Pohjoismaista tyttöyttä ja tyttötutkimusta historioimassa : Girlhood studies research meeting Turussa 31.10.2013

Teema: Sukupuolihistoria.

Naistrubaduurit - keskiajan oppineita naisia?

Teema: Sukupuolihistoria.

Tarkkuuskello ja höyrykone : terveysoppaat sukupuoleen kasvattajina

Teema: Sukupuolihistoria.

Kokemalla oppimisesta

Teema: Sukupuolihistoria.

Toisarvoista työvoimaa, ensiarvoisia kasvattajia : koulutus, palkkatyö ja sukupuoli naistenlehdissä 1966-1972

Teema: Sukupuolihistoria.

Osuuko arviointi aina oikeaan?

Teema: Sukupuolihistoria.

Ulkoinen olemus ja sukupuolen rakentaminen 1700-luvun englantilaisten aatelistyttöjen kasvatuksessa

Teema: Sukupuolihistoria.

Melkein sata vuotta poikien liikkumista : elämäntapa ja fyysinen aktiivisuus neljän sukupolven lapsuudessa ja nuoruudessa

Teema: Sukupuolihistoria.

Psyykkinen työhyvinvointi ja esimiestyö terveydenhuoltoalalla

Psyykkinen työhyvinvointi on osa kokonaisvaltaista työhyvinvointia ja siksi yhtä tärkeä kuin fyysinen työhyvinvointi. Koska terveydenhuollon toimiala koetaan niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti raskaana toimialana, merkitsee sitä, että terveydenhuollon toimialan niin fyysisiin kuin erityisesti psyykkisiin työoloihin on kiinnitettävä enemmän huomiota. Tässä tutkielmassa käsitellään psyykkistä työhyvinvointia niin yksilö, työyhteisö kuin myös esimiestyön kehittämisen kautta. Tutkimusta lähestytään lähinnä stressiteorian ja työn kuormittuneisuuden avulla. Terveydenhuollon esimiestyö ja sen kehittäminen on keskeistä tässä tutkielmassa. Keskeisiä käsitteitä psyykkisen työhyvinvoinnin käsittelyssä tässä tutkimuksessa ovat yksilö, työyhteisö, työn vaatimukset, toimintaympäristön vaatimukset, työuupumus sekä psykologinen stressi prosessina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä ovat psyykkistä työhyvinvointia edistävät tekijät ja mitkä ovat estäviä tekijöitä. Psyykkisen työhyvinvoinnin johtamisessa korostuvat erityisesti terveydenhuoltoalalla terveydenhuolto alan omaleimaisuus. Terveydenhuollon johtaminen poikkeaa merkittävästi muusta johtamisalasta. Keskeisiä käsitteitä psyykkisen työhyvinvoinnin johtamisessa tässä tutkimuksessa ovat yksilö, työyhteisö, organisaatiokulttuuri, työn uudelleen järjestelyt, kehityskeskustelut, sekä erilaiset johtajuudet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää psyykkisen työhyvinvoinnin johtamisen parantamiseen liittyviä tekijöitä. Tämän tutkielman pääongelmana on miten terveydenhuollon alan työntekijöiden psyykkistä kuormittumista voidaan vähentää esimiestyön keinoin. Tässä tutkimuksessa on käytetty tutkimusmenetelmänä kvalitatiivista tutkimustapaa. Kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teema-haastattelua. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat viisi teemahaastattelua ja vertailevana aineistona on käytetty Kaarina Davisin teosta Sairaanhoitajan päiväkirja. Tutkimuksen mukaan työhyvinvointia lisäsivät hyvät työkaverit, ammattitaitoisuus ja esimiestyö. Esimiehen oman työn hallinta ja itsetuntemus, mutta myös terveydenhuollon työntekijöiden psyykkisten työolojen parantaminen esimiestyön keinoin ovat psyykkistä työhyvinvointia parantavia tekijöitä. Kehityskeskustelut ja vuorovaikutteinen johtajuus näyttäisivät olevan tärkeimmät esimiestyön keinot psyykkisen työhyvinvoinnin parantamiseen ja kehittämiseen terveydenhuollon alueella. Tutkimusaineiston perusteella psyykkiseen työhyvinvointiin ja esimiestyöhön vaikuttavat keskeisesti itse työ ja työntekijä, työyhteisö, työympäristö sekä sote politiikka. Kutakin teemaa on tarkasteltu tässä tutkielmassa yksityiskohtaisemmin haastatteluissa ilmenneiden alateemojen mukaisesti.

Negotiating home and belonging. Young Kurds in Finland

This study looks at negotiation of belonging and understandings of home among a generation of young Kurdish adults who were born in Iraq, Iran, and Turkey and who reached adulthood in Finland. The young Kurds taking part in the study belong to the generation of migrants who moved to Finland in their childhood and early teenage years from the region of Kurdistan and elsewhere in the Middle East, then grew to adulthood in Finland. In theoretical terms, the study draws broadly from three approaches: transnationalism, intersectionality, and narrativity. Transnationalism refers to individuals’ cross-border ties and interaction extending beyond nationstates’ borders. Young people of migrant background, it has been suggested, are raised in a transnational space that entails cross-border contacts, ties, and visits to the societies of departure. How identities and feelings of belonging become formed in relation to the transnational space is approached with an intersectional frame, for examination of individuals’ positionings in terms of their intersecting attributes of gender, age/generation, and ethnicity, among others. Focus on the narrative approach allows untangling how individuals make sense of their place in the social world and how they narrate their belonging in terms of various mechanisms of inclusion and exclusion, including institutional arrangements and discursive categorisation schemes. The empirical data for this qualitative study come from 25 semi-structured thematic interviews that were conducted with 23 young Kurdish adults living in Turku and Helsinki between 2009 and 2011. The interviewees were aged between 19 and 28 years at the time of interviewing. Interview themes involved topics such as school and working life, family relations and language-learning, political activism and citizenship, transnational ties and attachments, belonging and identification, and plans for the future and aspirations. Furthermore, data were collected from observations during political demonstrations and meetings, along with cultural get-togethers. The data were analysed via thematic analysis. The findings from the study suggest that young Kurds express a strong sense of ‘Kurdishness’ that is based partially on knowing the Kurdish language and is informed by a sense of cultural continuity in the diaspora setting. Collective Kurdish identity narratives, particularly related to the consciousness of being a marginalised ‘other’ in the context of the Middle East, are resonant in young interviewees’ narrations of ‘Kurdishness’. Thus, a sense of ‘Kurdishness’ is drawn from lived experiences indexed to a particular politico-historical context of the Kurdish diaspora movements but also from the current situation of Kurdish minorities in the Middle East. On the other hand, young Kurds construct a sense of belonging in terms of the discursive constructions of ‘Finnishness’ and ‘otherness’ in the Finnish context. The racialised boundaries of ‘Finnishness’ are echoed in young Kurds’ narrations and position them as the ‘other’ – namely, the ‘immigrant’, ‘refugee’, or ‘foreigner’ – on the basis of embodied signifiers (specifically, their darker complexions). This study also indicates that young Kurds navigate between gendered expectations and norms at home and outside the home environment. They negotiate their positionings through linguistic repertoires – for instance, through mastery of the Finnish language – and by adjusting their behaviour in light of the context. This suggests that young Kurds adopt various forms of agency to display and enact their belonging in a transnational diaspora space. Young Kurds’ narrations display both territorially-bounded and non-territorially-bounded elements with regard to the relationship between identity and locality. ‘Home’ is located in Finland, and the future and aspirations are planned in relation to it. In contrast, the region of Kurdistan is viewed as ‘homeland’ and as the place of origins and roots, where temporary stays and visits are a possibility. The emotional attachments are forged in relation to the country (Finland) and not so much relative to ‘Finnishness’, which the interviewees considered an exclusionary identity category. Furthermore, identification with one’s immediate place of residence (city) or, in some cases, with a religious identity as ‘Muslim’ provides a more flexible venue for identification than does identifying oneself with the (Finnish) nation.

Yli 50-vuotiaiden näkemyksiä keinoista edistää työssä jaksamista ja jatkamista : Case: Tampereen Seudun Osuuspankki

Suomalaisen väestön vanheneminen on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen hallita hoiva- ja sosiaalimenojen kasvua. Keskeisenä tavoitteena on työurien pidentäminen. Ikääntyvä ikärakenne ja työurien pidentämisen tarve haastaa myös organisaatiot miettimään ikäsidonnaisia käytäntöjä työssä jatkamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaankin, miten organisaatio voi toimia proaktiivisesti yli 50-vuotiaiden työssä jatkamisessa ja siten pitää ihmiset aktiivisina, tuottavina ja työstänsä innostuneina vanhuuseläkeikään asti. Tutkimuksessa vastataan kysymykseen miten organisaatio voi ikäjohtamisen ja osaamisen johtamisen avulla tukea yli 50-vuotiaiden työskentelyä. Tutkielman toimeksiantaja Tampereen Seudun Osuuspankki tavoittelee työurien pidentämistä ja harkitsee ikäohjelman toteuttamista. Tutkimus tehtiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimusmetodina käytettiin ryhmähaastatteluja hyödyntäen teemoja, jotka olivat ikäjohtaminen ja henkilöstöstrategia, osaaminen ja hiljainen tieto sekä yli 50-vuotiaiden huomioiminen organisaatiossa ja ikäohjelma. Tutkimusaineisto kerättiin 5 ryhmähaastattelussa, jotka koostuivat yhteensä 20 eri ammattiryhmää, toimintoja ja konttoreita edustaneita haastatelluista. Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti. Tutkimuksessa havaittiin, että kohdeorganisaatio oli jo suhteellisen ikäystävällinen. 50–67-vuotiaat kokivat, että heidän kokemustaan arvostettiin ja että heidän ikäryhmänsä nähtiin työyhteisössä voimavarana muiden ikäryhmien tapaan. Ikäohjelman nähtiin pääsääntöisesti keinona tasata työn kuormitusta ja motivoida jatkamaan työssä hieman alle 60-vuotiaasta lähtien. Kirjallisuuden mukaan ikäohjelma olisi hyvä kuitenkin kohdistaa koko henkilöstölle, joskin painotus olisi ikääntyneissä työkyvyn edistämisen takia. Haastateltavien mukaan mahdollisessa ikäohjelmassa keskeisiä keinoja olisivat terveyden edistäminen, urakehitys ja työn sisällön muokkaaminen, työaikajoustot sekä tavoitteiden sopeuttaminen. Alle 60-vuotiaat kaipasivat keskimäärin enemmän urakehitystä kun taas yli 60-vuotiaat vaikuttivat hakevan enemmän stabiiliutta työuran loppuvaiheille. Tärkeimmäksi yksittäiseksi keinoksi nousi ikään sidotut palkalliset vapaat, joilla haastatellut voisivat tasata työn kuormituksen piikkejä. Työaikajoustojen puolesta puhuivat myös haastateltujen positiiviset kokemukset osa-aikaeläkkeestä työstressin vähentäjänä. Näyttäisi siltä, että ikäohjelmaan olisi hyvä sisällyttää ikääntyneille kohdennetut kehityskeskustelut, joissa käydään läpi työssä jaksamista ja työssä jatkamisen edellytyksiä. Hiljaista tietoa kohdeorganisaatiossa siirtyi haastateltujen mukaan määrällisesti ja laadullisesti jo tarpeeksi. Hyviä oppimisen ja hiljaisen tiedon jakamisen käytäntöjä voitaisiin ottaa käyttöön laajemmin.

Monitoimialus Louhen käyttömahdollisuudet öljyntorjuntatehtävässä

Kasvanut alusliikenne on lisännyt tarvetta tehokkaaseen öljyntorjuntakykyyn Suomenlahden rikkonaisella rannikolla. Avomerellä tarvitaan itsenäiseen öljynkeruuseen kykeneviä aluksia, jotka voivat ryhtyä torjuntaan heti alueelle saavuttuaan torjuntatöiden johdon alaisuudessa. Suomen öljyntorjuntavalmiuden ongelmakohtia ovat öljynkeräys jääolosuhteissa, kovassa merenkäynnissä ja näkyvyyden ollessa huono. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten monitoimialus Louhi kykenee vastaamaan öljyntorjuntamenetelmillään ja -tehtävillään Suomen ympäristökeskuksen ja muiden öljyntorjuntaa määrittävien järjestöjen suosituksiin ja vaatimuksiin omassa toimintaympäristössään. Tutkimuksen pääkysymys on: mitkä ovat monitoimialus Louhen käyttömahdollisuudet öljyntorjuntatehtävässä? Alakysymykset: minkälainen on monitoimialus Louhen toimintaympäristö? Minkälainen kalusto ja öljyntorjuntakyky aluksella on? Miten alusta voidaan käyttää öljyntorjuntatehtävässä eri sääolosuhteissa? Tutkimusmenetelmänä on asiakirja-analyysi. Tutkimusaineistona ovat olleet valmiit dokumentit ja asiantuntijahaastattelut. Kirjallisuusaineisto koostuu ympäristövahinkojen torjunnan kansainvälisistä sopimuksista, kansallisesta ja kansainvälisestä lainsäädännöstä, artikkeleista, tutkimuksista ja raporteista. Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet Suomen ympäristökeskuksen raportit, manuaalit ja ohjeet sekä asiantuntijoiden antamat haastattelut. Tutkimustuloksista selviää monitoimialus Louhen hyvät valmiudet toimia öljyntorjuntatehtävissä eri rooleissa vaikeissakin olosuhteissa. Haasteeksi muodostuu todellinen öljynkeräyskyky, jota on vaikeaa arvioida, sillä siihen vaikuttavia tekijöitä on paljon. Yksi tärkeimmistä tutkimustuloksista on, ettei alukselle ole asetettu suorituskykyvaatimuksia, jotka määrittäisivät, kuinka paljon aluksen tulisi kyetä keräämään öljyä erilaisissa sääolosuhteissa. Louhella on hyvä liikkeellelähtökyky ollessaan päivystysvuorossa, joskaan se ei täytä Helsingin komission (Helsinki Commission, HELCOM) suosituksia kahden tunnin lähtövalmiudesta.

Venäjä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan

Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.

Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseiden lisävarusteiden kehitys ja nykytila

Vaikka aseiden mekaanisissa ominaisuuksissa on eroja, muodostuvat nykyisin suuremmat erot aseyksilöiden välille niihin asennettujen lisävarusteiden kautta eli olemassa olevaa asetta voidaan siis merkittävästi parantaa kiinnittämällä siihen jälkikäteen lisävarusteita. Tämä tutkimus selvittää millaisia lisävarusteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukot käyttävät ja miten heidän käyttämänsä lisävarusteet ovat kehittyneet aikojen saatossa. Tämän tutkimuksen päätutkimuskysymys on: ” Millaisia aseiden lisälaitteita Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukoilla on käytössään tällä hetkellä ja miten sen käsiaseisiin kiinnitetyt lisälaitteet ovat kehittyneet määrällisesti ja laadullisesti vuodesta 1991 vuoteen 2013?”. Alatutkimuskysymyksinä ovat: ”Millainen on venäläinen sisäisen turvallisuuden erikoisjoukko?” ja ”Millainen käsiasekalusto sillä on tällä hetkellä ja miten se on muuttunut vuosien 1991 ja 2013 välillä?” Tutkimusmenetelmänä on käytetty kirjallisuusselvitystä sekä kuva-analyysiä. Kuva-analyysi pohjautuu tutkimuksen tekijän keräämään 391 kuvan laajuiseen aineistoon. Tutkimuksen perusteella lisävarusteiden määrä Venäjän sisäisen turvallisuuden erikoisjoukkojen käsiaseissa kasvaa 2000 – luvun lopulla ja 2010 – luvun alussa räjähdysmäisesti ja nykyisin lisävarusteet ovat hyvin laajassa käytössä. Lähdeaineiston perusteella useimmat lisävarusteet ovat länsimaisia ja kiinnittyvät erillisiin lisävarustekiskoihin.

Ryhmänjohtajan toimintakyky ryhmän hyökkäyksessä

Tutkimus käsittelee ryhmänjohtajan toimintakykyä ryhmän hyökkäyksessä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää miten ryhmänjohtajan toimintakyky vaikuttaa ryhmän toimintaan, ja kuinka ryhmän toimintakyky vaikuttaa ryhmän suorituskykyyn ja tehokkuuteen. Ohessa pyrin selvittämään kuinka ryhmän jäsenten toimintakyky vaikuttaa joukon suorituskykyyn. Tämä tutkimus on luonteeltaan laadullinen tutkimus. Tutkimuksessa on käytetty teoriaoh-jaavaa sisällönanalyysia. Kyseisessä analyysissa on pyritty valmiin teorian tueksi tuomaan esille kokemusperäisiä näkökulmia. Analyysiä varten toteutettiin kirjallisuuskatsaus jonka perusteella tutkimuksen lähdemateriaali valittiin. Teoria ohjaa analyysiä merkittävästi ja kokemuspohjainen tieto on liitetty osaksi valmista teoriaa. Toimintakyvyn kehittäminen erilaisten menetelmien avulla osoittautui haastavaksi, koska uusia menetelmiä on vaikea todeta toimiviksi jos käytännön kokemuksia ei ole. Aikaisem-pien kokemusten perusteella kirjoitettu teoria pätee näin ollen nykypäivänäkin. Omien ko-kemusten perusteella tehdyt havainnot toimintakyvyn kehittämiselle olivat suurimmassa roolissa. Tutkimuksessa käytetty tutkimusmenetelmä ja tutkimuksessa käytetty lähdemateriaali tuki-vat tutkimuksen tavoitteita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valmisteluvaihe on tärkein vaihe, jossa luodaan onnistumisen edellytykset hyökkäyksen onnistumiselle. So-siaalinen toimintakyky erottui muista toimintakyvyn osa-alueista, koska se vaikuttaa eniten hyökkäyksen jokaisessa vaiheessa. Tämä tulee parhaiten esille siinä, että ryhmäkiinteys pa-rantaa ryhmän tehokkuutta merkittävästi. Tästä huolimatta muidenkaan toimintakyvyn osa-alueiden merkitystä ei voida väheksyä, mutta niihin ei kyetä vaikuttamaan taisteluvaiheessa samalla tavoin kuin sosiaaliseen toimintakykyyn. Tämän perusteella muiden osa-alueiden tulee olla kunnossa ennen taisteluiden alkua, mikäli ryhmän suorituskykyä halutaan kehit-tää.