Hybridization Capture Using RAD Probes (hyRAD), a New Tool for Performing Genomic Analyses on Collection Specimens.

In the recent years, many protocols aimed at reproducibly sequencing reduced-genome subsets in non-model organisms have been published. Among them, RAD-sequencing is one of the most widely used. It relies on digesting DNA with specific restriction enzymes and performing size selection on the resulting fragments. Despite its acknowledged utility, this method is of limited use with degraded DNA samples, such as those isolated from museum specimens, as these samples are less likely to harbor fragments long enough to comprise two restriction sites making possible ligation of the adapter sequences (in the case of double-digest RAD) or performing size selection of the resulting fragments (in the case of single-digest RAD). Here, we address these limitations by presenting a novel method called hybridization RAD (hyRAD). In this approach, biotinylated RAD fragments, covering a random fraction of the genome, are used as baits for capturing homologous fragments from genomic shotgun sequencing libraries. This simple and cost-effective approach allows sequencing of orthologous loci even from highly degraded DNA samples, opening new avenues of research in the field of museum genomics. Not relying on the restriction site presence, it improves among-sample loci coverage. In a trial study, hyRAD allowed us to obtain a large set of orthologous loci from fresh and museum samples from a non-model butterfly species, with a high proportion of single nucleotide polymorphisms present in all eight analyzed specimens, including 58-year-old museum samples. The utility of the method was further validated using 49 museum and fresh samples of a Palearctic grasshopper species for which the spatial genetic structure was previously assessed using mtDNA amplicons. The application of the method is eventually discussed in a wider context. As it does not rely on the restriction site presence, it is therefore not sensitive to among-sample loci polymorphisms in the restriction sites that usually causes loci dropout. This should enable the application of hyRAD to analyses at broader evolutionary scales.

Long-term controlled GDNF over-expression reduces dopamine transporter activity without affecting tyrosine hydroxylase expression in the rat mesostriatal system.

The dopamine (DA) transporter (DAT) is a plasma membrane glycoprotein expressed in dopaminergic (DA-) cells that takes back DA into presynaptic neurons after its release. DAT dysfunction has been involved in different neuro-psychiatric disorders including Parkinson's disease (PD). On the other hand, numerous studies support that the glial cell line-derived neurotrophic factor (GDNF) has a protective effect on DA-cells. However, studies in rodents show that prolonged GDNF over-expression may cause a tyrosine hydroxylase (TH, the limiting enzyme in DA synthesis) decline. The evidence of TH down-regulation suggests that another player in DA handling, DAT, may also be regulated by prolonged GDNF over-expression, and the possibility that this effect is induced at GDNF expression levels lower than those inducing TH down-regulation. This issue was investigated here using intrastriatal injections of a tetracycline-inducible adeno-associated viral vector expressing human GDNF cDNA (AAV-tetON-GDNF) in rats, and doxycycline (DOX; 0.01, 0.03, 0.5 and 3mg/ml) in the drinking water during 5weeks. We found that 3mg/ml DOX promotes an increase in striatal GDNF expression of 12× basal GDNF levels and both DA uptake decrease and TH down-regulation in its native and Ser40 phosphorylated forms. However, 0.5mg/ml DOX promotes a GDNF expression increase of 3× basal GDNF levels with DA uptake decrease but not TH down-regulation. The use of western-blot under non-reducing conditions, co-immunoprecipitation and in situ proximity ligation assay revealed that the DA uptake decrease is associated with the formation of DAT dimers and an increase in DAT-α-synuclein interactions, without changes in total DAT levels or its compartmental distribution. In conclusion, at appropriate GDNF transduction levels, DA uptake is regulated through DAT protein-protein interactions without interfering with DA synthesis.

IV paracetamol versus IV ibuprofen for the treatment of PDA in LBW infants: a randomized controlled trial

Patent ductus arteriosus is a prevalent problem in low birth weight infants and it has an important morbidity and mortality in this group of patients. Classical treatment options include drugs (intravenous cyclooxygenase inhibitors: indomethacin and ibuprofen) and surgical ligation, but these treatments are associated with significant adverse effects. An alternative treatment with fewer side effects is needed. The role of oral paracetamol has gained importance in recent years, this new therapeutic option is being widely studied, and there are already many studies which support oral paracetamol as first line treatment for PDA, due to its better safety profile than classical drugs. In LBW infants is difficult to administer enteral treatment, since they are often multi pathological patients with several complications that preclude oral administration and they usually receive intravenous treatments. This multicenter, prospective, single blinded, randomized, controlled, parallel-group and noninferiority trial is designed to evaluate the efficacy and safety of intravenous paracetamol versus intravenous ibuprofen in the treatment of PDA in LBW infants. Sixty eight infants with echocardiography confirmed PDA will be randomly assigned to receive either intravenous paracetamol or intravenous ibuprofen. The main endpoints will be the rate of ductal closure of each drug and adverse events in each group of treatment

Role of human hydroxysteroid (17beta) dehydrogenase type 1 (HSD17B1) in steroid-dependent diseases in females –novel indications for HSD17B1 inhibitors. Phenotypic analysis of transgenic mice overexpressing human HSD17B1.

Hormone-dependent diseases, e.g. cancers, rank high in mortality in the modern world, and thus, there is an urgent need for new drugs to treat these diseases. Although the diseases are clearly hormone-dependent, changes in circulating hormone concentrations do not explain all the pathological processes observed in the diseased tissues. A more inclusive explanation is provided by intracrinology – a regulation of hormone concentrations at the target tissue level. This is mediated by the expression of a pattern of steroid-activating and -inactivating enzymes in steroid target tissues, thus enabling a concentration gradient between the blood circulation and the tissue. Hydroxysteroid (17beta) dehydrogenases (HSD17Bs) form a family of enzymes that catalyze the conversion between low active 17-ketosteroids and highly active 17beta-hydroxysteroids. HSD17B1 converts low active estrogen (E1) to highly active estradiol (E2) with high catalytic efficiency, and altered HSD17B1 expression has been associated with several hormone-dependent diseases, including breast cancer, endometriosis, endometrial hyperplasia and cancer, and ovarian epithelial cancer. Because of its putative role in E2 biosynthesis in ovaries and peripheral target tissues, HSD17B1 is considered to be a promising drug target for estrogen-dependent diseases. A few studies have indicated that the enzyme also has androgenic activity, but they have been ignored. In the present study, transgenic mice overexpressing human HSD17B1 (HSD17B1TG mice) were used to study the effects of the enzyme in vivo. Firstly, the substrate specificity of human HSD17B1 was determined in vivo. The results indicated that human HSD17B1 has significant androgenic activity in female mice in vivo, which resulted in increased fetal testosterone concentration and female disorder of sexual development appearing as masculinized phenotype (increased anogenital distance, lack of nipples, lack of vaginal opening, combination of vagina with urethra, enlarged Wolffian duct remnants in the mesovarium and enlarged female prostate). Fetal androgen exposure has been linked to polycystic ovary syndrome (PCOS) and metabolic syndrome during adulthood in experimental animals and humans, but the genes involved in PCOS are largely unknown. A putative mechanism to accumulate androgens during fetal life by HSD17B1 overexpression was shown in the present study. Furthermore, as a result of prenatal androgen exposure locally in the ovaries, HSD17B1TG females developed ovarian benign serous cystadenomas in adulthood. These benign lesions are precursors of low-grade ovarian serous tumors. Ovarian cancer ranks fifth in mortality of all female cancers in Finland, and most of the ovarian cancers arise from the surface epithelium. The formation of the lesions was prevented by prenatal antiandrogen treatment and by transplanting wild type (WT) ovaries prepubertally into HSD17B1TG females. The results obtained in our non-clinical TG mouse model, together with a literature analysis, suggest that HSD17B1 has a role in ovarian epithelial carcinogenesis, and especially in the development of serous tumors. The role of androgens in ovarian carcinogenesis is considered controversial, but the present study provides further evidence for the androgen hypothesis. Moreover, it directly links HSD17B1-induced prenatal androgen exposure to ovarian epithelial carcinogenesis in mice. As expected, significant estrogenic activity was also detected for human HSD17B1. HSD17B1TG mice had enhanced peripheral conversion of E1 to E2 in a variety of target tissues, including the uterus. Furthermore, this activity was significantly decreased by treatments with specific HSD17B1 inhibitors. As a result, several estrogen-dependent disorders were found in HSD17B1TG females. Here we report that HSD17B1TG mice invariably developed endometrial hyperplasia and failed to ovulate in adulthood. As in humans, endometrial hyperplasia in HSD17B1TG females was reversible upon ovulation induction, triggering a rise in circulating progesterone levels, and in response to exogenous progestins. Remarkably, treatment with a HSD17B1 inhibitor failed to restore ovulation, yet completely reversed the hyperplastic morphology of epithelial cells in the glandular compartment. We also demonstrate that HSD17B1 is expressed in normal human endometrium, hyperplasia, and cancer. Collectively, our non-clinical data and literature analysis suggest that HSD17B1 inhibition could be one of several possible approaches to decrease endometrial estrogen production in endometrial hyperplasia and cancer. HSD17B1 expression has been found in bones of humans and rats. The non-clinical data in the present study suggest that human HSD17B1 is likely to have an important role in the regulation of bone formation, strength and length during reproductive years in female mice. Bone density in HSD17B1TG females was highly increased in femurs, but in lesser amounts also in tibias. Especially the tibia growth plate, but not other regions of bone, was susceptible to respond to HSD17B1 inhibition by increasing bone length, whereas the inhibitors did not affect bone density. Therefore, HSD17B1 inhibitors could be safer than aromatase inhibitors in regard to bone in the treatment of breast cancer and endometriosis. Furthermore, diseases related to improper growth, are a promising new indication for HSD17B1 inhibitors.

Differential Regulation of c-FLIP Isoforms Through Post-translational Modifications

Cells are constantly responding to signals from the surrounding tissues and the environment. To dispose of infected and potentially dangerous cells, to ensure the optimal execution of developmental processes and to maintain tissue homeostasis, a multicellular organism needs to tightly control both the number and the quality of its cells. Apoptosis is a form of active cellular self-destruction that enables an organism to regulate its cell number by deleting damaged or potentially dangerous cells. Apoptosis can be induced by death ligands, which bind to death receptors on the cell surface. Ligation of the receptors leads to the formation of an intracellular death inducing signaling complex (DISC). One of the DISC components is caspase-8, a protease that triggers the caspase cascade and is thereby a key initiator of programmed cell death. The activation of caspase-8 is controlled by the cellular FLICE-inhibitory proteins (c-FLIPs). Consequently, sensitivity towards receptor-mediated apoptosis is determined by the amount of c-FLIP, and the c-FLIP levels are actively regulated for example during erythroid differentiation of K562 erythroleukemia cells and by hyperthermia in Jurkat leukemia cells. The aim of my thesis was to investigate how c-FLIP is regulated during these processes. We found that c-FLIP isoforms are short-lived proteins, although c-FLIPS had an even shorter half-life than c-FLIPL. In both experimental models, increased death receptor sensitivity correlated with induced ubiquitylation and consequent proteasomal degradation of c-FLIP. Furthermore, we elucidated how phosphorylation regulates the biological functions and the turnover of c-FLIP, thereby contributing to death receptor sensitivity. We mapped the first phosphorylation sites on c-FLIP and dissected how their phosphorylation affects c-FLIP. Moreover, we demonstrated that phosphorylation of serine 193, a phosphorylated residue common to all c-FLIPs, is primarily mediated by the classical PKC. Furthermore, we discovered a novel connection between the phosphorylation and ubiquitylation of c-FLIP: phosphorylation of S193 protects c-FLIP from ubiquitylation. Surprisingly, although all c-FLIP isoforms are phosphorylated on this conserved residue, the biological outcome is different for the long and short isoforms, since S193 specifically prolongs the half-lives of the short c-FLIP isoforms, but not c-FLIPL. To summarize, we show that c-FLIP proteins are modified by ubiquitylation and phosphorylation, and that the biological outcomes of these modifications are isoform-specifically determined.

Characterizing Propionibacterium freudenreichii ssp. shermanii JS and Lactobacillus rhamnosus LC705 as a new probiotic combination: basic properties of JS and pilot in vivo assessment of the combination

Characterizing Propionibacterium freudenreichii ssp. shermanii JS and Lactobacillus rhamnosus LC705 as a new probiotic combination: basic properties of JS and pilot in vivo assessment of the combination Each candidate probiotic strain has to have the documentation for the proper identification with current molecular tools, for the biological properties, for the safety aspects and for the health benefits in human trials if the intention is to apply the strain as health promoting culture in the commercial applications. No generalization based on species properties of an existing probiotic are valid for any novel strain, as strain specific differences appear e.g. in the resistance to GI tract conditions and in health promoting benefits (Madsen, 2006). The strain evaluation based on individual strain specific probiotic characteristics is therefore the first key action for the selection of the new probiotic candidate. The ultimate goal in the selection of the probiotic strain is to provide adequate amounts of active, living cells for the application and to guarantee that the cells are physiologically strong enough to survive and be biologically active in the adverse environmental conditions in the product and in GI tract of the host. The in vivo intervention studies are expensive and time consuming; therefore it is not rational to test all the possible candidates in vivo. Thus, the proper in vitro studies are helping to eliminate strains which are unlikely to perform well in vivo. The aims of this study were to characterize the strains of Propionibacterium freudenreichii ssp. shermanii JS and Lactobacillus rhamnosus LC705, both used for decades as cheese starter cultures, for their technological and possible probiotic functionality applied in a combined culture. The in vitro studies of Propionibacterium freudenreichii ssp. shermanii JS focused on the monitoring of the viability rates during the acid and bile treatments and on the safety aspects such as antibiotic susceptibility and adhesion. The studies with the combination of the strains JS and LC705 administered in fruit juices monitored the survival of the strains JS and LC705 during the GI transit and their effect on gut wellbeing properties measured as relief of constipation. In addition, safety parameters such as side effects and some peripheral immune parameters were assessed. Separately, the combination of P. freudenreichii ssp. shermanii JS and Lactobacillus rhamnosus LC705 was evaluated from the technological point of view as a bioprotective culture in fermented foods and wheat bread applications. In this study, the role ofP. freudenreichii ssp. shermanii JS as a candidate probiotic culture alone and in a combination with L. rhamnosus LC705 was demonstrated. Both strains were transiently recovered in high numbers in fecal samples of healthy adults during the consumption period. The good survival through the GI transit was proven for both strains with a recovery rate from 70 to 80% for the JS strain and from 40 to 60% for the LC705 strain from the daily dose of 10 log10 CFU. The good survival was shown from the consumption of fruit juices which do not provide similar matrix protection for the cells as milk based products. The strain JS did not pose

Synchronous scanning phosphorimetry for the selective determination of chrysene: a metrological study

Room-temperature phosphorimetry was used to quantify trace levels of chrysene in sugar-cane spirits and in fish bile. A selective phosphorescence enhancer (AgNO3) and synchronous scanning allowed the detection of ng amounts of chrysene. Accuracy (113 ± 17%) and selectivity was evaluated using the CRM-NIST-1647d - Priority Pollutant Polycyclic Aromatic Hydrocarbons in acetonitrile. Analysis of sugar-cane spirit samples enabled recovery of 108 ± 18% which agreed with the one achieved using HPLC. Method's uncertainty was equivalent to 3.4 ng of the analyte, however, the analyte pre-concentration (SPE) improved sensibility and minimized the relative uncertainty. Characterization and homogeneity studies in fish bile were also performed.

Salivary gland cancer in Finland: Incidence, histological distribution, outcome and prognostic factors

Salivary gland cancer (SGC) is a rare cancer. The histological classification of SGC is complex and its biological behavior highly variable: it may vary from a low-grade tumor to a high-grade and often fatal malignancy. These circumstances make this cancer a diagnostic and therapeutic challenge. Older age and exposure to ionizing radiation are known risk factors. The mainstay of treatment is surgery combined with adjuvant radiation therapy, when appropriate. In addition to the histological type, the only well known prognostic factor is the TNM classification, which describes the tumor size and the amount of metastases. This study was performed using a full population-based nationwide cohort of SGC patients and tumors diagnosed in Finland in 1991-1996. The annual incidence of SGC in the entire population was, on average, 47.7 per year. By histological re-evaluation of 237 specimens the most frequent histological types were the adenoid cystic carcinoma (n=65; 27%), the mucoepidermoid carcinoma (n=45; 19%) and the acinic cell carcinoma (n=41; 17%). The highest 10-year disease-specific survival rate occurred among patients with acinic cell carcinoma (90%), followed by mucoepidermoid carcinoma (81%) and adenoid cystic carcinoma (60%). A high volume-corrected index (VCI) of Ki-67 correlated with worse survival of patients with SGC. Computer-assisted morphometric analyses of CD34-positive vessels indicated an unfavorable prognosis for patients with mucoepidermoid carcinoma and an association with poor survival among patients with acinic cell carcinoma. A high level of expression of matrix metalloproteinase-9 (MMP-9) showed a trend for a poorer prognosis in salivary duct carcinoma, and a high level of MMP-13 and a low level of MMP-1 had a trend for a poorer prognosis of patients with SGC. A low level of MMP-7 was associated with a poor prognosis of patients with acinic cell and mucoepidermoid carcinoma.

Vaativien kanavien vaatimusten mukainen mitoitus kattilalaitoksessa

Työssä tutkitaan kattilalaitosten vaativien, ulkoista kuormaa kantavien savukaasu- ja palamisilmakanavien rakennemitoitusta. Teoriaosuudessa esitetään vaativien kanavien mitoituksessa tarvittava levy- ja palkkilujuusoppi. Kantavien rakenteiden Eurokoodi-standardien soveltuvuutta kanavien mitoitukseen on tutkittu elementtimenetelmän avulla. Tutkittuja menetelmiä sovelletaan case-rakenteen mitoituksessa.

Theorica Pantegni . Facsimile and Transcription of the Helsinki manuscript (Codex EÖ.II.14)

The Theorica Pantegni is a medieval medical textbook written in Latin. The author was Constantine the African (Constantinus Africanus), a monk of Tunisian origin. He compiled the work in the latter half of the eleventh century at the Benedictine monastery of Monte Cassino in Italy. - Manuscript Eö.II.14, containing the Theorica Pantegni published here, belongs today to the National Library of Finland. It can be dated to the third quarter of the twelfth century, which makes it one of the earliest surviving exemplars of the Theorica Pantegni: over seventy manuscripts of the work survive, of which about fifteen can be dated to the twelfth century. Manuscript Eö.II.14 is written in black ink on 210 parchment leaves (recto and verso), amounting to 420 pages, in pre-Gothic script. - The present text is a transcription of Ms Eö.II.14. The goal is to provide the reader with an accessible text that is faithful to the original.

Hemosuccus pancreaticus: causa rara de hemorragia digestiva maciça

Hemosuccus pancreaticus is a unusual syndrome manifested by hemorrhage into the pancreatic duct and by blood loss through the ampulla of Vater: It may be caused by tumors, arteriovenous malformation, pancreatic lithiasis, aneurism rupture from adjacent vessels, or erosion of pancreatic and peripancreatic vessels due to chronic pancreatitis. The authors describe a case of massive and recurrent gastrointestinal upper hemorrhage in a 26-year-old man without known risk factors for pancreatitis. This man underwent urgent surgery due to gastrointestinal bleeding during the ínvestigation. During the procedure, blood was found in the intestinal lumen and a tumor in the head of pancreas with two centimeters of diameter: A gastroduodenopancreatectomy was performed. Histological study showed chronic pancreatitis with a fistula from the pancreatic vessels to the Wirsung duct. The patient was discharged without postoperative complications and after months, remains assymptomatic.

Carcinoma folicular tireoideo metastático para ducto tireoglosso

The authors present a case of a female. 43-year-old patient. with a neck mass suggestive of a thyroglossal duct cyst. During the operation. a hard and adherent mass was found and the pathological findings demonstrated a metastatic follicular carcinoma. Despite of the negative image, total thyroidectomy was performed and a small primary tumor of 0,2cm was found in the left inferior lobe. There were only three of these cases reported.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Laadunhallinta uuden tuotteen tuotekehityksessä

Tämän diplomityön tavoitteena on uuden tuotteen laatusuunnittelun parantaminen Mantsi-nen Group Ltd Oy:n materiaalinkäsittelykoneiden ja -laitteiden tuotekehitysprosessissa, lopputuotteen valmistettavuuden ja laadun varmistamiseksi. Kirjallisuusosiossa on tutki-muksen kohteena tuotekehitysprosessi ja sen yhteydessä käytettävät soveltuvat laatutyöka-lut. Lisäksi työssä tutkitaan ja selvitetään ympäristö-, laadunhallinta- ja hitsausstandardien vaatimuksia tuotekehityksen yhteydessä. Tutkimusosiossa laatutyökaluja sovelletaan ja testataan aktiivisten tuotekehitysprojektin yhteydessä sekä niiden vaikuttavuutta arvioidaan laadun ja läpimenoajan parantamiseen. Ympäristöön, laadunhallintaan ja hitsaukseen liit-tyvien standardivaatimuksien täyttäminen tuotekehitysprosessissa tarkastetaan ja arvioi-daan uudelleen sekä tehdään tarvittavia lisäyksiä ja tarkennuksia. Tutkimuksen tuloksena on parannettu tuotekehitysprosessi, jossa hyödynnetään soveltuvia laatutyökaluja oikea-aikaisesti eri vaiheissa.

Hipervolemia mais tríplice oclusão vascular no tratamento da lesão traumática da veia cava retro-hepática e veias hepáticas

BACKGROUND: Liver vascular isolation is essential for the treatment of the retrohepatic vena cava and hepatic veins. Triple vessel occlusion (TVO - occlusion of the portal triad, the inferior vena cava above the renal veins and within the pericardium) is the easiest isolation method for the surgeon. Unfortunately, this technique cannot be applied to hypovolemic and/or shock (cardiac arrest) patients as it compromises venous return. OBJECTIVES: Our objective is to demonstrate that in the above mentioned patients, establishing a previous hypervolemic state allows the safe use of TVO. METHODS: The method includes efficient injury tamponade with aggressive fluid replacement until normal blood volume is reached (resuscitation). Normal blood volume is recognized by a return of arterial blood pressure to normal levels, inferior vena cava filling and an increase in aortic wall tension. Following this procedure, hypervolemia is obtained by the rapid additional infusion of 1.500 to 2.000 ml of fluids. TVO in this situation does not alter the heart rhythm and maintains a clear operative field which is essential for hepatotomy, venorrhaphy and or venous ligation. RESULTS: Three patients were successfully operated.