Negotiating home and belonging. Young Kurds in Finland

This study looks at negotiation of belonging and understandings of home among a generation of young Kurdish adults who were born in Iraq, Iran, and Turkey and who reached adulthood in Finland. The young Kurds taking part in the study belong to the generation of migrants who moved to Finland in their childhood and early teenage years from the region of Kurdistan and elsewhere in the Middle East, then grew to adulthood in Finland. In theoretical terms, the study draws broadly from three approaches: transnationalism, intersectionality, and narrativity. Transnationalism refers to individuals’ cross-border ties and interaction extending beyond nationstates’ borders. Young people of migrant background, it has been suggested, are raised in a transnational space that entails cross-border contacts, ties, and visits to the societies of departure. How identities and feelings of belonging become formed in relation to the transnational space is approached with an intersectional frame, for examination of individuals’ positionings in terms of their intersecting attributes of gender, age/generation, and ethnicity, among others. Focus on the narrative approach allows untangling how individuals make sense of their place in the social world and how they narrate their belonging in terms of various mechanisms of inclusion and exclusion, including institutional arrangements and discursive categorisation schemes. The empirical data for this qualitative study come from 25 semi-structured thematic interviews that were conducted with 23 young Kurdish adults living in Turku and Helsinki between 2009 and 2011. The interviewees were aged between 19 and 28 years at the time of interviewing. Interview themes involved topics such as school and working life, family relations and language-learning, political activism and citizenship, transnational ties and attachments, belonging and identification, and plans for the future and aspirations. Furthermore, data were collected from observations during political demonstrations and meetings, along with cultural get-togethers. The data were analysed via thematic analysis. The findings from the study suggest that young Kurds express a strong sense of ‘Kurdishness’ that is based partially on knowing the Kurdish language and is informed by a sense of cultural continuity in the diaspora setting. Collective Kurdish identity narratives, particularly related to the consciousness of being a marginalised ‘other’ in the context of the Middle East, are resonant in young interviewees’ narrations of ‘Kurdishness’. Thus, a sense of ‘Kurdishness’ is drawn from lived experiences indexed to a particular politico-historical context of the Kurdish diaspora movements but also from the current situation of Kurdish minorities in the Middle East. On the other hand, young Kurds construct a sense of belonging in terms of the discursive constructions of ‘Finnishness’ and ‘otherness’ in the Finnish context. The racialised boundaries of ‘Finnishness’ are echoed in young Kurds’ narrations and position them as the ‘other’ – namely, the ‘immigrant’, ‘refugee’, or ‘foreigner’ – on the basis of embodied signifiers (specifically, their darker complexions). This study also indicates that young Kurds navigate between gendered expectations and norms at home and outside the home environment. They negotiate their positionings through linguistic repertoires – for instance, through mastery of the Finnish language – and by adjusting their behaviour in light of the context. This suggests that young Kurds adopt various forms of agency to display and enact their belonging in a transnational diaspora space. Young Kurds’ narrations display both territorially-bounded and non-territorially-bounded elements with regard to the relationship between identity and locality. ‘Home’ is located in Finland, and the future and aspirations are planned in relation to it. In contrast, the region of Kurdistan is viewed as ‘homeland’ and as the place of origins and roots, where temporary stays and visits are a possibility. The emotional attachments are forged in relation to the country (Finland) and not so much relative to ‘Finnishness’, which the interviewees considered an exclusionary identity category. Furthermore, identification with one’s immediate place of residence (city) or, in some cases, with a religious identity as ‘Muslim’ provides a more flexible venue for identification than does identifying oneself with the (Finnish) nation.

Neuvottelua kuulumisesta ja kodista – kurdinuoret Suomessa Tämä tutkimus tarkastelee Irakin, Iranin ja Turkin alueelta lähtöisin olevien kurditaustaisten nuorten neuvotteluja kodista ja kuulumisesta sekä niiden ylirajaisesta rakentumisesta suhteessa niin suomalaiseen yhteiskuntaan, heidän asuinympäristöönsä kuin lähtömaihinsa. Tutkimukseen osallistuneet nuoret ovat muuttaneet Kurdistanin ja Lähi-idän alueelta Suomeen lapsuusvuosina tai varhaisessa teini-iässä ja saavuttaneet aikuisiän Suomessa asuessaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys kiinnittyy laajasti transnationalismin, intersektionaalisuuden ja narratiivisuuden käsitteelliselle kentälle. Transnationalismi tai ylirajaisuus viittaa yksilöiden kansallisvaltioiden rajat ylittäviin suhteisiin ja toimintaan. Transnationaalissa tutkimuksessa maahanmuuttajataustaisten nuorten on nähty toimivan ylirajaisessa tilassa, jonka muodostavat valtion rajat ylittävät kontaktit, tunnesiteet ja säännölliset vierailut lähtömaahan. Nuorten toimijuutta transnationaalissa tilassa lähestytään intersektionaalisuuden kehyksellä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilön identiteetin nähdään muodostuvan suhteessa muun muassa hänen sukupuoleensa, etniseen taustaansa ja ikäänsä/sukupolveensa sekä näiden tekijöiden yhteisvaikutukseen. Narratiivinen lähestymistapa valottaa niitä merkityksiä, joita yksilöt liittävät heidän toimintaansa ja sitä, miten eksklusiiviset ja inklusiiviset mekanismit kuten toiseuttavat diskurssit ja institutionaaliset järjestelyt mahdollisesti vaikuttavat näihin merkityksenantoprosesseihin. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu kahdestakymmenestäviidestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, joita varten haastattelin kahtakymmentäkolmea kurditaustaista nuorta Turussa ja Helsingissä vuosien 2009 ja 2011 välisenä aikana. Tutkimukseen osallistuneet olivat haastatteluhetkellä iältään 19–28-vuotiaita nuoria aikuisia. Haastatteluteemoihin kuuluivat koulutus ja työelämä; perhesuhteet ja kieli; poliittinen aktivismi ja kansalaisuus; ylirajaiset suhteet ja toiminta; kuuluminen ja identiteetti; tulevaisuuden suunnitelmat ja toiveet. Tämän lisäksi aineistoon sisältyy havainnointimateriaalia, joka on kerätty poliittisista mielenosoituksista ja kokouksista sekä kulttuuritapahtumista. Aineisto on analysoitu teema-analyysimenetelmää käyttäen. Tutkimustulokset osoittavat, että “kurdilaisuus” muodostaa keskeisen osan tutkimukseen osallistuneiden nuorten identiteettiä. “Kurdilaisuutta” ammennetaan kurdikielen osaamisesta ja kulttuurisen jatkuvuuden tunteesta osana kurdidiasporayhteisöä. Kollektiiviset kertomukset kurdi-identiteetistä toistuvat nuorten identiteettipuheessa, varsinkin suhteessa kurdivähemmistöjen asemaan kansallisena “toisena” lähtömaissa. “Kurdilaisuuden” tunne rakentuu myös suhteessa Lähi-idän alueella asuvien kurdivähemmistöjen tämänhetkiseen tilanteeseen sekä omiin kokemuksiin, jotka ankkuroituvat kurdidiasporan poliittis-historialliseen kehykseen. Toisaalta kuulumisen tunne rakentuu nuorten kertomuksissa suhteessa ”suomalaisuuden” sekä “toiseuden” diskursiivisiin konstruktioihin. Nuorten puheessa kaikuvat “suomalaisuuden” rodullistetut reunaehdot, jotka asemoivat heidät “toisiksi” ja “suomalaisuuteen” kuulumattomaksi fyysisten piirteiden perusteella. “Suomalaisuuden” toiseksi näyttävät asemoituvan “maahanmuuttaja”-, “pakolainen”- ja “ulkomaalainen”- kategoriat, joihin kurdinuoret sijoitetaan jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Tämä tutkimus osoittaa myös, että kurdinuoret navigoivat eri sosiaalisten tilanteiden edellyttämien (sukupuolitettujen) normien ja käyttäytymissääntöjen mukaan kodin sisä- ja ulkopuolella. Kurdinuoret käyttävät kielitaitoaan ja tuntemusta “kulttuurillisista koodeista” sopeutuakseen eri sosiaalisten tilanteiden vaatimiin edellytyksiin, ja näin ollen omaksuvat toimijuuden erilaisia muotoja toimiessaan transnationaalissa tilassa. Paikka ja eritoten välitön asuinympäristö näyttäytyvät merkittävänä nuorten identiteettineuvotteluissa. Tässä mielessä kodiksi mielletään Suomi, ja esimerkiksi tulevaisuuden suunnitelmat laaditaan suhteessa Suomeen. Kotimaata edustaa Kurdistan, jossa sijaitsevat juuret ja oma alkuperä, ja jonne lyhytkestoiset vierailut ovat mahdollisia. Kuuluvuutta rakennetaan tässä suhteessa pikemminkin “suomalaisuuden” sijaan Suomeen paikkana, sillä edellisen koetaan olevan poissulkeva kategoria. Tämän lisäksi osa kurdinuorista tuntee kuuluvuutta välittömään asuinympäristöönsä eli kaupunkiinsa ja jossain tapauksissa myös uskonnollisiin yhteisöihin. Nämä vaihtoehtoiset identifioitumisen kohteet näyttäytyvät joustavampina verrattuna kansallisiin identiteetteihin kuten “suomalaisuuteen”.