843 resultados para maailmankuva - kulttuurin muutokset


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena oli toiminnallisuuden hyödyntäminen varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen matematiikassa. Lisäksi tutkittiin sitä, vaikuttiko varhaiskasvatukseen suunnattu Nallematikka-interventio varhaiskasvattajien tapoihin tukea lasten matemaattisia valmiuksia ja taitoja. Tutkielman avulla luokanopettajat ja varhaiskasvattajat saavat tietoa toistensa matematiikan opetuksen käytännöistä ja toimintatavoista, ja näin ollen he voivat tukea lapsen matemaattisten taitojen kehittymistä varhaiskasvatuksesta perusopetuksen pariin siirryttäessä. Tutkimus toteutettiin kahdella erillisellä kyselylomakkeella, jotka oli suunnattu varhaiskasvattajille ja alkuopettajille. Kyselylomakkeet sisälsivät määrällisiä ja laadullisia kysymyksiä, joita käsiteltiin tilastollisten menetelmien ja teemoittelun avulla. Tutkimus osoitti, että varhaiskasvattajat käyttivät toiminnallista matematiikkaa keskimäärin hieman enemmän kuin luokanopettajat. Suosituimpiin menetelmiin lukeutuivat varhaiskasvatuksessa lasten ohjaaminen esineiden lukumäärien havainnointiin sekä matematiikan huomiointi päiväkodin arjessa. Osa varhaiskasvattajista osallistui Nallematikka-interventioon, jossa he käsittelivät matemaattisia ilmiöitä toiminnallisesti yhdessä lasten kanssa. Kokonaisuudessaan interventio sai aikaan melko vähäisiä muutoksia varhaiskasvattajien toimintamalleissa, sillä tilastollisesti tarkasteltuna merkitseviä olivat muutokset ainoastaan kahden muuttujan kohdalla. Nämä muutokset koskivat lasten huomion ohjaamista esineiden lukumäärien havainnointiin ja ohjattujen matematiikkatuokioiden järjestämistä. Alkuopettajien kyselyn määrällisen aineiston tarkastelu osoitti, että välineiden käyttö oli suosituin toiminnallisuuden käytön menetelmä. Opettajien mainitsemia välineitä olivat esimerkiksi kymmenjärjestelmävälineet ja laskuhelmet. Myös pelit ja leikit olivat useasti käytettyjä. Myös laadullinen aineisto toi esiin välineiden käytön, pelien ja leikin suosion. Lisäksi liikunnallisuuden hyödyntämisen toi esiin moni vastaaja. Tutkimus osoitti, että varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa hyödynnetään osin yhtäläisiä toiminnallisia menetelmiä. Yhtäläisten menetelmien käyttö on tärkeää, jotta lapselle muodostuu eheä oppimisen polku varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The thesis explores how the business ecosystem of financial services has changed and what its drivers of change are. Existing literature in the field of financial industry is concerned with financial innovations and their features, determinants and factors, but also with how to organize innovation activities such as open innovation principles. Thus, there is a clear need for understanding changes in financial service ecosystem. First, the comprehensive theory framework is conducted in order to serve the reader’s necessary understanding of basic theoretical concepts that are related to ecosystem changes. Second, the research is carried out by using qualitative research methods; the data is collected by interviewing 11 experts from the field of financial services in Finland. According to the results of this thesis, the most significant changes in the financial service ecosystem are the new market players. They have increased competition, created new courses of action, set new requirements for financial services, and first and foremost, they have shifted customers into the heart of the whole ecosystem. These new market players have a willingness to cooperate with external partners, which means a shift towards the world of open innovation. In addition, the economic environment has changed which has resulted in tighter regulation for incumbents making them even unyielding. Technology change, together with digitalization, has lead new financial innovations and new digital service channels, which have challenged the traditional business models in the financial industry. They have improved transparency, openness and efficiency, but also lead to the fragmentation of financial services. Thus, customers search for financial services from different sources and different service providers, and finally combine them into a coherent whole, which meets their own needs. The change of customers’ behavior and social environment has enabled and boosted these changes in the financial ecosystem. All in all, the change of the financial ecosystem is not a result of one or a few change forces, but instead it is a combination of many different factors.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vesivoimalla on merkittävä rooli pohjoismaisessa sähköntuotantojärjestelmässä. Spot-markkinoille tarjottavan vesivoiman hinta riippuu vaihtoehtoisen tuotannon hinnasta ja odotetusta vesivoimantuottajien käytettävissä olevasta veteen sitoutuneen potentiaalienergian määrästä. Hydrologisella tilanteella tarkoitetaan tässä tämän potentiaalienergian poikkeamaa normaalitasostaan. Viime vuosina tuulivoimatuotanto pohjoismaisella sähkömarkkina-alueella on kasvanut voimakkaasti, ja on tullut aiheelliseksi tarkastella, millaisia vaikutuksia tällä on vesivoimantuottajien toimintaan. Työssä määritellään vesivoimalle vaihtoehtoisen sähköntuotannon tuotantokustannus, joka pitkällä aikavälillä toimii vertailutasona, jonka perusteella vesivoimantuottajat määrittävät markkinoilla tarjontahinnan tuotannolleen. Tarkastellaan, kuinka hydrologisen tilanteen ja vaihtoehtoisen tuotannon tuotantokustannusten muutokset vaikuttavat vesiarvoon, joka on hinta, jolla hintariippuvaista eli säätyvää vesivoimaa tarjotaan spot-markkinoille. Todetaan, että hydrologisen tilanteen vahvistuminen ja vaihtoehtoisen tuotantokustannuksen aleneminen alentavat vesiarvoja. Todetaan lisäksi, että tuulivoima vaikuttaa sähkön hinnanmuodostukseen markkinoilla samankaltaisesti kuin hintariippumaton vesivoimatuotanto. Esitetään aikasarjamalli vesivoimatuotannon hintariippuvuuden mallintamiseksi. Vertaillaan vesivoimatuottajien toimintaa kahdella vesivoimatuotantoa sisältävällä hinta-alueella, joista toisella tuulivoimatuotanto on kasvanut voimakkaammin kuin toisella. Havaitaan, että molemmilla hinta-alueilla hydrologisen tilanteen vahvistuminen on alentanut ja heikkeneminen nostanut vesiarvoja. Lisäksi havaitaan, että alueella, jonka tuulivoimatuotanto on kasvanut enemmän, vesiarvot ovat laskeneet suhteessa alueen, jolla tuulivoimatuotanto on kasvanut vähemmän, vesiarvoihin. Tuulivoiman voidaan todeta syrjäyttäneen markkinoilta tuotantokustannuksiltaan kalliimpaa tuotantoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teknologian nopea kehitys ja toimintaympäristön muutokset kannustavat organisaatioita omaksumaan innovatiivisia ratkaisuja, pysyäkseen kilpailukykyisinä ja kehityksessä mukana. Perinteisen kustannussäästöjen ja toiminnan tehostamisen tavoittelun onkin syrjäyttänyt halu vahvistaa ja kasvattaa kilpailuetua. Näistä kannusteista huolimatta tutkimukset osoittavat, että suurin osa Suomessa toimivista organisaatioista ei johda eri teknologioihin pohjautuvia innovaatioita kovinkaan kokonaisvaltaisesti, vaan IT:n käyttö on enemmänkin reaktiivista. Tutkimuksessa tutkimmekin, miten Suomessa johdetaan IT-innovaatioiden, ja näistä erityisesti big datan, käyttöönottoa sekä madollisia poikkeavuuksia näiden välillä. Tutkimus on tehty kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin, hyödyntämällä fokusryhmätutkimusmetodia empiirisen aineiston keruussa. Tutkimus esittää IT-innovaatioiden käyttöönoton johtamisen prosessina, joka lähtee liikkeelle viestintäkanavista saatavasta ärsykkeesta. Tietämystä vahvistetaan suostutteluvaiheessa, joka laukaisee arviointivaiheen. Prosessi etenee lopulta IT-innovaatioiden hyötyjen ja kustannusten arvioinnin myötä käyttöönotosta tehtävään päätökseen. Käyttöönottoon vaikuttavat myös erilaiset taustatekijät, jotka voivat edistää tai estää IT-innovaation omaksumista. Päätöksentekovaiheessa organisaation tietohallintojohdolla ja liiketoimintajohdolla on omat roolinsa, jotka muotoutuvat organisaation työnjaon ja investoinnin suuruuden mukaan. Tutkimuskohteiden käyttöönoton johtamistavoista kertovat, miten organisaatioiden käyttöönottoprosessin ja päätöksentekoprosessin vaiheet etenevät, mitkä taustatekijät vaikuttavat käyttöönottopäätökseen ja millaisia hyötyjä tavoitellaan. Big datan johtamistapojen selvittämiseen vaikuttaa myös se, onko organisaatiolla strategiaa tai toimintasuunnitelmaa sen hyödyntämiseksi. Tutkielman johtopäätöksenä toteamme, että yleistä IT-innovaatioiden käyttöönottoa johdetaan kolmella tavalla: strategisesti, reaktiivisesti ja muutoksen pakottamana. Johtamistapojen erot tulevat esiin investoinnin suuruuden, käyttöönottoon johtavan päätöksenteon sekä käyttöönoton taustalla vaikuttavien syiden kautta. Yleisesti IT-innovaatioita näytettäisiin johdettavan melko samassa suhteessa strategisesti, reaktiivisesti ja muutoksen pakottamana. Big datan käyttöönoton johtamisessa havaitsimme piirteitä vain strategisesta ja reaktiivisesta johtamisesta. Yleinen IT-innovaatioiden ja big datan käyttöönoton johtaminen eroavat toisistaan sen suhteen, että big dataa näytettäisiin johdettavan vielä vähemmän strategisesti ja sen päätöksentekovastuut ovat hajanaisempia. Yleisesti voidaan sanoa, että tutkimuskohteilla esiintyi heikosti selkeitä ja kokonaisvaltaisia strategioita tai toimintasuunnitelmia IT-innovaatioiden käyttöönoton johtamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus on perustutkimus suomalaisten metsäluonnon lukutaidosta ja käsityksistä koivusta ja sen käytöstä kahdensadan vuoden ajalta. Valitun ajanjakson sisällä on ollut mahdollista havaita sekä perinteisen maanviljelyajan että teollisen ajan metsäluonnon lukutaidon yhtäläisyydet ja erot. Yhteistä koko jaksolle on ollut huoli metsien riittävyydestä ja oikeasta hoidosta. Eroja on ollut metsänkäyttötavoissa perinteisen luontaistalouden muututtua teollisuuden ajan kulutusyhteiskunnaksi. Tutkimuksen pääkysymykset ovat:1) Miten suomalaisten metsäluonnon lukutaito ja käsitykset koivusta ja sen resursseista ovat muuttuneet 1730-luvulta 1930-luvulle ja 2) mitkä seikat ovat näihin muutoksiin vaikuttaneet? Tutkimuksen esimerkkinä metsäluonnon lukemisesta on suomalaisten suhde koivuun. Tutkimuksessa tarkastellaan ympäristön lukutaidon avulla, miten ihminen ymmärtää ja tulkitsee ympäristöään tässä tutkimuksessa metsäluontoa. Ympäristön lukutaito on kokonaisvaltaista luonnon ymmärtämistä, tulkitsemista ja määrittelemistä huomioiden, elämysten, arvojen, asenteiden ja tiedon avulla. Taidon perustana on paikallisten, alueellisten, yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden synnyttämä henkilökohtainen ymmärrys. Sen oppiminen on pitkäaikaisen harjaantumisen tulos, ja se on henkilökohtainen taito, joka vaihtelee eri yksilöillä. Tiedonsiirto sukupolvelta toiselle tapahtuu yhteisön sisäisessä kanssakäymisessä. Ympäristön lukutaito ei ole geneettistä vaan opittua. Tuotanto-olosuhteiden muutokset vaikuttavat metsäluonnon lukemiseen. Kaskiviljelijä näki metsän toisenlaisena kuin teollisuuden tarpeisiin puuta hankkinut ostaja tai puunkaataja. Vallassa olevat mielipidevaikuttajat määrittelevät oman aikansa ympäristöongelmat, he määrittelevät myös kenen syytä ongelmat ovat. Metsien häviäminen on aiheuttanut kautta historian ympäristöongelmia eri puolilla maapalloa. Niihin on suhtauduttu eri aikoina eri tavoin; metsäluontoa on luettu eri kulttuureissa ja eri aikoina eri tavalla. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Keskeinen tutkimuksen tulos on kahdensadan vuoden ajalta saatu tieto, miten metsien häviämisen pelko on havaittu ja perusteltu, miten tähän pelkoon on suhtauduttu ja mihin toimenpiteisiin ryhdytty. Suomalaisten metsäluonnon lukemisen historian tunteminen auttaa näkemään menneisyydessä tehdyt virheet ja oikeat teot. Tutkimuksen tuloksia voi soveltaa suunniteltaessa ja kehitettäessä erilaisia ympäristön lukutaidon sovellusmuotoja ja opetusta sekä tulevaisuuden metsänhoidon ympäristötietoisuuden lisäämiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä Suomessa että muissa maissa. Sen tuloksien pohjalta on myös hyvä jatkaa suomalaisen metsäluonnon lukemisen historian perustutkimusta kaskikauden ja teollisen ajan murroksesta nykypäivään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tutkitaan suljetun jakeluverkon regulaatiota yhden suomalaisen teollisuussähköverkon näkökulmasta ja sitä verrataan olemassa olevaan energiaviraston jakeluverkkoja koskevaan säätelymalliin. Työssä tutkitaan verkkoyhtiön kehittämän säätelymallin toimivuutta ja sitä kuinka se täyttää hyvän valvontamallin ominaispiirteet. Tässä työssä ei ole tarkoituksena esittää uutta valvontamallia, vaan tutkia ja arvioida olemassa olevia malleja. Työssä käydään läpi olemassa oleva kolmannen valvontajakson regulaatiomalli sekä muutokset, joita on esitetty tuleville valvontakausille. Työssä taustoitetaan valvontatoimintaa myös yleisen talousteorian ja valvontateorioiden avulla. Tämän taustoituksen avulla tarkastellaan teollisuussähköverkkojen erityisiä ominaisuuksia ja edelleen tutkitun teollisuussähköverkon korkeita käyttövaatimuksia ja syitä tällaisille vaatimuksille. Verkkoyhtiön käyttämä tariffimalli kuvataan myös sen liittyessä sääntelyyn saumattomasti. Työssä todistettiin mallin toimivuus tämän kaltaisessa toimintaympäristössä, jossa käyntivarmuusvaatimus on erittäin korkea. Havainnoissa myös korostuu mallin pitkäjänteisyys ja ennustettavuus. Laskentaesimerkkien avulla arvioidaan liittymähinnoittelun kohtuullisuutta asiakkaalle ja mallin toimivuutta yleensä. Näissä tarkasteluissa havaittiin, että yleisellä tasolla liittymähinnoittelu on kohtuullista asiakkaalle ja se mahdollistaa asiakkaan pääomien tehokkaamman käytön kuin ilman verkkoyhtiötä. Kehittämiskohteina tuodaan esille keskeytyksistä aiheutuvien haittojen käsittely ja se, ettei tällaiseen verkkoympäristöön ole tällä hetkellä toimivaa mittaria, jolla voitaisiin arvioida kuinka hyvin verkkoyhtiö toimii.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rajavartiolaitos aloitti vuonna 2013 talouden sopeuttamisohjelman, jonka osana Raja- ja merivartiokoulun toiminnot keskitettiin Imatralle. Raja- ja merivartiokoulun keskittämisellä tavoiteltiin 1,2 miljoonan euron säästöä. Espoon koulutuskeskuksesta luovuttiin 1.6.2014, minkä seurauksena noin 40 virkamiehen työpaikka vaihtui. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Espoon toimipisteessä palvelleet kokivat henkilöstön johtamisen Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle, ja mistä kokemukset saattoivat johtua. Tutkimusongelma olikin, miten Raja- ja merivartiokoulun Espoon koulutuskeskuksessa palvellut henkilökunta koki henkilöstön johtamisen organisaatiomuutoksessa? Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jonka tutkittava ilmiö oli Espoon toimipisteessä palvelleiden näkemykset, kokemukset ja käsitykset. Henkilöstön näkemykset kerättiin verkkokyselyllä, joka lähetettiin kolmelletoista Espoon toimipisteessä palvelleelle henkilölle. Verkkokyselyyn vastasi Espoon koulutuskeskuksen työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Henkilöiden näkemykset analysoitiin tutkimuksessa teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksen teoriapohjana käytettiin henkilöstö- ja muutosjohtamisen useita eri kirjallisia lähteitä. Teorian avulla henkilöstön näkemyksiä kategorisoitiin, ja pyrittiin tulkitsemaan, mistä näkemykset saattoivat johtua. Henkilöstön näkemyksistä ilmeni, että henkilöstöllä oli paljon erilaisia näkemyksiä henkilöstön johtamisesta Raja- ja merivartiokoulun keskittäessä toimintansa Imatralle. Erilaisia näkemyksiä esiintyi esimerkiksi oman esimiehen toiminnasta, johtamisen johdonmukaisuudesta, organisaation tarjoamassa tuesta ja muutoksen viestimisestä. Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että Raja- ja merivartiokoulun keskittäminen Imatralle aiheutti vastustusta henkilöstössä. Lisäksi työntekijöiden henkilökohtainen elämäntilanne aiheutti muutostilanteessa haasteita työntekijöille. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöstöä johdettiin pääsääntöisesti onnistuneesti, vaikkakin muutos tuntui osalle vastaajista haastavalta erinäisten syiden takia. Kehitettävää henkilöstön johtamisessa olisi vielä ollut viestinnän avoimuudessa ja aikatauluttamisessa, henkilöstön yksilöllisemmässä kohtaamisessa ja henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemisessa. Johtamisessa on myös muistettava, että suuret muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Muutosjohtajan tulee myös ottaa huomioon henkilöstön mahdollinen lamaantuminen suuressa muutoksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

TAVOITTEET: Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella eri toimialojen likviditeettitasoja vuosien 2007 ja 2013 välillä. Se tarkastelee myös kassanhallinnan ja likviditeetin kirjallisuutta, erilaisia likviditeettiä kuvaavia tunnuslukuja sekä asioita, joilla on vaikutusta likviditeettiin. Tämän lisäksi se tutkii informaatio ja kommunikaatio sektoria tarkemmin. DATA: Data on kerätty Orbis tietokannasta. Toimialakohtaiset keskiarvot on laskettu joko kappaleen 2 esittämillä kaavoilla tai noudettu suoraan tietokannasta. Hajonta kuvaajat on tehty Excelillä ja korrelaatio matriisi ja regressioanalyysit SAS EG:llä. TULOKSET: Tämä tutkimus esittää toimialakohtaiset keskiarvot liquidity ratiosta, solvency ratiosta sekä gearingista, kuten monista muista likviditeettiä kuvaavista tai siihen vaikuttavista tunnusluvuista. Tutkimus osoittaa, että keskimäärin likviditeetti ja maksuvalmius ovat säilyneet melko samana, mutta toimialakohtaiset muutokset ovat voimakkaita. IC sektorilla likviditeettiin vaikuttaa katetuotto, työntekijöiden määrä, liikevaihto, taseen määrä sekä maksuaika.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Peace Associationin julkaisemassa Concord-lehdessä rakennettua kansainvälisyyttä osana rauhanaatetta vuosina 1898–1903. Lehden näkemys heijasteli vuosisadan vaihteen rauhanliikkeessä suosittua uskoa sotien poistamiseen kansainvälisellä toiminnalla. Tukea näkemys sai valtioiden keskinäisen yhteistyön tiivistymisestä, mutta myös 1800-luvun alussa syntyneiden rauhanjärjestöjen kansainvälisen toiminnan ammattimaistumisesta vuosisadan lopulla. Toisaalta samanaikaisesti vahvistunut nationalismi ja tieteeseen nojannut aikalaisnäkemys Euroopan ylivoimasta kyseenalaistivat rauhanjärjestöjen tavoitteet. Pro gradu -tutkielmassani tutkitaan, miten nämä kolme eri ulottuvuutta – kansallinen, valtioiden välinen ja rauhanliikkeen ei-valtiollinen toiminta – kohtasivat Concordin tulkinnassa kansainvälisyydestä. Tutkielmassani myötäillään transnationalistista tutkimussuuntausta, jonka avulla kansainvälisyyttä tarkastellaan ylirajaisena, valtioiden rajat ylittävänä prosessina ja aatemaailmana. Kansainvälisyys mielletään täten valtiotasoa laajemmaksi toiminnaksi, johon osallistuivat myös ei-valtiolliset toimijat. Näkökulma ei kiellä kansallisen ja kansainvälisten suhteiden tasojen vaikutusta, vaan paljastaa niiden lomasta uusia painotuksia. Näkemykseen liittyy risteävät historiat -teorian korostama eriaikaisten tasojen monitahoinen vuorovaikutus vastakkainasettelun sijaan. Tärkeänä tutkimuksellisena lähtökohtana työssä on myös käsitehistoriallinen näkökulma, joka korostaa herkistymistä määritteiden monimuotoisuudelle ja avoimuudelle lopullisen määrittelyn sijaan. Rauhanaatteeseen kietoutunut kansainvälisyys miellettiin kirjoituksissa prosessiksi, joka pyrki ihmiskunnan ykseyden toteutumiseen kanssakäymistä lisäämällä. Kansainvälinen rauhan edistäminen laajennettiin totutusta valtioiden välisestä toiminnasta osaksi ei-valtiollisia ja kansallisia painotuksia. Toisaalta tutkielmassa havaittiin, etteivät artikkeleiden kirjoittajat olleet vapaita ajan vallitsevista aatevirtauksista. Aikalaiskeskusteluissa toistetut teemat, kuten kansalaisyhteiskunnan muutokset ongelmineen, kansalliset ennakkoluulot, kansainvälisen oikeuden kehittyminen sekä tieteis- ja edistysusko, ulottuivat myös Concordiin. Näin ennalta vastakkaisilta ja ristiriitaisilta näyttäytyneet kansallisen, valtioiden välisen ja ylirajaisen tematiikat kohtasivat lehdessä toisensa leikaten ja kirjoituksissa rakennettua kansainvälisyyden määritelmää muokaten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kuntatalouteen kohdistuu paineita, joihin pyritään kunnissa vastaamaan tekemällä rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Kuntakonsernin rakenteeseen tehdyt muutokset vaikuttavat myös kuntakonsernin sisäiseen pääomakiertoon sisäisen siirtohinnoittelun noudattaessa organisaation rakenteita. Tutkielmassa on keskitytty tähän kuntakonsernirakenteen ja sisäisen siirtohinnoittelu väliseen vaikutussuhteeseen tutkittaessa, miten valittu organisaatiomalli vaikuttaa sisäisen siirtohinnoittelun hyödyntämiseen strategisena ohjausvälineenä, investointitarpeen indikaattorina sekä toiminnan ja investointien rahoituslähteenä kunnissa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista lähestymistapaa ja tutkimusotteena toiminta-analyyttistä tutkimusotetta. Tutkielmaan sisältyy teoriaa havainnollistava tapaustutkimus, jossa käsiteanalyysin perusteella luodun teoreettisen viitekehyksen soveltuvuutta on havainnollistettu case-kohteen avulla. Case-kohteena on käytetty Porin kaupungin teknisen palvelukeskuksen Toimitilat -taseyksikköä ja sen sisäisten tilojen vuokraustoimintaa. Tutkielma on tehty aineistolähtöisesti eli case-kohteessa haastatteluilla kerätty havaintoaineisto on toiminut tutkielman käsiteanalyyttisen osuuden rakenteen lähtökohtana. Sisäisen siirtohinnoittelun hyödyntäminen strategisena ohjausvälineenä on mahdollista kunnan sisäisen konsernin organisaatiomalleissa. Ohjauksen toimivuus on kuitenkin kiinni siitä, perustuuko ohjaus kuntastrategiasta toiminnalle joudettuihin tavoitteisiin. Kunnan kokonaan omistamassa osakeyhtiömallissa toimittaessa ei ole havaittu mahdolliseksi käyttää sisäistä siirtohinnoittelua sisäisen asiakkaan strategiseen ohjaamiseen, koska sisäisen siirtohinnoittelun tulee olla yhtiön yleisen hinnoittelupolitiikan mukaista. Sisäisen siirtohinnoittelun käyttö investointitarpeen indikaattorina taas riippuu sisäisen siirtohinnan pitkän ja lyhyen aikavälin komponenttien selkeydestä, mutta myös organisaatiomallista. Kunnan sisäisen konsernin organisaatiomalleissa investointipäätöksentekoa ei ohjaa niinkään sisäisellä siirtohinnalla perustellut investointitarpeet vaan taloudelliset realiteetit, päätöksentekijöiden tahtotila tai toimijan vakuuttavuus. Kunnallisessa osakeyhtiössä investointipäätöksentekoon voidaan hyödyntää sisäistä siirtohintaa, mutta enemmän investointipäätöksiin näyttävät vaikuttavan yhtiön omistajan eli kunnan yhtiölle asettamat yhteiskunnalliset tavoitteet, jotka on tarkoitus saavuttaa kannattavasti. Sisäiset tuotot ovat osa kunnan yksiköiden tulorahoitusta. Se, ohjautuvatko sisäiset tuotot sen toiminnan rahoitukseen, johon tuotot on kerätty, on kiinni organisaatiomallista. Sisäisen vuokran tapauksessa sisäisesti kerätyt vuokratuotot eivät ohjaudu suoraan tilakantaan, jos toimitaan laskennallisessa taseyksikkömallissa. Tämä johtuu siitä, että laskennallisella taseyksikkömallilla ei ole tasejatkuvuutta ja investointipäätökset tehdään kunnanvaltuuston toimesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this thesis is to find and analyze different methods which reduce fluid bed boilers’ auxiliary power consumption. The objective is to examine the effects and feasibility of these methods. The literature part explains how fluid bed boilers work and what are the main sources of auxiliary power consumption. Designs and operation of these equipment are presented. The literature part also discusses the basics of auxiliary power consumption reduction and introduces four low pressure drop constructions. The experimental part inspects six different methods. Effects of these methods on the auxiliary power consumption are calculated and their impacts on the operation of the boiler are modeled. Calculations show that reasonable changes can reduce fluid bed boiler’s auxiliary power consumption by 2,1-10,2 %. Biggest reductions come from lower air coefficients, smaller bed a-level pressures and lower primary/secondary air –ratios. Models showed no problems with the smaller bed a-level pressures. With the lower air coefficients and smaller primary/secondary air –ratios the models showed a significant increase in the carbon monoxide levels.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa lähtee kiinnostuksesta, millainen on ihmisen suhde häntä ympäröivään maailmaan. Tutkimalla tilan kokemista pääsemme jokapäiväisen elämän tasolle tavalla, joka läpäisee kulttuurin kollektiivisen tason ja tuo esiin sen, miten kulttuuri omaksutaan yksilötasolla. Artikkeleissa on yhteisenä taustakysymyksenä se, miten tila kussakin ajassa koetaan. Se, että korostetaan kokemisen näkökulmaa, painottaa jokapäiväisen elämän ruumiillista ja aisteihin pohjautuvaa kulttuurista perusluonnetta. Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa soveltuu niin kulttuurihistorian opiskelijoille ja tutkijoille kuin myös yleisemmin historian tutkimuksesta tai tilan teorioista kiinnostuneille lukijoille.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa -teos lähestyy kirjallisuuden-, taiteen- ja historiantutkimuksen keinoin sukupuoleen liittyviä kysymyksiä. Se nostaa esiin naiset kirjailijoina ja taiteliljoina sekä sukupuolen merkityksen kulttuurin ja tieteen kenttää jäsentävänä kategoriana. Teoksen artikkeleissa valotetaan tyttöyttä, naiseutta ja naisen vanhenemista kulttuurisena ja materiaalisena ilmiönä. Niissä analysoidaan sukupuoleen liittyviä keskusteluja – myös skandaaleja – samoin kuin kirjallisuuden kielen erityispiirteitä. Myös koko ihmiskeskeinen ajattelu on kriittisen pohdinnan kohteena. Nainen kulttuurissa, kulttuuri naisessa tekee näkyväksi feministisen tutkimuksen sekä sukupuolentutkimuksen teorioiden ja metodien kehittymistä Suomessa 1980-luvulta nykypäivään saakka.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hetkiä historiassa tarjoaa kulttuurihistorian tutkimukseen monipuolisen näköalan – monipuolisen niin kuin teoksen tuottanut Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiainekin on. Hetkiä historiassa on suunniteltu johdatukseksi kulttuurihistorian opintoihin niin perustutkinto-opiskelijoiden kuin myös avoimen yliopiston opiskelijoiden käyttöön. Kirjassa on sekä aikaisemmin julkaistuja että tätä teosta varten kirjoitettuja artikkeleja. Teemat kattavat kulttuurihistorian tutkimuksen painoaloja. Artikkeleissa pohditaan muun muassa sukupuolisuutta, toiseutta, ruumiillisuutta, ihmisen maisemasuhdetta, uskonnon merkitystä arjessa, ajan muuttuvaa olemusta, eksentrikkoja ja tähtikultteja sekä kulttuurin laajoja kehityslinjoja niin modernin kuin postmodernin näkökulmista. Käsiteltävät aikakaudet ulottuvat ajanlaskua edeltävästä antiikista 2000-luvulle

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvaltapainotteisen psykologisen tutkimuksen takia psykologiset testit on useimmiten laadittu englanniksi ja amerikkalaiseen kohdekulttuuriin, ja tästä syystä ne pitää kääntää ja adaptoida eurooppalaiseen kohdekulttuuriimme. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitä käännösstrategioita Costan ja McCraen (1992) NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin suomen-, ruotsin- ja ranskankielisissä käännöksissä on käytetty. Kvalitatiivisessa tarkastelussa eri kieliversioissa esiintyneitä käännösratkaisuja vertailtiin Jan Pedersenin (2007; 2005) käännösstrategialuokitukseen perustuvan luokittelun avulla, jossa strategiat on jaettu lähde- ja kohdetekstiorientoituneisiin ratkaisuihin. Oletin tutkimushypoteesissani, että NEO-PI-3-persoonallisuusmittarin käännöksissä on käytetty enemmän kotouttavia eli kohdetekstiorientoituneita kuin vieraannuttavia eli lähdetekstiorientoituneita strategioita. Oletuksen vastaisesti tutkimustulokset osoittivat, että yleisimmin käytetty strategia oli lähdetekstiuskollinen suora käännös. Suomen- ja ruotsinkielisissä versioissa vieraannuttavia käännösratkaisuja esiintyi myös yhteenlaskettuna kotouttavia ratkaisuja useammin. Hypoteesia tuki kuitenkin tutkimustulos, jonka mukaan persoonallisuusmittarin ranskannoksessa kotouttavia strategioita oli käytetty vieraannuttavia ahkerammin. Yhteenvetona voi sanoa, että käytettyjen strategioiden kirjo oli laaja ja vaihteli tarkasteluun valitsemieni teemojen sisällä sekä kieliversioittain. Monenlaisilla käännösratkaisuilla voidaan saavuttaa käännös, joka on ekvivalentti ja toimiva uudessa kohdekulttuuriympäristössään. Kääntäjät kohdekielen ja -kulttuurin tuntijoina voivat tuoda psykologisten testimetodien kehittelyyn arvokasta asiantuntijuutta tarvittavan psykologisen tietämyksen lisäksi.