1000 resultados para Kasvun rajat


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tarkastelen tutkielmassani yhteisön ja sen yhtenäisyyden vaatimusten rakentumista 1600-luvun ruotsalaisen kirkollisen kansankasvatuksen teksteissä. Pääosan tutkielman lähteistä muodostavat Turun ja Viipurin hiippakunnissa pidetyt saarnat. 1600-luku oli Ruotsissa puhdasoppisuuden ja valtion keskittymisen aikaa, minkä myötä yhteisöjen rajat ja sisäinen yhtenäisyys korostuivat myös kirkollisessa kansankasvatuksessa. Saarnoilla ja muulla kirkossa tapahtuneella kasvatuksella oli 1600-luvulla tärkeä asema esivallan edustaman ideologian esittämisessä ja yleisessä tiedonvälityksessä. Tarkastelen yhteisön rakentumista sosiaalisena konstruktiona erityisesti diskursiivisella tasolla. Tutkin, kuinka yhteisöä käsitteenä ja muita yhteisöön viittaavia merkityksiä kuten kollektiivisuutta tuotettiin saarnoissa. Kiinnitän erityisesti huomiota diskurssin uskonnollisuuteen ja ideologisuuteen tarkastelemalla saarnojen sanoman legitimointia ja sen ylläpitämiä valtasuhteita. Johtoajatukseni on ollut arvioida “yhtenäisyyden pyhän ideologian” mahdollisuutta. Kontekstualisoin kirkollisen kansankasvatuksen historiallisesti. Saarnoissa jatkettiin luterilaisuuden rakentamista 1500-luvun reformaation jäljiltä ja taisteltiin symbolisesti muita uskontunnustuksia vastaan. Ajalle tyypillinen yhteiskunnallisen hierarkian korostus ja kuuliaisuuden hyve näkyivät myös yhteisöopetuksessa. Saarnat voi tulkita myös omanlaisekseen sivilisointiprosessiksi, jossa koko kansan tavat haluttiin puhdistaa. Kirkollinen kansankasvatuksen opetus yhteisöstä perustui syvän kollektiivisuuden tunteeseen. Koko luterilainen seurakunta muodosti Raamatun ajoista periytyvän yhteisön, jonka oli yhteisesti valvottava synnittömyyttään ja toisaalta itse kunkin oli pidettävä huolta omasta hurskaudestaan. Synnin teeman vuoksi kollektiivisuuteen liittyi ehdoton elämäntavallinen yhtenäisyys. Saarnoissa pyrittiin estämään kaikkinainen erilaisuus maailmankuvaan ja tärkeisiin rituaaleihin ja pyhäpäiviin liittyen. Kaikkein tärkeimmäksi yhteisön perustaksi nähtiin luterilainen usko, josta poikkeamista ei sallittu juuri missään tapauksessa. Uskontunnustusta vasten rakentui myös vahva toiseuskuvasto vääräuskoisista ja vaarallisista luterilaisten vastustajista, mikä vahvisti käsitystä ruotsalaisista oikeaoppisena ja pelastuvana yhteisönä. Ihanteellinen yhteisö nähtiin hierarkkisena ja harmonisen muuttumattomana. Tässä mielessä yhtenäisyys tarkoitti kuuliaisuutta ja yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistamattomuutta. Kirkollisen esivallan sanoma vahvisti sen omaa asemaa pyhäksi ymmärretyn tiedon haltijoina ja jakajina. Uskonnollisuus oli läsnä yhteisöä ja yhtenäisyyttä koskevassa opetuksessa alati ja ihanteet esitettiin poikkeuksetta joko Jumalan ilmoittamina tai muuten Jumalan vihalta säästävinä tai synnin välttämisessä edesauttavina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aktörer inom telekommunikationsbranschen i Finland har genomgått en intensiv förändring under de senaste 25 åren, från 1980-talets självständiga företag till företag beroende av varandra, och även av aktörer inom närliggande branscher. I dag skapas telekommunikationsmarknaden inte endast av operatörerna, utan också av mediebolag (t.ex. MTV Media) och IT-företag (t.ex. TietoEnator). Gränserna mellan olika industrier håller därmed på att suddas ut - ett fenomen som allmänt benämns som teknologisk konvergens. Konvergens innebär att någonting integreras; det kan handla om t.ex. teknologier (telefoni och Internet), företag (AOL och Time Warner), industrier (telekom, media och IT-branscherna), tjänster (mobilt TV), produkter (PDA) osv. Detta innebär att ytterst få telekomaktörer ensamma kan vidareutveckla marknaden och tekniska lösningar. Samarbete mellan aktörer krävs; mobiltelefontillverkare, innehållsproducenter, operatörer osv. bör intesifiera sitt samarbete för att kunna erbjuda attraktiva tjänster och produkter till kunder och slutanvändare. Avhandlingen fokuserar speciellt på affärsnätverk och samarbetsmönster mellan nätverksaktörer som medel för att få tillgång till resurser som krävs i en konvergenskarakteriserad affärsomgivning. Avhandlingen lyfter fram vad den teknologiska konvergensen har inneburit för telekomaktörer, dvs. att företag tvingats förändra sina strategier och verksamhetsmodeller. För många företag i branschen har anpassningen till konvergenstänkande varit utmanande, och i vissa fall kan man till och med tala om att företagen upplevt en identitetskris. Den utförda forskningen visar att konvergens uppfattas på marknaden som en pågående förändringsprocess, där varje telekomaktör är tvungen att utvärdera sin roll och position i relation till andra aktörer inom branschen. Konvergensprocesser forsätter i framtiden med ökad intensitet. Aktörerna skapar medvetet sin omgivning genom att agera i olika roller, som kan sträcka sig över industrigränser. Avhandlingen påvisar även att externa händelser och industrikontexten påverkar dynamiken i ett affärsnätverk.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän poliittisen historian tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä oli Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminnan ja siitä ponnistavan vaalityön kehitys sotien jälkeisinä vuosina 1944 - 1979. Aineiston perusteella kiteytyi keskeiseksi pitkäksi linjaksi alkutilanteen varsin heikon ja väljän vaaliorganisaation kehittyminen vähitellen tiukasti johdetuksi, politiikkaa kaikilla tasoilla tekeväksi puolueeksi. Kokoomuksen jäsenmäärä kohosi nopeasti vuosina 1946 - 1948 noin 14.000 jäsenen määrästä yli 50.000 jäseneen. Puolueen keskustoimistoon palkattiin nopeasti lisää resursseja, ja vaalityön ote oli yllättävänkin ammattimainen jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. Jäsenmäärä saavutti huippunsa jo 1960-luvulla, kun koko puolueyhteisöön kuului yli 90.000 jäsentä. Jäsentilastoissa oli kuitenkin koko ajan puutteita, mikä johtui monista tekijöistä. Yksi tärkeimpiä oli kokoomuksen sääntömuutos vuoden 1951 alusta lukien, minkä mukaan sama henkilö saattoi olla jäsenenä sekä emopuolueessa että nais- tai nuorisojärjestössä, ts. kyseessä oli ns. kaksoisjäsenyys. Tilastoinnin ongelmia oli myös käytännössä lähtien perusyhdistyksistä: jäsenmaksuvelvoitteen laiminlyöneitä ei niin vain erotettu jäsenyydestä, tilannetta saatettiin katsoa ”läpi käsien” useita vuosiakin. Näin koko jäsentilasto vuoti monella tavalla, eikä tilanne paljon parantunut, vaikka puoluetoimisto 1970-luvun alusta lähtien pyrkikin tarttumaan ongelmiin mm. kaksoisjäsenyyden poistamisella. Puolueella oli jäsentilasto-ongelmien lisäksi kaksi muuta järjestötoiminnan kehittämistä vaikeuttavaa tekijää. Näistä ensimmäinen oli ainainen rahapula, joka johtui ennen kaikkea kokoomuslaisen perusjäsenistön perin nihkeästä suhtautumisesta jäsenmaksujen maksamiseen. Vasta 1960-luvun puoluetuen myötä taloudellinen tilanne parani jossain määrin, mutta kun samaan aikaan puolueen keskustoimiston henkilökunnan määrää lisättiin voimakkaasti, ei velkakierteestä päästy kokonaan eroon. Taloudelliset ongelmat näkyivät kaikilla tasoilla. Puolueen kehittämistä vaikeuttivat myös kokoomuslaisen asennoituminen ns. politiikan tekoon sekä toisaalta järjestötoimintaan osallistumiseen. Vaikka oltiinkin puolueen jäseniä, vielä 1960-luvulla katsottiin, että tämä ei ole ”politiikkaa”, vaan osallistumista järjestötoimintaan, joka myös oli heikkoa. ”Epäpoliittinen” suhtautuminen näkyi ennen kaikkea puolueen tunnusten käytössä vaaleissa. Vasta 1970-luvulla keskustoimisto sai läpi sen, että ehdokkaiden oli pakko allekirjoittaa ehdokassitoumus, joka ei sallinut enää sooloilua. Erityisen tiukasti ehdokassitoumusta vahdittiin vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, jolloin myös kokoomus oli UKK-rintamassa. Kokoomus puoluejärjestönä ei sen sijaan koko tutkimuskaudella kehittynyt laajaksi joukkopuolueeksi, vaikka puolueen johto sitä tavoittelikin sitä pitkään. Tutkimuksessa käytetyn Myllyn teoreettisen viitekehyksen mukaan kokoomuksessa olikin 1970-luvulle saakka kulttuurisina malleina kitsaus jäsenmaksujen maksamiseen, heikko osallistuminen järjestötoimintaan sekä ”epäpoliittinen” asennoituminen. Näiden lisäksi tärkeä malli oli kommunismin vastustaminen, joka muuttui edellä mainitulla vuosikymmenellä sosialismin vastustamiseksi. Kokoomuksen järjestötoimintaan tuli 1970-luvulla mukaan ”uloin kehä”, mikä tarkoitti mm. sivistys-ja raittiusjärjestöjen perustamista ja niiden liittämistä puolueyhteisöön, sekä viimein menemistä mukaan ay-toimintaan ja erityisesti kuntapolitiikkaan kaikilla tasoilla. Puolueen kampanjointi vaaleissa kehittyi puoluejärjestön kasvun myötä vaaleista toiseen. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että jo vuoden 1951 eduskuntavaaleista lähtien yleistyi ehdokkaiden oma kampanjointi sanomalehdistössä. Luonnollisesti samalla kampanjoinnin kustannukset kasvoivat. 1970-luvulla otettiin käyttöön ehdokkaiden henkilökohtaiset tukiryhmät, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin vanha tukimiesorganisaatio. Puolueen äänimäärä kasvoi 1940-ja 50-lukujen vaalien noin 300.000 äänestäjästä 1970-luvun yli 500.000 äänestäjään. Vain vuoden 1966 vaaleissa tuli roima tappio varsinkin sosialidemokraattien rynnistäessä voimakkaasti yleisen vasemmistoaallon myötä. Jo vuoden 1970 ns. ”nuorisovaalit” olivatkin sitten taas kokoomukselle menestys. Tämä ei kuitenkaan johtanut pääsyyn maan hallituksiin, mikä johtui monista tekijöistä: Neuvostoliitosta, presidentti Kekkosesta ja muista puolueista. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet kokoomuksen äänenkannattajat, Aamulehti, Uusi Suomi, Karjalainen ja Nykypäivä, olivat selvästi kokoomuksen vaalikampanjointia tukemassa, yhtä hyvin pääkirjoituksissa, pakinoissa, artikkeleissa kuin itse vaalimainonnan osalta. Uuden Suomen tekstiaineisto kuitenkin muuttui lehden uuden riippumattoman aseman myötä vuodesta 1976 lähtien. Myllyn teorian ohella tutkimuksessa käytettiin viitekehyksenä johtopäätösosassa Panebiancon organisaatioiden institutionalisoitumisteoriaa. Aineiston mukaan voitiin todeta, että Kansallisen Kokoomuksen kehitys noudatti monilta osin viimeksi mainittua käsitteistöä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimusongelmana oli selvittää markkinalisäarvon kehitys OMX Helsingin viidentoista teknologiayrityksen osalta ja asettaa ne paremmuusjärjestykseen sen perusteella. Alaongelmina oli selvitellä vaikuttaako yrityksen koko, kasvu tai osingonjako markkinalisäarvon kehitykseen. Kasvun mittarina käytettiin Net Operating Profit after Taxes:n muutosta edelliseen vuoteen. Tutkimusta varten haettiin vuosilta 2005 – 2009 yhtiöiden oman pääoman kirja- ja markkina-arvot, sekä muut edellä mainitut alaongelmien tiedot. Arvot laskettiin MS Excelissä ja taulukoitiin. Saatujen arvojen perusteella yritykset asetettiin paremmuusjärjestykseen. Lisäksi analysoitiin vaikuttivatko tutkimuksen alaongelmat saatuun tulokseen. Tutkimustuloksena viisitoista yritystä kyettiin laittamaan paremmuusjärjestykseen markkinalisäarvon kehityksen mukaan. Markkinalisäarvon kehitys vaihteli suuresti eri yrityksillä. Vain kolme yritystä pystyi ajanjaksolla kasvattamaan sitä. Alaongelmien tarkastelu jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia tuloksia. Niiden perusteella ei pysty ilman tilastollista analyysia sanomaan varmasti alaongelmien vaikutusta markkinalisäarvon kehitykseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen transito kasvoi melko tasaisesti vuoteen 2008 asti. Ajanjaksolla, joka ulottui vuodesta 1980 aina vuoteen 2008, transiton määrä yli kolminkertaistui. Vuonna 2008 transiton kokonaismäärä oli merikuljetustilastojen mukaan 8,4 miljoonaa tonnia. Vuonna 2009 meriliikenteen transito putosi 6,3 miljoonaan tonniin. Kuljetusvolyymien pudotus kohdistui erityisesti itätransitoon eli arvotavaroiden ja autojen kuljetukseen Suomen kautta Venäjälle ja muihin IVY-maihin. Romahduksen voimakkuudesta saa paremman kuvan, kun tarkastelee transiton arvon muutosta. Vuonna 2009 itään suuntautuneen maantietransiton euromääräinen arvo putosi 53 prosenttia edellisestä vuodesta. Idästä Suomen kautta länteen suuntautuvan transiton tavaramäärät pysyivät vuonna 2009 suunnilleen vuoden 2008 tasolla. Tämä ns. länsitransito käsittää pääosin raaka-aineiden vientiä Venäjältä Suomen kautta länteen. Transiton muutokset vaikuttavat koko logistiseen ketjuun, koska transitotavara kulkee yleensä Suomen satamien kautta, mutta transitotavara ylittää itärajan pääsääntöisesti joko junassa tai autossa. Itätransitossa arvotavara saapuu suomalaiseen satamaan tavallisemmn konteissa, joista tavara puretaan ja uudelleen lastataan rekkaan tai ajoneuvoyhdistelmään. Suomen vientiteollisuus saa käyttöönsä suhteellisen edullisesti kontteja omia vientikuljetuksiaan varten. Transiton väheneminen vaikuttaa negatiivisesti tuloihin ja työllisyyteen. Vuonna 2008 kauttakulkuliikenteen tuotot olivat 382 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2009 ne romahtivat 225 miljoonaan euroon. Samana aikana transiton työllistävä vaikutus laski 3 200 työntekijästä 1 900 työntekijään. Transiton vähetessä konttipula nostaa hintoja Suomessa. Lisäksi Suomen vientiteollisuus joutuu maksamaan tyhjien konttien positiointikustannukset, jos kontteja joudutaan tuomaan Suomeen. Transiton heijastusvaikutukset Suomen ulkomaankuljetuksiin ovat suuret, koska transito on omalta osaltaan taannut hyvät linjaliikenneyhteydet. Tässä tilanteessa SPC Finlandin johtokunta katsoi, että tarvitaan tietoa transiton mahdollisista, tulevaisuuden kehityssuunnista sekä nykytilanteesta. Nyt käsillä olevan tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin keinojen kartoittaminen Suomen reitin kilpailukyvyn turvaamiseksi ja vahvistamiseksi. Selvitykseen sisältyy kirjallisuuskatsaus, kysely ja haastatteluosio. Lisäksi järjestettiin työpaja. Työskentelyprosessin aikana Suomen transiton tulevaisuudesta muodostettiin kolme skenaariota. Sekä voimakkaan kasvun skenaario että nollakasvun skenaario, jossa Suomen markkinaosuus laskee, mutta transiton volyymit säilyvät, vaativat molemmat toteutuakseen voimakkaita toimenpiteitä. Kyselyssä ilmennyt yksimielisyys transiton tulevaisuudesta muodostaa hyvän pohjan transiton kehittämiselle. Suomen reittiä pidettiin kyselyn perusteella kilpailukykyisenä sekä itä- että länsitransitossa. Kyselyn vastaajat olivat melko yksimielisiä siitä, että kehittämällä transiton yleisiä edellytyksiä, Suomen reitille on mahdollista saada uutta liikennettä. Myös yhteistyötarpeista oltiin yksimielisiä. Vastaajat katsoivat, että transitokysymyksissä tarvitaan entistä laajempaa yhteistyötä. Julkiselta vallalta edellytettiin voimakkaampia toimia transiton turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Venäjän liikennepolitiikan, joka keskittää liikennettä Venäjän omiin satamiin, ei katsottu lopettavan Suomen transitoliikennettä. Haastattelut täydensivät kyselyssä saatua kuvaa. Haastatteluissa tuli esiin lukuisia toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa transiton toimintaedellytyksiä. Kooste toimenpiteistä on löydettävissä skenaariosta 1 (ks. luku 8 s.127). Skenaario 1 perustuu Venäjän voimakkaaseen talouskasvuun ja markkinoiden globalisaation jatkumiseen. Suomi on kehittänyt perinteisiä vahvuuksiaan. Länsitransitokin on kasvanut, mikä on perustunut tehokkaaseen toimintaan ja erikoistumiseen. Skenaariosta 1 voidaan mainita muun muassa seuraavia toimenpiteitä: Kaupalliset ja markkinoinnin toimenpiteet - Erikoistuminen ja toiminnan tehostamisen jatkaminen (esim. 24/7-toimintatapa) - Uusien tavaralajien ja laivaajien etsiminen (myös kehittyvistä talouksista) - Suomen reitin jatkuva asemointi suhteessa muihin vaihtoehtoisiin kuljetusreitteihin ja siitä johdetut toimenpiteet - Internet-pohjaiset tietopankit - Suomen reitin edistäminen valtion vienninedistämismatkoilla - Suomen reitin edistäminen kansainvälisten logistiikkayritysten sisällä - Rautatieliikenteen kilpailukyvyn parantaminen Yhteistyöhön liittyvät toimenpiteet - vuoropuhelun tiivistäminen valtiovallan ja yritysten välillä - tiettyjen tavaralajien foorumityöskentely (esim. autot, nestebulk) Liikennepoliittiset toimenpiteet - Liikennekäytävien hyödyntäminen (TEN-T merten moottoritiet, vihreät liikennekäytävät) - Transito mukana erillisenä kysymyksenä hallitusohjelmassa - Erillinen transitostrategia - Tärkeimpien infrastruktuurihankkeiden toteuttaminen - Väylämaksualennukset transitolle (pysyvästi kuiva- ja nestebulkille) - Satama- ja eräiden muiden maksujen yhtenäistäminen - Transiton etujen tuominen esiin suurelle yleisölle - Muut politiikan osa-alueet tukevat transitoa (ulko-, tulli- ja investointipolitiikka) Skenaariotyöskentelyä voitaisiin kehittää edelleen sitouttamalla siihen laajasti transiton sidosryhmät ja käyttämällä syvällisesti tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, tulisiko Suomen konserniavustuslakia muuttaa vastaamaan paremmin EU-säädöksiä ja kansainvälistyvää yritystoimintaympäristöä. Näkökulmana uudistustarpeelle käytettiin Ruotsissa vuonna 2010 tehtyä lakiuudistusta, joka sallii rajat ylittävän niin sanotun konsernivähennyksen tietyissä erityistilanteissa. Tutkimus nojautuu lisäksi kahteen merkittävään EU-tuomioistuimen ratkaisuun koskien rajat ylittäviä tuloksentasauksia sekä primäärisen EU-oikeuden määräyksiin. Tarkastelusta on rajattu kokonaan pois konserniavustuksen yhtiöoikeudellinen ulottuvuus. Tutkimus toteutettiin käyttämällä lainopillista sekä de lege ferenda – menetelmää. Tutkimuksessa päädyttiin ehdottamaan Suomeen Ruotsin mallin mukaista rajat ylittävää niin sanottua konsernivähennystä, joka sallittaisiin tietyissä erityistilanteissa. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että EU:ssa on vireillä useita yritysverotuksen harmonisointiin liittyviä hankkeita mm. yhtenäisen veropohjan osalta, mutta varsinaisiin toimenpiteisiin esimerkiksi direktiivien muodossa ei ole vielä ryhdytty.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tehoelektroniikkalaitteiden tehon kasvun myötä niiden hyötysuhteesta on tullut yksi niiden tärkeimmistä ominaisuuksista. Suurilla tehoilla prosentuaalisesti pienetkin tehohäviöt ovat merkittäviä ja aiheuttavat laitteen käyttäjälle ylimääräisiä energiakustannuksia ja tarvetta hukkalämmön poistolle. Näistä syistä asiakkaat vaativat hyvällä hyötysuhteella toimivia laitteita, joten laitevalmistajat pyrkivät tekemään niistä sellaisia. Simulaatiomallit ovat arvokkaita työkaluja laitesuunnittelussa. Hyötysuhdeoptimoinnin kannalta tehohäviöt tulisi pystyä mallintamaan, jotta komponenttivalintojen, ohjaustapojen ja pääpiiritopologioiden vaikutusta hyötysuhteeseen voitaisiin arvioida. Tässä työssä perehdytään eristehilabipolaaritransistorista (IGBT) tehtyihin simulaatiomalleihin ja arvioidaan niiden soveltuvuutta IGBT:ssä syntyvien tehohäviöiden mallintamiseen. Lisäksi verrataan mallia mittaukseen ja pohditaan, millaiset vaatimukset simulaatiomalliin todellisuudessa kohdistuvat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani tarkastelee englantilaisen modernistin Katherine Mansfieldin (1888–1923) novelleja The Woman at the Store, The Little Governess, Bliss, Pictures, Miss Brill ja A Cup of Tea sosiaalisen sukupuolen rakentumisen näkökulmasta. Novellien kirjoitus- ja julkaisuajankohta ajoittuu vuosille 1911–1924. Uudesta-Seelannista Lontooseen muuttanutta Mansfieldia pidetään yhtenä englantilaisen modernistisen kirjallisuuden uranuurtajista, jonka kehittämän modernin novellimuodon keskeisiä innovaatioita olivat tarinan juonettomuus, tajunnanvirta osana kerrontaa ja psykologisen hetken korostaminen. Mansfieldin tuotannon taustalla vaikuttivat voimakkaasti myös ajankohdalle ominaiset diskurssit naisen asemasta ja mahdollisuuksista. Lähestyn aihettani gender-teoreettisesta viitekehyksestä käsin, jonka keskeisin näkemys on käsitys sukupuolesta sosiaalisesti rakentuneena. Ensimmäisessä käsittelyluvussa pohdin niitä naisen ja miehen representaatioita, joita valitsemissani novelleissa esiintyy. Toisessa käsittelyluvussa syvennyn tarkastelemaan naishahmojen suhdetta suurkaupunkiympäristöön, johon monet novelleista sijoittuvat, ja analysoimaan sitä, millä lailla kaupunki tilana muovaa naissubjekteja. Kolmannessa eli viimeisessä käsittelyluvussa kiinnitän huomioni kammottavan kokemukseen, joka on ominainen kaikille käsittelemilleni novelleille ja joka juontuu sekä niiden kerronnallisista keinoista että novellihenkilöiden konflikteista itsensä ja ulkomaailman kanssa, joilla näen vahvan yhteyden sukupuolitematiikkaan. Sigmund Freud on määritellyt kammottavan joksikin ammoin tutuksi ja torjutuksi, joka on yhtäkkiä murtautunut esiin. Tätä ajatusta kehitellyt Julia Kristeva näkee kammottavan ilmenevän muukalaisena meissä itsessämme. Edellä esitetyin tavoin on mahdollista hahmottaa myös sitä novellien loppuratkaisua, jossa arkinen muuttuu yllättäen uhkaavaksi ja pelottavaksi ja päähenkilöille avautuu jokin uusi tietoisuus itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Mansfieldin naiskuva osoittautuu analyysini pohjalta melko monipuoliseksi, mutta miehet esitetään novelleissa lähes poikkeuksetta hegemonisen maskuliinisina. Tällä on yhteytensä novellien kirjoitusajankohtaan ja sen kiivaaseen yhteiskunnalliseen keskusteluun naisen roolista. 1900-luvun alussa naiset alkoivat enenevässä määrin ottaa haltuunsa julkista tilaa. Tarkastelemani novellit ilmentävät monin tavoin sitä ”toisin toistamisen” vaikeutta, minkä totunnaisista sukupuolirooleista poikkeaminen tuottaa. Novellien naishenkilöitä leimaa halu vapautua, mutta rajat tulevat vastaan viimeistään julkisessa tilassa. Käsittelemäni novellit tuovat oivaltavasti esille sukupuolten keskinäisiä valtarakenteita, joita säännöstelee pitkälti vallassa oleva heteronormatiivinen maskuliinisuus. Novellien lopussa henkilöt joutuvat kohtaamaan itsensä uudella tavalla ja määrittelemään uudelleen suhteensa omaan sukupuoleensa ja seksuaalisuuteensa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lihavuuden ehkäisystä on tullut tärkeä kansanterveydellinen tavoite myös meillä Suomessa. Erityistä huomiota on kiinnitetty lasten ja nuorten lihavuuden lisääntymiseen ja sen ehkäisyn tärkeyteen. Suomessa eräinä lastenneuvolajärjestelmän perustehtävistä pidetään lapsen kasvun ja kehityksen säännöllistä seurantaa ja perheiden elintapaohjausta. Neuvolaterveydenhoitajia onkin pidetty avainhenkilöinä lasten lihavuuden ehkäisyssä. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia lastenneuvoloissa toteutettavaa lihavuuden ehkäisyyn tähtäävää työtä erityisesti terveydenhoitajien näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin Painokas-hankkeen yhteydessä vuosina 2006-2007 haastattelemalla 14 Turun kaupungin lastenneuvolassa työskentelevää terveydenhoitajaa. Haastattelut analysoitiin hyödyntäen laadullista sisällönanalyysia. Lasten lihavuus osoittautui terveydenhoitajille ristiriitaiseksi aiheeksi, josta oli sekä tärkeää että vaikeaa puhua. Terveydenhoitajat painottivat vahvasti lapsen oikeutta terveyteen ja hyvinvointiin ja vanhempien vastuuta lapsistaan. Terveydenhoitajien kokonaisnäkemys perheen tilanteesta oli kuitenkin ennemmin ymmärtävä kuin syyttävä ja he liittivät lasten lihomisen osaksi laajempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta. Terveydenhoitajien näkemykset terveyteen ja painonhallintaan liittyvän asiatiedon merkityksestä ja tarpeellisuudesta vaihtelivat ja olivat osin ristiriitaisiakin. He kokivat tietonsa perheen arjesta riittämättömiksi ja totesivat, että neuvola ei välttämättä pysty tarjoamaan riittävästi konkreettista tukea painoasian käsittelemiseen ja perheen arjen muuttamiseen. Terveydenhoitajat pitivät ammattikunnan sisäisen ja moniammatillisen yhteistyön toteuttamista tärkeänä, mutta osin toteutumattomana tavoitteena. Perheiden seuranta ja jatko-ohjaus asettaa neuvolatyölle selvän haasteen. Tarvetta olisi työn tavoitteiden tiivistämiselle ja yhteistyön muotojen kehittämiselle. Terveydenhoitajien mukaan perheiden ja yhteistyön kannalta olisi eduksi, jos jatko-ohjaus voitaisiin toteuttaa riittävän varhaisessa vaiheessa sekä helposti tavoitettavissa olevana ja perhettä leimaamattomana palveluna. Kohtaamisen keskiössä tulisi olla perheen arki. Neuvolatyön piirissä olisi tärkeää pohtia sitä, mikä merkitys perheiden kohtaamisessa on perheen arkea kuvaavalla tiedolla, millaisin menetelmin perheen arkeen päästäisiin tarkastelemaan mahdollisimman rehellisesti ja lopulta, kuka tuota tietoa oikeastaan käyttää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu