mahdollistavat harjoittelun sellaisissa sovellutuksissa, jossa harjoittelu ilman simulaattoreita olisi kallista, vaarallista tai jopa mahdotonta. Rannikko-ohjus on puolustusvoimien käytössä oleva ohjusasejärjestelmä, jota käytetään alusten torjuntaan rannikolla ja saaristossa. Rannikko-ohjusjärjestelmä kuuluu samaan tuoteper-heeseen kun Panssaritorjuntaohjus 2000 -järjestelmä. Rannikko-ohjussimulaattori on rannikko-ohjuskoulutuksessa käytettävä simulaattori, jolla simuloidaan rannikko-ohjusasejärjestelmällä ampuminen. Simulaattorissa ampuja voi harjoitella eri tähtäimien, hakupäiden ja erilaisten lentoratojen käyttöä sekä ohjuksen lentovaiheen aikana tapahtuvaa ohjuksen ohjaamiseen liittyviä toimenpiteitä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa rannikko-ohjussimulaattorin käytöstä rannikko-ohjuskoulutuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan simulaattorin käyttöä osana rannikko-ohjusampujille annettavaa ampujien koulutusta. Rannikko-ohjusjärjestelmän simulaattoria ei ole tutkittu aikaisemmin. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä oli miten rannikko-ohjussimulaattoria käytetään rannikko-ohjusasejärjestelmän ampujien koulutuksessa. Tutkimusmenetelminä käytettiin kirjallisuusselvitystä, havainnointia ja teemahaastattelua. Kirjallisuusselvityksellä hankittiin taustatietoa oppimisesta, simulaattoreista ja simulaattori-kouluttamisesta. Havainnoinnilla perehdyttiin rannikko-ohjuskoulutukseen ja teemahaastattelulla haastateltiin järjestelmän kokeneita käyttäjiä simulaattorin koulutuskäyttöä koskevan tiedon keräämiseksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että rannikko-ohjussimulaattori on merkittävin koulutusväline rannikko-ohjusampujien koulutuksessa. Simulaattori on ainoa väline, joka mahdollistaa ammuntaan liittyvien toimintojen ja motoristen taitojen harjoittelemista käytännössä. Rannikko-ohjussimulaattoria käytetään siihen tarkoitukseen mihin se on suunniteltu ja se tarjoaa rajoitteistaan huolimatta tehokkaan oppimisympäristön. Ampujien koulutuksen osalta tärkeimmäksi kehityskohdaksi paljastui koulutuksen yhtenäistäminen. Nykyistä koulutusta ohjaavaa virallista koulutusohjelmaa ei ole olemassa. Simulaattorin osalta kehitysmahdollisuudet liittyvät simulaattorin kykyyn mallintaa todellisuutta sekä itse laitteiston kehittämistä käyttäjäystävällisempään muotoon.

Ryhmäkiinteyttä rakentamassa : päälliköiden käsityksiä ryhmäkiinteydestä ilmatorjunta-aselajissa

Ryhmäkiinteys koetaan sotilasorganisaatioiden suorituskyvyn kannalta merkittäväksi tekijäksi, sillä kiinteät ryhmät toimivat yleensä tehokkaasti ja saavuttavat asetetut tavoitteet. Ryhmäkiinteydellä on positiivisia vaikutuksia myös muun muassa joukon taistelustressin hallintaan ja luottamuksen rakentumiseen. Tutkimuksessa ryhmäkiinteyttä käsitellään laaja-alaisena kokonaisuutena, joka jakautuu neljään tasoon. Nämä neljä tasoa ovat vertikaalinen kiinteys, horisontaalinen kiinteys, organisatorinen kiinteys sekä institutionaalinen kiinteys. Nämä neljä tasoa jaetaan vielä kahteen erilaiseen ryhmäkiinteyden muotoon, jotka ovat sosiaalinen (affektiivinen) ja tehtäväsidonnainen (instrumentaalinen) ryhmäkiinteys. Ryhmäkiinteys muodostuu siis aina vähintään näistä kahdeksasta osasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten ilmatorjuntayksiköiden päälliköt käsittävät ryhmäkiinteyden ja millaista ryhmäkiinteyttä ilmatorjunta-aselajissa ilmenee. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Aineiston keruuta varten haastateltiin yhteensä viittä ilmatorjuntayksiköiden päällikön tehtävissä toiminutta henkilöä. Kerätty aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysissa käytettiin aineiston analyysimenetelmänä induktiivista eli aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tehty analyysi perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa aineistosta lähdettiin etenemään kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Kaikissa analyysin vaiheissa pyrittiin ymmärtämään haastateltuja päälliköitä heidän omasta näkökulmastaan, jotta päälliköiden oma ”ääni” pääsisi esille tutkimuksessa. Tutkimuksen tuloksina esitetään päälliköiden käsityksiä ilmatorjunta-aselajin ryhmäkiinteydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Päälliköiden mukaan kotiutettaviin ilmatorjuntayksiköihin saadaan luotua varusmiespalveluksessa kohtuullisesta aina kiitettävään tasoon asti oleva ryhmäkiinteys. Ryhmäkiinteyden muodostumiseen vaikuttaa kuitenkin aina monenlaiset tekijät. Päälliköt kokevat voivansa itse vaikuttaa kohtuullisen vähän ryhmäkiinteyden muodostumiseen. Suurin vaikutus, siihen millaisen ryhmäkiinteyden reserviin marssiva joukko omaa, on päälliköiden mukaan varusmiesjoukolla itsellään. Varusmiesten valmiudet toimia ryhmässä ja rakentaa ryhmäkiinteyttä ovat päälliköiden mukaan hyvät tai vähintään kohtuulliset. Päälliköiden kuvauksista on havaittavissa se, että ilmatorjunta-aselajissa ilmenee kaikki ryhmäkiinteyden tasot ja se miten niiden avulla ryhmäkiinteys rakentuu portaittain. Ilmatorjunta-aselajissa näyttäisi ilmenevän sekä sosiaalista että tehtäväsidonnaista ryhmäkiinteyttä. Ryhmäkiinteys voi parhaassa tapauksessa syntyä joukkoon melkein itsestään ja joukkotuotantokoulutus itsessään näyttäisi edesauttavan ryhmäkiinteyden muodostumista.

Tavoitteellisen digitaalisen pelaamisen, matemaattisen ongelmanratkaisutaidon ja koulumenestyksen väliset yhteydet

Tutkimuksessa selvitettiin tavoitteellisen digitaalisen pelaamisen, matemaattisen ongelmanratkaisutaidon sekä koulumenestyksen välisiä yhteyksiä. Lisäksi tarkasteltiin tyttöjen ja poikien välisiä eroja matemaattisessa ongelmanratkaisutaidossa, koulumenestyksessä ja pelitottumuksissa. Tutkimuksen kohderyhmä oli suomalaiset yhdeksäsluokkalaiset oppilaat. Tutkimukseen osallistui 230 oppilaasta, joista 125 oli tyttöjä ja 105 poikia. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena kolmessa varsinaissuomalaisessa yläkoulussa keväällä 2014. Tutkimuksessa käytetty kyselylomake sisälsi pelaamisen tavoitteellisuuden kartoitukseen kehitetyn väittämäosan sekä matemaattisen ongelmanratkaisutestin. Kyselomakkeen avulla selvitettiin myös vastaajien pelitottumukset. Koulumenestyksen mittaamiseksi kerättiin tutkittavien arvosanatiedot. Tavoitteellinen pelaaminen on itse määrittelemämme termi. Se käsittää kaikenlaisen digitaalisen pelaamisen, jossa on pelissä kehittymiseen tähtäävä päämäärä. Päämääränä voi olla esimerkiksi pelissä mahdollisimman taitavaksi kehittyminen, huippupisteiden saavuttaminen tai pelin läpäiseminen haastavalla vaikeusasteella. Tavoitteellinen pelaaminen oli yhteydessä matemaattiseen ongelmanratkaisutaitoon. On mahdollista, että tavoitteellinen pelaaminen kehittää matemaattisessa ongelmanratkaisussa tarvittavia taitoja. Toisaalta matemaattisesta ongelmanratkaisusta kiinnostuneet oppilaat saattavat harrastaa muita enemmän tavoitteellista pelaamista, koska ne molemmat sisältävät samankaltaisia elementtejä, esimerkiksi haasteiden voittamista. Tavoitteellinen pelaaminen ei ollut yhteydessä koulumenestykseen mutta korreloi voimakkaasti pelaamisen määrän ja useuden kanssa. Pelaamisen määrä ja useus olivat yhteydessä heikompaan koulumenestykseen. Erittäin paljon pelaavien koulumenestys ja ongelmanratkaisutaito olivat heikkoja, vaikka he pelasivatkin tavoitteellisesti. Nämä tulokset viittaavat siihen, että pelaamisen tavoitteellisuudella voi olla merkitystä pelaamisen vaikutuksiin. Tavoitteellinen pelaaminen saattaa kumota pelaamisen määrästä aiheutuvia haittoja, kunhan pelaamiseen käytetty aika pysyy kohtuuden rajoissa. Pojat pelasivat tyttöjä enemmän, useammin ja tavoitteellisemmin. Pojat pelasivat eniten tietokoneella ja pelikonsolilla, tytöt mobiililaitteilla. Tytöt menestyivät poikia paremmin kakissa oppiaineissa. 2000-luvulla suoritettujen, suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten matemaattista osaamista mittaavien tutkimusten tuloksista poiketen, pojat olivat tyttöjä parempia matemaattisessa ongelmanratkaisussa. Tytöillä matematiikan arvosana oli kuitenkin parempi kuin pojilla. Aiemman tutkimuksen mukaan tyttöjä suositaan matematiikan arvioinnissa. Opettajan olisikin syytä tarkastella omaa arviointiaan kriittisesti sekä varmistua ongelmanratkaisutaitojen riittävästä huomioimisesta matematiikan opetuksessaan. Lisäksi jokaisen tulisi pohtia omia ennakkoasenteitaan digitaalista pelaamista kohtaan ja huomioida usein uutisoitujen pelaamisen haittojen lisäksi myös pelaamisen hyödyt.

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan kansallisen identiteetin ja kansallisten intressien ilmentäjänä

Kansalliset tavoitteet ja kansalliset intressit ohjaavat valtioiden toimintaa. Sotaa kansallisten intressien edistämiseksi ei enää käsitetä normaalina valtioiden välisenä toimintana. Kokonaisvaltainen kriisinhallinta sen sijaan voidaan nähdä nykyajan yhteisoperaationa, jonka päämäärät ovat poliittisia. Kansainvälinen kokonaisvaltainen kriisinhallinta on strateginen väline, jolla on mahdollista tavoitteellisesti edistää kansallisia intressejä. Suomen kriisinhallintaan liittyvä toimijuus ja tavoitteenasettelu ilmentävät Suomen itseymmärrystä kansallisesta identiteetistä. Suomen kansallinen identiteetti vaikuttaa sekä kriisinhallinnan tavoitteellisuuteen että itse toimintaan. Tutkimusongelma on miten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelu ilmentää Suomen kansallista identiteettiä ja kansallisia intressejä. Tutkimus mahdollistaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen arvioimisen kansallisten intressien edistämisen näkökulmasta päätöksenteon tueksi sekä kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuuden tarjoaman keinovalikoiman hyödyntämisen Suomen kansallisista lähtökohdista. Tämä kvalitatiivinen tutkimus on toteutettu abduktiiviseen päättelyyn perustuvaa teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tieteenfilosofisesti tutkimus perustuu konstruktivismiin ja tutkimusasetelma ilmentää sosiaalisen konstruktivismin mukaista teoreettista viitekehystä. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti Suomen intersubjektiivisten uskomusten perusteella määrittyvänä näyttäytyvää kriisinhallintaan liittyvää toimijuutta. Suomen toimijuus rakentuu vuorovaikutussuhteessa Suomen oman ja toisten toimijoiden toiminnan kanssa. Suomen toteuttamaan kansainväliseen kriisinhallintaan liittyy kansallisen identiteetin mukaisia uskomuksia, oletuksia, arvoja ja normeja, jotka vaikuttavat kansalliseen tavoitteenasetteluun. Tutkimuksessa on laadittu Suomen valtiojohtoisen kriisinhallintaoperaation perusrakenne, jonka avulla on mallinnettu kansallisten intressien edistäminen ja kokonaisvaltaisuuden edellyttämien toimintojen yhteensovittaminen. Suomen strategia on toteuttaa aktiivista ja verkottunutta ulkopolitiikkaa Suomen kansainvälisen aseman rakentamiseksi kansallisen identiteetin edellyttämällä tavalla. Suomen kansallinen identiteetti mahdollistaa Suomen toteuttaman kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelun rakentamisen siten, että se edistää sekä kansallisia intressejä että kansainvälistä turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomen kansalliset intressit eivät ole ristiriidassa globaalin turvallisuus- ja hyvinvointikehityksen kanssa, vaan edistävät niitä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteellisuus mahdollistaa sekä Suomen aktiivisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisen että Suomen kansallisten intressien suunnitelmallisen edistämisen, mutta edellyttää vallalla olevien sotaa ja kriisinhallintaa sekä auttamista ja kansallisia hyötyjä koskevien kansalliseen identiteettiin liittyvien uskomusten ja käsityksien muuttumista.