Kokoeksomisekvenointi varhaislapsuuden selvittämättömissä kuolemantapauksissa

Suomessa esiintyy vuosittain 8-15 selittämätöntä alle yhden vuoden ikäisen lapsen äkkikuolemaa ja noin viidesosa kohdunsisäisten kuolemien syistä jää arvoitukseksi. Arvellaan, että näiden kuolemantapausten taustalla on harvinaisia geneettisiä sairauksia. Tässä työssä tutkittiin Turun Yliopistollisen Keskussairaalan varhaislapsuuden ja loppuraskauden lasten ja sikiöiden kuolemantapauksia vuosilta 2000-2012 niistä potilaista, joista ruumiinavaus lisätutkimuksineen ei ollut paljastanut kuolinsyytä. Tarkempaan tutkimukseen valikoitui neljä potilasta, joista eristettiin DNA:ta kokoeksomisekvenointia varten. Tuloksia verrattiin perimän normaalivaihteluun ja poikkeavat löydökset, joilla voisi olla merkitystä potilaiden kuoleman kannalta, määritettiin. Kolmesta eri potilaasta löydettiin alustavasti merkittäväksi tulkittavat geenivirheet. Potilaalla 1 oli kromosomi 6q24-q25 alueen deleetio, jossa sydämen kehityksen kannalta olennaisen TAB2-geenin toiminta häiriintyy ja potilaille kehittyy vakava synnynäinen sydänvika. Potilaalla 2 oli yhden emäksen mutaatio CPT1A-geenissä, joka aiheuttaa CPT1A-proteiinin puutoksen. CPT1A osallistuu mitokondrioiden kalvoilla pitkäketjuisten rasvahappojen kuljetukseen ja häiriöt sen toiminnassa aiheuttavat merkittäviä energiatasapainon häiriöitä. CPT1A-puutoksen on kuvattu aiheuttavan äkkikuolemia varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Potilaalla 3 oli DPP6-geenin yhden emäksen mutaatio. TAB2-geenin häiriö on todennäköisesti ollut merkittävänä tekijänä aiheuttamassa potilaan 1 kliiniset löydökset ja voinut myötävaikuttaa kuolemaan. Myös CPT1A-puutos on mahdollisesti vaikuttanut potilaan 2 kuolemaan. DPP6-geenivirheen ajateltiin aiheuttavan ajoittaista kammiovärinää (paroxysmal ventricular fibrillation type 2), mutta myöhemmin uusissa tutkimuksissa kävi ilmi, että mutaatio ei ole patogeeninen. Vaikka kokoeksomisekvenointimenetelmässä on vielä merkittäviä puutoksia kuolinsyytutkimukseen sovellettaessa ja se soveltuu paremmin tutkimuskäyttöön kuin kliiniseen työhön, se avaa kokonaan uusia mahdollisuuksia aiemmin tuntemattomien lapsen kuolemaan johtavien sairauksien diagnostiikassa.

Esitutkintayhteistyö lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittämisessä. Empiirinen tutkimus esitutkintayhteistyön nykyrakenteesta

Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten määrä on kahdeksankertaistunut vuodesta 1980. Aihe on ollut viime vuosina niin kansallisen kuin kansainvälisenkin huolen kohteena. Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa esitutkinnan valmistelutehtävä on korostunut, sillä jo esitutkinnassa hankittu lapsen kertomus on usein ainoa näyttö mahdollisesta rikoksesta. Lisäksi näiden rikosten selvittämiseen liittyy tavallista suuremmat näyttö- ja selvittämisvaikeudet. Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen selvittämiseen osallistuu laaja joukko eri viranomaisia, kuten poliisi, syyttäjä, terveydenhuoltohenkilökunta ja lastensuojeluviranomaiset. Jokaisella tutkintaan osallistuvalla viranomaisella on oma roolinsa tutkinnan suorittamisessa. Kirjallisuudessa lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia onkin kuvattu moniammatilliseksi ja monitieteiseksi haasteeksi. Aikaisempien tutkimusten valossa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen selvittäminen ei ole täysin ongelmatonta. 1.1.2014 tuli voimaan uusi esitutkintalaki, jossa laintasolle kirjattiin ensimmäistä kertaa velvollisuus esitutkintayhteistyön tekemiseen. Tässä tutkimuksessa selvitän, miten esitutkintayhteistyön tekeminen lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittämisessä nykyrakenteessa toteutuu ja millaisia etuja yhteistyö poliisin ja syyttäjän välillä tarjoaa. Lisäksi tarkastelen käynnissä olevan LASTAhankkeen kautta lastentalomallin tarvetta Suomessa. Tutkimukseni pääasiallisena empiirisenä aineistona ovat poliiseille ja syyttäjille tekemäni asiantuntijahaastattelut. Tutkimukseni aineiston analyysissä käytin sisällönanalyysiä. Tutkimukseni osoitti, että poliisin ja syyttäjän välinen yhteistyö lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosepäilyjen selvittämisessä on vahvistunut. Esitutkintayhteistyö ei ole tiivistynyt vain lain- ja ohjeiden tasolla vaan yhteistyön tekeminen on siirtynyt myös käytännön tutkintatyöhön. Paikansin yhteistyön tekemisessä myös joitakin ongelmia, kuten ennakkoilmoituksen tekemisen ja sen ajankohdan oikeellisuuden. Tutkimukseni mukaan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä voidaan puolustaa monesta näkökulmasta. Lisäksi lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten selvittäminen edellyttää poliisilta ja syyttäjältä erikoisasiantuntemusta. Tutkimukseni perusteella olen päätynyt ehdottamaan LASTA-hankkeen kehittämistä ensisijaisesti voimassa olevan esitutkintayhteistyörakenteen kautta. Lähtökohdaksi tässä kehitystyössä tulisi asettaa nykyisessä rakenteessa paikannetut ongelmakohdat.

Huumori osana käsityöprosessia. Esiopetusikäisten lasten huumori yhteistoiminnallisessa suunnittelutehtävässä sekä yksilöllisessä kokonaisen käsityön prosessissa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja dokumentoida esiopetusikäisten lasten käsityöprosessissa esiintyvää huumoria. Kyseessä on kuvaileva, aineistolähtöinen kvalitatiivinen tutkimus. Huumorin ilmenemistä tutkittiin sekä yhteistoiminnallisen käsityöprosessin suunnitteluvaiheessa että lapsen henkilökohtaisen kokonaisen käsityöprosessin eri osa-alueissa. Tutkimusongelmat jakautuivat kolmeen eri osioon. Ensimmäiseksi tutkittiin lasten yhteistoiminnallista suunnitteluprosessia, josta pyrittiin kartoittamaan ne asiat, joihin lapsiryhmä liitti huumoria. Lapsiryhmän tehtävänä oli suunnitella yhdessä hauska hahmo, joka naurattaisi muita. Prosessia analysoitiin videoidun materiaalin avulla jälkikäteen siten, että toiminnasta etsittiin tilanteita, joissa lapset nauroivat tai hymyilivät. Toiseksi tutkittiin jokaisen lapsen henkilökohtaista kokonaisen käsityön prosessia ja sen eri vaiheissa esiintyvää huumoria. Kokonainen käsityöprosessi koostuu suunnittelu-, valmistus- ja arviointivaiheesta ja tutkimuksen toisen vaiheen analyysi on jaettu niiden mukaan kolmeen osaan. Jokaisesta prosessin vaiheesta etsittiin kuvallisten dokumenttien ja videoidun materiaalin avulla niitä tekijöitä, joiden kautta lapsi ilmaisi hahmoonsa liittyvää huumoria. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää, onko lasten yhteisestä suunnitteluprosessista siirtynyt vaikutteita lasten henkilökohtaisiin suunnitelmiin tai käsityötuotteisiin. Tätä tarkasteltiin vertaamalla lasten henkilökohtaisia suunnitelmapiirustuksia ja valmiita käsityötuotteita lapsiryhmän yhteiseen suunnitelmapiirustukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty 17 lapsen esiopetusryhmästä ja tutkimusjoukkoon on valittu tästä ryhmästä seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Lapset toteuttivat yhteistoiminnallisen suunnitteluprosessin ja henkilökohtaiset kokonaisen käsityön prosessinsa kahdessa sukupuolen mukaan jaetussa ryhmässä. Tutkimuksen tulokset on jaettu tutkimusongelmien mukaisesti kolmeen eri osioon ja lisäksi ne on jaoteltu sukupuolen mukaan, jotta on mahdollista tarkastella myös tyttöjen ja poikien erilaista huumoria. Lapset liittivät toimintaansa huumoria kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Jokainen lapsi toteutti oman kokonaisen käsityön prosessin ja onnistui liittämään jokaiseen vaiheeseen humoristisia asioita, jotka naurattivat tekijän lisäksi myös muita. Myös tyttöjen ja poikien erilaisesta huumorista saatiin viitteitä. Tyttöjen huumori suuntautui pitkälti hahmon hassuun ulkonäköön, kun taas pojilla hahmon muut ominaisuudet kertoivat sen humoristisuudesta. Sekä käsityöprosessi että huumori rakentuvat sosiaalisesti. Käsityöprosessiin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka seurauksena mukaan saadaan myös huumoria, oli kyse minkä ikäisistä ihmisistä tahansa.

Leikki-ikäisten lasten pelot hammashoidossa ja pelkojen lievittäminen

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata leikki-ikäisen lapsen pelkoja hammashoidossa ja pelkojen lievittämistä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla kyetään tunnistamaan lasten pelkoja hammashoidossa ja löytämään keinoja pelkojen lievittämiseen. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat leikki-ikäisten (4–6 v.) lasten vanhemmat (n=136, vastausprosentti 68%). Aineistonkeruumenetelmänä oli vanhemmille suunnattu kyselylomake, jossa kysyttiin lasten hammashoitopeloista ja siitä, millä keinoilla pelkoja voitaisiin lievittää. Kyselylomake sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoitujen kysymysten tuottama aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin (SPSS 22.0) ja avointen kysymysten tuottama aineisto sisältöä luokittelemalla. Tutkimustulosten mukaan lapsilla oli monia hammashoitoon liittyviä pelkoja. Pelot liittyivät uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, hoitovälineisiin ja -laitteisiin sekä hammaslääkärikäynteihin. Lapset jännittivät tai tunsivat pelkoa tavatessaan heille tuntemattomia ihmisiä. Hoitotilanteiden kovat äänet pelottivat. Yksittäisistä asioista eniten lapsille pelkoa aiheuttivat neulat ja rokotteet. Muita hammaslääkärikäyntiin liittyviä pelkoja olivat hammashoitotilojen hajut, veren näkeminen ja lääkkeiden saaminen. Lasten hammashoitopelkoa lievittivät iloinen ja ystävällinen ilmapiiri, tuttu henkilökunta, lapsen huomioiminen hoidossa, riittävä ajankäyttö sekä kehuminen ja palkkion saaminen. Lapset kokivat tyytyväisyyttä, kun heille kerrottiin, mitä tehtiin ja pidettiin huolta heidän viihtyvyydestään. Vanhempien etukäteen antama tieto hammashoidosta sekä vanhempien oma positiivinen asenne koettiin myös pelkoa lievittäviksi keinoiksi. Leikki-ikäisillä lapsilla voi esiintyä erilaisia pelkoja hammashoidossa. Pelkojen tunnistaminen ja niiden lievittäminen on tärkeää, koska lapsena koetut pelottavat ja negatiiviset hammashoitokokemukset aiheuttavat lapselle kärsimystä ja voivat jatkua pitkälle aikuisuuteen saakka. Tutkimustulosten perusteella osalla leikki-ikäisistä lapsista on pelkoja hammashoidossa, mutta niitä voidaan lievittää erilaisin keinoin. Olisikin tärkeää löytää kullekin lapselle sopivat menetelmät pelkojen lievittämiseen.

Opetus lastensuojelulaitosten opetusyksiköissä kentällä toimivien asiantuntijoiden kuvaamana

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksityisten lastensuojelulaitosten yhteydessä toimivissa opetusyksiköissä tapahtuvaa, Perusopetuslain 4§:n perusteella laitoksen sijaintikunnan vastuulla olevaa sijoitettujen lasten perusopetusta. Suomessa on 1990-luvulta alkaen annettu lisääntyvässä määrin perusopetusta sijoitetuille lapsille lastenkotien yhteydessä. Toimintatavat ovat olleet vakiintumattomia ja säätelemättömiä ja opetuksen toteutumisessa on todettu epäkohtia. Lisääntyvä trendi on ollut opetusyksikkömuodossa tapahtuva opetus, jolloin laitoksen sijaintikunta vastaa opetuksesta. Ilmiötä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu ja opetusmallit eri yksiköissä ovat kehittyneet käytännössä toisistaan riippumatta. Tutkimuksessa on lähdetty selvittämään, miksi opetusyksiköitä on syntynyt, miten opetus niissä on organisoitu ja mitä se vaatii opettajalta sekä miten opetusyksikköopetuksessa toteutuu lapsen edun ideaali. Tutkimusjoukkona on ollut kolme erillistä laitosta yhteistyötahoineen siten, että tutkimukseen on haastateltu opettajia, laitosjohtajia, rehtoreita ja sosiaalityöntekijöitä. Pedagogisen sisällön selvittämisessä pääpaino on ollut opettajien haastatteluissa. Tutkimuksen perusteella näyttä, että opetusyksiköitä on syntynyt vastaamaan käytännön tarpeeseen. Osa sijoitetuista lapsista ei yksinkertaisesti kykene käymään koulua kevyemmin tukitoimin ja koulukotijärjestelmä ei riitä tukemaan kaikkia tukea tarvitsevia. Tapa järjestää opetus on kehittynyt melko samankaltaiseksi toisistaan riippumattomissa laitoksissa. Opettajalta opetusyksikköopetus vaatii tietynlaista persoonaa, haastateltavat näkivät, että kaikista opettajista ei kyseiseen työhön ole. Toimivana opetusmetodina nähtiin strukturoitu ja selkeä opettajajohtoinen opetus. Lapsen etua opetusyksiköiden nähtiin palvelevan sen osalta, että lapset saavat käydä koulua. Suurimpana nähtiin integroituminen takaisin yhteiskuntaan laitoksesta. Opetusyksikköopetus vaatisi kehittämistä nimenomaan sen osalta, miten siellä koulua käyvät oppilaat saadaan integroitua jatko-opiskeluihin menestyksellä. Laitoshuollon tutkimus Suomessa on ylipäätään melko puutteellista, joten sen vaikuttavuutta tulisi tutkia laajemmin kokonaisvaltaisesti. Lisäksi opetusyksikköopetusta tulisi kehittää yhtenäisemmin kuin jokainen laitos omillaan. Tämä vaatisi lisätutkimusta ilmiöstä.

Central auditory processing and the acquisition of phonology in 2-year-old children with recurrent acute otitis media

Middle ear infections (acute otitis media, AOM) are among the most common infectious diseases in childhood, their incidence being greatest at the age of 6–12 months. Approximately 10–30% of children undergo repetitive periods of AOM, referred to as recurrent acute otitis media (RAOM). Middle ear fluid during an AOM episode causes, on average, 20–30 dB of hearing loss lasting from a few days to as much as a couple of months. It is well known that even a mild permanent hearing loss has an effect on language development but so far there is no consensus regarding the consequences of RAOM on childhood language acquisition. The results of studies on middle ear infections and language development have been partly discrepant and the exact effects of RAOM on the developing central auditory nervous system are as yet unknown. This thesis aims to examine central auditory processing and speech production among 2-year-old children with RAOM. Event-related potentials (ERPs) extracted from electroencephalography can be used to objectively investigate the functioning of the central auditory nervous system. For the first time this thesis has utilized auditory ERPs to study sound encoding and preattentive auditory discrimination of speech stimuli, and neural mechanisms of involuntary auditory attention in children with RAOM. Furthermore, the level of phonological development was studied by investigating the number and the quality of consonants produced by these children. Acquisition of consonant phonemes, which are harder to hear than vowels, is a good indicator of the ability to form accurate memory representations of ambient language and has not been studied previously in Finnish-speaking children with RAOM. The results showed that the cortical sound encoding was intact but the preattentive auditory discrimination of multiple speech sound features was atypical in those children with RAOM. Furthermore, their neural mechanisms of auditory attention differed from those of their peers, thus indicating that children with RAOM are atypically sensitive to novel but meaningless sounds. The children with RAOM also produced fewer consonants than their controls. Noticeably, they had a delay in the acquisition of word-medial consonants and the Finnish phoneme /s/, which is acoustically challenging to perceive compared to the other Finnish phonemes. The findings indicate the immaturity of central auditory processing in the children with RAOM, and this might also emerge in speech production. This thesis also showed that the effects of RAOM on central auditory processing are long-lasting because the children had healthy ears at the time of the study. An effective neural network for speech sound processing is a basic requisite of language acquisition, and RAOM in early childhood should be considered as a risk factor for language development.

Pissakoulu lasten toiminnallisen kastelun hoidossa: Intervention vaikuttavuuden arviointi kastelun määrän ja lasten kokemuksien avulla

Kastelu on merkittävästi lapsen arkielämää haittaava kiusallinen oire. Koulun aloittavista perusterveistä lapsista 10 – 25 % kastelee viikoittain joko päivällä ja/tai yöllä. Keskeistä kastelevan lapsen hoidossa on kastelua vähentävien ja virtsarakon hallintaa lisäävien tapa-asioiden ohjaus ja uusien toimintamallien vakiinnuttaminen lapsen arkeen. International Children’s Continence Societyn (ICCS) suositusten mukaan arjen tapa-asioiden ohjaukseen perustuvan uroterapian tulisi olla kastelevan lapsen ensisijainen hoitomuoto. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida pissakoulu-intervention vaikuttavuutta kastelun hoidossa sekä kuvata lasten kokemuksia pissakoulusta. Tutkimusasetelmassa käytettiin toisiaan täydentävinä sekä kvantatiivisia että kvalitatiivisia aineistonkeruumenetelmiä. Kuusikymmentäyhdeksän hoitoresistentiksi kastelijaksi luokiteltua 6-12-vuotiasta lasta osallistui polikliiniseen pissakouluun 4-6 lapsen ryhmissä kahtena erillisenä päivänä kahden kuukauden välein. Otoskooksi määriteltiin voima-analyysin perusteella 52. Ohjauksen sisältö perustui ICCS:n suosituksiin ja toteutuksessa painotettiin lapsilähtöisyyttä sekä yhdessä tekemistä ja keskustelua. Kvantitatiivisen osan aineistonkeruumenetelmänä käytettiin viikon WC-päiväkirjaa. Kastelun määrän muutoksia mitattiin ennen ja jälkeen molempien pissakoulupäivien ja tulokset analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla. Kvalitatiivinen aineisto kerättiin pissakoulun toisen päivän päätteeksi haastattelemalla viisi ensimmäistä pissakouluryhmää, jonka jälkeen aineiston todettiin saturoituneen. Ryhmäkeskustelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista 69 lapsesta 58:lta saatiin tiedot kaikilta neljältä mittauskerralta. Lapset olivat iältään keskimäärin 8,3 vuotiaita, 34 oli tyttöä ja 24 poikaa. Verrattaessa ensimmäisen ja viimeisen mittauksen keskiarvojen välisiä eroja kuivat päivät (3,5 vrt. 5,3, p<0.001) ja kuivat yöt (2,4 vrt. 3,9, p<0.001) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi. Päiväkastelun osalta 24/40 (60 %) ja yökastelun osalta 23/46 (50 %) lapsella kastelu väheni ≥50 %. Kuivaksi tuli 13/58 (22 %) lasta. Ryhmähaastatteluihin osallistui 19 lasta (12 tyttöä ja 7 poikaa, keski-ikä 8,9 vuotta). Lapset kokivat kastelun monella tapaa arkea haittaavaksi noloksi pulmaksi. Pissakoulu auttoi heitä tulemaan pissarakon pomoksi, jolloin pulmasta tuli hallittava tai siitä pääsi kokonaan eroon. Erityisen tärkeää lapsille oli tavata toisia kastelevia lapsia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan sekä oppia tekemällä lapsilähtöisin menetelmin. Pissakoulu on lapsilähtöinen ja vaikuttava hoitotyön interventio, joka arjen tapa-asioiden muutoksilla auttaa lapsia saavuttamaan paremman virtsarakon hallinnan ja vähentämään kastelua tarjoten myös arvokasta vertaistukea.

Synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytännöt. Yhteys ensisynnyttäjän välilihan kuntoon synnytyksen jälkeen, synnytyskokemukseen, kipuun ja seksuaaliterveyteen

Hyvän syntymän hoidon tavoitteena on turvata synnyttäjän paras mahdollinen terveys, vähentää tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun ja mahdollistaa voimaannuttava synnytyskokemus perheelle. Hyvä syntymän hoito ja siihen liittyvä kätilöiden kliinisen hoitotyön osaaminen ei voi kehittyä, ellei hoitotyön käytäntöjä tutkita. Suomalaista hoitotieteellistä syntymän hoitoon liittyvää tutkimusta on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytäntöjä Suomen synnytyssairaaloissa. Lisäksi seurantatutkimuksen avulla selvitettiin, miten ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen, sen aikana saamansa hoidon, ensisynnyttäjien synnytyskokemusta, kivun kokemista, vointia kolmena päivänä synnytyksen jälkeen sekä heidän seksuaaliterveyttään ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa ja lisätä tietoa synnyttäneiden naisten voinnista ja seksuaaliterveydestä. Tutkimuksen ensimmäinen osio toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena (2009), johon osallistui Suomen synnytyssairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät kätilöt (N = 662). Tutkimuksen toinen osio toteutettiin seurantatutkimuksena (2009−2011), jossa oli neljä mittausajankohtaa: kolmantena päivänä synnytyksestä sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tähän osioon osallistui spontaanisti alateitse yhden elävän lapsen (pää tarjoutuvana) synnyttäneet ensisynnyttäjät (N = 453) ja sikiön perätilan vuoksi suunnitellusti keisarileikatut ensisynnyttäjät (N = 84). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan osa kätilöiden käyttämistä synnytyksen ponnistusvaiheen hoitokäytännöistä ei ole näyttöön perustuvia. Synnytyssairaalan synnytyksen hoidon kulttuuri näyttää siirtyvän mallioppimisen kautta. Ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon pääsääntöisesti myönteisenä. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä oli myönteisempi synnytyskokemus ja vähemmän kipua heti synnytyksen jälkeen ja kolmena synnytyksen jälkeisenä päivänä verrattuna keisarileikkauksella synnyttäneisiin ensisynnyttäjiin. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä kipu ja ompeleet eivät vaikuttaneet haitallisesti vastasyntyneen hoitoon tai imetykseen niin paljon kuin keisarileikkauksella synnyttäneillä ensisynnyttäjillä. Välilihan leikkaus-, repeämä- tai keisarileikkaushaavat olivat täysin parantuneet suurimmalla osalla naisista kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yleisimpiä naisten kokemia oireita ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä olivat emättimen kostumisen vaikeus, yhdyntäkivut, peräpukamat sekä arpikudoksen kipu ja kiristys. Sukupuolinen halukkuus ja tyytyväisyys seksielämään olivat huonompaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä verrattuna aikaan ennen raskautta ja synnytystä. Synnytyksen aikaisella hoitotyöllä ja näyttöön perustuvalla synnytyksen ponnistusvaiheen hoidolla on suuri merkitys naisen synnytyskokemukseen, synnytyksen jälkeiseen vointiin ja seksuaaliterveyteen.

Sadutus varhaiskasvatuksessa –Tapaustutkimus Auran kunnan päivähoidon sadutuksen käytöstä

Tutkimuksessa tarkastellaan sadutuksen käyttöä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen kohteena on Auran varhaiskasvatuksen henkilökunta, jotka vastasivat lomakekyselyyn, jossa painotettiin avoimia kysymyksiä. Kyselyyn osallistui 26 varhaiskasvattajaa, joista kahdelle tehtiin kyselylomakkeen lisäksi teemahaastattelu. Tutkimuksen tarkoitus on tarkastella miten yleistä sadutusmenetelmän käyttö on varhaiskasvatuksessa, millaiseksi sadutuksen merkitys koetaan ja miten lapset ottavat sadutuksen vastaan kasvattajan näkökulmasta katsottuna. Lisäksi tutkitaan ovatko kasvattajat saaneet sadutukseen koulutusta ja millaisena sadutuksen tulevaisuus nähdään Auran varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen toivotaan tuottavan myös sellaisia tuloksia, joita voidaan hyödyntää sadutuksen käytössä käytännön työssä varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena lomakekyselyn ja teemahaastattelujen avulla. Kerätty aineisto analysoitiin teemahaastattelut litteroimalla ja sisällönanalyysillä. Tutkimuksen mukaan sadutusmenetelmä Auran varhaiskasvatuksessa on tuttu menetelmä. Kasvattajat käyttävät sadutusta työssään enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sadutus nähdään erittäin myönteisessä valossa varhaiskasvatuksessa ja siitä koetaan olevan myönteisiä kokemuksia ja runsaasti hyötyä lasten kasvatuksessa. Kolmasosa vastaajista ei ole kokenut mitään negatiivisia tuntemuksia sadutusmenetelmää käyttäessään. 62,5 % varhaiskasvattajista kokee, että sadutuksessa ei ole haittapuolia. Loput vastaajista kokevat yleisimmäksi haitaksi sadutukseen tarvittavan runsaan ajan sekä mahdollisten pettymysten ja ahdistuksen tunteiden esille nousemisen epäonnistuneen sadutuksen tuloksena. Kasvattajien mielestä lapset reagoivan sadutusmenetelmään iloisesti, innokkaasti ja avoimesti. Pääsääntöisesti sadut päätyvät lapsen omaan kasvunkansioon ja sitä kautta aikanaan koteihin. Auran varhaiskasvattajista puolet eivät ole saaneet minkäänlaista koulutusta sadutukseen. Suurin osa on oppinut saduttamaan työnsä ja työkaveriensa innoittamana. 21 kasvattajaa eli kaikki vastanneista aikovat käyttää sadutusta jatkossakin Auran varhaiskasvatuksessa. Sadutuksen hyödyllisyyttä ja arvostusta mitattaessa kasvattajien antamien kouluasteikollisten (4-10) arvosanojen keskiarvoksi tuli 8,5, joka kouluasteikolla on hyvä. Tutkimuksen tulokset tukevat yleisesti sitä tulkintaa, että sadutus koetaan päiväkotihenkilöstön piirissä hyödylliseksi menetelmäksi, jota käytetään laajasti hyödyksi, tosin kielteisiä kokemuksiakin löytyy sen intensiivisyyden ja runsaan sosiaalisen vuorovaikutuksen käytön vuoksi. Tämän tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan ole yleistettävissä laajemmin, vaan tältä osin vaadittaisiin lisätutkimuksia.

Puheen sujuvuus 3- ja 4-vuotiailla suomenkielisillä lapsilla

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää suomenkielisten sujuvasti puhuvien 3- ja 4-vuotiaiden lasten puheen sujuvuutta sekä sitä, miten puheen sujuvuuden piirteet muuttuvat kolmen ja neljän ikävuoden välillä. Puheen sujumattomuuksia tutkittiin niiden tyyppien, määrien ja kestojen perusteella. Tutkielman aineisto koostui seitsemän tytön ja seitsemän pojan kolme- ja neljävuotiaana nauhoitetuista videonäytteistä, jotka saatiin Maarit Silvénin pitkittäistutkimuksena kerätystä aineistosta. Videonäytteistä saaduista puhenäytteistä litteroitiin ortografisesti lapsen 50 ilmaisua vähintään kahdesta erilaisesta tilanteesta. Sujumattomuudet tunnistettiin kuulonvaraisesti. Litteroiduista puhenäytteistä laskettiin sujumattomuuksien määrät sekä puhenäytteen sisältämien tavujen ja sanojen määrät. Lapsen tuottamat 50 ilmaisua vietiin Praat-tietokoneohjelmaan, jonka avulla laskettiin ilmausten kokonaispuheaikaa, sujuvan ja sujumattoman puheen osuuksia kokonaispuheajasta sekä sujumattomuuksien kestoja. Tilastolliset analyysit toteutettiin SPSS Statistics-ohjelman versiolla 22. Tutkielman tulokset antoivat viitteitä siitä, että suomenkieliset lapset olisivat hieman englanninkielisiä kolme- ja neljävuotiaita lapsia sujumattomampia sekä änkytyksenkaltaisten ja muiden sujumattomuuksien osalta että sujumattomuuksien kokonaismäärältä. Änkytyksenkaltaiset sujumattomuudet vähentyivät iän myötä muiden sujumattomuuksien ja sujumattomuuksien kokonaismäärän lisääntyessä. Määrällisesti kummassakin ikäryhmässä esiintyi eniten väli- ja täytesanoja, täyttämättömiä taukoja ja uudelleenmuotoiluja. Näiden sujumattomuustyyppien määrä myös lisääntyi iän myötä, ja ne olivat kestollisesti pisimpiä sujumattomuuksia. Rikkoontuneiden sanojen määrä oli suuri vielä kolmevuotiailla, mutta väheni neljään ikävuoteen mennessä. Tutkielman tulokset perustuvat pieneen aineistoon, joten tuloksia ei voida yleistää. Tulokset antoivat kuitenkin alustavia viitteitä siitä, että suomenkielisten lasten puheen sujuvuus ei etene kaikilta osin samalla tavoin kuin englanninkielisillä lapsilla, joiden puheen sujuvuuteen suurin osa puheen sujuvuustutkimusten tuloksista perustuu. Suomenkieliseen aineistoon perustuvaan puheen sujuvuustutkimukseen suuremmilla aineistolla on siis aihetta, jotta saadaan tietoa suomenkielisten lasten puheen sujuvuuden kehittymisestä ja suomenkieliseen aineistoon sopivia puheen sujuvuuden mittareita, joilla tyypillinen puheen sujumattomuus voidaan erottaa änkytyksestä sen varhaisessa vaiheessa.

Kuudesluokkalaisten säännöllisen urheiluseurassa harrastamisen ja seuratoiminnan yhteys sosiaalisiin suhteisiin

Urheiluseurassa harrastamisen on todettu olevan yhteydessä lapsen sosiaaliseen statukseen. Liikuntaa harrastava lapsi muodostaa tutkimusten mukaan helpommin sosiaalisia suhteita koulumaailmassa kuin liikuntaa harrastamaton lapsi. Tutkimusten mukaan liikunnallisesti pätevät oppilaat nauttivat yleensä muiden oppilaiden suosiota ja pärjäävät koulussa keskivertoa paremmin. Onkin perusteltua tutkia tätä yhteyttä ja selvittää myös, millaisia ominaisuuksia oppilaat arvostavat toisessa oppilaassa. Tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten oppilaiden liikuntaharrastustottumuksia ja heidän sosiaalista asemaansa omalla luokallaan. Tutkimus on tyypiltään survey-tutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä toimi sähköinen kyselylomake, oppilaille omansa ja luokkien opettajille omansa. Opettajan lomakkeella haettiin lisätukea oppilaiden vastauksille. Aineisto kerättiin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vuoden 2015 keväällä ja syksyllä, kolmessa eri koulussa. Tulosten analysointi ja raportointi tapahtuivat syksyllä 2015 ja keväällä 2016. Aineiston analyysi suoritettiin käyttäen pääosin sosiometristä mittausta. Oppilaita pyydettiin nimeämään toisiaan eri kategorioihin, kuten keiden kanssa oppilas on eniten ja vähiten tekemisissä koulupäivän aikana. Maininnat laskettiin jokaisen oppilaan kohdalla yhteen. Oppilaat vastasivat kysymyksiin omista harrastustottumuksistaan, esimerkiksi kuinka monta kertaa viikossa harrastat urheiluseuratoimintaa. Mainintojen määriä vertailtiin oppilaiden harrastustottumusten mukaan. Oppilaita pyydettiin myös mainitsemaan ominaisuuksia, joita he arvostavat johtajaoppilaassa. Opettajia pyydettiin nimeämään oppilaita eri statuskategorioihin. Oppilaiden statuskategorioita käytettiin peilaamaan oppilaiden vastauksista saatuja tuloksia. Oppilaat arvostivat johtajaoppilaassa sosiaalisia taitoja, kuten reiluutta, muiden huomioimista ja ystävällisyyttä. Reiluuden mainitsi 22,8% oppilaista. Urheilullisuuden mainitsi vain 1,3% oppilaista. Oppilaiden urheiluseurassa harrastamisen ja sosiaalisen statuksen välillä ei löydetty tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Oppilaita, joilla on vain pieni sosiaalinen piiri luokassaan, ei mainittu hyviksi johtajiksi. Sen sijaan oppilaat, jotka muut nimesivät kaikkien kaveriksi saivat muita enemmän hyvä johtaja -mainintoja. Jatkotutkimksissa voitaisiin selvittää yksilölajien yhteyttä sosiaaliseen statukseen vertailukohtanaan joukkuelajit.

YHTEISTYÖTÄ VAI YLIMÄÄRÄISTÄ TYÖTÄ? Opettajien kokemuksia kolmiportaisen tuen asiakirjojen käytöstä esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheessa

Suomessa esi- ja perusopetuksessa otettiin 1.1.2011 käyttöön uusi oppimisen kolmiportainen tukimalli, joka korostaa kaikkien lasten oikeutta oppimiseen ja koulunkäyntiin aivan tavallisilla luokilla. Tuen malli muotoutui vuoden 2010 perusopetuslakimuutoksessa. Tukimallin jokaiseen eri vaiheeseen kuuluu kiinteästi tuen toteuttamiseen liittyviä asiakirjoja. Niihin kirjataan lapsen tukeen liittyvät asiat. Asiakirjoja ovat: pedagoginen arvio, oppimissuunnitelma, pedagoginen selvitys sekä henkilökohtainen oppimisen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia asiakirjojen käytettävyyttä esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheessa. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia esi- ja alkuopettajilla on kolmiportaisen tuen asiakirjoista sekä niiden vaikutuksista heidän yhteistyöhönsä. Tutkimukseen osallistui viisi esiopettajaa ja viisi alkuopettajaa. Tutkimus suoritettiin teemahaastatteluna fenomenologista lähestymistapaa noudattaen. Analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan esi- ja alkuopettajat kokivat, että kolmiportaisen tuen asiakirjoihin kirjattu tieto vaikuttaa positiivisesti lapsen saamaan tukeen. Asiakirjat ohjaavat tukea tarvitsevan lapsen oppimisen polkua inkluusioperiaatteen mukaisesti kohti omaa lähikoulua. Opettajat näkivät kuitenkin asiakirjoihin liittyviä epäkohtia. Asiakirjat olivat epäselviä ja eri kunnissa hyvin erilaisia. Esiopettajat kokivat niiden kirjaamisen työläänä ja osittain turhana, sillä heillä ei ollut tietoa, lukevatko alkuopettajat heidän esiopetuksesta lähettämiään asiakirjoja. Tuen eri asteiden ”rajapinnat” olivat opettajille epäselviä. Ei ollut selvää, milloin esimerkiksi oppimissuunnitelma oli aiheellista kirjoittaa. Alkuopettajien mielestä lasten pulmia oli vaikea ennakoida, koska eri esiopettajat kirjasivat samoja asioita eri tavalla. Asiakirjoihin liittyvät yhteistyö- ja siirtokäytänteet eivät myöskään olleet selviä. Tutkimus osoitti, että kolmiportaisen tuen asiakirjoja pitäisi esiopetuksessa selkeyttää ja yhdenmukaistaa. Esimiesten tulisi antaa yhtenevät ohjeet asiakirjojen kirjaamis- ja siirtokäytänteisiin: kuka tekee mitä ja millä ajalla. Erityisopettajien työpanosta asiakirjojen suhteen tulisi myös tarkentaa. Opettajien lisäkoulutukseen oli selkeästi tarvetta.

”Uusi aika vaatii uusia tehtäviä” Eduskuntauudistus ja naisen paikat Koti ja Yhteiskunta, Naisten Ääni, Palvelijatarlehti ja Työläisnainen -julkaisuissa 1906-1907

Tutkielmani käsittelee Koti ja Yhteiskunnan, Naisten äänen, Palvelijatarlehden ja Työläisnaisen vuosina 1906-1907 välittämää kuvaa naissukupuolen velvollisuuksista ja oikeuksista tilanteessa, jossa naiset olivat saamassa täydet poliittiset oikeudet. Tutkimukseni kohteena on vallinnut sukupuolijärjestelmä sekä naisten väliset aatteelliset erot. Lähestymistapani on sukupuolihistoriallinen. Työssäni hyödynnän Yvonne Hirdmanin teoriaa sukupuolijärjestelmästä. Koti ja Yhteiskunta sekä Naisten ääni määrittelivät naisen ihanteeksi kristillisen, siveellisyyttä korostavan kasvattajan. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa naisen tuli sitä vastoin irtautua kristinuskon kahleista ja käydä luokkasotaan miehen rinnalla. Naisten poliittisen toiminnan jaoin kolmeen kategoriaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saattaa loppuun nais- ja raittiusliikkeiden aloittama työ. Tämä tapahtui viemällä eteenpäin ajatusta kieltolaista sekä vapauttamalla nainen miehen edusmiehisyydestä eli holhouksenalaisuudesta. Toisena tavoitteena oli siveettömyyden kitkeminen yhteiskunnasta ja sukupuolimoraalin kohottaminen. Kolmantena naiset pyrkivät parantamaan naisten työnteon edellytyksiä. Tavoitteen naisilla olivat samat, mutta perustelut ja keinot erilaisia. Näkyvin julkaisuissa esiintynyt ja eri naisryhmiä erottava tekijä oli suhde uskontoon. Koti ja yhteiskunnassa ja Naisten äänessä naiset perustelivat oikeuttaan käyttää valtaa naisen korkeammalla siveellisellä moraalilla ja naisen luontaisilla, sukupuolesta johtuvilla äidillisillä ominaisuuksilla. Naisten tärkeimpiin tavoitteisiin lukeutui pyrkimys saattaa koko kansa, miehet mukaan lukien, absoluuttisen, korkeamman sukupuolimoraalin piiriin. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa taas katsottiin, että kristilliset käsitykset olivat syy yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon kapitalismin ohella ja uusi aika vaati uusia tehtäviä, jotka olivat sosiaalista laatua. Vaikka Koti ja Yhteiskunta ja Naisten ääni vaativat parannuksia naisten asemaan, antoivat ne myös suostumuksensa eriarvoistavalle sukupuolijärjestykselle, perustelemalla vaateitaan feminiinisillä ominaisuuksilla ja määrittelemällä naisen paikkoja sukupuolen pohjalta. Työläisnaisten lehdet vaativat kirkollisten avioliittojen tilalle siviiliavioliittoja sekä aineellista apua aviottomille äideille. Vaatimukset olisivat toteutuessaan muuttaneet sukupuolijärjestelmää. Naisten näkemyserot johtivat konfliktiin, jossa vastakkain olivat säätyläisnaisten edustama kristillis-porvarillinen ja työläisnaisten edustama materialistinen maailmankatsomus.

”Ei kaikille samalla kauhalla syötetä” Koulutulokkaiden valmiudet esi- ja alkuopettajien näkökulmasta

Esiopetuksella pyritään luomaan tasa-arvoiset lähtökohdat kouluun siirtymiselle. Esiopetuksen muuttuminen velvoittavaksi parantaa näitä lähtökohtia, koska tällöin kaikki koulutulokkaat ovat osallistuneet esiopetukseen. Esiopetuksella on suuri merkitys lapsen elämässä. Siellä lapsi saa oppia asioita leikin kautta sekä harjoitella koulussa tarvittavia taitoja, joista tärkeimpiä ovat sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Siirtyminen esiopetuksesta alkuopetukseen on iso askel sekä lapselle että hänen perheelleen. Helpottaakseen tämän ison askeleen ottamista, lapset käyvät tutustumassa kouluun etukäteen. Onnistuneeseen kouluun siirtymään päästään yhteistyöllä, jota tulisi tehdä niin esi- ja alkuopetuksen välillä kuin lapsen vanhempienkin kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esi- ja alkuopettajien näkemyksiä koulutulokkaiden valmiuksista ja sitä, millainen esiopetus tukee näitä valmiuksia. Tutkimusta varten haastateltiin neljää lastentarhanopettajaa, jotka työskentelevät koulun yhteydessä sijaitsevissa esiopetusyksikössä ja neljää luokanopettajaa, jotka työskentelevät alkuopetuksessa. Koulutulokkaiden valmiuksia käsiteltäessä, tutkimuksessa esiin tuli erityisesti lasten sosiaaliset taidot ja itsesäätelyn taidot. Lasten tulisi kouluun tullessa pystyä tekemään tehtäviä sekä yksin että ryhmässä ja keskittymään pieniin tehtäviin. Erot lastentarhanopettajien ja alkuopetuksessa työskentelevien luokanopettajien näkemyksissä olivat melko vähäisiä. Tuloksissa esille tuli myös se, että kouluvalmiuksia tukeva esiopetus on lähtöisin lapsen omista kiinnostuksen kohteista, huomioi lapsen yksilöllisesti sekä tukee lapsen myönteisen oppimiskäsityksen muodostumista.

Sadun ymmärtämisen taitojen tukeminen, Seitsemän minuuttia sadulle -toimintamalli

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää missä määrin varhaiskasvattajien saturyhmien ohjaamistyyli muuttuu lukuvuoden kestäneen satuprojektin aikana. Ohjaamistyylillä tarkoitettiin, lisääntyykö keskusteleva lukemistyyli ja ryhmän lasten osallistuminen sekä muuttuuko sadun ymmärtämisen tukeminen syksystä 2014 kevääseen 2015. Lisäksi analysoitiin monimetodisesti yhden varhaiskasvattajan ohjaamistyylin kehittymistä lukuvuoden aikana. Tutkimusaineisto perustuu yhden kaupungin päiväkoteihin, joissa syksyllä 2014 aloitettiin Seitsemän minuuttia sadulle -toimintamallin kokeilu viisivuotiaiden lasten pienryhmissä. Tutkimusaineiston muodosti kolme kertaa lukuvuoden aikana toteutetut saturyhmien videoinnit sekä kolme kertaa lukuvuoden aikana kerätyt varhaiskasvattajien satukyselyt. Saturyhmien videot analysoitiin yksityiskohtaisen arviointiluokittelun avulla, mikä johdettiin CLASS-menetelmän (Classroom Assesment Scoring System; Pianta, La Paro & Hamre [2008]) pohjalta sopimaan satuhetkien arviointiin. Videoiden analysoinnissa käytettiin lisäksi rinnakkaisarviointia, jossa tutkija ja satuprojektin johtaja analysoivat videot tahoillaan toisistaan riippumatta. Satukyselyistä valittiin tähän tutkimukseen yhden varhaiskasvattajan vastaukset, joista tarkasteltiin hänen kokemuksiaan saturyhmän ohjaamisesta. Tulokset osoittivat, että sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Tutkimuksen yhtenä päätuloksena voidaan pitää sitä, että keskusteleva sadun lukeminen lisääntyi satuprojektin aikana. Saturyhmien lasten osallistuminen lisääntyi syyskuusta 2014 joulukuuhun 2014 ja pysyi keskimäärin samalla tasolla keväällä 2015. Tapauskyselyyn valitun varhaiskasvattajan sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Saturyhmän lasten osallistuminen muuttui keskimääräisestä korkeaksi lukuvuoden aikana. Jokaisella kyselykerralla varhaiskasvattaja koki onnistuneensa jonkin verran (=3) tukemaan lasten sadun ymmärtämistä, asteikolla 1–5. Varhaiskasvattajan mukaan keskustelu ohjaamissaan satuhetkissä oli yleisempää keväällä 2015 kuin syksyllä 2014. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet lasten sadun ymmärtämisen tukemisen merkityksen tulevan luetun ymmärtämisen kannalta. Emotionaalinen ja kognitiivinen tuki satuhetkissä voidaan nähdä ideaalitilanteena sadun ymmärtämisen näkökulmasta. Kasvattajan on tärkeää keskustella lapsen kanssa satuun liittyvistä vaikeista asioista ja ohjata lasta löytämään sadun tarjoamat kasvatukselliset näkökulmat, eli sadun tärkeimmät asiat. Lisäksi tärkeää on, että opettaja huomaa lapsen tarpeet ja tulkinnat satuhetkissä ja näin lapsi voi aktiivisesti osallistua yhteiseen toimintaan.