Aloittelevan käsityön opettajan haasteet ja ilot

Tässä tutkimuksessa selvitetään aloittelevien käsityön opettajien kokemia haasteita sekä iloja ja kuvataan heidän ammatillista kehittymistä sekä identiteetin rakentumista. Tutkimukseen osallistuvia aloittelevia käsityön opettajia on kolme, jotka ovat kaikki kokeneet uran aloituksen eri tavoilla. Kaikki tutkimukseen osallistuvat opettajat ovat valmistuneet Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksiköstä käsityön opettajaksi. Tutkimuksessa käytetään kerronnallisen tutkimuksen keinoja ja tutkimusaineistona käytetään kerronnallisena haastatteluna kerättyjä litteroituja haastatteluja. Tutkimusaineistoa analysoidaan narratiivien analyysin keinoin eli teemoittelemalla aineistoa sekä narratiivisen analyysin keinoin eli tuottamalla aineiston pohjalta uusi tarina. Tutkimuksen tuloksia verrataan tutkimuksiin muiden opettajien haasteista, iloista, ammatillisesta kehittymisestä ja identiteetin rakentumisesta. Tutkimuksesta selviää, että käsityön opettajien haasteet ja ilot ovat pääosin yhteneväisiä muidenkin opettajien kanssa, mutta myös aiemmista tutkimuksista poikkeavia haasteita ja iloja käsityön opettajilla löytyy. Käsityön opettajien ammatillinen kehittyminen ja identiteetin rakentuminen näyttäytyy tutkimuksessa hyvin yksilöllisenä ja toisistaan eroavana prosessina, mutta niistä on kuitenkin löydettävissä yhteneväisyyksiä toisiinsa sekä aiemmissa tutkimuksissa esitettyihin opettajien ammatillisen kehittymisen ja identiteetin rakentumisen malleihin.

Luokanopettajien näkemyksiä koulupäivän liikunnallistamisesta.

Liikunnalla on lukuisia vaikutuksia lasten ja nuorten terveyteen. Koulu tavoittaa kaikki lapset ja nuoret, joten se on tärkeä liikunnan edistämisen paikka. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää luokanopettajien näkemyksiä liikunnan lisäämisestä koulupäivään. Lisäksi analysoidaan, miten luokanopettajat pystyvät muokkaamaan koulun toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi ja mitkä tekijät ovat yhteydessä heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa toimintakulttuuriin. Tutkimuksen kohdejoukko koostuu Turun seudun alakoulujen luokanopettajista. Tutkimukseen osallistui 50 opettajaa, joista 39 on naisia ja 11 miehiä. Opettajista 33 oli osallistunut Liikkuva koulu-hankkeeseen ja 17 ei ollut osallistunut. Tutkimus on lähestymistavaltaan kvantitatiivinen. Aineiston kerääminen toteutettiin internet-kyselyllä marras-joulukuussa 2015. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytimme opettajakyselyä. Kysymykset olivat pääosin monivalintakysymyksiä, joista opettajat valitsivat parhaiten omaa näkemystään kuvaavan vaihtoehdon. Tulosten mukaan koulupäivän liikunnallistaminen koettiin tärkeäksi ja Liikkuva koulu -hanketta pidettiin hyödyllisenä. Selkeä ero havaittiin opettajakyselyn mukaan Liikkuvien koulujen ja Ei-liikkuvien koulujen välillä koulupäivän liikunnallistamisen määrässä. Sekä Liikkuvien että Ei-liikkuvien koulujen luokanopettajat kokivat pystyvänsä vaikuttamaan koulun toimintakulttuurin liikunnallistamiseen sopivasti ja heille on tarjottu siihen riittävät tiedot. Suurin osa luokanopettajista oli kiinnostunut lisätiedoista. Kiire ja heikko motivaatio olivat suurimmat syyt koulupäivän liikunnallistamisen vähäisyydelle.

Kielitaitoa ja hyvinvointia. Selvitys kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen malleista

Kotona Suomessa-hanke (ESR) teetti selvityksen kotoutumista tukevan koulutuksen malleista, joissa pääasiallisena tai yhtenä keskeisenä kohderyhmänä ovat kotona lapsiaan hoitavat maahanmuuttajavanhemmat. Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva Suomessa järjestettävistä lastenhoidon sisältävistä koulutuksista sekä viitoittaa tietä kohti valtakunnallista toimintamallia kotona lasten kanssa olevien vanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen osalta. Kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevalla koulutuksella tarkoitetaan tässä selvityksessä sellaista koulutusta, joka mahdollistaa pienten lasten hoitamisen kotona ja kotoutumista tukevaan koulutukseen osallistumisen. Kyseessä on pääasiallisesti kielikoulutus, mutta usein koulutukseen liittyy muita kotoutumisen tukemiseen liittyviä elementtejä. Selvitystä varten tunnistettiin valtakunnallisesti 35 koulutusmallia, joista 9 valittiin tarkempaan tarkasteluun. Koulutusmallit pyrittiin valitsemaan siten, että eri maantieteelliset alueet olivat edustettuina ja että tarkasteltaviin malleihin valikoitui sekä kolmannen sektorin että kuntien järjestämiä koulutuksia. Selvityksessä koulutukset jäsennettiin kahteen kategoriaan eli kielitaidon kehitystä korostaviin ja sosiaalisia tavoitteita korostaviin koulutuksiin. Kielitaidon kehitystä korostavia malleja yhdistää tietynlainen kurssimuotoisuus ja kuntavetoisuus. Sosiaalisia tavoitteita korostavia malleja järjestävät erityisesti järjestöt matalan kynnyksen periaatteella. Kotona lapsiaan hoitaville maahanmuuttajavanhemmille suunnatuille koulutuksille on yhä lisääntyvää kysyntää tulevaisuudessa. Toiminnan kehittämistä ei voida ohjata yhdellä valtakunnallisella ratkaisulla, vaan koulutusten laajentuminen on riippuvaista kuntien aktiivisuudesta. Kuntien tulee oman tilannearvionsa perusteella tehdä ratkaisuja sopivista toimintamalleista. Rahoittamalla ja järjestämällä toimintaa kunta voi vaikuttaa koulutuksen tavoitteisiin, laatuun ja pitkäjänteisyyteen. Matalan kynnyksen toimintamuotojen aktivoiminen ja resursointi puolestaan on helpoin ja nopein tapa lisätä toiminnan volyymia.

Pitkittäistutkimus kymmenen S1- ja S2-pojan kirjoitustaidon sujuvuuden, tarkkuuden ja kompleksisuuden kehittymisestä

Olen tutkimuksessani seurannut kymmenen pojan kielitaidon kehittymistä vuodesta 2010 vuoteen 2015. Viisi informanttia puhuu suomea äidinkielenä ja viisi suomea toisena kielenä. Tutkimus on pragmaattis-funktionaalinen ja laadullinen pitkittäistutkimus. Kielitaidon mittareina käytän sujuvuutta, tarkkuutta ja kompleksisuutta. Näiden kolmen mittarin alle sijoitan kielen ainekset, joita ovat seuraavat: sähköpostin tervehdys ja lopetus sekä tekstilajinomaisuus (sujuvuus), possessiivisuffiksin käyttö (tarkkuus), direktiivin valinta ja pyynnön vahvistaminen (syväkompleksisuus) sekä sanamäärä ja lauseen osien lukumäärä (pintakompleksisuus). Tutkin lisäksi, miten hyvän osaamisen kuvaukset ja eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikot toimivat käytännön arvioinnissa. Informantit kirjoittivat kukin neljä tekstiä: sähköpostin verkkokauppaan vuosina 2010 ja 2015 sekä vapaan tarinan pelottavasta tai hauskasta tapahtumasta vuosina 2011 ja 2015. Informantit olivat tutkimuksen alkaessa 4.-luokkalaisia ja päättyessä 9.-luokkalaisia. Tuloksista selviää, että sekä S1-pojat että S2-pojat osaavat suhteellisen hyvin tekstilajien piirteet, esittävät pyynnön konditionaalissa kohteliaasti ja vahvistavat pyynnön eri keinoin. S1-pojat käyttävät S2-poikia enemmän possessiivisuffiksia, mutta S2-poikien oppivat käyttämään sitä tutkimusjakson aikana. S1-pojat kirjoittavat sanamäärissä laskettuna aluksi pidempiä tekstejä, mutta 9. luokalla S2-pojat kirjoittavat pidemmät vapaatekstit kuin S1-pojat. Virkkeiden jakaantumisessa eri osiin ei ole suurta eroa. Pojista on muodostettavissa viisi erilaista kirjoittajaprofiilia: varovainen kirjoittaja, vaihteleva kirjoittaja, sujuva kirjoittaja (S1) / kehittyvä sujuva kirjoittaja (S2), motivoitumaton kirjoittaja ja taitava kirjoittaja. Tutkimuksen perusteella ehdotan, että koulujen kirjoitusaiheissa olisi enemmän pojille suunnattuja aiheita. Arvioinnin oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi voi harkita tekstinkäsittelyohjelmien käyttämistä merkityksellisissä kokeissa. Opettajat tarvitsevat enemmän konkreettisia mittareita kirjoitusten arviointiin. Kirjoitusprofiilin ja kohdennetun tuen antaminen saattaisi olla hyödyllistä. S2-opetuksessa on järkevää säilyttää nykyiset pienryhmät tai tehdä S1- ja S2-oppilaita sisältävät yhdistelmäryhmät riittävän pieniksi yksilöllisen ohjauksen varmistamiseksi erityisesti kirjoitustehtävissä. S2-oppijoille tulee tarjota oman kielitasonsa mukainen opetusryhmä, jotta heidän kielitaitonsa kehittyy riittävästi. Toisen polven S2-oppijoiden kannattaa opiskella eri ryhmässä kuin juuri maahan tulleiden S2-oppijoiden.

Integraatiota ja ekososiaalista sivistystä, Oppimiskokonaisuuden tuottamisen prosessi

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 eli POPS 2014 astuu voimaan vaiheittain vuodesta 2016 alkaen ja se tuo mukanaan muutoksia perusopetukseen. Suurimpia uudistuksia ovat opetuksen eheyttäminen eli integroivan opetuksen sisällyttäminen kaikille yläkoulun luokka-asteille, ekososiaalisen sivistyksen lisääminen opetukseen ja työtapojen monipuolistuminen. Opetussuunnitelmien uudistuminen luo tarpeen uudenlaisille oppimateriaaleille, jotka toteuttavat POPS 2014 tavoitteita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ekososiaalista sivistystä toteuttavan, integroivan oppimiskokonaisuuden tuottamisen prosessia. Ensin tarkastellaan saastuttamiseen liittyvän, oppiaineita integroivan kurssityön laadintaa aineenopettajaopiskelijoista koostuvassa monitieteisessä pienryhmässä. Sen aikana kerättiin osallistuva havainnointiaineisto ja strukturoitu haastatteluaineisto (2 kpl). Tämän jälkeen tarkastellaan kurssityönä toteutetun oppimiskokonaisuuden pilotointia. Pilotointi toteutettiin Piispanlähteen yhtenäiskoulussa ja siihen osallistui neljä opettajaa ja 76 oppilasta neljältä eri 7. luokalta. Pilotoinnin aikana havainnoitiin oppimiskokonaisuuden käyttöä, lisäksi pilotointiin osallistuneet opettajat haastateltiin (puolistrukturoitu yhteishaastattelu) ja oppilaille teetettiin sähköinen kysely (51 kpl). Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja kvantitatiivisesta aineistosta laskettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tulosten perusteella monitieteinen pienryhmätyöskentely on toimiva menetelmä tuottaa monitieteistä, oppiaineita integroivaa oppimateriaalia. Opettajien mukaan oppimiskokonaisuus oli onnistunut ja se toteuttaa erityisen hyvin POPS 2014 asettamia tavoitteita opetuksen integraation, ekososiaalisen sivistyksen ja monipuolisten työtapojen osalta. Sekä pienryhmäläiset että opettajat kokivat oppineensa uutta niin oppiaineista kuin yhteistyöstä. Pilotointiin osallistuneet oppilaat pitivät oppimiskokonaisuudesta, erityisesti sen toiminnallisista työtavoista. Saastuttaminen -kurssityö muokattiin pilotoinnin pohjalta valmiiksi Huolehdi ympäristöstäsi -oppimiskokonaisuudeksi, joka on julkaistu PEDA.net. -sivustolla kaikkien vapaaseen käyttöön. Tulosten mukaan tämä oppimiskokonaisuus toteuttaa POPS 2014 asettamia tavoitteita oppiaineiden integroinnin, ekososiaalisen sivistyksen ja monipuolisten työtapojen osalta.

Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuus: oppiaineiden integraation sekä tieto- ja viestintäteknologian näkökulmista

Suomessa otetaan vaiheittain syksystä 2016 lähtien käyttöön uusi valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelma, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 (POPS 2014), joka sisältää monia muutoksia opetuksen toteuttamiseen ja oppilaiden oppimiseen liittyen. Uudessa opetussuunnitelmassa pyritään kehittämään oppilaan osaamista entistä laaja-alaisemmaksi, jolla tarkoitetaan oppilaan tietojen, taitojen, arvojen ja asenteiden muodostamaa kokonaisuutta. Monialaiset oppimiskokonaisuudet, joissa integroidaan eri oppiaineille tyypillisiä sisältöjä jonkin ilmiön tai teeman tutkimiseen, on yksi tapa kehittää oppilaan laaja-alaista osaamista. Mobiililaboratorio on monialainen oppimiskokonaisuus, jossa korostuvat eri oppiaineiden välinen integraatio, tieto- ja viestintäteknologian käyttö sekä monipuoliset oppimisympäristöt ja työtavat. Tutkimuksessa keskitytään Mobiililaboratorion kahteen pilotointijaksoon, jotka toteutettiin toukokuussa 2015. Tapaustutkimuksessa tutkittiin oppiaineiden välisen integraation, tieto- ja viestintäteknologian käytön sekä toiminnallisten työtapojen onnistumista oppimiskokonaisuuden pilotoinneissa. Koulujen, opettajien sekä oppilaiden valmiuksia hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa osana tavallista koulutyötä pyriittiin selvittämään yleisellä tasolla, jonka lisäksi tutkittiin opettajien mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa itse oppiaineita integroivia oppimiskokonaisuuksia. Tutkielman aineisto kerättiin pilotointien yhteydessä haastattelemalla pilotointeihin osallistuneita opettajia ja oppilaita sekä havainnoimalla pilotointituntien kulkua. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysilla tutkimuskysymyksistä johdettujen tutkimusteemojen avulla. Mobiililaboratorio -oppimiskokonaisuuden pilotointi osoitti, että monipuoliset työtavat ja oppimisympäristöt sekä tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävä työskentely motivoivat oppilaita. Opetuksen sitominen oppilaan oman lähiympäristön tutkimiseen eri oppiaineiden näkökulmasta onnistui hyvin. Sen sijaan opettajien ja koulujen valmiudet hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa opetuksessa olivat puutteellisia. Erityisesti opettajat tarvitsevat tukea tietotekniikan pedagogisesti tehokkaaseen hyödyntämiseen. Oppiaineiden välisen integraation kannalta ongelmallisia asioita ovat opetus- ja oppimateriaalien heikko saatavuus sekä nykyisen koulujärjestelmän rakenteet. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää Mobiililaboratorion kaltaisten monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tuloksia on mahdollista käyttää hyväksi myös yleisemmin parannettaessa opettajien, oppilaiden ja koulujen valmiuksia ottaa tieto- ja viestintäteknologiaa sekä oppiaineita integroivaa opetusta vahvemmin osaksi tavallista kouluarkea.

Oppimispelien käytön edellytykset opettajilta. Toimintatutkimus opettajista oppimispelien suunnittelijoina

Tutkimus käsittelee opettajien mahdollisuuksia käyttää oppimispelejä osana opetusta. Tutkimuksen perustana on projekti, jonka aikana kolme lukio-opettajaa suunnitteli ja toteutti oppimispelejä matematiikan, fysiikan ja äidinkielen oppitunneille. Tutkimuksessa selvitetään myös millaisessa asemassa oppimispelit ovat lukiossa, jossa on erinomaiset tietokoneresurssit käytettävissä. Tutkimuksen keskeisenä metodina on käytetty toimintatutkimusta. Tutkimus on kvalitatiivinen edeten induktiivisesti yksittäisestä yleiseen eli kerätyn aineiston tarkastelusta kohti laajempiin pohdintoihin opettajien mahdollisuuksista käyttää, suunnitella ja tuottaa oppimispelejä. Tutkimusaineistona toimii pelisuunnitteluprojektin aikana syntynyt tutkimuspäiväkirja, tutkimuskyselyn vastausaineisto ja puolistukturoitu asiantuntijahaastattelu. Tutkimus osoittaa, että opettajat kykenevät lyhyessä ajassa ulkopuolisen tutkijan ohjauksessa suunnittelemaan ja toteuttamaan omille oppitunneilleen sopivia oppimispelejä. Tutkimuksessa ilmeni myös, etteivät koulujen erinomaiset tietokoneresurssit yksistään johda oppimispelien käyttöön kouluissa. Keskeisin tutkimustulos on kuvaus toimintamallista, joka johti kolmen oppimispelin tuottamiseen kuukauden mittaisen pelisuunnitteluprojektin aikana. Tutkimuksessa on kuvattu pelisuunnittelun vaiheet ensimmäisestä suunnittelutapaamisesta valmiiden pelien pelaamiseen. Prosessin kuvaaminen mahdollistaa, että tulevissa pelisuunnitteluprojekteissa voidaan ottaa tämän tutkimuksen aikana toteutetusta projektista mallia.

Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.

Luokanopettajien palautteenanto ja sen merkitys alkuopetusryhmissä

Palaute on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Opettaja voi omalla kiinnostuksellaan ja positiivisella palautteenannolla vaikuttaa merkittävästi pienten oppilaiden oppimisen mielekkyyteen ja motivaatioon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida luokanopettajien antamaa suullisen palautteen määrää ja laatua oppitunneilla. Lisäksi tutkittiin opettajien kokemuksia palautteenannon merkityksestä oppilaan koulutyöskentelyyn ja oppimiseen koulussa. Tämä tutkimus toteutettiin observoimalla kolmea alkuopetusryhmää ja haastattelemalla kyseisten ryhmien opettajia. Observoitavia tunteja oli yhteensä 12 ja ne koostuivat äidinkielen ja matematiikan oppitunneista. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisella tutkimusotteella ja aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että 65 % opettajan antamasta suullisesta palautteesta oppitunneilla oli yleistä, ei-kohdistettua palautetta. Palautteesta 20 % oli kehuvaa palautetta ja 15 % negatiivista prosessipalautetta. Negatiivista oppilaan kykyihin tai persoonallisuuteen kohdistuvaa palautetta ei esiintynyt yhtään oppituntien aikana. Opettajat kokivat palautteen olevan tärkeä osa oppilaan oppimisen ja motivaation tukemista. Haastatteluissa ilmeni, että palautetta annettiin oppilaalle yksilöllisesti, jotta sen vaikutukset oppimiselle ja oppilaalle itselleen olisivat mahdollisimman hyvät. Pohdinnassa tarkastellaan observoinnin ja haastattelun yhteyksiä. Tutkimus toi esiin uutta tietoa negatiivisen palautteen jakautumisesta kyky- ja prosessipalautteeseen, jota ei aiemmin luokkahuoneobservoinnissa ole vielä tarkemmin luokiteltu. Tutkimus on hyödynnettävissä valmistuneiden ja vielä opiskelevien opettajien keskuudessa. Tutkimus antaa lisää tietoa siitä, mitä hyvä palautteenanto opetuksessa tulisi olla. Tulosten avulla voidaan tukea oppilaiden hyvää oppimista ja koulutyöskentelyä, jossa palaute on keskiössä.

En tiennyt, että siihen voisi saada apua Koulukiusaamisesta selviytyminen kiusaamisen aikana ja myöhemmin elämässä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia selviytymiskeinoja kiusatut ovat käyttäneet kiusaamisen aikana ja miten he ovat selvinneet kiusaamiskokemuksistaan myöhemmin elämässään. Tarkoituksena oli selvittää mitkä selviytymiskeinot auttavat tehokkaimmin kiusaamisen lopettamiseen ja mitkä selviytymiskeinot saattavat olla haitallisia kiusatun tulevaisuutta ajatellen. Analysoidessani selviytymistä myöhemmin elämässä, tarkastelin erilaisia vaiheita, joita kiusattu käy läpi selviytymispolullaan. Tutkimukseni toteutin keräämällä tarinoita kiusaamista kokeneilta henkilöiltä jakamalla kirjoituspyyntöäni Facebookissa. Tarinan jakamisen aloitin ensin henkilökohtaiselta Facebook sivultani ja kiusaamisaiheisista Facebook ryhmistä. Tarinoiden kautta tahdoin lähestyä koulukiusaamista selviytymisen näkökulmasta. Kirjoituspyyntöni tavoitti 25 kiusattua. Osallistujat kirjoittivat vapaan kirjoitelman kiusatuksi joutumisesta, sen aiheuttamista vaikutuksista ja siitä selviytymisestä. Kirjoituspyynnön perustiedoilla haluttiin kartoittaa vastaajien ikä ja sukupuoli. Tutkimustulosten mukaan kiusattujen eniten käyttämiä selviytymiskeinoja olivat kiusaamisesta kertominen ja sosiaalisen verkostoon tukeutuminen. Sosiaalista tukea selviytymiskeinona käyttäneet eivät välttämättä ole kertoneet kiusaamisesta, vaan ystävät tai muut läheiset toimivat kiusatun tukena emotionaalisesti läsnäolollaan. Kertomista selviytymiskeinona käytti 16 vastaajaa (64%). Tämä selviytymiskeino ei kuitenkaan johtanut kiusaamisen loppumiseen kuin kahden vastaajan kohdalla. Opettajat kyllä puuttuivat pääsääntöisesti kiusaamiseen, mutta käytetyt menetelmät eivät saaneet kiusaamista loppumaan. Tutkimukseen osallistuneista avun kiusaamisen loppumiseen sai vain kuusi vastaajaa. Ilman apua jäi siis 19 vastaajaa. Tämän on 74 % kaikista tutkimukseen osallistuneista. Kiusatun mahdollisuudet saada apua kiusaamistilanteeseen näyttävät tämän tutkimuksen valossa todella heikoilta. Kiusaamisesta selviytymistä myöhemmin aikuisiällä tehokkaimmin edisti kiusaamiskokemuksien läpikäyminen. Anteeksianto näytti olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä kiusatun selviytymispolulla. Anteeksiantamisella kiusattu vapautti itsensä kiusaamistilanteesta ja katkeruuden tunteista. Anteeksi antaminen näyttäytyi näissä tarinoissa keinona, jonka avulla lopullinen ylitsepääseminen kiusaamisesta oli mahdollista.

Luokanopettajien ammatin vaihtamiseen liittyviä tekijöitä Suomessa

Opettajat vaihtavat ammattia. Syitä ammatinvaihtoon on tutkittu eri maissa, mutta Suomessa vain vähän. Aikaisemmat kansainväliset tutkimukset ammatin vaihtamiseen liittyvistä tekijöistä osoittavat, että erityisesti johtamiseen ja hallintoon liittyvät tekijät vaikuttavat ammatinvaihtoon. Suomen koulujärjestelmä on kuitenkin muihin maihin verrattuna erilainen muun muassa hallinnon osalta. Siksi on tärkeää tutkia muissa tutkimuksissa osoitettujen tekijöiden roolia suomalaisella aineistolla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä luokanopettajan aikomukseen vaihtaa ammattia Suomessa. Lisäksi tutkitaan, miten luokanopettajaopiskelijoiden ja luokanopettajien näkemykset ammatin vaihtamiseen vaikuttavista tekijöistä eroavat toisistaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljän satakuntalaisen koulun luokanopettajilta ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön opiskelijoilta kyselylomakkeella. Aikaisempiin tutkimuksiin pohjautuva kyselylomake sisälsi 5 avointa vastausta ja 50 strukturoitua kysymystä. Opettajat vastasivat lisäksi 46 strukturoituun kysymykseen liittyen koulun tämänhetkiseen työviihtyvyyteen. Tutkimukseen osallistui 51 vastaajaa, joista 14 oli luokanopettajia ja 37 luokanopettajaopiskelijoita. Tutkimuksen mukaan joka neljäs opettaja on harkinnut ammatinvaihtoa silloin tällöin tai useammin. Tärkeimmät syyt ammatinvaihtoon ovat henkinen kuormittavuus ja palkkataso. Opettajien ammatinvaihto on suuri ongelma muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa, ja sitä tulee ehkäistä myös Suomessa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että opettajien henkistä kuormittavuutta pitäisi pienentää ja palkkatasoa parantaa suhteessa työn määrään. Opettajat ja opiskelijat näyttävät kaipaavan erityisesti työn kuormittavuuteen liittyviä ohjeita ja opintoja. Opiskelijoiden ja opettajien välillä oli myös eroja. Opettajat pitävät kiireettömyyttä, palkkaa ja työn sopivaa määrää tärkeämpänä kuin opiskelijat. Opiskelijat kokivat sen sijaan opettajia tärkeämmäksi oppilaiden osaamisen ja käyttäytymisen. Opettajat kokivat kiireen olevan myös todennäköisempi syy vaihtaa ammattia.

Luokanopettajien palautteenanto ja sen merkitys alkuopetusryhmissä

Palaute on osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Opettaja voi omalla kiinnostuksellaan ja positiivisella palautteenannolla vaikuttaa merkittävästi pienten oppilaiden oppimisen mielekkyyteen ja motivaatioon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida luokanopettajien antamaa suullisen palautteen määrää ja laatua oppitunneilla. Lisäksi tutkittiin opettajien kokemuksia palautteenannon merkityksestä oppilaan koulutyöskentelyyn ja oppimiseen koulussa. Tämä tutkimus toteutettiin observoimalla kolmea alkuopetusryhmää ja haastattelemalla kyseisten ryhmien opettajia. Observoitavia tunteja oli yhteensä 12 ja ne koostuivat äidinkielen ja matematiikan oppitunneista. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisella tutkimusotteella ja aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että 65 % opettajan antamasta suullisesta palautteesta oppitunneilla oli yleistä, ei-kohdistettua palautetta. Palautteesta 20 % oli kehuvaa palautetta ja 15 % negatiivista prosessipalautetta. Negatiivista oppilaan kykyihin tai persoonallisuuteen kohdistuvaa palautetta ei esiintynyt yhtään oppituntien aikana. Opettajat kokivat palautteen olevan tärkeä osa oppilaan oppimisen ja motivaation tukemista. Haastatteluissa ilmeni, että palautetta annettiin oppilaalle yksilöllisesti, jotta sen vaikutukset oppimiselle ja oppilaalle itselleen olisivat mahdollisimman hyvät. Pohdinnassa tarkastellaan observoinnin ja haastattelun yhteyksiä. Tutkimus toi esiin uutta tietoa negatiivisen palautteen jakautumisesta kyky- ja prosessipalautteeseen, jota ei aiemmin luokkahuoneobservoinnissa ole vielä tarkemmin luokiteltu. Tutkimus on hyödynnettävissä valmistuneiden ja vielä opiskelevien opettajien keskuudessa. Tutkimus antaa lisää tietoa siitä, mitä hyvä palautteenanto opetuksessa tulisi olla. Tulosten avulla voidaan tukea oppilaiden hyvää oppimista ja koulutyöskentelyä, jossa palaute on keskiössä.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Lukemaan toisella kielellä: lukemaan opettaminen maahanmuuttajalapsia ja –nuoria opettavan opettajan silmin

Tässä pro gradu -tutkielmassa pyritään selvittämään seitsemän S2-alan opettajan näkemyksiä siitä, mitä lukemaan opettamiseen toisella kielellä sisältyy. Tätä pohditaan lukemaan opettamisen taustalla vaikuttavien asioiden valossa sekä muodon ja merkityksen näkökulmasta, joita avataan myös johdannossa. Mielenkiintoni kohdistuu myös siihen, millaisia opetuskäytäntöjä opettajille on muodostunut ja miten taustatekijät ja muodon ja merkityksen näkökulmat näkyvät lukemaan opetuksessa. Lisäksi pyrin selvittämään, millaista koulutusta ja tukea S2-alan opettajille on tarjolla ja millaista koulutusta he ovat saaneet liittyen lukemaan opetukseen. Tutkimusaineistoni on kerätty haastattelemalla S2-opettajia ja valmistavan luokan opettajia sekä havainnoimalla heidän oppituntejaan. Tutkimusote on siis lähtökohtaisesti kvalitatiivinen ja ymmärrystä lukemaan opettamiseen ilmiönä etsivä. Lukemaan opettamisesta toisella kielellä on tehty vähän tutkimusta ja suomessa S2 on oppiaineena ja opetuksen kohteena verrattain uusi. Tämä näkyy myös tutkimustuloksissani, joiden mukaan toisella kielellä lukemaan opettamiseen ei ole vakiintunut selkeitä opetusmenetelmiä ja osa opettajista opettaa S2-oppilaille lukemista samalla tavalla kuin suomenkielisillekin oppilaille. Tutkielmassani haastattelemani opettajat myös toteavat, että oppimateriaaleja ja tukea S2-alan opettajille on tarjolla, mutta koska ala on niin nuori ja tutkimustieto puuttuu, joutuvat opettajat räätälöimään opetustaan tilanteen mukaan kulloisellekin ryhmälle sopivaksi.

SOSIAALISILLA TAIDOILLA SOSIAALISEEN OPPIMISEEN Opettajien käsityksiä alakoulun oppilaiden sosiaalisten taitojen ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen kehittämisestä

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen tapaustutkimuksen avulla tietoyhteiskunnassa tarvittavan sosiaalisen oppimisen toteuttamista alakoulussa sekä opettajien käsityksiä oppilaiden sosiaalisen pätevyyden ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen kehittämisestä sosiaalisen oppimisen mahdollistamiseksi. Tulokset osoittivat sosiaalista oppimista toteutettavan käytännössä monin tavoin, kuten tavallisten pari- ja ryhmätöiden, ryhmäyttämisharjoitusten, yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen, projektityöskentelyn, laaja-alaisen oppimisen, eri luokkien ja luokka-asteiden yhdistämisen ja samanaikaisopettajuuden avulla. Haastatellut opettajat pitivät alakoulun oppilaiden sosiaaliseen oppimiseen tarvitsemia sosiaalisia taitoja heidän kehitystasoonsa nähden hyvinä. Tasoa eri oppilaiden välillä kuvattiin kuitenkin vaihtelevaksi, ja opettajat kokivat heillä olevan aiempaan verrattuna enemmän oppilaita, joiden sosiaalisissa taidoissa on merkittäviä puutteita, mikä haittaa vuorovaikutusta ja sosiaalista oppimista. Opettajat pitivät oppilaiden sosiaalisten taitojen tärkeimpinä kehitysalueina toisten ihmisten kunnioittamista ja huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä sekä oman puolensa pitämistä. Oppilaiden sosiaalisen pätevyyden ja vuorovaikutuksen kehittäminen nähtiin tärkeinä keinoina sosiaalisen oppimisen edistämiseksi. Niitä kehitettiin ohjaamalla ja kasvattamalla oppilaita päivittäisissä ryhmä- ja luokkatilanteissa sekä sosiaalisuutta tukevien opetusmuotojen avulla. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sekä sosiaalista oppimista, sosiaalista pätevyyttä että oppilaiden välistä vuorovaikutusta voidaan kehittää erityisesti yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä oppimista toteuttamalla. Näitä säännöllisesti toteuttaneiden opettajien ryhmissä esiintyi vähemmän ristiriitatilanteita, joidenkin oppilaiden vapaamatkustajuutta tai dominoivaa käytöstä. Yhteisöllisen oppimisen menetelmiä sovellettiin käytännössä yhteistoiminnallisia vähemmän, koska opettajat arvioivat niiden olevan liian vaativia oppilaille. Yhteisöllisessä oppimisessa tavoitteena on kehittää oppilaan kognitiivisia ja megakognitiivisia taitoja, joihin tulisi sosiaalista oppimista toteutettaessa kiinnittää enemmän huomiota. Myös samanaikaisopettajuuden voidaan tulosten pohjalta nähdä luovan paremmat edellytykset sosiaalisen oppimisen toteuttamiselle.